24.2.2022 oli ikäisilleni yksi elämämme synkimmistä päivistä. Oli vaikea uskoa, että Putin tosiaan on hyökännyt Ukrainaan, tehnyt jotain niin typerää ja tuhoon tuomittua. Pidin kai silloin ja välistä vieläkin Putinia Venäjän edustajana ja tarkastelin hänen tekojaan suhteessa Venäjän kansalaisten parhaaseen. Jutun loppupuolella pohdin, miten väärässä olin.
Naton ja Suomen Nato-piirien kannalta sota oli onnenpotku. Lauri Nurmen mukaan armeijan ylipäällikkö kutsui puoluejohtajat maanalaiseen bunkkeriin (!), jossa peloteltiin, että Venäjä voi hyökätä Suomeen vaikka heti. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraaminen on meillä ollut pitkään kehnoa, joten utopistinen väite upposi poliittisiin johtajiin. Takit kääntyivät hetkessä, ja syntyi yksimielisyys liittymisestä Natoon.
Kansalaisia oli 2014 lähtien peloteltu iltalehtien lööpeissä, joissa kaikkivoipa Putin oli hyökkäämässä Suomeen milloin maitse, milloin digitaalisesti. Helmikuusta 2022 lähtien mediassa ja politiikassa lietsottiin talvisodan henkeä voimalla, ja kohta gallupissa kannattivat Natoa lähes kaikki. Niinpä jäsenanomus vietiin läpi pikavauhtia ja Ruotsi painostettiin tekemään samoin. Entinen vihreä rauhan- ja kehitysmaa-aktiivi Haavisto säteili allekirjoittaessaan Suomen jäsenyyden sotilasliitossa ja kiikutti historiallisen kynän museoon. Matti Wuori raukka, perintösi joutuu häpeään.
Presidentti Niinistö myönsi uudenvuodenpuheessaan 2024, ettei syynä jäsenhakemukseen todellisuudessa ollut turvallisuusuhka vaan se, että haluttiin osoittaa ”itsenäisyyttä” Naton laajenemista vastustaneelle Venäjälle. Kirjoitin tästä silloin.
Nyt itsenäisyys on todellisessa vaarassa, kun hallitus on allekirjoittanut tukikohtasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa (DCA). Siinä avataan USA:n armeijalle 15 Suomen varuskuntaa ja rajavartioasemaa, annetaan sen käyttöön korvauksetta satamat, lentoasemat, tiestö, samoin tukikohtien lähistön kunnallisia ja yksityisiä alueita, jos tarpeen. Niihin tulevat yhdysvaltalaiset eivät perheineen ole Suomen lainvalvonnan ja oikeudenkäytön alaisia, he tulevat ja menevät ilman matkustusasiakirjoja ja tullitarkastuksia, voivat kantaa asetta julkisella paikalla. Yhdysvallat ei sitoudu puolustamaan Suomea, mutta Suomi sitoutuu suojelemaan USA:n sotilaita ja laitteita, joiden laadusta (ydinaseita?) meille ei kerrota. Eduskunnan hyväksynnän vaativasta DCA-sopimuksesta on hyödyllisiä tietoja sivustolla www.eitukikohtia.fi ja sitä vastaan kerätään adressia: www.adressit.com/ei_vieraan_vallan_sotilastukikohtia_suomeen . Tietoa asiasta kannattaa levittää.
Armeija, militarismi ja asebisnes hyötyvät sodasta: varustelumenot ovat nousseet valtavasti eikä niitä uskalla vastustaa kukaan nyt, kun Markus Mustajärvi jäi pois ja Johannes Yrttiaho putosi eduskunnasta. Superkallis vanhentuvien hävittäjien hankinta etenee, vaikka on ilmeistä, ettei Suomen (tai Baltian maiden) puolustamiseen tarvita hävittäjiä vaan ilmatorjuntaa ja ehkä drooneja. Samalla huudetaan valtionvelasta ja leikataan aidosta turvallisuudesta: vähävaraisilta, kulttuurista, julkisista palveluista ja kolmannelta sektorilta.
Sota vahvistaa Putinin valtaa, Natoa ja asebisnestä
Putinin hyökkäyssodan vaikutukset Suomeen ja yli 200 vuotta puolueettomana kukoistaneeseen Ruotsiin ovat olleet tuhoisat, mutta paljon hirvittävämpää on ollut ukrainalaisten ja Ukrainan tuhoaminen ja pakolaisten kärsimys. Venäjän kansalaisia on kuollut ja vammautunut kymmeniä tuhansia, enemmän kuin yli 8 vuotta jatkuneessa Afganistanin sodassa. Pietarissa ja Moskovassa ei protestoida mm. siksi, että rintamalle on komennettu lähinnä syrjäseutujen asukkaita ja vähemmistökansojen jäseniä. Samoin vierastyöläisiä, jos erehtyvät ottamaan Venäjän kansalaisuuden.
Hyökkäyssota Ukrainaan ei palvele Venäjän valtiota tai kansalaisia vaan Putinin hallintoa, sillä opposition suu on tukittu lakisääteisesti, sodanvastustajia vangittu yli tuhat, ja tuomiot ovat pitkiä. Väkivaltakoneisto kasvaa: oppositiota vastaan taistelee FSB:ssa, Rosgvardijassa, sisäministeriön joukoissa toista miljoonaa hyvin varusteltua ja palkattua ihmistä, siis enemmän kuin Ukrainan sodassa. Oppositio ja potentiaaliset vastustajat ovat paenneet ulkomaille, loput pelkäävät joutumista sotaan ja syytteitä ”armeijan halventamisesta”. Pelätään myös 6 kk sotapalvelun jälkeen armahdettuja rikollisia, jotka ovat murhanneet asukkaita eri paikkakunnilla. Uudessa budjetissa Putin satsaa aseteollisuuteen ja koneenrakennukseen. Tätä sotateollisen kompleksin jälleenrakentamista arvioi kiinnostavasti Nezavisimaja gazetan päätoimittaja Konstantin RemtšukovŽivoi gvozdin haastattelussa 19.2.24.
Vuonna 2020 Putin sementoi harvainvallan muuttamalla Venäjän perustuslain entistäkin epädemokraattisemmaksi. Tuolloin hän yritti kahdesti murhata opposition keulahahmon Aleksei Navalnyin, toisella kertaa lähes onnistuen. Näyttää, että hän pelkää valtavasti kuolemaa: koronan aikaan pidettiin tapaamaan tulleita kahden viikon karanteenissa tai 10 metrin etäisyydellä. Hän myös vangitutti shamaanin, joka käveli Moskovaan noituakseen Putinin pois, eikä vieläkään uskalla lausua Navalnyn nimeä (vrt. karhun salanimet). Saatuaan tiedon Navalnyn murhan onnistumisesta 16.2.2024 hän hymyili leveästi.
Putinin sodan motiivi ei siis ole Venäjän etu tai Naton vastustaminen vaan valtaklikin edut ja valta-asemien säilyttäminen, semminkin kun 22 vuodessa on tehty rikoksia, joista kuuluisi saada pitkä tuomio. Tarkoitan Moskovan kerrostaloräjäytyksiä, veristä Tšetšenian sotaa, median kaappaamista ja opposition tuhoamista, kansalaisyhteiskunnan, sanan- ja yhdistymisvapauden tukahduttamista, militarismin ja nationalismin lietsomista, korruptiota, vähemmistökielten ja kansojen polkemista. Samaan aikaan presidentti on laiminlyönyt todellisia velvollisuuksiaan valtion johtamisessa, minkä koulujen ja sairaaloiden kunto, pakkastalvien vesi- ja lämmityskatastrofit ja maastopalot paljastavat. Rahaa on, mutta se päätyy pienen piirin taskuihin, voimakoneistolle ja sotimiseen. Sota auttaa lietsomaan yksituumaisuutta, johtajan ihailua ja sulkemaan ”veneenkeikuttajien” eli vallanpitäjiä kritisoivien suut. Ukrainan ”denatsifikaatio” ja ”demilitarisaatio” on todellisuudessa vahvistanut militarismia ja nationalismia Venäjällä ja Ukrainassa, samoin meillä.
Aseistamalla ei Ukrainan sodasta tule loppua. Ainoa tie rauhaan on neuvotella vihollisen kanssa, sanoi Desmond Tutu. Ympäristökriisi etenee vääjäämättä ja sen pysäyttämiseksi tarvitaan neuvotteluja ja kansainvälistä yhteistyötä, sotilasblokeista on vain haittaa. Myös Venäjän (ja muiden maiden) demokratian ja kansalaisvapauksien kohentamiseksi tarvitaan kiireesti jännityksen liennytystä.
Niinistö avaa uudenvuodenpuheessa Suomen Nato-jäsenyyden taustaa aivan uudelta suunnalta. Toisin kuin kansalaisia ja kansanedustajia peloteltiin (ministereitä armeijan johto säikytteli jopa maanalaisessa bunkkerissa), ei syynä ollut Venäjän aiheuttama sotilaallinen uhka, vaan Kremlin puheet.
Niinistö: ”Venäjän vaatimus estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys merkitsi pyrkimystä muuttaa vallitseva tilanne ja luoda Eurooppaan harmaa etupiirivyöhyke. Pelkkä vaatimus muutti meidän asemaamme niin, että paikoilleen jääminen olisi vienyt kaiken uskottavuuden Nato-optioltamme.” Liittoutumattomuuden säilyttäminen olisi muka muuttanut tilannetta, luonut ”harmaan etupiirivyöhykkeen”, ja poistanut Nato-option. Niinpä piti äkkiä liittyä, näyttää Venäjälle ja todistaa lännelle ”itsenäisyytemme”. Onko siis maailmalle nyt demonstroitu, että Suomen turvallisuuspolitiikkaa voi ohjata samalla tekniikalla, jolla kansansadun ukko hankkiutui eroon akastaan, joka aina sanoi EI. Ukko varoitti menemästä kehnolle sillalle, akka meni sille pannakseen vastaan – ja hukkui.
Jatkossa kannattaa siis tilata Venäjältä sopiva kannanotto, niin Suomen johto tekee päinvastoin. Järkevää ja ennen kaikkea itsenäistä!
On kiistatonta, että Putin/Kreml antoi 24.2.2022 syötön, josta Atlanttiseuran ja armeijan oli helppo potkaista pallo Nato-maaliin. Kansalaisten pelkoja oli lietsottu vuodesta 2014 alkaen lööpein Putin sitä, Putin tätä, ”Venäjä etenee kahdessa tunnissa rajalta Helsinkiin” , ”Venäjä sotkee Suomen tietoverkot varttitunnissa”. Lehtijutut olivat pääosin pelkkää spekulointia ja myynnin edistämistä.
Pelottelu toimi tarkoitetulla tavalla, Nato-päätös tehtiin paniikissa, miettimättä. Nyt on velkalaiva, leikkaukset, verotus, Orpo-Purra… mutta ei pihaustakaan varustelumenoista. Ne ovat pyhä lehmä. Mukisematta maksetaan velkarahalla vanhentuvat hävittäjät, joiden hinnaksi muodostunee ainakin 45 miljardia euroa (Eero Lehto Ydin 4/23). Tämän päälle sotalaivat, jotka eivät sovellu Suomen matalalle ja risaiselle rannikolle, Ukrainan aseistaminen, varuskuntien ja varikkojen muutostyöt Yhdysvaltojen armeijan tarpeisiin … Armeijalle on aina rahaa.
Venäjä reagoi Nato-jäsenyyteen. 3-4 vuotta sitten pohdin facebookin ryhmässä, miksi Venäjällä levitettiin valheita Suomen armeijan Sandarmohissa muka teloittamista sotavangeista. Ryhmässä ammattitoimittajat selittivät asiaa lähinnä Putinin pahuudella, itse yritin piipittää, että kun Suomi on lähentynyt Natoa ja USAn sotajoukot harjoittelevat täällä, Kreml tarvitsee viholliskuvaa Suomesta sisäpoliittisiin tarpeisiinsa. (Tietenkin minut leimattiin putinistiksi.) Jo neuvostoaikaan Suomi-kuva oli myönteinen, ja siksi viholliskuvan luomisessa on työtä. Suomen hallitukset ovat sitä helpottaneet katkaisemalla tiede- ja kulttuuriyhteydet ja sulkemalla nyt myös rajan. Kärsijöitä ovat Venäjän oppositio, itäkautta tulevat ukrainalaispakolaiset sekä kaksoiskansalaiset ja venäläisopiskelijat. Voittajia taas Persut saatuaan rajat kiinni, samoin muut perinteiset r**sänvihaajat. Ja Kreml propagandisteineen.
Puheessaan presidentti kannatti EU:n ja Euroopan aseistautumisen kasvua ja oli ylpeä Suomen saavutuksista. Hän hehkutteli turvallisuuden lisääntymistä DCA-tukikohtasopimuksen ja JEFF-joukkojen ansiosta. Minusta kansalaiset eivät näytä kokevan oloaan turvalliseksi. Semminkään kun Salonius-Pasternak kehottaa reserviläisiä kuntotreeniin ja perheitä varastoimaan pattereita, säilykkeitä ja vettä. Positiivista puheessa oli vaatimus edes humanitaarisesta tulitauosta Gazaan.
Presidentti Niinistö on talousmies, hän leikkasi perheiltä ja yksityisti valtion omaisuutta Lipposen hallituksen valtiovarainministerinä. Sitten hän toimi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin hallituksessa 1999-2003, varmaan myös Venäjän markkinatalouden parissa. Nyt hän ei kuitenkaan kytke kauhistelemaansa valtionvelkaa puolustusbudjetin järkyttävään kasvuun (32 % vuonna 2021, 36% vuonna 2022).
Presidenttiä eivät näy huolestuttavan leikkaukset köyhiltä ja kulttuurista samalla kun rikkaitten verotus alenee. Tässä valossa puhe toinen toistensa reilusta kohtelusta kuulostaa irvokkaalta ja jumalan siunaus ainoalta, mitä hän tarjoaa vaikeuksissa oleville. Silti presidentin kannatus on Putinin luokkaa, ja valitettavasti saatan joskus muistella häntä siedettävänä vaihtoehtona.
Häpeän Suomen hallitusta. Siinä istuu julki- ja kaappirasistien kanssa opportunisteja, jotka ovat valmiit moiseen yhteistyöhön ajaessaan puolueensa etuja ja tavoitteita. Orpon hallituksen tavoitteet voi kiteyttää jotenkin näin (tekstin alla SAK:n kokoama lista ilman ulkopolitiikkaa):
rikkaille lisää ja köyhiltä pois
varallisuusveroa ei aiota palauttaa, osinkoverotuksen porsaanreikiä ei tukita ja samaan aikaan syyllistetään vähävaraisia julkisen talouden ongelmista
julkiset palvelut huononnetaan rahoituskriisin kautta, niin että keskiluokka ja rikkaat innostuvat (lisää) yksityistämisestä. Ensin sosiaali- ja terveyspalvelut ja jatkossa myös koulutus
sosiaaliset tulonsiirrot minimiin
työntekijöiden asemaa ja työttömyyskorvauksia huonontamalla luodaan työssäkäyvä köyhälistö, jonka on pakko sietää millaista kohtelua tahansa. Semminkin kun irtisanomista helpotetaan, määräaikaisuus ei kaipaa perusteita, poliittiset lakot halutaan kieltää
hyvätuloisille annetaan veronkevennyksiä, pienituloisille asumistuen ym. tukien leikkauksia
ilmastotoimia vesitetään
maahan ollaan neuvottelemassa Yhdysvaltojen kanssa sotilastukikohtia, ”yhteiskäyttöalueita”, joiden alueella eivät päde yksin Suomen lait. Niihin tuotavat yhdysvaltalaiset rotaatiojoukot eivät ole Suomen lainkäytön piirissä.
ydinkoekiellon allekirjoittamisesta ei haluta edes keskustella, päin vastoin ”yhteiskäyttöalueille” saatetaan tuoda ydinaseita. Hallituksella ei ole mitään sitä vastaan – ei tosin ollut Marininkaan hallituksella.
Kuopion Rissalan lentokenttää remontoidaan yhdysvaltaisille F35-hävittäjille soveltuvaksi ja Yhdysvaltain ilmavoimat antaa ohjeet. Samaan aikaan ostetut sekundakoneet saavat kovaa kritiikkiä jopa kotimaassaan.
itärajan pakolaismuurin koekappale on valmis ja rajaa tukitaan sotaa pakenevilta Venäjän kansalaisilta, Venäjän rekisterissä olevilla autoilla ei enää voi tulla Suomeen. Junat ja lentokoneet eivät kulje, bussiyhteyksiä on vähän – millä pakolaiset pääsevät maahan?
Jo Marinin hallitus siirtyi ulkopolitiikassaan pohjoismaisesta ryhmästä EU:n sotahaukkojen Puolan ja Baltian maiden viiteryhmään. Pääministeri Marin ja ulkoministeri Haavisto kannustivat sotaa ja Ukrainan maksimaalista aseistamista neuvotteluratkaisujen etsimisen sijasta. Länsieurooppalainen varovaisuus ja eskalaation pelko ei vaivannut, opit haettiin Virosta. Niinpä yhteydet venäläisiin tieteen, kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoihin katkaistiin ja täten ruokittiin Kremlin propagandaa siitä, että länsi vihaa Venäjää. Nähtävästi osa lännestä todella vihaa; Suomessa median yksiäänisyys ja sotaisuus on tosin taitavampaa, mutta asettuu silti sodan osapuoleksi. Se muistuttaa sikäli mustavalkoisuudessaan pikemminkin Kremlin propagandisteja kuin ammattimaista journalistiikkaa. Jo Saksassa on toisin.
Tyypillinen esimerkki yksisilmäisyydestä: Venäjän hyökättyä Ukrainaan Latvia tarjosi tyyssijaa venäläiselle oppositiomedialle. Muutaman kuukauden kuluttua kuitenkin ilmeni, että julkaisujen tuli välittää vain Ukrainan ja Naton viestiä: eri osapuolten näkemysten uutisointi ja kommentointi johti kuulusteluihin ja karkotuksiin. Tunnettu tv-kanava Dozhd joutui muuttamaan Hollantiin, jossa aidolle journalismille löytyi tilaa. Kanavan venäläinen toimittaja kun oli erehtynyt sanomaan ”meidän sotilaamme” kritisoidessaan sotaa ja kuvatessaan Putinin liikekannallepanon kaaosta.
Täällä Baltian viiteryhmässä halutaan rajoittaa venäläisten maahanmuuttoa ja matkustamista. Niinpä ystäväni ei päässyt kirjan julkistamistilaisuuteen, vaikka julkaisija oli kutsunut ja hän on aktiivinen toimija niin suomensukuisten kansojen puolustajana kuin suomalaisen kulttuurin välittäjänä Venäjällä. Suomessa oleskelevien venäläisten elämä on vaikeaa, kun Venäjältä ei pysty siirtämään rahaa (esim työeläkettä, vanhempien raha-apua opiskelijalle) pankin kautta. Kuitenkin juuri he ovat Suomen ystäviä – toistaiseksi. Oligarkkeja ja Putinin lähipiiriä rajoitukset eivät estä, heillä on esim. Maltan passi.
Venäjän eristäminen ei ole lopettanut eikä lopeta sotaa. Venäläisten eristäminen ja ulossulkeminen ruokkii Kremlin propagandaa. Samoin tietenkin Suomen ja Ruotsin paniikinomainen liittyminen Natoon: ei liene ketään, joka voisi väittää turvallisuuden lisääntyneen. Me olemme maksajia, olemme nyt Naton etulinjassa ja menettäneet vuosikymmeninä kootun pääoman puolueettomana rauhanvälittäjänä ja -turvaajina, neuvottelupaikkana.
Mikä kumma tällaisessa tilanteessa siis ilahduttaa?
ay-liike on topakoitunut protestoimaan työelämän ja -lainsäädännön huononnuksia vastaan
tuhannet ihmiset ja eritoten nuoret ovat eri kaupungeissa aktivoituneet osoittamaan mieltään rasistihallitusta vastaan. Helsingissä 3.9. osallistujia oli jopa 20 000.
Yhä useampi hahmottaa, että persut sättivät maahanmuuttajia, vähemmistöjä, feministejä, Elokapinaa kääntääkseen ihmisten huomion sivuun hallituksen raa’asta politiikasta, selittääkseen siitä johtuvat ongelmat ja pahoinvoinnin ”punavihermädätyksellä”. Etsitään syntipukkeja, kuten Hitler syytti juutalaisia ja romaneja. Traagista kyllä myös Ben Zyskowicz on tukemassa moista.
Yhä useampi myös huomaa, miten Kokoomus esiintyy arvoliberaalina, kunnes tulee kysymys rikkaiden etujen ajamisesta rasistien, uusnatsien ja kristilliskonservatiivien tuella. Jos valittavana on työnantajien saneluvalta ja rahapiirien rikastuminen vai yhtäläiset ihmisoikeudet, Kokoomus valitsee suuren rahan palvelemisen. Se on aito luokkapuolue.
Tänään 26.9. kävin tervehtimässä Joensuun kampuksella yliopiston valtaajia, jotka kamppailevat opiskelijoiden toimeentulon ja terveydenhoidon puolesta lukukausimaksuja vastaan, myös tunnuksella ”yliopisto ei ole tutkintotehdas, tieteellä ja opiskelulla on itseisarvo”. Tämä lämmitti mummoa, joka oli vuonna 1976 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen valtauksessa. Nytkin valtaajat olivat yöpyneet päärakennuksessa, tosin aulassa eikä juhlasalissa, jossa me silloin kokoonnuimme ja yövyimmekin muutaman päivän ajan. Tsemppiä nuoret ja vanhat, jatketaan protesteja Orpon sinimustaa hallitusta vastaan!
Hallituksen kehysriihi jatkuu (27.4.) kahdeksatta päivää ja riitaa on vuoden 2023 budjetin suunnittelusta. Mediassa huhutaan että kiistan aiheena on 200 miljoonan euron summa, jonka Keskusta haluaisi mahdollisesti leikata ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Kaupankäynnin kohteena sillä on ilmastotuholainen turpeenpoltto, ja peli on härskiä.
Kiista on naurettava. 300 miljoonaa euroa on alle kolmasosa (30%) vuotuisesta asemenojen lisäyksestä, jonka aiottu hävittäjähankinta vähintään aiheuttaa. Tämänhetkiset suunnitelmat (puolitoistakertainen kasvu) nostavat meidät ensi vuonna varustelumenojen kasvattajien huippumaaksi, ohi Ugandan .
Kuitenkin Hornet-hävittäjien ikää voitaisiin jatkaa. Sitä paitsi ihmisen lentämän pommikoneen merkitys muuttuu vuoteen 2030 mennessä, jolloin HX-koneiden on määrä ilmaantua. Miehittämättömiä koneita on käytetty vuosien ajan mm. Afganistanissa ja nyt Itä-Ukrainassa. Maanpuolustuksessa hävittäjäkoneita tarvitaan vain muutama – ilmavalvontaan – ja loput ovat varautumista Nato-yhteistyöhön ja tukea aseteollisuudelle. Lentokonetehtaitten intresseissä on toki myydä suomalaisille vanhat varastonsa, etteivät ne ”pala näppeihin”.
Pandemian yhä jatkuessa on sulaa hulluutta suunnitella leikkauksia julkisiin menoihin. Lisäksi sekä kunnolla toteutettu sote-uudistus että oppivelvollisuuden pidentäminen nuoria hyödyttävällä tavalla vaativat lisäsatsauksia.
Ei ole mitään perustetta kuvitella, että Covid-19 jää viimeiseksi pandemiaksi. Jo SARS ja MERS uhkasivat vastaavalla, ja jos ”maailmantalous elpyy” eli globaali kauppa, teollinen maatalous ja turismi jatkuvat laajoina, tulee uusia tauteja varmasti. Myös ympäristökriisi ja kuudes sukupuuttoaalto kiihtyvät, ja niihin varautuminen vaatii myös Suomelta taloudellisia panostuksia ja kansainvälistä aloitteellisuutta.
Hallituksessa on Kepun siis syitä panna jäitä hattuun. Se voisi myös palata realistisen, karttaa lukevan ulkopolitiikan edistäjäksi, samoin RKP. Tämä tarkoittaisi asevarustelun sijasta aktiivista liennyttävää ulkopolitiikkaa.
Demarien ja kaikkien muiden on syytä lopettaa puheet talouskasvusta ja tähdätä nykyisen yltäkylläisyyden tasaisempaan jakautumiseen ja elämän pelastamiseen maapallolla. Jos kerran kannatuskriisissä olevan Kepu uskaltaa pelata upporikasta ja rutiköyhää, niin miksi eivät muut? Suomalaiset voivat tehdä paljon ilmastopolitiikkaa mm. vähentämällä osuuttamme globaalista ylikulutuksesta ja tekemällä sitä hillitseviä aloitteita EU:ssa ja WTO:ssa.
Marinin hallituksen on sekä lykättävä että supistettava hävittäjähankintaa: ehdotan 10 koneen hankintapäätöstä vuonna 2030 – jos silloin näyttää olevan tarvetta (vanhentuneelle) sotateknologialle. Tai asevaraiselle ”turvallisuudelle” ylisummaan. Säästyneet rahat voidaan käyttää hyödyllisesti: koulutus-, sote-, tutkimus- ja kulttuurimenoihin. Suomen on aktiivisesti edistettävä kansainvälisten suhteiden liennytystä, globaalia dialogia ja yhteistyötä ympäristökriisin ja pandemioiden torjumiseksi.
”Minusta maanpuolustus on kuin talon perustukset, katto, seinät ja lattia. Vasta kun ne on tehty, on aika miettiä, miten talon sisustaisi, mitä kalusteita ja mukavuuksia hankkisi ja minkä verran niihin rahaa käyttäisi.” Yrjö Rautio HS 4.12.2020
Helsingin sanomien kolumnisti ja entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio on pahastunut parin sadan kulttuurivaikuttajan vetoomuksesta. Siinä ehdotetaan aikalisää hävittäjähankintaan tässä taloustilanteessa.
Rautio samastaa maanpuolustuksen pommikoneisiin ja valjastaa tuoreesti ja omaperäisesti sotaveteraanin ajamaan asevarustelua. Hän ei esitä ainuttakaan konkreettista faktaa: hävittäjähankinnan hintaa – ensin 10, jatkossa 20-30 miljardia euroa, siis miljardi vuodessa seuraavina vuosikymmeninä. Tai että puolustusbudjetti kasvaa täten 54 % (yli puolitoistakertaiseksi), vaikka Suomen kansantalous on koronan takia ahdingossa, velkaannumme ilmankin 30 miljardia. Tässä on turvallisuus todellisessa vaarassa, ja ymmärrän hyvin, miksi kokenut journalisti ei esitä lukuja.
Rautio siis pitää maanpuolustusta valtion perustana. Valtiotieteen tohtori, eversti evp. Pekka Visuri kuvasi esitelmässään asian päin vastoin: valtion turvallisuus perustuu toimivaan oikeus- ja sosiaalivaltioon ja demokraattiseen hallintoon (Rautiolla ”huonekaluja ja mukavuuksia”). Toimivan valtion päälle voidaan rakentaa harkittu ulkopolitiikka ja sotilaallinen maanpuolustus, joka on katto eikä perustus. Silloin maanpuolustus on vankalla, legitiimillä pohjalla, eikä armeija vaikkapa käänny hallitusta vastaan. Esimerkki päinvastaisesta oli (ja lienee osin vieläkin) hallinnoltaan ja oikeusjärjestelmältään korruptoitunut ja epädemokraattinen Ukraina, jossa osa armeijasta siirtyi 2014 Krimillä Venäjän riveihin, pääosa asettui presidentti Janukovitšia vastaan.
Outoa kyllä kokenut journalisti luottaa ”puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin”, vaikka ilmavoimien ja puolustusvoimien komentajat ja kenraalit ovat suoraan virasta värväytyneet lentokonefirmojen lobbareiksi ja Jarmo Lindberg lobbasi F-35-hävittäjien hankintaa jo komentajana ollessaan. Vai eikö Rautio ole tullut seuranneeksi asiaa näin tarkasti? Ehkä hän siksi pitää HX-hanketta tiiviisti seuranneita siviilejä huonompina asiantuntijoina kuin asianosaisia, siis jäävejä sotilaita. Kysymystä hävittäjäkoneiden puolustusroolista hän ei pohdi lainkaan.
Armeija on hierarkia, eivätkä muiden aselajien edustajat protestoi maanpuolustuksen kaikkien munien panemisesta ilmavoimien koriin, samalla kun maanpuolustuksen kannalta tärkeissä aselajeissa säästetään. Hornet-hankinnan syötyä rahat ostettiin taannoin käytettyjä tykkejä, mutta ammuksiin ei enää ollut varaa. Samasta syystä vuonna 2012 suljettiin kuusi varuskuntaa, 1200 henkilöä jäi työttömäksi ja sijaintikunnat suuriin ongelmiin.
Eläkkeelle päässeet upseerit ovat kyllä ottaneet kantaa. Eversti evp. Ahti Lappi on korostanut ilmatorjunnan edullisuutta ja tehokkuutta maan puolustamisessa, ja pääesikunnan entinen suunnittelija, eversti evp. Pertti Tervonen ennakoi HX-hankinnan luovan avoimen piikin 40 vuoden ajaksi. Reservin kapteeni Pentti Sainio on kirjoittanut Hornet- ja HX-hankinnoista kolme kirjaa ja neljäs on tekeillä. YT Eero Lehto on osoittanut, ettei Suomen kansantalous kestä näin kallista asehankintaa, joka sitoo tulevien hallitusten kädet. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat nostaneet esille hankinnan sotilaspoliittiset riskit.
Rautio taisi valita Naton jo 90-luvulla kehuessaan Hornet-hankintaa – ja nielaistessaan lobbarien jutut koneiden hinnasta. Puolustusministeri Rehn on myöntänyt jälkikäteen, että vedätti asiassa eduskuntaa, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet kirjan niin ”sosiaalipoliitikko” Hiilamo kuin res. kapt. Sainiokin. Tällaisista lähteistä ”näyttelijät ja rap-artistit” ovat ammentaneet tietoa ja päätyneet vaatimaan hävittäjähankintaan aikalisää. Hesarista sitä on ollut vaikea löytää; eihän se julkaissut vetoomustakaan, vaan vain Raution kolumnin.
Kun Rautio puolustaa Greta Thunbergia tai ”suvakkeja”, kirjoittelun valtavirtaisuus ilahduttaa, mutta kun hän asettuu militarismin ja asevarustelun kannalle, sama tuntuu pahalta. Aivan erityisesti hänen liittyessään sivareille pottuileviin, samalla kun hän vihjaa olleensa jotenkin rohkea suorittaessaan asepalveluksen. Armeijaan meneminen ei ole vieläkään mikään kannanotto vaan valtavirtaa. Sivarius saati totaalikieltäytyminen sen sijaan on kannanotto: aiemmin jäi pääsykokeissa ja työnhaussa vaille armeijapisteitä ja nytkin kuullee letkautuksia sukulaisilta ja setämiehiltä. – No, Rautio ei olekaan toisinajattelija vaan HS:n kolumnisti.
Demokratian näkökulmasta Raution ajatus on pelottava: ”Luotan kuitenkin näissä asioissa puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaalipoliitikkoihin, näyttelijöihin tai rap-artisteihin.”
Eikö tästä seuraa, että ympäristöasioista voivat lausua vain ympäristökeskuksen virkamiehet, ulkopolitiikasta diplomaatit, maatalouspolitiikasta maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet… Siis armeijaa käymättömällä enemmistöllä kansalaisista (valtaosa naisista, sivarit, eri syistä palveluksesta vapautetut) ei olisi oikeutta saada monipuolista tietoa HX-hankinnasta, osallistua keskusteluun ja ilmaista kantaansa hankinnasta ja sen turvallisuuspoliittisista riskeistä. Journalisti Raution mielestä pienessä piirissä sorvatut sotilaspoliittiset päätösesitykset voi siis jatkossakin tuoda eduskuntaan joulu- tai kesäloman alla? Tehdä päätökset ilman avointa keskustelua, demokraattisen prosessin ulkopuolella. Näinhän on toimittu 1990-luvulta saakka, ja sen huomaa keskustelun laajuudesta ja tasosta.
Tiistaina 6.8. kävimme ystäväni kanssa Joensuun Rauhanryhmän edustajina pääministeri Rinteen puheilla hänen ollessaan Joensuun torilla kansan keskuudessa. Pääministerin puheen aikana pidimme esillä kylttejä ydinasekieltoa koskevaan sopimukseen liittymisestä ja hävittäjämiljardien käyttämisestä arkiseen turvaan ja ympäristön pelastamiseen.
Samoista asioista myös keskustelimme. Ydinaseiden kieltosopimusta Antti Rinne kertoi kannattavansa, mutta hallitusohjelmaan sitä ei saatu: Kepu lienee ollut edelleen vastaan.
Kiitin Rinnettä kommentista virkamiesten ja mm. armeijan johdon sooloiluun (esim. Naton isäntämaasopimuksen, Yhdysvaltojen ja brittien kanssa solmittujen aiesopimusten kohdalla). Poliittisen vastuun ja päätöksenteon on pysyttävä hallituksella.
Sitten kerroin rauhanjärjestöjen hävittäjäkampanjan vaativan, että hävittäjähankinnasta käydään kunnollinen, avoin keskustelu koskien hankkeen kansantaloudellisia, turvallisuuspoliittisia ja ympäristöpoliittisia vaikutuksia. Vuonna 2030 pitäisi hiilidioksidipäästöjen jo olla alhaalla ja juuri silloin alkaisi uusia suurten päästöjen hävittäjäkoneita tulla maahan.
Tähän Rinne väitti, että ratkaisusta käytiin keskustelu turvallisuuspoliittisen selonteon hyväksymisen yhteydessä ja se hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti. Valitettavasti en muistanut, että ko. selonteko tuotiin eduskunnan käsittelyyn joulukuun 20. päivän aikoihin 2016. Kansanedustajilla oli parin kuukauden tauko edessä, media ja kansalaisyhteiskunta hiljentyneet joulutauolle. Niinpä selonteosta ja sen kirjauksista ei käyty silloinkaan laajaa ja avointa keskustelua. Operaatio vaikutti tarkoitukselliselta, ja kansanedustaja Mustajärvi kritisoi sitä tiukasti.
Turvallisuuspolitiikan asiakirjoja on julistettu ulkopoliittisessa ja puolustusvaliokunnassa salaisiksi, jolloin edustajat eivät voi viedä asioita edes oman eduskuntaryhmänsä käsiteltäviksi. Arhinmäki kritisoi EU:n yhteisen puolustuksen käsittelyä vuonna 2017 siitä, että asiakirjat toimitettiin salaisiksi leimattuina valiokunnan jäsenille vasta käsittelyviikolla. Isäntämaasopimusta ja aiesopimuksia ei ole tuotu eduskunnan käsittelyyn lainkaan.
Toivottavasti pääministeri Rinteen vastaus ei kuvasta hänen käsitystään laajasta ja avoimesta poliittisesta käsittelystä, vaan hävittäjähankinnasta saadaan sellainen aikaan. Hankkeen kalleuden ja turvallisuuspoliittisten vaikutusten takia se on välttämätöntä.
Suomen ilmavoimat tiedotti Yhdysvaltojen ilmavoimien komentaja David Goldfeinin vierailusta: hyvässä hengessä kuului sujuneen. Muutama päivä sitten puolustusvoimiemme eläköityvä komentaja Lindberg kävi jäähyväismatkalla Yhdysvalloissa, ja tällöin kiiteltiin, miten Suomi on auttanut Yhdysvaltojen ja Venäjän keskustelujen järjestämisessä. Todellinen syy Lindbergin palkitsemiseen kunniamerkillä lienee kuitenkin se, että hän allekirjoitti Naton isäntämaasopimuksen 2014, mikä oli iso ja epädemokraattinen ratkaisu Suomen sitomiseksi sotilasliittoon.
Yhdysvaltojen puolustusvoimien komentajat ja joukot pistäytyvät tänne nykyisin harjoittelemaan ja tervehdykselle kuin sivukonttoriinsa. Ja mikäpä ettei, onhan heillä armeijamme kanssa kahdenkeskinen aiesopimus, isäntämaasopimus ja keväällä täällä johtamansa Bold Questin (2 kk) jäljiltä ”kylmäasema” Itä-Lapissa. – Tällaiset puolustusvoimat meillä nyt on.
* * *
Hallituksen ja eduskunnan sietäisikin pohtia miten itsenäisen päätöksentekomme on käymässä. Pohjaksi kannattaa lukea Foreign Policyssa ilmestynyt artikkeli F-35 Sales Are America’s Belt and Road (F-35-kaupat ovat Amerikan Silkkitie). Kirjoittajat J.D. Caverley, E.B. Kapstein ja S. Vucetic ovat professoreja MIT:ssa, Princetonissa ja Ottawassa.
Professorit vertaavat hävittäjäkone F-35-hanketta toteuttavaa Joint Strike Fighter -ohjelmaa laajuutensa, syntyvien poliittisten kytkösten ja hinnan osalta Kiinan Uuteen silkkitiehen, joka kuitenkin jää toiseksi. F-35-konetta toteutetaan yli biljoonan dollarin (miljoona miljoonaa) budjetilla ja ohjelmaan osallistuvat valtiot edustavat 46 prosenttia maailmantaloudesta. Projekti edistää USA:n vaikutusta ja etuja. Muutkin voivat laskea hyötyvänsä, mutta hankkeen synnyttämien sidosten hinta voi nousta etuja korkeammaksi.
Esimerkkinä hävittäjäohjelman aiheuttamista sitoumuksista professorit käyttävät Turkkia. Se pudotettiin keväällä ulos koneiden tulevista huoltajista ja jopa lentäjien koulutuksesta, kun maa päätti hankkia ohjusjärjestelmän Venäjältä. Itsenäisen valtion on ylipäätään järkevää ”olla panematta kaikkia munia samaan koriin” puolustuksessaan, mutta Turkki saattaa nyt menettää myös F-35-koneiden komponenttien valmistuksen. USA etsinee niille kotimaiset valmistajat, mikä voi onnistua muutamassa kuukaudessa. Menetettävän tilauksen arvo on kahdeksan kertaa Turkin lentokoneteollisuuden vuosivienti. Taloudellinen painostus on siis massiivista, kun pyrkimys on markkinajohtajuuteen. – Vastaavaa painostusta Yhdysvallat kohdisti v. 2005 Israeliin, joka aikoi viedä dronien osia Kiinaan mutta joutui perääntymään. Samoin Ruotsia ja Suomea painostettiin ydisasekieltoa koskevan sopimuksen kohdalla.
Muistettakoon, ettei painostus johdu Turkin epädemokraattisuudesta tai Euroopasta torpattujen pakolaisten kohtelusta – nämä ovat kelvanneet Natolle ja Yhdysvalloille. Syynä on suvereenin valtion tekemä asehankinta ”väärästä” maasta.
Herää kysymys, onko Suomellakaan faktista vapautta valita muuta konetta kuin F-35. Ainakin armeijamme ja ilmavoimiemme johto on sitonut meitä USA-yhteistyöhön tavalla, joka saattaa käytännössä rajoittaa muita vaihtoehtoja. Sietää myös miettiä, miten edullisia olisivat hävittäjähankinnan mahdolliset vastakaupat ja alihankinnat, jos Yhdysvallat panee näin kovin ottein ruotuun suurta Nato-maata Turkkia .
Professorien mukaan F-35 on paitsi huikeasti kallein myös tekniikaltaan ylivoimainen hävittäjä, joita Japani on tilaamassa sata, Belgia ja Singapore useita kymmeniä -–ja ”meirän nilkit painaa perässä” yhdessä Tanskan ja Norjan kanssa. Niinpä Yhdysvalloilla on varaa painostaa osanottajamaita.
Toisaalta presidentti Niinistön kannatus rauhannobelisti EU:n militarisoinnille ja vierailu hävittäjäkauppias Macronin luona (ja sotilaittemme osallistuminen Nato-maan sotilasparaatiin) voisi vihjata, ettei Mäntyniemessä vallitsekaan samanlainen ameriikankuume kuin armeijassa. Jos näin olisi, jäisi poliittiselle keskustelulle ja rauhanliikkeen toiminnalle vielä tilaa ja vaikutusmahdollisuuksia.
* * *
kuva: Wikimedia Commons
On tietysti absurdia, että hävittäjähanketta viedään eteenpäin globaalisti, vaikka jo 30 vuoden päässä häämöttää asuinkelvoton maapallo. Presidenttimme toimiikuten kaikki poliitikot: toisesta suupielestä puhutaan ilmastokriisistä, toisesta halutaan Hornetien täysimääräistä korvaamista ja jopa avaruushankkeita. Lähtö kuuhun tai Marsiin vain ei ratkaise ongelmaa. Avaruusteknologia vain vauhdittaa tuhoisaa kehitystä.
Aseriisunta olisi konkreettinen, tuotannolle ja ihmisten arjelle kivuton tapa aloittaa ilmastotalkoot. Se ei etene, ellei joku aloita, ja Suomea ei uhkaa kukaan eikä mikään – paitsi jos liittoutumalla asetumme blokkikiistojen osapuoleksi. Tarvitaan nopea käänne aseriisunnan suuntaan, ja se lienee vielä mahdollinen.
(Karjalaiseen lähetetty vastine, jota ei julkaistu. Otsikko on vaihdettu.)
Hävittäjähankinta on turvallisuuspoliittinen ratkaisu, kuten Karjalaisen päätoimittaja Koivumaa totesi 22.1. pääkirjoituksessaan ”Väittely hävittäjämäärästä on vaarallista leikkiä tulella”. Myyjä pystyy kontrolloimaan niiden käyttöä ja päivityksiä, joten Suomi joutuu riippuvaiseksi toimittajasta. Ahne asebisnes toki nappaa veroeuromme ja myy vanhentuvaa tekniikkaa, jos voi. USA itse kuitenkin pommittaa mm. Pakistanissa ja Afganistanissa kauko-ohjattavilla droneilla, niillä hoidetaan myös tiedustelua ja ilmavalvontaa.
Mistä tulee Koivumaan korostama ”kiveen hakattu” 64 hävittäjää? Hornet-hankinnassa Ilmavoimat pyysi kolmea laivuetta saadakseen kaksi. Ministeri Elisabeth Rehn yllättäen suostui, joten lentueita on kolme ja suurin osa seisoo tallissa. Eduskuntaa ja hallitusta harhautettiin asiassa myös lupaamalla vastaostoja ja ilmoittamalla aseistamattomien koneitten hinta, euroiksi muutettuna 1,5 miljardia; varustelu ja päivitykset ovat nostaneet hinnan noin 20 miljardiin.
Hankinnasta on kasvanut kytkös Yhdysvaltoihin: Naton kumppanuussopimus 1994, osallistuminen Afganistanin sotaan 2001-, isäntämaasopimus 2014, kahdenkeskinen ”aiejulistus” 2016. Vuonna 2016 oli USA:n sotaharjoitukset Suomen alueella, niillä se julisti näyttävänsä voimaa Venäjälle. Kahden valtameren suojassa sijaitsevalle Yhdysvalloille touhu on vaaratonta, mutta Suomi on niemi Venäjän kainalossa.
Päätökset tästä USA- ja Nato-kytkennästä on tehty pienessä piirissä ilman rehtiä keskustelua eduskunnassa saati laajemmin yhteiskunnassa. Jollei nytkään sallita keskustelua, se on vaaraksi demokratialle, jolla ei muutenkaan mene hyvin. Kaiken lisäksi Koivumaa itse väittelee hävittäjämäärästä, vaikka pitääkin ”väittelyä hävittäjämäärästä vaarallisena leikkinä tulella”.
Todella ongelmallinen on vaalien aikaan Suomessa pidettävä, Yhdysvaltojen johtama kahden kuukauden sotaharjoitus Bold Quest. Aiempiin harjoituksiin Venäjä on vastannut vain avaamalla Ala-Kurtin ja lisäämällä hävittäjälaivueen Karjalaan. On myös nähty enemmän venäläisiä ja viimeksi Kiinankin sotalaivoja Itämerellä. Näin Shanghai-liittokin näyttää voimaa, kun Nato järjestää Pohjolassa ja Suomessa tiheästi sotaharjoituksia (mm. Trident Juncture 35 000 sotilasta, Suomesta 2000). Hyvin vaarallista leikkiä.
Kansainvälisen politiikan professorit ja tutkijat katsovat, että Venäjän tavoitteet Suomen suunnalla ovat konservatiiviset, siis tilanteen jatkuminen ennallaan. Suomen täytyy mielestäni satsata ulkopolitiikkaan ilmapiirin liennyttämiseksi Pohjolassa ja koko Euroopassa. Tällä on kiire, sillä uskottavuutemme välittäjänä hupenee joka siirrolla, jonka teemme USA:n ja Naton eduksi.
Kannattaako Suomen ilmapuolustusta rakentaa vanhenevaan, hävittäjiin perustuvaan asejärjestelmään? Ilmavalvonnassa voidaan lähitulevaisuudessa siirtyä droneihin. Sodassa puolustus taas perustuisi erilaisiin tykistöaseisiin ja ilmatorjuntaan. Halvempaa ja tehokkaampaa, vaikkakin ulkomaiset sodat jää silloin käymättä. Ilmavoimissa se ehkä harmittaisi, kun kansainvälinen urakehitys alkaisi pätkiä.
Onko muuten kukaan koskaan kuullut armeijasta tai aselajista, joka ei vaatisi lisää rahaa ja kalustoa?
Hallitus on tehnyt tarjouspyynnön 64 hävittäjästä Hornetien tilalle. Hinta nousee 7-10 miljardiin euroon, päivityksineen ja varusteineen kymmeniin miljardeihin. Se on niin valtava summa, että eduskuntaa ja veronmaksajia pehmitetään julkaisemalla lööppejä sodan uhkasta ja järjestämällä taistelunäytöksiä juhlakentillä ja kaupunkisotaharjoituksia keskustassa.
Sitä meille ei kerrota, miksi tänne hyökättäisiin: puuttuuko siis (Venäjältä) pusikkoa, vesistöjä, sellupuuta, elementtitaloja vai Itämeren rantaa? Vai onko Kreml sotahullu ja kyvytön laskemaan kustannuksien ja hyödyn suhdetta? Viittaukset Syyriaan ja Ukrainaan/Krimiin ontuvat: niissä on Venäjän sotilastukikohtia, meillä ei. Niitä sotilaalliset suurvallat puolustavat keinoja kaihtamatta.
Joukot, kuljetusvaunut ja pauke panivat miettimään, uhkaako meitä tosiaan kaupunkisota. Eikö viranomaisten pitäisi varautua toimintaan sään ääri-ilmiöiden kohdatessa ja ilmaston koetellessa infraa? Maantiet murenevat jo nyt. Entä jos tulee pitkiä lojusateita, talvisateita viemärien ollessa jäässä, ankaria helteitä, myrskytuulia sähkökatkoksineen, peruna- ja viljasatojen menetyksiä kuivuuden tai sateitten takia? Hinnannousu ei ole ratkaisu, eihän rahaa voi syödä, ja kun ilmastonmuutos on globaali ilmiö, ruuasta tulee vielä pula.
Viranomaisten sietäisikin kartoittaa yhteistyötään ilmastonmuutoksen kannalta, suunnitella keinoja sen pysäyttämiseksi ja omien päästöjensä alentamiseksi. Turhat sotaharjoitukset päästöineen nyt ainakin heikentävät turvallisuutta.
Sodasta ei ole muuta havaintoa kuin jatkuva propaganda. Tosin sotaministerimme kutsuu tänne Nato-maiden joukkoja tuon tuostakin, mikä voi muuttaa kuvaa vaarallisesti.
Ilmastonmuutos on joka tapauksessa realiteetti ja vaatisi viranomaisten laaja-alaista varautumista. Sen lisäksi että yksilöinä pohdimme elämänvalintoja (kasvissyönti, lentämisen ja yksityisautoilun välttäminen, kestävät kulutustarvikkeet) ja esitämme firmoille ja valtiovallalle vaatimuksia kehityksen kääntämiseksi.
Viime vuosina Etelä-Euroopassa ja Kaliforniassa on ollut laajoja maastopaloja, tänä vuonna Ruotsissa ja Suomessakin. Kuivuus ja lämpeneminen kasvattavat hiekka-aavikoita etelään ja pohjoiseen ja sulattavat vuoristojäätiköitä. Meillä MTK järjesti kriisikokouksen, sillä katovuosi on jo toinen: viime vuonna kylmää ja märkää, nyt kuumaa ja kuivaa.
Ilmastonmuutoksesta on odotettu hyötyjä, mutta sään ääri-ilmiöt ja uudet tuholaiset näyttävät perivän voiton. Kun Välimeren ympäristön maanviljelys ja puutarhanhoito vaikeutuu, ruoan hinta tulee nousemaan. Tulipalot, viljelysmaan ja makean veden puute voivat myös aiheuttaa ilmastopakolaisuutta Afrikan lisäksi Etelä-Euroopasta.
Vasen kätemme tietää kaiken tämän, media ja poliitikot puhuvat huolestuneeseen sävyyn. Samaan aikaan oikea käsi kuitenkin satsaa hävittäjähankintoihin, sotaharjoituksiin ja sotaisiin uhkakuviin. Ikään kuin ne tuottaisivat turvaa. Rajallisella maapallolla vannotaan talouskasvun nimeen , ”kakkua pitää kasvattaa jotta olisi jaettavaa”, vaikka ongelma on olevan hyvän epätasainen jakautuminen.
Kakaroille ei siis jätetä – ei resursseja eikä elinkelpoista maapalloa.
Armeija muokkaa mielipiteitä suopeiksi asehankinnoille järjestämällä PR-tilaisuuksina kalustonäyttelyitä, konsertteja ja jopa taistelunäytöksiä kaupunkien juhlakentillä (partiolaisten tapahtumassa 10.6., Porin Kirjurinluodossa 18.7., Joensuun Laululavalla 9.8.). Jos meihin kohdistuu hirmuinen uhka ja vastaus siihen ovat aseet, niin miksi armeijaa pitää mainostaa näin?
Todellinen uhka on mielestäni se, etteivät päättäjät tajua, mitä kello on lyönyt, vaikka Välimerellä on sekä ilmasto- että pakolaiskriisi. He tietävät Pariisin ilmastotavoitteet, mutta kasvattavat armeijoita, asetuotantoa ja niiden valtavia päästöjä.
Tämä on moraalinen kriisi. Raaka-aineita, energiaa, tutkimusta ja verorahaa haaskataan aseiden tuotantoon ja käyttöön sekä EU:n uudessa budjetissa että Suomen kehysbudjetin luonnoksessa. Puolustusmenojen suunnitellaan kasvavan lähivuosina 40 prosenttia.
Aserahat ovat poissa arjen turvallisuudesta ja hyödyllisestä toiminnasta. Nyt pitäisi kiireesti selvittää, millä toimilla ilmaston lämpeneminen olisi pysäytettävissä ja kehitys käännettävissä. Yksilöiden ruokavalinnat ja lentomatkailun välttäminen ovat tärkeitä mutteivät riitä, tarvitaan ilmastovaikutuksen huomioimista kaikissa julkisen vallan ja liike-elämän ratkaisuissa – ja tähän velvoittavia lakeja. Tästä puhuu hyvin Satu Hassi, mutta armeijan päästöt unohtuvat häneltäkin.
Asevarustelu, suuret sotaharjoitukset ja taistelunäytökset vähintäänkin ovat toimintoja, joiden lopettamisesta olisi vain etua. Suomi voisi aloittaa satsaamalla kalliiden asehankintojen sijasta liennytysdiplomatiaan ja neuvottelujen edistämiseen.
Rauhanveteraani Kirsti Era 