Posts Tagged 'Ukrainan sota'

”Miksei ne venäläiset kapinoi?!”

(pahoittelen kirjoituksen pituutta)
Venäjän sota Ukrainaa vastaan on jatkunut yli puoli vuotta. Baltian maat vaativat, ettei Venäjän kansalaisille saisi myöntää viisumeja Schengen-alueelle, koska shoppailevat venäläisturistit ärsyttävät maan tuhotessa Ukrainassa ihmisiä ja infraa. Turistien oletetaan kannattavan Putinia ja sotaa. Suomessa sadatellaan Seutulaan parkkeerattuja venäläisiä mersuja ja audeja – ei ehkä tulla ajatelleeksi, että autot saattavat kuulua kaksoiskansalaisille, joille ”kultaisia” EU-passeja myyvät edelleenkin ainakin Kypros ja Bulgaria.

Tämän puutteellisenkin katsauksen perusteella voinee kysyä, onko venäläisten poliittinen passiivisuus mikään ihme. Onko kohtuullista rankaista heitä siitä, mihin jamaan kansalaisyhteiskunta on maassa taas ajettu?

Suomi on päättänyt myöntää jatkossa viisumeja vain kymmenesosan entisestä ja tarkoitus on jotenkin painottaa humanitaarisia perusteita. Toivottavasti se onnistuu, vaikka Venäjän realiteetteja tuntevat ihmiset ovat epäilleet.

Viisumikiellon puoltajat syyttävät kaikkia venäläisiä sodanvastaisten protestien puuttumisesta ja Putinin vallassapysymisestä, mm. kirjailija Jari Tervo. Jotkut syyttäjät eivät ehkä tunne Venäjän/Neuvostoliiton historiaa ja nykyisyyttä, kansalaisyhteiskunnan toimintaoloja maassa.

Yhden hengen protesti mielenosoitusoikeuden puolesta. Авторство: ПОКА ТУТ. Собственная работа , CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=41274151

Itsevaltius jatkui Venäjällä vuoteen 1917, siihen asti ns. kolmas osasto eli ohrana vakoili kansalaisia etenkin suurimmissa kaupungeissa. Sensuuri tarkasti lehdet ja kirjat. Helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen oli lyhyt poliittisen vapauden kausi, mutta bolševikkivallankumous ja kansalaissota tekivät siitä lopun. 1920-luvun puolivälistä alkaen kritiikki ja oppositio tukahdutettiin, vain bolševikkipuolue oli sallittu; ay-liike ja kansalaisjärjestöt olivat hallinnon ja puolueen kontrollissa. Vaalit olivat koko neuvostoajan pelkkä muodollisuus.

1935 alkaen miljoonat kritiikkiä esittäneet, ilmiannetut, vitsailijat, lähes kuka vain voi joutua vainon, vangitsemisten ja teloitusten kohteiksi. Näin ihmiset oppivat pelkäämään mielivaltaa, puhumaan yhtä ja ajattelemaan toista, salaamaan yhteydet vainottuihin. Lapset opetettiin vaikenemaan eikä heille kerrottu totuutta vaarallisista aiheista. Tilanne oli vaarallinen Stalinin kuolemaan (1953) asti, mutta kyttäys ja ilmiannot jatkuivat senkin jälkeen. Ihmiset oppivat pakosta varovaisiksi, mm. kaksoisviestinnän, eikä sellaisesta ole helppo vapautua.

Me, joilla on ollut neuvostoliittolaisia työtovereita, muistamme kuinka he pelkäsivät esim. SWOT-analyysia: ”jää kirjallinen dokumentti ja sitä käytetään sinua vastaan”. Miten hankalaa monille heistä oli aloitteellisuus ja valmiiden toimintaohjeiden puuttuminen. Tätä mentaliteettia kuvaa hienosti Sentšinin Jeltyševit. Trifonovin romaanissa Talo rantakadulla isä suosittelee pojalleen raitiovaunun periaatetta: olla työntämättä nokkaansa esiin raiteilta, ”не высовываться”.

Perestroika 1986 alkaen lisäsi vähitellen sananvapautta, Stalinin vainoista, talouden ja hallinnon ongelmista alettiin puhua ja kirjoittaa. Kuitenkaan talouden uudistukset eivät edenneet, tuotanto yski ja tuotteita piilotettiin tiskin alle, mistä seurasi laajamittainen ja paha pula-aika ja inflaatio 1990-91. Elintarvikkeita ilmaantui kauppoihin superkalliina hintojen vapauttamisen (2.1.1992) jälkeen. Ihmiset kadottivat yhdessä yössä vuosien säästöt. Niissä oloissa eivät sananvapaus ja poliittinen toiminta paljoa kiinnostaneet, koska voimat menivät elannon ja ruuan raapimiseen sivutöistä, kasvimailta ja metsistä. Palkkoja ei maksettu, kun neuvostotuotteilla ei ollut kysyntää ja firmojen johto pelasi palkkarahoilla pörssissä. Kaduilla rehotti rikollisuus ja yrittäjiltä kiskottiin suojelurahaa. 1995 valtiolliset firmat huutokaupattiin alihintaan presidentin lähipiirille ja hämäräkeinoin rikastuneille oligarkeille.

Demokratia leimautui dermokratiaksi (sontakratia), kun kansalaiset liittivät poliittiset vapaudet mielivaltaan, rikollisuuteen ja yhteisen omaisuuden ryöstöön. Kun Jeltsin syksyllä 1993 käski tulittaa parlamenttia, joka vastusti presidenttivaltaista perustuslakia, ei syntynyt protesteja. Lehdistö ja kirjankustannus hiipuivat, kun lukijoilla ei ollut rahaa. Kaupalliset tv-kanavat kukoistivat ja niillä porno, väkivalta, ennustajat ja tv-parantajat. Journalismi oli vapaata, mutta jäi paljolti viihteen ja esoterian jalkoihin. Perestroika, glasnost ja demokratia kuolivat nälkään ja hapen puutteeseen, kansalaistoiminta kuihtui ja ihmiset etsivät lohtua uskonnosta.

1998 devalvaatio romahdutti heikon talouden uudelleen ja muokkasi maaperää ”vakaudesta ja järjestyksestä” puhuvalle Putinille, jonka Jeltsin nosti pääministeriksi 1999. Vasta kymmenisen vuotta aiemmin kyttäyksestä päässeet venäläiset valitsivat v. 2000 presidentiksi KGB/FSB:n everstin. Operaatio oli vahvasti johdettu Kremlistä, Berezovski ja muut rahoittivat, käytettiin paikallishallinnon resursseja. Silti Putin sai vain 53,4 % äänistä. Ne olivat viimeiset presidentinvaalit, joissa Putin osallistui television vaaliväittelyyn tai ylipäätään debattiin.

Putinin johdolla tv- ja radiokanavat ja merkittävimmät lehdet siirrettiin 2000-luvun alusta valtion tai Gazpromin yms. omistukseen. Sananvapaus on huvennut samalla kun Kremlin avoin propaganda on lisääntynyt. Oppositiokanava Dozhd poistettiin kaapelikanavien tarjonnasta 2014 ja kiellettiin 2022, puolueettomat lehdet (Kommersant, Vedomosti, RBC) joko vallattu tai estetty ulkomaisen omistuksen perusteella.

2000-luvun alussa korkeat öljyn ja maakaasun vientihinnat vaurastuttivat Venäjää ja sallivat korottaa Putinin ydinkannattajien, eläkeläisten ja julkisen sektorin työntekijöiden tuloja. Tämä selittää kansansuosiota. Samaan aikaan ns. silovikit (turvallisuuspoliisi, sisäministeriö, armeija) ovat nousseet ratkaisevaksi poliittiseksi voimaksi ja valtakunnanduuma muuttunut lähes teatteriksi, joka hyväksyy mitä oudoimpia lakiesityksiä (”seonnut tulostin”).

Yhtenäinen Venäjä (YV) on Putinin kaudella kehittynyt samankaltaiseksi vallan puolueeksi kuin NKP oli Neuvostoliitossa, paikalliset, valtiolliset ja yritysjohtajat ovat sen jäseniä. VFKP, Oikeudenmukainen Venäjä ja Liberaalidemokraatit kritisoivat joskus Kremlin sisäpolitiikkaa, mutta eivät ulkopolitiikkaa. Tosipaikan tullen ne äänestävät valtapuolueen mukana, mm. Putinin presidenttikausien jatkamisessa. Ainoa oppositiopuolue on iäkkään ja epäsuositun Javlinskin johtama oikeistoliberaali Jabloko. Sen edustajat ovat nyt vaatineet Pietarissa Putinin erottamista maanpetoksen johdosta.

Valtiolliset ja paikalliset vaalit ovat laajojen väärinkäytösten kohde. Aitoja puoluevaihtoehtoja ei ole, ei siis liioin vaalilautakuntia ja ääntenlaskijoita, jotka vahtisivat toisiaan. Vaalipaikat ovat paljolti kouluja ja vaalivirkailijat hallituksesta riippuvaisia opettajia, jotka täyttävät äänestyslippuja YV:n hyväksi. Aiemmin maksettuja äänestäjiä kierrätettiin busseilla äänestyspaikalta toiselle, viime vuonna käyttöön otettu elektroninen äänestäminen helpotti edelleen tulosten väärentämistä.

Äänestysprosentti on alhainen, koska kansalaiset kokevat, ettei äänestämällä nytkään voi vaikuttaa. Tämä käsitys periytyy neuvostoajalta, jolloin äänestämään houkuteltiin myymällä vaalipaikalla harvinaisia herkkuja. Nyt äänestäjiä on jälleen alettu houkutella vastaavasti. Todellisia vaihtoehtoja ei vaaleissa ole. Aitojen oppositiopuolueiden rekisteröinti estetään erilaisin verukkein: perustamalla samanniminen järjestö, syyttämällä terrorismista, ääri-ideologiasta tai ulkomaisesta rahoituksesta. Oppositioehdokkaille etsitään samanniminen kilpailija, heitä syytetään rikoksesta tai estetään ehdokkuus muilla verukkeilla. Myös kansalaisjärjestöjen toimintaa estetään samoin perustein, lakkautetuksi tuli mm. vanha ihmisoikeusjärjestö Memorial. Nyt yksityisiäkin ihmisiä julistetaan perjantaisin ulkomaisiksi agenteiksi tai mediaksi, joka on ulkomainen agentti.

Kun vaaliväärennöksiä vastaan osoitettiin mieltä 2011-12, mielenosoittajia hakattiin ja vangittiin (jotkut vapautuivat viime talvena). Sen jälkeen mielenosoitusoikeutta on supistettu, niihin vaaditaan viranomaisten hyväksyntä jota on lähes mahdotonta saada. Nykyisin sallitaan lähinnä yhden ihmisen mielenosoitukset, mutta Ukrainan sodan alettua on pidätetty ihmisiä, joilla on kädessään romaani Sota ja rauha tai tyhjä kyltti. Pidätykseen riittää myös vääränlainen somejako, jopa peukutus. Sodan kritisoinnista voi tulla 15 vuotta vankeutta. Pidätyksiä ketjutetaan: Leonid Gozman pidätettiin elokuussa 2022 Stalinin vertaamisesta Hitleriin v. 2013 ja heti vapauttamisen jälkeen vangittiin uudelleen. Venäjällä on nyt enemmän poliittisia vankeja kuin Brežnevin aikana (tunnetuimpia Navalnyi, Jašin, Gozman, kotiarestissa oleva Roizman, lukuisia journalisteja).

Gallupeissa venäläiset ilmaisevat tukea Putinille ja hänen politiikalleen, mutta samaan aikaan myös Ukrainan sodan lopettamiselle. Useimmat gallupvastaajat eivät kerro rehellistä mielipidettään, vaan sen, mitä ”kuuluu” sanoa, sillä Venäjällä on kuunneltu puhelimia sata vuotta ja viranomaisten edustajat kuten gallupkyselijä ovat riski. Toisaalta tv-kanavien yksipuolinen, sotaisa ja nationalistinen propaganda vaikuttaa ihmisiin, vaikkei vakuuttaisikaan.

Tämän puutteellisenkin katsauksen perusteella voinee kysyä, onko venäläisten poliittinen passiivisuus mikään ihme. Onko kohtuullista rankaista heitä siitä, mihin jamaan kansalaisyhteiskunta on maassa taas ajettu? Mitä menetelmiä Jari Tervo & Co. käyttäisivät silovikkihallituksen kaatamiseksi moisissa oloissa? Täällähän asiaa ei tarvitse miettiä, kun ui valtavirrassa – toisin kuin lojaalit venäläiset?


Edit: Eräissä paikallisissa ympäristökysymyksissä venäläiset ovat saaneet voittoja kansalaistoiminnalla. Esimerkiksi Pietarissa Gazpromin ”maissintähkä” rakennettiin kauemmas keskustasta ja Arkangelin alueen Šiesiin ei tullut moskovalaisten jätevuorta. Valtakunnanpolitiikassa sellainen johtaisi varmaan laajoihin pidätyksiin.

Aito turvallisuus vai sotaliitot

(Puheenvuoro Lieksan laajapohjaisessa vapun yhteislaulutilaisuudessa hieman laajennettuna)

Turvallisuuspolitiikka on päivän puheenaihe, mutta mitä turvallisuus tarkoittaa?

Kansalaisen näkökulmasta turvallisuus on arkinen asia. Se tarkoittaa, että viranomaiset noudattavat lakeja ja kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti. Oikeuslaitos ja demokratia toimivat ja äänestämällä voi vaikuttaa. Se tarkoittaa, että tiet ja rakennukset remontoidaan ajallaan.
Se tarkoittaa, että saamme tarvittaessa sairaanhoitoa ja hoivaa, ilman että köyhyys, työttömyys tai asuinpaikka rajoittavat palvelujen saantia. Että jokaisella on koti.
Että ihmisillä on työpaikka, palkka jolla tulee toimeen, ja riittävät tuet työttömille, eläkeläisille ja työkyvyttömille.

Turvallisuutta lisää mahdollisuus kouluttautua halujensa ja kykyjensä mukaan ja saada tarvitessaan apua opiskeluun. Niinpä kouluissa ja hoivapalveluissa on oltava riittävästi työntekijöitä. Heillä on oltava säälliset työolot ja kunnon palkka, jottei tarvitse tehdä ylitöitä saati useampaa työtä. Muutoin uudet tekijät eivät hakeudu koulutukseen ja tuloksena on nykyisen kaltainen hoitoalan työvoimapula.


Turvallisuus edellyttää myös, ettei ympäristöä pilata. Että ilmastotoimet tehoavat eivätkä pohjoisen kasvit ja eläimet katoa.
Ja vihdoin on turvallista elää rauhassa naapurien kanssa – niin omalla asuinalueella kuin kansainvälisesti.

Luetteloa voi helposti jatkaa. Turvallinen elämä siis edellyttää hyvinvointivaltion edelleen kehittämistä, esimerkiksi riittävää rahoitusta sote-uudistuksen toteutukseen ja oppivelvollisuuden pidennykseen. Silloin ulkomaiset asiantuntijat jatkossakin ihmettelevät Suomessa, miten lapset kulkevat kouluun ilman saattajia eikä talojen ympärillä ole muureja.

Rauhanliike korostaa tätä laajaa turvallisuuskäsitystä. Kritisoimme sitä, että hallitus käsittelee turvallisuutta lähinnä sotilaallisena ongelmana, sijoittaa aseisiin ja suuntautuu sotilasliittoon. Sotilasmenojen osuus budjettimenoista on kasvanut tällä hallituskaudella yli 30 prosenttia, 5,5 prosentista 7,9 prosenttiin (Sadankomitea). Taannoin annettiin lisätalousarviossa lisää rahaa aseisiin ja sotilaskoulutukseen. Joulukuinen hävittäjähankinta merkitsee ainakin 10 miljardin menoja tulevina vuosina, samaan aikaan kun sosiaalituista kiistellään ja työttömyystukia heikennetään.

Asevaraiseen turvallisuuskäsitykseen nojattaessa varustelumenot ovat väistämättä suuret. Näillä summilla voisi korjata oloja kotimaassa ja tukea maailman köyhiä mm. koronarokotusten saamisessa, edistää rauhaa ja ehkäistä pakolaisuutta. Lisätä ihmisten kokemaa turvallisuutta globaalisti.

Naton pysäyttäminen uhkaa kääntyä laajentamiseksi

Sota on vienyt turvallisuuden Ukrainasta: kodit, koulut, tiet ja terveydenhoito ovat moniaalla mennyttä, pommit uhkaavat ihmisiä. Miljoonat ovat joutuneet pakenemaan.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli rikollinen vääryys mutta myös ilmeinen virhearvio. Opposition edustajat kertovat, että turvallisuuspoliisi FSB sai valtavat määrärahat luodakseen Ukrainassa sellaista ilmapiiriä, että maa on natsien vallassa ja Venäjä voi sen pelastaa (kuten Puna-armeija toisen maailmansodan aikaan). Venäjän tv-kanavat ovat jauhaneet tätä propagandaa kahdeksan vuotta. Venäjällä se upposi ilmeisesti jopa presidenttiin, Ukrainassa ei. Määrärahat taisivat päätyä pomojen tileille, samoin armeijan uudistamiseen tarkoitetut. Ukrainalaiset eivät kukittaneetkaan Venäjän joukkoja, vaan myös maan venäläiset puolustavat maataan. Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloissa” värvätään miehiä väkisin Venäjän puolelle.

Ukrainassa on kyllä aseistautuneita äärioikeiston järjestöjä, mutta niillä ei ole paikkoja edes parlamentissa. Sellaisia järjestöjä on monessa maassa, myös Venäjällä. Suomessakin uusnatsien Sinimusta liitto kertoo koonneensa kannatuskortit puolueen perustamiseksi.

Putin siis teki hyökkäyspäätöksen kuvitellen, että ukrainalaiset tervehtivät Venäjän armeijaa vapauttajana ja että armeija on loistokunnossa. Tämä selittää järjettömän hyökkäyksen, joka järkytti meitä kaikkia ja on vienyt Venäjältä kansainvälisen uskottavuuden. Tuntui käsittämättömältä, että Putinin Venäjä ampuu itseään jalkaan tällä tavoin. Eristys, luottamuksen häviäminen, kauppasaarto ja riippuvuus Kiinasta tulevat vielä kalliiksi. Hyökkäyksen järjettömyys saa pelkäämään, että Venäjän nykyjohdolta voi odottaa mitä tahansa. Ehkä siksi niin monet nyt etsivät turvaa toisilta militaristeilta – Natolta.

Minusta tämä on sijaissota: USA / Nato ja Venäjä taistelevat Ukrainan maaperällä ja ukrainalaisten kustannuksella siitä, kenelle Ukraina kuuluu. Kreml on 15 v halunnut pysäyttää Naton laajenemisen itään, mutta sodan tulos näyttää olevan päinvastainen. Venäjä haluaa juhlia ”voittoa natsismista”, Ukrainassa ja lännessä hehkutetaan Ukrainan sotilaallista voittoa, vaikka se vaatisi kuukausien taisteluja, tuhoja ja valtavasti uhreja. Kannatan neuvotteluratkaisua: tarvitaan tulitauko ja Venäjän pitää vetää joukkonsa Ukrainasta. Nykyisen kaltainen kauppasodan lietsominen eskaloi konfliktia.

Suomen liittoutumattomuus on hyväksi maailmalle

Suomea ja jopa Ruotsia ollaan kiireesti viemässä Natoon, vaikka paniikissa ei pidä tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Olemme 77 vuotta eläneet rauhassa ja sotilaallisesti liittoutumattomina, ylpeästi puolueettomina. Maallamme on saavutuksia rauhanturvaamisesta, sovittelijana toimimisesta ja ETYKin isännöinnistä. Niinpä petyin, kun Suomen ulkoministeri ei sodan alettua lähtenyt tunnustelemaan mahdollisuuksia neuvotteluihin ja aselepoon, vaan kyselemään pääsyä Natoon.

Suomen liittyminen sotilasliittoon kiristäisi ilmapiiriä entisestään ja voimistaisi vastakkainasettelua. Jos Suomi liittyy Natoon, maastamme tulee Yhdysvaltojen liittolainen ja suurvaltapoliittisten konfliktien osapuoli. Uskottavuus sovittelijana ja välittäjänä on silloin mennyttä. Naton sotilasdoktriini perustuu myös ydinaseisiin, eikä hallitus näytä rajaavan niitä ulos Suomen alueelta edes rauhan aikana, kuten Norja ja Tanska ovat tehneet. Ydinasekieltoon liittyminen jouduttaisiin unohtamaan. Nato-jäsenyys vakiinnuttaisi suuren asevarustelun, sillä Naton jäsenmaan kuuluu käyttää siihen 2% BKT:sta.

Siksi olen kelpo aikalisän, aidon keskustelun ja kansanäänestyksen kannalla. Kauaskantoisen päätöksen pitää perustua vakaaseen harkintaan ja kansalaisten kannatukseen, ei paniikkiin. Korkea Naton gallupkannatus on seurausta median yksipuolisesta hehkutuksesta ja pelottelusta Venäjän uhkalla. Todellisuudessa en näe Venäjällä olevan syytä hyökätä Suomeen, se tarvitsee Itämerellä vakautta ja rauhaa. Jo ulkomaankauppansa turvaamiseksi.

Naton laajentuessa maailman jakautuminen vastakkaisiin sotilasblokkeihin syvenee, arvattavasti Kiinan ja Venäjän Shanghain liitto pyrkii myös vahvistumaan. Kuitenkin nyt tarvittaisiin globaalia yhteistyötä, henkisten ja aineellisten voimavarojen kokoamista ympäristökriisin ja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Aserahat tarvittaisiin hyötykäyttöön, tieteellinen ja tekninen osaaminen globaalien ongelmien ratkaisemiseen. Asetuotantoon, sotaharjoitteluun ja sotimiseen käytetyt energia ja raaka-aineet päästöineen vain pahentavat ympäristökriisiä.

Meidän kaikkien pitää vastustaa sotaa ja sodanlietsontaa, ehkäistä paniikkia ja puolustaa aidosti turvallista tulevaisuutta. Sitä eivät aseet tuota. Vaaditaan kansanäänestystä, jotta saadaan lisää harkinta-aikaa.

Natosta lisää : www.patomaki.fi


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Toimittaja, kirjailija ja kriitikko

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.