Posts Tagged 'Nato'

Venäjä-moralisointi ei auta

”Juuri niin käynnistettiin valtava Ukraina-mustamaalaus – ja juuri niin voitaisiin aloittaa Kremlin niin halutessa isompi Suomen demonisointi. ” (Ilta-Sanomien pääkirjoitus 9.6.2020)

Näin IS analysoi Venäjän poliittisten toimijoiden, ennen kaikkea Venäjän sotahistoriallisen seuran harjoittamaa historian uudelleenkirjoitusta.  Pahoittelen, että kommenttini on blogiksi  kovin pitkä.

Noin viiden vuoden aikana Venäjällä on vainottu Stalinin terrorin teloitus- ja joukkohautapaikan Sandarmohin löytäjää ja tutkijaa Juri Dmitrieviä, yritetty kaivauksin osoittaa, että uhrit ovat  suomalaisten miehittäjien 1941-44 joukkoteloittamia sotavankeja. Tuloksien puute ei estänyt kirjasen julkaisemista suomalaisen kohudosentin kustantamana. Professori Kujala on kritisoinut sitä.

Venäjän rikostutkintakomitea on käynnistänyt tutkimuksen suomalaisten miehittäjien Karjalassa suorittamasta kansanmurhasta polttouuneineen ja elävältä hautaamisineen, joskin hanke pian katosi viraston nettisivulta. Kontupohjaan aiotaan pystyttää  elokuvan teosta jääneistä lavasteista lasten keskitysleiri, puuhaajat ovat saaneet valtiolta miljoonien ruplien apurahan.  Paikalla ei ole ollut lasten keskitysleiriä, ja kaupunkilaiset vastustavat hanketta, joka turmelisi keskeisen virkistysalueen.

Uusin ”uutinen” ovat suomalaisten piiritettyyn Leningradiin pudottelemat tappavat lelut. En ole selvillä Suomen lentopommituksista Leningradiin, ehkä niitä tehtiin. Tappavat lelut tuovat kuitenkin mieleen toisaalta Stalinin aikaiset väitteet lelunalleihin pannusta lasimurskasta, toisaalta nykyajan rypälepommit, joissa käytetään maastoon leviäviä pikkuesineitä. Räjähtäessään ne vammauttavat uteliaita lapsia.

Näin räikeään historiapolitiikkaan emme ole tottuneet. Neuvostoliitto/Venäjä ei ole korostanut sodan tapahtumia vaan rakentanut naapurisuhteita tähdäten siihen, ettei Suomi uhkaisi sitä. Muut kuin tutkijat ja hyvin vanhat suomalaiset eivät tiedä 1930-40-lukujen ”ryssävihasta” ja sotapropagandasta. Ei liioin Itä-Karjalan miehityshallinnosta, joka kokosi venäjänkielisiä leireille lähetettäviksi sinne, minne Kolmas valtakunta myöhemmin määrää. Joukkoteloituksista saati polttouuneista ei ole tutkimustietoa. Tuhannet sotavangit ja keskitysleirien asukkaat kuolivat nälkään, kylmään, tauteihin ja raskaaseen työhön, myös lapset. Vepsäläisiä ja karjalaisia taas suomalaistettiin mm. kouluissa.

Rikostutkintavirasto nojautuu syytöksissään turvallisuusviranomaisten (NKVD / KGB / FSB) raportteihin. Niiden luotettavuuden näkee 1950-luvun rehabilitaatioista, joissa satojen tuhansien uhrien syytteet kumottiin ”koska rikosta ei ole tapahtunut”. Syyte oli ilmiantajan tai kuulustelijan sepite, jonka kidutettu uhri allekirjoitti. Sodan aikana ja jälkeen miehityksen alla eläneitä ja sotavankeja kohdeltiin maanpettureina, joten heillä oli vahva motiivi liioitella kokemiaan kauhuja kuulustelijoille.

Jelena Tšižova kuvaa syksyllä ilmestyvässä romaanissaan Muistista piirretty kaupunki, kuinka terveet turvallisuusmiehet sepittivät piiritetyssä Leningradissa vihollisten merkinantajia, paniikin lietsojia yms. osoittakseen tarpeellisuutensa ja välttääkseen rintamapalveluksen. Rikostutkintakomitean käyttämät tietolähteet eivät siis ole luotettavia.

* * *

Miksi Venäjä sitten uudelleenkirjoittaa jatkosodan historiaa? Arja Paananen ja moni muu tyytyy moralisoimaan Putinin ja Kremlin pahuudesta ja ennustaa hyökkäystä Suomeen ja/tai EU:n hajottamista (tarvitaankohan siihen Venäjää). Suomea verrataan suoraan Ukrainaan. Kreml ei ole myöntänyt Sevastopolin ydintukikohdan ratkaisevaa vaikutusta Krimin laittomaan anneksioon 2014 ja sekaantumiseensa Ukrainan sisällissotaan. Se puhuu venäjänkielisten asemasta, ja täkäläinen media näyttää nielevän valheen. Jopa Suomen venäjänkielisiä aletaan epäillä. Tärkein unohdus on kuitenkin sotilaallinen: meillä ei ole Venäjän sotilastukikohtia, ja Kreml tarkastelee meitä itseensä kohdistuvan uhkan näkökulmasta. Juuri siinä on tapahtunut muutos.

IS:n pääkirjoituksessa mainitaan Makarovin Nato-lausunto ja presidentti Niinistön vastaus – vuonna 2012. Sen jälkeen Suomi on solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen 2014, Naton ydinasemahtien Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa sotilaallisen aiesopimuksen 2018 (minkä Venäjä tulkitsi lähes Nato-jäsenyydeksi ), liittynyt Nato-vetoisiin JEFF-joukkoihin 2018. Suomessa järjestetään vuosittain kymmeniä sotaharjoituksia, joihin osallistuu Nato-maiden joukkoja ja joiden käsikirjoituksessa vihollinen on käytännössä Venäjä. Tämä kaikki tiedetään Moskovassa.

Keväällä 2019 Yhdysvallat osallistui 2 kk Arctic Challenge-harjoitukseen samaan aikaan kun meillä pidettiin eduskunta- ja EU-vaalit.  Silti ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ollut taaskaan vaalikysymys, ja niinpä hävittäjähankinta ja liukuminen Natoon sai edetä armeijan ohjauksessa.

Laaja yleisö on Venäjällä suhtautunut Suomeen lähes idealisoiden ja pitänyt hyvänä naapurina. Nyt tilannetta muutetaan aktiivisesti. Nato ja Yhdysvallat on Venäjän päävastustaja, Venäjä taas Naton. Kun Suomi ujuu Natoon, meistä tulee vihollismaa ja tämä halutaan saattaa venäläisten tietoon. Tämä vastasiirto olisi  kannattanut ottaa huomioon, kun tehtiin siirtoja kothi Natoa.

Suomen imagoa muokkaavat nyt painavammat tahot kuin maksettu kodudosentti: hallintoa lähellä oleva sotahistoriallinen seura, rikostutkintavirasto, virallinen RIA Novosti. Suurimpia ongelmiamme eivät olekaan pakolaisvyöry (1), tonttikaupat (2) tai valheet lastensuojelusta (3). Saati Pietarin trollitehdas (4), jossa tuskin on suomentaitoisia -– mistäpä heitä löytyisi?

Alafuzoffin työryhmän Venäjä-raportti kannattaisi lukea tästä näkökulmasta: jos Suomi on nyt Venäjän turvallisuuspolitiikassa vähemmän merkittävä maa kuin kylmän sodan aikana, se on oikein hyvä. Nuo neljä vuosientakaista vasta-argumenttia joutaa unohtaa, pulmat ovat hankalampia. Hybridisodan asiantuntijat tekisivät järkevästi, jos miettisivät niiden sijasta Naton puuhia Lapissa, Murmanskin naapurissa. Ja Rissalassa, josta  lennellään jatkuvasti Venäjän rajalle. Kysykää vaikka Nurmeksen ja Lieksan asukkailta.

”Niinistöllä olisi nyt hyvä hetki viheltää peliä poikki. Siitä jäisi ainakin selkeä nettijälki, sillä muuten voi käydä niin, että vaikeneminen tulkitaan myöntymisen merkiksi.” (IS 9.6.2020)

Entä jos Niinistö ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska Venäjä voi alkaa kysellä Suomen Nato-sopimuksista ja -sotaharjoituksista?

Eduskunnan pitäisi kiireesti perehtyä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ruveta käsittelemään sitä. Aloittaa voisi karttaharjoituksesta. Armeijan, PS-värisuoran ja presidentin osaaminen alkaa olla nähty.

Ja mediassa voitaisiin vaihtaa mustavalkoinen väritelkkariin.

euraasia

Karttaharjoitus: merkitse kartalle valtioiden rajat ja nimet. Korosta Nato-maiden nimet sinisellä, Shanghai-liiton maat punaisella, puolueettomat vihreällä ja harmaan vyöhykkeen maat turkoosilla.

 

Väittely hävittäjähankinnasta on normaalia demokratiaa

(Karjalaiseen lähetetty vastine, jota ei julkaistu. Otsikko on vaihdettu.)

Hävittäjähankinta on turvallisuuspoliittinen ratkaisu, kuten Karjalaisen päätoimittaja Koivumaa totesi 22.1. pääkirjoituksessaan ”Väittely hävittäjämäärästä on vaarallista leikkiä tulella”. Myyjä pystyy kontrolloimaan niiden käyttöä ja päivityksiä, joten Suomi joutuu riippuvaiseksi toimittajasta. Ahne asebisnes toki nappaa veroeuromme ja myy vanhentuvaa tekniikkaa, jos voi. USA itse kuitenkin pommittaa mm. Pakistanissa ja Afganistanissa kauko-ohjattavilla droneilla, niillä hoidetaan myös tiedustelua ja ilmavalvontaa.

Mistä tulee Koivumaan korostama ”kiveen hakattu” 64 hävittäjää? Hornet-hankinnassa Ilmavoimat pyysi kolmea laivuetta saadakseen kaksi. Ministeri Elisabeth Rehn yllättäen suostui, joten lentueita on kolme ja suurin osa seisoo tallissa. Eduskuntaa ja hallitusta harhautettiin asiassa myös lupaamalla vastaostoja ja ilmoittamalla aseistamattomien koneitten hinta, euroiksi muutettuna  1,5 miljardia; varustelu ja päivitykset ovat nostaneet hinnan noin 20 miljardiin.

Hankinnasta on kasvanut kytkös Yhdysvaltoihin: Naton kumppanuussopimus 1994, osallistuminen Afganistanin sotaan 2001-, isäntämaasopimus 2014, kahdenkeskinen ”aiejulistus” 2016. Vuonna 2016 oli USA:n sotaharjoitukset Suomen alueella, niillä se julisti näyttävänsä voimaa Venäjälle. Kahden valtameren suojassa sijaitsevalle Yhdysvalloille touhu on vaaratonta, mutta Suomi on niemi Venäjän kainalossa.

Päätökset tästä USA- ja Nato-kytkennästä on tehty pienessä piirissä ilman rehtiä keskustelua eduskunnassa saati laajemmin yhteiskunnassa. Jollei nytkään sallita keskustelua, se on vaaraksi demokratialle, jolla ei muutenkaan mene hyvin. Kaiken lisäksi Koivumaa itse väittelee hävittäjämäärästä, vaikka pitääkin ”väittelyä hävittäjämäärästä vaarallisena leikkinä tulella”.

Todella ongelmallinen on vaalien aikaan Suomessa pidettävä, Yhdysvaltojen johtama kahden kuukauden sotaharjoitus Bold Quest. Aiempiin harjoituksiin Venäjä on vastannut vain avaamalla Ala-Kurtin ja lisäämällä hävittäjälaivueen Karjalaan. On myös  nähty enemmän venäläisiä ja viimeksi Kiinankin sotalaivoja Itämerellä. Näin Shanghai-liittokin näyttää voimaa, kun Nato järjestää Pohjolassa ja Suomessa tiheästi sotaharjoituksia (mm. Trident Juncture 35 000 sotilasta, Suomesta 2000). Hyvin vaarallista leikkiä.

Kansainvälisen politiikan professorit ja tutkijat katsovat, että Venäjän tavoitteet Suomen suunnalla ovat konservatiiviset, siis tilanteen jatkuminen ennallaan. Suomen täytyy mielestäni satsata ulkopolitiikkaan ilmapiirin liennyttämiseksi Pohjolassa ja koko Euroopassa. Tällä on kiire, sillä uskottavuutemme välittäjänä hupenee joka siirrolla, jonka teemme USA:n ja Naton eduksi.

Kannattaako Suomen ilmapuolustusta rakentaa vanhenevaan, hävittäjiin perustuvaan asejärjestelmään? Ilmavalvonnassa voidaan lähitulevaisuudessa siirtyä droneihin. Sodassa puolustus taas perustuisi erilaisiin tykistöaseisiin ja ilmatorjuntaan. Halvempaa ja tehokkaampaa, vaikkakin ulkomaiset sodat jää silloin käymättä. Ilmavoimissa se ehkä harmittaisi, kun kansainvälinen urakehitys alkaisi pätkiä.

Onko muuten kukaan koskaan kuullut armeijasta tai aselajista, joka ei vaatisi lisää rahaa ja kalustoa?

Hävittäjäkoneet vastaan turvallisuus

Armeijan hukatut miljardit -teoksen kirjoittaja Pentti Sainio kertoi Joensuussa Hornet-kaupan kokemuksista: eduskunnalta pimitettiin hankinnan todellinen hinta siten, että päätös tehtiin aseistamattomien koneiden pohjalta. Sen jälkeen on riittänyt lisämenoja aseistusta ja päivityksiä ostettaessa, 1,5 miljardin euron sijasta rahaa on palanut 4. Niinpä muualla on säästetty: lakkautettu varuskuntia, jätetty uusi suurtykkijärjestelmä vaille ammuksia.

Oudointa lienee, että koneita ostettiin 64 vaikka tarvittiin n. 20, enintään 40. Ilmavoimat sai sen, mitä ilkesi pyytää, kiitos Ahon, Viinasen ja E. Rehnin. Nyt ei harjoitteluun riitä lentäjiä eikä kerosiinia. Toisaalta Suomen puolustus on nyt tiukassa kytköksessä Nato-maahan ja ilmavoimien komentokieli ”turvallisesti” fingelska.

Hornetien tilalle aiotaan nyt ostaa uusia koneita ja jälleen 64 kpl. Hankinnan valmistelee Sipilän hallitus, keskeisesti ministeri Jussi Niinistö. Lopullinen päätöksenteko jää seuraavalle vaalikaudelle. Ruotsi on tarjonnut vuokralle Gripen-koneitaan, joka olisi selvästi edullisinta. Niiden testituloksissa on ongelmia, mutta Sainio arvioi, että syynä on tulosten näpelöinti. Puolustusministeriö ja ilmavoimat vaativat tietenkin kalleinta vaihtoehtoa.

Ilmavoimien suosikki on yhdysvaltalainen F-35, jonka hinta on moninkertainen muihin verrattuna. On puhuttu 10 miljardista, mutta Sainio arvioi lukua kolmasosaksi todellisista kustannuksista. Pelkkä lentäjän elektroninen kypärä maksaa 400 000 e.

Hankintapäätös aiheuttaisi siis rajuja leikkauksia muihin julkisiin menoihin, rahoitettiinpa osto velalla tai muilla tavoin. Hyvinvointivaltion murentaminen ainakin vähentää sekä ihmisten turvallisuudentunnetta että yhteiskunnan vakautta ja vallan legitimiteettiä. Myös motivaatiota maan puolustamiseen.

F35-koneet ovat lentäviä tykkejä ja tiedustelulaitteita. Niiden viesti- ja komentojärjestelmä on pitkä ja mutkikas, altis elektroniselle häirinnälle. Ilmavoimiemme johto olisi edelleen Pentagonista riippuvainen.

F-35-koneita myytiin puolipakolla Norjaan ja kaupitellaan nyt innolla Suomeen. Täältä käsin niillä voidaan vakoilla Kuollan niemimaan lisäksi myös Pietarin alueita. Lentotiedustelua on jo harjoiteltu mm. Rissalasta v. 2016; toukokuun lopussa on valtava lentosotaharjoitus Pohjoiskalotissa. Toiminta kohdistuu Venäjää vastaan, ja siellä tämä havaitaan. Vakoileminen horjuttaa turvallisuuttamme.

F-35-koneiden valinta ei olisikaan maanpuolustusta, vaan ideologinen ja sotilaspoliittinen ratkaisu. Suomea sotkettaisiin entistä pahemmin USA:n sotilastiedusteluun, Natoon ja sen konflikteihin seurauksineen. Ei auta tiedustelulaki terrorismin torjunnassa, jos Suomi asemoituu osaksi Lähi-idässä sotivaa länttä – tai itää. Lockheed-Martin toki kiittäisi ja pääministeri kutsuttaisiin Trumpille kylään, kuten Aho Bushille 1992.

Maanpuolustuksessa Sainio kannattaa tykistöä ja ilmatorjuntaa; hän arvelee, että aluevalvontaan tarvittavat 20 toimivaa Hornetia löytyy vielä pitkään.

Aseita on yllin kyllin, käytettäköön budjettivarat vakaan yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Torjukaamme ilmastonmuutosta, vaatikaamme aseistariisuntaa. Nämä sijoitukset antavat todellista turvaa. Liity Rauhanpuolustajiin

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf

Ukrainan mutkikas tilanne

Ukrainan Euromaidan-mielenosoitukset alkoivat syksyllä 2013,  Krimin valtauksesta tulee maaliskuussa kolme vuotta. Euroopan tilanne on kärjistynyt pahimmilleen muistini  aikana, mutta mikä on syytä, mikä seurausta, siitä kiistellään. Se ainakin on selvää, että mikä pätee Krimiin, ei päde Baltian maihin tai Suomeen: täällä ei ole Venäjän tukikohtia.

Rauhanliitto julkaisi v. 2016 viime päivinä pikku kirjan Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen (toim. Laura Lodenius ja Timo Mielonen, ladattavissa täältä). Peter Lodenius tarkastelee kirjoituksissaan Ukrainan historiaa, hajanaisuutta ja korruptiota, ukrainalaisten artikkelit kaivostyöläisten tilannetta, Krimin median pakolaisuutta ja Ukrainan koululaitoksen uudistamista. Oxana Chelysheva kuvaa kriisin mutkikkuutta, Itä-Ukrainan konfliktialuetta, sodan uhrien ahdinkoa ja avustustyötä. Hän kirjoittaa myös Odessan mellakan oikeuskäsittelystä ja Slavjanskin journalistimurhan tutkinnan puutteista. Valitettavasti kirjoitusten taustoitus on riittämätön siihen nähden, miten vähän suomalaiset tuntevat Ukrainaa tai kriisin tapahtumia. Toivottavasti Chelyshevan suunnittelema kirja toteutuu ja siihen saadaan riittävät taustatiedot ja kommentit.

Suomennokset on tehty kiireessä ja kaipaisivat editointia. Esimerkiksi Chelyshevan tärkeä kirjoitus Ukraina ei ole mustavalkoinen saattaa jäädä hämäräksi niille lukijoille, jotka tuntevat  kriisin heikosti. Rauhanliiton kiihkoton ja moniääninen julkaisu on tarpeen, sillä mediassa tapahtumia ei juuri ole käsitelty pariin vuoteen, taustoittamisesta puhumattakaan. Yksityiset kirjoittelijat (Bäckman, Enqvist, Putkonen, nimetön kiovalaisdiplomaatti ”maailmajapaikat”) taas ovat valikoivia faktojen ja tulkintojen suhteen eivätkä kyseenalaista sotaa.

Sota ei ratkaise kriisejä; sen sijaan tämä sota hyödyttää niin Ukrainan kuin Venäjänkin vallanpitäjiä. Kiovalla on täysi aihe pelätä uutta Maidania (ks. Peter Lodeniuksen korruptiojuttu), samoin aseistautuneita natseja, joita kuvaa Chelysheva. Kun sota joskus loppuu, Oikeistosektori ym. tulevat pois rintamalta, jolloin Porošenkon hallitus on todellisissa vaikeuksissa.

Putinia taas palvelee niin propaganda ”meidän Krimistä” ja ”Kiovan fasistijuntasta” kuin Syyrian sota, ne suuntaavat venäläisten huomiota pois taloudesta ja demokratian tallomisesta, kannustavat yksimielisyyteen ja uhrauksiin. Kritiikittä jäävät niin Kremlin rahoittamat natsihenkiset moottoripyöräilijät kuin Kadyrovin armeijan väkivalta. Samoin häntä näyttää palvelevan Venäjän läntinen demonisointi, kannatus vain kasvaa.

On harmillista, että kirja, mm. esipuhe ei mainitse kahta kriisin laukeamisen kannalta keskeistä seikkaa: EU-tullimuuria ja Naton itälaajenemista. EU vaati itäisessä partnerisopimuksessa syksyllä 2013 Ukrainaa pystyttämään tullimuurin Venäjän suuntaan, vaikka maan ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautui Venäjälle. Janukovitš siis pakotettiin valitsemaan joko EU-partnerisopimus tai  sujuva Venäjän-kauppa, mikä oli kohtuutonta.

Toinen tärkeä syy on Naton laajeneminen. Krimin anneksion motiivi jää kirjassa maininnatta: se, että niemimaalla on kolme Venäjän sotilastukikohtaa. Sevastopolin sotalaivaston merkitys Venäjälle on valtava, onhan Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa Naton tukikohtia. Myös tavaraliikenne on laajaa. Ukrainan suuntauduttua Natoon vuokra-alueella sijaitsevien tukikohtien asema olisi ollut hankala, ja siksi Venäjä rikkoi  kansainvälistä oikeutta ja anneksoi Krimin. Puheet Kiovan fasismista ovat tietenkin vain propagandaa, natseja riittää omassakin maassa.

Naton kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle Venäjän reaktio ei voinut olla yllätys, tuskin myöskään EU:lle, olihan Putin jo 2008 varoittanut Ukrainan suuntautumisen Natoon aiheuttavan ongelmia. Tuskinpa kuviteltiin, että Venäjä 2014 olisi yhtä passiivinen kuin Naton laajetessa itään v. 1999-2003: Georgian sota oli nähty jo v. 2008.

black-sea-mapNäiden näkökohtien puuttuminen Rauhanliiton kiintoisasta ja tarpeellisesta Ukraina-kirjasta tukee valitettavasti yksisilmäisiä selityksiä kriisille. Sekä Venäjän että EU:n, USA:n ja Naton sekaantuminen maan asioihin, kamppailu siitä johti nykyiseen tragediaan. Sotilastukikohdat ja valtapolitiikka eivät ole yksin Venäjän (tukikohtia 10 maassa) ominaisuus –  USA:lla on niitä 38:ssa, Britannialla 14:ssä ja Ranskalla 11 maassa.

Suosittelen jatkolukemiseksi Sakwan Taistelua Ukrainasta: maasta ei kamppailla ensi kertaa.

Erittäin vaarallista

Aamun uutiset liittyvät toisiinsa:

  1. Venäläiset hävittäjät ovat 12.-13.4. tehneet valehyökkäyksiä (Ylen uutinen) Puolan ja Venäjän Kaliningradin edustalla kansainvälisillä vesillä harjoittelevaa USA:n lentotukialusta kohtaan, lentokorkeus alimmillaan 9 metriä. Tämä on kärkevin tapahtuma kaksi vuotta jatkuneen eskalaation aikana. Siinä ei kummoista virhettä olisi tarvinnut tapahtua, kun olisi alkanut iso kriisi.
  2.  Suomalaiset koneet osallistuvat 19.-20.4. Nato-maiden lentoharjoitukseen Baltiassa.  ”Ilmavoimat osallistuu vuoden 2016 ensimmäiseen Ramstein Alloy -tapahtumaan kahdella Hornet-monitoimihävittäjällä. Hornetit ovat mukana lentokierroksissa, joiden aikana harjoitellaan ilma-aluksen tunnistamista ja käännyttämistä sekä ilmataistelua.
    Tunnistus- ja käännytysharjoituksissa lentotoiminta tapahtuu Viron ja Suomen ilmatilassa sekä kansainvälisen merialueen yläpuolella. Ilmataistelua harjoitellaan Viron ja Latvian ilmatilassa.” (Ilmavoimien lehdistötiedotteesta)

Mietitäänpä näitä kahta rinnakkain. Lisäksi tulevia harjoituksia: USA:n ilmavoimat  ja panssarikomppania toukokuussa Rissalassa ja Niinisalossa, monikansallinen Hankoniemen maihinnousuharjoitus kesäkuun alussa. Mitenkähän Venäjä suhtautuu niin ”ystävällismielisiin, luottamusta lisääviin” operaatioihin?

Nouseeko muiden tukka pystyyn? Minulla nousee. Leikki on nyt todella vaarallista, mutten keksi, miten sen voisi enää peruakaan. USA häärää täällä sisämerellään demonstroidakseen Venäjälle voimaansa, sotilaallisesti voimistunut ja kiivaasti varustautuva Venäjä vastailee. Inhimillisen virheen riski ja vaarallisuus kasvaa eksponentiaalisesti.

Baltiassa ja Puolassa varmaankin riemuitaan, mutta Suomessa ja Ruotsissa taitaa kokeneita ja vastuuntuntoisia poliitikkoja huolestuttaa todella.

Itämeren tilanteen kiristäminen on lopetettava ja alueen turvallisuus- ja yhteistyökokous kutsuttava koolle mahdollisimman nopeasti. Ettei tarvitse ruveta pitämään sotapäiväkirjaa.

750px-PACE-flag

Ympäri käydään, yhteen tullaan

Välillä taitaa unohtua, että presidenttimme on kokoomuslainen ja kannatti ennen vaalikampanjaa Nato-jäsenyyttä melko avoimesti. Tältä pohjalta voi miettiä myös hänen kommenttejaan USA:n sotaharjoituksiin.
Samalla hän varmaan tajuaa pelätä operaation seurauksia Itämeren alueen jännittyneessä ja harjoitusten takia yhä pahemmin jännittyvässä ilmapiirissä. Nyt hän yrittää ehkä pelastaa mitä on pelastettavissa. Toivottavasti edes jotain.
Hankkeen kritisoijat saavat jälleen kerran Putin-trollin leiman otsaansa – ikään kuin suomalaisilla ei voisi olla itsenäisiä Nato-kriittisiä mielipiteitä. Ja ikäänkuin Naton ja Putinin, Kiinan, Japanin, Australian militaristit eivät olisi toisiaan ja asebisnestä ruokkivia, toisistaan riippuvaisia toimijoita. Jos pidetään tämä mielessä, suurimpina Putinin tukijoina näyttäytyvätkin ne, jotka haluavat vahvistaa Natoa ja sen läsnäoloa Itämeren ympäristössä. He osoittavat venäläisille, että Kremlin kuvaama uhka on olemassa mm. Suomesta käsin, ja vastatoimet siis välttämättömiä. – Toistan tätä turhaan, mutta toistan silti.
Mitä enemmän tilanne jännittyy, sitä enemmän maat varustautuvat, samalla kasvaa armeijoiden poliittinen painoarvo. Tämän sotaharjoitusten kritisoijat varmaan laajasti näkevät. Niiden puolustajista en ole niinkään varma. Kaikkein eniten kritisoijissa on ihmisiä, joiden mielestä nyt leikitään liian vaarallisesti Suomen turvallisuudella .

Venäjän valtamediaa seuratessa nimittely maanpetturiksi, trollaajaksi tai hyödylliseksi idiootiksi  tulee tutuksi. Vieraan vallan kätyrin leima isketään sielläkin poliitikkoihin, toimittajiin, kulttuurivaikuttajiin, jotka kritisoivat Kremlin politiikkaa. Menetelmällä on vuosikymmenten perinteet. – Myös Suomessa jaettiin systeemin kriitikoille vv. 1920-1944  tuomioita ”maanpetoksen valmistelusta”.

Suomen sisä- ja ulkopoliittinen tilanne ei nyt naurata yhtään. Toisinaan sentään huvittaa, kun infosodan hiljattain löytäneet leimaavat toisinajattelijoita varsin samansävyisesti kuin kiihkeästi vihaamansa Putinin tiedotuskoneisto.

Loppukevennyksenä kuunneltakoon trollauksen alkuperäisversio:  https://www.youtube.com/watch?v=2Z4m4lnjxkY

Harmaalta vyöhykkeeltä ”Varsovan liittoon”

aserahaSuomen ilmavoimien komentokieli ei ole suomi, ruotsi saati saame, romani tai venäjä. Se on englanti, jolla ei ole maassamme virallista asemaa.

Suomella on Naton kanssa isäntämaasopimus, jonka perusteella sotilasliitto voi käyttää maksutta maamme satamia, lentokenttiä, teitä, terveydenhuoltoa…  On epäselvää, voiko Naton laitteissa olla ydinaseita ja kuka päättää joukkojen tulosta. Tuomiojan mukaan Suomi – toivotaan niin, vaikka juuri nyt ei ihan siltä näytä.

USA:n ilmavoimat aikoo tulla keväällä harjoittelemaan Rissalaan, josta on 200 km Venäjän rajalle. Me Pielisen-Karjalan ex- ja nykyasukkaat olemme seuranneet  Hornetien ylilentoja, kun ne käyvät ilmeisesti kurkkimassa naapuriin. – USA:n tankit nousevat Hangossa maihin loppukeväällä. Perinteikäs, jopa symbolinen paikka: Saksan sotilasapu valkoisille 1918, Neuvostoliiton tukikohta 1940-41.

Operaatioista ei ole eduskunnan eikä edes hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan päätöstä, kansanedustajat saivat tiedon mediasta. Puolustusministeri  ”muisteli, että Yhdysvaltain panssarit eivät olisi harjoitelleet aiemmin Suomessa.” Eipä kai, Suomihan on sotilaallisesti liittoutumaton maa.(Tosin Lapin harjoituslentoalueella ovat Naton koneet  harjoitelleet vuosia.) 

Operaatiot tapahtuvat kuulemma USA:n omasta aloitteestaVoiko siis minkä tahansa maan armeija tulla omasta aloitteestaan harjoittelemaan sotilaallisesti liittoutumattomaan Suomeen? Miksi meillä ylipäätään on Puolustusvoimat, ellei juuri tällaisten tilanteiden varalta? 

Kansanedustajat ovat aiheellisesti kyselleet hankkeen taustoista. Kansalaiset ovat erittäin huolissaan. Itse pelkään, että meistä tulee samanlainen kahden blokin ”sidostesukka” kuin Ukraina on nyt. Toki tilannettamme helpottaa se, ettei maassa ole sotilastukikohtia – ja siitä seikasta kannattaisi pitää visusti kiinni.

On helppo arvata, miltä asetelma näyttää Venäjältä katsoen, muttei ihan helppoa keksiä USA:n hankkeeseen mitään muita syitä kuin Venäjän läheisyys ja pyrkimys sitoa meidät Natoon.

Reaalielämässä pätee yhä Kekkosen lausahdus: ”Niin on, jos siltä näyttää”. Jos näyttää siltä, että Suomi kuuluu sotilasliittoon, jonka Venäjä kokee uhkaavan itseään ja joka on viimeiset 20 vuotta laajentunut sen naapurialueille, saamme varautua sen mukaiseen kohteluun Venäjän taholta. Se on turvallisuuspoliittinen siirtymä entisten Varsovanliiton maiden viisastenkerhoon. 

Sitäkö haluamme? Lapuan liikkeen ”huumoria” diggaava puolustusministeri Niinistö ilmeisesti kyllä, samoin Nato-jäsenyyttä ajava kokoomusjohto. Entä pääministeri Sipilä? Tai Kepun eduskuntaryhmän ja Paasikivi-seuran pj. Matti Vanhanen ?

PS. Eipä ihme, että PerSu apujoukkoineen yrittää pitää kansan mielenkiinnon maahanmuuttaja”kriisissä”.

 


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja, kirjailija, esseisti

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.