Posts Tagged 'aseriisunta'

Hävittäjäkaupan suuret riskit

Suomen ilmavoimat tiedotti Yhdysvaltojen ilmavoimien komentaja David Goldfeinin vierailusta: hyvässä hengessä kuului sujuneen. Muutama päivä sitten puolustusvoimiemme eläköityvä komentaja Lindberg kävi jäähyväismatkalla Yhdysvalloissa, ja tällöin kiiteltiin, miten Suomi on auttanut Yhdysvaltojen ja Venäjän keskustelujen järjestämisessä. Todellinen syy Lindbergin palkitsemiseen kunniamerkillä lienee kuitenkin se, että hän allekirjoitti Naton isäntämaasopimuksen 2014, mikä oli iso ja epädemokraattinen ratkaisu Suomen sitomiseksi sotilasliittoon.

Yhdysvaltojen puolustusvoimien komentajat ja joukot pistäytyvät tänne nykyisin harjoittelemaan ja tervehdykselle kuin sivukonttoriinsa. Ja mikäpä ettei, onhan heillä armeijamme kanssa kahdenkeskinen aiesopimus, isäntämaasopimus ja keväällä täällä johtamansa Bold Questin (2 kk) jäljiltä ”kylmäasema” Itä-Lapissa. – Tällaiset puolustusvoimat meillä nyt on.

*  *  *

Hallituksen ja eduskunnan sietäisikin pohtia miten itsenäisen päätöksentekomme on käymässä. Pohjaksi kannattaa lukea Foreign Policyssa ilmestynyt artikkeli  F-35 Sales Are America’s Belt and Road (F-35-kaupat ovat Amerikan Silkkitie). Kirjoittajat J.D. Caverley, E.B. Kapstein ja S. Vucetic ovat professoreja MIT:ssa, Princetonissa ja Ottawassa.

Professorit vertaavat hävittäjäkone F-35-hanketta toteuttavaa Joint Strike Fighter -ohjelmaa laajuutensa, syntyvien poliittisten kytkösten ja hinnan osalta Kiinan Uuteen silkkitiehen, joka kuitenkin jää toiseksi. F-35-konetta toteutetaan yli biljoonan dollarin (miljoona miljoonaa) budjetilla ja ohjelmaan osallistuvat valtiot edustavat 46 prosenttia maailmantaloudesta. Projekti edistää USA:n vaikutusta ja etuja. Muutkin voivat laskea hyötyvänsä, mutta hankkeen synnyttämien sidosten hinta voi nousta etuja korkeammaksi.

Esimerkkinä hävittäjäohjelman aiheuttamista sitoumuksista professorit käyttävät Turkkia. Se pudotettiin keväällä ulos koneiden tulevista huoltajista ja jopa lentäjien koulutuksesta, kun maa päätti hankkia ohjusjärjestelmän Venäjältä. Itsenäisen valtion on ylipäätään järkevää ”olla panematta kaikkia munia samaan koriin” puolustuksessaan, mutta Turkki saattaa nyt menettää myös F-35-koneiden komponenttien valmistuksen. USA etsinee niille kotimaiset valmistajat, mikä voi onnistua muutamassa kuukaudessa.  Menetettävän tilauksen arvo on kahdeksan kertaa Turkin lentokoneteollisuuden vuosivienti.  Taloudellinen painostus on siis massiivista, kun pyrkimys on markkinajohtajuuteen. – Vastaavaa painostusta Yhdysvallat kohdisti v. 2005 Israeliin, joka aikoi viedä dronien osia Kiinaan mutta joutui perääntymään. Samoin Ruotsia ja Suomea painostettiin ydisasekieltoa koskevan sopimuksen kohdalla.

Muistettakoon, ettei painostus johdu Turkin epädemokraattisuudesta tai Euroopasta torpattujen pakolaisten kohtelusta – nämä ovat kelvanneet Natolle ja Yhdysvalloille. Syynä on suvereenin valtion tekemä asehankinta ”väärästä” maasta.

Herää kysymys, onko Suomellakaan faktista vapautta valita muuta konetta kuin F-35. Ainakin armeijamme ja ilmavoimiemme johto on sitonut meitä USA-yhteistyöhön tavalla, joka saattaa käytännössä rajoittaa muita vaihtoehtoja. Sietää myös miettiä, miten edullisia olisivat hävittäjähankinnan mahdolliset vastakaupat ja alihankinnat, jos Yhdysvallat panee näin kovin ottein ruotuun suurta Nato-maata Turkkia .

Professorien mukaan F-35 on paitsi huikeasti kallein myös tekniikaltaan ylivoimainen hävittäjä, joita Japani on tilaamassa sata, Belgia ja Singapore useita kymmeniä -–ja ”meirän nilkit painaa perässä” yhdessä Tanskan ja Norjan kanssa. Niinpä Yhdysvalloilla on varaa painostaa osanottajamaita.

Toisaalta presidentti Niinistön kannatus rauhannobelisti EU:n militarisoinnille ja vierailu hävittäjäkauppias Macronin luona (ja sotilaittemme osallistuminen Nato-maan sotilasparaatiin)  voisi vihjata, ettei Mäntyniemessä vallitsekaan samanlainen ameriikankuume kuin armeijassa. Jos näin olisi, jäisi poliittiselle keskustelulle ja rauhanliikkeen toiminnalle vielä tilaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

*  *  *

pakistan aiti ja lapsi

kuva: Wikimedia Commons

On tietysti absurdia, että hävittäjähanketta viedään eteenpäin globaalisti, vaikka jo 30 vuoden päässä häämöttää asuinkelvoton maapallo. Presidenttimme toimii kuten kaikki poliitikot: toisesta suupielestä puhutaan ilmastokriisistä, toisesta halutaan Hornetien täysimääräistä korvaamista ja jopa avaruushankkeita. Lähtö kuuhun tai Marsiin vain ei ratkaise ongelmaa. Avaruusteknologia vain vauhdittaa tuhoisaa kehitystä.

Aseriisunta olisi konkreettinen, tuotannolle ja ihmisten arjelle kivuton tapa aloittaa ilmastotalkoot. Se ei etene, ellei joku aloita, ja Suomea ei uhkaa kukaan eikä mikään – paitsi jos liittoutumalla asetumme blokkikiistojen osapuoleksi. Tarvitaan nopea käänne aseriisunnan suuntaan, ja se lienee vielä mahdollinen.

Mainokset

Vastakkainasettelu ↔ varustelukierre

Asebisneksellä ja rikkaimmalla prosentilla menee nyt mukavasti, kun ihmisiä on Suomessa ja muualla Euroopassa onnistuttu jakamaan vastakkaisten blokkien, joko Naton tai Venäjän (ja Kiinan) tukijoiksi. Joka pitää molempia epädemokraattisina militaristeina, saa usein kuulla olevansa sekä natotrolli, russofobi että putinisti.

Tilanne muistuttaa vuotta 1914, jolloin sivistyneistö ja jopa työväenliike  hajaantuivat omien maidensa porvariston tukijoiksi. Veriseksi muodostunut maailmansota alkoi hurmahenkisen isänmaallisuuden ilmapiirissä.

Nytkin vastakkainasettelu suosii militarismia ja asebisnestä, uusi varustelukilpa onkin hyvässä vauhdissa. Ilmastokriisin oloissa tämä on absurdia. Globaalin poliittisen järjestelmän sotaisuus ja talouskasvu uhkaa koko eliökunnan säilymistä. 

Suomi on vauhdilla mukana. Kansan vastustama Nato pitää isäntämaasopimuksen nojalla monet sotaharjoitukset vuosittain maassamme. Rahaa toisaalta on, toisaalta ei ole: tekeillä on vähintään 10 mrd. euron  hävittäjähankinta (vastustava facebook-ryhmä) ja miljardin sota-alushankinta, vaikka palveluja ja etuja leikataan ja valtion omaisuutta realisoidaan. Asehankinnat sitovat maatamme yhä tiiviimmin Natoon ja hyödyttävät lähinnä sen projekteja. Maan puolustuksessa hävittäjien käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu. Peli on vaarallista.

Jotta määräraha hyväksyttäisiin eduskunnassa, media pelottelee ihmisiä Venäjän sotilaallisella uhkalla, ”arvaamattomuudella”, vilisee juttuja maan luontaisesta pahuudesta ja laajenemispyrkimyksistä. Todisteena on Krimin anneksio, joka selittyy Venäjän ydinasetukikohdalla Sevastopolissa ja Ukrainan Nato-pyrkimyksellä . Teko oli vastoin kansainvälistä oikeutta muttei järin ”arvaamaton”, jos katsomme karttaa.  Samaan aikaan Venäjä ei ole laajentunut Transnistriaan eikä Etelä-Ossetiaan, vaikka ne ovat pyytäneet.  Itämerellä Venäjän intressi on Pietarin turvallisuus ja merenkulun sujuminen, kuten Itämeren turvallisuutta käsitelleen tilaisuuden  asiantuntija-alustuksissa todetaan. Konfliktia se ei tänne halua, ja Venäjällä pelottelu onkin äänestäjien ja edustajien pehmittämistä jättihankinnoille.

Venäjän uhkan rinnalla toistellaan omahyväisesti lännen demokraattisuutta ja ihmisoikeuksien edistämistä. EU:n Kreikka-poltiikka, Espanjan poliittiset vangit, Irakin sotakoalition 2003 synnyttämä ISIS ja kaaos, Afganistanin tilanne ja Guantanamon vangit, yhteistyö Israelin apartheid-hallinnon ja Saudi-Arabian kanssa – kaikki nämä ovat vain poikkeuksia säännöstä, toisin kuin Venäjän ongelmat.

Kritiikki,  joka kohdistetaan oman maan ”vastustajaan” omien vallanpitäjien ja hallituksen sijasta, ei ole rohkeaa eikä vaikuttavaa. Kun Putinia kritisoidaan täällä, hän voi esiintyä ulkoisen uhkan torjujana ja touhu kääntyy itseään vastaan. Suomessa moinen ”kritiikki” palvelee nyt asehankintoja ja ministeri Jussi Niinistön toimintaa.

Niin lännessä (yhtiövalta ja oikeistopopulismi) kuin idässä (lähes autokratia) on pahoja demokratiaongelmia, hallitukset palvelevat rahapiirejä, asebisneksen ja armeijoiden poliittinen valta kasvaa ja kansa seuraa katseella.  EU:n sotilaallinen rahoitus ja yhteistyö on tästä pelottava esimerkki. Sen paremmin Venäjää kuin länttä ei voi pitää imperialismin vastustajana tai rauhan edistäjänä, vaikka niiden retoriikka yrittäisi niin uskotella. Näissä ongelmissa riittää  kritisoitavaa ja pureskeltavaa.

Lännen hehkutuksen vastareaktiona ilmenee kritiikitöntä Venäjän puolustelua. Maalla on laillinen turvallisuusintressinsä, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Se oli sotateollisen kompleksin tavoitekin. Edistyksellisen ihmisen kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjän sisäpolitiikka on hyvin oikeistolaista ja epädemokraattista, maata johtaa pieni miesryhmä, joka kertoo, mitä parlamentti päättää, ja joka nimittää aluejohtajat. Puolueet ovat lähes vitsi ja kansalaisjärjestöjen ”politikointi” eli kriittiset kannanotot poliittisiin ratkaisuihin estetään laeilla ulkomaisista agenteista ja ekstremismin vastustamisesta.
Ulkopolitiikassa Venäjä ei puolustaisi vaikkapa ”Assadin laillista hallitusta” päivääkään, jos se vaatisi Tartusin ja Heimimin sotilastukikohtien sulkemista.  (Oman ikäluokkani ihminen ehkä muistaa Yhdysvaltojen tukeman Nguyen Van Thieun ”laillisen hallituksen” Saigonissa 1967-75.)

Monet tiedostavat USA:n demokratia- ja ihmisoikeuspuheiden onttouden verrattuna CIAn ja USA-armeijan tekoihin ympäri maailman. Toivottavasti myös sen, ettei Putinin vakaus- ja rauhanpuhe ole sopusoinnussa Syyriassa sotimisen, Krimin anneksion ja Donbassin sotilasneuvonantajien kanssa. Sotien runtelemalla Venäjällä rauhanretoriikka on poliittinen välttämättömyys, mutta samalla voi hyvin sotia syrjemmällä Tšetšeniassa tai Syyriassa, vallata siirtomaa Krimin takaisin tai rehvastella tulevilla superaseilla.

Irakin sodan vastaisen liikkeen jälkeen rauhantoiminta on ollut meillä heikkoa. Venäjän ”nouseminen” Naton päävastustajaksi 2005 lähtien on jakanut liikettä kansainvälisestikin, mikä näkyy Lähi-idän suursodan vähäisenä ja hajanaisena vastustuksena. Lännen ja Venäjän avoin puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin 2013-14 pahensi tilannetta edelleen. Ukrainalle se on tuottanut demokratian sijasta sotaa, nationalismia ja jakautumista.

Hajaannusta ja vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi päästää konfliktin toisen osapuolen tukemisen asteelle, kuten 1914. Sodanvastustajien pitäisi nyt etsiä yhteisiä teemoja, vaatia aselepoa ja neuvotteluja konflikteihin, luopumista kaikista varusteluohjelmista. Sotilaallisen tutkimuksen sijasta vaadittakoon rahaa ratkaisujen etsimiseen maailman köyhiä ja koko eliökuntaa uhkaavaan kriisiin. Asekaupan rajoittaminen, aseriisunta ja varustelukilvan katkaiseminen ovat ainakin sellaisia. Kiistakysymykset ratkaisee historia. Jos liittolaisia kaipaamme, suunnatkaamme katseet kansalaisjärjestöjen,  YK:n, UNICEFin, WHO:n, Punaisen ristin, Human Rights Watchin yms. suuntaan.

Kansalaistoimijoiden ja erilaisten järjestöjen yhteistyöllä valtiot voidaan painostaa sopimaan ratkaisuista, joita maailman tilanne edellyttää.
havittajamrd

 


Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Mainokset

Emilia Kukkala

Toimittaja, kirjailija ja kouluttaja.

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.