Posts Tagged 'hävittäjähankinta'

Vastakkainasettelu ↔ varustelukierre

Asebisneksellä ja rikkaimmalla prosentilla menee nyt mukavasti, kun ihmisiä on Suomessa ja muualla Euroopassa onnistuttu jakamaan vastakkaisten blokkien, joko Naton tai Venäjän (ja Kiinan) tukijoiksi. Joka pitää molempia epädemokraattisina militaristeina, saa usein kuulla olevansa sekä natotrolli, russofobi että putinisti.

Tilanne muistuttaa vuotta 1914, jolloin sivistyneistö ja jopa työväenliike  hajaantuivat omien maidensa porvariston tukijoiksi. Veriseksi muodostunut maailmansota alkoi hurmahenkisen isänmaallisuuden ilmapiirissä.

Nytkin vastakkainasettelu suosii militarismia ja asebisnestä, uusi varustelukilpa onkin hyvässä vauhdissa. Ilmastokriisin oloissa tämä on absurdia. Globaalin poliittisen järjestelmän sotaisuus ja talouskasvu uhkaa koko eliökunnan säilymistä. 

Suomi on vauhdilla mukana. Kansan vastustama Nato pitää isäntämaasopimuksen nojalla monet sotaharjoitukset vuosittain maassamme. Rahaa toisaalta on, toisaalta ei ole: tekeillä on vähintään 10 mrd. euron  hävittäjähankinta (vastustava facebook-ryhmä) ja miljardin sota-alushankinta, vaikka palveluja ja etuja leikataan ja valtion omaisuutta realisoidaan. Asehankinnat sitovat maatamme yhä tiiviimmin Natoon ja hyödyttävät lähinnä sen projekteja. Maan puolustuksessa hävittäjien käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu. Peli on vaarallista.

Jotta määräraha hyväksyttäisiin eduskunnassa, media pelottelee ihmisiä Venäjän sotilaallisella uhkalla, ”arvaamattomuudella”, vilisee juttuja maan luontaisesta pahuudesta ja laajenemispyrkimyksistä. Todisteena on Krimin anneksio, joka selittyy Venäjän ydinasetukikohdalla Sevastopolissa ja Ukrainan Nato-pyrkimyksellä . Teko oli vastoin kansainvälistä oikeutta muttei järin ”arvaamaton”, jos katsomme karttaa.  Samaan aikaan Venäjä ei ole laajentunut Transnistriaan eikä Etelä-Ossetiaan, vaikka ne ovat pyytäneet.  Itämerellä Venäjän intressi on Pietarin turvallisuus ja merenkulun sujuminen, kuten Itämeren turvallisuutta käsitelleen tilaisuuden  asiantuntija-alustuksissa todetaan. Konfliktia se ei tänne halua, ja Venäjällä pelottelu onkin äänestäjien ja edustajien pehmittämistä jättihankinnoille.

Venäjän uhkan rinnalla toistellaan omahyväisesti lännen demokraattisuutta ja ihmisoikeuksien edistämistä. EU:n Kreikka-poltiikka, Espanjan poliittiset vangit, Irakin sotakoalition 2003 synnyttämä ISIS ja kaaos, Afganistanin tilanne ja Guantanamon vangit, yhteistyö Israelin apartheid-hallinnon ja Saudi-Arabian kanssa – kaikki nämä ovat vain poikkeuksia säännöstä, toisin kuin Venäjän ongelmat.

Kritiikki,  joka kohdistetaan oman maan ”vastustajaan” omien vallanpitäjien ja hallituksen sijasta, ei ole rohkeaa eikä vaikuttavaa. Kun Putinia kritisoidaan täällä, hän voi esiintyä ulkoisen uhkan torjujana ja touhu kääntyy itseään vastaan. Suomessa moinen ”kritiikki” palvelee nyt asehankintoja ja ministeri Jussi Niinistön toimintaa.

Niin lännessä (yhtiövalta ja oikeistopopulismi) kuin idässä (lähes autokratia) on pahoja demokratiaongelmia, hallitukset palvelevat rahapiirejä, asebisneksen ja armeijoiden poliittinen valta kasvaa ja kansa seuraa katseella.  EU:n sotilaallinen rahoitus ja yhteistyö on tästä pelottava esimerkki. Sen paremmin Venäjää kuin länttä ei voi pitää imperialismin vastustajana tai rauhan edistäjänä, vaikka niiden retoriikka yrittäisi niin uskotella. Näissä ongelmissa riittää  kritisoitavaa ja pureskeltavaa.

Lännen hehkutuksen vastareaktiona ilmenee kritiikitöntä Venäjän puolustelua. Maalla on laillinen turvallisuusintressinsä, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Se oli sotateollisen kompleksin tavoitekin. Edistyksellisen ihmisen kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjän sisäpolitiikka on hyvin oikeistolaista ja epädemokraattista, maata johtaa pieni miesryhmä, joka kertoo, mitä parlamentti päättää, ja joka nimittää aluejohtajat. Puolueet ovat lähes vitsi ja kansalaisjärjestöjen ”politikointi” eli kriittiset kannanotot poliittisiin ratkaisuihin estetään laeilla ulkomaisista agenteista ja ekstremismin vastustamisesta.
Ulkopolitiikassa Venäjä ei puolustaisi vaikkapa ”Assadin laillista hallitusta” päivääkään, jos se vaatisi Tartusin ja Heimimin sotilastukikohtien sulkemista.  (Oman ikäluokkani ihminen ehkä muistaa Yhdysvaltojen tukeman Nguyen Van Thieun ”laillisen hallituksen” Saigonissa 1967-75.)

Monet tiedostavat USA:n demokratia- ja ihmisoikeuspuheiden onttouden verrattuna CIAn ja USA-armeijan tekoihin ympäri maailman. Toivottavasti myös sen, ettei Putinin vakaus- ja rauhanpuhe ole sopusoinnussa Syyriassa sotimisen, Krimin anneksion ja Donbassin sotilasneuvonantajien kanssa. Sotien runtelemalla Venäjällä rauhanretoriikka on poliittinen välttämättömyys, mutta samalla voi hyvin sotia syrjemmällä Tšetšeniassa tai Syyriassa, vallata siirtomaa Krimin takaisin tai rehvastella tulevilla superaseilla.

Irakin sodan vastaisen liikkeen jälkeen rauhantoiminta on ollut meillä heikkoa. Venäjän ”nouseminen” Naton päävastustajaksi 2005 lähtien on jakanut liikettä kansainvälisestikin, mikä näkyy Lähi-idän suursodan vähäisenä ja hajanaisena vastustuksena. Lännen ja Venäjän avoin puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin 2013-14 pahensi tilannetta edelleen. Ukrainalle se on tuottanut demokratian sijasta sotaa, nationalismia ja jakautumista.

Hajaannusta ja vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi päästää konfliktin toisen osapuolen tukemisen asteelle, kuten 1914. Sodanvastustajien pitäisi nyt etsiä yhteisiä teemoja, vaatia aselepoa ja neuvotteluja konflikteihin, luopumista kaikista varusteluohjelmista. Sotilaallisen tutkimuksen sijasta vaadittakoon rahaa ratkaisujen etsimiseen maailman köyhiä ja koko eliökuntaa uhkaavaan kriisiin. Asekaupan rajoittaminen, aseriisunta ja varustelukilvan katkaiseminen ovat ainakin sellaisia. Kiistakysymykset ratkaisee historia. Jos liittolaisia kaipaamme, suunnatkaamme katseet kansalaisjärjestöjen,  YK:n, UNICEFin, WHO:n, Punaisen ristin, Human Rights Watchin yms. suuntaan.

Kansalaistoimijoiden ja erilaisten järjestöjen yhteistyöllä valtiot voidaan painostaa sopimaan ratkaisuista, joita maailman tilanne edellyttää.
havittajamrd

 

Mainokset

Rauhanliikkeestä puhutaan

Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.

Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944-45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.

Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.

Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.

Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.

Lähtölaukauksen twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS.  Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.

Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]

EU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.

Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10-30 miljardia turhiin/ vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.

Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

unesco-slogan


Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Mainokset

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.