Luin juuri Teppo Eskelisen kirjan Sorron rajat, jossa hän esittelee marxilaisen teoreetikon ja toisen internationaalin poliitikon Rosa Luxemburgin (1871-1919) kirjoituksia. Niiden suhdetta Marxin perintöön, muiden Internationaalin toimijoiden (Kautsky, Bernstein, Blanqui, Lenin) näkemyksiin käsitellään hyvin kiinnostavasti. Tältä osin tyydyn toteamaan, että marxilaisuudesta ja sen kehityskuluista kiinnostuneelle teos on todella antoisa.
Käytän tässä ikäihmisen oikeudella vanhastaan tuttuja termejä, vaikka Teppo Eskelinen käyttää uudempia ja varmaan osuvampia suomennoksia. Teos on tiivis, ei mitään rupattelua, mutta mielestäni yleistajuinen. Lähdeluettelo on laaja ja monipuolinen.
Rauhanaktiivi saa kirjasta uutta tietoa siirtomaavalloitusten merkityksestä kehittyneille kapitalistisille maille – ei vain raaka-aineiden ja halvan työvoiman riiston kohteina vaan myös markkina-alueina, joita luototettiin mm. kulutuksen kehittämiseksi. Samalla maista tuhottiin perinteistä elinkeinorakennetta, yksityistettiin yhteismaat, siirryttiin vaihtokaupasta rahatalouteen, mikä kasvatti riippuvuutta emämaasta. Maatalous yksipuolistui vientituotteiden viljelyksi, monokulttuureiksi, ja nälkä lisääntyi. Eskelinen pohtiikin, minkä verran noilla alueilla edes oli köyhyyttä ennen kapitalismin saapumista.
Valtion rooli siirtomaiden valloittamisessa ja hallinnassa oli tärkeä, mutta niiden itsenäistyminen 1940-luvulta alkaen siirsi kurinpidon paikallisille eliiteille, paradoksaalisesti jopa helpotti kolonisaattorien tilannetta. Luottojen ja kaupallisen riippuvuuden takia maiden faktinen itsenäisyys on suhteellinen; Maailmanpankki ja IMF vaikuttavat suoraan poliittisiin ratkaisuihin, mm. julkisten palvelujen laajuuteen. Kapitalismin keskukset ylpeilevät demokratialla, vaikka sorto ja räikeä riisto on vain ulkoistettu kehittyviin maihin ja on ”länsimaisen menestyksen” kääntöpuoli . Demokratian aseellisen viennin tämä asettaa erityisen outoon valoon.
Rohkaisevia esimerkkejä toiminnasta sanelupyrkimyksiä vastaan on mm. Latinalaisesta Amerikasta. Eskelinen korostaa sekä tässä yhteydessä että talouskasvun ja ekologian tarkastelussa kansalaisliikkeiden merkitystä verrattuna työväenliikkeen valtiokeskeiseen politiikkakäsitykseen. Jo Rosa Luxemburg piti työläisten toimintaa, liikettä ja mm. lakkoja tärkeinä, eikä vain tulosten vaan toiminnassa kasvamisen, itsehallinnollisten rakenteiden ja ”sosialismin itujen” kehittymisen vuoksi. Liikkeen ja toiminnan tarkastelu on yksi kirjan antoisista piirteistä.
Teppo Eskelisen kirjassa käsitellään myös luonnon ja ilmaston asettamia kasvun rajoja ja mitä seuraa niiden totaalisesta ylittämisestä. Tätä pohti myös Rosa Luxemburg nähdessään, että kapitalistinen kasvu tarvitsee esikapitalistisia rakenteita: siirtomaiden puolifeodaalisia taloussuhteita, tyranniaa, eliitin kulutusta. Nykyisin näemme myös kehittyneissä kapitalistisissa maissa läpikapitalisointia: koulutus, tiede, kulttuuri, jopa ilmakehä (päästökauppa) päätyy voitontavoittelun piiriin. Viimeisessä Sata vuotta myöhemmin -luvussa on tärkeitä seikkoja ajattelun syventämiseksi mm. ilmastokriisiä torjuvassa kohtuus-/degrowth-liikkeessä.
Otsikko Sorron rajat on monitulkintainen: kapitalismi perustuu sortoon, sen rajapinnat ovat sorron rajoja, joita siirretään kasvun takaamiseksi yhä laajemmalle; kasvun rajat ovat myös sorron rajat ja luopuminen kasvupakosta avaa tilaisuuden luopua myös sorrosta. Ehkä myös vaatimuksen asettaa sorrolle rajat (”jotain rajaa!”). – Nämä ovat omia tulkintojani. Antoisa ja hyödyllinen kirja, kiitän tekijää ja suosittelen.
Rauhanveteraani Kirsti Era 