Posts Tagged 'Ukrainan sota'

Sodanvastustaja Ilja Jašinin puhe

Moskovalaisen paikallispoliitikko Ilja Jašinin loppupuheenvuoro 5.12.2022 Meštšanskin alueoikeudessa Moskovassa. Oikeudenkäynnissä hänelle vaadittiin 9 vuoden tuomiota sodanvastaisista esiintymisistä (”Venäjän armeijan häpäisemisestä”). Tuomio julistetaan 7.12.

Arvoisat kuulijat

Myöntänette, että ilmaus ”syytetyn viimeinen puheenvuoro” kuulostaa pahaenteiseltä. Ikäänkuin suuni tämän puheen jälkeen ommeltaisiin kiinni ja minulta kiellettäisiin puhuminen iäksi. Kaikki tajuavat, että idea on juuri sellainen. Minut eristetään yhteiskunnasta ja suljetaan tyrmään, koska minun halutaan vaikenevan. Koska parlamenttimme lakkasi jossain vaiheessa olemasta paikka, jossa keskustellaan, ja nyt koko Venäjän on määrä myöntyä sanattomana hallituksen kaikkiin tekoihin.

Kuitenkin lupaan, että niin kauan kuin elän, en ikinä alistu tähän. Tehtäväni on kertoa totuus. Olen kertonut sen kaupungin toreilla, tv-studioissa, valtuutetun puhujanpöntöstä. En luovu totuudesta vankilassakaan. Kuten Gorki sanoi: ”valhe on orjien [- -] uskonto, ja vain totuus on vapaan ihmisen jumala”.

* * *

Puheeni aluksi haluaisin kääntyä oikeuden puoleen. Arvoisa tuomari, olen kiitollinen siitä, miten tämä oikeudenkäynti järjestettiin. Sallitte julkisen oikeuskäsittelyn, joka on avoin lehdistölle ja yleisölle, ette estänyt minua sanomasta vapaasti sanottavaani ettekä asianajajiani tekemästä työtään. Tavallaan ette tehnyt mitään erikoista: näin oikeudenkäynnit kuuluukin pitää kaikissa normaaleissa maissa. Kuitenkin Venäjän oikeuslaitoksen hävitetyllä kentällä tämä oikeuskäsittely näyttää erilaiselta, elävältä. Voitte uskoa, että arvostan tätä.

Sanon suoraan, että te, Oksana Ivanovna, teitte itsekin harvinaisen vaikutuksen. Huomiotani on kiinnittänyt, miten kiinnostuneena kuuntelette syyttäjiä ja puolustusta, miten reagoitte sanoihini, miten epäilette ja mietitte. Vallan näkökulmasta olette vain systeemin ratas, jonka pitää kiltisti täyttää tehtävänsä. Kuitenkin näen edessäni elävän ihmisen, joka riisuu illalla tuomarinviitan ja lähtee ostoksille samaan kauppaan, josta äitini ostaa rahkaa. Enkä epäile, etteivätkö meitä huolestuta samat ongelmat. Olen varma, että olette kuten minäkin järkyttynyt tästä sodasta ja rukoilette, että tämä painajainen loppuisi mahdollisimman pian.

Tiedättekö, Oksana Ivanovna, minulla on periaate, jota olen noudattanut monet vuodet: tehdä kuten kuuluu, käyköön miten käy. Kun sotatoimet alkoivat, en epäröinyt hetkeäkään, mitä minun kuuluu tehdä. Minun kuuluu pysyä Venäjällä, puhua totta kovalla äänellä ja kaikin keinoin lopettaa tämä verenvuodatus. Tuottaa fyysistä kipua kun ajattelen, miten paljon ihmisiä on menehtynyt tässä sodassa, miten moni elämänkohtalo on pilattu ja perhe menettänyt kotinsa. Tähän ei voi sopeutua. Vannon, etten kadu mitään. On parempi viettää kymmenen vuotta telkien takana säilyttäen itsekunnioituksensa kuin vaieta – läkähtymäisillään häpeään sen veren takia, jota hallituksemme vuodattaa.

Arvoisa tuomari, en tietenkään odota ihmettä. Te tiedätte, etten ole syyllinen, ja minä tiedän, miten tämä systeemi painostaa teitä. On siis ilmeistä, että joudutte tuomitsemaan minut syylliseksi. En kuitenkaan kanna kaunaa enkä toivo teille mitään pahaa. Yrittäkää silti tehdä kaikki voitavanne, ettei epäoikeudenmukaisuus toteutuisi. Muistakaa, että päätöksestänne ei riipu vain minun kohtaloni: se on tuomio sille yhteiskunnan osalle, joka haluaa elää rauhassa ja sivistyneesti.

Sille yhteiskunnan osalle, johon mahdollisesti kuulutte itsekin, Oksana Ivanovna.

* * *

Haluaisin käyttää tätä puhujanpaikkaa puhutellakseni myös Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Ihmistä, joka on vastuussa tästä teurastuksesta, joka allekirjoitti lain sotasensuurista ja jonka määräyksestä olen vankeudessa.

Vladimir Vladimirovitš!

Kun katsotte tämän kammottavan sodan seurauksia, ymmärrätte varmaan jo itsekin, miten raskaan virheen teitte 24. helmikuuta. Armeijaamme ei oteta vastaan kukkakimpuin. Meitä nimitetään pyöveleiksi ja miehittäjiksi. Nimeemme assosioituvat nyt pysyvästi sanat ’kuolema’ ja ’tuhot’. Olemme aiheuttaneet hirvittävän onnettomuuden Ukrainan kansalle, joka luultavasti ei koskaan anna meille anteeksi. Kuitenkaan ette käy sotaa vain ukrainalaisia vaan myös oman maanne kansalaisia vastaan.

Lähetätte tulitaisteluun tuhansia Venäjän kansalaisia, joista monet eivät enää koskaan palaa kotiin, vaan muuttuvat tomuksi. Monet jäävät rammoiksi tai menevät järjiltään näkemästään ja kokemastaan. Teille nämä ovat vain tilastoja menetetyistä, numerosarjoja. Sen sijaan lukemattomien perheiden tuska miesten, isien ja poikien menettämisestä on sietämätöntä.

Riistätte venäläisiltä heidän kotinsa.

Sadat tuhannet maanmiehemme ovat lähteneet maasta, koska he eivät halua tappaa eivätkä tulla tapetuiksi. Ihmiset pakenevat teitä, herra presidentti. Ettekö todellakaan huomaa tätä?

Tuhoatte taloudellisen turvallisuutemme perustaa. Siirtäessänne tehtaita sotatuotantoon käännätte maamme menneisyyteen. Etusijalla ovat jälleen tankit ja tykit, arkeamme ovat jälleen köyhyys ja oikeudettomuus. Oletteko todella unohtanut, että sellainen politiikka on jo johtanut maamme hajoamiseen? Olkoot sanani vain huutavan ääni korvessa, mutta kehotan teitä, Vladimir Vladimirovitš, heti lopettamaan tämän mielipuolisen kehityksen. On välttämätöntä tunnustaa, että Ukrainan suhteen harjoitettu politiikka on ollut virheellistä, vetää joukot sen alueelta ja siirtyä konfliktin ratkomiseen diplomatialla. Muistakaa, että jokainen uusi sodan päivä tietää uusia uhreja. Riittää jo.

* * *

Lopuksi haluan kääntyä niiden puoleen, jotka ovat seuranneet tätä oikeusprosessia, tukeneet minua kaikkina näinä kuukausina ja odottavat huolestuneina tuomiota. Ystävät! Tekeepä tuomioistuin millaisen päätöksen tahansa, olipa tuomio miten ankara tahansa, älkää antako sen murtaa teitä. Ymmärrän, miten raskasta teillä nyt on, mikä voimattomuuden ja toivottomuuden tunne piinaa teitä. Älkää silti menettäkö toimintakykyänne.

Pyydän, älkää vaipuko epätoivoon älkääkä unohtako, että tämä on meidän maamme. Siitä kannattaa taistella. Olkaa rohkeita, älkää perääntykö pahan edessä, tehkää vastarintaa. Puolustakaa kotikatuanne ja -kaupunkianne. Ja puolustakaa varsinkin toisianne. Meitä on paljon enemmän kuin näyttää, olemme yhdessä valtava voima.

Älkää hermoilko minun takiani. Lupaan kestää kaikki koettelemukset, en aio valittaa vaan kulkea tämän tien pystyssä päin. Luvatkaa te puolestanne, että säilytätte optimisminne ettekä lakkaa hymyilemästä. Sillä vallanpitäjät voittavat juuri sillä hetkellä kun menetämme kyvyn iloita elämästä.

Uskokaa minua, Venäjästä tulee vapaa ja onnellinen.

Tarpeellista luettavaa ja pohdittavaa

Kustantamo Vastapaino ja toimittajat Pertti Koistinen ja Ilpo Salonen ovat kiitettävän nopeassa tahdissa julkaisseet kirjan Ukrainan sota ja maailma sen jälkeen (Vastapaino 2022). Eri alojen asiantuntijat arvioivat siinä sodan tilannetta ja ulospääsyä, samoin sen jälkien korjaamista. Artikkelien välissä on prof. emer. Pertti Koistisen runoja.

Teoksen ensimmäiset artikkelit kyseenalaistavat sotaa ja sotavarustelua. TAPRIn pitkäaikainen tutkija Unto Vesa pohtii, olisiko sota ollut vältettävissä toisenlaisella politiikalla, Sia Spillopoulou Åkermark Ahvenanmaan rauhaninstituutista tarkastelee asevoimien demokraattista kontrolloimista Natossa. Lapin yliopiston emeritusprofessori Lassi Heininen pohtii asevaraista ”turvallisuutta” etenevän ympäristökriisiin oloissa. Artikkelit ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme uudessa tilanteessa hyödyllisiä sekä kansalaistoimijoille että eduskuntaehdokkaille.

Kirjan toinen osa sisältää artikkelit sodan kuvastosta mm. videopeleissä, pakolaisuudesta Euroopassa, joka on globaalisti pakolaisuuden pientoimija Afrikkaan ja Lähi-itään verraten. Sotakokemusten käsittelemisestä kirjoittaa prof. emer. Raija-Leena Punamäki, joka kuvaa valaisevasti traumakuvastoa, jolla suomalaiset säikyteltiin pelkäämään sotaa ja käymään uudelleen talvisotaa. Ja etsimään turvaa sotilasliitosta! Vuodesta 1945 lähtien hyvin toimineen rauhanpolitiikan sijaan – sen ansiosta Neuvostoliitto palautti Porkkalan tukikohta-alueen jo 1955 eikä meitä uhkaa samanlainen vaara kuin Sevastopolin suuren sotilastukikohdan alueen omistajaa Ukrainaa: ensin Krimin anneksio ja nyt sota.

Kolmannessa osassa on Pertti Koistisen ja Heikki Hiilamon artikkeli sosiaalipolitiikasta rauhanpolitiikkana; se on kehittynyt maailmansotien jälkiä korjattaessa. Valitettavasti artikkeli ei oikein aseta kysymystä varustelukierteen ja mm. Suomen asevarustelun nielemistä miljardeista, jotka uhkaavat viedä sosiaalipolitiikalta rahoituksen. Tästä näkyy mielestäni jo merkkejä asennoitumisessa maahanmuuttajiin, etenkin Venäjältä tuleviin opiskelijoihin ja pakolaisiin.

Tarja Väyrynen tarkastelee sodan ja rauhan vaikutuksia ympäristöön ja sen suojeluun ja Sirkka Ahonen viholliskuvien ja väkivaltaisuuksien luoman katkeruuden voittamista aselevon ja rauhan jälkeen. Nato-prosessissa olemme nähneet, ettei Talvisodasta kuluneet 82 vuotta riittäneet tähän.

Ongelma tulee olemaan erittäin vaikea Venäjän ja Ukrainan kohdalla. Kremlin propagandistit ovat lietsoneet vihaa ja levittäneet valheita Ukrainan tilanteesta vuodesta 2014 lähtien. Taustalla on vielä venäläisten perinteinen väheksyntä ukrainalaisten etnistä identiteettiä ja kielen itsenäisyyttä kohtaan. Ukrainan kielen kehittäminen taantuikin Stalinin vainoista 1935 alkaen itsenäistymiseen 1991 saakka. Nyt hyökkäyssota, sen kauhut ja ryöstely ovat paitsi yhdistäneet ukrainalaiset kansaksi myös lietsoneet nationalismia ja nostattaneet vihaa hyökkääjiä ja muitakin venäläisiä kohtaan. Ulospääsy tilanteesta tulee olemaan tuskallista, semminkin kun joka kymmenennellä venäläisellä on lähisuvussaan ukrainalaisia. Ukrainan asukkailla osuus on vielä korkeampi.

Useat kirjoittajat korostavat, että sodat päättyvät yleensä neuvotteluihin tulitauosta ja aselevosta. Tätä on toivottava nytkin, kummankaan osapuolen voittoon en usko. En tietenkään halua, että Ukraina joutuisi taipumaan alueluovutuksiin, semminkään pysyviin, mutta aselepo antaisi maan asukkaille tilaisuuden turvallisuuteen ja normaalimpaan elämään. Toisaalta Venäjän voittaminen sodassa edellyttäisi Naton täyttä osallistumista siihen, siis avointa kolmatta maailmansotaa. Sitten hyvin mahdollisesti ydintalvea ja elämämme loppua. Tällaisen toivominen ei osoita humanismia eikä kypsää harkintaa.

Kirjaa Ukrainan sota ja maailma sen jälkeen voi suositella joululukemiseksi. Sen pohjalta on hyvä pohtia rauhaa, rauhanpolitiikkaa ja ympäristön pelastamista edistävää toimintaa. Niitä maailma nyt vaatii kiireesti.

[PS Prof. emer. Koistinen olisi voinut tarkistaa runoissaan eräitä nimiä: ei ”Budza” vaan Butša, eikä ”Kretchin” vaan Kertšin salmi. Ja kirjailijan sukunimeen olisi riittänyt ihan k: ei Gorgi vaan Gorki.]

Nyt mietintämyssy päähän!

Syyskuun viimeisenä päivänä Venäjä päätti liittää itseensä neljä Ukrainan valtion aluetta, joissa oli miehitysjoukkojen alaisuudessa ja sotatoimien keskellä järjestetty ”kansanäänestys” kuulumisesta Venäjään. Venäjä väittää miljoonien ihmisten osallistuneen ja enemmistön kannattaneen liittymistä Venäjään. Kun alueelta on paennut valtavasti ihmisiä, suurin osa terveestä aikuisesta miesväestösä on pakotettu sotaan (ja hyvin monet haavoittuneet tai kuolleet siellä) ja loput asukkaat ymmärrettävästi varovat poistumista asunnostaan pommien alle ja pakkovärvääjien kynsiin, luku on täysin mahdoton. Enemmistön kannatus ehkä on saatukin, jos miehitysjoukkojen edustajat kiersivät ovelta ovelle keräämässä ääniä. Tällaisesta oli ainakin suunnitelmia.

Liittymispäätöksen yhteydessä presidentti Putin puhui Kremlin ylellisessä Georgijevski-salissa. Kuuntelin puheen, jonka suomennos on julkaistu Helsingin sanomissa. Kommentoin tässä omia vaikutelmiani.

Isovenäläistä nationalismia Putin hehkutti vahvasti, ylisti Venäjän suuruutta ja esimerkillisyyttä. Hän lupaili vallattujen alueiden nopeaa jälleenrakentamista, mihin on vaikea uskoa, kun Venäjän koulu-, tie-, sairaala- ja asuntotilanne, kaasu- ja sähköverkko on kehnossa kunnossa muutamaa suurkaupunkia lukuunottamatta. Putin hehkutti Venäjän suuruutta ilman konkretiaa edes sotilassaavutusten osalta.

Vasemmistopopulistinen demagogia oli ajoittain vahvaa. Se on räikeässä ristiriidassa Putinin tekojen ja käytännön politiikan kanssa. Upporikas mies, jonka sukulaisten ja kaverien nimissä on (koti- ja) ulkomailla valtavat, valta-aseman ja korruption avulla kansalaisilta viedyt varat, kritisoi lännen rahamiehiä ahneudesta. Itsellään on useita ylellisiä palatseja (ainakin Pietari, Karjala, Moskovan tienoo, Mustan meren Gelendžek ) ja valtamerikelpoinen jahti.

Putin kuvasi Venäjää siirtomaasorron vastustajaksi ja niiden vapauttajaksi tilaisuudessa, jossa liitti maahan naapurimaalta sotimalla ja valekansanäänestyksellä vietyjä alueita. Venäjän omasta siirtomaahistoriasta (Siperia, Keski-Aasia, Kaukasus, Krim, Baltia, Ukraina, Moldova, itäinen Saamenmaa) ei tietenkään puhuttu mitään. Kolonialismia ja natsismia voi Putinin ja monen muun nationalistin mielestä olla vain muualla, ei Venäjällä.

Oikeistokonservatiivien iloksi Putin puolusti uskontoja ”lännen satanismia” vastaan, korosti perinteisiä arvoja ja roolimalleja ja pilkkasi transihmisiä. Putin pitää alatyylistä, ja nytkin hän heitti villakoiraletkauksen presidentti Bidenin suuntaan.

Venäjän yhteiskunnan tilaa, demokratiaa (saati faktista yksinvaltiutta) ei puheessa käsitelty. Putin kritisoi jälleen Neuvostoliiton hajottamista ja syytti siitä epäsuorasti myös edeltäjäänsä, hänet valtaan nostanutta Boris Jeltsiniä. Hän valehteli, ettei hajottamista 1991 kannattanut kansanäänestys: Ukrainassa tuolloin pidetty kansanäänestys kannatti itsenäisyyttä ja Baltian maat olivat jo eronneet. Putin ei tällä kertaa vähätellyt Ukrainaa, vaan korosti valmiutta neuvotteluihin. Kuitenkin hän julisti alueliitokset peruuttamattomiksi, ”niistä ei neuvotella”. Niinpä neuvotteluilta on nyt ovi kiinni.

Ajoittain Putin irtosi paperista, elehti ja kiihkoili, sitten taas kiirehti jatkamaan. Puheensa hän päätti sitaatilla venäläiseltä emigranttikirjoittajalta Ivan Iljiniltä, joka ihaili natsismia ja Hitleriä. Erikoinen oppi-isä, kun muistamme että Ukraina pitäisi Putinin mielestä puhdistaa natseista.

Kuulijat (valtakunnanduuman jäsenet, ministerit, väkivaltakoneiston johtajat ja johtavat virkamiehet) olivat hymyttömiä, jotkut pyyhkivät silmiä tai nenää – ehkä eräät miettivät, mitä päätöksestä seuraa. Joitakuita nukutti. Yleisö aplodeerasi määrätyissä kohdissa, etenkin sanalle Rossija.

Putinin esiintymisestä syntyi kuva, että hän uskoo väitteisiinsä, on juuri niin huonosti selvillä nykyhetken todellisuudesta kuin politiikan tuhoisista seurauksista näkyy. Tuhoisista Ukrainalle mutta myös Venäjän kansalle, kansantaloudelle, ulkosuhteille, maineelle. Tuhoisista meille sodanvastustajille, kun Naton laajentaminen, asekaupat ja puolustusmenojen valtava kasvu menevät sukkana läpi Putinin sodan seurauksena.

On jo ilmennyt, että Venäjän hyökkäykseen varsin neutraalisti suhtautuneet Kiina ja Intia eivät hyväksy uusien Ukrainan alueiden anneksiota.

Kielletyn radioasema Echo Moskvyn johtaja Aleksei Venediktov arvioi, että tämä liittämisrituaali oli se ”voitto”, jota Putin tarvitsi liikekannallepanoa vauhdittamaan. Arviota tukee Punaisella torilla järjestetty konsertti, jossa Putin piti lyhyen puheen ja yleisö taputti ja hurrasi. Paikalle oli kuljetettu väkeä busseilla – kukapa ei lähtisi etäisestä lähiöstä tai pienestä lähikaupungista Moskovan keskustaan, kun pääsee ilmaiseksi (tai jopa maksetaan).

Liittämisen peruuttamattomuutta Venediktov piti erittäin huolestuttavana, neuvottelujen mahdollisuus jäätyi pitkäksi aikaa. Kun Kreml nyt pitää Itä-Ukrainan alueita osana Venäjää, se voi tulkita Ukrainan yritykset vallata ne takaisin hyökkäykseksi ja ”eksistentiaaliseksi uhkaksi”, johon se voi vastata jopa ydinaseilla.

Politologi Vladimir Pastuhov arvioi, että ”kansanäänestystä” ja liittämistä oli pidetty valttikorttina lännen ja Ukrainan painostamiseksi, mutta Ukrainan vastahyökkäyksen menestys pakotti kiirehtimään ja viemään päätöksen läpi huonosti valmisteltuna, esim. rajat ovat päättämättä. Hän arvioi ratkaisun epätoivoreaktioksi, jolla Putin ajoi itsensä umpikujaan.

Umpisolmu on tosiaan paha ja tunnelmat synkät. Nyt tarvittaisiin valtioviisautta kaikilta kenellä on sellaiseen edellytyksiä. Tarvitaan kykyä etsiä tie neuvotteluihin ja liennytykseen: jopa Stalinin kanssa neuvoteltiin. Suomen pitäisi yrittää edistää liennytystä, sen sijaan että hallitus ja presidentti sitovat meidät yhä tiukemmin Yhdysvaltojen sotilaskoneistoon. Venäläisiä sodanvastustajia pitää tukea epähumaanin ja populistisen, Puolaa ja Baltian maita peesaavan viisumipäätöksen sijaan. Vaikka Putin olisi kuinka väärässä ja ”me” kuinka oikeassa, se ei lohduta ydinsodan syttyessä. Siispä jäitä hattuun ja mietintämyssy syvälle päähän.

Sota seis! Putin seis! Nato seis! Ydinsota täytyy estää!

”Miksei ne venäläiset kapinoi?!”

(pahoittelen kirjoituksen pituutta)
Venäjän sota Ukrainaa vastaan on jatkunut yli puoli vuotta. Baltian maat vaativat, ettei Venäjän kansalaisille saisi myöntää viisumeja Schengen-alueelle, koska shoppailevat venäläisturistit ärsyttävät maan tuhotessa Ukrainassa ihmisiä ja infraa. Turistien oletetaan kannattavan Putinia ja sotaa. Suomessa sadatellaan Seutulaan parkkeerattuja venäläisiä mersuja ja audeja – ei ehkä tulla ajatelleeksi, että autot saattavat kuulua kaksoiskansalaisille, joille ”kultaisia” EU-passeja myyvät edelleenkin ainakin Kypros ja Bulgaria.

Tämän puutteellisenkin katsauksen perusteella voinee kysyä, onko venäläisten poliittinen passiivisuus mikään ihme. Onko kohtuullista rankaista heitä siitä, mihin jamaan kansalaisyhteiskunta on maassa taas ajettu?

Suomi on päättänyt myöntää jatkossa viisumeja vain kymmenesosan entisestä ja tarkoitus on jotenkin painottaa humanitaarisia perusteita. Toivottavasti se onnistuu, vaikka Venäjän realiteetteja tuntevat ihmiset ovat epäilleet.

Viisumikiellon puoltajat syyttävät kaikkia venäläisiä sodanvastaisten protestien puuttumisesta ja Putinin vallassapysymisestä, mm. kirjailija Jari Tervo. Jotkut syyttäjät eivät ehkä tunne Venäjän/Neuvostoliiton historiaa ja nykyisyyttä, kansalaisyhteiskunnan toimintaoloja maassa.

Yhden hengen protesti mielenosoitusoikeuden puolesta. Авторство: ПОКА ТУТ. Собственная работа , CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=41274151

Itsevaltius jatkui Venäjällä vuoteen 1917, siihen asti ns. kolmas osasto eli ohrana vakoili kansalaisia etenkin suurimmissa kaupungeissa. Sensuuri tarkasti lehdet ja kirjat. Helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen oli lyhyt poliittisen vapauden kausi, mutta bolševikkivallankumous ja kansalaissota tekivät siitä lopun. 1920-luvun puolivälistä alkaen kritiikki ja oppositio tukahdutettiin, vain bolševikkipuolue oli sallittu; ay-liike ja kansalaisjärjestöt olivat hallinnon ja puolueen kontrollissa. Vaalit olivat koko neuvostoajan pelkkä muodollisuus.

1935 alkaen miljoonat kritiikkiä esittäneet, ilmiannetut, vitsailijat, lähes kuka vain voi joutua vainon, vangitsemisten ja teloitusten kohteiksi. Näin ihmiset oppivat pelkäämään mielivaltaa, puhumaan yhtä ja ajattelemaan toista, salaamaan yhteydet vainottuihin. Lapset opetettiin vaikenemaan eikä heille kerrottu totuutta vaarallisista aiheista. Tilanne oli vaarallinen Stalinin kuolemaan (1953) asti, mutta kyttäys ja ilmiannot jatkuivat senkin jälkeen. Ihmiset oppivat pakosta varovaisiksi, mm. kaksoisviestinnän, eikä sellaisesta ole helppo vapautua.

Me, joilla on ollut neuvostoliittolaisia työtovereita, muistamme kuinka he pelkäsivät esim. SWOT-analyysia: ”jää kirjallinen dokumentti ja sitä käytetään sinua vastaan”. Miten hankalaa monille heistä oli aloitteellisuus ja valmiiden toimintaohjeiden puuttuminen. Tätä mentaliteettia kuvaa hienosti Sentšinin Jeltyševit. Trifonovin romaanissa Talo rantakadulla isä suosittelee pojalleen raitiovaunun periaatetta: olla työntämättä nokkaansa esiin raiteilta, ”не высовываться”.

Perestroika 1986 alkaen lisäsi vähitellen sananvapautta, Stalinin vainoista, talouden ja hallinnon ongelmista alettiin puhua ja kirjoittaa. Kuitenkaan talouden uudistukset eivät edenneet, tuotanto yski ja tuotteita piilotettiin tiskin alle, mistä seurasi laajamittainen ja paha pula-aika ja inflaatio 1990-91. Elintarvikkeita ilmaantui kauppoihin superkalliina hintojen vapauttamisen (2.1.1992) jälkeen. Ihmiset kadottivat yhdessä yössä vuosien säästöt. Niissä oloissa eivät sananvapaus ja poliittinen toiminta paljoa kiinnostaneet, koska voimat menivät elannon ja ruuan raapimiseen sivutöistä, kasvimailta ja metsistä. Palkkoja ei maksettu, kun neuvostotuotteilla ei ollut kysyntää ja firmojen johto pelasi palkkarahoilla pörssissä. Kaduilla rehotti rikollisuus ja yrittäjiltä kiskottiin suojelurahaa. 1995 valtiolliset firmat huutokaupattiin alihintaan presidentin lähipiirille ja hämäräkeinoin rikastuneille oligarkeille.

Demokratia leimautui dermokratiaksi (sontakratia), kun kansalaiset liittivät poliittiset vapaudet mielivaltaan, rikollisuuteen ja yhteisen omaisuuden ryöstöön. Kun Jeltsin syksyllä 1993 käski tulittaa parlamenttia, joka vastusti presidenttivaltaista perustuslakia, ei syntynyt protesteja. Lehdistö ja kirjankustannus hiipuivat, kun lukijoilla ei ollut rahaa. Kaupalliset tv-kanavat kukoistivat ja niillä porno, väkivalta, ennustajat ja tv-parantajat. Journalismi oli vapaata, mutta jäi paljolti viihteen ja esoterian jalkoihin. Perestroika, glasnost ja demokratia kuolivat nälkään ja hapen puutteeseen, kansalaistoiminta kuihtui ja ihmiset etsivät lohtua uskonnosta.

1998 devalvaatio romahdutti heikon talouden uudelleen ja muokkasi maaperää ”vakaudesta ja järjestyksestä” puhuvalle Putinille, jonka Jeltsin nosti pääministeriksi 1999. Vasta kymmenisen vuotta aiemmin kyttäyksestä päässeet venäläiset valitsivat v. 2000 presidentiksi KGB/FSB:n everstin. Operaatio oli vahvasti johdettu Kremlistä, Berezovski ja muut rahoittivat, käytettiin paikallishallinnon resursseja. Silti Putin sai vain 53,4 % äänistä. Ne olivat viimeiset presidentinvaalit, joissa Putin osallistui television vaaliväittelyyn tai ylipäätään debattiin.

Putinin johdolla tv- ja radiokanavat ja merkittävimmät lehdet siirrettiin 2000-luvun alusta valtion tai Gazpromin yms. omistukseen. Sananvapaus on huvennut samalla kun Kremlin avoin propaganda on lisääntynyt. Oppositiokanava Dozhd poistettiin kaapelikanavien tarjonnasta 2014 ja kiellettiin 2022, puolueettomat lehdet (Kommersant, Vedomosti, RBC) joko vallattu tai estetty ulkomaisen omistuksen perusteella.

2000-luvun alussa korkeat öljyn ja maakaasun vientihinnat vaurastuttivat Venäjää ja sallivat korottaa Putinin ydinkannattajien, eläkeläisten ja julkisen sektorin työntekijöiden tuloja. Tämä selittää kansansuosiota. Samaan aikaan ns. silovikit (turvallisuuspoliisi, sisäministeriö, armeija) ovat nousseet ratkaisevaksi poliittiseksi voimaksi ja valtakunnanduuma muuttunut lähes teatteriksi, joka hyväksyy mitä oudoimpia lakiesityksiä (”seonnut tulostin”).

Yhtenäinen Venäjä (YV) on Putinin kaudella kehittynyt samankaltaiseksi vallan puolueeksi kuin NKP oli Neuvostoliitossa, paikalliset, valtiolliset ja yritysjohtajat ovat sen jäseniä. VFKP, Oikeudenmukainen Venäjä ja Liberaalidemokraatit kritisoivat joskus Kremlin sisäpolitiikkaa, mutta eivät ulkopolitiikkaa. Tosipaikan tullen ne äänestävät valtapuolueen mukana, mm. Putinin presidenttikausien jatkamisessa. Ainoa oppositiopuolue on iäkkään ja epäsuositun Javlinskin johtama oikeistoliberaali Jabloko. Sen edustajat ovat nyt vaatineet Pietarissa Putinin erottamista maanpetoksen johdosta.

Valtiolliset ja paikalliset vaalit ovat laajojen väärinkäytösten kohde. Aitoja puoluevaihtoehtoja ei ole, ei siis liioin vaalilautakuntia ja ääntenlaskijoita, jotka vahtisivat toisiaan. Vaalipaikat ovat paljolti kouluja ja vaalivirkailijat hallituksesta riippuvaisia opettajia, jotka täyttävät äänestyslippuja YV:n hyväksi. Aiemmin maksettuja äänestäjiä kierrätettiin busseilla äänestyspaikalta toiselle, viime vuonna käyttöön otettu elektroninen äänestäminen helpotti edelleen tulosten väärentämistä.

Äänestysprosentti on alhainen, koska kansalaiset kokevat, ettei äänestämällä nytkään voi vaikuttaa. Tämä käsitys periytyy neuvostoajalta, jolloin äänestämään houkuteltiin myymällä vaalipaikalla harvinaisia herkkuja. Nyt äänestäjiä on jälleen alettu houkutella vastaavasti. Todellisia vaihtoehtoja ei vaaleissa ole. Aitojen oppositiopuolueiden rekisteröinti estetään erilaisin verukkein: perustamalla samanniminen järjestö, syyttämällä terrorismista, ääri-ideologiasta tai ulkomaisesta rahoituksesta. Oppositioehdokkaille etsitään samanniminen kilpailija, heitä syytetään rikoksesta tai estetään ehdokkuus muilla verukkeilla. Myös kansalaisjärjestöjen toimintaa estetään samoin perustein, lakkautetuksi tuli mm. vanha ihmisoikeusjärjestö Memorial. Nyt yksityisiäkin ihmisiä julistetaan perjantaisin ulkomaisiksi agenteiksi tai mediaksi, joka on ulkomainen agentti.

Kun vaaliväärennöksiä vastaan osoitettiin mieltä 2011-12, mielenosoittajia hakattiin ja vangittiin (jotkut vapautuivat viime talvena). Sen jälkeen mielenosoitusoikeutta on supistettu, niihin vaaditaan viranomaisten hyväksyntä jota on lähes mahdotonta saada. Nykyisin sallitaan lähinnä yhden ihmisen mielenosoitukset, mutta Ukrainan sodan alettua on pidätetty ihmisiä, joilla on kädessään romaani Sota ja rauha tai tyhjä kyltti. Pidätykseen riittää myös vääränlainen somejako, jopa peukutus. Sodan kritisoinnista voi tulla 15 vuotta vankeutta. Pidätyksiä ketjutetaan: Leonid Gozman pidätettiin elokuussa 2022 Stalinin vertaamisesta Hitleriin v. 2013 ja heti vapauttamisen jälkeen vangittiin uudelleen. Venäjällä on nyt enemmän poliittisia vankeja kuin Brežnevin aikana (tunnetuimpia Navalnyi, Jašin, Gozman, kotiarestissa oleva Roizman, lukuisia journalisteja).

Gallupeissa venäläiset ilmaisevat tukea Putinille ja hänen politiikalleen, mutta samaan aikaan myös Ukrainan sodan lopettamiselle. Useimmat gallupvastaajat eivät kerro rehellistä mielipidettään, vaan sen, mitä ”kuuluu” sanoa, sillä Venäjällä on kuunneltu puhelimia sata vuotta ja viranomaisten edustajat kuten gallupkyselijä ovat riski. Toisaalta tv-kanavien yksipuolinen, sotaisa ja nationalistinen propaganda vaikuttaa ihmisiin, vaikkei vakuuttaisikaan.

Tämän puutteellisenkin katsauksen perusteella voinee kysyä, onko venäläisten poliittinen passiivisuus mikään ihme. Onko kohtuullista rankaista heitä siitä, mihin jamaan kansalaisyhteiskunta on maassa taas ajettu? Mitä menetelmiä Jari Tervo & Co. käyttäisivät silovikkihallituksen kaatamiseksi moisissa oloissa? Täällähän asiaa ei tarvitse miettiä, kun ui valtavirrassa – toisin kuin lojaalit venäläiset?


Edit: Eräissä paikallisissa ympäristökysymyksissä venäläiset ovat saaneet voittoja kansalaistoiminnalla. Esimerkiksi Pietarissa Gazpromin ”maissintähkä” rakennettiin kauemmas keskustasta ja Arkangelin alueen Šiesiin ei tullut moskovalaisten jätevuorta. Valtakunnanpolitiikassa sellainen johtaisi varmaan laajoihin pidätyksiin.

Aito turvallisuus vai sotaliitot

(Puheenvuoro Lieksan laajapohjaisessa vapun yhteislaulutilaisuudessa hieman laajennettuna)

Turvallisuuspolitiikka on päivän puheenaihe, mutta mitä turvallisuus tarkoittaa?

Kansalaisen näkökulmasta turvallisuus on arkinen asia. Se tarkoittaa, että viranomaiset noudattavat lakeja ja kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti. Oikeuslaitos ja demokratia toimivat ja äänestämällä voi vaikuttaa. Se tarkoittaa, että tiet ja rakennukset remontoidaan ajallaan.
Se tarkoittaa, että saamme tarvittaessa sairaanhoitoa ja hoivaa, ilman että köyhyys, työttömyys tai asuinpaikka rajoittavat palvelujen saantia. Että jokaisella on koti.
Että ihmisillä on työpaikka, palkka jolla tulee toimeen, ja riittävät tuet työttömille, eläkeläisille ja työkyvyttömille.

Turvallisuutta lisää mahdollisuus kouluttautua halujensa ja kykyjensä mukaan ja saada tarvitessaan apua opiskeluun. Niinpä kouluissa ja hoivapalveluissa on oltava riittävästi työntekijöitä. Heillä on oltava säälliset työolot ja kunnon palkka, jottei tarvitse tehdä ylitöitä saati useampaa työtä. Muutoin uudet tekijät eivät hakeudu koulutukseen ja tuloksena on nykyisen kaltainen hoitoalan työvoimapula.


Turvallisuus edellyttää myös, ettei ympäristöä pilata. Että ilmastotoimet tehoavat eivätkä pohjoisen kasvit ja eläimet katoa.
Ja vihdoin on turvallista elää rauhassa naapurien kanssa – niin omalla asuinalueella kuin kansainvälisesti.

Luetteloa voi helposti jatkaa. Turvallinen elämä siis edellyttää hyvinvointivaltion edelleen kehittämistä, esimerkiksi riittävää rahoitusta sote-uudistuksen toteutukseen ja oppivelvollisuuden pidennykseen. Silloin ulkomaiset asiantuntijat jatkossakin ihmettelevät Suomessa, miten lapset kulkevat kouluun ilman saattajia eikä talojen ympärillä ole muureja.

Rauhanliike korostaa tätä laajaa turvallisuuskäsitystä. Kritisoimme sitä, että hallitus käsittelee turvallisuutta lähinnä sotilaallisena ongelmana, sijoittaa aseisiin ja suuntautuu sotilasliittoon. Sotilasmenojen osuus budjettimenoista on kasvanut tällä hallituskaudella yli 30 prosenttia, 5,5 prosentista 7,9 prosenttiin (Sadankomitea). Taannoin annettiin lisätalousarviossa lisää rahaa aseisiin ja sotilaskoulutukseen. Joulukuinen hävittäjähankinta merkitsee ainakin 10 miljardin menoja tulevina vuosina, samaan aikaan kun sosiaalituista kiistellään ja työttömyystukia heikennetään.

Asevaraiseen turvallisuuskäsitykseen nojattaessa varustelumenot ovat väistämättä suuret. Näillä summilla voisi korjata oloja kotimaassa ja tukea maailman köyhiä mm. koronarokotusten saamisessa, edistää rauhaa ja ehkäistä pakolaisuutta. Lisätä ihmisten kokemaa turvallisuutta globaalisti.

Naton pysäyttäminen uhkaa kääntyä laajentamiseksi

Sota on vienyt turvallisuuden Ukrainasta: kodit, koulut, tiet ja terveydenhoito ovat moniaalla mennyttä, pommit uhkaavat ihmisiä. Miljoonat ovat joutuneet pakenemaan.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli rikollinen vääryys mutta myös ilmeinen virhearvio. Opposition edustajat kertovat, että turvallisuuspoliisi FSB sai valtavat määrärahat luodakseen Ukrainassa sellaista ilmapiiriä, että maa on natsien vallassa ja Venäjä voi sen pelastaa (kuten Puna-armeija toisen maailmansodan aikaan). Venäjän tv-kanavat ovat jauhaneet tätä propagandaa kahdeksan vuotta. Venäjällä se upposi ilmeisesti jopa presidenttiin, Ukrainassa ei. Määrärahat taisivat päätyä pomojen tileille, samoin armeijan uudistamiseen tarkoitetut. Ukrainalaiset eivät kukittaneetkaan Venäjän joukkoja, vaan myös maan venäläiset puolustavat maataan. Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloissa” värvätään miehiä väkisin Venäjän puolelle.

Ukrainassa on kyllä aseistautuneita äärioikeiston järjestöjä, mutta niillä ei ole paikkoja edes parlamentissa. Sellaisia järjestöjä on monessa maassa, myös Venäjällä. Suomessakin uusnatsien Sinimusta liitto kertoo koonneensa kannatuskortit puolueen perustamiseksi.

Putin siis teki hyökkäyspäätöksen kuvitellen, että ukrainalaiset tervehtivät Venäjän armeijaa vapauttajana ja että armeija on loistokunnossa. Tämä selittää järjettömän hyökkäyksen, joka järkytti meitä kaikkia ja on vienyt Venäjältä kansainvälisen uskottavuuden. Tuntui käsittämättömältä, että Putinin Venäjä ampuu itseään jalkaan tällä tavoin. Eristys, luottamuksen häviäminen, kauppasaarto ja riippuvuus Kiinasta tulevat vielä kalliiksi. Hyökkäyksen järjettömyys saa pelkäämään, että Venäjän nykyjohdolta voi odottaa mitä tahansa. Ehkä siksi niin monet nyt etsivät turvaa toisilta militaristeilta – Natolta.

Minusta tämä on sijaissota: USA / Nato ja Venäjä taistelevat Ukrainan maaperällä ja ukrainalaisten kustannuksella siitä, kenelle Ukraina kuuluu. Kreml on 15 v halunnut pysäyttää Naton laajenemisen itään, mutta sodan tulos näyttää olevan päinvastainen. Venäjä haluaa juhlia ”voittoa natsismista”, Ukrainassa ja lännessä hehkutetaan Ukrainan sotilaallista voittoa, vaikka se vaatisi kuukausien taisteluja, tuhoja ja valtavasti uhreja. Kannatan neuvotteluratkaisua: tarvitaan tulitauko ja Venäjän pitää vetää joukkonsa Ukrainasta. Nykyisen kaltainen kauppasodan lietsominen eskaloi konfliktia.

Suomen liittoutumattomuus on hyväksi maailmalle

Suomea ja jopa Ruotsia ollaan kiireesti viemässä Natoon, vaikka paniikissa ei pidä tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Olemme 77 vuotta eläneet rauhassa ja sotilaallisesti liittoutumattomina, ylpeästi puolueettomina. Maallamme on saavutuksia rauhanturvaamisesta, sovittelijana toimimisesta ja ETYKin isännöinnistä. Niinpä petyin, kun Suomen ulkoministeri ei sodan alettua lähtenyt tunnustelemaan mahdollisuuksia neuvotteluihin ja aselepoon, vaan kyselemään pääsyä Natoon.

Suomen liittyminen sotilasliittoon kiristäisi ilmapiiriä entisestään ja voimistaisi vastakkainasettelua. Jos Suomi liittyy Natoon, maastamme tulee Yhdysvaltojen liittolainen ja suurvaltapoliittisten konfliktien osapuoli. Uskottavuus sovittelijana ja välittäjänä on silloin mennyttä. Naton sotilasdoktriini perustuu myös ydinaseisiin, eikä hallitus näytä rajaavan niitä ulos Suomen alueelta edes rauhan aikana, kuten Norja ja Tanska ovat tehneet. Ydinasekieltoon liittyminen jouduttaisiin unohtamaan. Nato-jäsenyys vakiinnuttaisi suuren asevarustelun, sillä Naton jäsenmaan kuuluu käyttää siihen 2% BKT:sta.

Siksi olen kelpo aikalisän, aidon keskustelun ja kansanäänestyksen kannalla. Kauaskantoisen päätöksen pitää perustua vakaaseen harkintaan ja kansalaisten kannatukseen, ei paniikkiin. Korkea Naton gallupkannatus on seurausta median yksipuolisesta hehkutuksesta ja pelottelusta Venäjän uhkalla. Todellisuudessa en näe Venäjällä olevan syytä hyökätä Suomeen, se tarvitsee Itämerellä vakautta ja rauhaa. Jo ulkomaankauppansa turvaamiseksi.

Naton laajentuessa maailman jakautuminen vastakkaisiin sotilasblokkeihin syvenee, arvattavasti Kiinan ja Venäjän Shanghain liitto pyrkii myös vahvistumaan. Kuitenkin nyt tarvittaisiin globaalia yhteistyötä, henkisten ja aineellisten voimavarojen kokoamista ympäristökriisin ja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Aserahat tarvittaisiin hyötykäyttöön, tieteellinen ja tekninen osaaminen globaalien ongelmien ratkaisemiseen. Asetuotantoon, sotaharjoitteluun ja sotimiseen käytetyt energia ja raaka-aineet päästöineen vain pahentavat ympäristökriisiä.

Meidän kaikkien pitää vastustaa sotaa ja sodanlietsontaa, ehkäistä paniikkia ja puolustaa aidosti turvallista tulevaisuutta. Sitä eivät aseet tuota. Vaaditaan kansanäänestystä, jotta saadaan lisää harkinta-aikaa.

Natosta lisää : www.patomaki.fi


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Toimittaja, kirjailija ja kriitikko

Joonas Honkimaa

Texts on social policy and critique of economics

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.