Viime viikot on keskusteltu – taas kerran Kokoomuksen tahtiin – siitä, pitäisikö Naton jäsenyydestä järjestää kansanäänestys ja missä vaiheessa: ennen neuvotteluja vai liittymissopimuksen valmistuttua. Ikäänkuin jäsenyyden hakeminen olisi periaatteessa jo päätetty juttu, vain proseduurit hieman auki. Samanlaisesta teknisyydestä, ratkaisun periaatteellisen ja poliittisen pohdinnan heikkoudesta on kritisoitu myös taannoista Nato-arviota.
Kansanäänestyskeskustelua käytiin 31.5. myös Ylen ykkösaamun alkupuolella, jossa Stefan Wallin toi esille uhkan, että Venäjä vaikuttaa mahdollisen kansanäänestyksen tulokseen. Hupaisaa puhetta Nato-lobbarilta, joka yhtenä monista on ”Venäjän uhkalla” yrittänyt taivuttaa kansalaisia sotilasliiton kannalle.
Nato-hanketta onkin edistetty tämän hallituksen aikana – eipä uskoisi, että sen johdossa on Kepu, joka päätöstensä mukaan ei aja jäsenyyttä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto on hallituksessa persujen kokeneissa ja harkitsevissa käsissä (sarkasmivaroitus!), ja heidän kanssaan tasavallan presidentti yrittää pärjäillä. Sadat USA:n sotilaat 
ovatkin harjoitelleet Suomessa viime viikkoina, ja 6.6. Hangossa nousee maihin tuhansia Nato-maiden ja Ruotsin sotilaita suomalaisten tukemina. Mikä on moisen harjoituksen käsikirjoitus? ”Miehitetyn” Hangon valtaaminen Naton tuella?
Mahtaapa näyttää hyvältä naapurin silmään. Vähän kuin alkaisi pykätä tonttinsa rajalle korkeaa muuria ja sen harjalle sähköistettyä piikkilankaa. (Jenkeille tuttua puuhaa, eipä silti.)
Taannoin presidenttimme vieraili puolueettoman Ruotsin ja Nato-maiden Norjan ja Tanskan kanssa Washingtonissa; tapaamisen loppukommunikeaa Tuomioja vertaa kylmän sodan aikaisten Moskovan-matkojen ystävyydenvakuutteluihin. Hän myös pohtii, millä valtuuksin Obama ja delegaatit kauniita lupauksia antoivat. Mediaraporttien yksityiskohtaisuus ja riemukas sävy poikkesivat jyrkästi Moskovan-matkojen uutisoinnista. Ihanaa, vihdoinkin Washington muistaa meidät, Tarja Halosen esittämä sotakritiikki on saatu anteeksi! Esko Seppänen kehitteleekin räväkkään tyyliinsä natotus-käsitteen rinnalle käsitettä usatus tai jenkitys.
Nato-jäsenyyttä meille mainostaa eritoten Viron johto. Jos kerran se takaa turvallisuuden, miksi he hätäilevät Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuudesta? Syy on ilmeinen: Baltian maiden liittyessä USA:n johto kysyi 1997 Suomelta niille turvatakuita ymmärtäessään, ettei kykene niitä puolustamaan. Semmoinen ”puolustusliitto”. Lipponen totesi, ettei Suomella riitä lihakset; kansalla ei liene halujakaan laittaa nimeä moiseen vekseliin. Semminkin, kun Baltian maat toistuvasti hankkiutuvat hakauksiin Venäjän kanssa muistuttaakseen USA:ta itsestään. Nato ei nykyisellään pysty puolustamaan Baltian maita, vaikka isäntämaasopimus tähtää tilanteen parantamiseen. Kuitenkin niiden on osallistuttava Naton etäoperaatioihin ”turvaa saadakseen”. Meille taas vakuutetaan, ettei ole pakko lähteä Naton sotiin öljyfirmojen bisnesten puolesta, ellei halua.
USA:n suurlähettiläs julisti 30.5., että Suomi toisi Natolle suurta lisäarvoa. Aivan varmasti! Suomella on ensinnäkin iso, koulutettu ja nykyaikainen armeija, hyvät lentokentät, satamat ja varuskunnat. Toiseksi meillä on rahaa, toisin kuin entisillä neuvostotasavalloilla ja Varsovan liiton mailla. Maksumiehet ovat aina tervetulleita.
Paha vain, että suomalaiset eivät edelleenkään kannata Nato-jäsenyyttä, edes reserviliiton aktiivit, vaikka sitä ajavat suurimmat sanomalehdet, suuri osa UPIn henkilöstöstä ja kirjoittelevista aktiiviupseereista, lukuisat bloggaajat ja Ylen toimittajat.
Nato-kriittisistä taas varsin moni on myös opiskellut ja tutkinut kansainvälistä politiikkaa ja / tai poliittista historiaa: Patomäki, Tuomioja, Volanen, Väyrynen, Visuri, Melasuo, Kangaspuro, Kotilainen ym. Ilmeisesti opinnot auttavat kritisoimaan Naton mainosbrosyyrien puheita ihmisoikeuksista ja demokratiasta, joista sotilasliitossa lähtökohtaisestikaan ei voi olla kysymys.
Rauhanveteraani Kirsti Era 