”Vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa!” (Silti Suomen pakolaispolitiikka kiristyi v. 2011 jälkeen PS ollessa oppositiossa)
”Jäseniä tarvitaan jakamaan vaalimateriaalia” (Vas. pj. Suvi-Anne Siimes n. 2000).
Sipilän hallitus 2015-2019 syntyi vaalipropagandan tuloksena. Persujen tuella tehty kokoomuslainen yksityistämis- ja leikkauspolitiikka Nato-kytkentöineen oli aivan muuta kuin Kepun äänestäjille oli lupailtu.
Vasemmistolaisten ihmisten aloitteesta syntyikin kesällä 2015 Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan. Se kokosi mielenosoituksiin 2015-2016 tuhansittain nuoria, vanhoja, työttömiä, työllisiä, opiskelijoita, vammaisia… Joukkovoiman rooli oli suuri kerättäessä kansalaisaloitetta työttömiä simputtanutta aktiivimallia vastaan.
Leikkauspolitiikan ja aktiivimallin vastustus jopa ylitti uutiskynnykset ja osoitti, ettei leikkausten uhreja jätetä yksin. Osa heistä lähti pitkästä aikaa äänestämään kuntavaaleissa 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019, millä oli varmasti merkitystä Vassin ja SDP:n vaalituloksille. Aktiivimallin vastainen kampanja teki siitä Kepullekin poliittisen ongelman, ja se on nyt kumottu.
Marinin punavihreä hallitus toimii koronapandemian oloissa. Tulevien pandemioiden torjunta antaisi perusteita radikaalillekin yhteiskunta- ja ympäristöpolitiikalle, mm. asevarainen ”turvallisuus” on nyt nähty.
Rohkeutta kuitenkin puuttuu. Kepu heittelee kannatuskriisissään kapuloita rattaisiin, estää tehokkaita ilmastotoimia ja vaatii 75 % työllisyysastetta. ”Työllistämiskeinona” on työvoiman tarjonnan lisääminen eli sosiaali- ja työttömyysturvan huonontaminen ja vastikkeellisuus – ikään kuin vähävaraisten tulojen leikkaaminen lisäisi työpaikkoja kaupassa, palveluissa tai missään. Valitettavasti aktiivimalli II ei taida olla vieras ajatus Vihreille ja SDP:llekään. Demareilla on taipumusta luisua työväenpuolueesta valtionhoitajapuolueeksi, usein unohtuu kysyä kuka hyötyy?
Vihreät taisivat säikkyä Persu-lähtöistä kampanjaa ulkomin. Haavistoa vastaan, puolueesta ei kuulu juuri mitään kentällä eikä julkisuudessa, vai olenko väärässä somekuplassa? Ilmastotoimilla ja tiukemmalla kaivoslailla on kuitenkin kiire, samoin äärioikeiston suitsimisella, joka on yhteinen haaste.
Vasemmistoliitto on vaatinut tarkistamaan suunnitelmia hävittäjähankinnan ja työttömyyseläkeputken kohdalla, mutta kenttä näyttää aika passiiviselta. Li Andersson taas tuntuu olettavan, että jollei kyseenalaisteta 10 + 20 miljardin euron hävittäjähankintaa, rahaa löytyy paremmin oppivelvollisuusiän nostamiseen. Asia lienee päin vastoin. Kaiken lisäksi riittämättömästi rahoitettu ”pakkokoulutus” tuskin tuottaa hyviä tuloksia. Koulupudokkaita aiheuttavat mm. opetuksen tukihenkilöstön vähäisyys, suuret luokat ja kouluyksiköt, riittämättömästi rahoitettu erilaisten oppijoiden ja vammaisten inkluusio. Siis rahapula. Oppivelvollisuusiän noston asettaminen hallituspolitiikan päätavoitteeksi ihmetyttää muutenkin.
Li Andersson pelkää hallituksen kaatumista, mutta minusta Kepulla on eniten syytä pelätä uusia vaaleja. Se ei niin vain kaatane hallitusta, semminkään kokemattoman Kulmunin vaihduttua Vanhaseen ja Saarikkoon – jotka kylläkin olivat Sipilän lähipiiriä eivätkä mitään punavihreitä.
Hallituksen kaatamista ovat alusta saakka ajaneet etenkin iltalehdet, ja samaa henkeä on maakuntalehdissä (mm. HS) ja Ylelläkin. Kokoomus ja PS ovat avoimesti asettaneet sen tavoitteekseen. Mutta onkohan oikea vastaus vasemmalta myötäillä Kepua? Tinkiä ympäristötavoitteista, tuloerojen supistamisesta, aidoista työllisyystoimista tai rauhanpolitiikasta (jota mikään puolue ei edes tavoittele). Tuskinpa vain.
1980-luvun taitteessa monet opiskelijat ja tutkijat kritisoivat vasemmistoa politiikkakäsityksestä, jossa kansa on politiikan kohde eikä tekijä. Muistissa olivat vielä 60-70-lukujen mielenosoitukset ja lakot peruskoulun, työeläkkeiden, kansanterveyslain, päivähoidon, kouludemokratian, opintotuen, työturvallisuuden puolesta. Nuo tavoitteet oli muotoiltu kentän kanssa ja toteutuivat sen aktiivisella tuella.
Jäsenten näkeminen vaalimainosten jakajina köyhdyttää puolueiden politiikan: jää saamatta lattiatason tietoa ihmisten ja asuinalueiden ongelmista ja toiveista, lakien toteutumisesta käytännössä, tarvittavista uudistuksista. Puoluetuki käänsi riippuvuuden siten, ettei johto ole riippuvainen kentän rahoituksesta vaan paikallistoiminta johdon rahoista. Tilanne vaatii viisailta puoluejohtajilta tietoista suuntautumista aktivoimaan ja kuuntelemaan kenttää. Muutoin myös seuraava persujytky tulee puoluetoimistoille täytenä yllätyksenä.
Alle 50-vuotiaat suomalaiset eivät juuri ole nähneet kansalaisaktiivismiin nojaavaa politiikkaa kuin ulkomaanuutisissa. Kuitenkin kansalaistoiminnan käytössä on nyt sosiaalinen media ja internet; toki se vaatii puoluetoimitsijoilta ja aktiiveilta myös jalkatyötä. Mielestäni oikeiston kampanja on lyötävissä takaisin ottamalla jäsenistö mukaan niin politiikan muotoiluun kuin sen toteutukseen. Puolueet ja politiikan suunta ovat muutettavissa vain kansalaistoiminnalla. Valko-Venäjän vaaliprotestit, Yhdysvaltojen BLM-liike ja nuorten ilmastoliike rohkaisevat juuri tähän.
Rauhanveteraani Kirsti Era 