Arkisto kohteelle heinäkuu 2016

Terrorismin vastainen sota? -2

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf

New Yorkin iskujen jälkeen presidentti George W. Bush julisti sodan terrorismia vastaan, ja monien maiden, myös Venäjän johtajat kannattivat ajatusta. USA hyökkäsi Afganistaniin 2001, Irakiin 2003, Venäjä soti 2000-01 Tšetšeniassa, on ns. kaadettu diktatuureja pommittamalla Mogadishua, Tripolia. Pitkä ”demokratiaprojekti” jatkuu Syyriassa, se on tuottanut 8 miljoonaa maan sisäistä pakolaista ja 4 miljoonaa ulkomaille paennutta.

Kansainvälisen politiikan asiantuntijat varoittivat heti v. 2001, ettei terrorismia voi voittaa sotimalla, armeija ei sovellu sen vastustamiseen. Terrorismin vastustamisella perustellaan  kansalaisten vakoilemista ja kansalaisvapauksien rajoittamista, esim. lentomatkustajien kontrollia ja profilointia. USA:n poliisiorganisaatio on aseistettu armeijaksi,  Venäjällä taas säädetty ääritoiminnan vastainen laki, jonka nojalla on vangittu kriittisiä toimijoita ja kielletty järjestöjä.  Terrori-iskut ovat kuitenkin lisääntyneet, etenkin Lähi-idässä ja muualla kehittyvissä maissa.

Terrorismia sanotaan köyhän miehen sodaksi. Kasvualustana on säännöllisesti sotatila, joka liittyy jotain kautta ylikansallisten suurfirmojen öljybisnekseen tai muihin tärkeisiin resursseihin. Suurfirmat vievät rikkaudet, tuhoavat viljelysmaita ja asuinympäristöjä ja synnyttävät oikeutettua katkeruutta. Salaiset palvelut kouluttavat ryhmiä vastustamaan ja sabotoimaan epämieluisaa hallitusta tai  toisen valtion tukemaa armeijaa. Niiden maksamat palkat, aseet ja valta houkuttavat katkeria ihmisiä, joilta salataan kouluttajien taustat ja todellinen rooli. Järjestöt myös pakottavat ihmisiä taistelijoikseen.

Näin ovat syntyneet CIA:n kouluttamat Taleban ja al Qaida taistelemaan Neuvostoliittoa ja Kabulin hallintoa vastaan 1980-luvun Afganistanissa. Israelin Mossad on aikanaan kouluttanut ja aseistanut Hamasia ja Hizbollahia hajottaakseen PLO:n ja al Fatahin. Kreml ruokkii pesässään käenpoikaa tukemalla Kadyrovin hallintoa islamistien vastaisen taistelun varjolla.

Tilanne karkaa säännöllisesti aseistajien käsistä; vaikkapa Kadyrovin erottaminen islamisteista on vaikeaa. Se on luonnollistakin, kun muistetaan terrorijärjestöjen rekryyttien ja kouluttajatahon välinen sosiaalinen kuilu.

Terrorijärjestöt rekrytoivat taistelijoita yhteiskunnasta syrjäytettyjen, ennen muuta työttömien ja toivottomien nuorten miesten keskuudesta. Sekä resurssisodat että terrori-iskut ja terrorismin vastaiset kontrollitoimet kohdistuvat kovimmin yhteiskunnan vähäosaisiin ja keskiluokkaan, siis samaan ryhmään josta taistelijat tulevat. Vallanpitäjät eivät joudu niiden kohteeksi käytännössä koskaan.

Öljy on pirun keksintö sekä rauhan että ilmaston näkökulmasta. Terrorismin ”vastaiset” sodat  ruokkivat katkeruutta ja terrorismia. Sekä terroriteot että terrorismin vastainen sota kääntyvät niitä vastaan, joita sanovat puolustavansa, ja kärsimään joutuvat rivi-ihmiset niin sota-alueilla kuin siirtomaavaltojen kaupungeissa tehdyissä iskuissa. Loppu sodalle!

Mainokset

Naton ja militarismin raikas ilmapiiri?

Oli masentavaa nähdä sotilaallisesti liittoutumattomien maiden, Suomen ja Ruotsin päämiehet Naton suljetuilla illallisilla. Tasavallan presidentin aloite tunnistamattomien lentojen kieltämisestä Itämerellä saattoi edetä, mutta eiköhän se olisi onnistunut tärväämättä isoa palaa liittoutumattomuuden rippeistä.
Muilta osin suosittelen Varsovan Nato-kokouksen tiimoilta Risto Volasen bloggausta , Visurin haastattelua , Jouko Jokisalon artikkelia . Uutisointia on kommentoinut Volasen lisäksi  terävästi myös Tuomioja. Kielteisen kannan Nato-joukkojen lisäämiseen Itämerellä on ottanut mm. Sadankomitea. Alueen strategisista kuvioista on tutkija, YT Arto Nokkala kirjoittanut kaksiosaisen artikkelin, jota suosittelen.

* * *

Taannoin hämmästelin, onko Nato-jäsenyys menettelytapoja lukuunottamatta jo päätetty. Tätä käsitystä meille syötetään: Ylen gallupissa 48% vastaajista oli sitä mieltä, että jäsenyyteen vaaditaan kansanäänestys, 40% vastustaa sitä. Almamedian nettikyselyssä kannat olivat päinvastoin. Liittymisestä itsestään ei kai kysytty.

On arvioitu brittien Brexit-äänestyksen säikäyttäneen ihmiset ajattelemaan, ettei kansa osaa äänestää oikein. Ja onhan eduskuntamme tosiaan väärällään kansanedustajia, joiden harkintakykyyn (tai ainakin laskelmointitaitoon) voi luottaa isoissa ja pienissä asioissa (linkki per sana). He tekevät parempia päätöksiä kuin me pulliaiset, siitä on näyttöäkin.

Osa gallupin vastaajista ehkä vastustaa kansanäänestystä, koska katsoo että koko jäsenyyshanke pitää sodanuhkan ja ilmastokriisin takia haudata oikopäätä. Tälle kannalle kallistun itsekin.  Maapallo ei kestä sotilasliittojen vahvistamista -> asevarustelua ja sotia.

* * *

Mahdollisia selityksiä keski-ikäisten ja nuorempien vastustukseen:

1) he eivät osaa kuvitella elämää EU:n ulkopuolella, koska siitä ei ole kokemusta tai ainakaan muistikuvia, ei liioin jäsenyyttä koskeneista argumenteista Suomessa. Niinpä brittien EU-vastaisuus tuntuu käsittämättömältä,  selittyy muukalaiskammolla tai muilla irrationaaleilla syillä.

2) Media on dissannut kansalaisten arvostelukykyä täysillä. Se ei pohdi omaa rooliaan tietotason ja analysointikyvyn kehityksessä. Kuitenkin politiikan toimittajat ovat jo pitkään keskittyneet poliitikkojen luonteeseen ja yksityiselämään politiikan sisällön sijaan, asiantuntijalausuntoja latelevat journalistit ja julkkikset, poliitikkojen haastattelut ovat hampaattomia.  Taloutta korostetaan yhteiskunnallisten ja poliittisten kysymysten yli, ikäänkuin me olisimme taloutta eikä talous meitä varten. Toimittajat eivät kysy poliitikoilta, kuka mistäkin päätöksestä hyötyy, kuka kärsii. Jauhetaan vain maamme kilpailukykyä samaistaen ”maa” ja kansa muutamaan kymmeneen vientifirmaan. Ei ihme jolleivät rahan ja vallan keskinäissuhteet hahmotu – myöskään toimittajille – ja jos arvostelukyky ontuu.

3) Alle 40-vuotiaiden muistin aikana Venäjä on ollut juopon presidentin, mafiosojen ja katurikollisuuden maa 1990-luvulla, sitten KGB-miehen johtama suurvallaksi pyrkivä ”Hollannin kokoinen kansantalous”, jolla pelottelu on itäisen Euroopan uusien EU- ja Nato-jäsenten sisä- ja ulkopolitiikan ydintä. Venäjä on myös sotinut kansalaisiaan vastaan Tšetšeniassa ja Georgiaa vastaan 2008, demokratian, sanan- ja kansalaisvapauksien tila on kehno ja nationalismi rehottaa. Sen kasvussa lännen oppimestarimaisella asenteella on ollut oma osuutensa.
USA:n samaan aikaan käymät sodat Persianlahdella, kaaokseen johtaneet hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin, tuki Israelin apartheid-hallituksille ja ”hyödyllisten” islamistiryhmien koulutus ja aseistaminen, Naton sekaantuminen Jugoslavian hajoamissotiin, Libyan valtion hajottamiseen, mafiajohtoisen Kosovon perustamiseen, parhaillaankin jatkuvat lennokkipommitukset… Kaiken tämän tiedämme amerikkalaisten omistamien tiedotusvälineiden versioina emmekä julista Natoa tai Yhdysvaltoja ”hyytäväksi aggressoriksi”, kuten J. Aro Venäjän. Demonisointia ei herätä liioin internetin käyttäjien ja valtiojohtajien Windows- ja NSA-vakoilu ja sen paljastajien kidutus ja vainoaminen, ei Quantanamon ikuisvangit, ei sähköaita Meksikon rajalla, presidentinvaalien rahavetoisuus ja vilppiepäilyt eikä poliisin aseistaminen armeijaksi 2001 alkaen ja sen sota köyhiä värillisiä vastaan. Toista on kömpelösti toimiva trollitehdas.

3) Jo kolmatta vuotta iltapäivälehtien lööpit pelottelevat meitä Venäjän uhalla joka päivä, vaikka reaalista uhkaa ei ole, minkä sekä hallitus että puolustuspoliittiset selonteot ovat todenneet. Tässä ilmapiirissä sotateollisen kompleksin myyntikonttori Nato, militarismi ja armeijan kasvava poliittinen valta   kuvataan raikkaaksi vaihtoehdoksi liittoutumattomuuden ummehtuneelle puolustamiselle. Orwell-vainaa taputtaa käsiään (kuvassa sitaatti dystopiasta Vuosi 1984).orwell



Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.