(Karjalainen julkaisi 30.11. mielipidekirjoitukseni, jossa kertaan edellisten postausten teemoja)
”Aidon turvallisuusuhkan” takia oikeuskansleri Pöysti on nyt sallinut hallituksen sulkea itärajan kokonaan. Miten tuhannet venäläisnuoret hakevat vanhemmilta opiskelurahaa, kun pankkisiirrot eivät toimi sanktioiden takia? Entä miten kansalaiset pääsevät katsomaan Venäjällä asuvia iäkkäitä omaisiaan? Nämä ovat ihmisille todellisia turvallisuusongelmia – sellaisia ei pohdita silloin, kun turvallistetaan eli kuvataan uhkaksi kaikki, mikä ei itseä miellytä.
Venäjältä tulevat pakolaiset kuvataan turvallisuusuhkaksi, vaikka heitä on alle tuhat, he ovat aseettomia ja heitä valvotaan maahan tullessa ja turvapaikkaprosessissa. Toisaalta hallitus suosittelee eduskunnalle DCA-sopimusta, jonka nojalla maahan perustetaan Yhdysvaltojen sotilastukikohtia.
Niihin tulee vahvasti aseistettuja amerikkalaissotilaita, jotka liikkuvat vapaasti maassamme. Tukikohdissa eivät päde Suomen lait eikä niitä voi valvoa, emme saa tietää, mitä aseita niissä on ja mitä niissä suunnitellaan. Suomi maksaa kuitenkin viulut, ainakin turvallisuuspoliittiset.
Kannattaa huomata, että itärajan ”pakolaiskriisi” alkoi samaan aikaan kun hallituksemme hyväksyi DCA-sopimuksen. Tässä paljastuu tukikohtien vaikutus turvallisuuteemme. Ongelmia Venäjän kanssa tullee riittämään, sillä tukikohdat tulevat Venäjän kannalta sietämättömän lähelle Pietaria ja Murmanskia.
Nato-jäsenyys ei edellytä tukikohtien päästämistä Suomeen. Natosta voi erota, mutta Kuuban Guantanamo todistaa, ettei USA:n tukikohdista pääse eroon tulevatkaan hallitukset. Sopimuksen valmistelun ja sisällön salailu antaa esimakua elämästä tukikohtamaassa.
Kansanedustajien sietää perehtyä DCA-sopimukseen ja harkita tarkoin, vaatia avointa keskustelua ja rajoittaa suvereniteetin vasta sen pohjalta, jos lainkaan. Ei nykytiedoilla eikä tällä aikataululla.
Kirsti Era, rauhanveteraani. Joensuu
Rauhanveteraani Kirsti Era 