Posts Tagged 'turvallisuus'

Aito turvallisuus vai sotaliitot

(Puheenvuoro Lieksan laajapohjaisessa vapun yhteislaulutilaisuudessa hieman laajennettuna)

Turvallisuuspolitiikka on päivän puheenaihe, mutta mitä turvallisuus tarkoittaa?

Kansalaisen näkökulmasta turvallisuus on arkinen asia. Se tarkoittaa, että viranomaiset noudattavat lakeja ja kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti. Oikeuslaitos ja demokratia toimivat ja äänestämällä voi vaikuttaa. Se tarkoittaa, että tiet ja rakennukset remontoidaan ajallaan.
Se tarkoittaa, että saamme tarvittaessa sairaanhoitoa ja hoivaa, ilman että köyhyys, työttömyys tai asuinpaikka rajoittavat palvelujen saantia. Että jokaisella on koti.
Että ihmisillä on työpaikka, palkka jolla tulee toimeen, ja riittävät tuet työttömille, eläkeläisille ja työkyvyttömille.

Turvallisuutta lisää mahdollisuus kouluttautua halujensa ja kykyjensä mukaan ja saada tarvitessaan apua opiskeluun. Niinpä kouluissa ja hoivapalveluissa on oltava riittävästi työntekijöitä. Heillä on oltava säälliset työolot ja kunnon palkka, jottei tarvitse tehdä ylitöitä saati useampaa työtä. Muutoin uudet tekijät eivät hakeudu koulutukseen ja tuloksena on nykyisen kaltainen hoitoalan työvoimapula.


Turvallisuus edellyttää myös, ettei ympäristöä pilata. Että ilmastotoimet tehoavat eivätkä pohjoisen kasvit ja eläimet katoa.
Ja vihdoin on turvallista elää rauhassa naapurien kanssa – niin omalla asuinalueella kuin kansainvälisesti.

Luetteloa voi helposti jatkaa. Turvallinen elämä siis edellyttää hyvinvointivaltion edelleen kehittämistä, esimerkiksi riittävää rahoitusta sote-uudistuksen toteutukseen ja oppivelvollisuuden pidennykseen. Silloin ulkomaiset asiantuntijat jatkossakin ihmettelevät Suomessa, miten lapset kulkevat kouluun ilman saattajia eikä talojen ympärillä ole muureja.

Rauhanliike korostaa tätä laajaa turvallisuuskäsitystä. Kritisoimme sitä, että hallitus käsittelee turvallisuutta lähinnä sotilaallisena ongelmana, sijoittaa aseisiin ja suuntautuu sotilasliittoon. Sotilasmenojen osuus budjettimenoista on kasvanut tällä hallituskaudella yli 30 prosenttia, 5,5 prosentista 7,9 prosenttiin (Sadankomitea). Taannoin annettiin lisätalousarviossa lisää rahaa aseisiin ja sotilaskoulutukseen. Joulukuinen hävittäjähankinta merkitsee ainakin 10 miljardin menoja tulevina vuosina, samaan aikaan kun sosiaalituista kiistellään ja työttömyystukia heikennetään.

Asevaraiseen turvallisuuskäsitykseen nojattaessa varustelumenot ovat väistämättä suuret. Näillä summilla voisi korjata oloja kotimaassa ja tukea maailman köyhiä mm. koronarokotusten saamisessa, edistää rauhaa ja ehkäistä pakolaisuutta. Lisätä ihmisten kokemaa turvallisuutta globaalisti.

Naton pysäyttäminen uhkaa kääntyä laajentamiseksi

Sota on vienyt turvallisuuden Ukrainasta: kodit, koulut, tiet ja terveydenhoito ovat moniaalla mennyttä, pommit uhkaavat ihmisiä. Miljoonat ovat joutuneet pakenemaan.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli rikollinen vääryys mutta myös ilmeinen virhearvio. Opposition edustajat kertovat, että turvallisuuspoliisi FSB sai valtavat määrärahat luodakseen Ukrainassa sellaista ilmapiiriä, että maa on natsien vallassa ja Venäjä voi sen pelastaa (kuten Puna-armeija toisen maailmansodan aikaan). Venäjän tv-kanavat ovat jauhaneet tätä propagandaa kahdeksan vuotta. Venäjällä se upposi ilmeisesti jopa presidenttiin, Ukrainassa ei. Määrärahat taisivat päätyä pomojen tileille, samoin armeijan uudistamiseen tarkoitetut. Ukrainalaiset eivät kukittaneetkaan Venäjän joukkoja, vaan myös maan venäläiset puolustavat maataan. Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloissa” värvätään miehiä väkisin Venäjän puolelle.

Ukrainassa on kyllä aseistautuneita äärioikeiston järjestöjä, mutta niillä ei ole paikkoja edes parlamentissa. Sellaisia järjestöjä on monessa maassa, myös Venäjällä. Suomessakin uusnatsien Sinimusta liitto kertoo koonneensa kannatuskortit puolueen perustamiseksi.

Putin siis teki hyökkäyspäätöksen kuvitellen, että ukrainalaiset tervehtivät Venäjän armeijaa vapauttajana ja että armeija on loistokunnossa. Tämä selittää järjettömän hyökkäyksen, joka järkytti meitä kaikkia ja on vienyt Venäjältä kansainvälisen uskottavuuden. Tuntui käsittämättömältä, että Putinin Venäjä ampuu itseään jalkaan tällä tavoin. Eristys, luottamuksen häviäminen, kauppasaarto ja riippuvuus Kiinasta tulevat vielä kalliiksi. Hyökkäyksen järjettömyys saa pelkäämään, että Venäjän nykyjohdolta voi odottaa mitä tahansa. Ehkä siksi niin monet nyt etsivät turvaa toisilta militaristeilta – Natolta.

Minusta tämä on sijaissota: USA / Nato ja Venäjä taistelevat Ukrainan maaperällä ja ukrainalaisten kustannuksella siitä, kenelle Ukraina kuuluu. Kreml on 15 v halunnut pysäyttää Naton laajenemisen itään, mutta sodan tulos näyttää olevan päinvastainen. Venäjä haluaa juhlia ”voittoa natsismista”, Ukrainassa ja lännessä hehkutetaan Ukrainan sotilaallista voittoa, vaikka se vaatisi kuukausien taisteluja, tuhoja ja valtavasti uhreja. Kannatan neuvotteluratkaisua: tarvitaan tulitauko ja Venäjän pitää vetää joukkonsa Ukrainasta. Nykyisen kaltainen kauppasodan lietsominen eskaloi konfliktia.

Suomen liittoutumattomuus on hyväksi maailmalle

Suomea ja jopa Ruotsia ollaan kiireesti viemässä Natoon, vaikka paniikissa ei pidä tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Olemme 77 vuotta eläneet rauhassa ja sotilaallisesti liittoutumattomina, ylpeästi puolueettomina. Maallamme on saavutuksia rauhanturvaamisesta, sovittelijana toimimisesta ja ETYKin isännöinnistä. Niinpä petyin, kun Suomen ulkoministeri ei sodan alettua lähtenyt tunnustelemaan mahdollisuuksia neuvotteluihin ja aselepoon, vaan kyselemään pääsyä Natoon.

Suomen liittyminen sotilasliittoon kiristäisi ilmapiiriä entisestään ja voimistaisi vastakkainasettelua. Jos Suomi liittyy Natoon, maastamme tulee Yhdysvaltojen liittolainen ja suurvaltapoliittisten konfliktien osapuoli. Uskottavuus sovittelijana ja välittäjänä on silloin mennyttä. Naton sotilasdoktriini perustuu myös ydinaseisiin, eikä hallitus näytä rajaavan niitä ulos Suomen alueelta edes rauhan aikana, kuten Norja ja Tanska ovat tehneet. Ydinasekieltoon liittyminen jouduttaisiin unohtamaan. Nato-jäsenyys vakiinnuttaisi suuren asevarustelun, sillä Naton jäsenmaan kuuluu käyttää siihen 2% BKT:sta.

Siksi olen kelpo aikalisän, aidon keskustelun ja kansanäänestyksen kannalla. Kauaskantoisen päätöksen pitää perustua vakaaseen harkintaan ja kansalaisten kannatukseen, ei paniikkiin. Korkea Naton gallupkannatus on seurausta median yksipuolisesta hehkutuksesta ja pelottelusta Venäjän uhkalla. Todellisuudessa en näe Venäjällä olevan syytä hyökätä Suomeen, se tarvitsee Itämerellä vakautta ja rauhaa. Jo ulkomaankauppansa turvaamiseksi.

Naton laajentuessa maailman jakautuminen vastakkaisiin sotilasblokkeihin syvenee, arvattavasti Kiinan ja Venäjän Shanghain liitto pyrkii myös vahvistumaan. Kuitenkin nyt tarvittaisiin globaalia yhteistyötä, henkisten ja aineellisten voimavarojen kokoamista ympäristökriisin ja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Aserahat tarvittaisiin hyötykäyttöön, tieteellinen ja tekninen osaaminen globaalien ongelmien ratkaisemiseen. Asetuotantoon, sotaharjoitteluun ja sotimiseen käytetyt energia ja raaka-aineet päästöineen vain pahentavat ympäristökriisiä.

Meidän kaikkien pitää vastustaa sotaa ja sodanlietsontaa, ehkäistä paniikkia ja puolustaa aidosti turvallista tulevaisuutta. Sitä eivät aseet tuota. Vaaditaan kansanäänestystä, jotta saadaan lisää harkinta-aikaa.

Natosta lisää : www.patomaki.fi

Nyt tarvitaan liennytystä

(kirjoitus on julkaistu 25.1. Karjalaisen mielipidepalstalla. Kiitän avusta Hannu Ketoharjua ja pohjatietojen osalta Elias Krohnia)

Presidentti Niinistö siteerasi uutena vuotena Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin, Nobelin rauhanpalkinnon 1973 saajan Henry Kissingerin väitöskirjaa – vuodelta 1957. [Lisäys: Toisin sanoen ajalta ennen Berliinin muuria 1961 ja Kuuban ohjuskriisiä 1962, joka oli aiheuttaa ydinsodan.]

Tuoreempiakin kannanottoja Kissingeriltä löytyy: elokuussa 2021 hän arvioi, ettei lännen olisi pitänyt ottaa esille Ukrainan Nato-jäsenyyttä. Se merkitsisi sotilasliiton laajenemista alle 500 km päähän Moskovasta. Sen sijaan liittoutumattomana Ukraina voisi toimia Venäjän ja Naton välittäjänä. ”Kannatan siis tulosta, joka olisi kuten Suomi, missä maan poliittinen asema on erittäin selvä, mutta turvallisuusasema sellainen, ettei se johda välittömään törmäykseen. Sitä minä pitäisin parhaana.”(The Economist)

Heti Ukrainan kriisin kärjistyttyä Kissinger kirjoitti Washington Postissa (5.3.2014 – Karjalaisessa päiväys väärin) poliittisen ratkaisun välttämättömyydestä. Ukraina suuntautukoon poliittisesti ja taloudellisesti länteen, mutta Natoon sen ei tule liittyä. Hän toivoi vaalivalvontaa, eri kansallisuuksien sovintoon tähtäävää politiikkaa ja Krimin vahvaa autonomiaa osana Ukrainaa. Venäjän Mustanmeren laivaston asema Sevastopolissa on selkiytettävä. Näiden järkevien tavoitteiden edistämisen sijasta Ukrainaa on revitty kahtaalle.

Kissinger myös varoitti demonisoimasta Putinia, sillä hänen kanssaan on lopulta istuttava neuvottelupöytään. Venäjän valtionjohto valitaan Venäjällä – ei avoimesti eikä demokraattisesti, mutta tilanne ei ole ulkopuolisten korjattavissa. Demokratian vientiretket Nato-maista Irakiin, Libyaan ja Afganistaniin eivät ole onnistuneet.

Rauhanpalkinto kai velvoittaa lähes 99-vuotiasta liennytyksen veteraania, semminkin kun ydinasetutkijoiden Tuomiopäivän kello näyttää enää sataa sekuntia vaille keskiyön. Sitä siirrettiin kaksikymmentä sekuntia keskiyötä kohti kaksi vuotta sitten, koska maailman johtajat ovat päästäneet sodan uhkaa vähentävät rakenteet heikentymään.

Suurvaltojen kireät välit kaipaisivat tosiaankin liennytystä. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.


Neukkunostalgian ongelmista

Opiskelin ja asuin Neuvostoliitossa yhteensä noin 1,5 vuotta – länsimaisena stipendiaattina, jolla oli pääsy valuuttakauppaan. Toin Suomesta kengät, vaatteet ja sukkahousut, pesuaineet, ehkäisyvälineet ja kuukautissuojat, pystyin tulemaan ja lähtemään. Yhtäältä  tunsin olot paremmin kuin puoluekouluissa opiskelleet, toisaalta en tuntenut niitä, esimerkiksi käynyt yhteisasunnoissa. Aktiivinen realististen romaanien ja asiaproosan lukeminen ovat laajentaneet tietoja perestroikasta lähtien, mutta siihen asti olin salailun uhri kuten muukin vasemmisto.

Tietämättömyys todellisista oloista ja Venäjän / Neuvostoliiton historiasta näyttää olevan edelleen laajaa. Oikealla laidalla vaikeuksia liioitellaan, aivan kuin ihmiset eivät olisi eläneet vaan vain pakoilleet viranomaisia. Yhdensuuntaisen tiedotuksen ja ihmisten sopeutumiskyvyn vaikutusta ei oteta huomioon.

Laitavasemmalla taas soisi pohdittavan, mitä puolueelle tapahtuu, jos sen jäsenyys edistää ratkaisevasti pääsyä virkaan, uraa tieteessä, taiteessa. Eikö mukaan tule silloin niitä, jotka meillä  liittyvät Kokoomukseen luodakseen suhteita työnantajiin ja muihin vallankäyttäjiin. Nykyinen johtava puolue Yhtenäinen Venäjä onkin tässä suhteessa aito Kokoomuksen veljespuolue ja NKP:n perillinen.

Sosialististen maiden johtavat kommunistiset puolueet olivat täysin erilaisia kuin läntiset veljespuolueensa, ja tapaamani venäläiset kommunistit kuvittelevat yhä voivansa opettaa suomalaisia aateveljiään.  Muiden maiden kommunistien kokemus kamppailusta parlamentissa tai työpaikoilla ei voisi heitä vähempää kiinnostaa. Tulkkina tämän huomaa.

Toinen minua askarruttava ongelma ovat kaksoistandardit Venäjän/Neuvostoliiton siirtomaahistorian kohdalla. Taidemuseoissa esitellään ylpeinä Surikovin taulua Jermak kukistaa Siperian, Leo Tolstoi kuvaa Kaukasian siirtomaasotia ja  Arsenjevin Dersu Uzala venäläisten sotilaiden retkikuntaa Siperiassa alkuasukasoppaan johdolla. Silti ei hahmoteta (myöskään venäläiset), että Siperia asutettiin samaan tapaan kuin Australia: ensin sotilaat ja vankisiirtolat, sitten pappeja ja hallintoa, sitten luonnonrikkauksien ryöstäjät. Jamalin niemimaan ja Komin luonto on öljy- ja kaasutuotannon pilaama, mutta tuotot ovat kasaantuneet Moskovaan, Pietariin – ja ulkomaisiin veroparatiiseihin.

Maantieteellinen Venäjä sijaitsee Itä-Euroopan tasangolla, Uralin länsipuolella. Siperia, Valko-Venäjä, Kaukasus, Ukraina, samoin Karjala ja Kuolan niemimaa saati Baltia, Puola ja Suomi olivat ei-venäläisiä alueita. Koulutetut venäläiset (hallinto, koulutus, terveydenhoito, kirkko/puolue), sotilaat ja firmat johtoportaineen muuttivat kaupunkien väestörakennetta, mutta maaseutu oli laajasti ei-venäläistä. 1800-luvulla Venäjän edistyksellinen sivistyneistö nimittikin keisarikuntaa kansojen vankilaksi. Stalinin toimeenpanemat pakkosiirrot (inkeriläiset, tšetšeenit, Krimin tataarit ja kreikkalaiset, Volgan saksalaiset, kulakit) vahvistivat kuvaa ja toisaalta sekoittivat asutusta. Krimillä ne johtivat väestön vaihtumiseen.

Suhteet kansallisuuksien välillä eivät ole olleet ongelmattomia. Pilkkanimiä ovat ukrainalaisista hohly, juutalaisista židy, inkeriläisistä tšuhontsy;  tšuktšien ja muiden kaksikielisten puhuma venäjä oli vitsien ja sketsien aihe.

Väkivallaksi ongelmat purkautuivat 1980-luvun lopulla, ja sitä esiintyy yhä, samoin rasismia ja antisemitismiä. Roman Sentšin kuvaa romaanissaan Dožd v Pariže, miten venäläiset lähtevät  Tuvan pääkaupungista Kyzylista asuttuaan ennen parhaissa kaupungiosissa ja jäätyään nyt vähemmistöksi. Teos kuvaa eri tavoin Neuvostoliiton kansallisuustilanteen kehitystä ja venäläisten neuvottomuutta muuttuneessa tilanteessa.

* * *

Kalle Kniivilän Krim on meidän on kirjoitettu vuoden 2015 alussa ja kuvaa krimiläisten reaktioita anneksioon. EU:n ja USA:n sekaantumista Ukrainan konfliktiin hän ei huomaa. Venäjäntaitoisena journalistina hän on kuitenkin haastatellut Krimin anneksioon eri tavoin suhtautuvia venäläisiä, ukrainalaisia ja tataareja. Teos kannattaa ehdottomasti lukea, rivi-ihmisten näkemykset ovat kiinnostavia.

Sevastopoliin neuvostoaikana muuttanut venäläisperhe kuten tataarirouvakin toteavat, etteivät kansanäänestyksen kyllä-äänestäjät juuri tunteneet nyky-Venäjää. He kaipasivat Neuvostoliittoa, siirtomaaimperiumia. Tataareilta paluu Krimille oli kielletty 90-luvun alkuun asti, joten asukkaat ovat paljolti toisen-kolmannen polven krimiläisiä. Heidän vanhemmilleen pääsy Krimille oli lottovoitto: meri, etelä, hedelmät ja vihannekset, turisteja ja satama eli pimeää kauppaa. Neuvostoliittolaiset ”villit” turistit maksoivat vaikka liiterimajoituksesta, kunhan pääsivät Mustallemerelle. Ulkomaalaisilta ostettiin farkkuja ym. myytäväksi voitolla. Moni on nyt pettynyt kun  turistit ja entinen vauraus eivät ole anneksion jälkeen palanneet.

* * *

Rauhanliikkeessä jotkut ikäiseni potevat ”neukkunostalgiaa”: ei pohdita 1950-80-lukujen kritiikitöntä  asennetta ”rauhanpanssareihin” ja Afganistanin sotaan. Neuvostoliiton toimintaa itäisessä Keski-Euroopassa (esim. Prahassa 1968) ja liittoutumisia erilaisten Afrikan ja Lähi-idän hallitusten kanssa (Etiopian Mengistu, Syyrian Assadit, Libyan Gaddafi) ei ole oikein mietitty rauhan, kansanvallan ja uuskolonialismin näkökulmasta. Neuvostoblokin toiminta ei ehkä ollut sen moraalittomampaa muttei juuri eettisempääkään kuin USA:n liittoutumiset: päämäärä oli oman blokin voimistaminen. Meille kylmä sota merkitsi ydinpommin pelkoa, mutta neuvostokansalaisille jatkuvaa pula-aikaa, sillä parhaat raaka-aineet, raha ja osaaminen hupenivat asevarusteluun ja liittolaisten avustamiseen.  Isoja ”ulkkaristipendejä” nostaneelle tämä on ikävää mietittävää.

Venäjällä on laillinen oikeus turvallisuuteen, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Näin Kreml sanoo, ja on vaikea keksiä, miksi Nato laajentuisi, ellei tarkoitus olisi uhata tai padota Venäjää. Minun ajattelussani turvallisuuteen eivät kuitenkaan kuulu sotilastukikohdat Krimillä, Syyriassa tai Vietnamissa – kuten ei Yhdysvaltojen sadat tai Ranskan ja Englannin à kymmenisen tukikohtaa ympäri maailman. Turvallisuus on jakamaton, ja sotilastukikohdat horjuttavat sitä kaikkialla.

Krim ei ole Venäjällä eikä Ukrainassa, ja sen kohtalosta pitäisi neuvotella kansainvälisesti. Valtaus vastoin kansainvälisiä sopimuksia oli yhtä väärä teko kuin Kosovon tunnustaminen. Niemimaa pitäisi mieluiten demilitarisoida Ahvenanmaan tavoin. Jo ilmastosyistä tarvittaisiin käänne kohti kaikkien sotilastukikohtien hävittämistä.

Rauhanliikkeessä emme etsi ”hyviksiä”, joihin luotetaan sokeasti ja joiden teoille keksitään puolusteluja. Ollaksemme uskottavia meidän on pysyttävä erillään kaikista blokeista. Kaikki voimat tarvitaan ympäristökriisin torjuntaan yhteistyöllä ja siis varustelukierteen ja sotilasblokkien vastaiseen toimintaan. 

Molemmilla silmillä katsoen

Yle julkaisi 23.11. laajan artikkelin suomalaisten osallistumisesta Itä-Ukrainan sotaan Venäjän tai ns. tasavaltojen armeijoiden taistelijoina ja propagandisteina. Verkkomedia-sivuston luoja Janus Putkonen lähti heti Donetskiin propagandistiksi , myös kohudosentti Bäckman jatkoi siellä, samalla kun aiempi keppihevonen lastensuojelu jäi onneksi unholaan. Molempien toimille on ominaista demagogia, yksisilmäisyys, Kremlin ja Putinin ylistäminen, absurdit syytökset EU:lle ja lännelle ja opponenttien nimittely. Turisteja ja taistelijoita on värvätty Itä-Ukrainaan, samoin vuoden 2018 presidentinvaaleja ”seuraamaan” Krimille (löytyy kohudosentin blogista, jota en linkitä). Nykyisin foorumina toimii Putkosen Janitskinilta perimä UMV-sivusto, joka putinismin lisäksi jatkaa myös rasistista ja antisemitistista linjaansa. Sen sijaan propagandistiemme tarmo ei taida riittää Donbassin ”tasavaltojen” ”lähetystöjen” ja ystävyysseurojen pyörittämiseen, ainakin sivujen uusimmat julkaisut ovat vuosien takaa. Aktiivisinta toiminta on venäläisessä vk-somessa (rahoittajille tämä lienee tärkeintä).

Putkosen ja Bäckmanin toiminta ruokkii militarismia ja asevarustelua. Se tukee Putinin sisäpolitiikkaa, kansalaisjärjestöjen vainoa ja sananvapauden rajoittamista Venäjään kohdistuvan ulkoisen uhkan verukkeella. Mitalin toinen puoli on, että uusissa Nato-maissa, samoin Suomessa ja Ruotsissa Venäjän Ukrainan-politiikka ja miekkosten propaganda ruokkii Nato-suuntausta ja asevarustelua. Kun Natolla on tällaisia ”vihollisia”, Bryssel ja sotateollinen kompleksi voivat olla tyytyväisiä. Miesten propaganda myös tarjoaa tilaisuuden älylliselle laiskuudelle, jossa Venäjän Ukrainan-politiikka, suomalainen äärioikeistolaisuus ja nationalismi selitetään Putinin pahuudella. Tosi asiassa geopoliittisia ja myös kotoisia aatteellisia ja sosiaalisia taustoja riittää. Tilanteen korjaaminen edellyttäisi salaliittoteorioiden sijasta perusteellista analyysiä.

Ukrainassa Venäjän sekaantuminen maan sisäisiin asioihin ja Donbassin ”tasavaltojen” aseistaminen on hallituksen poliittinen liima ja nationalismin kasvualusta. Maan kansalliskaartin yhteydessä toimii nationalistinen Asovan pataljoona, jonka riveissä ovat hankkineet sotakokemusta äärioikeistolaiset ja valkoisen ylivallan kannattajat mm. Yhdysvalloista, Ruotsista ja Suomesta. Yhdysvallat onkin kieltänyt yhteistyön Asovan pataljoonan kanssa. Ukrainan äärioikeisto on tuhonnut romanien koteja, vandalisoinut synagogia, pahoinpidellyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, feministejä ja vasemmistolaisia. Suomen uusnatsien Awakening-tapahtumassa on vieraillut Ukrainan uusnatsien tiedottaja Semenjaka, äärioikeistolaisen Sarastus-lehden päätoimittaja Hännikäinen taas on käynyt Ukrainassa Euroopan nationalistien festivaaleilla; natsien mielestä maa tarjoaa niille erityisen hyvän alustan.

Kaikkiaan Ukrainan sisäisiin asioihin ovat jo pitkään sekaantuneet niin Venäjä kuin länsi. VT Visurin mukaan Pultava-seminaarissa v. 2012 ukrainalaiset kertoivat, että valtio on hajoamistilassa. Sellainen maa houkuttaa haaskalintuja, ja sekä EU:n kumppanuussopimus lupauksineen – ne vetosivat etenkin 2013 kansannousun aloittaneisiin nuoriin – että Nato ja USA:n Kerry ja Nuland käyttivät tilannetta, kävivät 2013-14 Kiovassa kannustamassa hallituksen vastaisia mielenosoittajia. Venäjä taas painosti kaasuntoimituksilla ja lopulta anneksoi Krimin.

Ukraina on suuri ja rikas maa, Saksa havitteli sitä jo 1914-20 ja 1941-45, britit taas Krimiä 1850-luvulta asti. Kun katsoo karttaa, tajuaa Ukrainan ja sen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksen Venäjän turvallisuuteen: matka Moskovaan ei ole pitkä ja mailla on lähes 2300 km yhteistä rajaa. Venäjällä on Krimin Sevastopolissa suuri sotilastukikohta ja Natossa tiedettiin kyllä, ettei Kreml jätä reagoimatta Ukrainan ja siis Krimin jäsenyysaikeisiin. Konflikti siis luotiin tietoisesti: ”Nato on aseteollisuuden myynninedistämiskonttori” (Hannu Taanila). Tätä konfliktin perussyytä vain eivät myönnä sen paremmin Venäjä kuin läntiset mediatkaan.

Kun Kuubaan tuli v. 1959 Castron hallitus, USA aloitti kauppasaarron, ja se jatkuu yhä. Nicaraguan, Chilen ja Venezuelan vääränlaisia hallituksia on kumottu, mutta yhteistyö Saudien kanssa kukoistaa. Kauhistaa kuvitellakaan, miten USA reagoisi Meksikon tai Kanadan Venäjä- tai Kiina-mieliseen hallitukseen.

Valitettavasti suurvallat ovat tällaisia naapureita. Venäjä on yhä suurvalta verrattuna Ukrainaan (ja Suomeen), etenkin ydinaseiden takia. Niin Ukraina kuin Suomi tekisivät viisaasti, jos pohtisivat tarkoin turvallisuuspoliittiset siirtonsa unohtamatta maantiedettä. Eli pyrkisivät tiukasti puolueettomuuteen.

Jessikka Aron ja Antti Kurosen ansiokas (tiedoiltaan osin vanhentunut) tarkastelu suomalaisten osallistumisesta Itä-Ukrainan sotaan ja koko konfliktiin sisältää mielestäni olennaisen puutteen: siinä ei tarkastella sitä, miten Suomen kansalaiset ovat osallistuneet sotaan Ukrainan puolella ja uusnatsit tekevät yhteistyötä Ukrainan natsien kanssa. Suomen poliittisessa tilanteessa tämä on iso puute. Ei tarkastella myöskään sitä, miten Nato-maat aseistavat Ukrainaa, vaikka maa ei ole liiton jäsen. ETYJin tarkkailumissio on todennut Ukrainan armeijan tulittavan Donbassin separatistialueita ja tällöin on vahingoitettu asuinalueiden sähkön- ja vedenjakelua ja siviiliasutusta. Näyttää siltä, että Ukrainan konfliktia tarvitsevat sisäpoliittisista syistä sekä Kreml että Kiova. Kreml myös jäädyttääkseen Ukrainan Nato-hankkeen.

Ukrainan rauhan ja turvallisuuden kannalta konflikti pitäisi saada loppumaan. Aseistaminen ja vierastaistelijoiden lähettäminen pitäisi siis lopettaa puolin ja toisin.

Alla vasemmalla Asovan pataljoonan tunnus: tyylitelty hakaristi ja äärioikeiston musta aurinko -aihe. Oikealla Donetskin kansantasavallan tunnus: Venäjän tunnukset kaksoiskotka ja pyhä Yrjö.

Hävittäjähanke jäihin!

“The reasonable man adapts himself to the world: the unreasonable one persists in trying to adapt the world to himself. Therefore all progress depends on the unreasonable man.” (G.B.Shaw)

Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa on päivitelty kuvia amerikkalaisista, jotka koronakaranteenin alla jonottavat aseliikkeiden edessä. Eivät siis usko valtionsa toimivuuteen ja pelkäävät naapureitaan (mutteivät karanteenissa sekoavia läheisiään). Kuvittelevat aseiden lisäävän turvallisuutta, vaikka tilastot kertovat päinvastaista.

Mutta onko meillä varaa päivitellä heitä? Itse aiomme v. 2021 tehdä päätöksen  kymmenen miljardin euron pommikonehankinnasta, vaikka koronakriisin keskellä näemme, ettei aseista ole mitään turvaa. Jollei Venäjällä saada koronaepidemiaa kuriin, se vaikuttaa myös Suomeen, eikä siinä auta pommikoneet.  Jopa USA ja Turkki turvautuvat merirosvoukseen haaliessaan hengityskoneita ja suojamaskeja.

Puolustusministeri Kaikkonen vakuuttaa silti jääräpäisesti, että HX-päätös tehdään 2021. Monet muut suunnitelmat ovat uhattuina, valtiovarainministeri Kulmuni viittasi mm. oppivelvollisuuden pidentämisen ja maksuttoman toisen asteen koulutuksen perumiseen.

Jopa Greenpeacen vetoomus käänteestä koronan jälkeisessä taloudessa jättää mainitsematta asevarustelun, sen tuottaman taloudellisen ja ympäristötuhon. Tavallaan ymmärrettävää. Me HX-hankkeen kriitikot tiedämme, mikä pyhä lehmä armeija nykyisin on ja millaisia reaktioita ja nimittelyä sen kritisointi herättää.

Kun Marinin hallitus nyt pui budjettiriihtä, vain Vasemmistoliitosta kuuluu ääniä hävittäjähankinnan leikkaamisesta tai jäädyttämisestä. SDP, RKP ja Vihreät eivät ole hiiskahtaneetkaan ja Kepu ajaa hankintaa. Sosiaalisessa mediassa kuitenkin esitetään yhä useammin ajatus, että HX-hanke on pantava tässä tilanteessa jäihin.

Kansalaisten aktiivisuus on nyt tärkeää, kannustan lähettämään viestejä oman vaalipiirin kansanedustajille ja ministereille: hävittäjähanke jäihin ja rahat aitoon turvallisuuteen. On nähty, että turvaa tuovat toimivat julkiset palvelut, ihmisten  yhteistyö ja solidaarisuus. Globaalisti tarvitaan aselepo ja valtioiden välistä yhteistyötä ja apua blokkirajoista piittaamatta. Ympäristöongelmat eivät ole poistuneet, vaikka mediassa puhutaan vain koronasta.

Etuilijat ja osingonkahmijat heikentävät yhteisöä. Suomen rikkain promille ansaitsee 20-40-kertaisesti mediaanitulon ja maksaa keskimäärin 34 % veroa. On välttämätöntä verottaa progressiivisesti varallisuutta ja kaikkia pääomatuloja, siten rahoitetaan ekologisesti kestävän, oikeudenmukaisen ja leppoisamman maailman rakentaminen, mm. työajan lyhentäminen. Toisin kuin jatkuvan kasvun maailma, se ei generoi globaaleja sotilas-, tauti- ja ympäristökriisejä.

Tehtävää on paljon, mutta yhteistyöllä ja kansalaistoiminnalla maailma voidaan muuttaa.

 

cropped-page1-320px-broken-f18-stop-all-wars-now-pdf.jpg

Ilmaista kulttuuritarjontaa asepropagandan sijaan

Puolustusvoimien kesäkiertueella 2019 on kalustonäyttely, konsertti ja hävittäjäryhmän (Midnight Hawks – mitä yöhaukat lienee?) lentonäytös. Joensuussa oli 12.6.2019 melko runsaasti yleisöä, valitettavasti myös lapsiperheitä. 
Toisaalta  yleisölle ei juuri tarjota muuta ilmaista ohjelmaa. Jos olisi ilmaisia teatteriesityksiä, tanssia, soittoa, laulua, sirkusta, museopäiviä, taidenäyttelyitä, niin väki kävisi varmaan niissä. Monet jopa mieluummin.
Nykyisin ilmaiseen kulttuuritarjontaan ”ei ole rahaa” kunnilla eikä valtiolla.
Kouluissa sotilassoitto lienee säännöllisintä ulkopuolista kulttuuriohjelmaa. Lastenteatteri Peukalopotin, Ahaa-teatterin, Perkoilan ja Ohilyöntiorkesterin kiertueiden aika on kaukana menneisyydessä. Maakuntateatterit yrittävät kiertää, mutta tulosvastuu rajoittaa niiden toimintaa.
Miksi rahaa ei riitä kulttuuriin? Muistakaamme, että hävittäjän lentotunti maksaa 10 000 euroa. Joensuun yllä niitä kieppui kolme noin vartin ajan, lisäksi tulevat edestakaiset lennot ilmeisesti Utista. Rahaa paloi siis vähintään 30 000 euroa. Sillä tuottaisi jo monta kulttuuriesitystä! Myöskään kalusto ei liiku ilmaiseksi, lähin varuskunta on nykyisin satojen kilometrien päässä Joensuusta. Ja näitä armeijan propagandatilaisuuksia järjestetään kesäkuussa kymmenessä kaupungissa, joten kulut nousevat satoihin tuhansiin euroihin. Tähänkö on varaa? 
Perusteena mainitaan nuorten kannustaminen asepalveluun ja upseerikouluun. Juuri nuoret  hahmottavat kuitenkin, etteivät aseet anna turvaa aikamme vakavimman uhkan ympäristökriisin varalta, vaan pahentavat sitä. Jos tästä seuraa heidän suuntautumisensa elämän pelastamiseen tappamisen opettelun sijasta, se on tervettä ja hyvä. Verovarojen käyttö heidän agiteeraamiseensa on epäeettistä.
Armeijankiertueen lisäksi koko kevään jatkuneeseen Nato-joukkojen Suomi-harjoitteluun kuului Helsingin kaupunkisotaharjoitus, johon osallistui myös brittisotilaita kaupunkilaisten keskeisessä luontokohteessa Keskuspuistossa. Naton kiertue Suomessa vähentää ja uhkaa turvallisuuttamme eritoten meille tärkeiden naapurisuhteiden kohdalla.
Propagandakiertueen ja lentonäytösten päätavoite on muokata veronmaksajien mielipiteitä otollisiksi kymmenien miljardien hävittäjähankinnalle ja sotalaivahankinnalle, vaikka samaan aikaan tiehankkeiden toteuttamiseksi ”ei voi ottaa velkaa”  vaan aiotaan myydä yhteistä tuottavaa omaisuuttamme. Siksi on tärkeää allekirjoittaa adressi hävittäjähankinnan uudelleenharkinnan puolesta
Toivon uuden hallituksemme miettivän, mitä lapset (ja veronmaksajat) oppivat armeijan PR-kiertueella ja kalustonäyttelyssä, mitä taas ilmaisissa kulttuuritapahtumissa. Uskon, että armeijan propagandalla ja militarismilla on yhteyttä rasistiseen väkivaltaan ja natsiasenteisiin.
Kulttuurissa, koulutuksessa, sosiaali- ja terveyspalveluissa verorahat tuottavat aitoa turvallisuutta. Satsaukset siis sille suunnalle, kiitos!

woman doing yoga

Photo by Burst on Pexels.com

Hävittäjäkoneet vastaan turvallisuus

Armeijan hukatut miljardit -teoksen kirjoittaja Pentti Sainio kertoi Joensuussa Hornet-kaupan kokemuksista: eduskunnalta pimitettiin hankinnan todellinen hinta siten, että päätös tehtiin aseistamattomien koneiden pohjalta. Sen jälkeen on riittänyt lisämenoja aseistusta ja päivityksiä ostettaessa, 1,5 miljardin euron sijasta rahaa on palanut 4. Niinpä muualla on säästetty: lakkautettu varuskuntia, jätetty uusi suurtykkijärjestelmä vaille ammuksia.

Oudointa lienee, että koneita ostettiin 64 vaikka tarvittiin n. 20, enintään 40. Ilmavoimat sai sen, mitä ilkesi pyytää, kiitos Ahon, Viinasen ja E. Rehnin. Nyt ei harjoitteluun riitä lentäjiä eikä kerosiinia. Toisaalta Suomen puolustus on nyt tiukassa kytköksessä Nato-maahan ja ilmavoimien komentokieli ”turvallisesti” fingelska.

Hornetien tilalle aiotaan nyt ostaa uusia koneita ja jälleen 64 kpl. Hankinnan valmistelee Sipilän hallitus, keskeisesti ministeri Jussi Niinistö. Lopullinen päätöksenteko jää seuraavalle vaalikaudelle. Ruotsi on tarjonnut vuokralle Gripen-koneitaan, joka olisi selvästi edullisinta. Niiden testituloksissa on ongelmia, mutta Sainio arvioi, että syynä on tulosten näpelöinti. Puolustusministeriö ja ilmavoimat vaativat tietenkin kalleinta vaihtoehtoa.

Ilmavoimien suosikki on yhdysvaltalainen F-35, jonka hinta on moninkertainen muihin verrattuna. On puhuttu 10 miljardista, mutta Sainio arvioi lukua kolmasosaksi todellisista kustannuksista. Pelkkä lentäjän elektroninen kypärä maksaa 400 000 e.

Hankintapäätös aiheuttaisi siis rajuja leikkauksia muihin julkisiin menoihin, rahoitettiinpa osto velalla tai muilla tavoin. Hyvinvointivaltion murentaminen ainakin vähentää sekä ihmisten turvallisuudentunnetta että yhteiskunnan vakautta ja vallan legitimiteettiä. Myös motivaatiota maan puolustamiseen.

F35-koneet ovat lentäviä tykkejä ja tiedustelulaitteita. Niiden viesti- ja komentojärjestelmä on pitkä ja mutkikas, altis elektroniselle häirinnälle. Ilmavoimiemme johto olisi edelleen Pentagonista riippuvainen.

F-35-koneita myytiin puolipakolla Norjaan ja kaupitellaan nyt innolla Suomeen. Täältä käsin niillä voidaan vakoilla Kuollan niemimaan lisäksi myös Pietarin alueita. Lentotiedustelua on jo harjoiteltu mm. Rissalasta v. 2016; toukokuun lopussa on valtava lentosotaharjoitus Pohjoiskalotissa. Toiminta kohdistuu Venäjää vastaan, ja siellä tämä havaitaan. Vakoileminen horjuttaa turvallisuuttamme.

F-35-koneiden valinta ei olisikaan maanpuolustusta, vaan ideologinen ja sotilaspoliittinen ratkaisu. Suomea sotkettaisiin entistä pahemmin USA:n sotilastiedusteluun, Natoon ja sen konflikteihin seurauksineen. Ei auta tiedustelulaki terrorismin torjunnassa, jos Suomi asemoituu osaksi Lähi-idässä sotivaa länttä – tai itää. Lockheed-Martin toki kiittäisi ja pääministeri kutsuttaisiin Trumpille kylään, kuten Aho Bushille 1992.

Maanpuolustuksessa Sainio kannattaa tykistöä ja ilmatorjuntaa; hän arvelee, että aluevalvontaan tarvittavat 20 toimivaa Hornetia löytyy vielä pitkään.

Aseita on yllin kyllin, käytettäköön budjettivarat vakaan yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Torjukaamme ilmastonmuutosta, vaatikaamme aseistariisuntaa. Nämä sijoitukset antavat todellista turvaa. Liity Rauhanpuolustajiin

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf

Asevaraista turvallisuutta ei ole

turvallisuuspyramidiHallituksen  puolustusselonteko perustuu illuusioon asevaraisesta turvallisuudesta: suunnitellaan valtavia sotalaiva- ja hävittäjäkonehankintoja velkarahalla, armeijan miesmäärän nostamista, jopa maamiinojen palauttamista. Hallitus arvioi, ettei Venäjä uhkaa meitä, mutta perustaa johtopäätöksensä johonkin toiseen arvioon. Uhkakuvat ovat 1930-luvulta, ”turvallisuus horjuu, koska Krimin anneksio” – vaikkei meillä ole Venäjän eikä (toistaiseksi) muidenkaan sotilastukikohtia, toisin kuin Krimillä.

Turvallisuuden kannalta on outoa, että asehankintoja itsessään ei eduskunnassa kyseenalaista yksikään puolue, vaikka esim. pohjoisnapa lämpiää hälyttävästi. Pariisin ilmastosopimus ei koske asebisnestä ja sotimista harjoitteluineen, mutta niiden päästöt ovat valtavat. Pieni lohtu on, että presidentti sentään rauhoitteli Münchenin puheessaan ryntäystä Koillisväylälle ja Arktikseen juuri ekologisin ja eettisin perustein. Turvallisuus edellyttää aseriisuntaa, sotien lopettamista ja uusien ehkäisemistä.

Politiikallaan Sipilän hallitus horjuttaa yhteiskunnan vakautta:

  • Se leikkaa vähävaraisimpien etuja: opintotukea, kansaneläkkeitä, lapsilisiä, lääkekorvauksia, työttömyysavustuksia. Se aikoo kytkeä työttömyystuen pakkopuuhasteluun ja palkattomaan työhön. Siten tuhotaan työtilaisuuksia, tervettä yritystoimintaa ja kulutuskysyntää. Oikeistopopulistit pääsevät taas syyttämään ihmisten ahdingosta maahanmuuttajia, perustuslakia ja ”punavihermädättäjiä”.

Punaviheroppositiolla olisikin skarppaamisen varaa: ei maamme rasismi ja oikeistopopulismi selity Putinin juonilla ja Venäjän rahoituksella, kuten Li Andersson puheessaan totesikin. Äärioikeiston pysäyttämiseksi tarvitaan johdonmukaista ja näkyvää vasemmistolaista politiikkaa niin eduskunnassa kuin kaduilla. Se ei taida tulevaisuudessakaan onnistua yhteistyössä EK-Kokoomuksen kanssa.

  • Hallitus tukee EK:n politiikkaa, jolla ammattiyhdistysliike, palkansaajat lyödään polvilleen. Se painosti ay-liikkeen kilpailukykysopimukseen eli palkkojen alentamiseen ja työajan pidentämiseen. EK sai viestin, että seuraavaksi voi irtisanoa yleissopimukset, jotka turvaavat etenkin pienten ammattialojen työehtoja ja -oloja.

Työntekijöiden puolustaminen ja yhteiskunnan vakaus edellyttävät, että ay-liike jäsentensä tuella torjuu EK:n vyörytyksen. Muutoin saattaa ammatillinen järjestäytyminen vähentyä ja äärioikeiston demagogia saada lisää kuulijoita, mikä on vakava turvallisuuskysymys sekä kansalaisille että valtiolle.

  • Sote-uudistuksen pääasiaksi näkyy muodostuvan yksityistäminen yhtiöittämisen kautta. Suuri osa julkisesta sektorista kiinteistöineen, siis yhteisestä omaisuudestamme uhkaa joutua veroparasiittiyhtiöiden haltuun. Samalla sosiaali- ja terveyspalvelut – ja työpaikat – keskittyvät paikallisen päätöksenteon ja valvonnan ulottumattomiin. Tämä luo ongelmia vanhuksille, vammaisille, lapsiperheille, työttömille, semminkin kun sosiaalipalvelujen koordinointi terveydenhoidon kanssa on ”Tete-uudistuksessa”pitkälle laiminlyöty. Turvattomuus lisääntyy – ja Kokoomus tarjonnee ratkaisuksi turvabisnestä.
  • Niin Keskusta kuin Perussuomalaiset ovat rikkoneet vaalilupauksensa noudattaessaan hallituksessa EK-Kokoomuksen linjaa. Edellisellä vaalikaudella nykyisellä oppositiolla oli sama ongelma. Tämä vähentää etenkin vähävaraisten äänestysintoa (vaalit 2015: Kauniainen 85%, Kaavi 59%).
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallitus ajaa maata tiiviisiin liittosuhteisiin Nato-maiden kanssa vastoin kansalaisten enemmistön kantaa. Myös tämä syö luottamusta poliittiseen järjestelmään.

Hallituksen politiikka rapauttaa kansalaisten luottamusta parlamentaarisen demokratian tehoon. Tyypillinen esimerkki näkemystemme ylenkatsomisesta oli Persujen yritys estää laajasti hyväksytyn tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo, ja Kepu ja Kokoomus sallivat tämän. Ylen komentelemisesta puhumattakaan. Näkemäni jälkeen minua kiinnostaa kunnallisvaaleissa eniten äänestysprosentti: yli vai alle 50%?

Ei tunnu nähtävän, mikä on demokratian ja parlamentarismin tila Suomessa. Venäjän uhkaa hoetaan, mutta pelkään, mitä tapahtuisi, jos meille ilmaantuisi Soinia ahkerampi ja Halla-ahoa kansanomaisempi, ahkerampi ja laaja-alaisempi oikeistopoliitikko. Nykyisellä poliittisella luokalla, kommentaattoreilla ja klikkausjournalismilla ei taitaisi olla keinoja ”Trumpin” pysäyttämiseen.

Asetan toivoni kansalaistoimijoiden yhteistyöhön ja joukkovoimaan,  mukaan kaivattaisiin myös keskustalaisia, vihreitä ja vasemmistolaisia paikallisaktiiveja. Myös rauhanliike on olennainen osa tällaista toimintaa.

edit: viimeinen kappale siirretty toiseksi.

Menettelytapakysymys?

Viime viikot on keskusteltu – taas kerran Kokoomuksen tahtiin – siitä, pitäisikö Naton jäsenyydestä järjestää kansanäänestys ja missä vaiheessa: ennen neuvotteluja vai liittymissopimuksen valmistuttua. Ikäänkuin jäsenyyden hakeminen olisi periaatteessa jo päätetty juttu, vain proseduurit hieman auki. Samanlaisesta teknisyydestä, ratkaisun periaatteellisen ja poliittisen pohdinnan heikkoudesta on kritisoitu myös taannoista Nato-arviota.

Kansanäänestyskeskustelua käytiin 31.5. myös Ylen ykkösaamun alkupuolella, jossa Stefan Wallin toi esille uhkan, että Venäjä vaikuttaa mahdollisen kansanäänestyksen tulokseen. Hupaisaa puhetta Nato-lobbarilta, joka yhtenä monista on ”Venäjän uhkalla” yrittänyt taivuttaa kansalaisia sotilasliiton kannalle.

Nato-hanketta onkin edistetty tämän hallituksen aikana – eipä  uskoisi, että sen johdossa on Kepu, joka päätöstensä mukaan ei aja jäsenyyttä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto on hallituksessa persujen kokeneissa ja harkitsevissa käsissä (sarkasmivaroitus!), ja heidän kanssaan tasavallan presidentti yrittää pärjäillä. Sadat USA:n sotilaat aserahaovatkin harjoitelleet Suomessa viime viikkoina, ja 6.6. Hangossa nousee maihin tuhansia Nato-maiden ja Ruotsin sotilaita suomalaisten tukemina. Mikä on moisen harjoituksen käsikirjoitus? ”Miehitetyn” Hangon valtaaminen Naton tuella?

Mahtaapa  näyttää hyvältä naapurin silmään. Vähän kuin alkaisi pykätä tonttinsa rajalle korkeaa muuria ja sen harjalle sähköistettyä piikkilankaa. (Jenkeille tuttua puuhaa, eipä silti.)

Taannoin presidenttimme vieraili puolueettoman Ruotsin ja Nato-maiden Norjan ja Tanskan kanssa Washingtonissa; tapaamisen loppukommunikeaa Tuomioja vertaa  kylmän sodan aikaisten Moskovan-matkojen ystävyydenvakuutteluihin. Hän myös pohtii, millä valtuuksin Obama ja delegaatit kauniita lupauksia antoivat. Mediaraporttien yksityiskohtaisuus ja riemukas sävy poikkesivat jyrkästi Moskovan-matkojen uutisoinnista. Ihanaa, vihdoinkin Washington muistaa meidät, Tarja Halosen esittämä sotakritiikki on saatu anteeksi! Esko Seppänen kehitteleekin räväkkään tyyliinsä natotus-käsitteen rinnalle käsitettä usatus tai jenkitys.

Nato-jäsenyyttä meille mainostaa eritoten Viron johto. Jos kerran se takaa turvallisuuden, miksi he hätäilevät Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuudesta? Syy on ilmeinen: Baltian maiden liittyessä USA:n johto kysyi 1997 Suomelta niille turvatakuita ymmärtäessään, ettei kykene niitä puolustamaan. Semmoinen ”puolustusliitto”. Lipponen totesi, ettei Suomella riitä lihakset; kansalla ei liene halujakaan laittaa nimeä moiseen vekseliin. Semminkin, kun Baltian maat toistuvasti hankkiutuvat hakauksiin Venäjän kanssa muistuttaakseen USA:ta itsestään. Nato ei nykyisellään pysty puolustamaan Baltian maita, vaikka isäntämaasopimus tähtää tilanteen parantamiseen. Kuitenkin niiden on osallistuttava Naton etäoperaatioihin ”turvaa saadakseen”. Meille taas vakuutetaan, ettei ole pakko lähteä Naton sotiin öljyfirmojen bisnesten puolesta, ellei halua.

USA:n suurlähettiläs julisti 30.5., että Suomi toisi Natolle suurta lisäarvoa. Aivan varmasti! Suomella on ensinnäkin iso, koulutettu ja nykyaikainen armeija, hyvät lentokentät, satamat ja varuskunnat. Toiseksi meillä on rahaa, toisin kuin entisillä neuvostotasavalloilla ja Varsovan liiton mailla. Maksumiehet ovat aina tervetulleita.

Paha vain, että suomalaiset eivät edelleenkään kannata Nato-jäsenyyttä, edes reserviliiton aktiivit, vaikka sitä ajavat suurimmat sanomalehdet, suuri osa UPIn henkilöstöstä ja kirjoittelevista aktiiviupseereista, lukuisat bloggaajat ja Ylen toimittajat.

Nato-kriittisistä taas varsin moni on myös opiskellut ja tutkinut kansainvälistä politiikkaa ja / tai poliittista historiaa: Patomäki, Tuomioja, Volanen, Väyrynen, Visuri, Melasuo,  Kangaspuro,  Kotilainen ym. Ilmeisesti opinnot auttavat kritisoimaan Naton mainosbrosyyrien puheita ihmisoikeuksista ja demokratiasta, joista sotilasliitossa lähtökohtaisestikaan ei voi olla kysymys.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Kukkala

Toimittaja ja kirjailija

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.