Archive for the 'rauhantoiminta' Category

Tietopaketti kansanedustajille ja muillekin

Hävittäjähankinta on historiamme suurin julkinen hankinta ja ylittää sotien aikaiset varustelumenot. Se vaikuttaa kansantalouteen yli 20 vuoden ajan sitoen tulevien hallitusten kädet sekä budjetin osalta että ympäristö- ja turvallisuuspolitiikassa.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on toimittanut tärkeän artikkelikokoelman Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into 2021), ns. HX-hankkeesta. Monipuolisen tietopaketin kirjoittajina on ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita, ilmastotutkijoita, yhteiskunta- ja kansantaloustieteilijöitä, kansanedustajia, eri aselajien upseereita, toimittajia. Erikseen mainitsen mediatutkija Noora Kotilaisen ja aseriisunta-asiantuntija Laura Lodeniuksen Rauhanliitosta. Näkökulmat vaihtelevat kriittisestä myönteiseen, mutta kaikki toivovat kunnon keskustelua hankinnasta.

Lukijaa miellyttää artikkelien asiapitoisuus ja faktapohja: kansantalouden kantokykyä, Venäjän puolustusdoktriinia, Suomen asehankintojen historiaa ja nykypäivää, HX-hankinnan vaiheita ja edistämistä esitellään numeroin ja päivämäärin, unohtamatta tilastoja varustelumenojen bkt-osuuksien kehityksestä meillä ja kansainvälisesti. Laaja maanpuolustus- ja turvallisuuskäsitys korostuu, kun useat kirjoittajat ovat huolissaan kalliin hankkeen suhteesta hybridi- ja kybersodankäynnin kehitykseen (esim. Armenian ja Azerbaidzanin sota).

Suosittelen kirjaa erityisesti kansanedustajille. Valtavan kalliin ratkaisun kohdalla kukaan ei voi piiloutua tyyliin: ”meidän ryhmässä Matti X / Maija Z tietää turvallisuuspolitiikasta”. Jokaisella kansanedustajalla on tässä asiassa yksi ääni ja jokainen joutuu selittämään äänestäjille, miksei maalla ole varaa rahoittaa kunnolla pitkää oppivelvollisuutta tai vanhusten hoitoa. Myös muiden kannattaa lukea kirja voidakseen tehdä oikeita kysymyksiä.

(mielipide julkaistu Karjalaisessa 6.7.2021)

Taas päästään päivittelemään

Venäjän ja Yhdysvaltain suoranainen nokkapokka Ukrainassa näyttää olevan toistaiseksi hyllyllä, ja hyvä niin. Venäjä veti osan joukoistaan pois, vaikka ukrainalainen politologi Fesenko sanoi Doždin haastattelussa, että joukkoja on alueella edelleen paljon ja ne ovat saatavissa nopeasti käyttöön. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken kävi Kiovassa tunnetun Maidan-aktivistin Barbara Nulandin kanssa ja lupasi maansa poliittisen tuen Ukrainalle. Tämä ei tietäne liennytystä, mutta Fesenko toivoi neuvotteluja, sekä Bidenin ja Putinin että Putinin ja Zelenskyin tapaamista. Hän ei maininnut aikeita palauttaa Krim Ukrainan osaksi aseellisesti, mikä olisikin epärealistinen ja äärimmäisen vaarallinen hanke.

[ Krim pitäisi mielestäni muuttaa demilitarisoiduksi autonomiaksi ETYJin tai YK:n suojelukseen, sillä entinen Venäjän siirtomaa ei ole historiallisesti sen paremmin Venäjän kuin Ukrainankaan osa. Kansainvälisen oikeuden valossa se toki kuuluu Ukrainaan ja Venäjä on miehittäjä. Vieraan armeijan valvonnassa pidetty kansanäänestys ei päde, semminkään kun sitä oli edeltänyt Krimin alkuperäisväestön karkotus 1944 ja venäläisten ja ukrainalaisten siirto heidän koteihinsa ja mailleen. ]

Tilanne Ukrainassa saattaa kuitenkin kiristyä uudestaan, sillä Nato aloittaa toukokuussa Defender Europe -sotaharjoitukset (varsinaista puolustusta ympäristökriisin oloissa). Niihin osallistuu 28 000 sotilasta ainakin 26 maasta, mukana myös Ukraina. Harjoittelun painopiste on Balkanilla ja Mustallamerellä, jonne tuodaan divisioona amerikkalaisia; ”vihollismaa” on selvästi Venäjä. Myös Rissalaan tulee Yhdysvaltain ilmavoimien osasto, 10 Hornet-hävittäjää lentämään kolmeksi viikoksi 2.6. alkaen. Joukot alkavat saapua jo venäläisten voitonpäivän 9.5. jälkeen.

Jälleen kerran Yhdysvallat näyttää Venäjälle keskisormea Suomen maaperältä: ”ennen puolueeton naapurinne on nyt meidän liittolaisemme”. Protestoimme 2016 yhteisharjoituksia vastaan Rissalassa ja ennustimme valitettavan oikein, että nämä provokaatiot tulevat toistumaan ja huonontavat Suomen ja Venäjän suhteita. Atlantin takaa on helppo tulla ja istua tuleen suomalaisten housuilla. Kun vaarasta mainitsee somessa, lentokoneintoilijat kommentoivat ”höpö-höpö”, mutta minusta tilanne on viidessä vuodessa huonontunut kiistattomasti ja lopputulema pelottaa.

Näinkö Suomi juhlii puolustusvoimiensa lippupäivää 2021: isännöi Venäjän vihollisekseen katsoman maan joukkoja rajan lähistöllä?

Tästä Nato-veljeilystä seuraa varmaan Kremlin kommentteja ja mm. historiapoliittinen kampanja saattaa kiihtyä. Kun asemoimme itsemme Venäjän vihollismaan liittolaiseksi, aletaan siellä rakentaa Suomesta viholliskuvaa, ja siihen sopivat tarinat joukkoteloituksista ja polttouuneista Suomen miehittämässä Karjalassa 1941-44 . Sitten kelpaa taas IS-analyytikkojen päivitellä, miten Venäjä mustamaalaa Suomea ja valehtelee ”silkkaa luontaista pahuuttaan”. Tarkennettakoon: ei virallinen Venäjä, vaan tuulta haistelevat historioitsijat – vastaavia riittää Suomessakin. Kreml antaa kampanjan pyöriä, ja sitä lähellä oleva Sotahistoriallinen seura osallistuu siihen. Syyt ovat geopoliittiset, eivät psykologiset.

Toimittajat voivat olla vaikka kuinka sinisilmäisiä ja pitää uskottavina Suomen vakuutteluja, ettei tässä naapuria uhata. Kuitenkin Kreml rakentaa ulko- ja puolustuspolitiikkansa sen perusteella, miten se itse arvioi tilannetta ja Suomen asemaa. ”Niin on, jos siltä näyttää” on kansainvälisen politiikan kylmä totuus. Siksi järjen ja harkinnan käyttöä toivoisi presidentiltä, puolustusministeriltä ja ulkoministeriltä (kuka se on ?), ja kaikkein mieluiten ulkopoliittista ymmärrystä koko hallitukselta. Ei EU meitä pelasta, jos tiukka paikka tulee. Paasikiven sanoin: ”Jos länsi ja Venäjä alkavat sotia täällä, Suomen käy kehnosti, olimmepa kumman puolella tahansa”.

Asialliset naapurisuhteet ja liennytyksen ja aseriisunnan hyväksi tehtävä työ olisi nyt kullanarvoista talouden, ympäristön ja kokonaisturvallisuuden kannalta. Niinistön ajatus Helsingin hengen elvyttämisestä ETYKin 50-juhlan kunniaksi on kannatettava, mutta samanaikainen toivomus turvallisuusyhteistyön lisäämisestä Yhdysvaltojen kanssa nakertaa idean toteutumisedellytyksiä. Liennytys olisi sivistyneempää kuin puolustusbudjetin kasvattaminen puolitoistakertaiseksi ja aseiden kalistelu. Niissä hommissa rinnastuu herkästi USAan, Venäjään, Turkkiin.

Kyllä leikkauksille – asemenoista

Hallituksen kehysriihi jatkuu (27.4.) kahdeksatta päivää ja riitaa on vuoden 2023 budjetin suunnittelusta. Mediassa huhutaan että kiistan aiheena on 200 miljoonan euron summa, jonka Keskusta haluaisi mahdollisesti leikata ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Kaupankäynnin kohteena sillä on ilmastotuholainen turpeenpoltto, ja peli on härskiä.

Kiista on naurettava. 300 miljoonaa euroa on alle kolmasosa (30%) vuotuisesta asemenojen lisäyksestä, jonka aiottu hävittäjähankinta vähintään aiheuttaa. Tämänhetkiset suunnitelmat (puolitoistakertainen kasvu) nostavat meidät ensi vuonna varustelumenojen kasvattajien huippumaaksi, ohi Ugandan .

Kuitenkin Hornet-hävittäjien ikää voitaisiin jatkaa. Sitä paitsi ihmisen lentämän pommikoneen merkitys muuttuu vuoteen 2030 mennessä, jolloin HX-koneiden on määrä ilmaantua. Miehittämättömiä koneita on käytetty vuosien ajan mm. Afganistanissa ja nyt Itä-Ukrainassa. Maanpuolustuksessa hävittäjäkoneita tarvitaan vain muutama – ilmavalvontaan – ja loput ovat varautumista Nato-yhteistyöhön ja tukea aseteollisuudelle. Lentokonetehtaitten intresseissä on toki myydä suomalaisille vanhat varastonsa, etteivät ne ”pala näppeihin”.

Pandemian yhä jatkuessa on sulaa hulluutta suunnitella leikkauksia julkisiin menoihin. Lisäksi sekä kunnolla toteutettu sote-uudistus että oppivelvollisuuden pidentäminen nuoria hyödyttävällä tavalla vaativat lisäsatsauksia.

Ei ole mitään perustetta kuvitella, että Covid-19 jää viimeiseksi pandemiaksi. Jo SARS ja MERS uhkasivat vastaavalla, ja jos ”maailmantalous elpyy” eli globaali kauppa, teollinen maatalous ja turismi jatkuvat laajoina, tulee uusia tauteja varmasti. Myös ympäristökriisi ja kuudes sukupuuttoaalto kiihtyvät, ja niihin varautuminen vaatii myös Suomelta taloudellisia panostuksia ja kansainvälistä aloitteellisuutta.


Hallituksessa on Kepun siis syitä panna jäitä hattuun. Se voisi myös palata realistisen, karttaa lukevan ulkopolitiikan edistäjäksi, samoin RKP. Tämä tarkoittaisi asevarustelun sijasta aktiivista liennyttävää ulkopolitiikkaa.

Demarien ja kaikkien muiden on syytä lopettaa puheet talouskasvusta ja tähdätä nykyisen yltäkylläisyyden tasaisempaan jakautumiseen ja elämän pelastamiseen maapallolla. Jos kerran kannatuskriisissä olevan Kepu uskaltaa pelata upporikasta ja rutiköyhää, niin miksi eivät muut? Suomalaiset voivat tehdä paljon ilmastopolitiikkaa mm. vähentämällä osuuttamme globaalista ylikulutuksesta ja tekemällä sitä hillitseviä aloitteita EU:ssa ja WTO:ssa.

Marinin hallituksen on sekä lykättävä että supistettava hävittäjähankintaa: ehdotan 10 koneen hankintapäätöstä vuonna 2030 – jos silloin näyttää olevan tarvetta (vanhentuneelle) sotateknologialle. Tai asevaraiselle ”turvallisuudelle” ylisummaan. Säästyneet rahat voidaan käyttää hyödyllisesti: koulutus-, sote-, tutkimus- ja kulttuurimenoihin. Suomen on aktiivisesti edistettävä kansainvälisten suhteiden liennytystä, globaalia dialogia ja yhteistyötä ympäristökriisin ja pandemioiden torjumiseksi.

Lisää luettavaa:
Hävittäjähankinnan kritiikistä: https://politiikasta.fi/havittajahankinnan-kritiikin-nelja-nakokulmaa/

Militarismista ja ympäristökriisistä: https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/1456-aikakauden-militarismin-tabut

Hävittäjähankinnan etenemisestä: https://rauhanpuolustajat.org/kaikkien-aikojen-asehankinta-liitaa-luottamuksen-varassa/

Satu Suomen sotaisasta historiasta

Kun Suomen historian koulukartaston uuden laitoksen laadintaan pyydettiin apua, odotettiin karttoja keskiajan sodista. Olisi korkea aika saada vihdoin yleiseen tajuntaan se tosiseikka, että Suomen historia ei ole ollut sotaisa, että Suomeen hyökättiin ensimmäisen kerran vuonna 1939.

Tämä on laatimani referaatti professori Jukka Korpelan pitämästä luennosta Joensuun Rauhanryhmän tilaisuudessa 24.11.2008. Aiemmin teksti oli Rauhanryhmän kotisivulla.

Asutusta ja kauppaa keskiajalla

Koulujen historianopetus ja -kirjat perustuvat yhä 1930-luvun poliittisessa ilmastossa syntyneeseen Jalmari Jaakkolan Suomen historiaan. Siinä historiamme läpikäyvänä piirteenä pidetään idän ja lännen välistä kamppailua.

Todellisuudessa tärkeä perusta on ihmisten ulottuvilla ollut alue, ja siis huonojen tie- ja kulkuneuvoyhteyksien aikana paikallisuus. Ihmiset tunsivat lähinnä oman kylänsä, samaistuivat perheeseensä, sukuunsa ja lähiympäristöönsä. Käsitys valtakuntaan kuulumisesta alkoi kehittyä kaupungeissa, 1700-luvulla sen hahmotti kaupunkien porvaristo ja yläluokka.

Peltoviljelijöitä kutsuttiin suomalaisiksi, metsästyksestä ja kalastuksesta eläviä lappalaisiksi. Siirryttyään maanviljelijöiksi he muuttuivat suomalaisiksi. 1800-luvulla luotiin kansallinen identiteetti ja myös heimot (Savo, Karjala, Häme) itsenäisyyspyrkimysten tueksi.

Keskiajalla kanssakäymiseen vieraiden kylien ja alueiden asukkaiden kanssa liittyi kaupankäynti ja lahjanvaihtoriitti. Se saatettiin alunperin hoitaa jopa tapaamatta toisiaan: lahjat jätettiin määräpaikkaan. Konflikteja esiintyi vähän ja ne olivat aivan paikallisia. Itä-Suomen linnavuorina pidetyt kohteet ovat toimineet kultti- ja vaihdantapaikkoina, joille myöhemmin on luotu sotaisia tehtäviä. Täältä on löydetty hyvin vähän aseita eikä lainkaan sotilaallisia linnavuoria.

Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajaa ei ole ollut merkitty; kuten todettu linnavuoretkaan eivät liity siihen. Karjalan kannaksella raja oli olemassa, se vakautti Nevan kaupan. Rauha takasi kaupan sujumisen. Käytäntönä oli solmia aina uudelleen kaupparauha toisen allekirjoittajan kuoltua. Rauhansopimusten määrä ei siis kerro ajan sotaisuudesta, vaan tarpeesta varmistaa kaupankäynnin sujuminen myös uuden ”vastapuolen” noustua johtoon.

Keskiajalla kuninkaat hallitsivat lähinnä omaa linnaansa ja sen lähialueita luomansa verkoston (seurakunnat, tuomarit, veronkantajat) kautta. Itä-Suomi oli ollut asuttu jo kauan, elinkeinot olivat metsästys ja kalastus. Rajaa ei merkitty eikä ollut, koska kuninkaan valta ei tänne ulottunut.

1300-luvulla väestö lisääntyi ja myös konfliktit lisääntyivät tasaisesti. 1400-1500-luvun vaihteesta asti on olemassa verokirjoja asutuksesta, joka siis ei ollut uudisasutusta. Valtio alkoi ulottua tännekin, sen verkosto tiivistyi seurakuntien ja tuomiovallan ilmaantuessa. Samalla alkoi ilmaantua tuomioita ja merkintöjä noidista ja aviottomista lapsista; nämä osoittavat valtion ja kristinuskon alueellista etenemistä. Alettiin harjoittaa maanviljelyä veroja varten, ja elintaso romahti. Viljelyalueista syntyi taistelua paikallisten kesken ja valtio tuli osapuoleksi.

Novgorodilasten kauppiaiden vaikutus oli tuntunut 1380-luvulta asti, he alkavat nyt törmätä ruotsalaisiin. Merkittävä kaupan kohde olivat orjat, joita vietiin bysanttiin ja Etelä-Venäjälle; kaupan keskus oli Krimillä. Myös viikingit harjoittivat orjakauppaa.

Valtion ja uskonnon ulottuminen itäiseen Suomeen

1400-luvun lopulta ja 1500-luvun alusta alkoi kehittyä paikallisia identiteettejä seurakunnan ja verotuksen ansiosta. Kieli ja uskonto olivat vallankäytön välineitä. Karjalassa ne tulivat Venäjältä, muussa Suomessa Ruotsista.

1500-luvun lopussa syntyi ensimmäinen todellinen Ruotsin ja Venäjän raja Täyssinän rauhassa (1595). Idän uhkan sijaan voidaan puhua etelän uhkasta sekä kristinuskon että ruhtinasvallan muodossa.

Ruotsissa kehittyi valtakuntaidentiteetti 1400-luvulla, samaan aikaan voimistui Moskovan Venäjä. Se törmäsi Ruotsiin. Ruotsalaisissa Erikin ja Kaarlen kronikoissa (Nya början) Ruotsin tehtäväksi nähdään lännen puolustaminen idän uhkaa vastaan; sieltä ajatus omaksuttiin Suomen politiikkaan. Molemmilla puolilla rajaa sepitettiin menneisyyteen uhkia ja taisteluita. Euroopassa idän uhkan muodostivat turkkilaiset, Venäjällä taas tataarit; ensin Kultainen Orda, sitten Krimin tataarit.

Suomeen kehittyi ensimmäisiä protonationalismin ilmenemiä 1600-luvulla, etenkin Daniel Jusleniuksen toimesta. Ruotsissa kehitys oli samankaltaista, mutta aikaisemmin ja voimakkaammin. Näille perusteille kansallisromantiikka rakensi kansallisen ja sotaisan loistosadun.

Suomi ja sotahistoria

Unkari ja Puola ovat olleet sodan jaloissa, Suomi ei. Tätä todistaa mm. miesperimän kapeus Päijänteen itäpuolisessa Suomessa: y-kromosomin DNA kertoo itse asiassa kahdesta kantaisästä. Sodan jaloissa tämä olisi mahdotonta, sillä sotilaat raiskaavat ja ostavat paikallisia naisia ja jättävät jälkeläisiä.

Ennen Kustaa Vaasan ja Iivana Julman konfliktia 1555 konflikteja oli vain muutama Kannaksella, Viipurissa ja Oulussa, siis valtiollisesti kehittyneillä alueilla. 1400-1500-vaihteessa oli Kannaksella taisteluja. Konfliktit liittyivät valtion otteen tiivistymiseen, mm. ns. Nuijasodan ajankohtana; varsinaista sotaa ei itse asiassa ole ollut.

Ennen   vuotta 1939 suomalaisia oli vain palkkasotureina eri sodissa. Mm. Ison vihan aikana ruotsalaiset virkamiehet pysyivät paikoillaan. Tuhoa aiheuttivat nälkä ja kulkutaudit.

Linnat eivät todista sodista, esim. Olavin linna perustettiin valtion keskukseksi veronkeräystä varten; mitään puolustuksellista merkitystä sillä ei sokkeloisen vesistön keskellä voinut olla. Myöhemmin sille kehiteltiin sotilaallinen tarina.

Tarinat venäläisten julmista hyökkäyksistä olivat peräisin mm. paavien kirjeistä (bullat), jotka    pyrkivät voimistamaan katolisen maailman yhtenäisyyttä ja sisälsivät perättömiä tarinoita venäläisten, juutalaisten, turkkilaisten tekemistä julmuuksista.

Saari- ja metsähautaukset eivät ole sodanaikaisia tilapäishautoja, vaan vakiintunut    täkäläinen hautauskäytäntö (vrt. Inarin saarten haudat, Murtovaaran karsikkopetäjä). Vainajia ruvettiin hautaamaan kirkkojen lähistölle varsin myöhään.

Ruotsi pyrki 1500-luvulta lähtien laajenemaan itään, joten itse asiassa karjalaiset puolustivat Venäjää länttä vastaan. Vuoksen vesistön alueelle kulttuuri tuli Laatokan suunnalta vähintään samoilta ajoilta lähtien, samoin uskonto.

1600-luvulla koko Euroopassa oli paljon muuttoliikkeitä (mm. laaja muutto Amerikkaan). Muutto Itä-Suomesta Tverin seudulle liittyy tuolloiseen ilmaston kylmenemiseen ja maanviljelyn ongelmiin. Tverin alueelta muutti venäläisiä etelämmäs Donille kasakoiksi, samoin heitä joutui orjuuteen, jolloin Suomesta tuli väkeä edullisemmille viljelysmaille. Heistä osa oli luterilaisia ja muuttui ortodokseiksi Tverin kuvernementissa. Uskonvainoja ei ollut esiintynyt.

Kun Suomen historian koulukartaston uuden laitoksen laadintaan pyydettiin apua, odotettiin karttoja keskiajan sodista. Olisi korkea aika saada vihdoin yleiseen tajuntaan se tosiseikka, että Suomen historia ei ole ollut sotaisa, että Suomeen hyökättiin ensimmäisen kerran vuonna 1939.

Kohti realistisempaa turvallisuuspolitiikkaa

Kirjoituksen laadinnassa minua auttoi Hannu Ketoharju, kiitos!
Eduskunta päätti 17.12. varata ilmavoimien vaatimat (vähintään) 10 miljardia euroa Horneteja korvaavaan hävittäjähankintaan. Vain Vasemmistoliiton Yrttiaho ja Mustajärvi äänestivät vastaan.

Blogissaan Voima-lehdessä toimittaja Pentti Sainio kuvaa johtavien poliitikkojen ja sotilas- ja virkamiespiirien vallan kasvua turvallisuuspolitiikassa. Aihepiirin käsittely on nyt lähinnä hallitusten selontekojen varassa ja tapahtuu paljolti eduskunnan valiokunnissa, osin jopa salaisena. Turvallisuuspoliittinen keskustelu jää vähälle ja epäkonkreettiseksi, puolustuspolitiikka käy ulkopolitiikan edellä. Seurauksena on ollut puolustusdoktriinin muutos, Hornet-hankinnasta lähtien ilmavoimilla on ollut puolustusbudjetissa ”ilmaherruus”. Samalla Yhdysvaltojen vaikutusvalta on kasvanut Suomen turvallisuuspolitiikassa.

Sainio arvostelee Vasemmistoliiton johtoa turhankin kärkevästi HX-hankkeen vuoksi. Vasemmistoliitto sentään yritti nostaa asiaa keskusteluun, sen hallituskumppanit ovat vaienneet täysin ja muut eduskuntapuolueet leimanneet kriitikot maanpettureiksi. Niinpä kriittistä kansalaiskeskustelua ei syntynyt riittävästi, jotta hanketta olisi lykätty ja arvioitu uudelleen, köyhät rauhanjärjestöt jäivät kritiikissään yksin. Nähdäkseni tämä johtuu asevaraisen turvallisuuskäsityksen valta-asemasta poliittisessa keskustelussa viimeisten 30 vuoden aikana – useimpien poliitikkojen koko tietoisen iän aikana.

Vielä Horneteista päätettäessä 1992 koko vasemmisto ja vihreät vastustivat eduskunnassa hävittäjäkauppaa. Onko kansantalous nyt paremmalla tolalla vai mikä on syynä muutokseen? Ilmeisesti sotilaat ovat päässeet vaikuttamaan politiikkaan Sainion kuvaamalla tavalla. Maanpuolustuskurssien merkitystä ei myöskään pidä vähätellä. Niillä poliitikot, näkyvät toimittajat, yhteiskunnan muut vaikuttajat ja upseeristo ryhmäytetään ja opetetaan sotilaallista näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan.

Käytännössä näin hylätään työväenliikkeen perinteiset laajan turvallisuuskäsityksen tavoitteet: rauhaa edistävä aloitteellinen ulkopolitiikka, oikeus- ja hyvinvointivaltion vahvistaminen ja ympäristön suojelu. Kuitenkin nämä tavoitteet saavat kannatusta myös Keskustan äänestäjiltä.

En käsitä lainkaan Vihreiden asettumista tukemaan kilpavarustelua ilmasto- ja ympäristökriisin pahetessa. Vihreiden ja muidenkin kannattama avoimuus on samoin loistanut poissaolollaan maamme suurimman asekaupan valmistelussa, kuten Pentti Sainio on kirjoissaan osoittanut. Hän on tehnyt valtavan työn paljastaessaan hävittäjähankintojen taustoja, salailua ja ulkopoliittisia ongelmia. Hänen turhautumisensa ja kärkevyytensä onkin ymmärrettävää.

Jatkossa on päästävä eroon pienen piirin määrittelemästä turvallisuuspolitiikasta. Tarvitaan realistista, kansalaisten aktiivisesti tukemaa politiikkaa. Niinpä on saatava entistä useammat osallistumaan kansalaiskeskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On nähtävä tämän hetken suurimmat, yhä pahenevat reaaliset uhkat, jotka eivät ole sotilaallisia vaan globaaleja ympäristöuhkia seuraamuksineen.

Valtiontalouden ja turvallisuuspolitiikan konkurssi on vielä torjuttavissa vaatimalla halvempien ruotsalaiskoneiden hankintaa, mieluiten vuokraamista. Ilmavalvonnan tarvitsema määrä.

Turpa kiinni, siviilit?

”Minusta maanpuolustus on kuin talon perustukset, katto, seinät ja lattia. Vasta kun ne on tehty, on aika miettiä, miten talon sisustaisi, mitä kalusteita ja mukavuuksia hankkisi ja minkä verran niihin rahaa käyttäisi.” Yrjö Rautio HS 4.12.2020

Helsingin sanomien kolumnisti ja entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio on pahastunut parin sadan kulttuurivaikuttajan vetoomuksesta. Siinä ehdotetaan aikalisää hävittäjähankintaan tässä taloustilanteessa.

Rautio samastaa maanpuolustuksen pommikoneisiin ja valjastaa tuoreesti ja omaperäisesti sotaveteraanin ajamaan asevarustelua. Hän ei esitä ainuttakaan konkreettista faktaa: hävittäjähankinnan hintaa – ensin 10, jatkossa 20-30 miljardia euroa, siis miljardi vuodessa seuraavina vuosikymmeninä. Tai että puolustusbudjetti kasvaa täten 54 % (yli puolitoistakertaiseksi), vaikka Suomen kansantalous on koronan takia ahdingossa, velkaannumme ilmankin 30 miljardia. Tässä on turvallisuus todellisessa vaarassa, ja ymmärrän hyvin, miksi kokenut journalisti ei esitä lukuja.

Rautio siis pitää maanpuolustusta valtion perustana. Valtiotieteen tohtori, eversti evp. Pekka Visuri kuvasi esitelmässään asian päin vastoin: valtion turvallisuus perustuu toimivaan oikeus- ja sosiaalivaltioon ja demokraattiseen hallintoon (Rautiolla ”huonekaluja ja mukavuuksia”). Toimivan valtion päälle voidaan rakentaa harkittu ulkopolitiikka ja sotilaallinen maanpuolustus, joka on katto eikä perustus. Silloin maanpuolustus on vankalla, legitiimillä pohjalla, eikä armeija vaikkapa käänny hallitusta vastaan. Esimerkki päinvastaisesta oli (ja lienee osin vieläkin) hallinnoltaan ja oikeusjärjestelmältään korruptoitunut ja epädemokraattinen Ukraina, jossa osa armeijasta siirtyi 2014 Krimillä Venäjän riveihin, pääosa asettui presidentti Janukovitšia vastaan.

Outoa kyllä kokenut journalisti luottaa ”puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin”, vaikka ilmavoimien ja puolustusvoimien komentajat ja kenraalit ovat suoraan virasta värväytyneet lentokonefirmojen lobbareiksi ja Jarmo Lindberg lobbasi F-35-hävittäjien hankintaa jo komentajana ollessaan. Vai eikö Rautio ole tullut seuranneeksi asiaa näin tarkasti? Ehkä hän siksi pitää HX-hanketta tiiviisti seuranneita siviilejä huonompina asiantuntijoina kuin asianosaisia, siis jäävejä sotilaita. Kysymystä hävittäjäkoneiden puolustusroolista hän ei pohdi lainkaan.

Armeija on hierarkia, eivätkä muiden aselajien edustajat protestoi maanpuolustuksen kaikkien munien panemisesta ilmavoimien koriin, samalla kun maanpuolustuksen kannalta tärkeissä aselajeissa säästetään. Hornet-hankinnan syötyä rahat ostettiin taannoin käytettyjä tykkejä, mutta ammuksiin ei enää ollut varaa. Samasta syystä vuonna 2012 suljettiin kuusi varuskuntaa, 1200 henkilöä jäi työttömäksi ja sijaintikunnat suuriin ongelmiin.

Eläkkeelle päässeet upseerit ovat kyllä ottaneet kantaa. Eversti evp. Ahti Lappi on korostanut ilmatorjunnan edullisuutta ja tehokkuutta maan puolustamisessa, ja pääesikunnan entinen suunnittelija, eversti evp. Pertti Tervonen ennakoi HX-hankinnan luovan avoimen piikin 40 vuoden ajaksi. Reservin kapteeni Pentti Sainio on kirjoittanut Hornet- ja HX-hankinnoista kolme kirjaa ja neljäs on tekeillä. YT Eero Lehto on osoittanut, ettei Suomen kansantalous kestä näin kallista asehankintaa, joka sitoo tulevien hallitusten kädet. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat nostaneet esille hankinnan sotilaspoliittiset riskit.

Rautio taisi valita Naton jo 90-luvulla kehuessaan Hornet-hankintaa – ja nielaistessaan lobbarien jutut koneiden hinnasta. Puolustusministeri Rehn on myöntänyt jälkikäteen, että vedätti asiassa eduskuntaa, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet kirjan niin ”sosiaalipoliitikko” Hiilamo kuin res. kapt. Sainiokin. Tällaisista lähteistä ”näyttelijät ja rap-artistit” ovat ammentaneet tietoa ja päätyneet vaatimaan hävittäjähankintaan aikalisää. Hesarista sitä on ollut vaikea löytää; eihän se julkaissut vetoomustakaan, vaan vain Raution kolumnin.

Kun Rautio puolustaa Greta Thunbergia tai ”suvakkeja”, kirjoittelun valtavirtaisuus ilahduttaa, mutta kun hän asettuu militarismin ja asevarustelun kannalle, sama tuntuu pahalta. Aivan erityisesti hänen liittyessään sivareille pottuileviin, samalla kun hän vihjaa olleensa jotenkin rohkea suorittaessaan asepalveluksen. Armeijaan meneminen ei ole vieläkään mikään kannanotto vaan valtavirtaa. Sivarius saati totaalikieltäytyminen sen sijaan on kannanotto: aiemmin jäi pääsykokeissa ja työnhaussa vaille armeijapisteitä ja nytkin kuullee letkautuksia sukulaisilta ja setämiehiltä. – No, Rautio ei olekaan toisinajattelija vaan HS:n kolumnisti.

Demokratian näkökulmasta Raution ajatus on pelottava: ”Luotan kuitenkin näissä asioissa puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaalipoliitikkoihin, näyttelijöihin tai rap-artisteihin.”

Eikö tästä seuraa, että ympäristöasioista voivat lausua vain ympäristökeskuksen virkamiehet, ulkopolitiikasta diplomaatit, maatalouspolitiikasta maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet… Siis armeijaa käymättömällä enemmistöllä kansalaisista (valtaosa naisista, sivarit, eri syistä palveluksesta vapautetut) ei olisi oikeutta saada monipuolista tietoa HX-hankinnasta, osallistua keskusteluun ja ilmaista kantaansa hankinnasta ja sen turvallisuuspoliittisista riskeistä. Journalisti Raution mielestä pienessä piirissä sorvatut sotilaspoliittiset päätösesitykset voi siis jatkossakin tuoda eduskuntaan joulu- tai kesäloman alla? Tehdä päätökset ilman avointa keskustelua, demokraattisen prosessin ulkopuolella. Näinhän on toimittu 1990-luvulta saakka, ja sen huomaa keskustelun laajuudesta ja tasosta.

Asevarustelusta ja sotaturismista

Kirjoitin pari mielipidekirjoitusta; julkaisen ne alla, jotta halukkaat voivat lukea ne muuallakin kuin Joensuussa.


Yhteistä työtä aseiden ja sodan sijaan

Ritva Mikkilä kirjoitti Heilissä 4.11. kalliita sanoja sodan ja asevarustelun järjettömyydestä. Erityisesti nyt, kun ympäristökriisi, ilmaston ääri-ilmiöt ja pandemiat koettelevat maailmaa. Uusi lintuinfluenssa on jo Hollannissa, korona leviää tuotantoeläimiin. Myrskyt, kuivuus ja maastopalot piinaavat, metaanipäästöt kasvavat kiihdyttäen ilmastokriisiä.

Tässä vaiheessa tarvittaisiin sotimisen ja asevarustelun sijasta monipuolista kansainvälistä yhteistyötä. On koottava tutkimuksen ja investoinnin voimavarat tuhoisan kehityksen pysäyttämiseksi. Pariisin ilmastosopimus on minimi, hätätila vaatii nopeampia toimia, muuten lapsenlapsemme kiroavat meidät – täysin aiheellisesti.

Kuitenkin viime vuonna tuhlattiin maailmassa asevarusteluun 1700 miljardia euroa. Hyödyn korjaavat aseteollisuuden omistajat ja asekauppiaat. SIPRIn tutkimus on osoittanut, että samat sijoitukset siviilitoimintaan tuottaisivat enemmän työpaikkoja. [Ja se työ voitaisiin suunnitella niin, että siitä hyötyisivät niin luonto kuin maailman lapset, vanhukset ja muut ihmiset. – ei ollut lehdessä ]

Toivon, että kansanedustajat muuttavat valtion budjettia: meillä ei maana eikä luomakunnan jäseninä ole varaa 54 prosentin korotukseen puolustusmenoihin, kuten nyt suunnitellaan. (Heilissä 11.11.2020)

Matkailijat ansaitsevat parempaa [Ilomantsissakin – toimituksen lisäys]

Sota-alueilla avustustöitä tehnyt Tarja Tuovinen paheksui aiheellisesti (7.11.) metsän tuhoamista Ilomantsissa. Joka haluaa nähdä sodan tuhoja, voi katsoa kuvia Syyriasta, Gazasta, Vuoristo-Karabahista, Itä-Ukrainasta. Luonto ja viljelykset tuhoutuvat, vesihuolto särkyy ja saastuu, kodit, koulut, sairaalat ja kadut pommitetaan, siviilit haavoittuvat. Ei siinä ole mitään haikailtavaa.

Sodan nostaminen Ilomantsin matkailun kärkeen on riski. Venäläisiä se työntää pois, olihan Suomi jatkosodassa Natsi-Saksan aseveli. Eurooppalaisetkin muistavat natsimiehityksen, juutalais- ja romanivainot ja vastarintaliikkeen. Sotateema kääntyy näin itseämme vastaan, ei lähennä ja yhdistä, kuten matkailun pitäisi.

Kaiken lisäksi suurimmat menetykset kohtasivat suomalaisia 1860-luvun nälkävuosina, eikä niille ihmisraukoille ole yleensä pystytetty edes muistokiveä. Haudat erottuvat vain painaumina esim. Nurmeksen hautausmaalla. Muistakaamme heidän tuskaansa ja tuokaamme esiin 75-vuotisen rauhan ja demokratian hedelmiä: hyviä asuinoloja, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluja, teitä.

Ilomantsin-Lieksan-Kuhmon alue voisi kehittyä hienoksi kestävän matkailun kohteeksi kahden puolen rajaa. On nykyaikaiset palvelut mutta myös upeita metsiä, soita, järviä ja jokia, vaellusreittejä, Sissoila, Paateri, Savottaranta, Möhkön ruukkimuseo. Matkailupalveluja, jotka voivat tarjota turisteille iloa ja aitoja elämyksiä. Mekrijärven tutkimusaseman kehittäminen edulliseksi tukikohdaksi majoitus-, ruoka- ja ehkä kuljetuspalveluineen kiinnostaisi meitä, joilla ei ole omaa autoa. Kun Venäjän raja taas aukeaa, voisi kehittää yhteistyöllä retkiä sen puolen erämaihin.

Taistelualueen reunaan sen sijaan voisi pystyttää suurennetun SA-kuvan pommitetusta metsästä, jotta muistaisimme, mitä sota tekee. Ja miten luonto korjaa jäljet, jos saa rauhan. Nyt ei valitettavasti saanut. (Karjalaisessa 13.11.)

Karjalaisen uutisessa 30.10.2020 kerrottiin ihastellen puitten räjäyttämisestä. Eikö tämä jos mikä ole metsän tuhontaa?

Onko EU rauhan tae?

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis minun, ei Rauhanpuolustajien.

Ylen toimittaja lähetti kysymyksiä EU:n eduista ja haitoista. Kokemattomana vastasin tietenkin liian pitkästi, sen sijaan että olisin toistanut kahta yksiselitteistä virkettä ja vaatinut haastattelun nähtäväkseni ennalta. Ota tästä opiksi!

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis vain minun. Sen sijaan Rauhanpuolustajilla ja muilla rauhanjärjestöillä on kannanottoja eräistä EU:n päätöksistä ja käytännöistä.

  • EU:n julistaa itsensä rauhan takeeksi ja sai jopa Nobelin rauhanpalkinnon 2012. Budjettivaroja ei ole käytetty aseisiin, kunnes linja muuttui 2017. Silloin päätettiin perustaa European Defence Fund, ja sitä rauhanjärjestöt ja asekaupan vastainen ENAAT ovat kritisoineet . EU käyttää ”vuosina 2021–2027 yli 13 miljardia euroa aseteollisuuden tukemiseen. Summa on huomattavasti suurempi kuin humanitaariseen apuun kaavailtu määräraha.”
  • EU-maat rikkovat asevientikieltoa sotaa käyviin maihin. Asekauppa mm. Persianlahden maiden ja Israelin kanssa kukoistaa ja tekee EU:sta osasyyllisen Jemenin ja Gazan humanitaariseen katastrofiin.
  • Ranska tukee Länsi-Saharaa miehittävää Marokkoa estäen EU:ssa päätökset, joilla kalastus Länsi-Saharan aluevesillä kiellettäisiin ja Länsi-Saharassa valmistetuista tuotteista kiellettäisiin Produced in Maroc -merkintä.
  • Euroopan Unionin tuomioistuin päätti marraskuussa 2019, että miehitetyillä palestiinalaisalueilla Israelin siirtokunnissa tuotetut tavarat on merkittävä siirtokuntatuotteiksi, mutta päätöksen noudattamista valvotaan heikosti.
  • Rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet EU:n rajavalvontaa ja pakolaisten pysäytyssopimusta Turkin kanssa. Asevienti ja sodat ruokkivat pakolaisuutta, ilmastonmuutos ja maailmankaupan jälkikoloniaaliset rakenteet taas siirtolaisuutta. Pääsyä EU-alueelle rajoitetaan tiukasti, pakolaisstatus ja ihmissalakuljetus ovat köyhille lähes ainut tie. Tätä tarkoitin linnake-Euroopalla, joka oli näemmä toimittajalle tuntematon käsite.
    Eurooppalaisten siirtomaaisäntien poliittinen, taloudellinen ja ekologinen vastuu Afrikan, Etelä-Amerikan ja Kaakkois-Aasian ongelmista on suuri, ja tämä pitäisi muistaa.

    Eritoten Seuraavat kohdat ovat omia pohdintojani
  • Tuhat eurooppalaista parlamentaarikkoa on vaatinut EU:ta tuomitsemaan Länsirannan anneksion Israeliin, mutta en ole kuullut tuloksista. Ongelma on toistuva: Saksa ei tuomitse Israelin aggressioita, koska Israel vetoaa aina holokaustiin. Ranska olisi valmiimpi tuomitsemaan, mutta pääjäsenten erimielisyys estää EU:n toimet.
  • EU:n on siis toimeton Israelin apartheidhallinnon, Länsi-Saharan miehityksen ja Jemenin katastrofin estämisessä. Sillä ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa. Oikeastaan tämä on hyvä, muuten Suomen ulkopolitiikka olisi entisten neuvostotasavaltojen ja Varsovan sopimusmaitten kiihkoilun panttivankina. Jugoslavian hajoamissota, Ruandan kansanmurha, Irakin ja Libyan ”demokratiaviennit” ovat näyttäneet myös entisten siirtomaavaltojen lyhytnäköiset pyyteet tuloksineen.
  • Ukrainan konflikti on malliesimerkki EU:n ”osaamisesta”. Richard Sakwan mukaan maahan suunnattiin 2010-luvun alkuvuosina voimakasta EU-propagandaa. Neuvoteltu EU-kumppanuussopimus rajoitti Ukrainan itsenäisyyttä tiukemmin kuin esim. Romanian ja Bulgarian täysjäsenyys. Lisäksi Ukrainalle tärkeää kauppaa Venäjän kanssa piti vähentää rajusti. (Venäjä jätettiin ainoana IVY-maana EU:n kumppanuusneuvottelujen ulkopuolelle.)
    Korruptoitunut presidentti Janukovitš kieltäytyi allekirjoittamasta, ja nuoriso protestoi mm. tätä vastaan. EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton kävi Kiovassa kannustamassa mielenosoittajia hallitusta vastaan. Miten media reagoisi, jos sama tapahtuisi Oslossa tai Zürichissä?
  • EU on haalinut uusia jäseniä vaikka entistenkin rahoittamisessa ja integroinnissa on ongelmia. ”Perinteisiä eurooppalaisia arvoja” (holokausti ja stalinismi? antisemitismi ja islamofobia? uusliberalismi ja yksityistäminen?) ja länsimaista demokratiaa uhkaavat avoin nationalismi, rasismi ja pappispimitys.
  • EU peesaa ulkopolitiikassaan sotilasliitto Natoa, käynnistyvässä kylmässä sodassa se vahvistaa blokkiutumista osana länsileiriä. Ympäristökriisin oloissa tilanteiden kärjistämiseen ei ole varaa, yhteistyöllä on kiire.
    Kiintoisaa nähdä, miten ratkaistaan kahden Nato-maan nokkapokka itäisellä Välimerellä, mukana myös EU-maat Kreikka ja Kypros. Toivotaan ettei sotimalla.
  • Kokeneet jenkkiasiantuntijat varoittivat jo 1990-luvun lopulla, että Naton laajentamisesta ja Venäjän eristämisestä seuraa siellä nationalismia ja epädemokraattista kehitystä. EU päästi kuitenkin kostonhaluiset Itä-Euroopan maat sanelemaan linjansa. Militaristit ja asekauppiaat ovat tästä hyötyneet , mutta Venäjän kansalaisyhteiskunta ja Euroopan rauha ja vakaus kärsineet. Navalnyin myrkytysjupakan yhteydessä EU:n parlamentti kiiruhti antamaan tuomionsa ennen rikostutkintaa – vähän kuin Kremlissä. Onneksi edes MEPit Heinäluoma, Kumpula-Natri ja Pekkarinen äänestivät tyhjää.
  • Ylen haastattelussa Luonnonsuojeluliiton nuori edustaja kiitti EU:ta kansallispuistoista ja uhanalaisten lajien suojelusta. Nämä ovat hyviä asioita, mutta entä EU:n päälinja ja tarkoitus kohti jatkuvaa talouskasvua ja pääomien, tavaroiden ja EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta? Eikö käytäntö = kasvu ja tavaran globaali rahtaaminen tuhoa monin verroin sen, mitä suojeluohjelmilla tavoitellaan?

    Mielestäni EU ei ole toiminut vastuullisesti sodan ja rauhan kysymyksissä, se on pikemminkin rahapiirien kuin rauhan saati ympäristön järjestö. Demokratiasta puhumattakaan – kukin meistä tietänee vaikutusmahdollisuutensa EU:n päätöksiin.




Politiikan katsomosta mukaan peliin

”Vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa!” (Silti Suomen pakolaispolitiikka kiristyi v. 2011 jälkeen PS ollessa oppositiossa)

”Jäseniä tarvitaan jakamaan vaalimateriaalia” (Vas. pj. Suvi-Anne Siimes n. 2000).

Sipilän hallitus 2015-2019 syntyi vaalipropagandan tuloksena. Persujen tuella tehty kokoomuslainen yksityistämis- ja leikkauspolitiikka Nato-kytkentöineen oli aivan muuta kuin Kepun äänestäjille oli lupailtu.

Vasemmistolaisten ihmisten aloitteesta syntyikin kesällä 2015 Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan. Se kokosi mielenosoituksiin 2015-2016 tuhansittain nuoria, vanhoja, työttömiä, työllisiä, opiskelijoita, vammaisia… Joukkovoiman rooli oli suuri kerättäessä kansalaisaloitetta työttömiä simputtanutta aktiivimallia vastaan.

Leikkauspolitiikan ja aktiivimallin vastustus jopa ylitti uutiskynnykset ja osoitti, ettei leikkausten uhreja jätetä yksin. Osa heistä lähti pitkästä aikaa äänestämään kuntavaaleissa 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019, millä oli varmasti merkitystä Vassin ja SDP:n vaalituloksille. Aktiivimallin vastainen kampanja teki siitä Kepullekin poliittisen ongelman, ja se on nyt kumottu.

Marinin punavihreä hallitus toimii koronapandemian oloissa. Tulevien pandemioiden torjunta antaisi perusteita radikaalillekin yhteiskunta- ja ympäristöpolitiikalle, mm. asevarainen ”turvallisuus” on nyt nähty.

Rohkeutta kuitenkin puuttuu. Kepu heittelee kannatuskriisissään kapuloita rattaisiin, estää tehokkaita ilmastotoimia ja vaatii 75 % työllisyysastetta. ”Työllistämiskeinona” on työvoiman tarjonnan lisääminen eli sosiaali- ja työttömyysturvan huonontaminen ja vastikkeellisuus – ikään kuin vähävaraisten tulojen leikkaaminen lisäisi työpaikkoja kaupassa, palveluissa tai missään. Valitettavasti aktiivimalli II ei taida olla vieras ajatus Vihreille ja SDP:llekään. Demareilla on taipumusta luisua työväenpuolueesta valtionhoitajapuolueeksi, usein unohtuu kysyä kuka hyötyy?

Vihreät taisivat säikkyä Persu-lähtöistä kampanjaa ulkomin. Haavistoa vastaan, puolueesta ei kuulu juuri mitään kentällä eikä julkisuudessa, vai olenko väärässä somekuplassa? Ilmastotoimilla ja tiukemmalla kaivoslailla on kuitenkin kiire, samoin äärioikeiston suitsimisella, joka on yhteinen haaste.

Vasemmistoliitto on vaatinut tarkistamaan suunnitelmia hävittäjähankinnan ja työttömyyseläkeputken kohdalla, mutta kenttä näyttää aika passiiviselta. Li Andersson taas tuntuu olettavan, että jollei kyseenalaisteta 10 + 20 miljardin euron hävittäjähankintaa, rahaa löytyy paremmin oppivelvollisuusiän nostamiseen. Asia lienee päin vastoin. Kaiken lisäksi riittämättömästi rahoitettu ”pakkokoulutus” tuskin tuottaa hyviä tuloksia. Koulupudokkaita aiheuttavat mm. opetuksen tukihenkilöstön vähäisyys, suuret luokat ja kouluyksiköt, riittämättömästi rahoitettu erilaisten oppijoiden ja vammaisten inkluusio. Siis rahapula. Oppivelvollisuusiän noston asettaminen hallituspolitiikan päätavoitteeksi ihmetyttää muutenkin.

Li Andersson pelkää hallituksen kaatumista, mutta minusta Kepulla on eniten syytä pelätä uusia vaaleja. Se ei niin vain kaatane hallitusta, semminkään kokemattoman Kulmunin vaihduttua Vanhaseen ja Saarikkoon – jotka kylläkin olivat Sipilän lähipiiriä eivätkä mitään punavihreitä.

Hallituksen kaatamista ovat alusta saakka ajaneet etenkin iltalehdet, ja samaa henkeä on maakuntalehdissä (mm. HS) ja Ylelläkin. Kokoomus ja PS ovat avoimesti asettaneet sen tavoitteekseen. Mutta onkohan oikea vastaus vasemmalta myötäillä Kepua? Tinkiä ympäristötavoitteista, tuloerojen supistamisesta, aidoista työllisyystoimista tai rauhanpolitiikasta (jota mikään puolue ei edes tavoittele). Tuskinpa vain.

1980-luvun taitteessa monet opiskelijat ja tutkijat kritisoivat vasemmistoa politiikkakäsityksestä, jossa kansa on politiikan kohde eikä tekijä. Muistissa olivat vielä 60-70-lukujen mielenosoitukset ja lakot peruskoulun, työeläkkeiden, kansanterveyslain, päivähoidon, kouludemokratian, opintotuen, työturvallisuuden puolesta. Nuo tavoitteet oli muotoiltu kentän kanssa ja toteutuivat sen aktiivisella tuella.

Jäsenten näkeminen vaalimainosten jakajina köyhdyttää puolueiden politiikan: jää saamatta lattiatason tietoa ihmisten ja asuinalueiden ongelmista ja toiveista, lakien toteutumisesta käytännössä, tarvittavista uudistuksista. Puoluetuki käänsi riippuvuuden siten, ettei johto ole riippuvainen kentän rahoituksesta vaan paikallistoiminta johdon rahoista. Tilanne vaatii viisailta puoluejohtajilta tietoista suuntautumista aktivoimaan ja kuuntelemaan kenttää. Muutoin myös seuraava persujytky tulee puoluetoimistoille täytenä yllätyksenä.

Alle 50-vuotiaat suomalaiset eivät juuri ole nähneet kansalaisaktiivismiin nojaavaa politiikkaa kuin ulkomaanuutisissa. Kuitenkin kansalaistoiminnan käytössä on nyt sosiaalinen media ja internet; toki se vaatii puoluetoimitsijoilta ja aktiiveilta myös jalkatyötä. Mielestäni oikeiston kampanja on lyötävissä takaisin ottamalla jäsenistö mukaan niin politiikan muotoiluun kuin sen toteutukseen. Puolueet ja politiikan suunta ovat muutettavissa vain kansalaistoiminnalla. Valko-Venäjän vaaliprotestit, Yhdysvaltojen BLM-liike ja nuorten ilmastoliike rohkaisevat juuri tähän.

Loistokauppa – myyjän kannalta

Lentoliikenne ja lentokoneteollisuus ovat pandemian ja matkustusrajoitusten takia kriisissä, esim. Hornetien valmistaja Boeing irtisanoo 12 000 työntekijäänsä. Pandemiavaaran ja ilmastokriisin takia lentoliikenne ei ehkä koskaan paisu entiselleen. Lentokonebisneksen omistajien pöksyt tutisevat.

Onneksi on vielä verovaroin ylläpidettyjä armeijoita hävittäjäkoneineen! Tosin niistäkin moni suuntautuu miehittämättömiin lennokkeihin: halvempaa eikä miehistötappioita.

Pohjolassa asuu kuitenkin sisukas kansakunta, joka aikoo lohkaista koronakriisin horjuttamasta budjetistaan yli 15 % ostaakseen superkalliita hävittäjäkoneita. Vanhenevan sotakaluston hankinta todistaa aitoa uhrimieltä ja vastuunkantoa lentokoneteollisuuden bisneksistä.

Jo Horneteista on ollut hyötyä: Venäjä ei taaskaan ole hyökännyt Suomeen. Itse asiassa 81 vuoteen. Hävittäjäkoneet myös tuottavat ilmakehään 3 milj. tonnia hiilidioksidia vuodessa ja vauhdittavat ilmastokriisiä silloinkin, kun muu lentely on jumissa.

Hävittäjäostos on siis loistoinvestointi. Myyjän kannalta: hinta on aluksi ehkä 10 miljardia, myöhemmin kaksi-kolme kertaa enemmän. Pitää kenties taas lakkauttaa muutama varuskunta, mutta jospa koneitten jylinä lisää Itä- ja Pohjois-Suomen asukkaiden turvallisuudentunnetta. Ilmavoimien väki  lobbaakin ostosta kartuttamalla aktiivisesti Hornetien pienehköä tuntimäärää (4000 lentotuntia  8000 maksimista). Päivittäinen hävittäjien jyrinä on koko kevään ja kesän koetellut mm. Ylä-Karjalan ihmisten ja eläinten hermoja. Samoin Ilmavoimien johto torjuu kansalaisaloitetta, joka vaatii hankinnan keskeyttämistä ja keskustelua sen järkevyydestä.

Muissa aselajeissa ollaan ihmeen hiljaa verrattuna siihen, mitä kaikkien munien laittaminen ilmavoimien koriin tietää muiden kehitykselle. Selitys lienee Puolustusvoimien hierarkia ja johdon hävittäjämyönteisyys.

Sitäkin merkillisempää on monien poliitikkojen sokea luottamus PV:n valmisteluun itseään koskevassa kalliissa päätöksessä. Hierarkkisessa organisaatioissa pidetään turpa kiinni rivissä, joten muiden kuin PV:n ylimmän johdon kantaa emme tiedä. Sen luotettavuudesta saimme huhtikuussa näytteen, jonka luulisi panevan miettimään.

 

hävittäjätarra_uusi2-iso


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja ja kirjailija

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.