Kirjoitin pari mielipidekirjoitusta; julkaisen ne alla, jotta halukkaat voivat lukea ne muuallakin kuin Joensuussa.
Yhteistä työtä aseiden ja sodan sijaan
Ritva Mikkilä kirjoitti Heilissä 4.11. kalliita sanoja sodan ja asevarustelun järjettömyydestä. Erityisesti nyt, kun ympäristökriisi, ilmaston ääri-ilmiöt ja pandemiat koettelevat maailmaa. Uusi lintuinfluenssa on jo Hollannissa, korona leviää tuotantoeläimiin. Myrskyt, kuivuus ja maastopalot piinaavat, metaanipäästöt kasvavat kiihdyttäen ilmastokriisiä.
Tässä vaiheessa tarvittaisiin sotimisen ja asevarustelun sijasta monipuolista kansainvälistä yhteistyötä. On koottava tutkimuksen ja investoinnin voimavarat tuhoisan kehityksen pysäyttämiseksi. Pariisin ilmastosopimus on minimi, hätätila vaatii nopeampia toimia, muuten lapsenlapsemme kiroavat meidät – täysin aiheellisesti.
Kuitenkin viime vuonna tuhlattiin maailmassa asevarusteluun 1700 miljardia euroa. Hyödyn korjaavat aseteollisuuden omistajat ja asekauppiaat. SIPRIn tutkimus on osoittanut, että samat sijoitukset siviilitoimintaan tuottaisivat enemmän työpaikkoja. [Ja se työ voitaisiin suunnitella niin, että siitä hyötyisivät niin luonto kuin maailman lapset, vanhukset ja muut ihmiset. – ei ollut lehdessä ]
Toivon, että kansanedustajat muuttavat valtion budjettia: meillä ei maana eikä luomakunnan jäseninä ole varaa 54 prosentin korotukseen puolustusmenoihin, kuten nyt suunnitellaan. (Heilissä 11.11.2020)
Matkailijat ansaitsevat parempaa [Ilomantsissakin – toimituksen lisäys]
Sota-alueilla avustustöitä tehnyt Tarja Tuovinen paheksui aiheellisesti (7.11.) metsän tuhoamista Ilomantsissa. Joka haluaa nähdä sodan tuhoja, voi katsoa kuvia Syyriasta, Gazasta, Vuoristo-Karabahista, Itä-Ukrainasta. Luonto ja viljelykset tuhoutuvat, vesihuolto särkyy ja saastuu, kodit, koulut, sairaalat ja kadut pommitetaan, siviilit haavoittuvat. Ei siinä ole mitään haikailtavaa.
Sodan nostaminen Ilomantsin matkailun kärkeen on riski. Venäläisiä se työntää pois, olihan Suomi jatkosodassa Natsi-Saksan aseveli. Eurooppalaisetkin muistavat natsimiehityksen, juutalais- ja romanivainot ja vastarintaliikkeen. Sotateema kääntyy näin itseämme vastaan, ei lähennä ja yhdistä, kuten matkailun pitäisi.
Kaiken lisäksi suurimmat menetykset kohtasivat suomalaisia 1860-luvun nälkävuosina, eikä niille ihmisraukoille ole yleensä pystytetty edes muistokiveä. Haudat erottuvat vain painaumina esim. Nurmeksen hautausmaalla. Muistakaamme heidän tuskaansa ja tuokaamme esiin 75-vuotisen rauhan ja demokratian hedelmiä: hyviä asuinoloja, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluja, teitä.
Ilomantsin-Lieksan-Kuhmon alue voisi kehittyä hienoksi kestävän matkailun kohteeksi kahden puolen rajaa. On nykyaikaiset palvelut mutta myös upeita metsiä, soita, järviä ja jokia, vaellusreittejä, Sissoila, Paateri, Savottaranta, Möhkön ruukkimuseo. Matkailupalveluja, jotka voivat tarjota turisteille iloa ja aitoja elämyksiä. Mekrijärven tutkimusaseman kehittäminen edulliseksi tukikohdaksi majoitus-, ruoka- ja ehkä kuljetuspalveluineen kiinnostaisi meitä, joilla ei ole omaa autoa. Kun Venäjän raja taas aukeaa, voisi kehittää yhteistyöllä retkiä sen puolen erämaihin.
Taistelualueen reunaan sen sijaan voisi pystyttää suurennetun SA-kuvan pommitetusta metsästä, jotta muistaisimme, mitä sota tekee. Ja miten luonto korjaa jäljet, jos saa rauhan. Nyt ei valitettavasti saanut. (Karjalaisessa 13.11.)
Rauhanveteraani Kirsti Era 