Arkisto kohteelle elokuu 2019

Laajaa poliittista keskustelua?

havittajamiljarditTiistaina 6.8. kävimme ystäväni kanssa Joensuun Rauhanryhmän edustajina  pääministeri Rinteen puheilla hänen ollessaan Joensuun torilla kansan keskuudessa. Pääministerin puheen aikana pidimme esillä kylttejä ydinasekieltoa koskevaan sopimukseen liittymisestä ja hävittäjämiljardien käyttämisestä arkiseen turvaan ja ympäristön pelastamiseen.

Samoista asioista myös keskustelimme. Ydinaseiden kieltosopimusta Antti Rinne kertoi kannattavansa, mutta hallitusohjelmaan sitä ei saatu: Kepu lienee ollut edelleen vastaan.

Kiitin Rinnettä kommentista virkamiesten ja mm. armeijan johdon sooloiluun (esim. Naton isäntämaasopimuksen, Yhdysvaltojen ja brittien kanssa solmittujen aiesopimusten kohdalla). Poliittisen vastuun ja päätöksenteon on pysyttävä hallituksella.

Sitten kerroin rauhanjärjestöjen hävittäjäkampanjan vaativan, että hävittäjähankinnasta käydään kunnollinen, avoin keskustelu koskien hankkeen kansantaloudellisia, turvallisuuspoliittisia  ja ympäristöpoliittisia vaikutuksia. Vuonna 2030 pitäisi hiilidioksidipäästöjen jo olla alhaalla ja juuri silloin alkaisi uusia suurten päästöjen hävittäjäkoneita tulla maahan.

Tähän Rinne väitti, että ratkaisusta käytiin keskustelu turvallisuuspoliittisen selonteon hyväksymisen yhteydessä ja se hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti. Valitettavasti en muistanut, että ko. selonteko tuotiin eduskunnan käsittelyyn joulukuun 20. päivän aikoihin 2016. Kansanedustajilla oli parin kuukauden tauko edessä, media ja kansalaisyhteiskunta hiljentyneet joulutauolle.  Niinpä selonteosta ja sen kirjauksista ei käyty silloinkaan laajaa ja avointa keskustelua. Operaatio vaikutti tarkoitukselliselta, ja kansanedustaja Mustajärvi kritisoi sitä tiukasti.

Turvallisuuspolitiikan asiakirjoja on julistettu ulkopoliittisessa ja puolustusvaliokunnassa salaisiksi, jolloin edustajat eivät voi viedä asioita edes oman eduskuntaryhmänsä käsiteltäviksi. Arhinmäki kritisoi EU:n yhteisen puolustuksen käsittelyä vuonna 2017 siitä, että asiakirjat toimitettiin salaisiksi leimattuina valiokunnan jäsenille vasta käsittelyviikolla. Isäntämaasopimusta ja aiesopimuksia ei ole tuotu eduskunnan käsittelyyn lainkaan.

Toivottavasti pääministeri Rinteen vastaus ei kuvasta hänen käsitystään laajasta ja avoimesta poliittisesta käsittelystä, vaan hävittäjähankinnasta saadaan sellainen aikaan. Hankkeen kalleuden ja turvallisuuspoliittisten vaikutusten takia se on välttämätöntä.

 


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Kirjailija, toimittaja ja kriitikko

Joonas Honkimaa

Texts on social policy and critique of economics

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.