Posts Tagged 'Krim'

Taas päästään päivittelemään

Venäjän ja Yhdysvaltain suoranainen nokkapokka Ukrainassa näyttää olevan toistaiseksi hyllyllä, ja hyvä niin. Venäjä veti osan joukoistaan pois, vaikka ukrainalainen politologi Fesenko sanoi Doždin haastattelussa, että joukkoja on alueella edelleen paljon ja ne ovat saatavissa nopeasti käyttöön. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken kävi Kiovassa tunnetun Maidan-aktivistin Barbara Nulandin kanssa ja lupasi maansa poliittisen tuen Ukrainalle. Tämä ei tietäne liennytystä, mutta Fesenko toivoi neuvotteluja, sekä Bidenin ja Putinin että Putinin ja Zelenskyin tapaamista. Hän ei maininnut aikeita palauttaa Krim Ukrainan osaksi aseellisesti, mikä olisikin epärealistinen ja äärimmäisen vaarallinen hanke.

[ Krim pitäisi mielestäni muuttaa demilitarisoiduksi autonomiaksi ETYJin tai YK:n suojelukseen, sillä entinen Venäjän siirtomaa ei ole historiallisesti sen paremmin Venäjän kuin Ukrainankaan osa. Kansainvälisen oikeuden valossa se toki kuuluu Ukrainaan ja Venäjä on miehittäjä. Vieraan armeijan valvonnassa pidetty kansanäänestys ei päde, semminkään kun sitä oli edeltänyt Krimin alkuperäisväestön karkotus 1944 ja venäläisten ja ukrainalaisten siirto heidän koteihinsa ja mailleen. ]

Tilanne Ukrainassa saattaa kuitenkin kiristyä uudestaan, sillä Nato aloittaa toukokuussa Defender Europe -sotaharjoitukset (varsinaista puolustusta ympäristökriisin oloissa). Niihin osallistuu 28 000 sotilasta ainakin 26 maasta, mukana myös Ukraina. Harjoittelun painopiste on Balkanilla ja Mustallamerellä, jonne tuodaan divisioona amerikkalaisia; ”vihollismaa” on selvästi Venäjä. Myös Rissalaan tulee Yhdysvaltain ilmavoimien osasto, 10 Hornet-hävittäjää lentämään kolmeksi viikoksi 2.6. alkaen. Joukot alkavat saapua jo venäläisten voitonpäivän 9.5. jälkeen.

Jälleen kerran Yhdysvallat näyttää Venäjälle keskisormea Suomen maaperältä: ”ennen puolueeton naapurinne on nyt meidän liittolaisemme”. Protestoimme 2016 yhteisharjoituksia vastaan Rissalassa ja ennustimme valitettavan oikein, että nämä provokaatiot tulevat toistumaan ja huonontavat Suomen ja Venäjän suhteita. Atlantin takaa on helppo tulla ja istua tuleen suomalaisten housuilla. Kun vaarasta mainitsee somessa, lentokoneintoilijat kommentoivat ”höpö-höpö”, mutta minusta tilanne on viidessä vuodessa huonontunut kiistattomasti ja lopputulema pelottaa.

Näinkö Suomi juhlii puolustusvoimiensa lippupäivää 2021: isännöi Venäjän vihollisekseen katsoman maan joukkoja rajan lähistöllä?

Tästä Nato-veljeilystä seuraa varmaan Kremlin kommentteja ja mm. historiapoliittinen kampanja saattaa kiihtyä. Kun asemoimme itsemme Venäjän vihollismaan liittolaiseksi, aletaan siellä rakentaa Suomesta viholliskuvaa, ja siihen sopivat tarinat joukkoteloituksista ja polttouuneista Suomen miehittämässä Karjalassa 1941-44 . Sitten kelpaa taas IS-analyytikkojen päivitellä, miten Venäjä mustamaalaa Suomea ja valehtelee ”silkkaa luontaista pahuuttaan”. Tarkennettakoon: ei virallinen Venäjä, vaan tuulta haistelevat historioitsijat – vastaavia riittää Suomessakin. Kreml antaa kampanjan pyöriä, ja sitä lähellä oleva Sotahistoriallinen seura osallistuu siihen. Syyt ovat geopoliittiset, eivät psykologiset.

Toimittajat voivat olla vaikka kuinka sinisilmäisiä ja pitää uskottavina Suomen vakuutteluja, ettei tässä naapuria uhata. Kuitenkin Kreml rakentaa ulko- ja puolustuspolitiikkansa sen perusteella, miten se itse arvioi tilannetta ja Suomen asemaa. ”Niin on, jos siltä näyttää” on kansainvälisen politiikan kylmä totuus. Siksi järjen ja harkinnan käyttöä toivoisi presidentiltä, puolustusministeriltä ja ulkoministeriltä (kuka se on ?), ja kaikkein mieluiten ulkopoliittista ymmärrystä koko hallitukselta. Ei EU meitä pelasta, jos tiukka paikka tulee. Paasikiven sanoin: ”Jos länsi ja Venäjä alkavat sotia täällä, Suomen käy kehnosti, olimmepa kumman puolella tahansa”.

Asialliset naapurisuhteet ja liennytyksen ja aseriisunnan hyväksi tehtävä työ olisi nyt kullanarvoista talouden, ympäristön ja kokonaisturvallisuuden kannalta. Niinistön ajatus Helsingin hengen elvyttämisestä ETYKin 50-juhlan kunniaksi on kannatettava, mutta samanaikainen toivomus turvallisuusyhteistyön lisäämisestä Yhdysvaltojen kanssa nakertaa idean toteutumisedellytyksiä. Liennytys olisi sivistyneempää kuin puolustusbudjetin kasvattaminen puolitoistakertaiseksi ja aseiden kalistelu. Niissä hommissa rinnastuu herkästi USAan, Venäjään, Turkkiin.

Ukrainan mutkikas tilanne

Ukrainan Euromaidan-mielenosoitukset alkoivat syksyllä 2013,  Krimin valtauksesta tulee maaliskuussa kolme vuotta. Euroopan tilanne on kärjistynyt pahimmilleen muistini  aikana, mutta mikä on syytä, mikä seurausta, siitä kiistellään. Se ainakin on selvää, että mikä pätee Krimiin, ei päde Baltian maihin tai Suomeen: täällä ei ole Venäjän tukikohtia.

Rauhanliitto julkaisi v. 2016 viime päivinä pikku kirjan Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen (toim. Laura Lodenius ja Timo Mielonen, ladattavissa täältä). Peter Lodenius tarkastelee kirjoituksissaan Ukrainan historiaa, hajanaisuutta ja korruptiota, ukrainalaisten artikkelit kaivostyöläisten tilannetta, Krimin median pakolaisuutta ja Ukrainan koululaitoksen uudistamista. Oxana Chelysheva kuvaa kriisin mutkikkuutta, Itä-Ukrainan konfliktialuetta, sodan uhrien ahdinkoa ja avustustyötä. Hän kirjoittaa myös Odessan mellakan oikeuskäsittelystä ja Slavjanskin journalistimurhan tutkinnan puutteista. Valitettavasti kirjoitusten taustoitus on riittämätön siihen nähden, miten vähän suomalaiset tuntevat Ukrainaa tai kriisin tapahtumia. Toivottavasti Chelyshevan suunnittelema kirja toteutuu ja siihen saadaan riittävät taustatiedot ja kommentit.

Suomennokset on tehty kiireessä ja kaipaisivat editointia. Esimerkiksi Chelyshevan tärkeä kirjoitus Ukraina ei ole mustavalkoinen saattaa jäädä hämäräksi niille lukijoille, jotka tuntevat  kriisin heikosti. Rauhanliiton kiihkoton ja moniääninen julkaisu on tarpeen, sillä mediassa tapahtumia ei juuri ole käsitelty pariin vuoteen, taustoittamisesta puhumattakaan. Yksityiset kirjoittelijat (Bäckman, Enqvist, Putkonen, nimetön kiovalaisdiplomaatti ”maailmajapaikat”) taas ovat valikoivia faktojen ja tulkintojen suhteen eivätkä kyseenalaista sotaa.

Sota ei ratkaise kriisejä; sen sijaan tämä sota hyödyttää niin Ukrainan kuin Venäjänkin vallanpitäjiä. Kiovalla on täysi aihe pelätä uutta Maidania (ks. Peter Lodeniuksen korruptiojuttu), samoin aseistautuneita natseja, joita kuvaa Chelysheva. Kun sota joskus loppuu, Oikeistosektori ym. tulevat pois rintamalta, jolloin Porošenkon hallitus on todellisissa vaikeuksissa.

Putinia taas palvelee niin propaganda ”meidän Krimistä” ja ”Kiovan fasistijuntasta” kuin Syyrian sota, ne suuntaavat venäläisten huomiota pois taloudesta ja demokratian tallomisesta, kannustavat yksimielisyyteen ja uhrauksiin. Kritiikittä jäävät niin Kremlin rahoittamat natsihenkiset moottoripyöräilijät kuin Kadyrovin armeijan väkivalta. Samoin häntä näyttää palvelevan Venäjän läntinen demonisointi, kannatus vain kasvaa.

On harmillista, että kirja, mm. esipuhe ei mainitse kahta kriisin laukeamisen kannalta keskeistä seikkaa: EU-tullimuuria ja Naton itälaajenemista. EU vaati itäisessä partnerisopimuksessa syksyllä 2013 Ukrainaa pystyttämään tullimuurin Venäjän suuntaan, vaikka maan ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautui Venäjälle. Janukovitš siis pakotettiin valitsemaan joko EU-partnerisopimus tai  sujuva Venäjän-kauppa, mikä oli kohtuutonta.

Toinen tärkeä syy on Naton laajeneminen. Krimin anneksion motiivi jää kirjassa maininnatta: se, että niemimaalla on kolme Venäjän sotilastukikohtaa. Sevastopolin sotalaivaston merkitys Venäjälle on valtava, onhan Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa Naton tukikohtia. Myös tavaraliikenne on laajaa. Ukrainan suuntauduttua Natoon vuokra-alueella sijaitsevien tukikohtien asema olisi ollut hankala, ja siksi Venäjä rikkoi  kansainvälistä oikeutta ja anneksoi Krimin. Puheet Kiovan fasismista ovat tietenkin vain propagandaa, natseja riittää omassakin maassa.

Naton kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle Venäjän reaktio ei voinut olla yllätys, tuskin myöskään EU:lle, olihan Putin jo 2008 varoittanut Ukrainan suuntautumisen Natoon aiheuttavan ongelmia. Tuskinpa kuviteltiin, että Venäjä 2014 olisi yhtä passiivinen kuin Naton laajetessa itään v. 1999-2003: Georgian sota oli nähty jo v. 2008.

black-sea-mapNäiden näkökohtien puuttuminen Rauhanliiton kiintoisasta ja tarpeellisesta Ukraina-kirjasta tukee valitettavasti yksisilmäisiä selityksiä kriisille. Sekä Venäjän että EU:n, USA:n ja Naton sekaantuminen maan asioihin, kamppailu siitä johti nykyiseen tragediaan. Sotilastukikohdat ja valtapolitiikka eivät ole yksin Venäjän (tukikohtia 10 maassa) ominaisuus –  USA:lla on niitä 38:ssa, Britannialla 14:ssä ja Ranskalla 11 maassa.

Suosittelen jatkolukemiseksi Sakwan Taistelua Ukrainasta: maasta ei kamppailla ensi kertaa.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja ja kirjailija

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.