Posts Tagged 'hävittäjähankinta'

Kyllä leikkauksille – asemenoista

Hallituksen kehysriihi jatkuu (27.4.) kahdeksatta päivää ja riitaa on vuoden 2023 budjetin suunnittelusta. Mediassa huhutaan että kiistan aiheena on 200 miljoonan euron summa, jonka Keskusta haluaisi mahdollisesti leikata ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Kaupankäynnin kohteena sillä on ilmastotuholainen turpeenpoltto, ja peli on härskiä.

Kiista on naurettava. 300 miljoonaa euroa on alle kolmasosa (30%) vuotuisesta asemenojen lisäyksestä, jonka aiottu hävittäjähankinta vähintään aiheuttaa. Tämänhetkiset suunnitelmat (puolitoistakertainen kasvu) nostavat meidät ensi vuonna varustelumenojen kasvattajien huippumaaksi, ohi Ugandan .

Kuitenkin Hornet-hävittäjien ikää voitaisiin jatkaa. Sitä paitsi ihmisen lentämän pommikoneen merkitys muuttuu vuoteen 2030 mennessä, jolloin HX-koneiden on määrä ilmaantua. Miehittämättömiä koneita on käytetty vuosien ajan mm. Afganistanissa ja nyt Itä-Ukrainassa. Maanpuolustuksessa hävittäjäkoneita tarvitaan vain muutama – ilmavalvontaan – ja loput ovat varautumista Nato-yhteistyöhön ja tukea aseteollisuudelle. Lentokonetehtaitten intresseissä on toki myydä suomalaisille vanhat varastonsa, etteivät ne ”pala näppeihin”.

Pandemian yhä jatkuessa on sulaa hulluutta suunnitella leikkauksia julkisiin menoihin. Lisäksi sekä kunnolla toteutettu sote-uudistus että oppivelvollisuuden pidentäminen nuoria hyödyttävällä tavalla vaativat lisäsatsauksia.

Ei ole mitään perustetta kuvitella, että Covid-19 jää viimeiseksi pandemiaksi. Jo SARS ja MERS uhkasivat vastaavalla, ja jos ”maailmantalous elpyy” eli globaali kauppa, teollinen maatalous ja turismi jatkuvat laajoina, tulee uusia tauteja varmasti. Myös ympäristökriisi ja kuudes sukupuuttoaalto kiihtyvät, ja niihin varautuminen vaatii myös Suomelta taloudellisia panostuksia ja kansainvälistä aloitteellisuutta.


Hallituksessa on Kepun siis syitä panna jäitä hattuun. Se voisi myös palata realistisen, karttaa lukevan ulkopolitiikan edistäjäksi, samoin RKP. Tämä tarkoittaisi asevarustelun sijasta aktiivista liennyttävää ulkopolitiikkaa.

Demarien ja kaikkien muiden on syytä lopettaa puheet talouskasvusta ja tähdätä nykyisen yltäkylläisyyden tasaisempaan jakautumiseen ja elämän pelastamiseen maapallolla. Jos kerran kannatuskriisissä olevan Kepu uskaltaa pelata upporikasta ja rutiköyhää, niin miksi eivät muut? Suomalaiset voivat tehdä paljon ilmastopolitiikkaa mm. vähentämällä osuuttamme globaalista ylikulutuksesta ja tekemällä sitä hillitseviä aloitteita EU:ssa ja WTO:ssa.

Marinin hallituksen on sekä lykättävä että supistettava hävittäjähankintaa: ehdotan 10 koneen hankintapäätöstä vuonna 2030 – jos silloin näyttää olevan tarvetta (vanhentuneelle) sotateknologialle. Tai asevaraiselle ”turvallisuudelle” ylisummaan. Säästyneet rahat voidaan käyttää hyödyllisesti: koulutus-, sote-, tutkimus- ja kulttuurimenoihin. Suomen on aktiivisesti edistettävä kansainvälisten suhteiden liennytystä, globaalia dialogia ja yhteistyötä ympäristökriisin ja pandemioiden torjumiseksi.

Lisää luettavaa:
Hävittäjähankinnan kritiikistä: https://politiikasta.fi/havittajahankinnan-kritiikin-nelja-nakokulmaa/

Militarismista ja ympäristökriisistä: https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/1456-aikakauden-militarismin-tabut

Hävittäjähankinnan etenemisestä: https://rauhanpuolustajat.org/kaikkien-aikojen-asehankinta-liitaa-luottamuksen-varassa/

Turpa kiinni, siviilit?

”Minusta maanpuolustus on kuin talon perustukset, katto, seinät ja lattia. Vasta kun ne on tehty, on aika miettiä, miten talon sisustaisi, mitä kalusteita ja mukavuuksia hankkisi ja minkä verran niihin rahaa käyttäisi.” Yrjö Rautio HS 4.12.2020

Helsingin sanomien kolumnisti ja entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio on pahastunut parin sadan kulttuurivaikuttajan vetoomuksesta. Siinä ehdotetaan aikalisää hävittäjähankintaan tässä taloustilanteessa.

Rautio samastaa maanpuolustuksen pommikoneisiin ja valjastaa tuoreesti ja omaperäisesti sotaveteraanin ajamaan asevarustelua. Hän ei esitä ainuttakaan konkreettista faktaa: hävittäjähankinnan hintaa – ensin 10, jatkossa 20-30 miljardia euroa, siis miljardi vuodessa seuraavina vuosikymmeninä. Tai että puolustusbudjetti kasvaa täten 54 % (yli puolitoistakertaiseksi), vaikka Suomen kansantalous on koronan takia ahdingossa, velkaannumme ilmankin 30 miljardia. Tässä on turvallisuus todellisessa vaarassa, ja ymmärrän hyvin, miksi kokenut journalisti ei esitä lukuja.

Rautio siis pitää maanpuolustusta valtion perustana. Valtiotieteen tohtori, eversti evp. Pekka Visuri kuvasi esitelmässään asian päin vastoin: valtion turvallisuus perustuu toimivaan oikeus- ja sosiaalivaltioon ja demokraattiseen hallintoon (Rautiolla ”huonekaluja ja mukavuuksia”). Toimivan valtion päälle voidaan rakentaa harkittu ulkopolitiikka ja sotilaallinen maanpuolustus, joka on katto eikä perustus. Silloin maanpuolustus on vankalla, legitiimillä pohjalla, eikä armeija vaikkapa käänny hallitusta vastaan. Esimerkki päinvastaisesta oli (ja lienee osin vieläkin) hallinnoltaan ja oikeusjärjestelmältään korruptoitunut ja epädemokraattinen Ukraina, jossa osa armeijasta siirtyi 2014 Krimillä Venäjän riveihin, pääosa asettui presidentti Janukovitšia vastaan.

Outoa kyllä kokenut journalisti luottaa ”puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin”, vaikka ilmavoimien ja puolustusvoimien komentajat ja kenraalit ovat suoraan virasta värväytyneet lentokonefirmojen lobbareiksi ja Jarmo Lindberg lobbasi F-35-hävittäjien hankintaa jo komentajana ollessaan. Vai eikö Rautio ole tullut seuranneeksi asiaa näin tarkasti? Ehkä hän siksi pitää HX-hanketta tiiviisti seuranneita siviilejä huonompina asiantuntijoina kuin asianosaisia, siis jäävejä sotilaita. Kysymystä hävittäjäkoneiden puolustusroolista hän ei pohdi lainkaan.

Armeija on hierarkia, eivätkä muiden aselajien edustajat protestoi maanpuolustuksen kaikkien munien panemisesta ilmavoimien koriin, samalla kun maanpuolustuksen kannalta tärkeissä aselajeissa säästetään. Hornet-hankinnan syötyä rahat ostettiin taannoin käytettyjä tykkejä, mutta ammuksiin ei enää ollut varaa. Samasta syystä vuonna 2012 suljettiin kuusi varuskuntaa, 1200 henkilöä jäi työttömäksi ja sijaintikunnat suuriin ongelmiin.

Eläkkeelle päässeet upseerit ovat kyllä ottaneet kantaa. Eversti evp. Ahti Lappi on korostanut ilmatorjunnan edullisuutta ja tehokkuutta maan puolustamisessa, ja pääesikunnan entinen suunnittelija, eversti evp. Pertti Tervonen ennakoi HX-hankinnan luovan avoimen piikin 40 vuoden ajaksi. Reservin kapteeni Pentti Sainio on kirjoittanut Hornet- ja HX-hankinnoista kolme kirjaa ja neljäs on tekeillä. YT Eero Lehto on osoittanut, ettei Suomen kansantalous kestä näin kallista asehankintaa, joka sitoo tulevien hallitusten kädet. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat nostaneet esille hankinnan sotilaspoliittiset riskit.

Rautio taisi valita Naton jo 90-luvulla kehuessaan Hornet-hankintaa – ja nielaistessaan lobbarien jutut koneiden hinnasta. Puolustusministeri Rehn on myöntänyt jälkikäteen, että vedätti asiassa eduskuntaa, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet kirjan niin ”sosiaalipoliitikko” Hiilamo kuin res. kapt. Sainiokin. Tällaisista lähteistä ”näyttelijät ja rap-artistit” ovat ammentaneet tietoa ja päätyneet vaatimaan hävittäjähankintaan aikalisää. Hesarista sitä on ollut vaikea löytää; eihän se julkaissut vetoomustakaan, vaan vain Raution kolumnin.

Kun Rautio puolustaa Greta Thunbergia tai ”suvakkeja”, kirjoittelun valtavirtaisuus ilahduttaa, mutta kun hän asettuu militarismin ja asevarustelun kannalle, sama tuntuu pahalta. Aivan erityisesti hänen liittyessään sivareille pottuileviin, samalla kun hän vihjaa olleensa jotenkin rohkea suorittaessaan asepalveluksen. Armeijaan meneminen ei ole vieläkään mikään kannanotto vaan valtavirtaa. Sivarius saati totaalikieltäytyminen sen sijaan on kannanotto: aiemmin jäi pääsykokeissa ja työnhaussa vaille armeijapisteitä ja nytkin kuullee letkautuksia sukulaisilta ja setämiehiltä. – No, Rautio ei olekaan toisinajattelija vaan HS:n kolumnisti.

Demokratian näkökulmasta Raution ajatus on pelottava: ”Luotan kuitenkin näissä asioissa puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaalipoliitikkoihin, näyttelijöihin tai rap-artisteihin.”

Eikö tästä seuraa, että ympäristöasioista voivat lausua vain ympäristökeskuksen virkamiehet, ulkopolitiikasta diplomaatit, maatalouspolitiikasta maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet… Siis armeijaa käymättömällä enemmistöllä kansalaisista (valtaosa naisista, sivarit, eri syistä palveluksesta vapautetut) ei olisi oikeutta saada monipuolista tietoa HX-hankinnasta, osallistua keskusteluun ja ilmaista kantaansa hankinnasta ja sen turvallisuuspoliittisista riskeistä. Journalisti Raution mielestä pienessä piirissä sorvatut sotilaspoliittiset päätösesitykset voi siis jatkossakin tuoda eduskuntaan joulu- tai kesäloman alla? Tehdä päätökset ilman avointa keskustelua, demokraattisen prosessin ulkopuolella. Näinhän on toimittu 1990-luvulta saakka, ja sen huomaa keskustelun laajuudesta ja tasosta.

Laajaa poliittista keskustelua?

havittajamiljarditTiistaina 6.8. kävimme ystäväni kanssa Joensuun Rauhanryhmän edustajina  pääministeri Rinteen puheilla hänen ollessaan Joensuun torilla kansan keskuudessa. Pääministerin puheen aikana pidimme esillä kylttejä ydinasekieltoa koskevaan sopimukseen liittymisestä ja hävittäjämiljardien käyttämisestä arkiseen turvaan ja ympäristön pelastamiseen.

Samoista asioista myös keskustelimme. Ydinaseiden kieltosopimusta Antti Rinne kertoi kannattavansa, mutta hallitusohjelmaan sitä ei saatu: Kepu lienee ollut edelleen vastaan.

Kiitin Rinnettä kommentista virkamiesten ja mm. armeijan johdon sooloiluun (esim. Naton isäntämaasopimuksen, Yhdysvaltojen ja brittien kanssa solmittujen aiesopimusten kohdalla). Poliittisen vastuun ja päätöksenteon on pysyttävä hallituksella.

Sitten kerroin rauhanjärjestöjen hävittäjäkampanjan vaativan, että hävittäjähankinnasta käydään kunnollinen, avoin keskustelu koskien hankkeen kansantaloudellisia, turvallisuuspoliittisia  ja ympäristöpoliittisia vaikutuksia. Vuonna 2030 pitäisi hiilidioksidipäästöjen jo olla alhaalla ja juuri silloin alkaisi uusia suurten päästöjen hävittäjäkoneita tulla maahan.

Tähän Rinne väitti, että ratkaisusta käytiin keskustelu turvallisuuspoliittisen selonteon hyväksymisen yhteydessä ja se hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti. Valitettavasti en muistanut, että ko. selonteko tuotiin eduskunnan käsittelyyn joulukuun 20. päivän aikoihin 2016. Kansanedustajilla oli parin kuukauden tauko edessä, media ja kansalaisyhteiskunta hiljentyneet joulutauolle.  Niinpä selonteosta ja sen kirjauksista ei käyty silloinkaan laajaa ja avointa keskustelua. Operaatio vaikutti tarkoitukselliselta, ja kansanedustaja Mustajärvi kritisoi sitä tiukasti.

Turvallisuuspolitiikan asiakirjoja on julistettu ulkopoliittisessa ja puolustusvaliokunnassa salaisiksi, jolloin edustajat eivät voi viedä asioita edes oman eduskuntaryhmänsä käsiteltäviksi. Arhinmäki kritisoi EU:n yhteisen puolustuksen käsittelyä vuonna 2017 siitä, että asiakirjat toimitettiin salaisiksi leimattuina valiokunnan jäsenille vasta käsittelyviikolla. Isäntämaasopimusta ja aiesopimuksia ei ole tuotu eduskunnan käsittelyyn lainkaan.

Toivottavasti pääministeri Rinteen vastaus ei kuvasta hänen käsitystään laajasta ja avoimesta poliittisesta käsittelystä, vaan hävittäjähankinnasta saadaan sellainen aikaan. Hankkeen kalleuden ja turvallisuuspoliittisten vaikutusten takia se on välttämätöntä.

 

Hävittäjäkaupan suuret riskit

Suomen ilmavoimat tiedotti Yhdysvaltojen ilmavoimien komentaja David Goldfeinin vierailusta: hyvässä hengessä kuului sujuneen. Muutama päivä sitten puolustusvoimiemme eläköityvä komentaja Lindberg kävi jäähyväismatkalla Yhdysvalloissa, ja tällöin kiiteltiin, miten Suomi on auttanut Yhdysvaltojen ja Venäjän keskustelujen järjestämisessä. Todellinen syy Lindbergin palkitsemiseen kunniamerkillä lienee kuitenkin se, että hän allekirjoitti Naton isäntämaasopimuksen 2014, mikä oli iso ja epädemokraattinen ratkaisu Suomen sitomiseksi sotilasliittoon.

Yhdysvaltojen puolustusvoimien komentajat ja joukot pistäytyvät tänne nykyisin harjoittelemaan ja tervehdykselle kuin sivukonttoriinsa. Ja mikäpä ettei, onhan heillä armeijamme kanssa kahdenkeskinen aiesopimus, isäntämaasopimus ja keväällä täällä johtamansa Bold Questin (2 kk) jäljiltä ”kylmäasema” Itä-Lapissa. – Tällaiset puolustusvoimat meillä nyt on.

*  *  *

Hallituksen ja eduskunnan sietäisikin pohtia miten itsenäisen päätöksentekomme on käymässä. Pohjaksi kannattaa lukea Foreign Policyssa ilmestynyt artikkeli  F-35 Sales Are America’s Belt and Road (F-35-kaupat ovat Amerikan Silkkitie). Kirjoittajat J.D. Caverley, E.B. Kapstein ja S. Vucetic ovat professoreja MIT:ssa, Princetonissa ja Ottawassa.

Professorit vertaavat hävittäjäkone F-35-hanketta toteuttavaa Joint Strike Fighter -ohjelmaa laajuutensa, syntyvien poliittisten kytkösten ja hinnan osalta Kiinan Uuteen silkkitiehen, joka kuitenkin jää toiseksi. F-35-konetta toteutetaan yli biljoonan dollarin (miljoona miljoonaa) budjetilla ja ohjelmaan osallistuvat valtiot edustavat 46 prosenttia maailmantaloudesta. Projekti edistää USA:n vaikutusta ja etuja. Muutkin voivat laskea hyötyvänsä, mutta hankkeen synnyttämien sidosten hinta voi nousta etuja korkeammaksi.

Esimerkkinä hävittäjäohjelman aiheuttamista sitoumuksista professorit käyttävät Turkkia. Se pudotettiin keväällä ulos koneiden tulevista huoltajista ja jopa lentäjien koulutuksesta, kun maa päätti hankkia ohjusjärjestelmän Venäjältä. Itsenäisen valtion on ylipäätään järkevää ”olla panematta kaikkia munia samaan koriin” puolustuksessaan, mutta Turkki saattaa nyt menettää myös F-35-koneiden komponenttien valmistuksen. USA etsinee niille kotimaiset valmistajat, mikä voi onnistua muutamassa kuukaudessa.  Menetettävän tilauksen arvo on kahdeksan kertaa Turkin lentokoneteollisuuden vuosivienti.  Taloudellinen painostus on siis massiivista, kun pyrkimys on markkinajohtajuuteen. – Vastaavaa painostusta Yhdysvallat kohdisti v. 2005 Israeliin, joka aikoi viedä dronien osia Kiinaan mutta joutui perääntymään. Samoin Ruotsia ja Suomea painostettiin ydisasekieltoa koskevan sopimuksen kohdalla.

Muistettakoon, ettei painostus johdu Turkin epädemokraattisuudesta tai Euroopasta torpattujen pakolaisten kohtelusta – nämä ovat kelvanneet Natolle ja Yhdysvalloille. Syynä on suvereenin valtion tekemä asehankinta ”väärästä” maasta.

Herää kysymys, onko Suomellakaan faktista vapautta valita muuta konetta kuin F-35. Ainakin armeijamme ja ilmavoimiemme johto on sitonut meitä USA-yhteistyöhön tavalla, joka saattaa käytännössä rajoittaa muita vaihtoehtoja. Sietää myös miettiä, miten edullisia olisivat hävittäjähankinnan mahdolliset vastakaupat ja alihankinnat, jos Yhdysvallat panee näin kovin ottein ruotuun suurta Nato-maata Turkkia .

Professorien mukaan F-35 on paitsi huikeasti kallein myös tekniikaltaan ylivoimainen hävittäjä, joita Japani on tilaamassa sata, Belgia ja Singapore useita kymmeniä -–ja ”meirän nilkit painaa perässä” yhdessä Tanskan ja Norjan kanssa. Niinpä Yhdysvalloilla on varaa painostaa osanottajamaita.

Toisaalta presidentti Niinistön kannatus rauhannobelisti EU:n militarisoinnille ja vierailu hävittäjäkauppias Macronin luona (ja sotilaittemme osallistuminen Nato-maan sotilasparaatiin)  voisi vihjata, ettei Mäntyniemessä vallitsekaan samanlainen ameriikankuume kuin armeijassa. Jos näin olisi, jäisi poliittiselle keskustelulle ja rauhanliikkeen toiminnalle vielä tilaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

*  *  *

pakistan aiti ja lapsi

kuva: Wikimedia Commons

On tietysti absurdia, että hävittäjähanketta viedään eteenpäin globaalisti, vaikka jo 30 vuoden päässä häämöttää asuinkelvoton maapallo. Presidenttimme toimii kuten kaikki poliitikot: toisesta suupielestä puhutaan ilmastokriisistä, toisesta halutaan Hornetien täysimääräistä korvaamista ja jopa avaruushankkeita. Lähtö kuuhun tai Marsiin vain ei ratkaise ongelmaa. Avaruusteknologia vain vauhdittaa tuhoisaa kehitystä.

Aseriisunta olisi konkreettinen, tuotannolle ja ihmisten arjelle kivuton tapa aloittaa ilmastotalkoot. Se ei etene, ellei joku aloita, ja Suomea ei uhkaa kukaan eikä mikään – paitsi jos liittoutumalla asetumme blokkikiistojen osapuoleksi. Tarvitaan nopea käänne aseriisunnan suuntaan, ja se lienee vielä mahdollinen.

Väittely hävittäjähankinnasta on normaalia demokratiaa

(Karjalaiseen lähetetty vastine, jota ei julkaistu. Otsikko on vaihdettu.)

Hävittäjähankinta on turvallisuuspoliittinen ratkaisu, kuten Karjalaisen päätoimittaja Koivumaa totesi 22.1. pääkirjoituksessaan ”Väittely hävittäjämäärästä on vaarallista leikkiä tulella”. Myyjä pystyy kontrolloimaan niiden käyttöä ja päivityksiä, joten Suomi joutuu riippuvaiseksi toimittajasta. Ahne asebisnes toki nappaa veroeuromme ja myy vanhentuvaa tekniikkaa, jos voi. USA itse kuitenkin pommittaa mm. Pakistanissa ja Afganistanissa kauko-ohjattavilla droneilla, niillä hoidetaan myös tiedustelua ja ilmavalvontaa.

Mistä tulee Koivumaan korostama ”kiveen hakattu” 64 hävittäjää? Hornet-hankinnassa Ilmavoimat pyysi kolmea laivuetta saadakseen kaksi. Ministeri Elisabeth Rehn yllättäen suostui, joten lentueita on kolme ja suurin osa seisoo tallissa. Eduskuntaa ja hallitusta harhautettiin asiassa myös lupaamalla vastaostoja ja ilmoittamalla aseistamattomien koneitten hinta, euroiksi muutettuna  1,5 miljardia; varustelu ja päivitykset ovat nostaneet hinnan noin 20 miljardiin.

Hankinnasta on kasvanut kytkös Yhdysvaltoihin: Naton kumppanuussopimus 1994, osallistuminen Afganistanin sotaan 2001-, isäntämaasopimus 2014, kahdenkeskinen ”aiejulistus” 2016. Vuonna 2016 oli USA:n sotaharjoitukset Suomen alueella, niillä se julisti näyttävänsä voimaa Venäjälle. Kahden valtameren suojassa sijaitsevalle Yhdysvalloille touhu on vaaratonta, mutta Suomi on niemi Venäjän kainalossa.

Päätökset tästä USA- ja Nato-kytkennästä on tehty pienessä piirissä ilman rehtiä keskustelua eduskunnassa saati laajemmin yhteiskunnassa. Jollei nytkään sallita keskustelua, se on vaaraksi demokratialle, jolla ei muutenkaan mene hyvin. Kaiken lisäksi Koivumaa itse väittelee hävittäjämäärästä, vaikka pitääkin ”väittelyä hävittäjämäärästä vaarallisena leikkinä tulella”.

Todella ongelmallinen on vaalien aikaan Suomessa pidettävä, Yhdysvaltojen johtama kahden kuukauden sotaharjoitus Bold Quest. Aiempiin harjoituksiin Venäjä on vastannut vain avaamalla Ala-Kurtin ja lisäämällä hävittäjälaivueen Karjalaan. On myös  nähty enemmän venäläisiä ja viimeksi Kiinankin sotalaivoja Itämerellä. Näin Shanghai-liittokin näyttää voimaa, kun Nato järjestää Pohjolassa ja Suomessa tiheästi sotaharjoituksia (mm. Trident Juncture 35 000 sotilasta, Suomesta 2000). Hyvin vaarallista leikkiä.

Kansainvälisen politiikan professorit ja tutkijat katsovat, että Venäjän tavoitteet Suomen suunnalla ovat konservatiiviset, siis tilanteen jatkuminen ennallaan. Suomen täytyy mielestäni satsata ulkopolitiikkaan ilmapiirin liennyttämiseksi Pohjolassa ja koko Euroopassa. Tällä on kiire, sillä uskottavuutemme välittäjänä hupenee joka siirrolla, jonka teemme USA:n ja Naton eduksi.

Kannattaako Suomen ilmapuolustusta rakentaa vanhenevaan, hävittäjiin perustuvaan asejärjestelmään? Ilmavalvonnassa voidaan lähitulevaisuudessa siirtyä droneihin. Sodassa puolustus taas perustuisi erilaisiin tykistöaseisiin ja ilmatorjuntaan. Halvempaa ja tehokkaampaa, vaikkakin ulkomaiset sodat jää silloin käymättä. Ilmavoimissa se ehkä harmittaisi, kun kansainvälinen urakehitys alkaisi pätkiä.

Onko muuten kukaan koskaan kuullut armeijasta tai aselajista, joka ei vaatisi lisää rahaa ja kalustoa?

Tarvitaan hyödyllisiä harjoituksia

(mielipide, julk. Karjalaisessa 15.9.2018)

Hallitus on tehnyt tarjouspyynnön 64 hävittäjästä Hornetien tilalle. Hinta nousee 7-10 miljardiin euroon, päivityksineen ja varusteineen kymmeniin miljardeihin. Se on niin valtava summa, että eduskuntaa ja veronmaksajia pehmitetään julkaisemalla lööppejä sodan uhkasta ja järjestämällä taistelunäytöksiä juhlakentillä ja kaupunkisotaharjoituksia keskustassa.

Sitä meille ei kerrota, miksi tänne hyökättäisiin: puuttuuko siis (Venäjältä) pusikkoa, vesistöjä, sellupuuta, elementtitaloja vai Itämeren rantaa? Vai onko Kreml sotahullu ja kyvytön laskemaan kustannuksien ja hyödyn suhdetta? Viittaukset Syyriaan ja Ukrainaan/Krimiin ontuvat: niissä on Venäjän sotilastukikohtia, meillä ei. Niitä sotilaalliset suurvallat puolustavat keinoja kaihtamatta.

Joukot, kuljetusvaunut ja pauke panivat miettimään, uhkaako meitä tosiaan kaupunkisota. Eikö viranomaisten pitäisi varautua toimintaan sään ääri-ilmiöiden kohdatessa ja ilmaston koetellessa infraa? Maantiet murenevat jo nyt. Entä jos tulee pitkiä lojusateita, talvisateita viemärien ollessa jäässä, ankaria helteitä, myrskytuulia sähkökatkoksineen, peruna- ja viljasatojen menetyksiä kuivuuden tai sateitten takia? Hinnannousu ei ole ratkaisu, eihän rahaa voi syödä, ja kun ilmastonmuutos on globaali ilmiö, ruuasta tulee vielä pula.

Viranomaisten sietäisikin kartoittaa yhteistyötään ilmastonmuutoksen kannalta, suunnitella keinoja sen pysäyttämiseksi ja omien päästöjensä alentamiseksi. Turhat sotaharjoitukset päästöineen nyt ainakin heikentävät turvallisuutta.

Sodasta ei ole muuta havaintoa kuin jatkuva propaganda. Tosin sotaministerimme kutsuu tänne Nato-maiden joukkoja tuon tuostakin, mikä voi muuttaa kuvaa vaarallisesti.

Ilmastonmuutos on joka tapauksessa realiteetti ja vaatisi viranomaisten laaja-alaista varautumista. Sen lisäksi että yksilöinä pohdimme elämänvalintoja (kasvissyönti, lentämisen ja yksityisautoilun välttäminen, kestävät kulutustarvikkeet) ja esitämme firmoille ja valtiovallalle vaatimuksia kehityksen kääntämiseksi.

Vai eikö kakaroille jätetä?

pakistan aiti ja lapsi

kuva: Wikimedia Commons

Pyssyleikkien aika on ohi

Viime vuosina Etelä-Euroopassa ja Kaliforniassa on ollut laajoja maastopaloja, tänä vuonna Ruotsissa ja Suomessakin. Kuivuus ja lämpeneminen kasvattavat hiekka-aavikoita etelään ja pohjoiseen ja sulattavat vuoristojäätiköitä. Meillä MTK järjesti kriisikokouksen, sillä katovuosi on jo toinen: viime vuonna kylmää ja märkää, nyt kuumaa ja kuivaa.

Ilmastonmuutoksesta on odotettu hyötyjä, mutta sään ääri-ilmiöt ja uudet tuholaiset näyttävät perivän voiton. Kun Välimeren ympäristön maanviljelys ja puutarhanhoito vaikeutuu, ruoan hinta tulee nousemaan. Tulipalot, viljelysmaan ja makean veden puute voivat myös  aiheuttaa ilmastopakolaisuutta Afrikan lisäksi Etelä-Euroopasta.

Vasen kätemme tietää kaiken tämän, media ja poliitikot puhuvat huolestuneeseen sävyyn. Samaan aikaan oikea käsi kuitenkin satsaa hävittäjähankintoihin, sotaharjoituksiin ja sotaisiin uhkakuviin. Ikään kuin ne tuottaisivat turvaa. Rajallisella maapallolla vannotaan talouskasvun nimeen , ”kakkua pitää kasvattaa jotta olisi jaettavaa”, vaikka ongelma on olevan hyvän epätasainen jakautuminen.

Kakaroille ei siis jätetä – ei resursseja eikä elinkelpoista maapalloa.

Armeija muokkaa mielipiteitä suopeiksi asehankinnoille järjestämällä PR-tilaisuuksina kalustonäyttelyitä, konsertteja ja jopa taistelunäytöksiä kaupunkien juhlakentillä (partiolaisten tapahtumassa 10.6., Porin Kirjurinluodossa 18.7., Joensuun Laululavalla 9.8.). Jos meihin kohdistuu hirmuinen uhka ja vastaus siihen ovat aseet, niin miksi armeijaa pitää mainostaa näin?

Todellinen uhka on mielestäni se, etteivät päättäjät tajua, mitä kello on lyönyt, vaikka Välimerellä on sekä ilmasto- että pakolaiskriisi. He tietävät Pariisin ilmastotavoitteet, mutta kasvattavat armeijoita, asetuotantoa ja niiden valtavia päästöjä.

Tämä on moraalinen kriisi. Raaka-aineita, energiaa, tutkimusta ja verorahaa haaskataan aseiden tuotantoon ja käyttöön sekä EU:n uudessa budjetissa että Suomen kehysbudjetin luonnoksessa. Puolustusmenojen suunnitellaan kasvavan lähivuosina 40 prosenttia.

Aserahat ovat poissa arjen turvallisuudesta ja hyödyllisestä toiminnasta. Nyt pitäisi kiireesti selvittää, millä toimilla ilmaston lämpeneminen olisi pysäytettävissä ja kehitys käännettävissä. Yksilöiden ruokavalinnat ja lentomatkailun välttäminen  ovat tärkeitä mutteivät riitä, tarvitaan ilmastovaikutuksen huomioimista kaikissa julkisen vallan ja liike-elämän ratkaisuissa – ja tähän velvoittavia lakeja. Tästä puhuu hyvin Satu Hassi, mutta armeijan päästöt unohtuvat häneltäkin.

Asevarustelu, suuret sotaharjoitukset ja taistelunäytökset vähintäänkin ovat toimintoja, joiden lopettamisesta olisi vain etua. Suomi voisi aloittaa satsaamalla kalliiden asehankintojen sijasta liennytysdiplomatiaan ja neuvottelujen edistämiseen.  

hävittäjätarra_uusi2-iso

Allekirjoita hävittäjähankintaa koskeva nettiadressi ja suosittele tuttavillekin.

  • Tarjosin tätä kirjoitusta pariin lehteen, mutta ei kelvannut.

Vastakkainasettelu ↔ varustelukierre

Asebisneksellä ja rikkaimmalla prosentilla menee nyt mukavasti, kun ihmisiä on Suomessa ja muualla Euroopassa onnistuttu jakamaan vastakkaisten blokkien, joko Naton tai Venäjän (ja Kiinan) tukijoiksi. Joka pitää molempia epädemokraattisina militaristeina, saa usein kuulla olevansa sekä natotrolli, russofobi että putinisti.

Tilanne muistuttaa vuotta 1914, jolloin sivistyneistö ja jopa työväenliike  hajaantuivat omien maidensa porvariston tukijoiksi. Veriseksi muodostunut maailmansota alkoi hurmahenkisen isänmaallisuuden ilmapiirissä.

Nytkin vastakkainasettelu suosii militarismia ja asebisnestä, uusi varustelukilpa onkin hyvässä vauhdissa. Ilmastokriisin oloissa tämä on absurdia. Globaalin poliittisen järjestelmän sotaisuus ja talouskasvu uhkaa koko eliökunnan säilymistä. 

Suomi on vauhdilla mukana. Kansan vastustama Nato pitää isäntämaasopimuksen nojalla monet sotaharjoitukset vuosittain maassamme. Rahaa toisaalta on, toisaalta ei ole: tekeillä on vähintään 10 mrd. euron  hävittäjähankinta (vastustava facebook-ryhmä) ja miljardin sota-alushankinta, vaikka palveluja ja etuja leikataan ja valtion omaisuutta realisoidaan. Asehankinnat sitovat maatamme yhä tiiviimmin Natoon ja hyödyttävät lähinnä sen projekteja. Maan puolustuksessa hävittäjien käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu. Peli on vaarallista.

Jotta määräraha hyväksyttäisiin eduskunnassa, media pelottelee ihmisiä Venäjän sotilaallisella uhkalla, ”arvaamattomuudella”, vilisee juttuja maan luontaisesta pahuudesta ja laajenemispyrkimyksistä. Todisteena on Krimin anneksio, joka selittyy Venäjän ydinasetukikohdalla Sevastopolissa ja Ukrainan Nato-pyrkimyksellä . Teko oli vastoin kansainvälistä oikeutta muttei järin ”arvaamaton”, jos katsomme karttaa.  Samaan aikaan Venäjä ei ole laajentunut Transnistriaan eikä Etelä-Ossetiaan, vaikka ne ovat pyytäneet.  Itämerellä Venäjän intressi on Pietarin turvallisuus ja merenkulun sujuminen, kuten Itämeren turvallisuutta käsitelleen tilaisuuden  asiantuntija-alustuksissa todetaan. Konfliktia se ei tänne halua, ja Venäjällä pelottelu onkin äänestäjien ja edustajien pehmittämistä jättihankinnoille.

Venäjän uhkan rinnalla toistellaan omahyväisesti lännen demokraattisuutta ja ihmisoikeuksien edistämistä. EU:n Kreikka-poltiikka, Espanjan poliittiset vangit, Irakin sotakoalition 2003 synnyttämä ISIS ja kaaos, Afganistanin tilanne ja Guantanamon vangit, yhteistyö Israelin apartheid-hallinnon ja Saudi-Arabian kanssa – kaikki nämä ovat vain poikkeuksia säännöstä, toisin kuin Venäjän ongelmat.

Kritiikki,  joka kohdistetaan oman maan ”vastustajaan” omien vallanpitäjien ja hallituksen sijasta, ei ole rohkeaa eikä vaikuttavaa. Kun Putinia kritisoidaan täällä, hän voi esiintyä ulkoisen uhkan torjujana ja touhu kääntyy itseään vastaan. Suomessa moinen ”kritiikki” palvelee nyt asehankintoja ja ministeri Jussi Niinistön toimintaa.

Niin lännessä (yhtiövalta ja oikeistopopulismi) kuin idässä (lähes autokratia) on pahoja demokratiaongelmia, hallitukset palvelevat rahapiirejä, asebisneksen ja armeijoiden poliittinen valta kasvaa ja kansa seuraa katseella.  EU:n sotilaallinen rahoitus ja yhteistyö on tästä pelottava esimerkki. Sen paremmin Venäjää kuin länttä ei voi pitää imperialismin vastustajana tai rauhan edistäjänä, vaikka niiden retoriikka yrittäisi niin uskotella. Näissä ongelmissa riittää  kritisoitavaa ja pureskeltavaa.

Lännen hehkutuksen vastareaktiona ilmenee kritiikitöntä Venäjän puolustelua. Maalla on laillinen turvallisuusintressinsä, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Se oli sotateollisen kompleksin tavoitekin. Edistyksellisen ihmisen kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjän sisäpolitiikka on hyvin oikeistolaista ja epädemokraattista, maata johtaa pieni miesryhmä, joka kertoo, mitä parlamentti päättää, ja joka nimittää aluejohtajat. Puolueet ovat lähes vitsi ja kansalaisjärjestöjen ”politikointi” eli kriittiset kannanotot poliittisiin ratkaisuihin estetään laeilla ulkomaisista agenteista ja ekstremismin vastustamisesta.
Ulkopolitiikassa Venäjä ei puolustaisi vaikkapa ”Assadin laillista hallitusta” päivääkään, jos se vaatisi Tartusin ja Heimimin sotilastukikohtien sulkemista.  (Oman ikäluokkani ihminen ehkä muistaa Yhdysvaltojen tukeman Nguyen Van Thieun ”laillisen hallituksen” Saigonissa 1967-75.)

Monet tiedostavat USA:n demokratia- ja ihmisoikeuspuheiden onttouden verrattuna CIAn ja USA-armeijan tekoihin ympäri maailman. Toivottavasti myös sen, ettei Putinin vakaus- ja rauhanpuhe ole sopusoinnussa Syyriassa sotimisen, Krimin anneksion ja Donbassin sotilasneuvonantajien kanssa. Sotien runtelemalla Venäjällä rauhanretoriikka on poliittinen välttämättömyys, mutta samalla voi hyvin sotia syrjemmällä Tšetšeniassa tai Syyriassa, vallata siirtomaa Krimin takaisin tai rehvastella tulevilla superaseilla.

Irakin sodan vastaisen liikkeen jälkeen rauhantoiminta on ollut meillä heikkoa. Venäjän ”nouseminen” Naton päävastustajaksi 2005 lähtien on jakanut liikettä kansainvälisestikin, mikä näkyy Lähi-idän suursodan vähäisenä ja hajanaisena vastustuksena. Lännen ja Venäjän avoin puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin 2013-14 pahensi tilannetta edelleen. Ukrainalle se on tuottanut demokratian sijasta sotaa, nationalismia ja jakautumista.

Hajaannusta ja vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi päästää konfliktin toisen osapuolen tukemisen asteelle, kuten 1914. Sodanvastustajien pitäisi nyt etsiä yhteisiä teemoja, vaatia aselepoa ja neuvotteluja konflikteihin, luopumista kaikista varusteluohjelmista. Sotilaallisen tutkimuksen sijasta vaadittakoon rahaa ratkaisujen etsimiseen maailman köyhiä ja koko eliökuntaa uhkaavaan kriisiin. Asekaupan rajoittaminen, aseriisunta ja varustelukilvan katkaiseminen ovat ainakin sellaisia. Kiistakysymykset ratkaisee historia. Jos liittolaisia kaipaamme, suunnatkaamme katseet kansalaisjärjestöjen,  YK:n, UNICEFin, WHO:n, Punaisen ristin, Human Rights Watchin yms. suuntaan.

Kansalaistoimijoiden ja erilaisten järjestöjen yhteistyöllä valtiot voidaan painostaa sopimaan ratkaisuista, joita maailman tilanne edellyttää.
havittajamrd

 

Rauhanliikkeestä puhutaan

Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.

Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944-45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.

Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.

Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.

Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.

Lähtölaukauksen twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS.  Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.

Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]

EU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.

Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10-30 miljardia turhiin/ vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.

Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

unesco-slogan

Hävittäjäkoneet vastaan turvallisuus

Armeijan hukatut miljardit -teoksen kirjoittaja Pentti Sainio kertoi Joensuussa Hornet-kaupan kokemuksista: eduskunnalta pimitettiin hankinnan todellinen hinta siten, että päätös tehtiin aseistamattomien koneiden pohjalta. Sen jälkeen on riittänyt lisämenoja aseistusta ja päivityksiä ostettaessa, 1,5 miljardin euron sijasta rahaa on palanut 4. Niinpä muualla on säästetty: lakkautettu varuskuntia, jätetty uusi suurtykkijärjestelmä vaille ammuksia.

Oudointa lienee, että koneita ostettiin 64 vaikka tarvittiin n. 20, enintään 40. Ilmavoimat sai sen, mitä ilkesi pyytää, kiitos Ahon, Viinasen ja E. Rehnin. Nyt ei harjoitteluun riitä lentäjiä eikä kerosiinia. Toisaalta Suomen puolustus on nyt tiukassa kytköksessä Nato-maahan ja ilmavoimien komentokieli ”turvallisesti” fingelska.

Hornetien tilalle aiotaan nyt ostaa uusia koneita ja jälleen 64 kpl. Hankinnan valmistelee Sipilän hallitus, keskeisesti ministeri Jussi Niinistö. Lopullinen päätöksenteko jää seuraavalle vaalikaudelle. Ruotsi on tarjonnut vuokralle Gripen-koneitaan, joka olisi selvästi edullisinta. Niiden testituloksissa on ongelmia, mutta Sainio arvioi, että syynä on tulosten näpelöinti. Puolustusministeriö ja ilmavoimat vaativat tietenkin kalleinta vaihtoehtoa.

Ilmavoimien suosikki on yhdysvaltalainen F-35, jonka hinta on moninkertainen muihin verrattuna. On puhuttu 10 miljardista, mutta Sainio arvioi lukua kolmasosaksi todellisista kustannuksista. Pelkkä lentäjän elektroninen kypärä maksaa 400 000 e.

Hankintapäätös aiheuttaisi siis rajuja leikkauksia muihin julkisiin menoihin, rahoitettiinpa osto velalla tai muilla tavoin. Hyvinvointivaltion murentaminen ainakin vähentää sekä ihmisten turvallisuudentunnetta että yhteiskunnan vakautta ja vallan legitimiteettiä. Myös motivaatiota maan puolustamiseen.

F35-koneet ovat lentäviä tykkejä ja tiedustelulaitteita. Niiden viesti- ja komentojärjestelmä on pitkä ja mutkikas, altis elektroniselle häirinnälle. Ilmavoimiemme johto olisi edelleen Pentagonista riippuvainen.

F-35-koneita myytiin puolipakolla Norjaan ja kaupitellaan nyt innolla Suomeen. Täältä käsin niillä voidaan vakoilla Kuollan niemimaan lisäksi myös Pietarin alueita. Lentotiedustelua on jo harjoiteltu mm. Rissalasta v. 2016; toukokuun lopussa on valtava lentosotaharjoitus Pohjoiskalotissa. Toiminta kohdistuu Venäjää vastaan, ja siellä tämä havaitaan. Vakoileminen horjuttaa turvallisuuttamme.

F-35-koneiden valinta ei olisikaan maanpuolustusta, vaan ideologinen ja sotilaspoliittinen ratkaisu. Suomea sotkettaisiin entistä pahemmin USA:n sotilastiedusteluun, Natoon ja sen konflikteihin seurauksineen. Ei auta tiedustelulaki terrorismin torjunnassa, jos Suomi asemoituu osaksi Lähi-idässä sotivaa länttä – tai itää. Lockheed-Martin toki kiittäisi ja pääministeri kutsuttaisiin Trumpille kylään, kuten Aho Bushille 1992.

Maanpuolustuksessa Sainio kannattaa tykistöä ja ilmatorjuntaa; hän arvelee, että aluevalvontaan tarvittavat 20 toimivaa Hornetia löytyy vielä pitkään.

Aseita on yllin kyllin, käytettäköön budjettivarat vakaan yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Torjukaamme ilmastonmuutosta, vaatikaamme aseistariisuntaa. Nämä sijoitukset antavat todellista turvaa. Liity Rauhanpuolustajiin

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Tampereen Lentävänniemessä asustavan sotahistorian tutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Kukkala

Toimittaja ja kirjailija

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.