Kun Suomen historian koulukartaston uuden laitoksen laadintaan pyydettiin apua, odotettiin karttoja keskiajan sodista. Olisi korkea aika saada vihdoin yleiseen tajuntaan se tosiseikka, että Suomen historia ei ole ollut sotaisa, että Suomeen hyökättiin ensimmäisen kerran vuonna 1939.
Tämä on laatimani referaatti professori Jukka Korpelan pitämästä luennosta Joensuun Rauhanryhmän tilaisuudessa 24.11.2008. Aiemmin teksti oli Rauhanryhmän kotisivulla.
Asutusta ja kauppaa keskiajalla
Koulujen historianopetus ja -kirjat perustuvat yhä 1930-luvun poliittisessa ilmastossa syntyneeseen Jalmari Jaakkolan Suomen historiaan. Siinä historiamme läpikäyvänä piirteenä pidetään idän ja lännen välistä kamppailua.
Todellisuudessa tärkeä perusta on ihmisten ulottuvilla ollut alue, ja siis huonojen tie- ja kulkuneuvoyhteyksien aikana paikallisuus. Ihmiset tunsivat lähinnä oman kylänsä, samaistuivat perheeseensä, sukuunsa ja lähiympäristöönsä. Käsitys valtakuntaan kuulumisesta alkoi kehittyä kaupungeissa, 1700-luvulla sen hahmotti kaupunkien porvaristo ja yläluokka.
Peltoviljelijöitä kutsuttiin suomalaisiksi, metsästyksestä ja kalastuksesta eläviä lappalaisiksi. Siirryttyään maanviljelijöiksi he muuttuivat suomalaisiksi. 1800-luvulla luotiin kansallinen identiteetti ja myös heimot (Savo, Karjala, Häme) itsenäisyyspyrkimysten tueksi.
Keskiajalla kanssakäymiseen vieraiden kylien ja alueiden asukkaiden kanssa liittyi kaupankäynti ja lahjanvaihtoriitti. Se saatettiin alunperin hoitaa jopa tapaamatta toisiaan: lahjat jätettiin määräpaikkaan. Konflikteja esiintyi vähän ja ne olivat aivan paikallisia. Itä-Suomen linnavuorina pidetyt kohteet ovat toimineet kultti- ja vaihdantapaikkoina, joille myöhemmin on luotu sotaisia tehtäviä. Täältä on löydetty hyvin vähän aseita eikä lainkaan sotilaallisia linnavuoria.
Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajaa ei ole ollut merkitty; kuten todettu linnavuoretkaan eivät liity siihen. Karjalan kannaksella raja oli olemassa, se vakautti Nevan kaupan. Rauha takasi kaupan sujumisen. Käytäntönä oli solmia aina uudelleen kaupparauha toisen allekirjoittajan kuoltua. Rauhansopimusten määrä ei siis kerro ajan sotaisuudesta, vaan tarpeesta varmistaa kaupankäynnin sujuminen myös uuden ”vastapuolen” noustua johtoon.
Keskiajalla kuninkaat hallitsivat lähinnä omaa linnaansa ja sen lähialueita luomansa verkoston (seurakunnat, tuomarit, veronkantajat) kautta. Itä-Suomi oli ollut asuttu jo kauan, elinkeinot olivat metsästys ja kalastus. Rajaa ei merkitty eikä ollut, koska kuninkaan valta ei tänne ulottunut.
1300-luvulla väestö lisääntyi ja myös konfliktit lisääntyivät tasaisesti. 1400-1500-luvun vaihteesta asti on olemassa verokirjoja asutuksesta, joka siis ei ollut uudisasutusta. Valtio alkoi ulottua tännekin, sen verkosto tiivistyi seurakuntien ja tuomiovallan ilmaantuessa. Samalla alkoi ilmaantua tuomioita ja merkintöjä noidista ja aviottomista lapsista; nämä osoittavat valtion ja kristinuskon alueellista etenemistä. Alettiin harjoittaa maanviljelyä veroja varten, ja elintaso romahti. Viljelyalueista syntyi taistelua paikallisten kesken ja valtio tuli osapuoleksi.
Novgorodilasten kauppiaiden vaikutus oli tuntunut 1380-luvulta asti, he alkavat nyt törmätä ruotsalaisiin. Merkittävä kaupan kohde olivat orjat, joita vietiin bysanttiin ja Etelä-Venäjälle; kaupan keskus oli Krimillä. Myös viikingit harjoittivat orjakauppaa.
Valtion ja uskonnon ulottuminen itäiseen Suomeen
1400-luvun lopulta ja 1500-luvun alusta alkoi kehittyä paikallisia identiteettejä seurakunnan ja verotuksen ansiosta. Kieli ja uskonto olivat vallankäytön välineitä. Karjalassa ne tulivat Venäjältä, muussa Suomessa Ruotsista.
1500-luvun lopussa syntyi ensimmäinen todellinen Ruotsin ja Venäjän raja Täyssinän rauhassa (1595). Idän uhkan sijaan voidaan puhua etelän uhkasta sekä kristinuskon että ruhtinasvallan muodossa.
Ruotsissa kehittyi valtakuntaidentiteetti 1400-luvulla, samaan aikaan voimistui Moskovan Venäjä. Se törmäsi Ruotsiin. Ruotsalaisissa Erikin ja Kaarlen kronikoissa (Nya början) Ruotsin tehtäväksi nähdään lännen puolustaminen idän uhkaa vastaan; sieltä ajatus omaksuttiin Suomen politiikkaan. Molemmilla puolilla rajaa sepitettiin menneisyyteen uhkia ja taisteluita. Euroopassa idän uhkan muodostivat turkkilaiset, Venäjällä taas tataarit; ensin Kultainen Orda, sitten Krimin tataarit.
Suomeen kehittyi ensimmäisiä protonationalismin ilmenemiä 1600-luvulla, etenkin Daniel Jusleniuksen toimesta. Ruotsissa kehitys oli samankaltaista, mutta aikaisemmin ja voimakkaammin. Näille perusteille kansallisromantiikka rakensi kansallisen ja sotaisan loistosadun.
Suomi ja sotahistoria
Unkari ja Puola ovat olleet sodan jaloissa, Suomi ei. Tätä todistaa mm. miesperimän kapeus Päijänteen itäpuolisessa Suomessa: y-kromosomin DNA kertoo itse asiassa kahdesta kantaisästä. Sodan jaloissa tämä olisi mahdotonta, sillä sotilaat raiskaavat ja ostavat paikallisia naisia ja jättävät jälkeläisiä.
Ennen Kustaa Vaasan ja Iivana Julman konfliktia 1555 konflikteja oli vain muutama Kannaksella, Viipurissa ja Oulussa, siis valtiollisesti kehittyneillä alueilla. 1400-1500-vaihteessa oli Kannaksella taisteluja. Konfliktit liittyivät valtion otteen tiivistymiseen, mm. ns. Nuijasodan ajankohtana; varsinaista sotaa ei itse asiassa ole ollut.
Ennen vuotta 1939 suomalaisia oli vain palkkasotureina eri sodissa. Mm. Ison vihan aikana ruotsalaiset virkamiehet pysyivät paikoillaan. Tuhoa aiheuttivat nälkä ja kulkutaudit.
Linnat eivät todista sodista, esim. Olavin linna perustettiin valtion keskukseksi veronkeräystä varten; mitään puolustuksellista merkitystä sillä ei sokkeloisen vesistön keskellä voinut olla. Myöhemmin sille kehiteltiin sotilaallinen tarina.
Tarinat venäläisten julmista hyökkäyksistä olivat peräisin mm. paavien kirjeistä (bullat), jotka pyrkivät voimistamaan katolisen maailman yhtenäisyyttä ja sisälsivät perättömiä tarinoita venäläisten, juutalaisten, turkkilaisten tekemistä julmuuksista.
Saari- ja metsähautaukset eivät ole sodanaikaisia tilapäishautoja, vaan vakiintunut täkäläinen hautauskäytäntö (vrt. Inarin saarten haudat, Murtovaaran karsikkopetäjä). Vainajia ruvettiin hautaamaan kirkkojen lähistölle varsin myöhään.
Ruotsi pyrki 1500-luvulta lähtien laajenemaan itään, joten itse asiassa karjalaiset puolustivat Venäjää länttä vastaan. Vuoksen vesistön alueelle kulttuuri tuli Laatokan suunnalta vähintään samoilta ajoilta lähtien, samoin uskonto.
1600-luvulla koko Euroopassa oli paljon muuttoliikkeitä (mm. laaja muutto Amerikkaan). Muutto Itä-Suomesta Tverin seudulle liittyy tuolloiseen ilmaston kylmenemiseen ja maanviljelyn ongelmiin. Tverin alueelta muutti venäläisiä etelämmäs Donille kasakoiksi, samoin heitä joutui orjuuteen, jolloin Suomesta tuli väkeä edullisemmille viljelysmaille. Heistä osa oli luterilaisia ja muuttui ortodokseiksi Tverin kuvernementissa. Uskonvainoja ei ollut esiintynyt.
Kun Suomen historian koulukartaston uuden laitoksen laadintaan pyydettiin apua, odotettiin karttoja keskiajan sodista. Olisi korkea aika saada vihdoin yleiseen tajuntaan se tosiseikka, että Suomen historia ei ole ollut sotaisa, että Suomeen hyökättiin ensimmäisen kerran vuonna 1939.
Rauhanveteraani Kirsti Era 