Arkisto kohteelle marraskuu 2015

Ruokaa, ei aseita!

2014-REA-FNB-header2.img_assist_custom-550x157

Joensuun Rauhanryhmä järjesti 28.11.  Ruokaa, ei aseita! -tapahtuman pitkästä aikaa. 150 keittoannoksen lisäksi jaoimme Rauhan puolesta -lehtiä, ICANin lentolehtistä ja pientä budjetti-infoa. Joukkovoima Joensuu  mainosti 12.12. järjestettävää miekkariaan.

Tapahtumalla kritisoimme budjettiluonnoksen leikkauksia rauhantoiminnan valtionapuun (-27%), kehitysapuun (-43%) – kohdistuu ennen muuta kaikkein köyhimpiä tukeviin järjestöihin, niiden koulutus- ja terveysprojekteihin. Samaan aikaan firmojen kehitysapuprojektien rahoitus nousee 900 % (luit oikein,  yhdeksänkertaisesti). Miten köyhät  kykenevät hyötymään siitä? Kehitysapuhan jätetään kylmästi  tekemättä, ellei se ole bisneksenä tuottavaa. Finnwatchin rahoituksen romahduttaminen uhkaa lisäksi estää varojen käytön tarkkailun.

Kaikesta täytyy leikata, koska Suomi velkaantuu?

Puolustusmäärärahat kasvavat kuitenkin 9 %, ja suunnitteilla on hävittäjäkoneiden eli hyökkäysaseiden hankinta, jonka kulut arvioidaan lähivuosina 10 miljardiksi ja pitemmällä aikavälillä 30 miljardiksi.  Mistä lähtien puolustusta on hoidettu vaikkapa ilmatorjunnan sijasta hyökkäyskärjin?

Kun kuuntelee presidentin ja ministerien kommentteja Ranskan avunpyynnön ja Syyrian sisällissodan suhteen, tajuaa, mihin niitä ”tarvitaan”.  Nyt profiloidutaan ns. arvoyhteisöön, joka on harjoittanut siirtomaiden riistoa 400 vuoden ajan. Ranskan entiset siirtomaat maksavat edelleen veroa entiselle metropolille, joten katkeruus on ymmärrettävää.  Puhumattakaan sotilasoperaatioista ja asebisneksestä, joita Ranska jatkaa entisissä siirtomaissaan.

Rasismin suosijat painottavat, ettei Suomella ole ollut siirtomaita. Kuitenkin olemme hyötyneet halvasta kahvista, teestä, kaakaosta (suklaasta), maametalleista… tähänkin asti. Nyt olemme kolonialistien arvoyhteisössä ja maata puuhataan heidän sotilasyhteisöönsäkin. Ei olisi ihme, jos siitä tehtäisiin johtopäätöksiä.

Kansalaisten kommentit tapahtumassamme eivät tukeneet lähtemistä sotaan: kaikki olivat huolissaan, rauhantahtoisia, asevarustelua  ja Natoa vastaan. Parin  ohikulkijan ”lisää aseita”, ”eläköön vapaa Suomi” (tarkoittikohan vapautta sotilasliitoista?) lähinnä vahvistivat  vaikutelmaa.

Ihmiset arvioivat tilannetta realistisesti. Rauhanliikkeen pitäminen esillä osoittaa, ettemme ole ajatuksinemme yksin. Kannattaa järjestää vastaavia tilaisuuksia, ne ovat konkreettista budjettikritiikkiä.

 

Terrorismin vastaisen sodan saldoa

USA:ssa on laskettu terrorisminvastaisen sodan kustannuksia maan veronmaksajille, tammikuussa 2015 Forbes arvioi Afganistanin ja Irakin sotatoimien tulleen vuosina 2001-2014 maksamaan 1,7 biljoonaa (1012  ) dollaria. Jos verrataan Vietnamin sotaan, joka maksoi alle 900 miljardia, summa on kaksinkertainen ja kasvanut tänä vuonna lisää. Rahalla voisi hoitaa monta asiaa kuntoon USA:n ongelmallisessa koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmässä. Summasta yli 1,5 bilj. tulee Pentagonin budjettiin, joka ainakaan aiemmin ei kattanut ulkoistettuja toimintoja kuten joukkojen huoltoa.

Afganistanin ja Irakin menetykset ovat vielä suuremmat, kun teitä, siltoja, lentokenttiä, asunto- ja muuta rakennuskantaa on tuhoutunut laajasti, ihmisiä on invalidisoitunut ja sairastunut, parhaassa työiässä olevaa koulutettua väkeä pakenee maasta. Kulttuurin menetyksiä ovat esimerkiksi Irakin kansallismuseon aarteiden ryöstöt ja hävitys.

Bush_Blair_at_Whitehouse_(2003-07-17)USA:n ja sen liittolaisten sotilaita oli Afganistanissa 2013 mennessä menehtynyt alle 2300, Irakissa (2012) noin 4400 (wikipedia). Sotatoimissa menehtyi välittömästi 210 000 afganistanilaista, pakistanilaista ja irakilaista siviiliä. Tauteihin ja aliravitsemukseen kuolleet mukaan luettuna Irakin sota aiheutti vuosina 2003-2011 jopa miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Uhreja tulee koko ajan lisää USA:n käyttämän köyhdytetyn uraanin vaikutuksesta, sen aiheuttamien perimän muutosten takia vaikutus ulottuu kauas tulevaisuuteen. Ns. islamilaisen kalifaatin harjoittama terrori ja siihen kohdistetut pommitukset ovat lisänneet nopeasti uhrilukua 2014-15.

Terrorismin ”vastainen” sota on romuttanut yhteiskuntia, nostanut valtaan nukkehallituksia, joilla on toimivaltaa lähinnä ulkomaisten joukkojen suojaamassa pääkaupungissa. Pommitukset ja muu väkivalta, laittomuudet ja ryöstöt pakottavat ihmiset pakenemaan, mikä on synnyttänyt valtavan pakolaisuuden Afganistanista ja Irakista. Suuri osa on paennut omaan maahan tai naapurimaihin, vähäisempi Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.  Ulkomailla asuvien sukulaisten rahalähetykset ovat köyhien ja romahtaneiden valtioiden asukkaille keskeinen tulolähde.

Sotiin on lähdetty terrorismin vastustamisen verukkeella, vaikka afganistanilaisten osuutta New Yorkin kaksoistornien räjähdyksiin ei ole näytetty toteen ja puheet Saddam Husseinin joukkotuhoaseista on myönnetty valheiksi. Edellä kuvattujen seurausten valossa ei ole ihme, että katkeruus ja viha länttä kohtaan kasvaa ja ääri-islamistien propagandalle ja rekrytointitoiminnalle on maaperää. Sotimalla terrori onkin lisääntynyt Euroopassa, mutta eritoten hyökkäyksen kohteeksi johtuneissa maissa.

Sotien motiiveja pohtiessa on varmaa, että Irakissa on paljon öljyä ja Afganistanin mineraalivarat ehkä jopa maailman rikkaimmat. Venäjälle taas Pohjois-Kaukasia on tärkeä sekä strategisesti että öljyreittien kannalta. USA:n uuskonservatiivit puhuivat jo 90-luvun lopulla energia- ja raaka-ainevarojen turvaamisesta, sodassa molempia on tuhlattu mutta ase- ja huolintafirmojen bisnekset ovat myös kukoistaneet.

Maailman laadukkainta öljyä nostavan Libyan hallinnon ja alueen hajottaminen viittaa siihen, että terrorismi on pelkkä veruke; samoin Venezuelaan kohdistuva painostus ja tärkeitä kaivannaisia (mm. tantaali) tuottavassa Kongossa jatkuvan teurastuksen jättäminen vaille todellisia reaktioita.

Terrorismin vastaisen sodan inhimillinen ja taloudellinen hinta on kova ja tulokset kielteisiä.

Terrorismin vastainen sota?

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdfVoiko terrorismia vastustaa sotilaallisin keinoin? Muun muassa VT Pekka Visuri on kyseenalaistanut tätä.  13.11.2015 kysymykseen saatiin jälleen kielteisiä vastauksia niin Pariisissa kuin Beirutissa.  Siispä Loppu sotimiselle!  Loppu asebisnekselle, Nato ja muut sotilasblokit on lakkautettava.

* * *

Kylmän sodan päätyttyä Naton ja läntisen leirin voittoon 25 vuotta sitten aseteollinen kompleksi valitsi  kommunismin tilalle uuden viholliskuvan, islamin. Perusteluna käytettiin Samuel Huntingtonin teoriaa kulttuurien yhteentörmäyksestä. Se ei näe abrahamilaisten uskontojen yhteisiä juuria eikä eriuskoisten pitkää rauhallista rinnakkaiseloa Pyreneillä, Balkanilla, Pohjois-Afrikassa; jopa Palestiinassa ennen vuotta 1948.

Uskonnot eivät ole sotien ja ryöstöretkien syy vaan tekosyy: niillä on nostatettu sotilaiden ja heidän omaistensa sotaintoa.

Todellinen syy islamin julistamiselle viholliseksi lieneekin muslimimaissa oleva öljy. USA:n aseteollisen kompleksin uuskonservatiiviset lobbarit julistivat Paul Wolfowitzin johdolla  jo 1990-luvulla maansa asemaa maailmanvaltiaana  ja -poliisina. Tavoitteena oli edullisen öljyn ja raaka-aineiden saanti. Vaadittiin varustelun tuntuvaa lisäämistä, mihin tarvittiin uhkakuva, ehkä uusi Pearl Harbor, joka innostaisi kongressin ja kansan varustelun kannalle. 11.9.2001 tapahtumat nopeuttivat toivottuja päätöksiä ja toimivat perusteluna terrorisminvastaisen sodan julistamiselle.

Venäjän ensimmäisessä Tšetšenian sodassa 1995 kyse oli aluevalloitusten säilyttämisestä öljyreittien tuntumassa. Toista Tšetšenian sotaa v. 1999-2000 motivoitiin terrorilla: tšetšeenejä syytettiin Moskovassa tapahtuneista kerrostaloräjähdyksistä, joista on perustellusti epäilty FSB:tä. Tšetšenian sotien aiheuttama tuho ja kaaos ruokkivat ääri-islamismia Pohjois-Kaukasiassa ja myös Tatarstanissa. Satoja ihmisiä onkin menehtynyt ääri-islamistien terrori-iskuissa ja sisäministeriön joukkojen vastarynnäköissä (Dubrovka, Beslan; Moskovan metro ym.).

Myös USA:n ja liittolaisten sotatoimet Afganistanissa ja Pakistanissa, Irakissa ja sen lähialueilla ovat tuottaneet vastaavia tuloksia. Yhteiskunnat ovat hajonneet, ihmisiä menehtyy ja katoaa, sorto ja laittomuudet rehottavat ja siviilit joutuvat pakenemaan. Ääri-islamismille syntyy näin kaikupohjaa.

Lännessä terrori-iskut kytketään islamiin, kun taas USA:n lennokki-iskuja Pakistaniin tai Breivikin tekemiä joukkomurhia ei pidetä terroritekoina. Saati että ne kytkettäisiin läntisiin arvoihin, joita Breivik väitti puolustavansa. Johtavien poliitikkojen ja median yleistykset muslimiterroristeista tekevät rasismista poliittisesti korrektia ja lisäävät sekä katutason että rakenteellista rasismia.

Todellisuudessahan islamissa on eri suuntauksia kuten kristinuskossakin. Väkivaltaisten pienten ryhmien tekojen perusteella muslimit ylipäätään leimataan herkästi verenhimoisiksi maanikoiksi. Yhtä perustellusti voisi väittää kristittyjen  kieltävän ehkäisyn (mm. lestadiolaiset), hylkäävän eriuskoiset läheisensä (jehovat) tai kannattavan moniavioisuutta ja lapsivaimojen ottamista (Utahin mormoonit).

Yleistysten vastapainoksi voi suositella vaikkapa iranilaisia filmejä. Niissä ilmenee ihmisten ja näkemysten moninaisuus ja tavallisuus (esim. Taxi Teheran).

Kaksoisstandardit kukoistavat

”Läntiset demokratiat” mukaan lukien Suomi aseistavat patataantumuksellista Saudi-Arabiaa, joka on kukistanut demokratialiikkeitä naapurimaissa ja aseistaa ääri-islamilaisia ryhmiä. Asekauppaa käydään myös palestiinalaisia sortavan Israelin kanssa. Turkin vaalien alla Merkel ja Niinistö kävivät  tukemassa kurdiväestöä pommittavan ja ISIStä näin auttavan Erdoganin vaalityötä, jotta tämä katkaisisi pakolaisten tulon Syyriasta ja Irakista EU-alueelle.

Iskut ja viha taas tuntuvat kohdistuvan maihin, joiden hallinto ei veljeile ylikansallisen öljybisneksen kanssa: Irak ja Libya aiemmin, Syyria, Venezuela. Yhteistyö journalistien ruoskintaa ja käsien katkomista harrastavan Saudi-Arabian kanssa osoittaa, ettei yksinvaltaista Assadia vastustettaessa ei ole kyse demokratiasta ja ihmisoikeuksista.

On esitetty myös tietoja läntisten tiedustelupalvelujen (CIA, M16, Mossad) antamasta koulutuksesta islamistisille ryhmittymille. Tavoitteena on tällöin ollut Al Fatahin hajottaminen (Hizbollah ja Hamas), Kabulin ja Neuvostoliiton vastustaminen 1980-luvulla (talebanit, Al-Qaida). ”Länsi” on siis ollut luomassa ääri-islamismia.

Lisäksi länsi on ns. vienyt demokratiaa Afganistaniin, Irakiin, Libyaan ja Syyriaan pommittamalla tai aseistamalla sotivia osapuolia. Seurauksena on ollut sekasortoa, sisällissotia ja armeijan aseiden leviäminen ulkopuolisille, vaikkapa Libyasta Maliin. Ei demokratiaa voi viedä: jos demokratiaa ajava liike nojaa vieraan maan armeijaan, se kadottaa uskottavuutensa ja kannatuksensa.

Toisaalta EU  lupauksistaan huolimatta ei luotottanut  kansalaisliikkeen avaamaa demokraattista kehitystä Egyptissä (suomeksi Diplo 5/2014 printtilehdessä ), mikä johti islamilaisen veljeskunnan valtaannousuun ja lopulta armeijan vallankaappaukseen.

* * *

Eurooppa ja USA rikkovat siis monin tavoin julistamaansa arvopohjaa vastaan, sortavat ja riistävät monia muslimimaita  siirtomaahallinnon loputtuakin ja edistävät sodalla ja asekaupalla sekasortoa, kuolemaa ja pakolaisuutta. Rauhanliikkeet kaikkialla maailmassa ovat varoittaneet seurauksista, mutta varoituksiamme ei ole kuunneltu.

Sodan synnyttämää ymmärrettävää katkeruutta ja vihaa on ääri-islamistien helppo käyttää värvätessään kannattajia ja taistelijoita. ISIS saa rahaa Saudi-Arabialta sekä myymällä öljyä ja Palmyran muinaisaarteita. Taloudellinen kaaos ja nuorisotyöttömyys helpottavat värväreiden työtä – myös rakenteellisen rasismin vaivaamassa Euroopassa.

Kannattaa myös muistaa, että ääri-islamistit murhaavat eniten muita kuin eurooppalaisia: Syyriassa, Irakissa, Turkissa, Afrikan maissa. Niiden uhrien takia emme kuitenkaan vaihda profiilikuvia tai vie kynttilöitä kaduille. Kaksoisstandardit kukoistavat tässäkin.

Korjattu 17.11.: Saudi-Arabia rahoittaa myös ISIStä kuten muitakin islamistiryhmiä.

Pelottavaa kehitystä

Alla kuvaan kehitystä, jonka soisi varoittavan meitä vaatimasta omissa keskusteluissamme yksimielisyyttä. Vaikka kaveri on eri mieltä kuin minä, hän ei silti ole vieraan vallan agentti, trolli tai hörhö. Eivätkä hänen argumenttinsa sillä kaadu, että näin häntä nimittelemme.

* * *

Luin vasta nyt Oxana Tšelyševan kirjan He seurasivat minua kadulla. Hän kuvaa kehitystään ihmisoikeusaktiiviksi ja kansalaistoimijaksi, joka on tukenut tšetšenialaisia siviilejä sodan ja sorron oloissa, toiminut kidutusta vastaan. Puheillaan ja kirjoituksillaan hän on levittänyt tietoa Venäjän hallinnon perustuslaki- ja ihmisoikeusrikkomuksista, kansalaistoiminnan häiritsemisestä ja mielenilmausten estämisestä.

Viimeiset kaksi vuotta Tšelyševa on toimittanut apua Itä-Ukrainan sodan uhreille ja levittänyt asiatietoa taistelualueen ja Ukrainan siviilien tilanteesta ja sotilaiden teoista.

Kirjaa lukiessa on hyvä tietää perusasiat Tšetšenian sodista ja tunnetuimmista terrori-iskuista Venäjällä, etenkin  Dubrovka-teatteriin ja Beslanin kouluun tehdyistä.  Armeijan ja sisäministeriön joukkojen rynnäköt aiheuttivat niiden yhteydessä satoja kuolonuhreja, enemmistö panttivankeja. Kirja kertoo, miten uhrien omaiset yhä yrittävät turhaan vaatia tapahtumien tutkimista. Beslanin uhrien omaisten vetoomusta käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, ja siksi  hallinto leimaa heidät epäisänmaallisiksi.  Sotaa ja terrori-iskuja selvitelleistä Anna Politkovskaja ja muita journalisteja on murhattu,  samoin ihmisoikeusaktiivi Natalia Estemirova ja juristi Stanislav Markelov. Tšelyševa on joutunut pakenemaan Venäjältä. Kirjasta ilmenee myös Tšetšenian johtajan, Kremlin suosikin Kadyrovin osuus väkivaltaan.

Tšelyševa kuvaa, miten  valtio ja FSB ovat 2000-luvulla vaikeuttaneet kansalaistoimintaa piraattiohjelmien etsiskelyn, paloturvallisuuden, nykyisin yleensä ääritoiminnan vastaisen lain verukkeella. Samaan aikaan julkinen kritiikki on loppunut, kun tiedotusvälineet (TV) ovat keskittyneet valtion ja Kremlin lähipiirin omistukseen.

Venäjän liberaalin opposition ongelmana taas on mielestäni epäkriittisyys USA:a, EU:ta, jopa sotilasliitto Natoa kohtaan. Pinochet’n diktatuuria ei enää ylistetä, mutta esim. Palestiinan osalta kuunnellaan vain Israelia. Osin siksi, että siellä on miljoona venäjänkielistä siirtolaista ja netissä Israelin ja USA:n suhteen kritiikittömiä venäjänkielisiä uutissivustoja, joita seurataan myös Venäjällä. Toisaalta siksi, että Neuvostoaikana oman maan olot kuvattiin ongelmattomiksi ja länsi surkeaksi paikaksi –- vaikka kokemus ja matkavaikutelmat puhuivat toista. Niinpä osa venäläisistä alkoi pitää kaikkea lännen kritisointia neuvostopropagandana.

Markkinatalouden, yksityistämisen ja rikastumisen ylistys ei lisää vähävaraisen enemmistön luottamusta liberaalia  oppositiota kohtaan. Kuten Diplo-Novaja Gazetan (4/2015) julkaisemasta Nikolai Donskovin artikkelista Venäläinen patti ilmenee, Ukrainan kriisi on käytännössä tuhonnut Venäjän opposition. Se on joutunut paitsioon kritisoidessaan tilanteesta vain Kremliä ja Janukovitšin hallintoa näkemättä, että myös EU:lla ja USA:lla on ollut merkittävä rooli Ukrainan horjuttamisessa 90-luvulta lähtien ja kriisin kärjistämisessä EU-Ukraina-kumppanuusneuvotteluissa ja euro-Maidanin kannustusretkillä 2013-14.

Kremlin sallimalla oppositiolla ei liioin ole poliittista merkitystä. Žirinovskin Liberaalidemokraattinen puolue on nationalistinen,  Oikeudenmukainen Venäjä taas lievästi demarihenkinen. Venäjän federaation kommunistinen puolue on avoimen maahanmuuttovastainen ja nationalistinen, se ihannoi Stalinia ja vähättelee tämän rikoksia. Johtajakultti kukoistaa yhä, Zjuganov on johtanut puoluetta 22 vuotta ja väki pääosin iäkästä. Työväenhenkinen retoriikka jää ontoksi, kun puolue ei tunnu edes yrittävän irrottaa ammattiliittoja työnantajien ja valtapuolue Yhtenäisen Venäjän alaisuudesta, vaan levittää CIA-juoruja pienestä, radikaalista Vapaiden ammattiliittojen järjestöstä. Puolueen ajassa kiinni olemista kuvaa Venäjän nimittäminen Neuvostoliitoksi. Monet entiset NKP-VFKP-aktiivit ovatkin siirtyneet uran ja etujen perässä valtiopuolue Yhtenäiseen Venäjään.

Joskus kuitenkin joku opposition edustaja on aktiivinen ja kriittinen, jolloin hänellä on vaikeuksia toiminnassaan  – estetään vaaliehdokkuus lakia rikkoen, etsitään samanniminen ihminen sekoittamaan äänestäjiä, erotetaan edustaja vaaleilla valitusta elimestä tms. Myös pahoinpitelyjä sattuu.

Venäjän systeemiset oppositiopuolueet  tukevat täysin Kremlin ulkopolitiikkaa: Krimin valtaamista ja Ukrainan ”fasistijunttineen” pitämistä Venäjän vihollisena. TV-uutiset tulvivat Kiovan hallitusta kritisoivia uutisia, sepityksiä ja nimittelyä. – Ukrainassa tiettävästi sama päinvastoin.

Virallisesti Venäjä ei kuitenkaan ole sodassa Ukrainaa vastaan, sotilaat ovat sotineet siellä ”vapaaehtoisina” ”lomillaan”, mistä seuraa, että haavoittuneille ja kaatuneiden omaisille ei taata armeijan hoitoa ja eläkkeitä.

Sota itsessään kääntää sekä Venäjän että Ukrainan kansalaisten huomion sivuun hintojen noususta, palkkojen laskusta, eläkeiän nostosta, asuntolainojen rupla-arvon noususta, koulutus- ja terveysmäärärahojen leikkauksista. Kuten Donskov kuvaa mainitussa artikkelissaan, propaganda ruokkii valmiutta uhrautua isänmaan suuruuden hyväksi. Tässä mielessä sota on siis vallassa pysymisen tae – niin Kremlin kuin Kiovankin johtajille. Mieliä saattaa muuttaa se, jos turistilennon tuho osoittautuu ISISin kostoksi Venäjän pommituksista Syyriassa.

* * *

Venäjän kehityksen pohdinta varoittaa yksisilmäisyydestä, demagogiasta ja populismista kotimaisessa keskustelussa. Tässä on alue, johon voimme vaikuttaa, ja siinä valossa Peter Saramon, Sampo Ahton ym. nimittely hörhöiksi ja Venäjän trolleiksi on masentavaa, kuten Natoa kannattavien kirjoittajienkin syyttely siitä, että he toimivat rahasta, ovat agentteja jne. Keskustelun ilmapiiriin vaikuttavat kaikki puheenvuorot.

Venäjän sisäisiin asioihin ei ulkoapäin voi juurikaan vaikuttaa. Sellaiset yritykset tahtovat kääntyä itseään vastaan päätyessään todisteiksi lännen vihamielisyydestä ja myyräntyöstä. Yhteistyötä venäläisten kansalais-, kulttuuri- ym toimijoiden kanssa sen sijaan pitää jatkaa ja osoittaa täten, ettei ”länsi” ole yhtä kuin sotilasliitto Nato – vaikka Nato pyrkiikin sellaisena esiintymään.



Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.