Arkisto kohteelle syyskuu 2020

Onko EU rauhan tae?

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis minun, ei Rauhanpuolustajien.

Ylen toimittaja lähetti kysymyksiä EU:n eduista ja haitoista. Kokemattomana vastasin tietenkin liian pitkästi, sen sijaan että olisin toistanut kahta yksiselitteistä virkettä ja vaatinut haastattelun nähtäväkseni ennalta. Ota tästä opiksi!

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis vain minun. Sen sijaan Rauhanpuolustajilla ja muilla rauhanjärjestöillä on kannanottoja eräistä EU:n päätöksistä ja käytännöistä.

  • EU:n julistaa itsensä rauhan takeeksi ja sai jopa Nobelin rauhanpalkinnon 2012. Budjettivaroja ei ole käytetty aseisiin, kunnes linja muuttui 2017. Silloin päätettiin perustaa European Defence Fund, ja sitä rauhanjärjestöt ja asekaupan vastainen ENAAT ovat kritisoineet . EU käyttää ”vuosina 2021–2027 yli 13 miljardia euroa aseteollisuuden tukemiseen. Summa on huomattavasti suurempi kuin humanitaariseen apuun kaavailtu määräraha.”
  • EU-maat rikkovat asevientikieltoa sotaa käyviin maihin. Asekauppa mm. Persianlahden maiden ja Israelin kanssa kukoistaa ja tekee EU:sta osasyyllisen Jemenin ja Gazan humanitaariseen katastrofiin.
  • Ranska tukee Länsi-Saharaa miehittävää Marokkoa estäen EU:ssa päätökset, joilla kalastus Länsi-Saharan aluevesillä kiellettäisiin ja Länsi-Saharassa valmistetuista tuotteista kiellettäisiin Produced in Maroc -merkintä.
  • Euroopan Unionin tuomioistuin päätti marraskuussa 2019, että miehitetyillä palestiinalaisalueilla Israelin siirtokunnissa tuotetut tavarat on merkittävä siirtokuntatuotteiksi, mutta päätöksen noudattamista valvotaan heikosti.
  • Rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet EU:n rajavalvontaa ja pakolaisten pysäytyssopimusta Turkin kanssa. Asevienti ja sodat ruokkivat pakolaisuutta, ilmastonmuutos ja maailmankaupan jälkikoloniaaliset rakenteet taas siirtolaisuutta. Pääsyä EU-alueelle rajoitetaan tiukasti, pakolaisstatus ja ihmissalakuljetus ovat köyhille lähes ainut tie. Tätä tarkoitin linnake-Euroopalla, joka oli näemmä toimittajalle tuntematon käsite.
    Eurooppalaisten siirtomaaisäntien poliittinen, taloudellinen ja ekologinen vastuu Afrikan, Etelä-Amerikan ja Kaakkois-Aasian ongelmista on suuri, ja tämä pitäisi muistaa.

    Eritoten Seuraavat kohdat ovat omia pohdintojani
  • Tuhat eurooppalaista parlamentaarikkoa on vaatinut EU:ta tuomitsemaan Länsirannan anneksion Israeliin, mutta en ole kuullut tuloksista. Ongelma on toistuva: Saksa ei tuomitse Israelin aggressioita, koska Israel vetoaa aina holokaustiin. Ranska olisi valmiimpi tuomitsemaan, mutta pääjäsenten erimielisyys estää EU:n toimet.
  • EU:n on siis toimeton Israelin apartheidhallinnon, Länsi-Saharan miehityksen ja Jemenin katastrofin estämisessä. Sillä ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa. Oikeastaan tämä on hyvä, muuten Suomen ulkopolitiikka olisi entisten neuvostotasavaltojen ja Varsovan sopimusmaitten kiihkoilun panttivankina. Jugoslavian hajoamissota, Ruandan kansanmurha, Irakin ja Libyan ”demokratiaviennit” ovat näyttäneet myös entisten siirtomaavaltojen lyhytnäköiset pyyteet tuloksineen.
  • Ukrainan konflikti on malliesimerkki EU:n ”osaamisesta”. Richard Sakwan mukaan maahan suunnattiin 2010-luvun alkuvuosina voimakasta EU-propagandaa. Neuvoteltu EU-kumppanuussopimus rajoitti Ukrainan itsenäisyyttä tiukemmin kuin esim. Romanian ja Bulgarian täysjäsenyys. Lisäksi Ukrainalle tärkeää kauppaa Venäjän kanssa piti vähentää rajusti. (Venäjä jätettiin ainoana IVY-maana EU:n kumppanuusneuvottelujen ulkopuolelle.)
    Korruptoitunut presidentti Janukovitš kieltäytyi allekirjoittamasta, ja nuoriso protestoi mm. tätä vastaan. EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton kävi Kiovassa kannustamassa mielenosoittajia hallitusta vastaan. Miten media reagoisi, jos sama tapahtuisi Oslossa tai Zürichissä?
  • EU on haalinut uusia jäseniä vaikka entistenkin rahoittamisessa ja integroinnissa on ongelmia. ”Perinteisiä eurooppalaisia arvoja” (holokausti ja stalinismi? antisemitismi ja islamofobia? uusliberalismi ja yksityistäminen?) ja länsimaista demokratiaa uhkaavat avoin nationalismi, rasismi ja pappispimitys.
  • EU peesaa ulkopolitiikassaan sotilasliitto Natoa, käynnistyvässä kylmässä sodassa se vahvistaa blokkiutumista osana länsileiriä. Ympäristökriisin oloissa tilanteiden kärjistämiseen ei ole varaa, yhteistyöllä on kiire.
    Kiintoisaa nähdä, miten ratkaistaan kahden Nato-maan nokkapokka itäisellä Välimerellä, mukana myös EU-maat Kreikka ja Kypros. Toivotaan ettei sotimalla.
  • Kokeneet jenkkiasiantuntijat varoittivat jo 1990-luvun lopulla, että Naton laajentamisesta ja Venäjän eristämisestä seuraa siellä nationalismia ja epädemokraattista kehitystä. EU päästi kuitenkin kostonhaluiset Itä-Euroopan maat sanelemaan linjansa. Militaristit ja asekauppiaat ovat tästä hyötyneet , mutta Venäjän kansalaisyhteiskunta ja Euroopan rauha ja vakaus kärsineet. Navalnyin myrkytysjupakan yhteydessä EU:n parlamentti kiiruhti antamaan tuomionsa ennen rikostutkintaa – vähän kuin Kremlissä. Onneksi edes MEPit Heinäluoma, Kumpula-Natri ja Pekkarinen äänestivät tyhjää.
  • Ylen haastattelussa Luonnonsuojeluliiton nuori edustaja kiitti EU:ta kansallispuistoista ja uhanalaisten lajien suojelusta. Nämä ovat hyviä asioita, mutta entä EU:n päälinja ja tarkoitus kohti jatkuvaa talouskasvua ja pääomien, tavaroiden ja EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta? Eikö käytäntö = kasvu ja tavaran globaali rahtaaminen tuhoa monin verroin sen, mitä suojeluohjelmilla tavoitellaan?

    Mielestäni EU ei ole toiminut vastuullisesti sodan ja rauhan kysymyksissä, se on pikemminkin rahapiirien kuin rauhan saati ympäristön järjestö. Demokratiasta puhumattakaan – kukin meistä tietänee vaikutusmahdollisuutensa EU:n päätöksiin.




Politiikan katsomosta mukaan peliin

”Vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa!” (Silti Suomen pakolaispolitiikka kiristyi v. 2011 jälkeen PS ollessa oppositiossa)

”Jäseniä tarvitaan jakamaan vaalimateriaalia” (Vas. pj. Suvi-Anne Siimes n. 2000).

Sipilän hallitus 2015-2019 syntyi vaalipropagandan tuloksena. Persujen tuella tehty kokoomuslainen yksityistämis- ja leikkauspolitiikka Nato-kytkentöineen oli aivan muuta kuin Kepun äänestäjille oli lupailtu.

Vasemmistolaisten ihmisten aloitteesta syntyikin kesällä 2015 Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan. Se kokosi mielenosoituksiin 2015-2016 tuhansittain nuoria, vanhoja, työttömiä, työllisiä, opiskelijoita, vammaisia… Joukkovoiman rooli oli suuri kerättäessä kansalaisaloitetta työttömiä simputtanutta aktiivimallia vastaan.

Leikkauspolitiikan ja aktiivimallin vastustus jopa ylitti uutiskynnykset ja osoitti, ettei leikkausten uhreja jätetä yksin. Osa heistä lähti pitkästä aikaa äänestämään kuntavaaleissa 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019, millä oli varmasti merkitystä Vassin ja SDP:n vaalituloksille. Aktiivimallin vastainen kampanja teki siitä Kepullekin poliittisen ongelman, ja se on nyt kumottu.

Marinin punavihreä hallitus toimii koronapandemian oloissa. Tulevien pandemioiden torjunta antaisi perusteita radikaalillekin yhteiskunta- ja ympäristöpolitiikalle, mm. asevarainen ”turvallisuus” on nyt nähty.

Rohkeutta kuitenkin puuttuu. Kepu heittelee kannatuskriisissään kapuloita rattaisiin, estää tehokkaita ilmastotoimia ja vaatii 75 % työllisyysastetta. ”Työllistämiskeinona” on työvoiman tarjonnan lisääminen eli sosiaali- ja työttömyysturvan huonontaminen ja vastikkeellisuus – ikään kuin vähävaraisten tulojen leikkaaminen lisäisi työpaikkoja kaupassa, palveluissa tai missään. Valitettavasti aktiivimalli II ei taida olla vieras ajatus Vihreille ja SDP:llekään. Demareilla on taipumusta luisua työväenpuolueesta valtionhoitajapuolueeksi, usein unohtuu kysyä kuka hyötyy?

Vihreät taisivat säikkyä Persu-lähtöistä kampanjaa ulkomin. Haavistoa vastaan, puolueesta ei kuulu juuri mitään kentällä eikä julkisuudessa, vai olenko väärässä somekuplassa? Ilmastotoimilla ja tiukemmalla kaivoslailla on kuitenkin kiire, samoin äärioikeiston suitsimisella, joka on yhteinen haaste.

Vasemmistoliitto on vaatinut tarkistamaan suunnitelmia hävittäjähankinnan ja työttömyyseläkeputken kohdalla, mutta kenttä näyttää aika passiiviselta. Li Andersson taas tuntuu olettavan, että jollei kyseenalaisteta 10 + 20 miljardin euron hävittäjähankintaa, rahaa löytyy paremmin oppivelvollisuusiän nostamiseen. Asia lienee päin vastoin. Kaiken lisäksi riittämättömästi rahoitettu ”pakkokoulutus” tuskin tuottaa hyviä tuloksia. Koulupudokkaita aiheuttavat mm. opetuksen tukihenkilöstön vähäisyys, suuret luokat ja kouluyksiköt, riittämättömästi rahoitettu erilaisten oppijoiden ja vammaisten inkluusio. Siis rahapula. Oppivelvollisuusiän noston asettaminen hallituspolitiikan päätavoitteeksi ihmetyttää muutenkin.

Li Andersson pelkää hallituksen kaatumista, mutta minusta Kepulla on eniten syytä pelätä uusia vaaleja. Se ei niin vain kaatane hallitusta, semminkään kokemattoman Kulmunin vaihduttua Vanhaseen ja Saarikkoon – jotka kylläkin olivat Sipilän lähipiiriä eivätkä mitään punavihreitä.

Hallituksen kaatamista ovat alusta saakka ajaneet etenkin iltalehdet, ja samaa henkeä on maakuntalehdissä (mm. HS) ja Ylelläkin. Kokoomus ja PS ovat avoimesti asettaneet sen tavoitteekseen. Mutta onkohan oikea vastaus vasemmalta myötäillä Kepua? Tinkiä ympäristötavoitteista, tuloerojen supistamisesta, aidoista työllisyystoimista tai rauhanpolitiikasta (jota mikään puolue ei edes tavoittele). Tuskinpa vain.

1980-luvun taitteessa monet opiskelijat ja tutkijat kritisoivat vasemmistoa politiikkakäsityksestä, jossa kansa on politiikan kohde eikä tekijä. Muistissa olivat vielä 60-70-lukujen mielenosoitukset ja lakot peruskoulun, työeläkkeiden, kansanterveyslain, päivähoidon, kouludemokratian, opintotuen, työturvallisuuden puolesta. Nuo tavoitteet oli muotoiltu kentän kanssa ja toteutuivat sen aktiivisella tuella.

Jäsenten näkeminen vaalimainosten jakajina köyhdyttää puolueiden politiikan: jää saamatta lattiatason tietoa ihmisten ja asuinalueiden ongelmista ja toiveista, lakien toteutumisesta käytännössä, tarvittavista uudistuksista. Puoluetuki käänsi riippuvuuden siten, ettei johto ole riippuvainen kentän rahoituksesta vaan paikallistoiminta johdon rahoista. Tilanne vaatii viisailta puoluejohtajilta tietoista suuntautumista aktivoimaan ja kuuntelemaan kenttää. Muutoin myös seuraava persujytky tulee puoluetoimistoille täytenä yllätyksenä.

Alle 50-vuotiaat suomalaiset eivät juuri ole nähneet kansalaisaktiivismiin nojaavaa politiikkaa kuin ulkomaanuutisissa. Kuitenkin kansalaistoiminnan käytössä on nyt sosiaalinen media ja internet; toki se vaatii puoluetoimitsijoilta ja aktiiveilta myös jalkatyötä. Mielestäni oikeiston kampanja on lyötävissä takaisin ottamalla jäsenistö mukaan niin politiikan muotoiluun kuin sen toteutukseen. Puolueet ja politiikan suunta ovat muutettavissa vain kansalaistoiminnalla. Valko-Venäjän vaaliprotestit, Yhdysvaltojen BLM-liike ja nuorten ilmastoliike rohkaisevat juuri tähän.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja ja kirjailija

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.