Posts Tagged 'turvallisuuspolitiikka'

Natoon vain koska voimme

Niinistö avaa uudenvuodenpuheessa Suomen Nato-jäsenyyden taustaa aivan uudelta suunnalta. Toisin kuin kansalaisia ja kansanedustajia peloteltiin (ministereitä armeijan johto säikytteli jopa maanalaisessa bunkkerissa), ei syynä ollut Venäjän aiheuttama sotilaallinen uhka, vaan Kremlin puheet.

Niinistö: Venäjän vaatimus estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys merkitsi pyrkimystä muuttaa vallitseva tilanne ja luoda Eurooppaan harmaa etupiirivyöhyke. Pelkkä vaatimus muutti meidän asemaamme niin, että paikoilleen jääminen olisi vienyt kaiken uskottavuuden Nato-optioltamme.” Liittoutumattomuuden säilyttäminen olisi muka muuttanut tilannetta, luonut ”harmaan etupiirivyöhykkeen”, ja poistanut Nato-option. Niinpä piti äkkiä liittyä, näyttää Venäjälle ja todistaa lännelle ”itsenäisyytemme”. Onko siis maailmalle nyt demonstroitu, että Suomen turvallisuuspolitiikkaa voi ohjata samalla tekniikalla, jolla kansansadun ukko hankkiutui eroon akastaan, joka aina sanoi EI. Ukko varoitti menemästä kehnolle sillalle, akka meni sille pannakseen vastaan – ja hukkui.

Jatkossa kannattaa siis tilata Venäjältä sopiva kannanotto, niin Suomen johto tekee päinvastoin. Järkevää ja ennen kaikkea itsenäistä!

On kiistatonta, että Putin/Kreml antoi 24.2.2022 syötön, josta Atlanttiseuran ja armeijan oli helppo potkaista pallo Nato-maaliin. Kansalaisten pelkoja oli lietsottu vuodesta 2014 alkaen lööpein Putin sitä, Putin tätä, ”Venäjä etenee kahdessa tunnissa rajalta Helsinkiin” , ”Venäjä sotkee Suomen tietoverkot varttitunnissa”. Lehtijutut olivat pääosin pelkkää spekulointia ja myynnin edistämistä. 

Pelottelu toimi tarkoitetulla tavalla, Nato-päätös tehtiin paniikissa, miettimättä. Nyt on velkalaiva, leikkaukset, verotus, Orpo-Purra… mutta ei pihaustakaan varustelumenoista. Ne ovat pyhä lehmä. Mukisematta maksetaan velkarahalla vanhentuvat hävittäjät, joiden hinnaksi muodostunee ainakin 45 miljardia euroa (Eero Lehto Ydin 4/23). Tämän päälle sotalaivat, jotka eivät sovellu Suomen matalalle ja risaiselle rannikolle, Ukrainan aseistaminen, varuskuntien ja varikkojen muutostyöt Yhdysvaltojen armeijan tarpeisiin … Armeijalle on aina rahaa.

Venäjä reagoi Nato-jäsenyyteen. 3-4 vuotta sitten pohdin facebookin ryhmässä, miksi Venäjällä levitettiin valheita Suomen armeijan Sandarmohissa muka teloittamista sotavangeista. Ryhmässä ammattitoimittajat selittivät asiaa lähinnä Putinin pahuudella, itse yritin piipittää, että kun Suomi on lähentynyt Natoa ja USAn sotajoukot harjoittelevat täällä, Kreml tarvitsee viholliskuvaa Suomesta sisäpoliittisiin tarpeisiinsa. (Tietenkin minut leimattiin putinistiksi.) Jo neuvostoaikaan Suomi-kuva oli myönteinen, ja siksi viholliskuvan luomisessa on työtä. Suomen hallitukset ovat sitä helpottaneet katkaisemalla tiede- ja kulttuuriyhteydet ja sulkemalla nyt myös rajan. Kärsijöitä ovat Venäjän oppositio, itäkautta tulevat ukrainalaispakolaiset sekä kaksoiskansalaiset ja venäläisopiskelijat. Voittajia taas Persut saatuaan rajat kiinni, samoin muut perinteiset r**sänvihaajat. Ja Kreml propagandisteineen.

Puheessaan presidentti kannatti EU:n ja Euroopan aseistautumisen kasvua ja oli ylpeä Suomen saavutuksista. Hän hehkutteli turvallisuuden lisääntymistä DCA-tukikohtasopimuksen ja JEFF-joukkojen ansiosta. Minusta kansalaiset eivät näytä kokevan oloaan turvalliseksi. Semminkään kun Salonius-Pasternak kehottaa reserviläisiä kuntotreeniin ja perheitä varastoimaan pattereita, säilykkeitä ja vettä. Positiivista puheessa oli vaatimus edes humanitaarisesta tulitauosta Gazaan.

Presidentti Niinistö on talousmies, hän leikkasi perheiltä ja yksityisti valtion omaisuutta Lipposen hallituksen valtiovarainministerinä. Sitten hän toimi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin hallituksessa 1999-2003, varmaan myös Venäjän markkinatalouden parissa. Nyt hän ei kuitenkaan kytke kauhistelemaansa valtionvelkaa puolustusbudjetin järkyttävään kasvuun (32 % vuonna 2021, 36% vuonna 2022).

Presidenttiä eivät näy huolestuttavan leikkaukset köyhiltä ja kulttuurista samalla kun rikkaitten verotus alenee. Tässä valossa puhe toinen toistensa reilusta kohtelusta kuulostaa irvokkaalta ja jumalan siunaus ainoalta, mitä hän tarjoaa vaikeuksissa oleville. Silti presidentin kannatus on Putinin luokkaa, ja valitettavasti saatan joskus muistella häntä siedettävänä vaihtoehtona.

Uhkia ja uhkakuvia

(Karjalainen julkaisi 30.11. mielipidekirjoitukseni, jossa kertaan edellisten postausten teemoja)

”Aidon turvallisuusuhkan” takia oikeuskansleri Pöysti on nyt sallinut hallituksen sulkea itärajan kokonaan. Miten tuhannet venäläisnuoret hakevat vanhemmilta opiskelurahaa, kun pankkisiirrot eivät toimi sanktioiden takia? Entä miten kansalaiset pääsevät katsomaan Venäjällä asuvia iäkkäitä omaisiaan? Nämä ovat ihmisille todellisia turvallisuusongelmia – sellaisia ei pohdita silloin, kun turvallistetaan eli kuvataan uhkaksi kaikki, mikä ei itseä miellytä.

Venäjältä tulevat pakolaiset kuvataan turvallisuusuhkaksi, vaikka heitä on alle tuhat, he ovat aseettomia ja heitä valvotaan maahan tullessa ja turvapaikkaprosessissa. Toisaalta hallitus suosittelee eduskunnalle DCA-sopimusta, jonka nojalla maahan perustetaan Yhdysvaltojen sotilastukikohtia.

Niihin tulee vahvasti aseistettuja amerikkalaissotilaita, jotka liikkuvat vapaasti maassamme. Tukikohdissa eivät päde Suomen lait eikä niitä voi valvoa, emme saa tietää, mitä aseita niissä on ja mitä niissä suunnitellaan. Suomi maksaa kuitenkin viulut, ainakin turvallisuuspoliittiset.

Kannattaa huomata, että itärajan ”pakolaiskriisi” alkoi samaan aikaan kun hallituksemme hyväksyi DCA-sopimuksen. Tässä paljastuu tukikohtien vaikutus turvallisuuteemme. Ongelmia Venäjän kanssa tullee riittämään, sillä tukikohdat tulevat Venäjän kannalta sietämättömän lähelle Pietaria ja Murmanskia.

Nato-jäsenyys ei edellytä tukikohtien päästämistä Suomeen. Natosta voi erota, mutta Kuuban Guantanamo todistaa, ettei USA:n tukikohdista pääse eroon tulevatkaan hallitukset. Sopimuksen valmistelun ja sisällön salailu antaa esimakua elämästä tukikohtamaassa.

Kansanedustajien sietää perehtyä DCA-sopimukseen ja harkita tarkoin, vaatia avointa keskustelua ja rajoittaa suvereniteetin vasta sen pohjalta, jos lainkaan. Ei nykytiedoilla eikä tällä aikataululla.
Kirsti Era, rauhanveteraani. Joensuu

Hallitus Kremliä ruokkimassa, osa n+1

( taustalla soi Sitä saa mitä tilaa )

Presidentti Niinistö arvioi viikolla ilmeisen aiheellisesti, että turvapaikanhakijoiden organisointi Venäjältä Suomeen liittyy DCA-sopimukseen, jonka hallitus viime viikon alussa hyväksyi lähetettäväksi eduskuntaan. Sopimuksella Suomi sallii Yhdysvaltojen perustaa alueelleen sotilastukikohtia, ”yhteishallinta-alueita”, joiden toiminnasta, joukoista ja aseista päättää ja tietää Yhdysvallat, ei Suomi. On selvää, että USA tähtää tukikohdat Venäjää vastaan ja Kremlissä tiedetään tämä ja reagoidaan sen mukaisesti. Tukikohdat eivät näin ollen vahvista Suomen turvallisuutta vaan heikentävät sitä. Suomi maksaa siis tukikohtien hinnan sekä taloudellisesti (tiet ja rakenteet, terveydenhoito ym.) että ulko- ja sotilaspoliittisesti. Tästä on rauhanliike varoittanut jo kauan, esimerkiksi minä ensimmäisen yhdysvaltalaisen sotaharjoituksen aikana 2016 Rissalassa (video).

Sitä hintaa maksamme jo nyt, kun ihmissalakuljettajat uskottelevat turvapaikanhakijoille Venäjän masinoimina, että Suomeen pääsee. Se myös selittää ”oudon seikan, etteivät he hae turvapaikkaa Virosta. Ettäkö Viro antaisi turvapaikan Lähi-idän pakolaisille? Huono vitsi, siellä ollaan ynseitä venäläisiäkin poliittisia pakolaisia kohtaan.

Suurimman konkreettisen hinnan maksavat harhaanjohdetut pakolaiset ja toisaalta Venäjältä Suomeen muuttaneet ihmiset, jotka eivät pääse tapaamaan läheisiään, auttamaan iäkkäitä omaisiaan. Opiskelijat eivät pääse tapaamaan vanhempiaan ja hakemaan rahaa opiskelua varten: SWIFT kun ei toimi eikä posti kulje. Kuitenkin oppilaitoksemme ovat houkutelleet ja hyväksyneet runsaasti opiskelijoita Venäjältä.

Kuten professori Scheinin toteaa, hallituksen päätös sulkea rajat on vastoin kansainvälistä ja Suomen lakia. Ihmisillä on oikeus tulla Venäjältä Suomeen ja hakea turvapaikkaa. Tällä päätöksellä Kokoomus, RKP ja kristillisdemokraatit toteuttivat vihdoin Persujen märän unelman rajojen sulkemisesta. Samalla tuli aivan PS-käsikirjan mukaisesti jälleen kerran vahvistettua Putinin, Peskovin, Zaharovan ja kohudosentti Johan B:n tarinaa siitä, miten länsi vihaa Venäjää, miten lännen ihmisoikeuspolitiikka on toden tullen tyhjää puhetta (kuten onkin, sen näkee EU-Frontexin toimista Välimerellä ja Haaviston valmiudesta myydä kurdien ihmisoikeudet Nato-jäsenyyden nimeen). On selvää, että Suomen venäjänkielisten keskuudessa luottamus Suomen hallitusta ja poliittista järjestelmää kohtaan heikkenee.

Rajojen sulkemisesta hyötyy PS, joka voi sanoa toteuttaneensa vanhat vaalilupauksensa rajojen sulkemisesta. Ja Kreml, jonka väitteet lännen vihasta ja kaksinaamaisuudesta saavat jälleen tukea.

Allekirjoita vetoomus vieraan vallan tukikohtia vastaan ja jaa tietoa siitä. Adressi
Kampanjasivusto

Levitä tietoa ja osallistu la 25.11. klo 13 mielenosoituksiin tukikohtia vastaan Helsingissä Senaatintorilta ja Joensuussa kävelykadulla Torilavan luona.

Lausuntoni Nato-jäsenyydestä

Asia: VN/21891/2022. Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi

Lausunto
Eduskunnan ei pidä hyväksyä hallituksen esitystä vaan torjua Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon, sotilasliitto Natoon.

Esityksen keväällinen taustapaperi ei sisältänyt asian vakavuuden edellyttämää tarkastelua turvallisuuspoliittisesta asemastamme eikä sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuvan ulko- ja turvallisuuspolitiikamme kehityksestä, sen saavutuksista ja ongelmista. Keski-iältään nuoren hallituksen riittävän harkinnan kannalta kunnollinen taustapaperi olisi välttämätön, eihän maassamme ole käyty laajaa julkista turvallisuuspoliittista keskustelua sitten Hornet-hankinnan 1993. Sen jälkeiset asehankinnat, varuskuntien lakkauttamiset ja sopimukset Nato-maiden kanssa on päätetty suppeassa piirissä ilman edeltävää julkista keskustelua.

Päätöksen perustelujen näkemykset Itämeren turvallisuustilanteen muutoksesta ovat ongelmallisia – meren asema Venäjän ulkomaankaupassa ja meriliikenteessä Pietariin ja Kaliningradiin on niin keskeinen, ettei ole sen intressissä horjuttaa alueen vakautta. Mustanmeren ja Krimin niemimaan tilanne on täysin toinen: Sevastopolissa on Venäjän suuri laivastotukikohta, joka v. 2014 näytti päätyvän Naton alaisuuteen. Tämä selittää laittoman anneksion, mutta vastaavaa uhkaa ei kohdistu Suomeen, tuskin Baltiaankaan. Presidentti Putinin tai edesmenneen Žirinovskin uhkailut Baltian suuntaan ovat pelkkää puhetta. Suomen liittyminen Natoon muuttaa tilannetta dramaattisesti: Pietari jää pussin perälle, mikä todella vaarantaa Itämeren vakauden.

Nato on ydinaseisiin nojautuva sotilasliitto, jonka jäsenenä Suomi joutuisi eturintamaan, mm. Venäjän ydinaseiden potentiaaliseksi maalitauluksi. Turvallisuutemme vähenisi myös täten.

Presidentti ja muut poliitikot ovat vuosien ajan vakuuttaneet, että Nato-jäsenyydestä järjestetään kansanäänestys, mutta nyt päätöstä ajetaan läpi paniikkireaktiona, ottamatta itselle ja antamatta kansalle harkinta- ja keskusteluaikaa. Päätöksen syntyprosessi todistaa, miten välttämätöntä olisi turvallisuuspolitiikkaan perehtyminen ja monipuolinen, kiihkoton keskustelu siitä.

Venäjän veroinen autokratia Turkki käyttää luonnollisesti hyväkseen hallituksen ilmaisemaa paniikkia. Se pakottaa Suomen ja Ruotsin tinkimään demokratiasta ja ihmisoikeuksien puolustamisesta, joista olemme olleet syystä ylpeitä ja joita Naton väitetään edustavan ja edistävän.

Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon vahvistaa sotilasliittoa ja maailman jakautumista sotilasblokkeihin. Naton vahvistaminen ei Ukrainan sotaa lopeta, puhumattakaan Jemenin, Etiopian tai Kongon taisteluista. Pikemminkin päin vastoin, se lietsoo asevarustelua ja hupenevien resurssien haaskaamista tuhoaseisiin.

Kuitenkin pandemioiden ja ympäristökriisin torjuminen ja hoitaminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä, rahan ja osaamisen suuntaamista biosfäärin pelastamiseen. Asialla on kiire. Muutoin lapsenlapsemme tulevat kiroamaan lyhytnäköistä blokkiajatteluamme hetkellä, jolla paljon olisi vielä tehtävissä maapallon pelastamiseksi.

Kirsti Era. Isoäiti, kääntäjä

Lähetä eduskunnalle oma tai järjestösi lausunto!

Nyt mietintämyssy päähän!

Syyskuun viimeisenä päivänä Venäjä päätti liittää itseensä neljä Ukrainan valtion aluetta, joissa oli miehitysjoukkojen alaisuudessa ja sotatoimien keskellä järjestetty ”kansanäänestys” kuulumisesta Venäjään. Venäjä väittää miljoonien ihmisten osallistuneen ja enemmistön kannattaneen liittymistä Venäjään. Kun alueelta on paennut valtavasti ihmisiä, suurin osa terveestä aikuisesta miesväestösä on pakotettu sotaan (ja hyvin monet haavoittuneet tai kuolleet siellä) ja loput asukkaat ymmärrettävästi varovat poistumista asunnostaan pommien alle ja pakkovärvääjien kynsiin, luku on täysin mahdoton. Enemmistön kannatus ehkä on saatukin, jos miehitysjoukkojen edustajat kiersivät ovelta ovelle keräämässä ääniä. Tällaisesta oli ainakin suunnitelmia.

Liittymispäätöksen yhteydessä presidentti Putin puhui Kremlin ylellisessä Georgijevski-salissa. Kuuntelin puheen, jonka suomennos on julkaistu Helsingin sanomissa. Kommentoin tässä omia vaikutelmiani.

Isovenäläistä nationalismia Putin hehkutti vahvasti, ylisti Venäjän suuruutta ja esimerkillisyyttä. Hän lupaili vallattujen alueiden nopeaa jälleenrakentamista, mihin on vaikea uskoa, kun Venäjän koulu-, tie-, sairaala- ja asuntotilanne, kaasu- ja sähköverkko on kehnossa kunnossa muutamaa suurkaupunkia lukuunottamatta. Putin hehkutti Venäjän suuruutta ilman konkretiaa edes sotilassaavutusten osalta.

Vasemmistopopulistinen demagogia oli ajoittain vahvaa. Se on räikeässä ristiriidassa Putinin tekojen ja käytännön politiikan kanssa. Upporikas mies, jonka sukulaisten ja kaverien nimissä on (koti- ja) ulkomailla valtavat, valta-aseman ja korruption avulla kansalaisilta viedyt varat, kritisoi lännen rahamiehiä ahneudesta. Itsellään on useita ylellisiä palatseja (ainakin Pietari, Karjala, Moskovan tienoo, Mustan meren Gelendžek ) ja valtamerikelpoinen jahti.

Putin kuvasi Venäjää siirtomaasorron vastustajaksi ja niiden vapauttajaksi tilaisuudessa, jossa liitti maahan naapurimaalta sotimalla ja valekansanäänestyksellä vietyjä alueita. Venäjän omasta siirtomaahistoriasta (Siperia, Keski-Aasia, Kaukasus, Krim, Baltia, Ukraina, Moldova, itäinen Saamenmaa) ei tietenkään puhuttu mitään. Kolonialismia ja natsismia voi Putinin ja monen muun nationalistin mielestä olla vain muualla, ei Venäjällä.

Oikeistokonservatiivien iloksi Putin puolusti uskontoja ”lännen satanismia” vastaan, korosti perinteisiä arvoja ja roolimalleja ja pilkkasi transihmisiä. Putin pitää alatyylistä, ja nytkin hän heitti villakoiraletkauksen presidentti Bidenin suuntaan.

Venäjän yhteiskunnan tilaa, demokratiaa (saati faktista yksinvaltiutta) ei puheessa käsitelty. Putin kritisoi jälleen Neuvostoliiton hajottamista ja syytti siitä epäsuorasti myös edeltäjäänsä, hänet valtaan nostanutta Boris Jeltsiniä. Hän valehteli, ettei hajottamista 1991 kannattanut kansanäänestys: Ukrainassa tuolloin pidetty kansanäänestys kannatti itsenäisyyttä ja Baltian maat olivat jo eronneet. Putin ei tällä kertaa vähätellyt Ukrainaa, vaan korosti valmiutta neuvotteluihin. Kuitenkin hän julisti alueliitokset peruuttamattomiksi, ”niistä ei neuvotella”. Niinpä neuvotteluilta on nyt ovi kiinni.

Ajoittain Putin irtosi paperista, elehti ja kiihkoili, sitten taas kiirehti jatkamaan. Puheensa hän päätti sitaatilla venäläiseltä emigranttikirjoittajalta Ivan Iljiniltä, joka ihaili natsismia ja Hitleriä. Erikoinen oppi-isä, kun muistamme että Ukraina pitäisi Putinin mielestä puhdistaa natseista.

Kuulijat (valtakunnanduuman jäsenet, ministerit, väkivaltakoneiston johtajat ja johtavat virkamiehet) olivat hymyttömiä, jotkut pyyhkivät silmiä tai nenää – ehkä eräät miettivät, mitä päätöksestä seuraa. Joitakuita nukutti. Yleisö aplodeerasi määrätyissä kohdissa, etenkin sanalle Rossija.

Putinin esiintymisestä syntyi kuva, että hän uskoo väitteisiinsä, on juuri niin huonosti selvillä nykyhetken todellisuudesta kuin politiikan tuhoisista seurauksista näkyy. Tuhoisista Ukrainalle mutta myös Venäjän kansalle, kansantaloudelle, ulkosuhteille, maineelle. Tuhoisista meille sodanvastustajille, kun Naton laajentaminen, asekaupat ja puolustusmenojen valtava kasvu menevät sukkana läpi Putinin sodan seurauksena.

On jo ilmennyt, että Venäjän hyökkäykseen varsin neutraalisti suhtautuneet Kiina ja Intia eivät hyväksy uusien Ukrainan alueiden anneksiota.

Kielletyn radioasema Echo Moskvyn johtaja Aleksei Venediktov arvioi, että tämä liittämisrituaali oli se ”voitto”, jota Putin tarvitsi liikekannallepanoa vauhdittamaan. Arviota tukee Punaisella torilla järjestetty konsertti, jossa Putin piti lyhyen puheen ja yleisö taputti ja hurrasi. Paikalle oli kuljetettu väkeä busseilla – kukapa ei lähtisi etäisestä lähiöstä tai pienestä lähikaupungista Moskovan keskustaan, kun pääsee ilmaiseksi (tai jopa maksetaan).

Liittämisen peruuttamattomuutta Venediktov piti erittäin huolestuttavana, neuvottelujen mahdollisuus jäätyi pitkäksi aikaa. Kun Kreml nyt pitää Itä-Ukrainan alueita osana Venäjää, se voi tulkita Ukrainan yritykset vallata ne takaisin hyökkäykseksi ja ”eksistentiaaliseksi uhkaksi”, johon se voi vastata jopa ydinaseilla.

Politologi Vladimir Pastuhov arvioi, että ”kansanäänestystä” ja liittämistä oli pidetty valttikorttina lännen ja Ukrainan painostamiseksi, mutta Ukrainan vastahyökkäyksen menestys pakotti kiirehtimään ja viemään päätöksen läpi huonosti valmisteltuna, esim. rajat ovat päättämättä. Hän arvioi ratkaisun epätoivoreaktioksi, jolla Putin ajoi itsensä umpikujaan.

Umpisolmu on tosiaan paha ja tunnelmat synkät. Nyt tarvittaisiin valtioviisautta kaikilta kenellä on sellaiseen edellytyksiä. Tarvitaan kykyä etsiä tie neuvotteluihin ja liennytykseen: jopa Stalinin kanssa neuvoteltiin. Suomen pitäisi yrittää edistää liennytystä, sen sijaan että hallitus ja presidentti sitovat meidät yhä tiukemmin Yhdysvaltojen sotilaskoneistoon. Venäläisiä sodanvastustajia pitää tukea epähumaanin ja populistisen, Puolaa ja Baltian maita peesaavan viisumipäätöksen sijaan. Vaikka Putin olisi kuinka väärässä ja ”me” kuinka oikeassa, se ei lohduta ydinsodan syttyessä. Siispä jäitä hattuun ja mietintämyssy syvälle päähän.

Sota seis! Putin seis! Nato seis! Ydinsota täytyy estää!

Tietopaketti kansanedustajille ja muillekin

Hävittäjähankinta on historiamme suurin julkinen hankinta ja ylittää sotien aikaiset varustelumenot. Se vaikuttaa kansantalouteen yli 20 vuoden ajan sitoen tulevien hallitusten kädet sekä budjetin osalta että ympäristö- ja turvallisuuspolitiikassa.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on toimittanut tärkeän artikkelikokoelman Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into 2021), ns. HX-hankkeesta. Monipuolisen tietopaketin kirjoittajina on ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita, ilmastotutkijoita, yhteiskunta- ja kansantaloustieteilijöitä, kansanedustajia, eri aselajien upseereita, toimittajia. Erikseen mainitsen mediatutkija Noora Kotilaisen ja aseriisunta-asiantuntija Laura Lodeniuksen Rauhanliitosta. Näkökulmat vaihtelevat kriittisestä myönteiseen, mutta kaikki toivovat kunnon keskustelua hankinnasta.

Lukijaa miellyttää artikkelien asiapitoisuus ja faktapohja: kansantalouden kantokykyä, Venäjän puolustusdoktriinia, Suomen asehankintojen historiaa ja nykypäivää, HX-hankinnan vaiheita ja edistämistä esitellään numeroin ja päivämäärin, unohtamatta tilastoja varustelumenojen bkt-osuuksien kehityksestä meillä ja kansainvälisesti. Laaja maanpuolustus- ja turvallisuuskäsitys korostuu, kun useat kirjoittajat ovat huolissaan kalliin hankkeen suhteesta hybridi- ja kybersodankäynnin kehitykseen (esim. Armenian ja Azerbaidzanin sota).

Suosittelen kirjaa erityisesti kansanedustajille. Valtavan kalliin ratkaisun kohdalla kukaan ei voi piiloutua tyyliin: ”meidän ryhmässä Matti X / Maija Z tietää turvallisuuspolitiikasta”. Jokaisella kansanedustajalla on tässä asiassa yksi ääni ja jokainen joutuu selittämään äänestäjille, miksei maalla ole varaa rahoittaa kunnolla pitkää oppivelvollisuutta tai vanhusten hoitoa. Myös muiden kannattaa lukea kirja voidakseen tehdä oikeita kysymyksiä.

(mielipide julkaistu Karjalaisessa 6.7.2021)

Kohti realistisempaa turvallisuuspolitiikkaa

Kirjoituksen laadinnassa minua auttoi Hannu Ketoharju, kiitos!
Eduskunta päätti 17.12. varata ilmavoimien vaatimat (vähintään) 10 miljardia euroa Horneteja korvaavaan hävittäjähankintaan. Vain Vasemmistoliiton Yrttiaho ja Mustajärvi äänestivät vastaan.

Blogissaan Voima-lehdessä toimittaja Pentti Sainio kuvaa johtavien poliitikkojen ja sotilas- ja virkamiespiirien vallan kasvua turvallisuuspolitiikassa. Aihepiirin käsittely on nyt lähinnä hallitusten selontekojen varassa ja tapahtuu paljolti eduskunnan valiokunnissa, osin jopa salaisena. Turvallisuuspoliittinen keskustelu jää vähälle ja epäkonkreettiseksi, puolustuspolitiikka käy ulkopolitiikan edellä. Seurauksena on ollut puolustusdoktriinin muutos, Hornet-hankinnasta lähtien ilmavoimilla on ollut puolustusbudjetissa ”ilmaherruus”. Samalla Yhdysvaltojen vaikutusvalta on kasvanut Suomen turvallisuuspolitiikassa.

Sainio arvostelee Vasemmistoliiton johtoa turhankin kärkevästi HX-hankkeen vuoksi. Vasemmistoliitto sentään yritti nostaa asiaa keskusteluun, sen hallituskumppanit ovat vaienneet täysin ja muut eduskuntapuolueet leimanneet kriitikot maanpettureiksi. Niinpä kriittistä kansalaiskeskustelua ei syntynyt riittävästi, jotta hanketta olisi lykätty ja arvioitu uudelleen, köyhät rauhanjärjestöt jäivät kritiikissään yksin. Nähdäkseni tämä johtuu asevaraisen turvallisuuskäsityksen valta-asemasta poliittisessa keskustelussa viimeisten 30 vuoden aikana – useimpien poliitikkojen koko tietoisen iän aikana.

Vielä Horneteista päätettäessä 1992 koko vasemmisto ja vihreät vastustivat eduskunnassa hävittäjäkauppaa. Onko kansantalous nyt paremmalla tolalla vai mikä on syynä muutokseen? Ilmeisesti sotilaat ovat päässeet vaikuttamaan politiikkaan Sainion kuvaamalla tavalla. Maanpuolustuskurssien merkitystä ei myöskään pidä vähätellä. Niillä poliitikot, näkyvät toimittajat, yhteiskunnan muut vaikuttajat ja upseeristo ryhmäytetään ja opetetaan sotilaallista näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan.

Käytännössä näin hylätään työväenliikkeen perinteiset laajan turvallisuuskäsityksen tavoitteet: rauhaa edistävä aloitteellinen ulkopolitiikka, oikeus- ja hyvinvointivaltion vahvistaminen ja ympäristön suojelu. Kuitenkin nämä tavoitteet saavat kannatusta myös Keskustan äänestäjiltä.

En käsitä lainkaan Vihreiden asettumista tukemaan kilpavarustelua ilmasto- ja ympäristökriisin pahetessa. Vihreiden ja muidenkin kannattama avoimuus on samoin loistanut poissaolollaan maamme suurimman asekaupan valmistelussa, kuten Pentti Sainio on kirjoissaan osoittanut. Hän on tehnyt valtavan työn paljastaessaan hävittäjähankintojen taustoja, salailua ja ulkopoliittisia ongelmia. Hänen turhautumisensa ja kärkevyytensä onkin ymmärrettävää.

Jatkossa on päästävä eroon pienen piirin määrittelemästä turvallisuuspolitiikasta. Tarvitaan realistista, kansalaisten aktiivisesti tukemaa politiikkaa. Niinpä on saatava entistä useammat osallistumaan kansalaiskeskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On nähtävä tämän hetken suurimmat, yhä pahenevat reaaliset uhkat, jotka eivät ole sotilaallisia vaan globaaleja ympäristöuhkia seuraamuksineen.

Valtiontalouden ja turvallisuuspolitiikan konkurssi on vielä torjuttavissa vaatimalla halvempien ruotsalaiskoneiden hankintaa, mieluiten vuokraamista. Ilmavalvonnan tarvitsema määrä.

Turpa kiinni, siviilit?

”Minusta maanpuolustus on kuin talon perustukset, katto, seinät ja lattia. Vasta kun ne on tehty, on aika miettiä, miten talon sisustaisi, mitä kalusteita ja mukavuuksia hankkisi ja minkä verran niihin rahaa käyttäisi.” Yrjö Rautio HS 4.12.2020

Helsingin sanomien kolumnisti ja entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio on pahastunut parin sadan kulttuurivaikuttajan vetoomuksesta. Siinä ehdotetaan aikalisää hävittäjähankintaan tässä taloustilanteessa.

Rautio samastaa maanpuolustuksen pommikoneisiin ja valjastaa tuoreesti ja omaperäisesti sotaveteraanin ajamaan asevarustelua. Hän ei esitä ainuttakaan konkreettista faktaa: hävittäjähankinnan hintaa – ensin 10, jatkossa 20-30 miljardia euroa, siis miljardi vuodessa seuraavina vuosikymmeninä. Tai että puolustusbudjetti kasvaa täten 54 % (yli puolitoistakertaiseksi), vaikka Suomen kansantalous on koronan takia ahdingossa, velkaannumme ilmankin 30 miljardia. Tässä on turvallisuus todellisessa vaarassa, ja ymmärrän hyvin, miksi kokenut journalisti ei esitä lukuja.

Rautio siis pitää maanpuolustusta valtion perustana. Valtiotieteen tohtori, eversti evp. Pekka Visuri kuvasi esitelmässään asian päin vastoin: valtion turvallisuus perustuu toimivaan oikeus- ja sosiaalivaltioon ja demokraattiseen hallintoon (Rautiolla ”huonekaluja ja mukavuuksia”). Toimivan valtion päälle voidaan rakentaa harkittu ulkopolitiikka ja sotilaallinen maanpuolustus, joka on katto eikä perustus. Silloin maanpuolustus on vankalla, legitiimillä pohjalla, eikä armeija vaikkapa käänny hallitusta vastaan. Esimerkki päinvastaisesta oli (ja lienee osin vieläkin) hallinnoltaan ja oikeusjärjestelmältään korruptoitunut ja epädemokraattinen Ukraina, jossa osa armeijasta siirtyi 2014 Krimillä Venäjän riveihin, pääosa asettui presidentti Janukovitšia vastaan.

Outoa kyllä kokenut journalisti luottaa ”puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin”, vaikka ilmavoimien ja puolustusvoimien komentajat ja kenraalit ovat suoraan virasta värväytyneet lentokonefirmojen lobbareiksi ja Jarmo Lindberg lobbasi F-35-hävittäjien hankintaa jo komentajana ollessaan. Vai eikö Rautio ole tullut seuranneeksi asiaa näin tarkasti? Ehkä hän siksi pitää HX-hanketta tiiviisti seuranneita siviilejä huonompina asiantuntijoina kuin asianosaisia, siis jäävejä sotilaita. Kysymystä hävittäjäkoneiden puolustusroolista hän ei pohdi lainkaan.

Armeija on hierarkia, eivätkä muiden aselajien edustajat protestoi maanpuolustuksen kaikkien munien panemisesta ilmavoimien koriin, samalla kun maanpuolustuksen kannalta tärkeissä aselajeissa säästetään. Hornet-hankinnan syötyä rahat ostettiin taannoin käytettyjä tykkejä, mutta ammuksiin ei enää ollut varaa. Samasta syystä vuonna 2012 suljettiin kuusi varuskuntaa, 1200 henkilöä jäi työttömäksi ja sijaintikunnat suuriin ongelmiin.

Eläkkeelle päässeet upseerit ovat kyllä ottaneet kantaa. Eversti evp. Ahti Lappi on korostanut ilmatorjunnan edullisuutta ja tehokkuutta maan puolustamisessa, ja pääesikunnan entinen suunnittelija, eversti evp. Pertti Tervonen ennakoi HX-hankinnan luovan avoimen piikin 40 vuoden ajaksi. Reservin kapteeni Pentti Sainio on kirjoittanut Hornet- ja HX-hankinnoista kolme kirjaa ja neljäs on tekeillä. YT Eero Lehto on osoittanut, ettei Suomen kansantalous kestä näin kallista asehankintaa, joka sitoo tulevien hallitusten kädet. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat nostaneet esille hankinnan sotilaspoliittiset riskit.

Rautio taisi valita Naton jo 90-luvulla kehuessaan Hornet-hankintaa – ja nielaistessaan lobbarien jutut koneiden hinnasta. Puolustusministeri Rehn on myöntänyt jälkikäteen, että vedätti asiassa eduskuntaa, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet kirjan niin ”sosiaalipoliitikko” Hiilamo kuin res. kapt. Sainiokin. Tällaisista lähteistä ”näyttelijät ja rap-artistit” ovat ammentaneet tietoa ja päätyneet vaatimaan hävittäjähankintaan aikalisää. Hesarista sitä on ollut vaikea löytää; eihän se julkaissut vetoomustakaan, vaan vain Raution kolumnin.

Kun Rautio puolustaa Greta Thunbergia tai ”suvakkeja”, kirjoittelun valtavirtaisuus ilahduttaa, mutta kun hän asettuu militarismin ja asevarustelun kannalle, sama tuntuu pahalta. Aivan erityisesti hänen liittyessään sivareille pottuileviin, samalla kun hän vihjaa olleensa jotenkin rohkea suorittaessaan asepalveluksen. Armeijaan meneminen ei ole vieläkään mikään kannanotto vaan valtavirtaa. Sivarius saati totaalikieltäytyminen sen sijaan on kannanotto: aiemmin jäi pääsykokeissa ja työnhaussa vaille armeijapisteitä ja nytkin kuullee letkautuksia sukulaisilta ja setämiehiltä. – No, Rautio ei olekaan toisinajattelija vaan HS:n kolumnisti.

Demokratian näkökulmasta Raution ajatus on pelottava: ”Luotan kuitenkin näissä asioissa puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaalipoliitikkoihin, näyttelijöihin tai rap-artisteihin.”

Eikö tästä seuraa, että ympäristöasioista voivat lausua vain ympäristökeskuksen virkamiehet, ulkopolitiikasta diplomaatit, maatalouspolitiikasta maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet… Siis armeijaa käymättömällä enemmistöllä kansalaisista (valtaosa naisista, sivarit, eri syistä palveluksesta vapautetut) ei olisi oikeutta saada monipuolista tietoa HX-hankinnasta, osallistua keskusteluun ja ilmaista kantaansa hankinnasta ja sen turvallisuuspoliittisista riskeistä. Journalisti Raution mielestä pienessä piirissä sorvatut sotilaspoliittiset päätösesitykset voi siis jatkossakin tuoda eduskuntaan joulu- tai kesäloman alla? Tehdä päätökset ilman avointa keskustelua, demokraattisen prosessin ulkopuolella. Näinhän on toimittu 1990-luvulta saakka, ja sen huomaa keskustelun laajuudesta ja tasosta.

Venäjä-moralisointi ei auta

”Juuri niin käynnistettiin valtava Ukraina-mustamaalaus – ja juuri niin voitaisiin aloittaa Kremlin niin halutessa isompi Suomen demonisointi. ” (Ilta-Sanomien pääkirjoitus 9.6.2020)

Näin IS analysoi Venäjän poliittisten toimijoiden, ennen kaikkea Venäjän sotahistoriallisen seuran harjoittamaa historian uudelleenkirjoitusta.  Pahoittelen, että kommenttini on blogiksi  kovin pitkä.

Noin viiden vuoden aikana Venäjällä on vainottu Stalinin terrorin teloitus- ja joukkohautapaikan Sandarmohin löytäjää ja tutkijaa Juri Dmitrieviä, yritetty kaivauksin osoittaa, että uhrit ovat  suomalaisten miehittäjien 1941-44 joukkoteloittamia sotavankeja. Tuloksien puute ei estänyt kirjasen julkaisemista suomalaisen kohudosentin kustantamana. Professori Kujala on kritisoinut sitä.

Venäjän rikostutkintakomitea on käynnistänyt tutkimuksen suomalaisten miehittäjien Karjalassa suorittamasta kansanmurhasta polttouuneineen ja elävältä hautaamisineen, joskin hanke pian katosi viraston nettisivulta. Kontupohjaan aiotaan pystyttää  elokuvan teosta jääneistä lavasteista lasten keskitysleiri, puuhaajat ovat saaneet valtiolta miljoonien ruplien apurahan.  Paikalla ei ole ollut lasten keskitysleiriä, ja kaupunkilaiset vastustavat hanketta, joka turmelisi keskeisen virkistysalueen.

Uusin ”uutinen” ovat suomalaisten piiritettyyn Leningradiin pudottelemat tappavat lelut. En ole selvillä Suomen lentopommituksista Leningradiin, ehkä niitä tehtiin. Tappavat lelut tuovat kuitenkin mieleen toisaalta Stalinin aikaiset väitteet lelunalleihin pannusta lasimurskasta, toisaalta nykyajan rypälepommit, joissa käytetään maastoon leviäviä pikkuesineitä. Räjähtäessään ne vammauttavat uteliaita lapsia.

Näin räikeään historiapolitiikkaan emme ole tottuneet. Neuvostoliitto/Venäjä ei ole korostanut sodan tapahtumia vaan rakentanut naapurisuhteita tähdäten siihen, ettei Suomi uhkaisi sitä. Muut kuin tutkijat ja hyvin vanhat suomalaiset eivät tiedä 1930-40-lukujen ”ryssävihasta” ja sotapropagandasta. Ei liioin Itä-Karjalan miehityshallinnosta, joka kokosi venäjänkielisiä leireille lähetettäviksi sinne, minne Kolmas valtakunta myöhemmin määrää. Joukkoteloituksista saati polttouuneista ei ole tutkimustietoa. Tuhannet sotavangit ja keskitysleirien asukkaat kuolivat nälkään, kylmään, tauteihin ja raskaaseen työhön, myös lapset. Vepsäläisiä ja karjalaisia taas suomalaistettiin mm. kouluissa.

Rikostutkintavirasto nojautuu syytöksissään turvallisuusviranomaisten (NKVD / KGB / FSB) raportteihin. Niiden luotettavuuden näkee 1950-luvun rehabilitaatioista, joissa satojen tuhansien uhrien syytteet kumottiin ”koska rikosta ei ole tapahtunut”. Syyte oli ilmiantajan tai kuulustelijan sepite, jonka kidutettu uhri allekirjoitti. Sodan aikana ja jälkeen miehityksen alla eläneitä ja sotavankeja kohdeltiin maanpettureina, joten heillä oli vahva motiivi liioitella kokemiaan kauhuja kuulustelijoille.

Jelena Tšižova kuvaa syksyllä ilmestyvässä romaanissaan Muistista piirretty kaupunki, kuinka terveet turvallisuusmiehet sepittivät piiritetyssä Leningradissa vihollisten merkinantajia, paniikin lietsojia yms. osoittakseen tarpeellisuutensa ja välttääkseen rintamapalveluksen. Rikostutkintakomitean käyttämät tietolähteet eivät siis ole luotettavia.

* * *

Miksi Venäjä sitten uudelleenkirjoittaa jatkosodan historiaa? Arja Paananen ja moni muu tyytyy moralisoimaan Putinin ja Kremlin pahuudesta ja ennustaa hyökkäystä Suomeen ja/tai EU:n hajottamista (tarvitaankohan siihen Venäjää). Suomea verrataan suoraan Ukrainaan. Kreml ei ole myöntänyt Sevastopolin ydintukikohdan ratkaisevaa vaikutusta Krimin laittomaan anneksioon 2014 ja sekaantumiseensa Ukrainan sisällissotaan. Se puhuu venäjänkielisten asemasta, ja täkäläinen media näyttää nielevän valheen. Jopa Suomen venäjänkielisiä aletaan epäillä. Tärkein unohdus on kuitenkin sotilaallinen: meillä ei ole Venäjän sotilastukikohtia, ja Kreml tarkastelee meitä itseensä kohdistuvan uhkan näkökulmasta. Juuri siinä on tapahtunut muutos.

IS:n pääkirjoituksessa mainitaan Makarovin Nato-lausunto ja presidentti Niinistön vastaus – vuonna 2012. Sen jälkeen Suomi on solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen 2014, Naton ydinasemahtien Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa sotilaallisen aiesopimuksen 2018 (minkä Venäjä tulkitsi lähes Nato-jäsenyydeksi ), liittynyt Nato-vetoisiin JEFF-joukkoihin 2018. Suomessa järjestetään vuosittain kymmeniä sotaharjoituksia, joihin osallistuu Nato-maiden joukkoja ja joiden käsikirjoituksessa vihollinen on käytännössä Venäjä. Tämä kaikki tiedetään Moskovassa.

Keväällä 2019 Yhdysvallat osallistui 2 kk Arctic Challenge-harjoitukseen samaan aikaan kun meillä pidettiin eduskunta- ja EU-vaalit.  Silti ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ollut taaskaan vaalikysymys, ja niinpä hävittäjähankinta ja liukuminen Natoon sai edetä armeijan ohjauksessa.

Laaja yleisö on Venäjällä suhtautunut Suomeen lähes idealisoiden ja pitänyt hyvänä naapurina. Nyt tilannetta muutetaan aktiivisesti. Nato ja Yhdysvallat on Venäjän päävastustaja, Venäjä taas Naton. Kun Suomi ujuu Natoon, meistä tulee vihollismaa ja tämä halutaan saattaa venäläisten tietoon. Tämä vastasiirto olisi  kannattanut ottaa huomioon, kun tehtiin siirtoja kothi Natoa.

Suomen imagoa muokkaavat nyt painavammat tahot kuin maksettu kodudosentti: hallintoa lähellä oleva sotahistoriallinen seura, rikostutkintavirasto, virallinen RIA Novosti. Suurimpia ongelmiamme eivät olekaan pakolaisvyöry (1), tonttikaupat (2) tai valheet lastensuojelusta (3). Saati Pietarin trollitehdas (4), jossa tuskin on suomentaitoisia -– mistäpä heitä löytyisi?

Alafuzoffin työryhmän Venäjä-raportti kannattaisi lukea tästä näkökulmasta: jos Suomi on nyt Venäjän turvallisuuspolitiikassa vähemmän merkittävä maa kuin kylmän sodan aikana, se on oikein hyvä. Nuo neljä vuosientakaista vasta-argumenttia joutaa unohtaa, pulmat ovat hankalampia. Hybridisodan asiantuntijat tekisivät järkevästi, jos miettisivät niiden sijasta Naton puuhia Lapissa, Murmanskin naapurissa. Ja Rissalassa, josta  lennellään jatkuvasti Venäjän rajalle. Kysykää vaikka Nurmeksen ja Lieksan asukkailta.

”Niinistöllä olisi nyt hyvä hetki viheltää peliä poikki. Siitä jäisi ainakin selkeä nettijälki, sillä muuten voi käydä niin, että vaikeneminen tulkitaan myöntymisen merkiksi.” (IS 9.6.2020)

Entä jos Niinistö ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska Venäjä voi alkaa kysellä Suomen Nato-sopimuksista ja -sotaharjoituksista?

Eduskunnan pitäisi kiireesti perehtyä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ruveta käsittelemään sitä. Aloittaa voisi karttaharjoituksesta. Armeijan, PS-värisuoran ja presidentin osaaminen alkaa olla nähty.

Ja mediassa voitaisiin vaihtaa mustavalkoinen väritelkkariin.

euraasia

Karttaharjoitus: merkitse kartalle valtioiden rajat ja nimet. Korosta Nato-maiden nimet sinisellä, Shanghai-liiton maat punaisella, puolueettomat vihreällä ja harmaan vyöhykkeen maat turkoosilla.

 

Väittely hävittäjähankinnasta on normaalia demokratiaa

(Karjalaiseen lähetetty vastine, jota ei julkaistu. Otsikko on vaihdettu.)

Hävittäjähankinta on turvallisuuspoliittinen ratkaisu, kuten Karjalaisen päätoimittaja Koivumaa totesi 22.1. pääkirjoituksessaan ”Väittely hävittäjämäärästä on vaarallista leikkiä tulella”. Myyjä pystyy kontrolloimaan niiden käyttöä ja päivityksiä, joten Suomi joutuu riippuvaiseksi toimittajasta. Ahne asebisnes toki nappaa veroeuromme ja myy vanhentuvaa tekniikkaa, jos voi. USA itse kuitenkin pommittaa mm. Pakistanissa ja Afganistanissa kauko-ohjattavilla droneilla, niillä hoidetaan myös tiedustelua ja ilmavalvontaa.

Mistä tulee Koivumaan korostama ”kiveen hakattu” 64 hävittäjää? Hornet-hankinnassa Ilmavoimat pyysi kolmea laivuetta saadakseen kaksi. Ministeri Elisabeth Rehn yllättäen suostui, joten lentueita on kolme ja suurin osa seisoo tallissa. Eduskuntaa ja hallitusta harhautettiin asiassa myös lupaamalla vastaostoja ja ilmoittamalla aseistamattomien koneitten hinta, euroiksi muutettuna  1,5 miljardia; varustelu ja päivitykset ovat nostaneet hinnan noin 20 miljardiin.

Hankinnasta on kasvanut kytkös Yhdysvaltoihin: Naton kumppanuussopimus 1994, osallistuminen Afganistanin sotaan 2001-, isäntämaasopimus 2014, kahdenkeskinen ”aiejulistus” 2016. Vuonna 2016 oli USA:n sotaharjoitukset Suomen alueella, niillä se julisti näyttävänsä voimaa Venäjälle. Kahden valtameren suojassa sijaitsevalle Yhdysvalloille touhu on vaaratonta, mutta Suomi on niemi Venäjän kainalossa.

Päätökset tästä USA- ja Nato-kytkennästä on tehty pienessä piirissä ilman rehtiä keskustelua eduskunnassa saati laajemmin yhteiskunnassa. Jollei nytkään sallita keskustelua, se on vaaraksi demokratialle, jolla ei muutenkaan mene hyvin. Kaiken lisäksi Koivumaa itse väittelee hävittäjämäärästä, vaikka pitääkin ”väittelyä hävittäjämäärästä vaarallisena leikkinä tulella”.

Todella ongelmallinen on vaalien aikaan Suomessa pidettävä, Yhdysvaltojen johtama kahden kuukauden sotaharjoitus Bold Quest. Aiempiin harjoituksiin Venäjä on vastannut vain avaamalla Ala-Kurtin ja lisäämällä hävittäjälaivueen Karjalaan. On myös  nähty enemmän venäläisiä ja viimeksi Kiinankin sotalaivoja Itämerellä. Näin Shanghai-liittokin näyttää voimaa, kun Nato järjestää Pohjolassa ja Suomessa tiheästi sotaharjoituksia (mm. Trident Juncture 35 000 sotilasta, Suomesta 2000). Hyvin vaarallista leikkiä.

Kansainvälisen politiikan professorit ja tutkijat katsovat, että Venäjän tavoitteet Suomen suunnalla ovat konservatiiviset, siis tilanteen jatkuminen ennallaan. Suomen täytyy mielestäni satsata ulkopolitiikkaan ilmapiirin liennyttämiseksi Pohjolassa ja koko Euroopassa. Tällä on kiire, sillä uskottavuutemme välittäjänä hupenee joka siirrolla, jonka teemme USA:n ja Naton eduksi.

Kannattaako Suomen ilmapuolustusta rakentaa vanhenevaan, hävittäjiin perustuvaan asejärjestelmään? Ilmavalvonnassa voidaan lähitulevaisuudessa siirtyä droneihin. Sodassa puolustus taas perustuisi erilaisiin tykistöaseisiin ja ilmatorjuntaan. Halvempaa ja tehokkaampaa, vaikkakin ulkomaiset sodat jää silloin käymättä. Ilmavoimissa se ehkä harmittaisi, kun kansainvälinen urakehitys alkaisi pätkiä.

Onko muuten kukaan koskaan kuullut armeijasta tai aselajista, joka ei vaatisi lisää rahaa ja kalustoa?


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Kirjailija, toimittaja ja kriitikko

Joonas Honkimaa

Texts on social policy and critique of economics

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.