Kirjoituksen laadinnassa minua auttoi Hannu Ketoharju, kiitos!
Eduskunta päätti 17.12. varata ilmavoimien vaatimat (vähintään) 10 miljardia euroa Horneteja korvaavaan hävittäjähankintaan. Vain Vasemmistoliiton Yrttiaho ja Mustajärvi äänestivät vastaan.
Blogissaan Voima-lehdessä toimittaja Pentti Sainio kuvaa johtavien poliitikkojen ja sotilas- ja virkamiespiirien vallan kasvua turvallisuuspolitiikassa. Aihepiirin käsittely on nyt lähinnä hallitusten selontekojen varassa ja tapahtuu paljolti eduskunnan valiokunnissa, osin jopa salaisena. Turvallisuuspoliittinen keskustelu jää vähälle ja epäkonkreettiseksi, puolustuspolitiikka käy ulkopolitiikan edellä. Seurauksena on ollut puolustusdoktriinin muutos, Hornet-hankinnasta lähtien ilmavoimilla on ollut puolustusbudjetissa ”ilmaherruus”. Samalla Yhdysvaltojen vaikutusvalta on kasvanut Suomen turvallisuuspolitiikassa.
Sainio arvostelee Vasemmistoliiton johtoa turhankin kärkevästi HX-hankkeen vuoksi. Vasemmistoliitto sentään yritti nostaa asiaa keskusteluun, sen hallituskumppanit ovat vaienneet täysin ja muut eduskuntapuolueet leimanneet kriitikot maanpettureiksi. Niinpä kriittistä kansalaiskeskustelua ei syntynyt riittävästi, jotta hanketta olisi lykätty ja arvioitu uudelleen, köyhät rauhanjärjestöt jäivät kritiikissään yksin. Nähdäkseni tämä johtuu asevaraisen turvallisuuskäsityksen valta-asemasta poliittisessa keskustelussa viimeisten 30 vuoden aikana – useimpien poliitikkojen koko tietoisen iän aikana.
Vielä Horneteista päätettäessä 1992 koko vasemmisto ja vihreät vastustivat eduskunnassa hävittäjäkauppaa. Onko kansantalous nyt paremmalla tolalla vai mikä on syynä muutokseen? Ilmeisesti sotilaat ovat päässeet vaikuttamaan politiikkaan Sainion kuvaamalla tavalla. Maanpuolustuskurssien merkitystä ei myöskään pidä vähätellä. Niillä poliitikot, näkyvät toimittajat, yhteiskunnan muut vaikuttajat ja upseeristo ryhmäytetään ja opetetaan sotilaallista näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan.
Käytännössä näin hylätään työväenliikkeen perinteiset laajan turvallisuuskäsityksen tavoitteet: rauhaa edistävä aloitteellinen ulkopolitiikka, oikeus- ja hyvinvointivaltion vahvistaminen ja ympäristön suojelu. Kuitenkin nämä tavoitteet saavat kannatusta myös Keskustan äänestäjiltä.
En käsitä lainkaan Vihreiden asettumista tukemaan kilpavarustelua ilmasto- ja ympäristökriisin pahetessa. Vihreiden ja muidenkin kannattama avoimuus on samoin loistanut poissaolollaan maamme suurimman asekaupan valmistelussa, kuten Pentti Sainio on kirjoissaan osoittanut. Hän on tehnyt valtavan työn paljastaessaan hävittäjähankintojen taustoja, salailua ja ulkopoliittisia ongelmia. Hänen turhautumisensa ja kärkevyytensä onkin ymmärrettävää.
Jatkossa on päästävä eroon pienen piirin määrittelemästä turvallisuuspolitiikasta. Tarvitaan realistista, kansalaisten aktiivisesti tukemaa politiikkaa. Niinpä on saatava entistä useammat osallistumaan kansalaiskeskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On nähtävä tämän hetken suurimmat, yhä pahenevat reaaliset uhkat, jotka eivät ole sotilaallisia vaan globaaleja ympäristöuhkia seuraamuksineen.
Valtiontalouden ja turvallisuuspolitiikan konkurssi on vielä torjuttavissa vaatimalla halvempien ruotsalaiskoneiden hankintaa, mieluiten vuokraamista. Ilmavalvonnan tarvitsema määrä.
Rauhanveteraani Kirsti Era 
Vielä kun arvon rauhanveteraanin saisi ymmärtämään, että suomalaisten vaikutusmahdollisuudet ’globaalisiin ympäristöuhkiin’ ovat yhtä tyhjän kanssa. Esimerkiksi suomalaisten osuus maailman hiilidioksidi’päästöistä’ on runsas promille – jolla ei kokonaisuuden kannalta ole mitään merkitystä, vaikka oletettaisiin, että CO2 olisi tärkeä kasvihuonekaasu. Sitähän se ei edes ole. On kokonaan toinen kysymys, ovatko suunnitellut hävittäjät tulevaisuudessa ollenkaan järkevä hankinta, kas kun ilmapuolustus saattaa vastaisuudessa hyvinkin perustua drooneihin, uudenlaisiin ohjuksiin, jne.
Suhteessa väkilukuun olemme maailman huippua jenkkien jälkeen. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on kuusinkertainen intialaiseen verrattuna. Luvut eivät edes sisällä niitä päästöjä, joita Intia ja Kiina tuottavat valmistaessaan tavaraa meidän käyttöömme, tosi asiassa hiilijalanjälkien ero on siis vielä suurempi.
Lisäksi oman maamme ilmastopolitiikka on se, mihin voimme vaikuttaa. Kiina on ryhtynyt päättäväisiin ilmastotoimiin, se mm. keskeytti hiilivoimaloiden rakentamisen ja siirtyy vauhdilla käyttämään aurinkoenergiaa.
Täällä keski- ja hyvätuloiset voisivat harkita luopumista täysin varustellusta kakkosasunnostaan (”mokistä”), veneestä, moottoripyörästä, toisesta autosta, sähkö- tai öljylämmityksestä, muuttaa pienempään asuntoon, lopettaa lomalennot, alkaa syödä vähemmän lihaa ja maitotuotteita jne. Pienituloisten hiilijalanjälki on pieni jo valmiiksi.
Ja tietenkin meidän pitää ennen kaikkea vaatia hallitukselta ja yhtiöiltä päättäväisiä ilmastotoimia, vaikka näyttää selvältä, että neljä erilaista vuodenaikaa on suuressa osassa maatamme jo menetetty.