Pyssyleikkien aika on ohi

Viime vuosina Etelä-Euroopassa ja Kaliforniassa on ollut laajoja maastopaloja, tänä vuonna Ruotsissa ja Suomessakin. Kuivuus ja lämpeneminen kasvattavat hiekka-aavikoita etelään ja pohjoiseen ja sulattavat vuoristojäätiköitä. Meillä MTK järjesti kriisikokouksen, sillä katovuosi on jo toinen: viime vuonna kylmää ja märkää, nyt kuumaa ja kuivaa.

Ilmastonmuutoksesta on odotettu hyötyjä, mutta sään ääri-ilmiöt ja uudet tuholaiset näyttävät perivän voiton. Kun Välimeren ympäristön maanviljelys ja puutarhanhoito vaikeutuu, ruoan hinta tulee nousemaan. Tulipalot, viljelysmaan ja makean veden puute voivat myös  aiheuttaa ilmastopakolaisuutta Afrikan lisäksi Etelä-Euroopasta.

Vasen kätemme tietää kaiken tämän, media ja poliitikot puhuvat huolestuneeseen sävyyn. Samaan aikaan oikea käsi kuitenkin satsaa hävittäjähankintoihin, sotaharjoituksiin ja sotaisiin uhkakuviin. Ikään kuin ne tuottaisivat turvaa. Rajallisella maapallolla vannotaan talouskasvun nimeen , ”kakkua pitää kasvattaa jotta olisi jaettavaa”, vaikka ongelma on olevan hyvän epätasainen jakautuminen.

Kakaroille ei siis jätetä – ei resursseja eikä elinkelpoista maapalloa.

Armeija muokkaa mielipiteitä suopeiksi asehankinnoille järjestämällä PR-tilaisuuksina kalustonäyttelyitä, konsertteja ja jopa taistelunäytöksiä kaupunkien juhlakentillä (partiolaisten tapahtumassa 10.6., Porin Kirjurinluodossa 18.7., Joensuun Laululavalla 9.8.). Jos meihin kohdistuu hirmuinen uhka ja vastaus siihen ovat aseet, niin miksi armeijaa pitää mainostaa näin?

Todellinen uhka on mielestäni se, etteivät päättäjät tajua, mitä kello on lyönyt, vaikka Välimerellä on sekä ilmasto- että pakolaiskriisi. He tietävät Pariisin ilmastotavoitteet, mutta kasvattavat armeijoita, asetuotantoa ja niiden valtavia päästöjä.

Tämä on moraalinen kriisi. Raaka-aineita, energiaa, tutkimusta ja verorahaa haaskataan aseiden tuotantoon ja käyttöön sekä EU:n uudessa budjetissa että Suomen kehysbudjetin luonnoksessa. Puolustusmenojen suunnitellaan kasvavan lähivuosina 40 prosenttia.

Aserahat ovat poissa arjen turvallisuudesta ja hyödyllisestä toiminnasta. Nyt pitäisi kiireesti selvittää, millä toimilla ilmaston lämpeneminen olisi pysäytettävissä ja kehitys käännettävissä. Yksilöiden ruokavalinnat ja lentomatkailun välttäminen  ovat tärkeitä mutteivät riitä, tarvitaan ilmastovaikutuksen huomioimista kaikissa julkisen vallan ja liike-elämän ratkaisuissa – ja tähän velvoittavia lakeja. Tästä puhuu hyvin Satu Hassi, mutta armeijan päästöt unohtuvat häneltäkin.

Asevarustelu, suuret sotaharjoitukset ja taistelunäytökset vähintäänkin ovat toimintoja, joiden lopettamisesta olisi vain etua. Suomi voisi aloittaa satsaamalla kalliiden asehankintojen sijasta liennytysdiplomatiaan ja neuvottelujen edistämiseen.  

hävittäjätarra_uusi2-iso

Allekirjoita hävittäjähankintaa koskeva nettiadressi ja suosittele tuttavillekin.

  • Tarjosin tätä kirjoitusta pariin lehteen, mutta ei kelvannut.
Mainokset

Askel askeleelta vaarallisempaa

Heikki sen totesi: kyse ei ole Jussi Niinistöstä, ”jalkaväkimiinojen kannattaja on vain nyt miinanpolkijana”, antaa kasvot sotilaalliseen liittoutumiseen johtavalle politiikalle. Presidentti Niinistö ja hallitus – pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini ja tietenkin kokoomuslaiset  – ovat linjan takana. Poliittinen vastuu sysätään kuoleville Sinisille, jotta Kepu voi vaalien alla taas esiintyä itsenäisen ulkopolitiikan kannattajana.  Kokoomus poimii oikeistopolitiikan hedelmät joka tapauksessa.

Vastattavaa ensi kevään eduskuntavaaleissa onkin, ellemme me äänestäjät ole täysiä lampaita.

  1. Stubbin hallituksen (kok, krist, RKP, Vihreät, SDP) syksyllä 2014 solmima isäntämaasopimus Naton kanssa hyväksyttiin ilman poliittista keskustelua ja harkintaa. Eduskunta ei sitä käsitellyt. Sopimus on poikinut v. 2016 lähtien yhä tiheämmin Nato-maiden sotaharjoituksia Suomen maaperällä.
  2. Parhaillaan on Niinisalossa isot panssariharjoitukset, joiden alla ulkomaiset  panssarivaunut ajelivat maanteillämme totuttaen kansalaisia vieraiden sotajoukkojen läsnäoloon.
  3. Suomi on innolla kehittämässä EU:n puolustusulottuvuutta ja budjettivarojen suuntaamista sotilaalliseen tutkimukseen. Samaan aikaan EU:n todelliset ongelmat – ilmastokriisi, sukupuuttoaalto, pakolaisuus, nuorisotyöttömyys, tuloerot – kärsivät tutkimusrahoituksen puutteesta.
  4. Hallitus on antanut aseiden vientilupia konfliktialueille, ja niinpä suomalaisia panssariajoneuvoja on nähty Jemenin sotarintamalla.  Valtionyhtiö Patrian epämääräiset toimintamenetelmät ja lahjusepäilyt eivät näytä aiheuttavan hallituksen reaktioita.
  5. Suomi on tekemässä valtavia hävittäjä- ja sotalaivakauppoja Nato-maiden kanssa, mikä tekee meistä paitsi köyhiä myös entistä riippuvaisempia  liiton ase- ja johtojärjestelmistä.
  6. Kesäkuussa aloittavat nopean toiminnan taistelujoukot JEF, joissa Suomi toimii Nato- ja ydinasevaltio Iso-Britannian alaisuudessa. Tämä on pitkä loikka kohti sotilaallista liittoutumista.
  7. Suomi ja Ruotsi ovat solmineet USA:n kanssa aiesopimuksen, jota ministeri Jussi Niinistö luonnehti  turvallisuuspolitiikan historiaan jääväksi askeleeksi, mutta silti niin mitättömäksi, että sellaisia ”ei missään länsimaisessa demokratiassa eduskunta drättää (vai dräftää ? no jokin slangisana)”.
    Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen piti sopimusta rutiiniluonteisena, mutta silti se julistettiin salaiseksi. Niinpä julkisuudessa on voitu keskustella vain menettelytavasta, josta Paavo Arhinmäki ainoana esitti vastalauseen. Pekka Haavisto, Erkki Tuomioja, Antti Rinne ym. eivät yhtyneet siihen.
    Yhdysvalloissa ministerit Niinistö ja Hultqvist saivat valtionpäämiehen kohtelun, siellä juhlitaan alueittemme ja armeijoittemme kalustoineen saamista nyt heidän käyttöönsä. Sopimus on USA:n viesti Venäjälle. Kun katsoo sotaharjoituskalenteria ja ulkopolitiikkaa – esim. ydinasekiellon jättämistä allekirjoittamatta USA:n vaatimuksesta – olemme joutuneet Donald Trumpin johtaman maan ohjaukseen ja liittolaiseksi. – 8.5. Trump muuten irtisanoi  Iranin kanssa solmitun ydinaseiden estosopimuksen*.

Keskeinen ongelma on, että Naton rauhankumppanuussopimuksesta,  isäntämaasopimuksesta, kahdenkeskisistä USA- ja Britannia-sopimuksista ei ole keskusteltu julkisesti eikä tehty harkintaa. Eduskunnassa niistä on vain puhuttu  jälkikäteen, ei päätetty. Hornet-hankintakin päätettiin  harhaanjohtavien tietojen perusteella. Armeija ohjaa liikaa turvallisuuspolitiikkaa, jolloin puolustus painottuu ulkopolitiikan kustannuksella. Keskustelun puute saattaa myös heijastua poliitikkojen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen osaamiseen.

Nato pitää Venäjää päävihollisenaan ja Venäjä Natoa.  Suomella on Venäjän kanssa 1300 km yhteistä rajaa, ja tilanteen kiristyminen on meille vaarallista. Jos blokkien kesken syntyisi aseellinen konflikti, meidän kävisi huonosti joka tapauksessa.

Yhdysvaltojen taas ei kävisi kuinkaan, kuten ei edellisissäkään maailmansodissa, ja sen  huomaa maan ulkopolitiikasta. Pearl Harborin 2000-3000 uhrista riittää elokuvia ym., koska sodat eivät ole muulloin uhanneet maan siviilien turvallisuutta (Pearl Harborkin on kaukana Havaijilla). Mikäpä on näyttäessä Venäjälle voimaa, uhitellessa ja kärjistäessä tilannetta Itämerellä, kun itse on kahden valtameren suojassa. Myös siksi USA on Suomelle sopimaton liittolainen.

Meidän kun pitäisi katsoa eteemme. Julkisen keskustelun puute ja puolueiden ja poliitikkojen mykkä alistuminen vaaralliseen kehitykseen selittänee, miksei rauhanliike ole saanut aikaan näyttäviä protesteja. Muutama ”pahan mielen osoitus” sotaharjoituksia ja isäntämaasopimusta vastaan, siinä kaikki. Kansalaiset kuitenkin vastustavat Nato-jäsenyyttä, jota nykykehitys edistää vaivihkaa, ja näkevät, miten vaarallista meno on.

Toivottavasti kampanja Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön auttaa osaltaan saamaan aidon turvallisuuspolitiikan keskusteluun ja vaaliteemaksi. Kehityksen suunta on käännettävä.

* edit. Israelin toivoma ja juhlima Trumpin päätös onkin nyt laukaissut Israelin voimakkaamman avoimen sekaantumisen Syyrian sisällissotaan, kovimmat ilmapommitukset sitten v. 1973 sodan.

turvallisuuspyramidi

 

Vastakkainasettelu ↔ varustelukierre

Asebisneksellä ja rikkaimmalla prosentilla menee nyt mukavasti, kun ihmisiä on Suomessa ja muualla Euroopassa onnistuttu jakamaan vastakkaisten blokkien, joko Naton tai Venäjän (ja Kiinan) tukijoiksi. Joka pitää molempia epädemokraattisina militaristeina, saa usein kuulla olevansa sekä natotrolli, russofobi että putinisti.

Tilanne muistuttaa vuotta 1914, jolloin sivistyneistö ja jopa työväenliike  hajaantuivat omien maidensa porvariston tukijoiksi. Veriseksi muodostunut maailmansota alkoi hurmahenkisen isänmaallisuuden ilmapiirissä.

Nytkin vastakkainasettelu suosii militarismia ja asebisnestä, uusi varustelukilpa onkin hyvässä vauhdissa. Ilmastokriisin oloissa tämä on absurdia. Globaalin poliittisen järjestelmän sotaisuus ja talouskasvu uhkaa koko eliökunnan säilymistä. 

Suomi on vauhdilla mukana. Kansan vastustama Nato pitää isäntämaasopimuksen nojalla monet sotaharjoitukset vuosittain maassamme. Rahaa toisaalta on, toisaalta ei ole: tekeillä on vähintään 10 mrd. euron  hävittäjähankinta (vastustava facebook-ryhmä) ja miljardin sota-alushankinta, vaikka palveluja ja etuja leikataan ja valtion omaisuutta realisoidaan. Asehankinnat sitovat maatamme yhä tiiviimmin Natoon ja hyödyttävät lähinnä sen projekteja. Maan puolustuksessa hävittäjien käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu. Peli on vaarallista.

Jotta määräraha hyväksyttäisiin eduskunnassa, media pelottelee ihmisiä Venäjän sotilaallisella uhkalla, ”arvaamattomuudella”, vilisee juttuja maan luontaisesta pahuudesta ja laajenemispyrkimyksistä. Todisteena on Krimin anneksio, joka selittyy Venäjän ydinasetukikohdalla Sevastopolissa ja Ukrainan Nato-pyrkimyksellä . Teko oli vastoin kansainvälistä oikeutta muttei järin ”arvaamaton”, jos katsomme karttaa.  Samaan aikaan Venäjä ei ole laajentunut Transnistriaan eikä Etelä-Ossetiaan, vaikka ne ovat pyytäneet.  Itämerellä Venäjän intressi on Pietarin turvallisuus ja merenkulun sujuminen, kuten Itämeren turvallisuutta käsitelleen tilaisuuden  asiantuntija-alustuksissa todetaan. Konfliktia se ei tänne halua, ja Venäjällä pelottelu onkin äänestäjien ja edustajien pehmittämistä jättihankinnoille.

Venäjän uhkan rinnalla toistellaan omahyväisesti lännen demokraattisuutta ja ihmisoikeuksien edistämistä. EU:n Kreikka-poltiikka, Espanjan poliittiset vangit, Irakin sotakoalition 2003 synnyttämä ISIS ja kaaos, Afganistanin tilanne ja Guantanamon vangit, yhteistyö Israelin apartheid-hallinnon ja Saudi-Arabian kanssa – kaikki nämä ovat vain poikkeuksia säännöstä, toisin kuin Venäjän ongelmat.

Kritiikki,  joka kohdistetaan oman maan ”vastustajaan” omien vallanpitäjien ja hallituksen sijasta, ei ole rohkeaa eikä vaikuttavaa. Kun Putinia kritisoidaan täällä, hän voi esiintyä ulkoisen uhkan torjujana ja touhu kääntyy itseään vastaan. Suomessa moinen ”kritiikki” palvelee nyt asehankintoja ja ministeri Jussi Niinistön toimintaa.

Niin lännessä (yhtiövalta ja oikeistopopulismi) kuin idässä (lähes autokratia) on pahoja demokratiaongelmia, hallitukset palvelevat rahapiirejä, asebisneksen ja armeijoiden poliittinen valta kasvaa ja kansa seuraa katseella.  EU:n sotilaallinen rahoitus ja yhteistyö on tästä pelottava esimerkki. Sen paremmin Venäjää kuin länttä ei voi pitää imperialismin vastustajana tai rauhan edistäjänä, vaikka niiden retoriikka yrittäisi niin uskotella. Näissä ongelmissa riittää  kritisoitavaa ja pureskeltavaa.

Lännen hehkutuksen vastareaktiona ilmenee kritiikitöntä Venäjän puolustelua. Maalla on laillinen turvallisuusintressinsä, jota Naton laajeneminen horjuttaa. Se oli sotateollisen kompleksin tavoitekin. Edistyksellisen ihmisen kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjän sisäpolitiikka on hyvin oikeistolaista ja epädemokraattista, maata johtaa pieni miesryhmä, joka kertoo, mitä parlamentti päättää, ja joka nimittää aluejohtajat. Puolueet ovat lähes vitsi ja kansalaisjärjestöjen ”politikointi” eli kriittiset kannanotot poliittisiin ratkaisuihin estetään laeilla ulkomaisista agenteista ja ekstremismin vastustamisesta.
Ulkopolitiikassa Venäjä ei puolustaisi vaikkapa ”Assadin laillista hallitusta” päivääkään, jos se vaatisi Tartusin ja Heimimin sotilastukikohtien sulkemista.  (Oman ikäluokkani ihminen ehkä muistaa Yhdysvaltojen tukeman Nguyen Van Thieun ”laillisen hallituksen” Saigonissa 1967-75.)

Monet tiedostavat USA:n demokratia- ja ihmisoikeuspuheiden onttouden verrattuna CIAn ja USA-armeijan tekoihin ympäri maailman. Toivottavasti myös sen, ettei Putinin vakaus- ja rauhanpuhe ole sopusoinnussa Syyriassa sotimisen, Krimin anneksion ja Donbassin sotilasneuvonantajien kanssa. Sotien runtelemalla Venäjällä rauhanretoriikka on poliittinen välttämättömyys, mutta samalla voi hyvin sotia syrjemmällä Tšetšeniassa tai Syyriassa, vallata siirtomaa Krimin takaisin tai rehvastella tulevilla superaseilla.

Irakin sodan vastaisen liikkeen jälkeen rauhantoiminta on ollut meillä heikkoa. Venäjän ”nouseminen” Naton päävastustajaksi 2005 lähtien on jakanut liikettä kansainvälisestikin, mikä näkyy Lähi-idän suursodan vähäisenä ja hajanaisena vastustuksena. Lännen ja Venäjän avoin puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin 2013-14 pahensi tilannetta edelleen. Ukrainalle se on tuottanut demokratian sijasta sotaa, nationalismia ja jakautumista.

Hajaannusta ja vastakkainasettelua ei mielestäni pitäisi päästää konfliktin toisen osapuolen tukemisen asteelle, kuten 1914. Sodanvastustajien pitäisi nyt etsiä yhteisiä teemoja, vaatia aselepoa ja neuvotteluja konflikteihin, luopumista kaikista varusteluohjelmista. Sotilaallisen tutkimuksen sijasta vaadittakoon rahaa ratkaisujen etsimiseen maailman köyhiä ja koko eliökuntaa uhkaavaan kriisiin. Asekaupan rajoittaminen, aseriisunta ja varustelukilvan katkaiseminen ovat ainakin sellaisia. Kiistakysymykset ratkaisee historia. Jos liittolaisia kaipaamme, suunnatkaamme katseet kansalaisjärjestöjen,  YK:n, UNICEFin, WHO:n, Punaisen ristin, Human Rights Watchin yms. suuntaan.

Kansalaistoimijoiden ja erilaisten järjestöjen yhteistyöllä valtiot voidaan painostaa sopimaan ratkaisuista, joita maailman tilanne edellyttää.
havittajamrd

 

Venäjän voitto Syyriassa

Venäjällä on viime ajat juhlittu voittoa Syyriassa. Virallisesti niin Venäjä kuin USA:kin on taistellut siellä ISISiä vastaan, mutta nyt sattui eteen Argumenty i Fakty -lehdessä Euraasialaisen analyysikerhon puheenjohtajan, ekonomisti Nikita Mendkovitšin kirjoitus Mitä Venäjä hyötyy Syyrian-voitostaan?  Se paljastaa suurvaltatoimijoiden todelliset tavoitteet.

Tärkeimpänä Mendkovitš pitää Venäjän alueellisen vaikutuksen voimistumista Välimerellä: Syyrian alueella olevia Venäjän tukikohtia Hmeiminia ja Tartusia modernisoidaan  ja laajennetaan. Venäjä on nyt myös Libyan uuden hallituksen poliittinen välittäjä ja avainliittolainen. Egypti antaa Venäjän käyttää jatkossa sotilaslentokenttiään ja Sudan on kutsunut venäläisen sotilastukikohdan alueelleen.

Mendkovitš  uskookin, että jos Venäjän rooli Välimerellä vakiintuu, se pystyy kontrolloimaan useimpia kauppateitä idän ja lännen välillä: uutta silkkitietä maitse, Suetzin merireittiä, Koillisväylää. Vain Hyväntoivonniemen kiertävä reitti jää tämän ulkopuolelle.

Venäjä pystyy ekonomistin mukaan ”suojelemaan poliittista järjestelmää” Naton ja Yhdysvaltojen näkemyksiä vastaan, samoin tuhoamaan terroristeja sotilaallisin keinoin. Miten kestävää terrorismin torjuntaa pommittaminen on, sitä Mendkovitš ei pohdi, vaikka Afganistan->Taleban ja Irak->ISIS ovat osoittaneet, että sotiminen vain lisää ja voimistaa terrorismia, jonka juuret ovat yhteiskunnassa ja hyökkäyssodan vääryyksissä.

Mendkovitš iloitsee Venäjän 6 miljardin dollarin asekaupoista epädemokraattisten Turkin ja Saudi-Arabian kanssa, samoin talous- ja tiedeyhteistyöstä Arabiemiraattien kanssa. Kuitenkin Emiraatit ja Saudi-Arabia sotivat Jemenissä, jossa sota, kolera ja nälänhätä aiheuttavat humanitaarisen kriisin. Maat myös haastavat sotaa sivussa pysyttelevän Qatarin kanssa.

Ulkopuolisten öljyntuottajamaiden sekaantuminen Lähi-idän asioihin on Mendkovitšille selviö, ja hän uskoo Venäjän nyt lähentelevän poliittisesti johtavan öljynviejämaan roolia. Muuttuneet suhdanteet sallivat myös edistää kaasuputkihanketta Turkish stream Venäjältä Etelä-Eurooppaan. Tämä vähentää Venäjän riippuvuutta Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta kulkevasta putkesta, joten Venäjän ja EU:n suhteet voivat kohentua myös Ukrainan konfliktin osalta. Näin Mendkovitš arvelee.

Arvioitsija ei ole puhdas yksityishenkilö toimiessaan Euraasian analyysiklubin puheenjohtajana, lisäksi AiF on hallituksen kontrolloima lehti. Näkemyksiä voi siis pitää vähintään hyväksyttyinä.

Näemme, ettei sekaantumista toisten maiden ja alueiden asioihin kyseenalaisteta Venäjällä kuten ei Yhdysvalloissakaan. Jos joku on luullut, että Syyriassa soditaan ISISistä tai Assadista, näkee referaatistani, että näillä on Kremlille (kuten Pentagonillekin) merkitystä  sotilastukikohtien säilymisen tai menetyksen, öljy- ja kaasuvarojen ja kuljetuksen, liikenteen kontrolloimisen kannalta. Samaa pätee paljolti Krimiin = Sevastopoliin kuten Guamiin = Diego Garciaan. Siellä asukkaat eivät jaksa iloita  suurvallan osoittamasta mielenkiinnosta, eikä ilo anneksiosta Krimilläkään  ole sataprosenttista.

edit: toimitus toteaa jutun lopussa, etteivät näkemykset välttämättä vastaa sen katsomuksia. Tämä saattaa olla varmistelua.

Mitäs me nobelistit

Norjan Nobel-komitea teki tänä vuonna hienon ratkaisun jakamalla rauhanpalkinnon ydinaseita vastustavalle kansainväliselle ICAN-verkostolle. Verkosto ideoitiin lääkärien ydinsodan vastaisen järjestön kansainvälisen kokouksen yhteydessä Helsingissä Pasilan Rauhanasemalla, joten meillä suomalaisilla ja ICAN-Finlandilla on erityinen syy ylpeyteen ja iloon. Kati Juva Lääkärien sosiaalisesta vastuusta toteaa verkoston saaneen aikaan sen, että pommien koon pohdinnasta on siirrytty näkemään niiden suunnaton vaarallisuus.

BANmural

Ban nuclear weapons _ Mural by Tatsuya Tomizawa  http://www.icanw.org/resources/photos/

Vaikka ICAN on perustettu vasta kymmenen vuotta sitten, se on vaikuttanut vajaa vuosi sitten alkaneisiin YK:n neuvotteluihin ydinaseiden täydelliseksi kieltämiseksi. Suomi ei niihin osallistunut, toisin kuin aiemman viiteryhmämme maat Irlanti, Itävalta ja Ruotsi ja jopa Nato-maa Hollanti. 7.7.2017 YK:ssa äänesti 122 maata ydinaseiden täydellisen kiellon puolesta. ”Rauhan ja ympäristönsuojelun arvoyhteisö” Nato kumppaneineen loisti poissaolollaan, samoin muut ydinasemaat kumppaneineen. Hollanti äänesti, mutta  vastaan. Sopimuksen voimaantulo edellyttää vähintään 50 maan ratifioinnin, ja prosessi alkoi 20.9.2017. Tätä kirjoitettaessa allekirjoittajamaita on 53, ratifioineita vasta 3: Guyana, Thaimaa ja Vatikaani.

Radiokeskustelussa Kepun Matti Vanhanen puolusteli yksinään Suomen jäämistä sivuun, kun SDP:n Mika Kari ja RKP:n Anders Adlerqreutz arvostelivat hallitusta poikkeamisesta perinteiseltä ydinaseiden vastaiselta linjaltamme. Syykin on ilmeinen: hyväksyttyään sopimuksen YK:ssa Ruotsi on joutunut USA:n painostuksen kohteeksi, ettei ratifioisi sopimusta.  Myös Suomen on annettu ymmärtää sopimuksen olevan ristiriidassa isäntämaasopimuksen kanssa. No, sitäkin suuremmalla syyllä  kannustan rauhanystäviä lähettämään hallitukselle terveisiä rauhanjärjestöistä, puolueosastoista, perhekerhoista, samoin yksityisesti.

Vanhanen vetosi siihen, että ydinasevaltojen jäätyä pois neuvotteluista sopimuksella ei ole painoarvoa. Minun logiikkani sanoo, että jos ne olisivat osallistuneet, ne olisivat voineet estää sopimuksen synnyn.

USA:n painostus Ruotsia ja Suomea kohtaan osoittaa, että ydinasekiellolla on jo nyt tehoa. Kemialliset ja biologiset aseet on kielletty jo kauan sitten. Ne onkin lähes hävitetty, ja niiden valmistus tai käyttö tuottaa maalle valtavan imagotappion ja kansainvälisen tuomion. Sama kehitys maamiinojen osalta. Uskon, että ydinaseille käy samoin, ja sitä sopimus edistää.

Kaiken lisäksi parhaillaan kehitellään pienehköjä ”täsmä”ydinpommeja, jotka alentavat kynnystä käyttää niitä. Ydinasekiellon saamisella voimaan on siksi kiire. Painostakaamme hallitusta ja kannustakaamme puolueita ja kansanedustajiamme toimimaan asiassa eliökunnan eduksi. Rauhan Nobel rohkaisee jatkamaan kansalaistoimintaa.

 

Realismi on terveellistä

islaminmiekka”- – islamilaista kulttuuria ei voi pitää erityisen sotaisana eikä erityisen rauhaa rakastavana vaan kuten muutkin kulttuurit se on toisinaan ollut aggressiivinen ja laajentumishaluinen, toisinaan rauhallinen. Se että juuri meidän aikanamme islamin maailma elää vaikeaa aikaa, ei saa johdattaa meitä tekemään yksinkertaistavia väitteitä tämän kulttuurin tai uskonnon perusluonteesta.” (s. 235)

Sitaatin kiihkoton realismi kuvaa hyvin Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia (Otava, Keuruu 2014, 1. painos 2012). Koko teokselle ominaista on lukeneisuus, historian ja etenkin islamilaisen kulttuurin laaja ja syvällinen tuntemus. Kirja on toimitettu poikkeuksellisen huolellisesti, lopussa on myös hyödyllinen kirjallisuusluettelo.

Teos alkaa sotaa käsittelevien Koraanin otteiden tarkastelulla, jonka voinee tiivistää näin: kuten Raamatusta ja vastaavista, voi rauhanomaisia ja sotaisia sitaatteja löytää mielensä mukaan. Hämeen-Anttila kytkee tekstit kirjoittamisajankohdan historiallisiin tapahtumiin ja varoittaa yleistämästä suuntaan tai toiseen.

Ajatus eri kulttuurien nousukausista, ekspansiosta, laskukaudesta ja häviöstä läpäisee koko kirjan niin arabien tai osmanien valtakuntien kuin mongoolien, Egyptin, Euroopan siirtomaavaltojen, Venäjän, Yhdysvaltojen kohdalla. Tätä voisi pitää determinisminä, mutta mielestäni se kuvastaa historian dialektiikkaa – valta, vauraus ja herruus tuudittaa oleviin oloihin, jolloin nuorempien ja nälkäisempien kulttuurien vahvistuminen pääsee yllättämään.

Islam laajeni 700-luvulta lähtien aina Pyreneille saakka ja säilytti antiikin kulttuuriperinnön Euroopan barbarian aikana. Kristillisen Euroopan laajeneminen Espanjaan tuhosi suvaitsevaisen ja korkeakirjallisen kulttuurin mutta myös omaksui sen perintöä renessanssin pohjaksi. Ristiretket olivat valloituspolitiikkaa, enteilivät ”löytöretkiä” ja siirtomaajärjestelmää. Esimerkiksi Lähi-idän ja Afrikan kristittyjä ristiritarit ylenkatsoivat. Sekä muslimien että kristittyjen valloitusten motiivit olivat taloudellisia, uskonto korkeintaan veruke.

Osmanien valtakunnan laajetessa Balkanille ja länteen se liittoutui milloin Venetsian, milloin Unkarin tai Transylvanian kanssa; ne taas liittoutuivat väliin Itävallan tai Puolan kanssa. Pyhän sodan käsitettä käyteltiin tarpeen tullen, mutta samalla suuntaukset kamppailivat keskenään sekä kristinuskon että islamin sisällä. Kyseessä ei ollut kristinuskon taistelu islamia vastaan, vaan kamppailu kaupasta, alueista, sotasaaliista ja verotuloista. Gates of Vienna -kirjoittelu ei vastaa historiaa.

Siirtomaiden valtauksia Afrikasta, Venäjän lähialueilta ja Lähi-idästä teos kuvaa suppeasti mutta realistisesti: Afrikassa olleiden valtioiden tuho, Venäjän valloitukset Kaukasuksella ja Krimillä, Lähi-idän salainen jako kolonisaattorien kesken 1916. Se seikka, että Venäjän imperiumi oli Kaukasuksen, Siperian ja Keski-Aasian kansojen vankila, tahtoo unohtua, samoin sen kysyminen, mitä intressejään USA valvoo Kiinanmerellä, Itämerellä tai Lähi-idässä. Hämeen-Anttila on realisti näidenkin osalta.

Islamilainen maailma siis nousi ja hajosi keskiajalla, osmannien valtakunta kasvoi keskiajalla ja lahosi 1700-luvulta alkaen, Euroopan, mm. Venäjän siirtomaamahti kasvoi 1600-luvulta ja suurelta osin kaatui 1900-luvulla. Nousuja ja laskuja. Onko 2000-luvulla USA:n valta-aseman vuoro? Ainakin maan sisäiset ongelmat (joita ulkopuoliset voivat hyödyntää) viittaavat siihen.

Minut yllätti tieto Bysantin ja Persian taisteluista 500-600-luvuilla: nythän sunnilainen Turkki ja šiialainen Iran / sunniwahhabistien Saudi-Arabia ja Iran taistelevat Syyriassa Levantin alueista ja luonnonvaroista. Ajatus 1500 vuotta ajoittain leimahdelleesta kamppailusta on oikeastaan kammottava.

no_more_blood3Kirjan lopulla tarkastellaan Lähi-idän maiden kehitystä 1900-2000-luvuilla siirtomaista arabinationalismin ja -sosialismin kautta lännen tai Neuvostoliiton vasalleiksi, sitten islamistisen fundamentalismin nousuun Iranissa ja laskukauteen 1990-luvulta lähtien. Terrori-iskujen kuvaus fundamentalismin pelastuskeinoksi on uskottava. Lännen ja etenkin USA:n rooli muslimimaiden asioiden sekoittamisessa tulee selväksi, samoin kaksinaamaisuus ”demokratian edistämisessä” (Libya ja Syyria / Saudi-Arabia). Daesh (ISIS) jää 2012 ilmestyneessä kirjassa tarkastelematta, samoin Syyrian sisällissota ja Venäjän rooli siinä. Siksi onkin luettava seuraavaksi Kerkkäsen Syyria-kirja.

Teoksen lopussa on  Historia-aikakauslehdessä 2011 ilmestynyt artikkeli Arabimaiden kevät, jossa em. kehitys käydään tiiviisti läpi.

* * *
Professori Hämeen-Anttilan asiantunteva teos on virkistävän realistista luettavaa Venäjää ja sen johtajaa koskevien kummitusjuttujen lomaan. Erityisesti suosittelisin kirjaa toimittajille, jos heillä olisi aikaa lukea. Nykyinen tehtäväkirjo taitaa valitettavasti pitää liian kiireisenä, mistä seuraa hyvis/pahis-uutisointia.

PS. Taannoin lupaamani Sakwan Ukraina-kirjan esittely lykkääntyy, kun laitoin oman kappaleeni kiertoon ja kirjaston ainoa kappale on lainassa.

 

 

 

Tarvitaan analyysia, ei vakoilujuttuja

Marraskuusta saakka meitä on päivittäin ruokittu spekulaatioilla Venäjän osuudesta Trumpin voittoon USA:n presidentinvaaleissa. Toden totta syvällinen analyysi vaalituloksen taustoista, Putin varmaan iloitsee kaikkivoipaisuudestaan.

Tärkeämpiä kansainvälisiä ongelmia ei sitäpaitsi ole! Ilmaston lämpenemisen takia Antarktiksesta lohkesi 5800 neliökilometrin lohkare mereen, Kaliforniassa ja Etelä-Euroopassa palaa, Afrikan kuivuus uhkaa miljoonien ihmisten elämää. Asebisnes kasvaa, joten Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä on humanitaarinen kriisi, Pakistania ja Afganistania pommitetaan jatkuvasti miehittämättömillä pommikoneilla, Itä-Ukrainassa osapuolet pommittavat rikki koteja ja Minskin sopimuksia. Espanjan ja Kreikan koulutettu nuoriso lähtee maasta ja nuorisotyöttömyys kasvaa ympäri EU:n, Unkaria hallitsevat seminatsit, Turkissa vangitaan ja irtisanotaan toimittajia ja sivistyneistöä.

Hampurin G20-kokouksessa näitä ongelmia ei juuri pohdittu, vuoret järisivät ja syntyi hiiri: Pariisin ilmastosopimusta ei vielä peruttu vaikka USA:n presidentti haluaisi, lisäksi Putin ja Trump kättelivät, mistä ennustettiin tulevaisuutta kuin kahvinporoista. Satojen tuhansien ihmisten rauhalliset mielenilmaukset todellisten ongelmien ratkaisemisen puolesta sen sijaan leimattiin mellakoiksi ja vaadittiin politiikkoja irtisanoutumaan niistä. Selvittämättä edes, ketkä siellä riehuivat ja kuka provosoi ilkivallan.  En sanoisi moista tiedonvälitykseksi vaan klikkausjournalismiksi.

***

USA:n vaalituloksesta julkaisi Le Monde Diplomatique jo tammikuussa kriittisen artikkelin, suomeksikin Diplossa on ilmestynyt useita analyysejä Trumpin voiton yhteiskunnallisista ja mediataustoista. Silti salaliittojen ja hakkeroinnin vatulointi jatkuu (ei koske NSA:n harjoittamaa netin skannausta), koska niin saa klikkauksia eikä tarvita perustietoja sosiologiasta, yhteiskuntapolitiikasta tai kansantaloudesta. Käytännössä vain Diplosta saa tietoa USA:n ja Ranskan presidentinvaalien ehdokkaiden yhteiskunnallisista näkemyksistä ja taustaryhmistä, äänestäjien reaktioista ja niiden syistä. Muut mediat tuijottavat liikaa kahvinporoja ja etsivät Kremlin sormenjälkiä, samoin äärioikeistolaisuuden ja rasismin taustalta.

On selvää, että Venäjä sekaantuu muiden maiden sisäisiin asioihin – niinhän suurvallat tekevät. Esimerkiksi Ukrainan kriisin taustalla on ainakin USA:n, EU:n ja Venäjän sekaantuminen maan asioihin. Rikkaan, korruptoituneen ja epädemokraattisen maan, jossa asuu köyhä kansa mutta rikkaita oligarkkeja: juuri sellaisen maan tilannetta voi horjuttaa ulkoapäin.

Suomi ei ole sellainen, eikä tulekaan, jos Sipilän hallituksen sisä- ja ulkopolitiikka saadaan kuriin. Vakauden ehto on, että huolehdimme terveestä parlamentarismista, oikeudenmukaisuudesta, pienistä tuloeroista, työllisyydestä, toimivista julkisista palveluista, rauhaa edistävästä ulkopolitiikasta. Että yhteiskunnasta ei siis potkita isoa väestön osaa näkymättömiin ja kuulumattomiin. Työsarkaa totisesti riittää, mutta tähän pystyy vaikuttamaan itse, toisin kuin vieraiden valtioiden toimintaan.

***

Niin äärioikeistolaisuus kuin rasismi alkoivat yleistyä Euroopassa samaan aikaan kuin työllistämisestä ja tulonjaon tasoittumisesta siirryttiin 70-luvulta alkaen uusliberalismiin – pullon henki päästettiin irralleen vapauttamalla pääomien liikuttelu ja yksityistämällä julkisia palveluja. Savupiipputeollisuus siirtyi pääomien myötä halvan työvoiman ja puuttuvan ympäristölainsäädännön maihin. Seurasi pysyvää työttömyyttä vanhoilla teollisuuspaikkakunnilla ja hyvä kasvualusta oikeistopopulismille ja rasismille. Joensuun skiniongelma Penttilän sahan lopetettua on tästä kouluesimerkki.

Oikeistopopulismin etenemistä helpotti työväenliikkeen luopuminen luokkarakenteen analyysistä. Poliittisessa keskustelussa ei enää puhuttu siitä, mikä yhteiskunnan ryhmä yksityistämisestä ja pääomaviennistä hyötyy ja kenen kustannuksella. Luokkataistelu oli muka loppu, minkä pääomien omistajat käyttivät hyväkseen, kuten humaani miljardööri Warren Buffet totesi 2006 In Class Warfare, Guess Which Class Is Winning (arvaa kumpi luokka on luokkataistelussa voitolla?). Vasemmistopuolueet ja ay-liike keskittyivät puhumaan ”valtion kilpailukyvystä” pohtimatta, kenen kilpailusta on kyse – ilmeisesti vientiteollisuuden ja kaupan – ja ketä vastaan kamppailua käydään – muiden maiden työläisiä. Kuten Jouko Jokisalokin kirjassaan havaitsee, tällainen puhe ruokkii nationalismia ja tuhoaa kansainvälistä solidaarisuutta. Tulokset ovat nähtävissä, koetuista ongelmista syytetään maahanmuuttajia, kuten Uuninpankkopoika Saku Timonen on monesti osoittanut.

Hallitukset eivät myönnä työttömyyttä ja köyhyyttä aiheuttavan politiikkansa yhteyttä demokratian vastaisten liikkeiden nousuun, eivätkä vihreät, vasemmisto ja ay-liike tuo asiaa esille riittävästi. Etenkin vihreät keskittyvät etsimään ongelmien syitä Moskovasta.

Puolueet, ay-liike ja media hylkäävät täten työttömät, koulutuksetta jääneet, asunto-ongelmaiset, toivottomat ihmiset kuuntelemaan kilpailukykypuhetta: ”pakko leikata!” Politiikka ei käsittele köyhien konkreettisia ongelmia Anna Kontulaa lukuunottamatta. Keskustelussa ei avata ongelmien syitä eikä puhuta kestävistä ratkaisuista, eikä kouluopetuskaan käsittele niitä. Oikeistolainen puhe ruokkii paitsi äärioikeistolaisuutta ja rasismia myös anarkistisia epätoivoreaktioita, ilkivaltaa ja muuta hölmöä, josta seuraa poliisin otteiden koveneminen.

Myös armeijaa vedetään politiikkaan, verukkeena  ”Venäjän uhka” (missä ja milloin konkreettisesti?) ja kyberturvallisuus. Naisiakin halutaan mukaan, militarismi voi Suomessa todella hyvin, mikä myös ruokkii väkivaltaista nationalismia. Hallituksen tavoitteena on viedä leikkauksien oloissa läpi päätös kymmenien miljardien hävittäjähankinnoista. Seurauksista välittämättä.

Todelliset uhkat ovat kuitenkin ilmastokriisi, köyhyys, äärioikeistolaisuus, varustelukilpa –  ja poliitikkojen sokeus. Kilpailukyvyn sijaan tarvitaan solidaarisuutta, salaliitto- ja vakoilujuttujen sijaan yhteiskunnan analysointia ja kestäviä johtopäätöksiä.

Analyysiä Ylen tapaan:

onko-trump-tyhma

 


Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Mainokset

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.