Posts Tagged 'Ukrainan kriisi'

Onko EU rauhan tae?

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis minun, ei Rauhanpuolustajien.

Ylen toimittaja lähetti kysymyksiä EU:n eduista ja haitoista. Kokemattomana vastasin tietenkin liian pitkästi, sen sijaan että olisin toistanut kahta yksiselitteistä virkettä ja vaatinut haastattelun nähtäväkseni ennalta. Ota tästä opiksi!

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis vain minun. Sen sijaan Rauhanpuolustajilla ja muilla rauhanjärjestöillä on kannanottoja eräistä EU:n päätöksistä ja käytännöistä.

  • EU:n julistaa itsensä rauhan takeeksi ja sai jopa Nobelin rauhanpalkinnon 2012. Budjettivaroja ei ole käytetty aseisiin, kunnes linja muuttui 2017. Silloin päätettiin perustaa European Defence Fund, ja sitä rauhanjärjestöt ja asekaupan vastainen ENAAT ovat kritisoineet . EU käyttää ”vuosina 2021–2027 yli 13 miljardia euroa aseteollisuuden tukemiseen. Summa on huomattavasti suurempi kuin humanitaariseen apuun kaavailtu määräraha.”
  • EU-maat rikkovat asevientikieltoa sotaa käyviin maihin. Asekauppa mm. Persianlahden maiden ja Israelin kanssa kukoistaa ja tekee EU:sta osasyyllisen Jemenin ja Gazan humanitaariseen katastrofiin.
  • Ranska tukee Länsi-Saharaa miehittävää Marokkoa estäen EU:ssa päätökset, joilla kalastus Länsi-Saharan aluevesillä kiellettäisiin ja Länsi-Saharassa valmistetuista tuotteista kiellettäisiin Produced in Maroc -merkintä.
  • Euroopan Unionin tuomioistuin päätti marraskuussa 2019, että miehitetyillä palestiinalaisalueilla Israelin siirtokunnissa tuotetut tavarat on merkittävä siirtokuntatuotteiksi, mutta päätöksen noudattamista valvotaan heikosti.
  • Rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet EU:n rajavalvontaa ja pakolaisten pysäytyssopimusta Turkin kanssa. Asevienti ja sodat ruokkivat pakolaisuutta, ilmastonmuutos ja maailmankaupan jälkikoloniaaliset rakenteet taas siirtolaisuutta. Pääsyä EU-alueelle rajoitetaan tiukasti, pakolaisstatus ja ihmissalakuljetus ovat köyhille lähes ainut tie. Tätä tarkoitin linnake-Euroopalla, joka oli näemmä toimittajalle tuntematon käsite.
    Eurooppalaisten siirtomaaisäntien poliittinen, taloudellinen ja ekologinen vastuu Afrikan, Etelä-Amerikan ja Kaakkois-Aasian ongelmista on suuri, ja tämä pitäisi muistaa.

    Eritoten Seuraavat kohdat ovat omia pohdintojani
  • Tuhat eurooppalaista parlamentaarikkoa on vaatinut EU:ta tuomitsemaan Länsirannan anneksion Israeliin, mutta en ole kuullut tuloksista. Ongelma on toistuva: Saksa ei tuomitse Israelin aggressioita, koska Israel vetoaa aina holokaustiin. Ranska olisi valmiimpi tuomitsemaan, mutta pääjäsenten erimielisyys estää EU:n toimet.
  • EU:n on siis toimeton Israelin apartheidhallinnon, Länsi-Saharan miehityksen ja Jemenin katastrofin estämisessä. Sillä ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa. Oikeastaan tämä on hyvä, muuten Suomen ulkopolitiikka olisi entisten neuvostotasavaltojen ja Varsovan sopimusmaitten kiihkoilun panttivankina. Jugoslavian hajoamissota, Ruandan kansanmurha, Irakin ja Libyan ”demokratiaviennit” ovat näyttäneet myös entisten siirtomaavaltojen lyhytnäköiset pyyteet tuloksineen.
  • Ukrainan konflikti on malliesimerkki EU:n ”osaamisesta”. Richard Sakwan mukaan maahan suunnattiin 2010-luvun alkuvuosina voimakasta EU-propagandaa. Neuvoteltu EU-kumppanuussopimus rajoitti Ukrainan itsenäisyyttä tiukemmin kuin esim. Romanian ja Bulgarian täysjäsenyys. Lisäksi Ukrainalle tärkeää kauppaa Venäjän kanssa piti vähentää rajusti. (Venäjä jätettiin ainoana IVY-maana EU:n kumppanuusneuvottelujen ulkopuolelle.)
    Korruptoitunut presidentti Janukovitš kieltäytyi allekirjoittamasta, ja nuoriso protestoi mm. tätä vastaan. EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton kävi Kiovassa kannustamassa mielenosoittajia hallitusta vastaan. Miten media reagoisi, jos sama tapahtuisi Oslossa tai Zürichissä?
  • EU on haalinut uusia jäseniä vaikka entistenkin rahoittamisessa ja integroinnissa on ongelmia. ”Perinteisiä eurooppalaisia arvoja” (holokausti ja stalinismi? antisemitismi ja islamofobia? uusliberalismi ja yksityistäminen?) ja länsimaista demokratiaa uhkaavat avoin nationalismi, rasismi ja pappispimitys.
  • EU peesaa ulkopolitiikassaan sotilasliitto Natoa, käynnistyvässä kylmässä sodassa se vahvistaa blokkiutumista osana länsileiriä. Ympäristökriisin oloissa tilanteiden kärjistämiseen ei ole varaa, yhteistyöllä on kiire.
    Kiintoisaa nähdä, miten ratkaistaan kahden Nato-maan nokkapokka itäisellä Välimerellä, mukana myös EU-maat Kreikka ja Kypros. Toivotaan ettei sotimalla.
  • Kokeneet jenkkiasiantuntijat varoittivat jo 1990-luvun lopulla, että Naton laajentamisesta ja Venäjän eristämisestä seuraa siellä nationalismia ja epädemokraattista kehitystä. EU päästi kuitenkin kostonhaluiset Itä-Euroopan maat sanelemaan linjansa. Militaristit ja asekauppiaat ovat tästä hyötyneet , mutta Venäjän kansalaisyhteiskunta ja Euroopan rauha ja vakaus kärsineet. Navalnyin myrkytysjupakan yhteydessä EU:n parlamentti kiiruhti antamaan tuomionsa ennen rikostutkintaa – vähän kuin Kremlissä. Onneksi edes MEPit Heinäluoma, Kumpula-Natri ja Pekkarinen äänestivät tyhjää.
  • Ylen haastattelussa Luonnonsuojeluliiton nuori edustaja kiitti EU:ta kansallispuistoista ja uhanalaisten lajien suojelusta. Nämä ovat hyviä asioita, mutta entä EU:n päälinja ja tarkoitus kohti jatkuvaa talouskasvua ja pääomien, tavaroiden ja EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta? Eikö käytäntö = kasvu ja tavaran globaali rahtaaminen tuhoa monin verroin sen, mitä suojeluohjelmilla tavoitellaan?

    Mielestäni EU ei ole toiminut vastuullisesti sodan ja rauhan kysymyksissä, se on pikemminkin rahapiirien kuin rauhan saati ympäristön järjestö. Demokratiasta puhumattakaan – kukin meistä tietänee vaikutusmahdollisuutensa EU:n päätöksiin.




Pelottavaa kehitystä

Alla kuvaan kehitystä, jonka soisi varoittavan meitä vaatimasta omissa keskusteluissamme yksimielisyyttä. Vaikka kaveri on eri mieltä kuin minä, hän ei silti ole vieraan vallan agentti, trolli tai hörhö. Eivätkä hänen argumenttinsa sillä kaadu, että näin häntä nimittelemme.

* * *

Luin vasta nyt Oxana Tšelyševan kirjan He seurasivat minua kadulla. Hän kuvaa kehitystään ihmisoikeusaktiiviksi ja kansalaistoimijaksi, joka on tukenut tšetšenialaisia siviilejä sodan ja sorron oloissa, toiminut kidutusta vastaan. Puheillaan ja kirjoituksillaan hän on levittänyt tietoa Venäjän hallinnon perustuslaki- ja ihmisoikeusrikkomuksista, kansalaistoiminnan häiritsemisestä ja mielenilmausten estämisestä.

Viimeiset kaksi vuotta Tšelyševa on toimittanut apua Itä-Ukrainan sodan uhreille ja levittänyt asiatietoa taistelualueen ja Ukrainan siviilien tilanteesta ja sotilaiden teoista.

Kirjaa lukiessa on hyvä tietää perusasiat Tšetšenian sodista ja tunnetuimmista terrori-iskuista Venäjällä, etenkin  Dubrovka-teatteriin ja Beslanin kouluun tehdyistä.  Armeijan ja sisäministeriön joukkojen rynnäköt aiheuttivat niiden yhteydessä satoja kuolonuhreja, enemmistö panttivankeja. Kirja kertoo, miten uhrien omaiset yhä yrittävät turhaan vaatia tapahtumien tutkimista. Beslanin uhrien omaisten vetoomusta käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, ja siksi  hallinto leimaa heidät epäisänmaallisiksi.  Sotaa ja terrori-iskuja selvitelleistä Anna Politkovskaja ja muita journalisteja on murhattu,  samoin ihmisoikeusaktiivi Natalia Estemirova ja juristi Stanislav Markelov. Tšelyševa on joutunut pakenemaan Venäjältä. Kirjasta ilmenee myös Tšetšenian johtajan, Kremlin suosikin Kadyrovin osuus väkivaltaan.

Tšelyševa kuvaa, miten  valtio ja FSB ovat 2000-luvulla vaikeuttaneet kansalaistoimintaa piraattiohjelmien etsiskelyn, paloturvallisuuden, nykyisin yleensä ääritoiminnan vastaisen lain verukkeella. Samaan aikaan julkinen kritiikki on loppunut, kun tiedotusvälineet (TV) ovat keskittyneet valtion ja Kremlin lähipiirin omistukseen.

Venäjän liberaalin opposition ongelmana taas on mielestäni epäkriittisyys USA:a, EU:ta, jopa sotilasliitto Natoa kohtaan. Pinochet’n diktatuuria ei enää ylistetä, mutta esim. Palestiinan osalta kuunnellaan vain Israelia. Osin siksi, että siellä on miljoona venäjänkielistä siirtolaista ja netissä Israelin ja USA:n suhteen kritiikittömiä venäjänkielisiä uutissivustoja, joita seurataan myös Venäjällä. Toisaalta siksi, että Neuvostoaikana oman maan olot kuvattiin ongelmattomiksi ja länsi surkeaksi paikaksi –- vaikka kokemus ja matkavaikutelmat puhuivat toista. Niinpä osa venäläisistä alkoi pitää kaikkea lännen kritisointia neuvostopropagandana.

Markkinatalouden, yksityistämisen ja rikastumisen ylistys ei lisää vähävaraisen enemmistön luottamusta liberaalia  oppositiota kohtaan. Kuten Diplo-Novaja Gazetan (4/2015) julkaisemasta Nikolai Donskovin artikkelista Venäläinen patti ilmenee, Ukrainan kriisi on käytännössä tuhonnut Venäjän opposition. Se on joutunut paitsioon kritisoidessaan tilanteesta vain Kremliä ja Janukovitšin hallintoa näkemättä, että myös EU:lla ja USA:lla on ollut merkittävä rooli Ukrainan horjuttamisessa 90-luvulta lähtien ja kriisin kärjistämisessä EU-Ukraina-kumppanuusneuvotteluissa ja euro-Maidanin kannustusretkillä 2013-14.

Kremlin sallimalla oppositiolla ei liioin ole poliittista merkitystä. Žirinovskin Liberaalidemokraattinen puolue on nationalistinen,  Oikeudenmukainen Venäjä taas lievästi demarihenkinen. Venäjän federaation kommunistinen puolue on avoimen maahanmuuttovastainen ja nationalistinen, se ihannoi Stalinia ja vähättelee tämän rikoksia. Johtajakultti kukoistaa yhä, Zjuganov on johtanut puoluetta 22 vuotta ja väki pääosin iäkästä. Työväenhenkinen retoriikka jää ontoksi, kun puolue ei tunnu edes yrittävän irrottaa ammattiliittoja työnantajien ja valtapuolue Yhtenäisen Venäjän alaisuudesta, vaan levittää CIA-juoruja pienestä, radikaalista Vapaiden ammattiliittojen järjestöstä. Puolueen ajassa kiinni olemista kuvaa Venäjän nimittäminen Neuvostoliitoksi. Monet entiset NKP-VFKP-aktiivit ovatkin siirtyneet uran ja etujen perässä valtiopuolue Yhtenäiseen Venäjään.

Joskus kuitenkin joku opposition edustaja on aktiivinen ja kriittinen, jolloin hänellä on vaikeuksia toiminnassaan  – estetään vaaliehdokkuus lakia rikkoen, etsitään samanniminen ihminen sekoittamaan äänestäjiä, erotetaan edustaja vaaleilla valitusta elimestä tms. Myös pahoinpitelyjä sattuu.

Venäjän systeemiset oppositiopuolueet  tukevat täysin Kremlin ulkopolitiikkaa: Krimin valtaamista ja Ukrainan ”fasistijunttineen” pitämistä Venäjän vihollisena. TV-uutiset tulvivat Kiovan hallitusta kritisoivia uutisia, sepityksiä ja nimittelyä. – Ukrainassa tiettävästi sama päinvastoin.

Virallisesti Venäjä ei kuitenkaan ole sodassa Ukrainaa vastaan, sotilaat ovat sotineet siellä ”vapaaehtoisina” ”lomillaan”, mistä seuraa, että haavoittuneille ja kaatuneiden omaisille ei taata armeijan hoitoa ja eläkkeitä.

Sota itsessään kääntää sekä Venäjän että Ukrainan kansalaisten huomion sivuun hintojen noususta, palkkojen laskusta, eläkeiän nostosta, asuntolainojen rupla-arvon noususta, koulutus- ja terveysmäärärahojen leikkauksista. Kuten Donskov kuvaa mainitussa artikkelissaan, propaganda ruokkii valmiutta uhrautua isänmaan suuruuden hyväksi. Tässä mielessä sota on siis vallassa pysymisen tae – niin Kremlin kuin Kiovankin johtajille. Mieliä saattaa muuttaa se, jos turistilennon tuho osoittautuu ISISin kostoksi Venäjän pommituksista Syyriassa.

* * *

Venäjän kehityksen pohdinta varoittaa yksisilmäisyydestä, demagogiasta ja populismista kotimaisessa keskustelussa. Tässä on alue, johon voimme vaikuttaa, ja siinä valossa Peter Saramon, Sampo Ahton ym. nimittely hörhöiksi ja Venäjän trolleiksi on masentavaa, kuten Natoa kannattavien kirjoittajienkin syyttely siitä, että he toimivat rahasta, ovat agentteja jne. Keskustelun ilmapiiriin vaikuttavat kaikki puheenvuorot.

Venäjän sisäisiin asioihin ei ulkoapäin voi juurikaan vaikuttaa. Sellaiset yritykset tahtovat kääntyä itseään vastaan päätyessään todisteiksi lännen vihamielisyydestä ja myyräntyöstä. Yhteistyötä venäläisten kansalais-, kulttuuri- ym toimijoiden kanssa sen sijaan pitää jatkaa ja osoittaa täten, ettei ”länsi” ole yhtä kuin sotilasliitto Nato – vaikka Nato pyrkiikin sellaisena esiintymään.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja, kirjailija, esseisti

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.