Arkisto kohteelle joulukuu 2022

Sodanvastustaja Ilja Jašinin puhe

Moskovalaisen paikallispoliitikko Ilja Jašinin loppupuheenvuoro 5.12.2022 Meštšanskin alueoikeudessa Moskovassa. Oikeudenkäynnissä hänelle vaadittiin 9 vuoden tuomiota sodanvastaisista esiintymisistä (”Venäjän armeijan häpäisemisestä”). Tuomio julistetaan 7.12.

Arvoisat kuulijat

Myöntänette, että ilmaus ”syytetyn viimeinen puheenvuoro” kuulostaa pahaenteiseltä. Ikäänkuin suuni tämän puheen jälkeen ommeltaisiin kiinni ja minulta kiellettäisiin puhuminen iäksi. Kaikki tajuavat, että idea on juuri sellainen. Minut eristetään yhteiskunnasta ja suljetaan tyrmään, koska minun halutaan vaikenevan. Koska parlamenttimme lakkasi jossain vaiheessa olemasta paikka, jossa keskustellaan, ja nyt koko Venäjän on määrä myöntyä sanattomana hallituksen kaikkiin tekoihin.

Kuitenkin lupaan, että niin kauan kuin elän, en ikinä alistu tähän. Tehtäväni on kertoa totuus. Olen kertonut sen kaupungin toreilla, tv-studioissa, valtuutetun puhujanpöntöstä. En luovu totuudesta vankilassakaan. Kuten Gorki sanoi: ”valhe on orjien [- -] uskonto, ja vain totuus on vapaan ihmisen jumala”.

* * *

Puheeni aluksi haluaisin kääntyä oikeuden puoleen. Arvoisa tuomari, olen kiitollinen siitä, miten tämä oikeudenkäynti järjestettiin. Sallitte julkisen oikeuskäsittelyn, joka on avoin lehdistölle ja yleisölle, ette estänyt minua sanomasta vapaasti sanottavaani ettekä asianajajiani tekemästä työtään. Tavallaan ette tehnyt mitään erikoista: näin oikeudenkäynnit kuuluukin pitää kaikissa normaaleissa maissa. Kuitenkin Venäjän oikeuslaitoksen hävitetyllä kentällä tämä oikeuskäsittely näyttää erilaiselta, elävältä. Voitte uskoa, että arvostan tätä.

Sanon suoraan, että te, Oksana Ivanovna, teitte itsekin harvinaisen vaikutuksen. Huomiotani on kiinnittänyt, miten kiinnostuneena kuuntelette syyttäjiä ja puolustusta, miten reagoitte sanoihini, miten epäilette ja mietitte. Vallan näkökulmasta olette vain systeemin ratas, jonka pitää kiltisti täyttää tehtävänsä. Kuitenkin näen edessäni elävän ihmisen, joka riisuu illalla tuomarinviitan ja lähtee ostoksille samaan kauppaan, josta äitini ostaa rahkaa. Enkä epäile, etteivätkö meitä huolestuta samat ongelmat. Olen varma, että olette kuten minäkin järkyttynyt tästä sodasta ja rukoilette, että tämä painajainen loppuisi mahdollisimman pian.

Tiedättekö, Oksana Ivanovna, minulla on periaate, jota olen noudattanut monet vuodet: tehdä kuten kuuluu, käyköön miten käy. Kun sotatoimet alkoivat, en epäröinyt hetkeäkään, mitä minun kuuluu tehdä. Minun kuuluu pysyä Venäjällä, puhua totta kovalla äänellä ja kaikin keinoin lopettaa tämä verenvuodatus. Tuottaa fyysistä kipua kun ajattelen, miten paljon ihmisiä on menehtynyt tässä sodassa, miten moni elämänkohtalo on pilattu ja perhe menettänyt kotinsa. Tähän ei voi sopeutua. Vannon, etten kadu mitään. On parempi viettää kymmenen vuotta telkien takana säilyttäen itsekunnioituksensa kuin vaieta – läkähtymäisillään häpeään sen veren takia, jota hallituksemme vuodattaa.

Arvoisa tuomari, en tietenkään odota ihmettä. Te tiedätte, etten ole syyllinen, ja minä tiedän, miten tämä systeemi painostaa teitä. On siis ilmeistä, että joudutte tuomitsemaan minut syylliseksi. En kuitenkaan kanna kaunaa enkä toivo teille mitään pahaa. Yrittäkää silti tehdä kaikki voitavanne, ettei epäoikeudenmukaisuus toteutuisi. Muistakaa, että päätöksestänne ei riipu vain minun kohtaloni: se on tuomio sille yhteiskunnan osalle, joka haluaa elää rauhassa ja sivistyneesti.

Sille yhteiskunnan osalle, johon mahdollisesti kuulutte itsekin, Oksana Ivanovna.

* * *

Haluaisin käyttää tätä puhujanpaikkaa puhutellakseni myös Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Ihmistä, joka on vastuussa tästä teurastuksesta, joka allekirjoitti lain sotasensuurista ja jonka määräyksestä olen vankeudessa.

Vladimir Vladimirovitš!

Kun katsotte tämän kammottavan sodan seurauksia, ymmärrätte varmaan jo itsekin, miten raskaan virheen teitte 24. helmikuuta. Armeijaamme ei oteta vastaan kukkakimpuin. Meitä nimitetään pyöveleiksi ja miehittäjiksi. Nimeemme assosioituvat nyt pysyvästi sanat ’kuolema’ ja ’tuhot’. Olemme aiheuttaneet hirvittävän onnettomuuden Ukrainan kansalle, joka luultavasti ei koskaan anna meille anteeksi. Kuitenkaan ette käy sotaa vain ukrainalaisia vaan myös oman maanne kansalaisia vastaan.

Lähetätte tulitaisteluun tuhansia Venäjän kansalaisia, joista monet eivät enää koskaan palaa kotiin, vaan muuttuvat tomuksi. Monet jäävät rammoiksi tai menevät järjiltään näkemästään ja kokemastaan. Teille nämä ovat vain tilastoja menetetyistä, numerosarjoja. Sen sijaan lukemattomien perheiden tuska miesten, isien ja poikien menettämisestä on sietämätöntä.

Riistätte venäläisiltä heidän kotinsa.

Sadat tuhannet maanmiehemme ovat lähteneet maasta, koska he eivät halua tappaa eivätkä tulla tapetuiksi. Ihmiset pakenevat teitä, herra presidentti. Ettekö todellakaan huomaa tätä?

Tuhoatte taloudellisen turvallisuutemme perustaa. Siirtäessänne tehtaita sotatuotantoon käännätte maamme menneisyyteen. Etusijalla ovat jälleen tankit ja tykit, arkeamme ovat jälleen köyhyys ja oikeudettomuus. Oletteko todella unohtanut, että sellainen politiikka on jo johtanut maamme hajoamiseen? Olkoot sanani vain huutavan ääni korvessa, mutta kehotan teitä, Vladimir Vladimirovitš, heti lopettamaan tämän mielipuolisen kehityksen. On välttämätöntä tunnustaa, että Ukrainan suhteen harjoitettu politiikka on ollut virheellistä, vetää joukot sen alueelta ja siirtyä konfliktin ratkomiseen diplomatialla. Muistakaa, että jokainen uusi sodan päivä tietää uusia uhreja. Riittää jo.

* * *

Lopuksi haluan kääntyä niiden puoleen, jotka ovat seuranneet tätä oikeusprosessia, tukeneet minua kaikkina näinä kuukausina ja odottavat huolestuneina tuomiota. Ystävät! Tekeepä tuomioistuin millaisen päätöksen tahansa, olipa tuomio miten ankara tahansa, älkää antako sen murtaa teitä. Ymmärrän, miten raskasta teillä nyt on, mikä voimattomuuden ja toivottomuuden tunne piinaa teitä. Älkää silti menettäkö toimintakykyänne.

Pyydän, älkää vaipuko epätoivoon älkääkä unohtako, että tämä on meidän maamme. Siitä kannattaa taistella. Olkaa rohkeita, älkää perääntykö pahan edessä, tehkää vastarintaa. Puolustakaa kotikatuanne ja -kaupunkianne. Ja puolustakaa varsinkin toisianne. Meitä on paljon enemmän kuin näyttää, olemme yhdessä valtava voima.

Älkää hermoilko minun takiani. Lupaan kestää kaikki koettelemukset, en aio valittaa vaan kulkea tämän tien pystyssä päin. Luvatkaa te puolestanne, että säilytätte optimisminne ettekä lakkaa hymyilemästä. Sillä vallanpitäjät voittavat juuri sillä hetkellä kun menetämme kyvyn iloita elämästä.

Uskokaa minua, Venäjästä tulee vapaa ja onnellinen.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Toimittaja, kirjailija ja kriitikko

Joonas Honkimaa

Texts on social policy and critique of economics

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.