Archive for the 'rauhantoiminta' Category

Askel askeleelta vaarallisempaa

Heikki sen totesi: kyse ei ole Jussi Niinistöstä, ”jalkaväkimiinojen kannattaja on vain nyt miinanpolkijana”, antaa kasvot sotilaalliseen liittoutumiseen johtavalle politiikalle. Presidentti Niinistö ja hallitus – pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini ja tietenkin kokoomuslaiset  – ovat linjan takana. Poliittinen vastuu sysätään kuoleville Sinisille, jotta Kepu voi vaalien alla taas esiintyä itsenäisen ulkopolitiikan kannattajana.  Kokoomus poimii oikeistopolitiikan hedelmät joka tapauksessa.

Vastattavaa ensi kevään eduskuntavaaleissa onkin, ellemme me äänestäjät ole täysiä lampaita.

  1. Stubbin hallituksen (kok, krist, RKP, Vihreät, SDP) syksyllä 2014 solmima isäntämaasopimus Naton kanssa hyväksyttiin ilman poliittista keskustelua ja harkintaa. Eduskunta ei sitä käsitellyt. Sopimus on poikinut v. 2016 lähtien yhä tiheämmin Nato-maiden sotaharjoituksia Suomen maaperällä.
  2. Parhaillaan on Niinisalossa isot panssariharjoitukset, joiden alla ulkomaiset  panssarivaunut ajelivat maanteillämme totuttaen kansalaisia vieraiden sotajoukkojen läsnäoloon.
  3. Suomi on innolla kehittämässä EU:n puolustusulottuvuutta ja budjettivarojen suuntaamista sotilaalliseen tutkimukseen. Samaan aikaan EU:n todelliset ongelmat – ilmastokriisi, sukupuuttoaalto, pakolaisuus, nuorisotyöttömyys, tuloerot – kärsivät tutkimusrahoituksen puutteesta.
  4. Hallitus on antanut aseiden vientilupia konfliktialueille, ja niinpä suomalaisia panssariajoneuvoja on nähty Jemenin sotarintamalla.  Valtionyhtiö Patrian epämääräiset toimintamenetelmät ja lahjusepäilyt eivät näytä aiheuttavan hallituksen reaktioita.
  5. Suomi on tekemässä valtavia hävittäjä- ja sotalaivakauppoja Nato-maiden kanssa, mikä tekee meistä paitsi köyhiä myös entistä riippuvaisempia  liiton ase- ja johtojärjestelmistä.
  6. Kesäkuussa aloittavat nopean toiminnan taistelujoukot JEF, joissa Suomi toimii Nato- ja ydinasevaltio Iso-Britannian alaisuudessa. Tämä on pitkä loikka kohti sotilaallista liittoutumista.
  7. Suomi ja Ruotsi ovat solmineet USA:n kanssa aiesopimuksen, jota ministeri Jussi Niinistö luonnehti  turvallisuuspolitiikan historiaan jääväksi askeleeksi, mutta silti niin mitättömäksi, että sellaisia ”ei missään länsimaisessa demokratiassa eduskunta drättää (vai dräftää ? no jokin slangisana)”.
    Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen piti sopimusta rutiiniluonteisena, mutta silti se julistettiin salaiseksi. Niinpä julkisuudessa on voitu keskustella vain menettelytavasta, josta Paavo Arhinmäki ainoana esitti vastalauseen. Pekka Haavisto, Erkki Tuomioja, Antti Rinne ym. eivät yhtyneet siihen.
    Yhdysvalloissa ministerit Niinistö ja Hultqvist saivat valtionpäämiehen kohtelun, siellä juhlitaan alueittemme ja armeijoittemme kalustoineen saamista nyt heidän käyttöönsä. Sopimus on USA:n viesti Venäjälle. Kun katsoo sotaharjoituskalenteria ja ulkopolitiikkaa – esim. ydinasekiellon jättämistä allekirjoittamatta USA:n vaatimuksesta – olemme joutuneet Donald Trumpin johtaman maan ohjaukseen ja liittolaiseksi. – 8.5. Trump muuten irtisanoi  Iranin kanssa solmitun ydinaseiden estosopimuksen*.

Keskeinen ongelma on, että Naton rauhankumppanuussopimuksesta,  isäntämaasopimuksesta, kahdenkeskisistä USA- ja Britannia-sopimuksista ei ole keskusteltu julkisesti eikä tehty harkintaa. Eduskunnassa niistä on vain puhuttu  jälkikäteen, ei päätetty. Hornet-hankintakin päätettiin  harhaanjohtavien tietojen perusteella. Armeija ohjaa liikaa turvallisuuspolitiikkaa, jolloin puolustus painottuu ulkopolitiikan kustannuksella. Keskustelun puute saattaa myös heijastua poliitikkojen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen osaamiseen.

Nato pitää Venäjää päävihollisenaan ja Venäjä Natoa.  Suomella on Venäjän kanssa 1300 km yhteistä rajaa, ja tilanteen kiristyminen on meille vaarallista. Jos blokkien kesken syntyisi aseellinen konflikti, meidän kävisi huonosti joka tapauksessa.

Yhdysvaltojen taas ei kävisi kuinkaan, kuten ei edellisissäkään maailmansodissa, ja sen  huomaa maan ulkopolitiikasta. Pearl Harborin 2000-3000 uhrista riittää elokuvia ym., koska sodat eivät ole muulloin uhanneet maan siviilien turvallisuutta (Pearl Harborkin on kaukana Havaijilla). Mikäpä on näyttäessä Venäjälle voimaa, uhitellessa ja kärjistäessä tilannetta Itämerellä, kun itse on kahden valtameren suojassa. Myös siksi USA on Suomelle sopimaton liittolainen.

Meidän kun pitäisi katsoa eteemme. Julkisen keskustelun puute ja puolueiden ja poliitikkojen mykkä alistuminen vaaralliseen kehitykseen selittänee, miksei rauhanliike ole saanut aikaan näyttäviä protesteja. Muutama ”pahan mielen osoitus” sotaharjoituksia ja isäntämaasopimusta vastaan, siinä kaikki. Kansalaiset kuitenkin vastustavat Nato-jäsenyyttä, jota nykykehitys edistää vaivihkaa, ja näkevät, miten vaarallista meno on.

Toivottavasti kampanja Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön auttaa osaltaan saamaan aidon turvallisuuspolitiikan keskusteluun ja vaaliteemaksi. Kehityksen suunta on käännettävä.

* edit. Israelin toivoma ja juhlima Trumpin päätös onkin nyt laukaissut Israelin voimakkaamman avoimen sekaantumisen Syyrian sisällissotaan, kovimmat ilmapommitukset sitten v. 1973 sodan.

turvallisuuspyramidi

 

Mainokset

Vastakkainasettelu ↔ varustelukierre

Asebisneksellä ja rikkaimmalla prosentilla menee nyt mukavasti, kun ihmisiä on Suomessa ja muualla Euroopassa onnistuttu jakamaan vastakkaisten blokkien, joko Naton tai Venäjän (ja Kiinan) tukijoiksi. Joka pitää molempia epädemokraattisina militaristeina, saa usein kuulla olevansa sekä natotrolli, russofobi että putinisti.

Tilanne muistuttaa vuotta 1914, jolloin sivistyneistö ja jopa työväenliike  hajaantuivat omien maidensa porvariston tukijoiksi. Veriseksi muodostunut maailmansota alkoi hurmahenkisen isänmaallisuuden ilmapiirissä.

Nytkin vastakkainasettelu suosii militarismia ja asebisnestä, uusi varustelukilpa onkin hyvässä vauhdissa. Ilmastokriisin oloissa tämä on absurdia. Globaalin poliittisen järjestelmän sotaisuus ja talouskasvu uhkaa koko eliökunnan säilymistä. 

Suomi on vauhdilla mukana. Kansan vastustama Nato pitää isäntämaasopimuksen nojalla monet sotaharjoitukset vuosittain maassamme. Rahaa toisaalta on, toisaalta ei ole: tekeillä on vähintään 10 mrd. euron  hävittäjähankinta (vastustava facebook-ryhmä) ja miljardin sota-alushankinta, vaikka palveluja ja etuja leikataan ja valtion omaisuutta realisoidaan. Asehankinnat sitovat maatamme yhä tiiviimmin Natoon ja hyödyttävät lähinnä sen projekteja. Maan puolustuksessa hävittäjien käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu. Peli on vaarallista.

Jotta määräraha hyväksyttäisiin eduskunnassa, media pelottelee ihmisiä Venäjän sotilaallisella uhkalla, ”arvaamattomuudella”, vilisee juttuja maan luontaisesta pahuudesta ja laajenemispyrkimyksistä. Todisteena on Krimin anneksio, joka selittyy Venäjän ydinasetukikohdalla Sevastopolissa ja Ukrainan Nato-pyrkimyksellä . Teko oli vastoin kansainvälistä oikeutta muttei järin ”arvaamaton”, jos katsomme karttaa.  Samaan aikaan Venäjä ei ole laajentunut Transnistriaan eikä Etelä-Ossetiaan, vaikka ne ovat pyytäneet.  Itämerellä Venäjän intressi on Pietarin turvallisuus ja merenkulun sujuminen, kuten Itämeren turvallisuutta käsitelleen tilaisuuden  asiantuntija-alustuksissa todetaan. Konfliktia se ei tänne halua, ja Venäjällä pelottelu onkin äänestäjien ja edustajien pehmittämistä jättihankinnoille.

Venäjän uhkan rinnalla toistellaan omahyväisesti lännen demokraattisuutta ja ihmisoikeuksien edistämistä. EU:n Kreikka-poltiikka, Espanjan poliittiset vangit, Irakin sotakoalition 2003 synnyttämä ISIS ja kaaos, Afganistanin tilanne ja Guantanamon vangit, yhteistyö Israelin apartheid-hallinnon ja Saudi-Arabian kanssa – kaikki nämä ovat vain poikkeuksia säännöstä, toisin kuin Venäjän ongelmat.

Kritiikki,  joka kohdistetaan oman maan ”vastustajaan” omien vallanpitäjien ja hallituksen sijasta, ei ole rohkeaa eikä vaikuttavaa. Kun Putinia kritisoidaan täällä, hän voi esiintyä ulkoisen uhkan torjujana ja touhu kääntyy itseään vastaan. Suomessa moinen ”kritiikki” palvelee nyt asehankintoja ja ministeri Jussi Niinistön toimintaa.

Niin lännessä (yhtiövalta ja oikeistopopulismi) kuin idässä (lähes autokratia) on pahoja demokratiaongelmia, hallitukset palvelevat rahapiirejä, asebisneksen ja armeijoiden poliittinen valta kasvaa ja kansa seuraa katseella.  EU:n sotilaallinen rahoitus ja yhteistyö on tästä pelottava esimerkki. Sen paremmin Venäjää kuin länttä ei voi pitää imperialismin vastustajana tai rauhan edistäjänä, vaikka niiden retoriikka yrittäisi niin uskotella. Näissä ongelmissa riittää  kritisoitavaa ja pureskeltavaa.

Lännen hehkutuksen vastareaktiona ilmenee kritiikitöntä Venäjän puolustelua. Maalla on laillinen turvallisuusintressinsä, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Se oli sotateollisen kompleksin tavoitekin. Edistyksellisen ihmisen kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjän sisäpolitiikka on hyvin oikeistolaista ja epädemokraattista, maata johtaa pieni miesryhmä, joka kertoo, mitä parlamentti päättää, ja joka nimittää aluejohtajat. Puolueet ovat lähes vitsi ja kansalaisjärjestöjen ”politikointi” eli kriittiset kannanotot poliittisiin ratkaisuihin estetään laeilla ulkomaisista agenteista ja ekstremismin vastustamisesta.
Ulkopolitiikassa Venäjä ei puolustaisi vaikkapa ”Assadin laillista hallitusta” päivääkään, jos se vaatisi Tartusin ja Heimimin sotilastukikohtien sulkemista.  (Oman ikäluokkani ihminen ehkä muistaa Yhdysvaltojen tukeman Nguyen Van Thieun ”laillisen hallituksen” Saigonissa 1967-75.)

Monet tiedostavat USA:n demokratia- ja ihmisoikeuspuheiden onttouden verrattuna CIAn ja USA-armeijan tekoihin ympäri maailman. Toivottavasti myös sen, ettei Putinin vakaus- ja rauhanpuhe ole sopusoinnussa Syyriassa sotimisen, Krimin anneksion ja Donbassin sotilasneuvonantajien kanssa. Sotien runtelemalla Venäjällä rauhanretoriikka on poliittinen välttämättömyys, mutta samalla voi hyvin sotia syrjemmällä Tšetšeniassa tai Syyriassa, vallata siirtomaa Krimin takaisin tai rehvastella tulevilla superaseilla.

Irakin sodan vastaisen liikkeen jälkeen rauhantoiminta on ollut meillä heikkoa. Venäjän ”nouseminen” Naton päävastustajaksi 2005 lähtien on jakanut liikettä kansainvälisestikin, mikä näkyy Lähi-idän suursodan vähäisenä ja hajanaisena vastustuksena. Lännen ja Venäjän avoin puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin 2013-14 pahensi tilannetta edelleen. Ukrainalle se on tuottanut demokratian sijasta sotaa, nationalismia ja jakautumista.

Hajaannusta ja vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi päästää konfliktin toisen osapuolen tukemisen asteelle, kuten 1914. Sodanvastustajien pitäisi nyt etsiä yhteisiä teemoja, vaatia aselepoa ja neuvotteluja konflikteihin, luopumista kaikista varusteluohjelmista. Sotilaallisen tutkimuksen sijasta vaadittakoon rahaa ratkaisujen etsimiseen maailman köyhiä ja koko eliökuntaa uhkaavaan kriisiin. Asekaupan rajoittaminen, aseriisunta ja varustelukilvan katkaiseminen ovat ainakin sellaisia. Kiistakysymykset ratkaisee historia. Jos liittolaisia kaipaamme, suunnatkaamme katseet kansalaisjärjestöjen,  YK:n, UNICEFin, WHO:n, Punaisen ristin, Human Rights Watchin yms. suuntaan.

Kansalaistoimijoiden ja erilaisten järjestöjen yhteistyöllä valtiot voidaan painostaa sopimaan ratkaisuista, joita maailman tilanne edellyttää.
havittajamrd

 

Venäjän voitto Syyriassa

Venäjällä on viime ajat juhlittu voittoa Syyriassa. Virallisesti niin Venäjä kuin USA:kin on taistellut siellä ISISiä vastaan, mutta nyt sattui eteen Argumenty i Fakty -lehdessä Euraasialaisen analyysikerhon puheenjohtajan, ekonomisti Nikita Mendkovitšin kirjoitus Mitä Venäjä hyötyy Syyrian-voitostaan?  Se paljastaa suurvaltatoimijoiden todelliset tavoitteet.

Tärkeimpänä Mendkovitš pitää Venäjän alueellisen vaikutuksen voimistumista Välimerellä: Syyrian alueella olevia Venäjän tukikohtia Hmeiminia ja Tartusia modernisoidaan  ja laajennetaan. Venäjä on nyt myös Libyan uuden hallituksen poliittinen välittäjä ja avainliittolainen. Egypti antaa Venäjän käyttää jatkossa sotilaslentokenttiään ja Sudan on kutsunut venäläisen sotilastukikohdan alueelleen.

Mendkovitš  uskookin, että jos Venäjän rooli Välimerellä vakiintuu, se pystyy kontrolloimaan useimpia kauppateitä idän ja lännen välillä: uutta silkkitietä maitse, Suetzin merireittiä, Koillisväylää. Vain Hyväntoivonniemen kiertävä reitti jää tämän ulkopuolelle.

Venäjä pystyy ekonomistin mukaan ”suojelemaan poliittista järjestelmää” Naton ja Yhdysvaltojen näkemyksiä vastaan, samoin tuhoamaan terroristeja sotilaallisin keinoin. Miten kestävää terrorismin torjuntaa pommittaminen on, sitä Mendkovitš ei pohdi, vaikka Afganistan->Taleban ja Irak->ISIS ovat osoittaneet, että sotiminen vain lisää ja voimistaa terrorismia, jonka juuret ovat yhteiskunnassa ja hyökkäyssodan vääryyksissä.

Mendkovitš iloitsee Venäjän 6 miljardin dollarin asekaupoista epädemokraattisten Turkin ja Saudi-Arabian kanssa, samoin talous- ja tiedeyhteistyöstä Arabiemiraattien kanssa. Kuitenkin Emiraatit ja Saudi-Arabia sotivat Jemenissä, jossa sota, kolera ja nälänhätä aiheuttavat humanitaarisen kriisin. Maat myös haastavat sotaa sivussa pysyttelevän Qatarin kanssa.

Ulkopuolisten öljyntuottajamaiden sekaantuminen Lähi-idän asioihin on Mendkovitšille selviö, ja hän uskoo Venäjän nyt lähentelevän poliittisesti johtavan öljynviejämaan roolia. Muuttuneet suhdanteet sallivat myös edistää kaasuputkihanketta Turkish stream Venäjältä Etelä-Eurooppaan. Tämä vähentää Venäjän riippuvuutta Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta kulkevasta putkesta, joten Venäjän ja EU:n suhteet voivat kohentua myös Ukrainan konfliktin osalta. Näin Mendkovitš arvelee.

Arvioitsija ei ole puhdas yksityishenkilö toimiessaan Euraasian analyysiklubin puheenjohtajana, lisäksi AiF on hallituksen kontrolloima lehti. Näkemyksiä voi siis pitää vähintään hyväksyttyinä.

Näemme, ettei sekaantumista toisten maiden ja alueiden asioihin kyseenalaisteta Venäjällä kuten ei Yhdysvalloissakaan. Jos joku on luullut, että Syyriassa soditaan ISISistä tai Assadista, näkee referaatistani, että näillä on Kremlille (kuten Pentagonillekin) merkitystä  sotilastukikohtien säilymisen tai menetyksen, öljy- ja kaasuvarojen ja kuljetuksen, liikenteen kontrolloimisen kannalta. Samaa pätee paljolti Krimiin = Sevastopoliin kuten Guamiin = Diego Garciaan. Siellä asukkaat eivät jaksa iloita  suurvallan osoittamasta mielenkiinnosta, eikä ilo anneksiosta Krimilläkään  ole sataprosenttista.

edit: toimitus toteaa jutun lopussa, etteivät näkemykset välttämättä vastaa sen katsomuksia. Tämä saattaa olla varmistelua.

Mitäs me nobelistit

Norjan Nobel-komitea teki tänä vuonna hienon ratkaisun jakamalla rauhanpalkinnon ydinaseita vastustavalle kansainväliselle ICAN-verkostolle. Verkosto ideoitiin lääkärien ydinsodan vastaisen järjestön kansainvälisen kokouksen yhteydessä Helsingissä Pasilan Rauhanasemalla, joten meillä suomalaisilla ja ICAN-Finlandilla on erityinen syy ylpeyteen ja iloon. Kati Juva Lääkärien sosiaalisesta vastuusta toteaa verkoston saaneen aikaan sen, että pommien koon pohdinnasta on siirrytty näkemään niiden suunnaton vaarallisuus.

BANmural

Ban nuclear weapons _ Mural by Tatsuya Tomizawa  http://www.icanw.org/resources/photos/

Vaikka ICAN on perustettu vasta kymmenen vuotta sitten, se on vaikuttanut vajaa vuosi sitten alkaneisiin YK:n neuvotteluihin ydinaseiden täydelliseksi kieltämiseksi. Suomi ei niihin osallistunut, toisin kuin aiemman viiteryhmämme maat Irlanti, Itävalta ja Ruotsi ja jopa Nato-maa Hollanti. 7.7.2017 YK:ssa äänesti 122 maata ydinaseiden täydellisen kiellon puolesta. ”Rauhan ja ympäristönsuojelun arvoyhteisö” Nato kumppaneineen loisti poissaolollaan, samoin muut ydinasemaat kumppaneineen. Hollanti äänesti, mutta  vastaan. Sopimuksen voimaantulo edellyttää vähintään 50 maan ratifioinnin, ja prosessi alkoi 20.9.2017. Tätä kirjoitettaessa allekirjoittajamaita on 53, ratifioineita vasta 3: Guyana, Thaimaa ja Vatikaani.

Radiokeskustelussa Kepun Matti Vanhanen puolusteli yksinään Suomen jäämistä sivuun, kun SDP:n Mika Kari ja RKP:n Anders Adlerqreutz arvostelivat hallitusta poikkeamisesta perinteiseltä ydinaseiden vastaiselta linjaltamme. Syykin on ilmeinen: hyväksyttyään sopimuksen YK:ssa Ruotsi on joutunut USA:n painostuksen kohteeksi, ettei ratifioisi sopimusta.  Myös Suomen on annettu ymmärtää sopimuksen olevan ristiriidassa isäntämaasopimuksen kanssa. No, sitäkin suuremmalla syyllä  kannustan rauhanystäviä lähettämään hallitukselle terveisiä rauhanjärjestöistä, puolueosastoista, perhekerhoista, samoin yksityisesti.

Vanhanen vetosi siihen, että ydinasevaltojen jäätyä pois neuvotteluista sopimuksella ei ole painoarvoa. Minun logiikkani sanoo, että jos ne olisivat osallistuneet, ne olisivat voineet estää sopimuksen synnyn.

USA:n painostus Ruotsia ja Suomea kohtaan osoittaa, että ydinasekiellolla on jo nyt tehoa. Kemialliset ja biologiset aseet on kielletty jo kauan sitten. Ne onkin lähes hävitetty, ja niiden valmistus tai käyttö tuottaa maalle valtavan imagotappion ja kansainvälisen tuomion. Sama kehitys maamiinojen osalta. Uskon, että ydinaseille käy samoin, ja sitä sopimus edistää.

Kaiken lisäksi parhaillaan kehitellään pienehköjä ”täsmä”ydinpommeja, jotka alentavat kynnystä käyttää niitä. Ydinasekiellon saamisella voimaan on siksi kiire. Painostakaamme hallitusta ja kannustakaamme puolueita ja kansanedustajiamme toimimaan asiassa eliökunnan eduksi. Rauhan Nobel rohkaisee jatkamaan kansalaistoimintaa.

 

Tarvitaan analyysia, ei vakoilujuttuja

Marraskuusta saakka meitä on päivittäin ruokittu spekulaatioilla Venäjän osuudesta Trumpin voittoon USA:n presidentinvaaleissa. Toden totta syvällinen analyysi vaalituloksen taustoista, Putin varmaan iloitsee kaikkivoipaisuudestaan.

Tärkeämpiä kansainvälisiä ongelmia ei sitäpaitsi ole! Ilmaston lämpenemisen takia Antarktiksesta lohkesi 5800 neliökilometrin lohkare mereen, Kaliforniassa ja Etelä-Euroopassa palaa, Afrikan kuivuus uhkaa miljoonien ihmisten elämää. Asebisnes kasvaa, joten Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä on humanitaarinen kriisi, Pakistania ja Afganistania pommitetaan jatkuvasti miehittämättömillä pommikoneilla, Itä-Ukrainassa osapuolet pommittavat rikki koteja ja Minskin sopimuksia. Espanjan ja Kreikan koulutettu nuoriso lähtee maasta ja nuorisotyöttömyys kasvaa ympäri EU:n, Unkaria hallitsevat seminatsit, Turkissa vangitaan ja irtisanotaan toimittajia ja sivistyneistöä.

Hampurin G20-kokouksessa näitä ongelmia ei juuri pohdittu, vuoret järisivät ja syntyi hiiri: Pariisin ilmastosopimusta ei vielä peruttu vaikka USA:n presidentti haluaisi, lisäksi Putin ja Trump kättelivät, mistä ennustettiin tulevaisuutta kuin kahvinporoista. Satojen tuhansien ihmisten rauhalliset mielenilmaukset todellisten ongelmien ratkaisemisen puolesta sen sijaan leimattiin mellakoiksi ja vaadittiin politiikkoja irtisanoutumaan niistä. Selvittämättä edes, ketkä siellä riehuivat ja kuka provosoi ilkivallan.  En sanoisi moista tiedonvälitykseksi vaan klikkausjournalismiksi.

***

USA:n vaalituloksesta julkaisi Le Monde Diplomatique jo tammikuussa kriittisen artikkelin, suomeksikin Diplossa on ilmestynyt useita analyysejä Trumpin voiton yhteiskunnallisista ja mediataustoista. Silti salaliittojen ja hakkeroinnin vatulointi jatkuu (ei koske NSA:n harjoittamaa netin skannausta), koska niin saa klikkauksia eikä tarvita perustietoja sosiologiasta, yhteiskuntapolitiikasta tai kansantaloudesta. Käytännössä vain Diplosta saa tietoa USA:n ja Ranskan presidentinvaalien ehdokkaiden yhteiskunnallisista näkemyksistä ja taustaryhmistä, äänestäjien reaktioista ja niiden syistä. Muut mediat tuijottavat liikaa kahvinporoja ja etsivät Kremlin sormenjälkiä, samoin äärioikeistolaisuuden ja rasismin taustalta.

On selvää, että Venäjä sekaantuu muiden maiden sisäisiin asioihin – niinhän suurvallat tekevät. Esimerkiksi Ukrainan kriisin taustalla on ainakin USA:n, EU:n ja Venäjän sekaantuminen maan asioihin. Rikkaan, korruptoituneen ja epädemokraattisen maan, jossa asuu köyhä kansa mutta rikkaita oligarkkeja: juuri sellaisen maan tilannetta voi horjuttaa ulkoapäin.

Suomi ei ole sellainen, eikä tulekaan, jos Sipilän hallituksen sisä- ja ulkopolitiikka saadaan kuriin. Vakauden ehto on, että huolehdimme terveestä parlamentarismista, oikeudenmukaisuudesta, pienistä tuloeroista, työllisyydestä, toimivista julkisista palveluista, rauhaa edistävästä ulkopolitiikasta. Että yhteiskunnasta ei siis potkita isoa väestön osaa näkymättömiin ja kuulumattomiin. Työsarkaa totisesti riittää, mutta tähän pystyy vaikuttamaan itse, toisin kuin vieraiden valtioiden toimintaan.

***

Niin äärioikeistolaisuus kuin rasismi alkoivat yleistyä Euroopassa samaan aikaan kuin työllistämisestä ja tulonjaon tasoittumisesta siirryttiin 70-luvulta alkaen uusliberalismiin – pullon henki päästettiin irralleen vapauttamalla pääomien liikuttelu ja yksityistämällä julkisia palveluja. Savupiipputeollisuus siirtyi pääomien myötä halvan työvoiman ja puuttuvan ympäristölainsäädännön maihin. Seurasi pysyvää työttömyyttä vanhoilla teollisuuspaikkakunnilla ja hyvä kasvualusta oikeistopopulismille ja rasismille. Joensuun skiniongelma Penttilän sahan lopetettua on tästä kouluesimerkki.

Oikeistopopulismin etenemistä helpotti työväenliikkeen luopuminen luokkarakenteen analyysistä. Poliittisessa keskustelussa ei enää puhuttu siitä, mikä yhteiskunnan ryhmä yksityistämisestä ja pääomaviennistä hyötyy ja kenen kustannuksella. Luokkataistelu oli muka loppu, minkä pääomien omistajat käyttivät hyväkseen, kuten humaani miljardööri Warren Buffet totesi 2006 In Class Warfare, Guess Which Class Is Winning (arvaa kumpi luokka on luokkataistelussa voitolla?). Vasemmistopuolueet ja ay-liike keskittyivät puhumaan ”valtion kilpailukyvystä” pohtimatta, kenen kilpailusta on kyse – ilmeisesti vientiteollisuuden ja kaupan – ja ketä vastaan kamppailua käydään – muiden maiden työläisiä. Kuten Jouko Jokisalokin kirjassaan havaitsee, tällainen puhe ruokkii nationalismia ja tuhoaa kansainvälistä solidaarisuutta. Tulokset ovat nähtävissä, koetuista ongelmista syytetään maahanmuuttajia, kuten Uuninpankkopoika Saku Timonen on monesti osoittanut.

Hallitukset eivät myönnä työttömyyttä ja köyhyyttä aiheuttavan politiikkansa yhteyttä demokratian vastaisten liikkeiden nousuun, eivätkä vihreät, vasemmisto ja ay-liike tuo asiaa esille riittävästi. Etenkin vihreät keskittyvät etsimään ongelmien syitä Moskovasta.

Puolueet, ay-liike ja media hylkäävät täten työttömät, koulutuksetta jääneet, asunto-ongelmaiset, toivottomat ihmiset kuuntelemaan kilpailukykypuhetta: ”pakko leikata!” Politiikka ei käsittele köyhien konkreettisia ongelmia Anna Kontulaa lukuunottamatta. Keskustelussa ei avata ongelmien syitä eikä puhuta kestävistä ratkaisuista, eikä kouluopetuskaan käsittele niitä. Oikeistolainen puhe ruokkii paitsi äärioikeistolaisuutta ja rasismia myös anarkistisia epätoivoreaktioita, ilkivaltaa ja muuta hölmöä, josta seuraa poliisin otteiden koveneminen.

Myös armeijaa vedetään politiikkaan, verukkeena  ”Venäjän uhka” (missä ja milloin konkreettisesti?) ja kyberturvallisuus. Naisiakin halutaan mukaan, militarismi voi Suomessa todella hyvin, mikä myös ruokkii väkivaltaista nationalismia. Hallituksen tavoitteena on viedä leikkauksien oloissa läpi päätös kymmenien miljardien hävittäjähankinnoista. Seurauksista välittämättä.

Todelliset uhkat ovat kuitenkin ilmastokriisi, köyhyys, äärioikeistolaisuus, varustelukilpa –  ja poliitikkojen sokeus. Kilpailukyvyn sijaan tarvitaan solidaarisuutta, salaliitto- ja vakoilujuttujen sijaan yhteiskunnan analysointia ja kestäviä johtopäätöksiä.

Analyysiä Ylen tapaan:

onko-trump-tyhma

 

Rauhanliikkeestä puhutaan

Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.

Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944-45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.

Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.

Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.

Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.

Lähtölaukauksen twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS.  Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.

Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]

EU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.

Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10-30 miljardia turhiin/ vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.

Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

unesco-slogan

Hävittäjäkoneet vastaan turvallisuus

Armeijan hukatut miljardit -teoksen kirjoittaja Pentti Sainio kertoi Joensuussa Hornet-kaupan kokemuksista: eduskunnalta pimitettiin hankinnan todellinen hinta siten, että päätös tehtiin aseistamattomien koneiden pohjalta. Sen jälkeen on riittänyt lisämenoja aseistusta ja päivityksiä ostettaessa, 1,5 miljardin euron sijasta rahaa on palanut 4. Niinpä muualla on säästetty: lakkautettu varuskuntia, jätetty uusi suurtykkijärjestelmä vaille ammuksia.

Oudointa lienee, että koneita ostettiin 64 vaikka tarvittiin n. 20, enintään 40. Ilmavoimat sai sen, mitä ilkesi pyytää, kiitos Ahon, Viinasen ja E. Rehnin. Nyt ei harjoitteluun riitä lentäjiä eikä kerosiinia. Toisaalta Suomen puolustus on nyt tiukassa kytköksessä Nato-maahan ja ilmavoimien komentokieli ”turvallisesti” fingelska.

Hornetien tilalle aiotaan nyt ostaa uusia koneita ja jälleen 64 kpl. Hankinnan valmistelee Sipilän hallitus, keskeisesti ministeri Jussi Niinistö. Lopullinen päätöksenteko jää seuraavalle vaalikaudelle. Ruotsi on tarjonnut vuokralle Gripen-koneitaan, joka olisi selvästi edullisinta. Niiden testituloksissa on ongelmia, mutta Sainio arvioi, että syynä on tulosten näpelöinti. Puolustusministeriö ja ilmavoimat vaativat tietenkin kalleinta vaihtoehtoa.

Ilmavoimien suosikki on yhdysvaltalainen F-35, jonka hinta on moninkertainen muihin verrattuna. On puhuttu 10 miljardista, mutta Sainio arvioi lukua kolmasosaksi todellisista kustannuksista. Pelkkä lentäjän elektroninen kypärä maksaa 400 000 e.

Hankintapäätös aiheuttaisi siis rajuja leikkauksia muihin julkisiin menoihin, rahoitettiinpa osto velalla tai muilla tavoin. Hyvinvointivaltion murentaminen ainakin vähentää sekä ihmisten turvallisuudentunnetta että yhteiskunnan vakautta ja vallan legitimiteettiä. Myös motivaatiota maan puolustamiseen.

F35-koneet ovat lentäviä tykkejä ja tiedustelulaitteita. Niiden viesti- ja komentojärjestelmä on pitkä ja mutkikas, altis elektroniselle häirinnälle. Ilmavoimiemme johto olisi edelleen Pentagonista riippuvainen.

F-35-koneita myytiin puolipakolla Norjaan ja kaupitellaan nyt innolla Suomeen. Täältä käsin niillä voidaan vakoilla Kuollan niemimaan lisäksi myös Pietarin alueita. Lentotiedustelua on jo harjoiteltu mm. Rissalasta v. 2016; toukokuun lopussa on valtava lentosotaharjoitus Pohjoiskalotissa. Toiminta kohdistuu Venäjää vastaan, ja siellä tämä havaitaan. Vakoileminen horjuttaa turvallisuuttamme.

F-35-koneiden valinta ei olisikaan maanpuolustusta, vaan ideologinen ja sotilaspoliittinen ratkaisu. Suomea sotkettaisiin entistä pahemmin USA:n sotilastiedusteluun, Natoon ja sen konflikteihin seurauksineen. Ei auta tiedustelulaki terrorismin torjunnassa, jos Suomi asemoituu osaksi Lähi-idässä sotivaa länttä – tai itää. Lockheed-Martin toki kiittäisi ja pääministeri kutsuttaisiin Trumpille kylään, kuten Aho Bushille 1992.

Maanpuolustuksessa Sainio kannattaa tykistöä ja ilmatorjuntaa; hän arvelee, että aluevalvontaan tarvittavat 20 toimivaa Hornetia löytyy vielä pitkään.

Aseita on yllin kyllin, käytettäköön budjettivarat vakaan yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Torjukaamme ilmastonmuutosta, vaatikaamme aseistariisuntaa. Nämä sijoitukset antavat todellista turvaa. Liity Rauhanpuolustajiin

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf


Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Mainokset

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.