Posts Tagged 'Ukraina'

Molemmilla silmillä katsoen

Yle julkaisi 23.11. laajan artikkelin suomalaisten osallistumisesta Itä-Ukrainan sotaan Venäjän tai ns. tasavaltojen armeijoiden taistelijoina ja propagandisteina. Verkkomedia-sivuston luoja Janus Putkonen lähti heti Donetskiin propagandistiksi , myös kohudosentti Bäckman jatkoi siellä, samalla kun aiempi keppihevonen lastensuojelu jäi onneksi unholaan. Molempien toimille on ominaista demagogia, yksisilmäisyys, Kremlin ja Putinin ylistäminen, absurdit syytökset EU:lle ja lännelle ja opponenttien nimittely. Turisteja ja taistelijoita on värvätty Itä-Ukrainaan, samoin vuoden 2018 presidentinvaaleja ”seuraamaan” Krimille (löytyy kohudosentin blogista, jota en linkitä). Nykyisin foorumina toimii Putkosen Janitskinilta perimä UMV-sivusto, joka putinismin lisäksi jatkaa myös rasistista ja antisemitistista linjaansa. Sen sijaan propagandistiemme tarmo ei taida riittää Donbassin ”tasavaltojen” ”lähetystöjen” ja ystävyysseurojen pyörittämiseen, ainakin sivujen uusimmat julkaisut ovat vuosien takaa. Aktiivisinta toiminta on venäläisessä vk-somessa (rahoittajille tämä lienee tärkeintä).

Putkosen ja Bäckmanin toiminta ruokkii militarismia ja asevarustelua. Se tukee Putinin sisäpolitiikkaa, kansalaisjärjestöjen vainoa ja sananvapauden rajoittamista Venäjään kohdistuvan ulkoisen uhkan verukkeella. Mitalin toinen puoli on, että uusissa Nato-maissa, samoin Suomessa ja Ruotsissa Venäjän Ukrainan-politiikka ja miekkosten propaganda ruokkii Nato-suuntausta ja asevarustelua. Kun Natolla on tällaisia ”vihollisia”, Bryssel ja sotateollinen kompleksi voivat olla tyytyväisiä. Miesten propaganda myös tarjoaa tilaisuuden älylliselle laiskuudelle, jossa Venäjän Ukrainan-politiikka, suomalainen äärioikeistolaisuus ja nationalismi selitetään Putinin pahuudella. Tosi asiassa geopoliittisia ja myös kotoisia aatteellisia ja sosiaalisia taustoja riittää. Tilanteen korjaaminen edellyttäisi salaliittoteorioiden sijasta perusteellista analyysiä.

Ukrainassa Venäjän sekaantuminen maan sisäisiin asioihin ja Donbassin ”tasavaltojen” aseistaminen on hallituksen poliittinen liima ja nationalismin kasvualusta. Maan kansalliskaartin yhteydessä toimii nationalistinen Asovan pataljoona, jonka riveissä ovat hankkineet sotakokemusta äärioikeistolaiset ja valkoisen ylivallan kannattajat mm. Yhdysvalloista, Ruotsista ja Suomesta. Yhdysvallat onkin kieltänyt yhteistyön Asovan pataljoonan kanssa. Ukrainan äärioikeisto on tuhonnut romanien koteja, vandalisoinut synagogia, pahoinpidellyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, feministejä ja vasemmistolaisia. Suomen uusnatsien Awakening-tapahtumassa on vieraillut Ukrainan uusnatsien tiedottaja Semenjaka, äärioikeistolaisen Sarastus-lehden päätoimittaja Hännikäinen taas on käynyt Ukrainassa Euroopan nationalistien festivaaleilla; natsien mielestä maa tarjoaa niille erityisen hyvän alustan.

Kaikkiaan Ukrainan sisäisiin asioihin ovat jo pitkään sekaantuneet niin Venäjä kuin länsi. VT Visurin mukaan Pultava-seminaarissa v. 2012 ukrainalaiset kertoivat, että valtio on hajoamistilassa. Sellainen maa houkuttaa haaskalintuja, ja sekä EU:n kumppanuussopimus lupauksineen – ne vetosivat etenkin 2013 kansannousun aloittaneisiin nuoriin – että Nato ja USA:n Kerry ja Nuland käyttivät tilannetta, kävivät 2013-14 Kiovassa kannustamassa hallituksen vastaisia mielenosoittajia. Venäjä taas painosti kaasuntoimituksilla ja lopulta anneksoi Krimin.

Ukraina on suuri ja rikas maa, Saksa havitteli sitä jo 1914-20 ja 1941-45, britit taas Krimiä 1850-luvulta asti. Kun katsoo karttaa, tajuaa Ukrainan ja sen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksen Venäjän turvallisuuteen: matka Moskovaan ei ole pitkä ja mailla on lähes 2300 km yhteistä rajaa. Venäjällä on Krimin Sevastopolissa suuri sotilastukikohta ja Natossa tiedettiin kyllä, ettei Kreml jätä reagoimatta Ukrainan ja siis Krimin jäsenyysaikeisiin. Konflikti siis luotiin tietoisesti: ”Nato on aseteollisuuden myynninedistämiskonttori” (Hannu Taanila). Tätä konfliktin perussyytä vain eivät myönnä sen paremmin Venäjä kuin läntiset mediatkaan.

Kun Kuubaan tuli v. 1959 Castron hallitus, USA aloitti kauppasaarron, ja se jatkuu yhä. Nicaraguan, Chilen ja Venezuelan vääränlaisia hallituksia on kumottu, mutta yhteistyö Saudien kanssa kukoistaa. Kauhistaa kuvitellakaan, miten USA reagoisi Meksikon tai Kanadan Venäjä- tai Kiina-mieliseen hallitukseen.

Valitettavasti suurvallat ovat tällaisia naapureita. Venäjä on yhä suurvalta verrattuna Ukrainaan (ja Suomeen), etenkin ydinaseiden takia. Niin Ukraina kuin Suomi tekisivät viisaasti, jos pohtisivat tarkoin turvallisuuspoliittiset siirtonsa unohtamatta maantiedettä. Eli pyrkisivät tiukasti puolueettomuuteen.

Jessikka Aron ja Antti Kurosen ansiokas (tiedoiltaan osin vanhentunut) tarkastelu suomalaisten osallistumisesta Itä-Ukrainan sotaan ja koko konfliktiin sisältää mielestäni olennaisen puutteen: siinä ei tarkastella sitä, miten Suomen kansalaiset ovat osallistuneet sotaan Ukrainan puolella ja uusnatsit tekevät yhteistyötä Ukrainan natsien kanssa. Suomen poliittisessa tilanteessa tämä on iso puute. Ei tarkastella myöskään sitä, miten Nato-maat aseistavat Ukrainaa, vaikka maa ei ole liiton jäsen. ETYJin tarkkailumissio on todennut Ukrainan armeijan tulittavan Donbassin separatistialueita ja tällöin on vahingoitettu asuinalueiden sähkön- ja vedenjakelua ja siviiliasutusta. Näyttää siltä, että Ukrainan konfliktia tarvitsevat sisäpoliittisista syistä sekä Kreml että Kiova. Kreml myös jäädyttääkseen Ukrainan Nato-hankkeen.

Ukrainan rauhan ja turvallisuuden kannalta konflikti pitäisi saada loppumaan. Aseistaminen ja vierastaistelijoiden lähettäminen pitäisi siis lopettaa puolin ja toisin.

Alla vasemmalla Asovan pataljoonan tunnus: tyylitelty hakaristi ja äärioikeiston musta aurinko -aihe. Oikealla Donetskin kansantasavallan tunnus: Venäjän tunnukset kaksoiskotka ja pyhä Yrjö.

Toivelista Rinteen hallitukselle

Eduskunta palailee lomalta, joten nyt on ehkä sopiva hetki esittää pikku toivelista Antti Rinteen hallitukselle.

  1. Aloitetaan ilmeisen selvästä tapauksesta:  Ydinaseiden kieltosopimus on allekirjoitettava ja ratifioitava. Edellinen hallitus ei uskaltanut, koska pelkäsi Trumpin reaktiota ja koska ei ydinasevallatkaan. Nykyinen voi korjata virheen ja siten vauhdittaa tärkeää globaalia hanketta.
  2. Asehankinnat on minimoitava, mieluiten jäädytettävä. Tätä edellyttää ilmastopolitiikan uskottavuus.
    Erityisesti huippukallis taisteluhävittäjien hankinta on otettava kriittiseen tarkasteluun, ruodittava kansantaloudellisesti, ulko- ja turvallisuuspoliittisesti ja ympäristön kannalta ja lykättävä hankintapäätös vuoteen 2030. Lentokuntoisia Horneteja riittää ilmavalvontaan tarvittava määrä, ja silloin toivottavasti jo ymmärretään, että tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä globaalien ongelmien ratkomisessa, emme varustelukilpaa ja asebisneksen vauhdittamista.
  3. Asekauppa Israelin ja muiden sotaa käyvien maiden kanssa on lopetettava.
  4. Nato-isäntämaasopimus ja sen seuraukset on käsiteltävä eduskunnassa ja siitä on irtauduttava. Asian käsittelyssä kohentuisivat sekä  kaikkien kansanedustajien että kansalaisten turvallisuuspoliittiset tiedot ja ajattelu. Eihän näiden asioiden avointa käsittelyä ja perusteltuja, demokraattisia päätöksiä ole nähty lähes 30 vuoteen.
  5. On käytävä läpi kriittisesti muutkin Naton ja sen jäsenmaiden kanssa solmitut sopimukset ja niiden käsittelytapa. Niissä on ongelmia suhteessa Pariisin rauhansopimukseen, Suomen perustuslakiin ja Suomen omiin etuihin turvallisuusympäristössämme. Parlamentaarisesta demokratiasta puhumattakaan.
    Venäjä on ja pysyy naapurinamme. Tilanne voi muuttua harkitsemattoman politiikan seurauksena, mutta tuskin häviäjä silloinkaan on Venäjä.
  6. Suomen on omaksuttava aktiivisen sovittelijan rooli.
    Eurooppalainen kohde on Ukrainan konflikti pitää tarjoutua sovittelijaksi ja edistää aselepoa, Minskin sopimusten toteuttamista. On välittömästi autettava konfliktin uhreja toimittamalla humanitaarista apua vammautuneille ja lapsille.
    EU:ssa pitää toimia Ukrainan kannustamiseksi poliittisten oikeuksien ja ilmaisunvapauden takaamiseen, samoin äärioikeiston ja kansallisen syrjinnän (romanit, juutalaiset) kitkemiseen, mm. uusnatsien S14-järjestön valtionrahoituksen lopettamiseen.
    Demokratiaa, ilmaisuvapautta ja syrjimättömyyttä pitää edistää myös EU:n ulkopuolisissa suhteissa, mm. Venäjän osalta.
  7. Rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen valtionapuja on nostettava 50 %. Erityisesti rauhankasvatusta on resurssoitava ja toteutettava läpäisyperiaatteella koulutuksessa.
  8. Voimavarat on suunnattava aseiden ja militarismin sijasta todelliseen ihmisten kokemaan turvallisuuteen: julkisten palvelujen kohentamiseen, työllistämiseen, sosiaalisten tulonsiirtojen korotuksiin, kulttuuriin, ympäristön suojeluun, demokratian ja osallisuuden laajentamiseen, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen päätöksenteossa ja viranomaistoimissa.
    Nämä keinot ja solidaarinen ilmapiiri patoavat äärioikeistolaisuutta ja vihapuhetta, ehkäisevät sen muuttumista teoiksi.  Hallitusohjelma sisältää positiivisia pyrkimyksiä, tärkeää on päättäväinen toteutus ja tukeutuminen kansalaisjärjestöjen asiantuntemukseen ja tukeen.

    hävittäjätarra_uusi2-iso

Mustaa ja valkoista

Katja Luhtala sen sanoi naamakirjassa: On se jotenki liikkistä, miten virallinen ”totuusmedia” koittaa häivyttää itseensä kohdistuvan kritiikin olemalla niin huolissaan ”valemediasta”, vaikka olisi syytä olla huomattavasti enemmän huolissaan ihan oman uutisointinsa häpeämättömästä puolueellisuudesta.

Mielestäni tämä koskee eritoten Venäjä-uutisointia, kuten mm. Jorma Mäntylä on todennut.

Esimerkki tästä oli Ylen Maailmanpolitiikan arkipäivää, joka 18.2. käsitteli Itä-Ukrainan kiihtyneitä taisteluita. Arvioijina olivat avoimesti Kiova-mieliset Antti Kuronen, Kristi Raik  (UPI) ja Olya Morvan. Muista kuin Avdejevkan tykistötulituksesta ei kerrottu, vaikka myös Donetskin alueella on siviilejä kuollut ja jäänyt ilman lämpöä ja sähköä; Minskin sopimusta ei edes mainittu; ei kerrottu, että Ukrainan armeija rikkoi sopimuksen joulukuussa valtaamalla ei-kenenkään-maalta tuliasemia ns. tasavaltoja vastaan. Poliittista analyysiä taistelujen kiihtymisen syistä ei tehty, selitykseksi riitti Venäjän vallanhalu ja essentiaalinen pahuus. Kiovan hallinnon laajaa korruptiota, ongelmia natsipataljooniensa kanssa, ukrainalaisten tyytymättömyyttä ym. sodan eskalaation sisäpoliittisia taustoja ei valaistu. Ylellä Poroshenko ja länsi ovat valkoisia, Putin ja Venäjä mustia. Raitoja, ruutuja tai liukumia niissä ei ole.

Juuri tällainen mustavalkoisuus jättää kentän Putkosten, Bäckmanien ja Janitskinien propagandan käyttöön: eihän Nato ole ihmisoikeusjärjestö, ja monet muistavat tämän.  Kuitenkin tasapuolisia raportteja ja analyysejä sekä lännen ja Ukrainan että Venäjän toimista näkee ja kuulee aniharvoin, poikkeuksena Kansan Uutiset ja rauhanjärjestöjen vähälevikkiset julkaisut. Sellaiset auttaisivat yleisöä saamaan konfliktista realistisen kuvan ja tunnistamaan valheet. Nyt propagandalla soditaan täyttä päätä: Janitskin ja Vastavalkea levittävät Venäjän ja ns. tasavaltojen tarinaa, Yle ja valtalehdet taas lähinnä Ukrainan ja Nato-maiden. Todellisuuden eri puolista kiinnostunut kansalainen joutuu hoitamaan journalisminsa itse.

Samaan sarjaan menevät iltisten Venäjän uhka -lööpit ja journalistien spekulaatiot, joiden tueksi ei esitetä faktoja esim. Venäjän uhkavaatimuksista tai joukkojen siirroista Suomen rajoille. Edes ilmatilan loukkauksien kohdalla ei ole muuta uutta kuin että niistä nyt uutisoidaan. Naton lisääntynyttä aktiviteettia Itämerellä ja sen yhteyttä Venäjän reagointiin vähätellään. – Hallituksen puolustusselonteko sentään arvioi, ettei Venäjä uhkaa meitä; johtopäätökset perustuvat sitten johonkin toiseen arvioon.

Uhkapuhe pohjustaa asevarustelua – mm. kymmenien miljardien hävittäjähankintaa – lihottaa asebisnestä ja kasvattaa armeijan poliittista vaikutusta demokratian kustannuksella. Meidän taas toivotaan tuijottavan iltisten Venäjä-lööppejä niin kauhuissamme, ettemme huomaa lompakolle pyrkivää EK:n ja rahapiirien kättä nimeltään SOS-hallitus.

mustavalko

Ukrainan mutkikas tilanne

Ukrainan Euromaidan-mielenosoitukset alkoivat syksyllä 2013,  Krimin valtauksesta tulee maaliskuussa kolme vuotta. Euroopan tilanne on kärjistynyt pahimmilleen muistini  aikana, mutta mikä on syytä, mikä seurausta, siitä kiistellään. Se ainakin on selvää, että mikä pätee Krimiin, ei päde Baltian maihin tai Suomeen: täällä ei ole Venäjän tukikohtia.

Rauhanliitto julkaisi v. 2016 viime päivinä pikku kirjan Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen (toim. Laura Lodenius ja Timo Mielonen, ladattavissa täältä). Peter Lodenius tarkastelee kirjoituksissaan Ukrainan historiaa, hajanaisuutta ja korruptiota, ukrainalaisten artikkelit kaivostyöläisten tilannetta, Krimin median pakolaisuutta ja Ukrainan koululaitoksen uudistamista. Oxana Chelysheva kuvaa kriisin mutkikkuutta, Itä-Ukrainan konfliktialuetta, sodan uhrien ahdinkoa ja avustustyötä. Hän kirjoittaa myös Odessan mellakan oikeuskäsittelystä ja Slavjanskin journalistimurhan tutkinnan puutteista. Valitettavasti kirjoitusten taustoitus on riittämätön siihen nähden, miten vähän suomalaiset tuntevat Ukrainaa tai kriisin tapahtumia. Toivottavasti Chelyshevan suunnittelema kirja toteutuu ja siihen saadaan riittävät taustatiedot ja kommentit.

Suomennokset on tehty kiireessä ja kaipaisivat editointia. Esimerkiksi Chelyshevan tärkeä kirjoitus Ukraina ei ole mustavalkoinen saattaa jäädä hämäräksi niille lukijoille, jotka tuntevat  kriisin heikosti. Rauhanliiton kiihkoton ja moniääninen julkaisu on tarpeen, sillä mediassa tapahtumia ei juuri ole käsitelty pariin vuoteen, taustoittamisesta puhumattakaan. Yksityiset kirjoittelijat (Bäckman, Enqvist, Putkonen, nimetön kiovalaisdiplomaatti ”maailmajapaikat”) taas ovat valikoivia faktojen ja tulkintojen suhteen eivätkä kyseenalaista sotaa.

Sota ei ratkaise kriisejä; sen sijaan tämä sota hyödyttää niin Ukrainan kuin Venäjänkin vallanpitäjiä. Kiovalla on täysi aihe pelätä uutta Maidania (ks. Peter Lodeniuksen korruptiojuttu), samoin aseistautuneita natseja, joita kuvaa Chelysheva. Kun sota joskus loppuu, Oikeistosektori ym. tulevat pois rintamalta, jolloin Porošenkon hallitus on todellisissa vaikeuksissa.

Putinia taas palvelee niin propaganda ”meidän Krimistä” ja ”Kiovan fasistijuntasta” kuin Syyrian sota, ne suuntaavat venäläisten huomiota pois taloudesta ja demokratian tallomisesta, kannustavat yksimielisyyteen ja uhrauksiin. Kritiikittä jäävät niin Kremlin rahoittamat natsihenkiset moottoripyöräilijät kuin Kadyrovin armeijan väkivalta. Samoin häntä näyttää palvelevan Venäjän läntinen demonisointi, kannatus vain kasvaa.

On harmillista, että kirja, mm. esipuhe ei mainitse kahta kriisin laukeamisen kannalta keskeistä seikkaa: EU-tullimuuria ja Naton itälaajenemista. EU vaati itäisessä partnerisopimuksessa syksyllä 2013 Ukrainaa pystyttämään tullimuurin Venäjän suuntaan, vaikka maan ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautui Venäjälle. Janukovitš siis pakotettiin valitsemaan joko EU-partnerisopimus tai  sujuva Venäjän-kauppa, mikä oli kohtuutonta.

Toinen tärkeä syy on Naton laajeneminen. Krimin anneksion motiivi jää kirjassa maininnatta: se, että niemimaalla on kolme Venäjän sotilastukikohtaa. Sevastopolin sotalaivaston merkitys Venäjälle on valtava, onhan Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa Naton tukikohtia. Myös tavaraliikenne on laajaa. Ukrainan suuntauduttua Natoon vuokra-alueella sijaitsevien tukikohtien asema olisi ollut hankala, ja siksi Venäjä rikkoi  kansainvälistä oikeutta ja anneksoi Krimin. Puheet Kiovan fasismista ovat tietenkin vain propagandaa, natseja riittää omassakin maassa.

Naton kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle Venäjän reaktio ei voinut olla yllätys, tuskin myöskään EU:lle, olihan Putin jo 2008 varoittanut Ukrainan suuntautumisen Natoon aiheuttavan ongelmia. Tuskinpa kuviteltiin, että Venäjä 2014 olisi yhtä passiivinen kuin Naton laajetessa itään v. 1999-2003: Georgian sota oli nähty jo v. 2008.

black-sea-mapNäiden näkökohtien puuttuminen Rauhanliiton kiintoisasta ja tarpeellisesta Ukraina-kirjasta tukee valitettavasti yksisilmäisiä selityksiä kriisille. Sekä Venäjän että EU:n, USA:n ja Naton sekaantuminen maan asioihin, kamppailu siitä johti nykyiseen tragediaan. Sotilastukikohdat ja valtapolitiikka eivät ole yksin Venäjän (tukikohtia 10 maassa) ominaisuus –  USA:lla on niitä 38:ssa, Britannialla 14:ssä ja Ranskalla 11 maassa.

Suosittelen jatkolukemiseksi Sakwan Taistelua Ukrainasta: maasta ei kamppailla ensi kertaa.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Kirjailija, toimittaja ja kriitikko

Joonas Honkimaa

Texts on social policy and critique of economics

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.