Posts Tagged 'hävittäjähankinta'

Tarvitaan hyödyllisiä harjoituksia

(mielipide, julk. Karjalaisessa 15.9.2018)

Hallitus on tehnyt tarjouspyynnön 64 hävittäjästä Hornetien tilalle. Hinta nousee 7-10 miljardiin euroon, päivityksineen ja varusteineen kymmeniin miljardeihin. Se on niin valtava summa, että eduskuntaa ja veronmaksajia pehmitetään julkaisemalla lööppejä sodan uhkasta ja järjestämällä taistelunäytöksiä juhlakentillä ja kaupunkisotaharjoituksia keskustassa.

Sitä meille ei kerrota, miksi tänne hyökättäisiin: puuttuuko siis (Venäjältä) pusikkoa, vesistöjä, sellupuuta, elementtitaloja vai Itämeren rantaa? Vai onko Kreml sotahullu ja kyvytön laskemaan kustannuksien ja hyödyn suhdetta? Viittaukset Syyriaan ja Ukrainaan/Krimiin ontuvat: niissä on Venäjän sotilastukikohtia, meillä ei. Niitä sotilaalliset suurvallat puolustavat keinoja kaihtamatta.

Joukot, kuljetusvaunut ja pauke panivat miettimään, uhkaako meitä tosiaan kaupunkisota. Eikö viranomaisten pitäisi varautua toimintaan sään ääri-ilmiöiden kohdatessa ja ilmaston koetellessa infraa? Maantiet murenevat jo nyt. Entä jos tulee pitkiä lojusateita, talvisateita viemärien ollessa jäässä, ankaria helteitä, myrskytuulia sähkökatkoksineen, peruna- ja viljasatojen menetyksiä kuivuuden tai sateitten takia? Hinnannousu ei ole ratkaisu, eihän rahaa voi syödä, ja kun ilmastonmuutos on globaali ilmiö, ruuasta tulee vielä pula.

Viranomaisten sietäisikin kartoittaa yhteistyötään ilmastonmuutoksen kannalta, suunnitella keinoja sen pysäyttämiseksi ja omien päästöjensä alentamiseksi. Turhat sotaharjoitukset päästöineen nyt ainakin heikentävät turvallisuutta.

Sodasta ei ole muuta havaintoa kuin jatkuva propaganda. Tosin sotaministerimme kutsuu tänne Nato-maiden joukkoja tuon tuostakin, mikä voi muuttaa kuvaa vaarallisesti.

Ilmastonmuutos on joka tapauksessa realiteetti ja vaatisi viranomaisten laaja-alaista varautumista. Sen lisäksi että yksilöinä pohdimme elämänvalintoja (kasvissyönti, lentämisen ja yksityisautoilun välttäminen, kestävät kulutustarvikkeet) ja esitämme firmoille ja valtiovallalle vaatimuksia kehityksen kääntämiseksi.

Vai eikö kakaroille jätetä?

pakistan aiti ja lapsi

kuva: Wikimedia Commons

Mainokset

Pyssyleikkien aika on ohi

Viime vuosina Etelä-Euroopassa ja Kaliforniassa on ollut laajoja maastopaloja, tänä vuonna Ruotsissa ja Suomessakin. Kuivuus ja lämpeneminen kasvattavat hiekka-aavikoita etelään ja pohjoiseen ja sulattavat vuoristojäätiköitä. Meillä MTK järjesti kriisikokouksen, sillä katovuosi on jo toinen: viime vuonna kylmää ja märkää, nyt kuumaa ja kuivaa.

Ilmastonmuutoksesta on odotettu hyötyjä, mutta sään ääri-ilmiöt ja uudet tuholaiset näyttävät perivän voiton. Kun Välimeren ympäristön maanviljelys ja puutarhanhoito vaikeutuu, ruoan hinta tulee nousemaan. Tulipalot, viljelysmaan ja makean veden puute voivat myös  aiheuttaa ilmastopakolaisuutta Afrikan lisäksi Etelä-Euroopasta.

Vasen kätemme tietää kaiken tämän, media ja poliitikot puhuvat huolestuneeseen sävyyn. Samaan aikaan oikea käsi kuitenkin satsaa hävittäjähankintoihin, sotaharjoituksiin ja sotaisiin uhkakuviin. Ikään kuin ne tuottaisivat turvaa. Rajallisella maapallolla vannotaan talouskasvun nimeen , ”kakkua pitää kasvattaa jotta olisi jaettavaa”, vaikka ongelma on olevan hyvän epätasainen jakautuminen.

Kakaroille ei siis jätetä – ei resursseja eikä elinkelpoista maapalloa.

Armeija muokkaa mielipiteitä suopeiksi asehankinnoille järjestämällä PR-tilaisuuksina kalustonäyttelyitä, konsertteja ja jopa taistelunäytöksiä kaupunkien juhlakentillä (partiolaisten tapahtumassa 10.6., Porin Kirjurinluodossa 18.7., Joensuun Laululavalla 9.8.). Jos meihin kohdistuu hirmuinen uhka ja vastaus siihen ovat aseet, niin miksi armeijaa pitää mainostaa näin?

Todellinen uhka on mielestäni se, etteivät päättäjät tajua, mitä kello on lyönyt, vaikka Välimerellä on sekä ilmasto- että pakolaiskriisi. He tietävät Pariisin ilmastotavoitteet, mutta kasvattavat armeijoita, asetuotantoa ja niiden valtavia päästöjä.

Tämä on moraalinen kriisi. Raaka-aineita, energiaa, tutkimusta ja verorahaa haaskataan aseiden tuotantoon ja käyttöön sekä EU:n uudessa budjetissa että Suomen kehysbudjetin luonnoksessa. Puolustusmenojen suunnitellaan kasvavan lähivuosina 40 prosenttia.

Aserahat ovat poissa arjen turvallisuudesta ja hyödyllisestä toiminnasta. Nyt pitäisi kiireesti selvittää, millä toimilla ilmaston lämpeneminen olisi pysäytettävissä ja kehitys käännettävissä. Yksilöiden ruokavalinnat ja lentomatkailun välttäminen  ovat tärkeitä mutteivät riitä, tarvitaan ilmastovaikutuksen huomioimista kaikissa julkisen vallan ja liike-elämän ratkaisuissa – ja tähän velvoittavia lakeja. Tästä puhuu hyvin Satu Hassi, mutta armeijan päästöt unohtuvat häneltäkin.

Asevarustelu, suuret sotaharjoitukset ja taistelunäytökset vähintäänkin ovat toimintoja, joiden lopettamisesta olisi vain etua. Suomi voisi aloittaa satsaamalla kalliiden asehankintojen sijasta liennytysdiplomatiaan ja neuvottelujen edistämiseen.  

hävittäjätarra_uusi2-iso

Allekirjoita hävittäjähankintaa koskeva nettiadressi ja suosittele tuttavillekin.

  • Tarjosin tätä kirjoitusta pariin lehteen, mutta ei kelvannut.

Vastakkainasettelu ↔ varustelukierre

Asebisneksellä ja rikkaimmalla prosentilla menee nyt mukavasti, kun ihmisiä on Suomessa ja muualla Euroopassa onnistuttu jakamaan vastakkaisten blokkien, joko Naton tai Venäjän (ja Kiinan) tukijoiksi. Joka pitää molempia epädemokraattisina militaristeina, saa usein kuulla olevansa sekä natotrolli, russofobi että putinisti.

Tilanne muistuttaa vuotta 1914, jolloin sivistyneistö ja jopa työväenliike  hajaantuivat omien maidensa porvariston tukijoiksi. Veriseksi muodostunut maailmansota alkoi hurmahenkisen isänmaallisuuden ilmapiirissä.

Nytkin vastakkainasettelu suosii militarismia ja asebisnestä, uusi varustelukilpa onkin hyvässä vauhdissa. Ilmastokriisin oloissa tämä on absurdia. Globaalin poliittisen järjestelmän sotaisuus ja talouskasvu uhkaa koko eliökunnan säilymistä. 

Suomi on vauhdilla mukana. Kansan vastustama Nato pitää isäntämaasopimuksen nojalla monet sotaharjoitukset vuosittain maassamme. Rahaa toisaalta on, toisaalta ei ole: tekeillä on vähintään 10 mrd. euron  hävittäjähankinta (vastustava facebook-ryhmä) ja miljardin sota-alushankinta, vaikka palveluja ja etuja leikataan ja valtion omaisuutta realisoidaan. Asehankinnat sitovat maatamme yhä tiiviimmin Natoon ja hyödyttävät lähinnä sen projekteja. Maan puolustuksessa hävittäjien käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu. Peli on vaarallista.

Jotta määräraha hyväksyttäisiin eduskunnassa, media pelottelee ihmisiä Venäjän sotilaallisella uhkalla, ”arvaamattomuudella”, vilisee juttuja maan luontaisesta pahuudesta ja laajenemispyrkimyksistä. Todisteena on Krimin anneksio, joka selittyy Venäjän ydinasetukikohdalla Sevastopolissa ja Ukrainan Nato-pyrkimyksellä . Teko oli vastoin kansainvälistä oikeutta muttei järin ”arvaamaton”, jos katsomme karttaa.  Samaan aikaan Venäjä ei ole laajentunut Transnistriaan eikä Etelä-Ossetiaan, vaikka ne ovat pyytäneet.  Itämerellä Venäjän intressi on Pietarin turvallisuus ja merenkulun sujuminen, kuten Itämeren turvallisuutta käsitelleen tilaisuuden  asiantuntija-alustuksissa todetaan. Konfliktia se ei tänne halua, ja Venäjällä pelottelu onkin äänestäjien ja edustajien pehmittämistä jättihankinnoille.

Venäjän uhkan rinnalla toistellaan omahyväisesti lännen demokraattisuutta ja ihmisoikeuksien edistämistä. EU:n Kreikka-poltiikka, Espanjan poliittiset vangit, Irakin sotakoalition 2003 synnyttämä ISIS ja kaaos, Afganistanin tilanne ja Guantanamon vangit, yhteistyö Israelin apartheid-hallinnon ja Saudi-Arabian kanssa – kaikki nämä ovat vain poikkeuksia säännöstä, toisin kuin Venäjän ongelmat.

Kritiikki,  joka kohdistetaan oman maan ”vastustajaan” omien vallanpitäjien ja hallituksen sijasta, ei ole rohkeaa eikä vaikuttavaa. Kun Putinia kritisoidaan täällä, hän voi esiintyä ulkoisen uhkan torjujana ja touhu kääntyy itseään vastaan. Suomessa moinen ”kritiikki” palvelee nyt asehankintoja ja ministeri Jussi Niinistön toimintaa.

Niin lännessä (yhtiövalta ja oikeistopopulismi) kuin idässä (lähes autokratia) on pahoja demokratiaongelmia, hallitukset palvelevat rahapiirejä, asebisneksen ja armeijoiden poliittinen valta kasvaa ja kansa seuraa katseella.  EU:n sotilaallinen rahoitus ja yhteistyö on tästä pelottava esimerkki. Sen paremmin Venäjää kuin länttä ei voi pitää imperialismin vastustajana tai rauhan edistäjänä, vaikka niiden retoriikka yrittäisi niin uskotella. Näissä ongelmissa riittää  kritisoitavaa ja pureskeltavaa.

Lännen hehkutuksen vastareaktiona ilmenee kritiikitöntä Venäjän puolustelua. Maalla on laillinen turvallisuusintressinsä, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Se oli sotateollisen kompleksin tavoitekin. Edistyksellisen ihmisen kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjän sisäpolitiikka on hyvin oikeistolaista ja epädemokraattista, maata johtaa pieni miesryhmä, joka kertoo, mitä parlamentti päättää, ja joka nimittää aluejohtajat. Puolueet ovat lähes vitsi ja kansalaisjärjestöjen ”politikointi” eli kriittiset kannanotot poliittisiin ratkaisuihin estetään laeilla ulkomaisista agenteista ja ekstremismin vastustamisesta.
Ulkopolitiikassa Venäjä ei puolustaisi vaikkapa ”Assadin laillista hallitusta” päivääkään, jos se vaatisi Tartusin ja Heimimin sotilastukikohtien sulkemista.  (Oman ikäluokkani ihminen ehkä muistaa Yhdysvaltojen tukeman Nguyen Van Thieun ”laillisen hallituksen” Saigonissa 1967-75.)

Monet tiedostavat USA:n demokratia- ja ihmisoikeuspuheiden onttouden verrattuna CIAn ja USA-armeijan tekoihin ympäri maailman. Toivottavasti myös sen, ettei Putinin vakaus- ja rauhanpuhe ole sopusoinnussa Syyriassa sotimisen, Krimin anneksion ja Donbassin sotilasneuvonantajien kanssa. Sotien runtelemalla Venäjällä rauhanretoriikka on poliittinen välttämättömyys, mutta samalla voi hyvin sotia syrjemmällä Tšetšeniassa tai Syyriassa, vallata siirtomaa Krimin takaisin tai rehvastella tulevilla superaseilla.

Irakin sodan vastaisen liikkeen jälkeen rauhantoiminta on ollut meillä heikkoa. Venäjän ”nouseminen” Naton päävastustajaksi 2005 lähtien on jakanut liikettä kansainvälisestikin, mikä näkyy Lähi-idän suursodan vähäisenä ja hajanaisena vastustuksena. Lännen ja Venäjän avoin puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin 2013-14 pahensi tilannetta edelleen. Ukrainalle se on tuottanut demokratian sijasta sotaa, nationalismia ja jakautumista.

Hajaannusta ja vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi päästää konfliktin toisen osapuolen tukemisen asteelle, kuten 1914. Sodanvastustajien pitäisi nyt etsiä yhteisiä teemoja, vaatia aselepoa ja neuvotteluja konflikteihin, luopumista kaikista varusteluohjelmista. Sotilaallisen tutkimuksen sijasta vaadittakoon rahaa ratkaisujen etsimiseen maailman köyhiä ja koko eliökuntaa uhkaavaan kriisiin. Asekaupan rajoittaminen, aseriisunta ja varustelukilvan katkaiseminen ovat ainakin sellaisia. Kiistakysymykset ratkaisee historia. Jos liittolaisia kaipaamme, suunnatkaamme katseet kansalaisjärjestöjen,  YK:n, UNICEFin, WHO:n, Punaisen ristin, Human Rights Watchin yms. suuntaan.

Kansalaistoimijoiden ja erilaisten järjestöjen yhteistyöllä valtiot voidaan painostaa sopimaan ratkaisuista, joita maailman tilanne edellyttää.
havittajamrd

 

Rauhanliikkeestä puhutaan

Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.

Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944-45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.

Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.

Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.

Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.

Lähtölaukauksen twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS.  Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.

Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]

EU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.

Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10-30 miljardia turhiin/ vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.

Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

unesco-slogan


Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Mainokset

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.