Arkisto kohteelle kesäkuu 2020

Loistokauppa – myyjän kannalta

Lentoliikenne ja lentokoneteollisuus ovat pandemian ja matkustusrajoitusten takia kriisissä, esim. Hornetien valmistaja Boeing irtisanoo 12 000 työntekijäänsä. Pandemiavaaran ja ilmastokriisin takia lentoliikenne ei ehkä koskaan paisu entiselleen. Lentokonebisneksen omistajien pöksyt tutisevat.

Onneksi on vielä verovaroin ylläpidettyjä armeijoita hävittäjäkoneineen! Tosin niistäkin moni suuntautuu miehittämättömiin lennokkeihin: halvempaa eikä miehistötappioita.

Pohjolassa asuu kuitenkin sisukas kansakunta, joka aikoo lohkaista koronakriisin horjuttamasta budjetistaan yli 15 % ostaakseen superkalliita hävittäjäkoneita. Vanhenevan sotakaluston hankinta todistaa aitoa uhrimieltä ja vastuunkantoa lentokoneteollisuuden bisneksistä.

Jo Horneteista on ollut hyötyä: Venäjä ei taaskaan ole hyökännyt Suomeen. Itse asiassa 81 vuoteen. Hävittäjäkoneet myös tuottavat ilmakehään 3 milj. tonnia hiilidioksidia vuodessa ja vauhdittavat ilmastokriisiä silloinkin, kun muu lentely on jumissa.

Hävittäjäostos on siis loistoinvestointi. Myyjän kannalta: hinta on aluksi ehkä 10 miljardia, myöhemmin kaksi-kolme kertaa enemmän. Pitää kenties taas lakkauttaa muutama varuskunta, mutta jospa koneitten jylinä lisää Itä- ja Pohjois-Suomen asukkaiden turvallisuudentunnetta. Ilmavoimien väki  lobbaakin ostosta kartuttamalla aktiivisesti Hornetien pienehköä tuntimäärää (4000 lentotuntia  8000 maksimista). Päivittäinen hävittäjien jyrinä on koko kevään ja kesän koetellut mm. Ylä-Karjalan ihmisten ja eläinten hermoja. Samoin Ilmavoimien johto torjuu kansalaisaloitetta, joka vaatii hankinnan keskeyttämistä ja keskustelua sen järkevyydestä.

Muissa aselajeissa ollaan ihmeen hiljaa verrattuna siihen, mitä kaikkien munien laittaminen ilmavoimien koriin tietää muiden kehitykselle. Selitys lienee Puolustusvoimien hierarkia ja johdon hävittäjämyönteisyys.

Sitäkin merkillisempää on monien poliitikkojen sokea luottamus PV:n valmisteluun itseään koskevassa kalliissa päätöksessä. Hierarkkisessa organisaatioissa pidetään turpa kiinni rivissä, joten muiden kuin PV:n ylimmän johdon kantaa emme tiedä. Sen luotettavuudesta saimme huhtikuussa näytteen, jonka luulisi panevan miettimään.

 

hävittäjätarra_uusi2-iso

Venäjä-moralisointi ei auta

”Juuri niin käynnistettiin valtava Ukraina-mustamaalaus – ja juuri niin voitaisiin aloittaa Kremlin niin halutessa isompi Suomen demonisointi. ” (Ilta-Sanomien pääkirjoitus 9.6.2020)

Näin IS analysoi Venäjän poliittisten toimijoiden, ennen kaikkea Venäjän sotahistoriallisen seuran harjoittamaa historian uudelleenkirjoitusta.  Pahoittelen, että kommenttini on blogiksi  kovin pitkä.

Noin viiden vuoden aikana Venäjällä on vainottu Stalinin terrorin teloitus- ja joukkohautapaikan Sandarmohin löytäjää ja tutkijaa Juri Dmitrieviä, yritetty kaivauksin osoittaa, että uhrit ovat  suomalaisten miehittäjien 1941-44 joukkoteloittamia sotavankeja. Tuloksien puute ei estänyt kirjasen julkaisemista suomalaisen kohudosentin kustantamana. Professori Kujala on kritisoinut sitä.

Venäjän rikostutkintakomitea on käynnistänyt tutkimuksen suomalaisten miehittäjien Karjalassa suorittamasta kansanmurhasta polttouuneineen ja elävältä hautaamisineen, joskin hanke pian katosi viraston nettisivulta. Kontupohjaan aiotaan pystyttää  elokuvan teosta jääneistä lavasteista lasten keskitysleiri, puuhaajat ovat saaneet valtiolta miljoonien ruplien apurahan.  Paikalla ei ole ollut lasten keskitysleiriä, ja kaupunkilaiset vastustavat hanketta, joka turmelisi keskeisen virkistysalueen.

Uusin ”uutinen” ovat suomalaisten piiritettyyn Leningradiin pudottelemat tappavat lelut. En ole selvillä Suomen lentopommituksista Leningradiin, ehkä niitä tehtiin. Tappavat lelut tuovat kuitenkin mieleen toisaalta Stalinin aikaiset väitteet lelunalleihin pannusta lasimurskasta, toisaalta nykyajan rypälepommit, joissa käytetään maastoon leviäviä pikkuesineitä. Räjähtäessään ne vammauttavat uteliaita lapsia.

Näin räikeään historiapolitiikkaan emme ole tottuneet. Neuvostoliitto/Venäjä ei ole korostanut sodan tapahtumia vaan rakentanut naapurisuhteita tähdäten siihen, ettei Suomi uhkaisi sitä. Muut kuin tutkijat ja hyvin vanhat suomalaiset eivät tiedä 1930-40-lukujen ”ryssävihasta” ja sotapropagandasta. Ei liioin Itä-Karjalan miehityshallinnosta, joka kokosi venäjänkielisiä leireille lähetettäviksi sinne, minne Kolmas valtakunta myöhemmin määrää. Joukkoteloituksista saati polttouuneista ei ole tutkimustietoa. Tuhannet sotavangit ja keskitysleirien asukkaat kuolivat nälkään, kylmään, tauteihin ja raskaaseen työhön, myös lapset. Vepsäläisiä ja karjalaisia taas suomalaistettiin mm. kouluissa.

Rikostutkintavirasto nojautuu syytöksissään turvallisuusviranomaisten (NKVD / KGB / FSB) raportteihin. Niiden luotettavuuden näkee 1950-luvun rehabilitaatioista, joissa satojen tuhansien uhrien syytteet kumottiin ”koska rikosta ei ole tapahtunut”. Syyte oli ilmiantajan tai kuulustelijan sepite, jonka kidutettu uhri allekirjoitti. Sodan aikana ja jälkeen miehityksen alla eläneitä ja sotavankeja kohdeltiin maanpettureina, joten heillä oli vahva motiivi liioitella kokemiaan kauhuja kuulustelijoille.

Jelena Tšižova kuvaa syksyllä ilmestyvässä romaanissaan Muistista piirretty kaupunki, kuinka terveet turvallisuusmiehet sepittivät piiritetyssä Leningradissa vihollisten merkinantajia, paniikin lietsojia yms. osoittakseen tarpeellisuutensa ja välttääkseen rintamapalveluksen. Rikostutkintakomitean käyttämät tietolähteet eivät siis ole luotettavia.

* * *

Miksi Venäjä sitten uudelleenkirjoittaa jatkosodan historiaa? Arja Paananen ja moni muu tyytyy moralisoimaan Putinin ja Kremlin pahuudesta ja ennustaa hyökkäystä Suomeen ja/tai EU:n hajottamista (tarvitaankohan siihen Venäjää). Suomea verrataan suoraan Ukrainaan. Kreml ei ole myöntänyt Sevastopolin ydintukikohdan ratkaisevaa vaikutusta Krimin laittomaan anneksioon 2014 ja sekaantumiseensa Ukrainan sisällissotaan. Se puhuu venäjänkielisten asemasta, ja täkäläinen media näyttää nielevän valheen. Jopa Suomen venäjänkielisiä aletaan epäillä. Tärkein unohdus on kuitenkin sotilaallinen: meillä ei ole Venäjän sotilastukikohtia, ja Kreml tarkastelee meitä itseensä kohdistuvan uhkan näkökulmasta. Juuri siinä on tapahtunut muutos.

IS:n pääkirjoituksessa mainitaan Makarovin Nato-lausunto ja presidentti Niinistön vastaus – vuonna 2012. Sen jälkeen Suomi on solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen 2014, Naton ydinasemahtien Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa sotilaallisen aiesopimuksen 2018 (minkä Venäjä tulkitsi lähes Nato-jäsenyydeksi ), liittynyt Nato-vetoisiin JEFF-joukkoihin 2018. Suomessa järjestetään vuosittain kymmeniä sotaharjoituksia, joihin osallistuu Nato-maiden joukkoja ja joiden käsikirjoituksessa vihollinen on käytännössä Venäjä. Tämä kaikki tiedetään Moskovassa.

Keväällä 2019 Yhdysvallat osallistui 2 kk Arctic Challenge-harjoitukseen samaan aikaan kun meillä pidettiin eduskunta- ja EU-vaalit.  Silti ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ollut taaskaan vaalikysymys, ja niinpä hävittäjähankinta ja liukuminen Natoon sai edetä armeijan ohjauksessa.

Laaja yleisö on Venäjällä suhtautunut Suomeen lähes idealisoiden ja pitänyt hyvänä naapurina. Nyt tilannetta muutetaan aktiivisesti. Nato ja Yhdysvallat on Venäjän päävastustaja, Venäjä taas Naton. Kun Suomi ujuu Natoon, meistä tulee vihollismaa ja tämä halutaan saattaa venäläisten tietoon. Tämä vastasiirto olisi  kannattanut ottaa huomioon, kun tehtiin siirtoja kothi Natoa.

Suomen imagoa muokkaavat nyt painavammat tahot kuin maksettu kodudosentti: hallintoa lähellä oleva sotahistoriallinen seura, rikostutkintavirasto, virallinen RIA Novosti. Suurimpia ongelmiamme eivät olekaan pakolaisvyöry (1), tonttikaupat (2) tai valheet lastensuojelusta (3). Saati Pietarin trollitehdas (4), jossa tuskin on suomentaitoisia -– mistäpä heitä löytyisi?

Alafuzoffin työryhmän Venäjä-raportti kannattaisi lukea tästä näkökulmasta: jos Suomi on nyt Venäjän turvallisuuspolitiikassa vähemmän merkittävä maa kuin kylmän sodan aikana, se on oikein hyvä. Nuo neljä vuosientakaista vasta-argumenttia joutaa unohtaa, pulmat ovat hankalampia. Hybridisodan asiantuntijat tekisivät järkevästi, jos miettisivät niiden sijasta Naton puuhia Lapissa, Murmanskin naapurissa. Ja Rissalassa, josta  lennellään jatkuvasti Venäjän rajalle. Kysykää vaikka Nurmeksen ja Lieksan asukkailta.

”Niinistöllä olisi nyt hyvä hetki viheltää peliä poikki. Siitä jäisi ainakin selkeä nettijälki, sillä muuten voi käydä niin, että vaikeneminen tulkitaan myöntymisen merkiksi.” (IS 9.6.2020)

Entä jos Niinistö ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska Venäjä voi alkaa kysellä Suomen Nato-sopimuksista ja -sotaharjoituksista?

Eduskunnan pitäisi kiireesti perehtyä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ruveta käsittelemään sitä. Aloittaa voisi karttaharjoituksesta. Armeijan, PS-värisuoran ja presidentin osaaminen alkaa olla nähty.

Ja mediassa voitaisiin vaihtaa mustavalkoinen väritelkkariin.

euraasia

Karttaharjoitus: merkitse kartalle valtioiden rajat ja nimet. Korosta Nato-maiden nimet sinisellä, Shanghai-liiton maat punaisella, puolueettomat vihreällä ja harmaan vyöhykkeen maat turkoosilla.

 


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja, kirjailija, esseisti

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.