(Karjalaiseen lähetetty vastine, jota ei julkaistu. Otsikko on vaihdettu.)
Hävittäjähankinta on turvallisuuspoliittinen ratkaisu, kuten Karjalaisen päätoimittaja Koivumaa totesi 22.1. pääkirjoituksessaan ”Väittely hävittäjämäärästä on vaarallista leikkiä tulella”. Myyjä pystyy kontrolloimaan niiden käyttöä ja päivityksiä, joten Suomi joutuu riippuvaiseksi toimittajasta. Ahne asebisnes toki nappaa veroeuromme ja myy vanhentuvaa tekniikkaa, jos voi. USA itse kuitenkin pommittaa mm. Pakistanissa ja Afganistanissa kauko-ohjattavilla droneilla, niillä hoidetaan myös tiedustelua ja ilmavalvontaa.
Mistä tulee Koivumaan korostama ”kiveen hakattu” 64 hävittäjää? Hornet-hankinnassa Ilmavoimat pyysi kolmea laivuetta saadakseen kaksi. Ministeri Elisabeth Rehn yllättäen suostui, joten lentueita on kolme ja suurin osa seisoo tallissa. Eduskuntaa ja hallitusta harhautettiin asiassa myös lupaamalla vastaostoja ja ilmoittamalla aseistamattomien koneitten hinta, euroiksi muutettuna 1,5 miljardia; varustelu ja päivitykset ovat nostaneet hinnan noin 20 miljardiin.
Hankinnasta on kasvanut kytkös Yhdysvaltoihin: Naton kumppanuussopimus 1994, osallistuminen Afganistanin sotaan 2001-, isäntämaasopimus 2014, kahdenkeskinen ”aiejulistus” 2016. Vuonna 2016 oli USA:n sotaharjoitukset Suomen alueella, niillä se julisti näyttävänsä voimaa Venäjälle. Kahden valtameren suojassa sijaitsevalle Yhdysvalloille touhu on vaaratonta, mutta Suomi on niemi Venäjän kainalossa.
Päätökset tästä USA- ja Nato-kytkennästä on tehty pienessä piirissä ilman rehtiä keskustelua eduskunnassa saati laajemmin yhteiskunnassa. Jollei nytkään sallita keskustelua, se on vaaraksi demokratialle, jolla ei muutenkaan mene hyvin. Kaiken lisäksi Koivumaa itse väittelee hävittäjämäärästä, vaikka pitääkin ”väittelyä hävittäjämäärästä vaarallisena leikkinä tulella”.
Todella ongelmallinen on vaalien aikaan Suomessa pidettävä, Yhdysvaltojen johtama kahden kuukauden sotaharjoitus Bold Quest. Aiempiin harjoituksiin Venäjä on vastannut vain avaamalla Ala-Kurtin ja lisäämällä hävittäjälaivueen Karjalaan. On myös nähty enemmän venäläisiä ja viimeksi Kiinankin sotalaivoja Itämerellä. Näin Shanghai-liittokin näyttää voimaa, kun Nato järjestää Pohjolassa ja Suomessa tiheästi sotaharjoituksia (mm. Trident Juncture 35 000 sotilasta, Suomesta 2000). Hyvin vaarallista leikkiä.
Kansainvälisen politiikan professorit ja tutkijat katsovat, että Venäjän tavoitteet Suomen suunnalla ovat konservatiiviset, siis tilanteen jatkuminen ennallaan. Suomen täytyy mielestäni satsata ulkopolitiikkaan ilmapiirin liennyttämiseksi Pohjolassa ja koko Euroopassa. Tällä on kiire, sillä uskottavuutemme välittäjänä hupenee joka siirrolla, jonka teemme USA:n ja Naton eduksi.
Kannattaako Suomen ilmapuolustusta rakentaa vanhenevaan, hävittäjiin perustuvaan asejärjestelmään? Ilmavalvonnassa voidaan lähitulevaisuudessa siirtyä droneihin. Sodassa puolustus taas perustuisi erilaisiin tykistöaseisiin ja ilmatorjuntaan. Halvempaa ja tehokkaampaa, vaikkakin ulkomaiset sodat jää silloin käymättä. Ilmavoimissa se ehkä harmittaisi, kun kansainvälinen urakehitys alkaisi pätkiä.
Onko muuten kukaan koskaan kuullut armeijasta tai aselajista, joka ei vaatisi lisää rahaa ja kalustoa?
Rauhanveteraani Kirsti Era 