Posts Tagged 'oikeudenkäyttö'

Sopimus vai sanelu?

(Mielipidekirjoitus, julkaistu demarien Viikko-Pohjois-Karjalassa 20.3. Tarjosin myös Karjalaiselle ja sieltä lupailtiin julkaista, mutta ei tietääkseni ole ilmestynyt.)

Hannu Ketoharju ihmetteli Karjalaisessa 29.2., miten Suomen varuskuntien, lentokenttien ja satamien avaaminen Yhdysvaltojen armeijalle lisää maamme turvallisuutta. Kysymys on hyvä mutta vaikea. Venäjän reaktion lisäksi meitä uhkaa myös suvereniteetin kapeneminen.

Tukikohtasopimus DCA:n sisältöä on avannut kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen. Hän toteaa, että sopimus kaatuisi oikeudessa, niin yksipuolinen se on: Suomelle pelkkiä velvoitteita, sitoumuksia ja menoja, Yhdysvalloille oikeuksia ja ilmaista joukkojen ylläpitoa. Sopimuksen laatua ja noudattamista ei kuitenkaan voi käsitellä oikeudessa, sillä sopimusteksti kieltää sen.

Oikeuteen ei viedä myöskään tänne tulevien sotilaiden (tai perheenjäsenten) rikoksia – ne käsitellään USAssa. Muiden maiden kokemus on, että vain 20 % rikoksista johtaa syytteeseen, ja silloinkin 80 % tuomioista on vapauttavia. Sen sijaan amerikkalaisilla sotilaspoliiseilla on oikeus valvoa järjetystä myös tukikohtien ”lähellä”, mitä ei määritellä. Amerikkalaiset voivat käyttää halutessaan myös yksityisten ja kuntien alueita.

Amerikkalaissotilaat eivät tarvitse matkustusasiakirjoja, ei tullitarkastuksia, eivät maksa veroja, edes ALVia tai valmisteveroja (mm. tupakka, alkoholi), sähkö- tai vesilaskuja. USA sitoutuu vain valvomaan, ettei henkilöstön Suomeen tuomaa tavaraa päädy myyntiin, kunnioittamaan Suomen terveys- ja ympäristölakeja ja antamaan kohteesta poistuessaan tiedot jätteistä, jotta osaamme siivota jäljet. Vuokraa tukikohdista ei makseta, mutta jos amerikkalaisilta jää jotain rahanarvoista, Suomi maksaa siitä.

Yhdysvallat ei myöskään sitoudu puolustamaan Suomea, päin vastoin Suomi suojelee täällä olevia amerikkalaisia.
Kansanedustajien sietää perehtyä huolella sopimustekstiin ennen päätöksentekoa.

PS. Video erinomaisesta asiantuntijoiden Tuomioja, Junka-Aikio, Talvitie, Pimenoff, Kivinen, Heininen kuulemistilaisuudesta, joka pidettiin Bottalla 7.3.2024. https://youtu.be/nKfJEDek9rU Asiantuntijoiden alustuksia on myös leikattu erillisiksi noin 10 min. videoiksi, joita on mukava jakaa somessa. Niitä löytyy täältä: www.youtube.com/@Vapausvalitatoisin/videos


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Emilia Männynväli

(ent. Kukkala) Kirjailija, toimittaja ja kriitikko

Joonas Honkimaa

Texts on social policy and critique of economics

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | ANTI-RACIST RESEARCH NETWORK

emmintää

Emmi welds and tells tales.