Posts Tagged 'Marinin hallitus'

Kyllä leikkauksille – asemenoista

Hallituksen kehysriihi jatkuu (27.4.) kahdeksatta päivää ja riitaa on vuoden 2023 budjetin suunnittelusta. Mediassa huhutaan että kiistan aiheena on 200 miljoonan euron summa, jonka Keskusta haluaisi mahdollisesti leikata ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Kaupankäynnin kohteena sillä on ilmastotuholainen turpeenpoltto, ja peli on härskiä.

Kiista on naurettava. 300 miljoonaa euroa on alle kolmasosa (30%) vuotuisesta asemenojen lisäyksestä, jonka aiottu hävittäjähankinta vähintään aiheuttaa. Tämänhetkiset suunnitelmat (puolitoistakertainen kasvu) nostavat meidät ensi vuonna varustelumenojen kasvattajien huippumaaksi, ohi Ugandan .

Kuitenkin Hornet-hävittäjien ikää voitaisiin jatkaa. Sitä paitsi ihmisen lentämän pommikoneen merkitys muuttuu vuoteen 2030 mennessä, jolloin HX-koneiden on määrä ilmaantua. Miehittämättömiä koneita on käytetty vuosien ajan mm. Afganistanissa ja nyt Itä-Ukrainassa. Maanpuolustuksessa hävittäjäkoneita tarvitaan vain muutama – ilmavalvontaan – ja loput ovat varautumista Nato-yhteistyöhön ja tukea aseteollisuudelle. Lentokonetehtaitten intresseissä on toki myydä suomalaisille vanhat varastonsa, etteivät ne ”pala näppeihin”.

Pandemian yhä jatkuessa on sulaa hulluutta suunnitella leikkauksia julkisiin menoihin. Lisäksi sekä kunnolla toteutettu sote-uudistus että oppivelvollisuuden pidentäminen nuoria hyödyttävällä tavalla vaativat lisäsatsauksia.

Ei ole mitään perustetta kuvitella, että Covid-19 jää viimeiseksi pandemiaksi. Jo SARS ja MERS uhkasivat vastaavalla, ja jos ”maailmantalous elpyy” eli globaali kauppa, teollinen maatalous ja turismi jatkuvat laajoina, tulee uusia tauteja varmasti. Myös ympäristökriisi ja kuudes sukupuuttoaalto kiihtyvät, ja niihin varautuminen vaatii myös Suomelta taloudellisia panostuksia ja kansainvälistä aloitteellisuutta.


Hallituksessa on Kepun siis syitä panna jäitä hattuun. Se voisi myös palata realistisen, karttaa lukevan ulkopolitiikan edistäjäksi, samoin RKP. Tämä tarkoittaisi asevarustelun sijasta aktiivista liennyttävää ulkopolitiikkaa.

Demarien ja kaikkien muiden on syytä lopettaa puheet talouskasvusta ja tähdätä nykyisen yltäkylläisyyden tasaisempaan jakautumiseen ja elämän pelastamiseen maapallolla. Jos kerran kannatuskriisissä olevan Kepu uskaltaa pelata upporikasta ja rutiköyhää, niin miksi eivät muut? Suomalaiset voivat tehdä paljon ilmastopolitiikkaa mm. vähentämällä osuuttamme globaalista ylikulutuksesta ja tekemällä sitä hillitseviä aloitteita EU:ssa ja WTO:ssa.

Marinin hallituksen on sekä lykättävä että supistettava hävittäjähankintaa: ehdotan 10 koneen hankintapäätöstä vuonna 2030 – jos silloin näyttää olevan tarvetta (vanhentuneelle) sotateknologialle. Tai asevaraiselle ”turvallisuudelle” ylisummaan. Säästyneet rahat voidaan käyttää hyödyllisesti: koulutus-, sote-, tutkimus- ja kulttuurimenoihin. Suomen on aktiivisesti edistettävä kansainvälisten suhteiden liennytystä, globaalia dialogia ja yhteistyötä ympäristökriisin ja pandemioiden torjumiseksi.

Lisää luettavaa:
Hävittäjähankinnan kritiikistä: https://politiikasta.fi/havittajahankinnan-kritiikin-nelja-nakokulmaa/

Militarismista ja ympäristökriisistä: https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/1456-aikakauden-militarismin-tabut

Hävittäjähankinnan etenemisestä: https://rauhanpuolustajat.org/kaikkien-aikojen-asehankinta-liitaa-luottamuksen-varassa/

Kohti realistisempaa turvallisuuspolitiikkaa

Kirjoituksen laadinnassa minua auttoi Hannu Ketoharju, kiitos!
Eduskunta päätti 17.12. varata ilmavoimien vaatimat (vähintään) 10 miljardia euroa Horneteja korvaavaan hävittäjähankintaan. Vain Vasemmistoliiton Yrttiaho ja Mustajärvi äänestivät vastaan.

Blogissaan Voima-lehdessä toimittaja Pentti Sainio kuvaa johtavien poliitikkojen ja sotilas- ja virkamiespiirien vallan kasvua turvallisuuspolitiikassa. Aihepiirin käsittely on nyt lähinnä hallitusten selontekojen varassa ja tapahtuu paljolti eduskunnan valiokunnissa, osin jopa salaisena. Turvallisuuspoliittinen keskustelu jää vähälle ja epäkonkreettiseksi, puolustuspolitiikka käy ulkopolitiikan edellä. Seurauksena on ollut puolustusdoktriinin muutos, Hornet-hankinnasta lähtien ilmavoimilla on ollut puolustusbudjetissa ”ilmaherruus”. Samalla Yhdysvaltojen vaikutusvalta on kasvanut Suomen turvallisuuspolitiikassa.

Sainio arvostelee Vasemmistoliiton johtoa turhankin kärkevästi HX-hankkeen vuoksi. Vasemmistoliitto sentään yritti nostaa asiaa keskusteluun, sen hallituskumppanit ovat vaienneet täysin ja muut eduskuntapuolueet leimanneet kriitikot maanpettureiksi. Niinpä kriittistä kansalaiskeskustelua ei syntynyt riittävästi, jotta hanketta olisi lykätty ja arvioitu uudelleen, köyhät rauhanjärjestöt jäivät kritiikissään yksin. Nähdäkseni tämä johtuu asevaraisen turvallisuuskäsityksen valta-asemasta poliittisessa keskustelussa viimeisten 30 vuoden aikana – useimpien poliitikkojen koko tietoisen iän aikana.

Vielä Horneteista päätettäessä 1992 koko vasemmisto ja vihreät vastustivat eduskunnassa hävittäjäkauppaa. Onko kansantalous nyt paremmalla tolalla vai mikä on syynä muutokseen? Ilmeisesti sotilaat ovat päässeet vaikuttamaan politiikkaan Sainion kuvaamalla tavalla. Maanpuolustuskurssien merkitystä ei myöskään pidä vähätellä. Niillä poliitikot, näkyvät toimittajat, yhteiskunnan muut vaikuttajat ja upseeristo ryhmäytetään ja opetetaan sotilaallista näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan.

Käytännössä näin hylätään työväenliikkeen perinteiset laajan turvallisuuskäsityksen tavoitteet: rauhaa edistävä aloitteellinen ulkopolitiikka, oikeus- ja hyvinvointivaltion vahvistaminen ja ympäristön suojelu. Kuitenkin nämä tavoitteet saavat kannatusta myös Keskustan äänestäjiltä.

En käsitä lainkaan Vihreiden asettumista tukemaan kilpavarustelua ilmasto- ja ympäristökriisin pahetessa. Vihreiden ja muidenkin kannattama avoimuus on samoin loistanut poissaolollaan maamme suurimman asekaupan valmistelussa, kuten Pentti Sainio on kirjoissaan osoittanut. Hän on tehnyt valtavan työn paljastaessaan hävittäjähankintojen taustoja, salailua ja ulkopoliittisia ongelmia. Hänen turhautumisensa ja kärkevyytensä onkin ymmärrettävää.

Jatkossa on päästävä eroon pienen piirin määrittelemästä turvallisuuspolitiikasta. Tarvitaan realistista, kansalaisten aktiivisesti tukemaa politiikkaa. Niinpä on saatava entistä useammat osallistumaan kansalaiskeskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On nähtävä tämän hetken suurimmat, yhä pahenevat reaaliset uhkat, jotka eivät ole sotilaallisia vaan globaaleja ympäristöuhkia seuraamuksineen.

Valtiontalouden ja turvallisuuspolitiikan konkurssi on vielä torjuttavissa vaatimalla halvempien ruotsalaiskoneiden hankintaa, mieluiten vuokraamista. Ilmavalvonnan tarvitsema määrä.

Politiikan katsomosta mukaan peliin

”Vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa!” (Silti Suomen pakolaispolitiikka kiristyi v. 2011 jälkeen PS ollessa oppositiossa)

”Jäseniä tarvitaan jakamaan vaalimateriaalia” (Vas. pj. Suvi-Anne Siimes n. 2000).

Sipilän hallitus 2015-2019 syntyi vaalipropagandan tuloksena. Persujen tuella tehty kokoomuslainen yksityistämis- ja leikkauspolitiikka Nato-kytkentöineen oli aivan muuta kuin Kepun äänestäjille oli lupailtu.

Vasemmistolaisten ihmisten aloitteesta syntyikin kesällä 2015 Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan. Se kokosi mielenosoituksiin 2015-2016 tuhansittain nuoria, vanhoja, työttömiä, työllisiä, opiskelijoita, vammaisia… Joukkovoiman rooli oli suuri kerättäessä kansalaisaloitetta työttömiä simputtanutta aktiivimallia vastaan.

Leikkauspolitiikan ja aktiivimallin vastustus jopa ylitti uutiskynnykset ja osoitti, ettei leikkausten uhreja jätetä yksin. Osa heistä lähti pitkästä aikaa äänestämään kuntavaaleissa 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019, millä oli varmasti merkitystä Vassin ja SDP:n vaalituloksille. Aktiivimallin vastainen kampanja teki siitä Kepullekin poliittisen ongelman, ja se on nyt kumottu.

Marinin punavihreä hallitus toimii koronapandemian oloissa. Tulevien pandemioiden torjunta antaisi perusteita radikaalillekin yhteiskunta- ja ympäristöpolitiikalle, mm. asevarainen ”turvallisuus” on nyt nähty.

Rohkeutta kuitenkin puuttuu. Kepu heittelee kannatuskriisissään kapuloita rattaisiin, estää tehokkaita ilmastotoimia ja vaatii 75 % työllisyysastetta. ”Työllistämiskeinona” on työvoiman tarjonnan lisääminen eli sosiaali- ja työttömyysturvan huonontaminen ja vastikkeellisuus – ikään kuin vähävaraisten tulojen leikkaaminen lisäisi työpaikkoja kaupassa, palveluissa tai missään. Valitettavasti aktiivimalli II ei taida olla vieras ajatus Vihreille ja SDP:llekään. Demareilla on taipumusta luisua työväenpuolueesta valtionhoitajapuolueeksi, usein unohtuu kysyä kuka hyötyy?

Vihreät taisivat säikkyä Persu-lähtöistä kampanjaa ulkomin. Haavistoa vastaan, puolueesta ei kuulu juuri mitään kentällä eikä julkisuudessa, vai olenko väärässä somekuplassa? Ilmastotoimilla ja tiukemmalla kaivoslailla on kuitenkin kiire, samoin äärioikeiston suitsimisella, joka on yhteinen haaste.

Vasemmistoliitto on vaatinut tarkistamaan suunnitelmia hävittäjähankinnan ja työttömyyseläkeputken kohdalla, mutta kenttä näyttää aika passiiviselta. Li Andersson taas tuntuu olettavan, että jollei kyseenalaisteta 10 + 20 miljardin euron hävittäjähankintaa, rahaa löytyy paremmin oppivelvollisuusiän nostamiseen. Asia lienee päin vastoin. Kaiken lisäksi riittämättömästi rahoitettu ”pakkokoulutus” tuskin tuottaa hyviä tuloksia. Koulupudokkaita aiheuttavat mm. opetuksen tukihenkilöstön vähäisyys, suuret luokat ja kouluyksiköt, riittämättömästi rahoitettu erilaisten oppijoiden ja vammaisten inkluusio. Siis rahapula. Oppivelvollisuusiän noston asettaminen hallituspolitiikan päätavoitteeksi ihmetyttää muutenkin.

Li Andersson pelkää hallituksen kaatumista, mutta minusta Kepulla on eniten syytä pelätä uusia vaaleja. Se ei niin vain kaatane hallitusta, semminkään kokemattoman Kulmunin vaihduttua Vanhaseen ja Saarikkoon – jotka kylläkin olivat Sipilän lähipiiriä eivätkä mitään punavihreitä.

Hallituksen kaatamista ovat alusta saakka ajaneet etenkin iltalehdet, ja samaa henkeä on maakuntalehdissä (mm. HS) ja Ylelläkin. Kokoomus ja PS ovat avoimesti asettaneet sen tavoitteekseen. Mutta onkohan oikea vastaus vasemmalta myötäillä Kepua? Tinkiä ympäristötavoitteista, tuloerojen supistamisesta, aidoista työllisyystoimista tai rauhanpolitiikasta (jota mikään puolue ei edes tavoittele). Tuskinpa vain.

1980-luvun taitteessa monet opiskelijat ja tutkijat kritisoivat vasemmistoa politiikkakäsityksestä, jossa kansa on politiikan kohde eikä tekijä. Muistissa olivat vielä 60-70-lukujen mielenosoitukset ja lakot peruskoulun, työeläkkeiden, kansanterveyslain, päivähoidon, kouludemokratian, opintotuen, työturvallisuuden puolesta. Nuo tavoitteet oli muotoiltu kentän kanssa ja toteutuivat sen aktiivisella tuella.

Jäsenten näkeminen vaalimainosten jakajina köyhdyttää puolueiden politiikan: jää saamatta lattiatason tietoa ihmisten ja asuinalueiden ongelmista ja toiveista, lakien toteutumisesta käytännössä, tarvittavista uudistuksista. Puoluetuki käänsi riippuvuuden siten, ettei johto ole riippuvainen kentän rahoituksesta vaan paikallistoiminta johdon rahoista. Tilanne vaatii viisailta puoluejohtajilta tietoista suuntautumista aktivoimaan ja kuuntelemaan kenttää. Muutoin myös seuraava persujytky tulee puoluetoimistoille täytenä yllätyksenä.

Alle 50-vuotiaat suomalaiset eivät juuri ole nähneet kansalaisaktiivismiin nojaavaa politiikkaa kuin ulkomaanuutisissa. Kuitenkin kansalaistoiminnan käytössä on nyt sosiaalinen media ja internet; toki se vaatii puoluetoimitsijoilta ja aktiiveilta myös jalkatyötä. Mielestäni oikeiston kampanja on lyötävissä takaisin ottamalla jäsenistö mukaan niin politiikan muotoiluun kuin sen toteutukseen. Puolueet ja politiikan suunta ovat muutettavissa vain kansalaistoiminnalla. Valko-Venäjän vaaliprotestit, Yhdysvaltojen BLM-liike ja nuorten ilmastoliike rohkaisevat juuri tähän.


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Emilia Kukkala

Toimittaja ja kirjailija

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.