Posts Tagged 'demokratia'

Alistuvat venäläiset (päivitys)

Tämä on kehitelty versio 15.9. julkaistusta bloggauksestani. Pituus on valitettavasti vain kasvanut.

Puutteellisenkin katsauksen perusteella näemme, että kansalaisyhteiskunnan perinne on Venäjällä heikko. Onko venäläisten poliittinen passiivisuus siis mikään ihme? Ja onko kohtuullista rankaista heitä siitä, mihin pinteeseen hentoinen kansalaisyhteiskunta on maassa jälleen pantu?

Venäjän sota Ukrainaa vastaan on jatkunut seitsemän kuukautta. Baltian maat eivät myönnä Venäjän kansalaisille viisumeja, koska venäläisturistit ärsyttävät maan tuhotessa Ukrainassa ihmisiä ja infraa. Turistien oletetaan kannattavan Putinia ja sotaa. Suomessa paheksutaan Seutulaan parkkeerattuja venäläisiä mersuja ja audeja. Autot saattavat tosin kuulua kaksoiskansalaisille, joille Kypros ja Bulgaria myyvät edelleen ”kultaisia” EU-passeja.

Suomi on päättänyt myöntää jatkossa viisumeja vain kymmenesosan entisestä ja tarkoitus on painottaa humanitaarisia perusteita. Toivottavasti se onnistuu, vaikka on epäilty, että seurauksena on väärinkäytöksiä.

Viisumikiellon puoltajat syyttävät venäläisiä sodanvastaisten protestien puuttumisesta ja Putinin vallassapysymisestä. Faktisesti kielto kuitenkin kääntyy Putinin eduksi vahvistaessaan hänen väitteensä, että länsi vihaa venäläisiä ja Venäjää. Samoin Naton laajeneminen Venäjän rajoille tukee hänen puheitaan, että länsi uhkaa Venäjää.

Venäläisten passiivisuuden kriitikot eivät ehkä tunne Venäjän/Neuvostoliiton historiaa ja nykyisyyttä, kansalaisyhteiskunnan toimintaoloja maassa. Siksi yritän hieman kuvata niitä.

HISTORIAA

Itsevaltius jatkui Venäjällä vuoteen 1917. Maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen oli lyhyt poliittisen vapauden kausi, mutta bolševikkivallankumous johti oikeistopuolueiden kieltämiseen, myöhemmin kaikkien puolueiden paitsi bolševikkien. 1920-luvun puolivälistä lähtien kritiikkiä ja oppositiota tukahdutettiin ja ainut sallittu puolue VKP(b) alkoi muuttua ”aatelistoksi”. Ay-liike ja kansalaisjärjestöt olivat valtion ja puolueen kontrollissa.

1920-luvun lopulla erimielisiä alettiin vainota puolueessa, ja 1935 alkaen joskus kritiikkiä esittäneitä, ilmiannettuja, vitsailijoita, aatelissukuisia vangittiiin. Kuka vain voi joutua vainon, vangitsemisten ja 1937 alkaen teloitusten kohteiksi, uhreja oli miljoonia. Näin ihmiset oppivat pelkäämään mielivaltaa, ajattelemaan yhtä ja puhumaan toista, salaamaan yhteydet vainottuihin. Lapsille ei kerrottu totuutta vaarallisista aiheista ja heitä opetettiin vaikenemaan. Tilanne oli vaarallinen Stalinin kuolemaan (1953) asti, mutta turvallisuuspoliisin kyttäys ja ilmiannot jatkuivat senkin jälkeen. Opittiin pakosta varovaisiksi, eikä kaksoisviestinnästä ole helppo vapautua. Virallinen poliittinen puhe oli lähinnä leipäpappien liturgiaa ja puolitotuuksia. Ihmiset luottivat vain hyviin tuttuihin ja kävivät avoimia keskusteluja keittiössä veden kohistessa taustalla. Tämä ilmiö on nyt kuulemma palaamassa, kuten ilmiannotkin.

Me, joilla on ollut neuvostoliittolaisia työtovereita, muistamme kuinka he saattoivat kokea uhkaksi SWOT-analyysin: ”kirjallista dokumenttia voi käyttää minua vastaan”. Monille oli vierasta mielipiteen sanominen kokouksessa, oma-aloitteisuus ja tarkkojen toimintaohjeiden puuttuminen. Trifonovin romaanissa Talo rantakadulla isä suosittelee Vadimille raitiovaunun periaatetta: ”älä työnnä nokkaasi ulos raiteilta” (не высовывайся).

NEUVOSTOLIITON LOPPU
Vuodesta 1986 alkaen perestroika ja glasnost lisäsivät sananvapautta. Stalinin vainoista, talouden ja hallinnon ongelmista alettiin puhua ja kirjoittaa. Kuitenkaan talouden uudistukset eivät edenneet, ja tuloksena oli paha pula-aika 1990-91. Hintojen vapauduttua 2.1.1992 superinflaatio söi yhdessä yössä vuosien säästöt. Ilmaantui ostettavaa muttei ollut rahaa. Poliittinen aktiivisuus romahti, kun voimat menivät elannon raapimiseen sivutöistä ja kasvimailta. Palkkoja ei maksettu, koska neuvostotuotteilla ei ollut kysyntää ja firmojen johto pelasi palkkarahoilla pörssissä. Kaduilla rehotti rikollisuus ja yrittäjiltä kiskottiin suojelurahaa. 1995 kaivannaisteollisuus huutokaupattiin alihintaan presidentin lähipiirille ja hämäräkeinoin rikastuneille oligarkeille.

Demokratia leimautui dermokratiaksi (sontakratia), kun monien mielessä poliittiset vapaudet yhdistyivät turvattomuuteen, köyhyyteen, oligarkkivaltaan ja yhteisen omaisuuden ryöstöön. Niinpä ei protestoitu, kun Jeltsin käski syksyllä 1993 tulittaa parlamenttia, joka vastusti presidenttivaltaista perustuslakia. Lehdistö ja kirjankustannus hiipuivat, tv-kanavat taas kukoistivat ja niillä mainokset, väkivalta, ennustajat ja tv-parantajat. Journalismi oli 90-luvulla vapaata, mutta jäi paljolti viihteen ja huuhaatietäjien varjoon. Ihmiset uupuivat ja turhautuivat. Näin glasnost ja demokratia kuolivat nälkään ja hapen puutteeseen, kansalaistoiminta kuihtui ja lohtua etsittiin uskonnoista.

PUTININ AUTORITARISMI
Syksyllä 1998 devalvaatio romahdutti heikon talouden uudelleen ja muokkasi maaperää ”vakaudesta ja järjestyksestä” puhuvalle Putinille, jonka Jeltsin nosti pääministeriksi 1999. Turvallisuuspoliisin kyttäyksestä oli päästy vasta kymmenen vuotta sitten, ja silti presidentiksi valittiin v. 2000 KGB/FSB:n eversti. Operaatio oli johdettu Kremlistä: Jeltsin suositteli, Berezovski ja muut rahoittivat, paikallishallinto auttoi Putinin valintaa. Silti hän sai vain 53,4 % äänistä. Ne olivat viimeiset presidentinvaalit, joissa Putin osallistui television vaalikeskusteluihin. Tai ylipäätään julkiseen väittelyyn.

Putinin johdolla tv- ja radiokanavat ja merkittävimmät lehdet siirrettiin 2000-luvun alusta valtion tai Gazpromin yms. omistukseen. Sananvapaus hupeni, Kremlin avoin propaganda lisääntyi. Oppositiokanava Dozhd poistettiin kaapelikanavien tarjonnasta 2014, puolueettomat lehdet (Kommersant, Vedomosti, RBC) joko vallattiin tai kiellettiin ulkomaisen omistuksen perusteella. 24.2.2022 jälkeen on kielletty Dožd, Echo Moskvy ja Novaja Gazeta, pääsy youtubeen, facebookiin ja twitteriin estetään, se on mahdollista vain vpn-yhteyksillä.

2000-luvun alussa korkeat öljyn ja maakaasun vientihinnat vaurastuttivat Venäjää ja Putin korotti ydinkannattajiensa eläkeläisten ja julkisen sektorin työntekijöiden surkeita tuloja. Tämä selittää hänen kansansuosionsa. Samaan aikaan kuitenkin ns. silovikit (turvallisuuspoliisi, sisäministeriö, armeija, nyttemmin Kansalliskaarti) nousivat ratkaisevaksi poliittiseksi voimaksi, Putinin kollegat ja turvamiehet mm. hallintoalueiden ja valtionyhtiöiden johtoon. Valtakunnanduuma taas on muuttunut lähes teatteriksi, joka siunaa Kremlin päätöksiä ja rustaa taantumuksellisia lakeja.

VAALIT VAILLA VAIHTOEHTOJA

Yhtenäinen Venäjä (YV) on Putinin kaudella kehittynyt vallan puolueeksi, kuten NKP oli Neuvostoliitossa: paikalliset, valtiolliset ja yritysjohtajat ovat sen jäseniä. VFKP, Oikeudenmukainen Venäjä ja Liberaalidemokraatit kritisoivat joskus Kremlin sisäpolitiikkaa, mutta eivät ulkopolitiikkaa. Tosipaikassa ne tukevat Putinia, mm. presidenttikausien jatkamisessa. Poikkeus on iäkkään ja epäsuositun Javlinskin johtama oikeistoliberaali Jabloko, jonka pietarilaiset edustajat ovat nyt vaatineet Putinin erottamista maanpetoksen johdosta; heitä odottaa tuomio ”armeijan halventamisesta”.

Valtiolliset ja paikalliset vaalit ovat epärehellisiä. Ei ole aitoja puoluevaihtoehtoja, kilpailevien puolueiden vaalilautakuntia ja ääntenlaskijoita, joten väärentäminen on helppoa. Vaalipaikat ovat paljolti kouluja ja vaalivirkailijat hallituksesta riippuvaisia opettajia. Heitä on videoitu pudottamassa uurnaan äänestyslippuja valtapuolueen hyväksi. Maksettuja äänestäjiä on kierrätetty busseilla äänestyspaikalta toiselle; viime vuonna käyttöön otettu elektroninen äänestäminen helpotti ennestään tulosten väärentämistä.

Äänestysprosentti on alhainen, koska kansalaiset kokevat, ettei vaaleissa voi vaikuttaa. Arvio periytyy jo neuvostoajalta, jolloin ne olivat muodollisuus, ehdokkaita yhtä monta kuin valittavia. Niinpä vaalipaikalla myytiin harvinaisia tuotteita äänestäjien houkuttelemiseksi.

Todellisia vaihtoehtoja ei vaaleissa nytkään ole. Aitojen oppositiopuolueiden rekisteröinti estetään väittämällä, että sen niminen järjestö on jo olemassa, tai syyttämällä terrorismista, ääri-ideologiasta tai ulkomaisesta rahoituksesta. Yksittäisille oppositioehdokkaille etsitään samanniminen kilpailija, tekaistaan rikossyyte tai hylätään mielivaltaisesti kannatusasiakirjoja.

KANSALAISTOIMINNAN RISKIT

Kriittisiä puolueita on lähes mahdoton perustaa, kun taas kansalaisjärjestöiltä on kielletty politikointi. Siksi asunnottomien auttajat eivät voi ottaa kantaa asuntopolitiikkaan eikä vankien oikeuksia puolustava Rus sidjaštšaja oikeudenkäyttöön. Kansalaisjärjestöjen ja yritysten toimintaa haitataan vaikkapa palotarkastuksilla. Julistaminen ulkomaiseksi agentiksi johtaa tiukkaan talouskontrolliin ja velvoittaa järjestön tai henkilön kertomaan statuksesta kaikissa julkaisuissaan. Vanha ihmisoikeusjärjestö Memorial lakkautettiin, koska sen ikivanhassa nettijulkaisussa (ajalta ennen ao. lakia) ei ollut ”ulkomainen agentti” -merkintää.

Kaikki nämä rajoitukset tietenkin vaikeuttavat tiedottamista eri ilmiöiden syistä, poliittisen tietoisuuden kehittämistä, mikä ruokkii populismia.

Paikallisissa ympäristökysymyksissä on kuitenkin saatu voittoja kansalaistoiminnalla. Pietarissa Gazpromin ”maissintähkä”-torni rakennettiin kauemmas keskustasta, Jekaterinburgissa puistoa ei annettu kirkon tontiksi eikä Arkangelin alueen Šiesistä tullut moskovalaisten kaatopaikkaa.

Hallitukseen kohdistuvat protestit tukahdutetaan: kun vaaliväärennöksiä vastaan osoitettiin mieltä v. 2011-12, mielenosoittajia hakattiin ja tuomittiin vuosiksi vankilaan. Sitten mielenosoitusoikeutta supistettiin: vaaditaan viranomaisten lupa, jota ei juuri koskaan myönnetä. Sallittuja ovat vain yhden hengen mielenosoitukset, mutta Ukrainan sodan alettua on pidätetty ihmisiä, joilla on kädessään romaani Sota ja rauha tai tyhjä kyltti. Pidätykseen riittää myös vääränlainen somejako, jopa peukutus. Sodan kritisoinnista voi tulla 15 vuotta vankeutta. Pidätyksiä ketjutetaan: poliitikko Leonid Gozman pidätettiin elokuussa 2022 (vertasi Stalinia Hitleriin v. 2013) ja vangittiin heti vapauttamisen jälkeen uudelleen. Venäjällä on nyt enemmän poliittisia vankeja kuin Brežnevin aikana (tunnetuimpia Aleksei Navalnyi, Ilja Jašin, journalistit Ivan Safronov ja Vladimir Kara-Murza, kotiarestissa oleva Jevgeni Roizman). Tänä vuonna satoja tuhansia oppositiomielisiä on paennut maasta, mm. lähes kaikki kriittiset journalistit. Nyt heitä syytellään Baltiassa Venäjän agenteiksi.

Gallupeissa venäläiset tukevat sekä Putinin politiikkaa että Ukrainan sodan lopettamista. Todellisuudessa gallupvastaajat eivät usein kerro mielipidettään, vaan sanovat, mitä pitää. Onhan KGB/FSB aina salakuunnellut puhelimia, ja gallupkyselijä voi olla ilmiantaja. – Toki kaikkien tv-kanavien sotaisa ja nationalistinen propaganda myös vaikuttaa ihmisiin, niihinkin, joita se ei vakuuta.

Merkittävä syy protestien pienuuteen selviää mm. Aleksievitšin tärkeästä romaanista Neuvostoihmisen loppu: venäläisten kokemukset 1900-luvun poliittista mullistuksista ja niiden tuloksista ovat karvaita, he pelkäävät niitä. Ihmisillä on perhettä, sairaita omaisia, asuntovelkaa. Niinkuin meilläkin.

Jo tämän puutteellisen katsauksen perusteella näemme, että kansalaisyhteiskunnan perinne on Venäjällä vähäinen. Onko venäläisten poliittinen passiivisuus siis mikään ihme? Ja onko kohtuullista rankaista heitä siitä, mihin pinteeseen hentoinen kansalaisyhteiskunta on maassa jälleen pantu?

Moskovassa 24.2.2022. Kuva: Agutava, Wikimedia Commons

Jenkkivettä Kremlin propagandamyllyyn

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli rikollinen ja julma, sen lisäksi se oli myös typerä. Tarkoitus oli rajoittaa Naton laajenemista, mutta se on kääntynyt Ruotsin ja Suomen Nato-lobbareiden märäksi uneksi. Runsaassa neljässä kuukaudessa Nato-jäsenyyden gallupkannatus nousi meillä vajaasta 30 prosentista yli 70:een, joten kansanedustajat käänsivät takkinsa täydellisesti: tammikuussa 138 edustajaa vastusti liittymistä, tällä viikolla 182 äänesti puolesta. Taustalla on hyvin voimakas sodalla pelottelu, joka jatkuu edelleen, meitä muistutetaan kotivarastojen ja tehottomien joditablettien tärkeydestä Venäjän reaktion varalta; kuusenoksat vain puuttuvat arsenaalista. Keskeinen syy äänestystulokseen on ensi kevään eduskuntavaalit.

Vain kuusi Vasemmistoliiton kansanedustajaa ja rauhanjärjestöt ovat tuoneet esiin sotilaallisen liittoutumattomuuden etuja ja sitä, ettei hallituksen Nato-papereissa edes tarkastella ulkopolitiikkaa tai muita turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja. 77 vuoden rauha ja liittoutumattoman Suomen kansainväliset ETYK- ja sovittelusaavutukset eivät painaneet vaa’assa.

Kremlille tilanne on kiusallinen ja oletettavasti siksi Suomen ja Ruotsin Nato-hankkeeseen ei ole reagoitu näyttävästi. Ukrainan sota johti päinvastaiseen tulokseen kuin oli tarkoitus, Putinin hallinnon analyyttiset kyvyt paljastuivat karusti. Tilanteelle voisi nauraa, ellei Ukrainassa maksettaisi siitä veristä hintaa ja ellemme itse olisi menettäneet identiteettiämme. Muutumme arvostetusta ja itsenäisestä kansainvälisestä toimijasta (mitä EU-ulkopolitiikka on rajoittanut jo 25 vuotta) Yhdysvaltain liittolaiseksi entisten Varsovan liiton maitten viiteryhmään. Yhdysvaltojen senaattorit seurasivat Suomessa Nato-anomuksen tekoa ja presidenttimme matkailee Washingtoniin.

Oletan, että Ruotsissa tunnelmat ovat vielä katkerammat kuin täällä: 210 vaurasta rauhan ja puolueettomuuden vuotta jäävät menneisyyteen. Ylen toimittajat haastattelevat nyt Nato-asiantuntijoita hymyssä suin, mutta kunhan sodan huuma haihtuu, saattaa hymy hyytyä. Turkin iltalypsy antaa esimakua läntisen arvoyhteisön todellisuudesta: näyttää siltä, että kurdipakolaiset joutuvat maksamaan hintaa Suomen liittoutumisesta.

Yhdysvaltojen ja Britannian johto on retoriikassaan siirtynyt Ukrainan tukemisesta ja sodan lopettamisesta Venäjän lyömiseen niin, ettei se tulevaisuudessa kykene vastaaviin operaatioihin. Tätä ovat kritisoineet sekä Foreign Policyn Michael Hirsch että samaan lehteen kirjoittava professori Nina Krushcheva (Hruštšova) haastattelussaan DemocracyNow’lle. Professori Krushcheva katsoo, että voittopuheet haittaavat neuvotteluja tulitauosta ja siten pitkittävät ukrainalaisten – ja myös venäläisten – kärsimyksiä. Muutamat EU-maiden johtajat puhuvat sentään neuvottelujen tiestä, ja se olisi välttämättä tarpeen jo maailman ruokahuollon takia – jos jäädään vaille Venäjän ja Ukrainan viljaa ja auringonkukkaöljyä, ovat seuraukset karut Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ja ruuan hinta nousee. Kärsimään joutuvat köyhät kaikkialla maailmassa.

Uho Venäjän laittamisesta polvilleen vahvistaa väitteitä, joita Kremlin propagandistit ovat vuosia toistelleet: että länsi vihaa Venäjää ja haluaa sen tuhoa. Samaa palvelee kauppasota ja Venäjän kulttuurinen eristäminen. Professori Krushcheva puhuu linkittämässäni haastattelussa siitä, miten sanktiot vaikeuttavat pakenemista Venäjältä ja pakottavat paenneita palaamaan Venäjälle hakemaan pankista palkkansa tai talletuksensa. Emme tiedä, pääsevätkö he enää uudestaan lähtemään ja mikä heitä Venäjällä odottaa.

Puheita polvilleen laittamisesta voi verrata vaikkapa Versailles’n rauhaan 1919, jossa tarkoitus oli lyödä Saksa niin maahan, ettei se enää nouse. Nöyryytys antoi Hitlerin nationalismille erinomaisen propaganda-aseen, ja kuinkapa sitten kävikään? Nationalismi on myös Venäjällä jo nyt voimakasta.

Pidän erinomaisuudessaan paistattelevien USA:n ja Britannian toimintaa taitamattomana ja Kremlin propagandaa vahvistavana. Vakavasti kannattaa ottaa myös Nina Krushchevan arvio siitä, että Venäjällä on viime 22 vuotena tapahtunut sotilas- ja turvallisuusorganisaation edustajien asteittainen vallankaappaus. Siksi ei sosrealisti Stenvallin viimeisimmän lypsylehmän syrjäyttäminen välttämättä paranna tilannetta kuin näennäisesti ja vain Venäjän ulkosuhteissa, kun taas maan demokratia ja oikeusvaltio voi murentua entisestään. Kaikkiaan Venäjä on menettänyt kansainvälisen uskottavuutensa vuosikymmeniksi, mutta niin Suomikin puolueettomuutensa.

Tarvitaan neuvotteluja, tulitauko ja Venäjän vetäytyminen Ukrainasta. Nykyisestä kehityksestä hyötyvät vain sotilasblokit, militaristit ja asebisnes. Kärsijöitä ovat etenkin ukrainalaiset ja venäläiset, mutta myös muiden maiden siviilit. Ja ilmastotoimet.

Rauhanliikkeen tehtäviä tässä tilanteessa käsitellään Pulu-kannanoton lopussa.

Turpa kiinni, siviilit?

”Minusta maanpuolustus on kuin talon perustukset, katto, seinät ja lattia. Vasta kun ne on tehty, on aika miettiä, miten talon sisustaisi, mitä kalusteita ja mukavuuksia hankkisi ja minkä verran niihin rahaa käyttäisi.” Yrjö Rautio HS 4.12.2020

Helsingin sanomien kolumnisti ja entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio on pahastunut parin sadan kulttuurivaikuttajan vetoomuksesta. Siinä ehdotetaan aikalisää hävittäjähankintaan tässä taloustilanteessa.

Rautio samastaa maanpuolustuksen pommikoneisiin ja valjastaa tuoreesti ja omaperäisesti sotaveteraanin ajamaan asevarustelua. Hän ei esitä ainuttakaan konkreettista faktaa: hävittäjähankinnan hintaa – ensin 10, jatkossa 20-30 miljardia euroa, siis miljardi vuodessa seuraavina vuosikymmeninä. Tai että puolustusbudjetti kasvaa täten 54 % (yli puolitoistakertaiseksi), vaikka Suomen kansantalous on koronan takia ahdingossa, velkaannumme ilmankin 30 miljardia. Tässä on turvallisuus todellisessa vaarassa, ja ymmärrän hyvin, miksi kokenut journalisti ei esitä lukuja.

Rautio siis pitää maanpuolustusta valtion perustana. Valtiotieteen tohtori, eversti evp. Pekka Visuri kuvasi esitelmässään asian päin vastoin: valtion turvallisuus perustuu toimivaan oikeus- ja sosiaalivaltioon ja demokraattiseen hallintoon (Rautiolla ”huonekaluja ja mukavuuksia”). Toimivan valtion päälle voidaan rakentaa harkittu ulkopolitiikka ja sotilaallinen maanpuolustus, joka on katto eikä perustus. Silloin maanpuolustus on vankalla, legitiimillä pohjalla, eikä armeija vaikkapa käänny hallitusta vastaan. Esimerkki päinvastaisesta oli (ja lienee osin vieläkin) hallinnoltaan ja oikeusjärjestelmältään korruptoitunut ja epädemokraattinen Ukraina, jossa osa armeijasta siirtyi 2014 Krimillä Venäjän riveihin, pääosa asettui presidentti Janukovitšia vastaan.

Outoa kyllä kokenut journalisti luottaa ”puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin”, vaikka ilmavoimien ja puolustusvoimien komentajat ja kenraalit ovat suoraan virasta värväytyneet lentokonefirmojen lobbareiksi ja Jarmo Lindberg lobbasi F-35-hävittäjien hankintaa jo komentajana ollessaan. Vai eikö Rautio ole tullut seuranneeksi asiaa näin tarkasti? Ehkä hän siksi pitää HX-hanketta tiiviisti seuranneita siviilejä huonompina asiantuntijoina kuin asianosaisia, siis jäävejä sotilaita. Kysymystä hävittäjäkoneiden puolustusroolista hän ei pohdi lainkaan.

Armeija on hierarkia, eivätkä muiden aselajien edustajat protestoi maanpuolustuksen kaikkien munien panemisesta ilmavoimien koriin, samalla kun maanpuolustuksen kannalta tärkeissä aselajeissa säästetään. Hornet-hankinnan syötyä rahat ostettiin taannoin käytettyjä tykkejä, mutta ammuksiin ei enää ollut varaa. Samasta syystä vuonna 2012 suljettiin kuusi varuskuntaa, 1200 henkilöä jäi työttömäksi ja sijaintikunnat suuriin ongelmiin.

Eläkkeelle päässeet upseerit ovat kyllä ottaneet kantaa. Eversti evp. Ahti Lappi on korostanut ilmatorjunnan edullisuutta ja tehokkuutta maan puolustamisessa, ja pääesikunnan entinen suunnittelija, eversti evp. Pertti Tervonen ennakoi HX-hankinnan luovan avoimen piikin 40 vuoden ajaksi. Reservin kapteeni Pentti Sainio on kirjoittanut Hornet- ja HX-hankinnoista kolme kirjaa ja neljäs on tekeillä. YT Eero Lehto on osoittanut, ettei Suomen kansantalous kestä näin kallista asehankintaa, joka sitoo tulevien hallitusten kädet. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat nostaneet esille hankinnan sotilaspoliittiset riskit.

Rautio taisi valita Naton jo 90-luvulla kehuessaan Hornet-hankintaa – ja nielaistessaan lobbarien jutut koneiden hinnasta. Puolustusministeri Rehn on myöntänyt jälkikäteen, että vedätti asiassa eduskuntaa, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet kirjan niin ”sosiaalipoliitikko” Hiilamo kuin res. kapt. Sainiokin. Tällaisista lähteistä ”näyttelijät ja rap-artistit” ovat ammentaneet tietoa ja päätyneet vaatimaan hävittäjähankintaan aikalisää. Hesarista sitä on ollut vaikea löytää; eihän se julkaissut vetoomustakaan, vaan vain Raution kolumnin.

Kun Rautio puolustaa Greta Thunbergia tai ”suvakkeja”, kirjoittelun valtavirtaisuus ilahduttaa, mutta kun hän asettuu militarismin ja asevarustelun kannalle, sama tuntuu pahalta. Aivan erityisesti hänen liittyessään sivareille pottuileviin, samalla kun hän vihjaa olleensa jotenkin rohkea suorittaessaan asepalveluksen. Armeijaan meneminen ei ole vieläkään mikään kannanotto vaan valtavirtaa. Sivarius saati totaalikieltäytyminen sen sijaan on kannanotto: aiemmin jäi pääsykokeissa ja työnhaussa vaille armeijapisteitä ja nytkin kuullee letkautuksia sukulaisilta ja setämiehiltä. – No, Rautio ei olekaan toisinajattelija vaan HS:n kolumnisti.

Demokratian näkökulmasta Raution ajatus on pelottava: ”Luotan kuitenkin näissä asioissa puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaalipoliitikkoihin, näyttelijöihin tai rap-artisteihin.”

Eikö tästä seuraa, että ympäristöasioista voivat lausua vain ympäristökeskuksen virkamiehet, ulkopolitiikasta diplomaatit, maatalouspolitiikasta maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet… Siis armeijaa käymättömällä enemmistöllä kansalaisista (valtaosa naisista, sivarit, eri syistä palveluksesta vapautetut) ei olisi oikeutta saada monipuolista tietoa HX-hankinnasta, osallistua keskusteluun ja ilmaista kantaansa hankinnasta ja sen turvallisuuspoliittisista riskeistä. Journalisti Raution mielestä pienessä piirissä sorvatut sotilaspoliittiset päätösesitykset voi siis jatkossakin tuoda eduskuntaan joulu- tai kesäloman alla? Tehdä päätökset ilman avointa keskustelua, demokraattisen prosessin ulkopuolella. Näinhän on toimittu 1990-luvulta saakka, ja sen huomaa keskustelun laajuudesta ja tasosta.

Korona ja asevarainen ”turvallisuus”

Koronaviruksen synnyttämä maailmanlaajuinen uhka kertoo, mitä ylikulutukseen liittyvä globaali kauppa ja turismi tuovat myötään. Parinkymmenen  vuoden sisällä tämä on jo neljäs epidemia, joka leviää bisneksen ja turismin vauhdittamana.  Pandemiat liittynevät myös teolliseen lihan ja muunkin ruuan tuotantoon ja rahtaamiseen.

Taudin leviämiseen liittyvät rajoitukset ja armeijan kytkeminen niiden valvontaan panevat pelkäämään, että tulevien ympäristökriisien aikaan tätä tulee lisää. Vanha viisaus muuttuu, sana ’sota’ korvautuu sanalla pandemia tai ympäristökriisi: niiden ensimmäiset uhrit ovat totuus, laillisuus ja demokratia.

Ministereitä ei käy kateeksi. Pelottaa sekin, kokevatko ”armeijan käymättömät” tytöttelyn kohteet painetta näyttää, että täältä pesee tosi kovia otteita. Hyvä, että iltalehtien jutussa kerrottu mahdollinen diktatorinen ”johtonyrkki” torjuttiin (pääministeri, presidentti ja eduskunnan puhemies kiistivät , että moista olisi esitettykään). Naisjohtoiseen punavihreään hallitukseen kohdistuu silti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten jatkuva kampanja otteiden koventamiseksi, demokratian ja ihmisoikeuksien rajoittamiseksi. Peruslain asiantuntijat kritisoivat jo valmiuslain hätäistä käyttöönottoa tässä laajuudessa.

Yritykset saivat lisätalousarvioon 15 miljardin tukipaketti, ja suuryritykset, EK ja pankit pyrkivät mittaamaan tilanteesta ulos kaiken hyödyn. Onneksi myös pienyrittäjät, freelancerit ja lomautetut hyötyvät siitä jonkin verran. Samaan aikaan yhteiskunnalle kriittisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, niitä hoitavien kuntien lisärahoitukseen ei löytynyt kuin 43 miljoonaa. Luojan kiitos, että perustuslakivaliokunnan ansiosta torjuttiin Sipilän hallituksen sotehanke: ilman kattavaa julkista terveydenhuoltoa olisimme nyt liemessä.

Joensuun rahasuku Laakkosten PunaMusta käynnisti koko työntekijäkuntaansa koskevat yt-neuvottelut ja suunnittelee 90 päivän lomautuksia – samaan aikaan kun he jakavat itselleen miljoonien osingot. Lieneekö ideana tyhjentää kassa ja vaatia sitten tukiaisia. Kansalaisia kuulutetaan marjanpoimintatalkoisiin, rahapiireillä on omat talkoonsa.

Nykytilanne todistaa, että tosipaikassa aseista ei ole turvaksi. Kymmenen miljardin hintaisesta hävittäjäostoksesta ja 1,2 miljardin sotalaivatilauksesta voidaan haluttaessa ottaa rahaa pandemiavaurioiden hoitamiseen ja korjaamiseen. Viittaaminen rajojen vartiointiin ei toimi vasta-argumenttina, viruksethan liikkuvat turistien ja bisnesväen mukana.  YK:n pääsihteeri Guterres on vaatinut globaalia aselepoa ja resurssien suuntaamista todellisten uhkien torjuntaan.

Kansalaistoiminnan ja harrastusten pysähtyminen ja rajoittaminen on henkisesti raskasta. Mutta se antaa myös tilaisuuden pysähtyä pohtimaan elämäntapaamme. Mikä on aidosti tärkeää, mikä taas pahentaa ympäristöongelmia. Tarvittaisiin yhteistä virtuaalista työpajaa, jossa laadittaisiin konkreettinen toimintaohjelma ylikulutuksen lopettamiseksi, ympäristökriisin torjumiseksi ja aseriisunnan aikaansaamiseksi demokraattisella, sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Pohdiskelun tueksi löytyy tietoa esim BIOS-sivustolta  ja luentoja Elokapinan kanavalta.

0a1urwwnx7o41

Kysymys: Mikä on koronaviruksen hoidossa käytetyn mekaanisen hengityslaitteen   (15 000$) ja pommin (227 146 U$) välinen ero?  Vastaus: Pommeista ei ole puutetta.

Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Toimittaja, kirjailija ja kriitikko

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.