Archive Page 2

Rohkaisevat rauhanpäivät

256px-lahden_kansanopiston_torniOlin Ay-väen rauhanpäivillä Lahden kauniilla kansanopistolla. Väkeä oli runsaasti, ja eritoten ilahdutti nuorten osanottajien määrä. Tämän kokemuksen pohjalta uskaltaa toivoa, että ensivuotisille rauhanpäiville Helsinkiin tulee heitä vielä enemmän, kun useammat voivat majoittua kotona tai tuttavissa.

Alkurunon ja kaupunginjohtajan tervehdyksen jälkeen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro piti informatiivisen ja realistisen katsauksen Itämeren turvallisuuspoliittisesta tilanteesta (katso linkistä youtube-video, se kannattaa). Hän kehotti realismiin aseiden määrän arvioinnissa ja osoitti info- eli propagandasodan olevan  vanha keino (Clausewitz 200 v sitten:”Sotaa tulee välttää, jos poliittiset keinot riittävät päämäärään pääsemiseksi. – – Sota on kameleontti, jatkuvasti muuttuva ilmiö”). Kangaspuro painotti välttämättömyyttä selvittää rasismia ja äärioikeistolaisuutta ruokkivat ongelmat ja poliittiset ratkaisut maiden sisällä. Rauhanliike pyrkii kansainvälisen tilanteen liennyttämiseen ja sotahysterian torjumiseen.

Lauantaina tehtiin Ay-väen rauhanpäivien historiaa, kun panelisteiksi oli saatu neljä liittojohtajaa (JHL, SEL, TEHY ja Super) ja Rakennusliiton tiedotuspäällikkö. Kyytiä saivat niin hallituksen leikkauspolitiikka kuin julkisen sektorin alasajo ja Sote-hanke: se on sekava ja keskeneräinen, tähtää  yksityistämisiin, tuo kilpailutusta sinne, minne se ei sovi, sortaa naisia. Työnantajien linjan koveneminen, sopimusten yleissitovuuden murentaminen ja pyrkimykset lakko-oikeuden rajoittamiseen torjuttiin: yhteistyöllä ay-liike voi pysäyttää kehityksen. (katkelmia keskustelusta)

Osallistumisellaan liittojohtajat antoivat tunnustusta Työpaikkojen rauhantoimikunnalle – onhan rauha myös ay-toiminnan ehto. Paneelikeskustelun jälkeen on varmaan helpompi ottaa ammattiosastoissa puheeksi Työpaikkojen rauhantoimikunta ja sen toiminta.

Lounaan jälkeen olivat vuorossa teemaryhmät, joissa käsiteltiin Päijät-Hämeen Sotea (alustus Kari Lempinen), Syyrian tilannetta (alustus Reko Ravela), pelon ilmapiiriä (alustus Raimo Pesonen), paikallista sopimista (alustus Manu Kivisaari) ja rauhankasvatusta (vetäjä Hanna Niittymäki).

Syyrian tilannetta käsittelevässä teemaryhmässä loppuivat tuolit kesken. Reko Ravela toi esiin sekaantuvien tahojen (60 maata) ja ryhmien moninaisuuden, tiedotuksen vinoutumisen joka taholla ja tilanteen äärimmäisen ongelmallisuuden. Koillisen Syyrian kurdialueen hankkeita sekulaarin, demokraattisen federalismin edistämiseksi pidettiin tulevaisuuden kannalta lupaavimpina. Keskustelussa päädyimme vaatimaan, että Syyriaan toimitetaan humanitaarista apua, tuetaan pakolaisia ja lopetetaan asevienti koko alueelle. Uutisten suhteen on syytä olla sangen kriittinen ja käyttää erilaisia lähteitä.

Teemaryhmien jälkeen levähdettiin ja sitten syötiin hotellilla illallista ja tanssittiin, tavattiin tuttuja ja löydettiin uusia. Itse tapasin entisen opiskelijani. Vahvimmat jaksoivat punk-keikallekin.

Sunnuntaiaamuna katsottiin elokuva Elämä odottaa Länsi-Saharan miehityksestä ja sahrawien itsenäisyyspyrkimyksistä. Sahrawien sitkeys ja hienojen taiteilijoiden musiikki tekivät syvän vaikutuksen. Prof. emer. Tuomo Melasuo selosti sen jälkeen Pohjois-Afrikan maiden tilannetta, erityisesti Libyan väkivaltaa ja hajoamista, samoin Tunisian demokratian haavoittuvuutta.

Ennen lounasta pidettiin Työpaikkojen rauhantoimikunnan vuosikokous ja valittiin uusi 32-jäseninen toimikunta, jossa Pohjois-Karjalaa edustavat Jaana Haverinen (PAM) ja Ari Sulopuisto (RL). Puheenjohtajana jatkaa Tanja Pelttari (JHL).

Lounaan jälkeen kuultiin raportit teemaryhmistä. Sitten lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila ja Väestöliiton asiantuntija Mina Zandkarimi keskustelivat lasten tilanteesta, eritoten maahanmuuttajalapsista. Puhetta johtanut Tanja Pelttari luki tarinoita lapsen aseman muutoksesta satavuotisen itsenäisyyden aikana. Paljon hyvää on saatu aikaan, ja sitäkin hirvittävämpää on, että nyt mennään taaksepäin: koulutuksesta ja tukipalveluista leikataan ja kasvatetaan eriarvoisuutta poistamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus työttömien lapsilta. Sitä pidettiin yksimielisesti julmana ja lyhytnäköisenä päätöksenä.

Rauhanpäivät päättyivät Timo-Kalevi Forssin rauhanlauluihin.

unesco-slogan

Ukrainan mutkikas tilanne

Ukrainan Euromaidan-mielenosoitukset alkoivat syksyllä 2013,  Krimin valtauksesta tulee maaliskuussa kolme vuotta. Euroopan tilanne on kärjistynyt pahimmilleen muistini  aikana, mutta mikä on syytä, mikä seurausta, siitä kiistellään. Se ainakin on selvää, että mikä pätee Krimiin, ei päde Baltian maihin tai Suomeen: täällä ei ole Venäjän tukikohtia.

Rauhanliitto julkaisi v. 2016 viime päivinä pikku kirjan Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen (toim. Laura Lodenius ja Timo Mielonen, ladattavissa täältä). Peter Lodenius tarkastelee kirjoituksissaan Ukrainan historiaa, hajanaisuutta ja korruptiota, ukrainalaisten artikkelit kaivostyöläisten tilannetta, Krimin median pakolaisuutta ja Ukrainan koululaitoksen uudistamista. Oxana Chelysheva kuvaa kriisin mutkikkuutta, Itä-Ukrainan konfliktialuetta, sodan uhrien ahdinkoa ja avustustyötä. Hän kirjoittaa myös Odessan mellakan oikeuskäsittelystä ja Slavjanskin journalistimurhan tutkinnan puutteista. Valitettavasti kirjoitusten taustoitus on riittämätön siihen nähden, miten vähän suomalaiset tuntevat Ukrainaa tai kriisin tapahtumia. Toivottavasti Chelyshevan suunnittelema kirja toteutuu ja siihen saadaan riittävät taustatiedot ja kommentit.

Suomennokset on tehty kiireessä ja kaipaisivat editointia. Esimerkiksi Chelyshevan tärkeä kirjoitus Ukraina ei ole mustavalkoinen saattaa jäädä hämäräksi niille lukijoille, jotka tuntevat  kriisin heikosti. Rauhanliiton kiihkoton ja moniääninen julkaisu on tarpeen, sillä mediassa tapahtumia ei juuri ole käsitelty pariin vuoteen, taustoittamisesta puhumattakaan. Yksityiset kirjoittelijat (Bäckman, Enqvist, Putkonen, nimetön kiovalaisdiplomaatti ”maailmajapaikat”) taas ovat valikoivia faktojen ja tulkintojen suhteen eivätkä kyseenalaista sotaa.

Sota ei ratkaise kriisejä; sen sijaan tämä sota hyödyttää niin Ukrainan kuin Venäjänkin vallanpitäjiä. Kiovalla on täysi aihe pelätä uutta Maidania (ks. Peter Lodeniuksen korruptiojuttu), samoin aseistautuneita natseja, joita kuvaa Chelysheva. Kun sota joskus loppuu, Oikeistosektori ym. tulevat pois rintamalta, jolloin Porošenkon hallitus on todellisissa vaikeuksissa.

Putinia taas palvelee niin propaganda ”meidän Krimistä” ja ”Kiovan fasistijuntasta” kuin Syyrian sota, ne suuntaavat venäläisten huomiota pois taloudesta ja demokratian tallomisesta, kannustavat yksimielisyyteen ja uhrauksiin. Kritiikittä jäävät niin Kremlin rahoittamat natsihenkiset moottoripyöräilijät kuin Kadyrovin armeijan väkivalta. Samoin häntä näyttää palvelevan Venäjän läntinen demonisointi, kannatus vain kasvaa.

On harmillista, että kirja, mm. esipuhe ei mainitse kahta kriisin laukeamisen kannalta keskeistä seikkaa: EU-tullimuuria ja Naton itälaajenemista. EU vaati itäisessä partnerisopimuksessa syksyllä 2013 Ukrainaa pystyttämään tullimuurin Venäjän suuntaan, vaikka maan ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautui Venäjälle. Janukovitš siis pakotettiin valitsemaan joko EU-partnerisopimus tai  sujuva Venäjän-kauppa, mikä oli kohtuutonta.

Toinen tärkeä syy on Naton laajeneminen. Krimin anneksion motiivi jää kirjassa maininnatta: se, että niemimaalla on kolme Venäjän sotilastukikohtaa. Sevastopolin sotalaivaston merkitys Venäjälle on valtava, onhan Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa Naton tukikohtia. Myös tavaraliikenne on laajaa. Ukrainan suuntauduttua Natoon vuokra-alueella sijaitsevien tukikohtien asema olisi ollut hankala, ja siksi Venäjä rikkoi  kansainvälistä oikeutta ja anneksoi Krimin. Puheet Kiovan fasismista ovat tietenkin vain propagandaa, natseja riittää omassakin maassa.

Naton kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle Venäjän reaktio ei voinut olla yllätys, tuskin myöskään EU:lle, olihan Putin jo 2008 varoittanut Ukrainan suuntautumisen Natoon aiheuttavan ongelmia. Tuskinpa kuviteltiin, että Venäjä 2014 olisi yhtä passiivinen kuin Naton laajetessa itään v. 1999-2003: Georgian sota oli nähty jo v. 2008.

black-sea-mapNäiden näkökohtien puuttuminen Rauhanliiton kiintoisasta ja tarpeellisesta Ukraina-kirjasta tukee valitettavasti yksisilmäisiä selityksiä kriisille. Sekä Venäjän että EU:n, USA:n ja Naton sekaantuminen maan asioihin, kamppailu siitä johti nykyiseen tragediaan. Sotilastukikohdat ja valtapolitiikka eivät ole yksin Venäjän (tukikohtia 10 maassa) ominaisuus –  USA:lla on niitä 38:ssa, Britannialla 14:ssä ja Ranskalla 11 maassa.

Suosittelen jatkolukemiseksi Sakwan Taistelua Ukrainasta: maasta ei kamppailla ensi kertaa.

Rasismista ja projektioista

Sotilasaikakauslehdessä 10/2016 ilmestyi tutkija Saara Jantusen artikkeli (pdf – lataa ja lue Asiakirjaselaimella) PsyOppia somessa – kuinka rasismista tuli strategista. Sen alkupuolisko tarkastelee ns. maahanmuuttokriitikoiden ja Venäjän trollien tekniikoita, joilla häiritään toimittajien ja asiantuntijoiden työtä, mustamaalataan heitä ja hyökkäillään henkilökohtaisesti. Esimerkkejä tästä löytää seuratessaan sosiaalisen median maahanmuuttokeskusteluja; tosin huonoa keskustelukulttuuria ja henkilöön menemistä esiintyy kaikissa internetkeskusteluissa.

Jantunen on laatinut artikkeliin luokituksen rasistien painostuskeinoista, esimerkkejä kuitenkaan mainitsematta. Hän myös viittaa Venäjän informaatiovaikuttamisen teoriaan, johon olisi kiinnostavaa perehtyä ensi käden lähteistä. Niitä ei valitettavasti mainita.

Kirjoittaja kuvaa Venäjän roolin rasistisessa keskustelussa ja toiminnassa kattavaksi ja massiiviseksi, muttei dokumentoi arviotaan. Venäjän puolustelijoiden psyykkisiä ongelmia kuvataan, muiden selitysten pohdinta puuttuu. Se on sääli, sillä venäjänkielisten rasismikokemukset kouluista ja niiden mahdollinen yhteys nykyiseen innostumiseen Putinin suuruuspropagandasta ansaitsisivat selvittelyä, jopa psykologista ymmärtämystä, vaikkemme mielipiteitä jaakaan.

Olisi tarpeen seurata venäjänkielisten suomalaisten somekeskusteluja ja selvittää, ketkä lietsovat riitaa, ketkä uskovat / haluavat uskoa Putiniin, ketkä taas kritisoivat sekä Naton ja EU:n toimia että Kremliä. Ellei erittelyä tehdä, tulevat kaikki lännen toimia arvostelevat ihmiset leimatuiksi putinisteiksi. Suoraviivainen väittäminen resonoijiksi tai Putinin hyödyllisiksi aaseiksi ei nosta keskustelun tasoa.

Artikkelin jälkipuoliskon esimerkit ja näytöt Venäjän vaikuttamistoimista eivät vakuuta. Marco de Wittin matka Donbassiin ja Putinin ihailu,  Ilja Janitskinin yhteydet Bäckmaniin ja Putkoseen, Tallinnan vihainen mummo, muttei juuri muuta. Jantunen kirjoittaa: ”Venäjän ja sen etujärjestöjen tuki Euroopan äärioikeistolle [on] hyvin tiedossa”, mutta ei juuri esitä todisteita. Mainita olisi voinut vaikkapa Marine le Penin saaman lainoituksen tai Pietarissa maaliskuussa 2015 järjestetyn äärioikeiston kokouksen, johon täältä osallistui IPUn Jukka Davidsson. Yhteistyön laajuus ja merkitys äärioikeiston etenemiselle Länsi-Euroopassa tunnetaan kaikkiaan riittämättömästi, ja heikosti perustellut kovat väitteet syövät artikkelin uskottavuutta.

Oman ikäluokkani ihmisille Putinin ja FSB:n käden näkeminen kaikkialla tuo mieleen Neuvostoliiton ja sosialistisen leirin, joissa ei ollut ongelmia, vaan vain lännen valhepropagandaa ja siihen uskovia vähämielisiä. Heitä pantiinkin pakkohoitoon. Sen politiikan tulokset tiedämme.

Rasismistrategiaa käsittelevässä artikkelissaan Jantunen on päätynyt käsittelemään myös itsenäisyyttä, hän siteeraa loukkaantuneena tallinnalaismummon tv-komenttia 10 vuoden takaa Viron itsenäisyyden menetyksestä. Mummojen vastakkaisiakin kommentteja varmaan löytyisi, jopa Tallinnasta. Hän myös kutsuu olkiukoksi käsitystä ”Suomen itsenäisyyttä kalvavasta EU:sta”. Jos ollaan tarkkoja, kansainvälisten järjestöjen jäsenyys velvoittaa aina; esim. Nato vaatii jäseniltään 2% varusteludjettia ja EU laatii direktiivejä ja kontrolloi budjetteja. Suvereniteettia rajataan näin valtion omilla päätöksillä, ja asiasta vallitsee demokratiassa eri näkemyksiä. Suomalaista EU-kritiikkiä ei liioin voida palauttaa Putiniin: vuoden 1994 EU-kansanäänestyksessä annettiin ei-ääniä 43%.

Sotilasaikakauslehti nostaa artikkelista virkkeen

”Toisin kuin Yhdysvaltojen, Venäjän vetovoima ei oikein riitä muuhun kuin pyrkimykseen näyttäytyä vähiten huonona ratkaisuna ongelmiin, joiden luomisessa Venäjä itse on ottanut aktiivisen roolin”.

Hämmentävä lause tutkijalta. Onko valtioiden ja blokkien suhteissa olennaista siis vetovoima eikä valta ja resurssien kontrolloiminen? Nähdäkseni lännen ja Venäjän konflikti on syvemmällä, sieltä löytyy mm.  Naton itälaajennus ja EU:n itäisen kumppanuusohjelman rajaus, asebisneksen intresseistä puhumattakaan. Molemmat osapuolet ovat syypäitä konfliktin kärjistymiseen. Venäjä käyttää kovaa kieltä lännestä, mutta voidaanko läntisenkään median Venäjää koskevia faktan- ja sanavalintoja pitää objektiivisina? Mielestäni propaganda on kaikkialla yhtä tarkoitushakuista, vaikka taitavuus vaihtelee.

* * *

Jantunen ei pohdi artikkelissaan rasismin ja oikeistopopulismin yhteiskunnallisia taustoja. Ellei sellaisia olisi, eivät edes Putin ja FSB pystyisi synnyttämään rasistisia mielenilmauksia tai kirjoittelua. Rasismi nousi Suomessa uhkaavasti jo 90-luvulla, skinit tekivät väkivaltaa mm. Joensuussa. Kuitenkin Venäjä oli heikko ja Putin Pietarin kaupunginhallinnossa. Sen sijaan meillä silloinkin oli joukkotyöttömyys ja kovaotteinen hallitus, joka harjoitti ”ainoaa mahdollista” politiikkaa. Aivan kuten nyt Sipilän hallitus, EKP, EU:n johto – ja Putin.

Yhteiskunnallinen polarisaatio ja populismi selittää senkin, että Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden kannattajia nimitetään Venäjän vaikuttaja-agenteiksi. Malliesimerkki Jantusen kuvaamasta projektiomekanismista.

”Nato ei myy, tarjotaanpa EU-puolustusta”

Matti Vanhanen puhui 28.12. Ylellä innostuneesti  EU:n yhteisen puolustuksen kehittelyn, aseteknologisen tutkimuksen EU-rahoituksen ja yhteisten asehankintojen puolesta. Kansalaisten pää ei Naton suhteen ole kääntynyt päätoimittajien lobbauksesta ja iltisten sotahysteriasta huolimatta, joten taktiikaksi valitaan puolustuksen aiesopimukset Eglannin ja USA:n kanssa, suuntautuminen puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa ja EU:n puolustusulottuvuuden kehittely. Vanhanen perusteli suuntauksen Trumpin uhkailulla, ettei USA aio puolustaa Eurooppaa jollei täällä panosteta Natoon, ja unionin suurimman sotilasmahdin Britannian  brexitillä.

EU:ssa tämä on selvä käänne. PAX-lehti kirjoittaa  (lihavointi minun):

Euroopan unionin vuoden 2017 budjettiin on varattu rahaa aseteollisuuden tutkimuksen ja tuotekehityksen tukemiseksi 50-100 miljoonaa euroa vuosille 2017-2020. Tämä on ensimmäinen kerta, että EU- rahaa ohjataan suoraan aseteollisuudelle. Komission valmistelema ohjelmaesitys nojaa pitkälti asiantuntijaryhmän, niin sanottujen “group of personalities”, suosituksiin.

Yli puolet ryhmän asiantuntijoista toimi aseteollisuudessa.

MEPeistämme vain Jaakonsaari, Hautala ja  Kyllönen vastustivat päätöstä. Kyllönen toteaa perustellusti, että suurin uhkamme on ilmastokriisi, joten tutkimusresurssit pitäisi suunnata sen torjumiseen, ei CO2-päästöjä kasvattaviin aseisiin.

Samaan logiikkaan liittyy minusta, ettei puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa ole oikea tie. Tarvitaan maittemme ja Itämeren rauhantoimijoiden yhteisiä poliittisia ponnisteluja jännityksen lieventämiseksi ja uuden varustelukilvan estämiseksi. On mieletöntä upottaa valtavia resursseja saastuttaviin ja vahingollisiin aseisiin, kun muita julkisia menoja samanaikaisesti leikataan.

Presidentin lisäksi maamme ulkopolitiikkaa hoitavat nyt persut. Tyypillisesti hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko tuotiin eduskunnan hyväksyttäväksi  keskellä suurinta ruuhkaa joulutauon edellä, kuten Markus Mustajärvi kesällä ennustikin:

”Hallitusohjelmaan kokoomuksen toiveista kirjattu Nato-selvitys annettiin eduskunnalle vapun aattona. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko tuotiin eduskuntaan juhannusviikolla ja jos perussuomalaiset sektoriministerit, ulkoministeri Soini ja puolustusministeri Niinistö, jatkavat samaa kansalaiskeskustelua halveksivaa linjaansa, puolustuspoliittinen selonteko annetaan eduskunnalle varmaan jouluaattona”.

Eduskunnan saati meidän mielipiteitä ja keskustelua ei siis kaivata. Tällainen on SOS-hallituksen demokratiakäsitys. Ei  mitään ”Kekkoslovakian” kähmintää ulkopolitiikassa?

Käytännössä kansanedustajia painostetaan yksimielisyyteen ulko- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, vaikka siinä olevat muotoilut sekä Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta että Euroopan tilanteen kiristymisen syistä kaipaisivat pohdintaa. Kiristyminenhän ei alkanut  2013-14, vaan viimeistään kun  Putin ilmoitti Münchenissä 2007, että Venäjä pitää Naton laajenemista sopimusrikkomuksena ja ohjuskilpihanketta itseensä kohdistettuna. Tämän valossa oli ennakoitavissa, että Ukrainan Nato-suuntaus muuttaessaan Sevastopolin ja Krimin asemaa aiheuttaa vastareaktion. Siihenastinen Naton itälaajennus oli  edennyt ilman heikon ja köyhän Venäjän reaktioita. Tähän oli 1990-luvun lopusta totuttu niin, että Tuomiojankin kaltainen pasifisti hyväksyi sotilasliiton vahvistumisen ja piti v. 2014 Venäjän vastareaktiota odottamattomana, arvaamattomana, geopolitiikan paluuna.  Ikäänkuin Naton itälaajennus, Irakin ja Afganistanin sodat tai Libyan pommitukset olisivat olleet muuta kuin puhdasta USA:n geopolitiikkaa.

Kiristyvä tilanne ei korjaannu aseistautumalla ja eristämistoimilla vaan diplomatian avulla. Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukala asema internetin rajoitustoimineen suorastaan huutaa vastakkainasettelun lievittämistä kaikin keinoin. Ristiretkimentaliteetti vain vahvistaa molemmilla puolilla viholliskuvia ja siis militaristien ja sotateollisen kompleksin valtaa.

Synkkä tilannekuva Suomesta

”Kesäkuussa 2015 yhdistysrekisteriin merkitty seura pyrkii profiloitumaan akateemisena korkean tason keskustelukerhona. Sen taustamotiivit ovat herättäneet eri tahoilla kysymyksiä alusta alkaen. – – Useiden lähteiden mukaan seuraa karsastetaan, koska sen muutamien johtohenkilöiden käyttämiä puheenvuoroja on pidetty presidentti Vladimir Putinin politiikkaa myötäilevinä ja Suomen turvallisuuspoliittisia valintoja kyseenalaistavina. ”

Näin arvioi Kokoomuksen Verkkouutisissa Heikki Hakala Geopoliittista seuraa, jonka yksi aktiivi muuten on puolueen pitkäaikainen turvallisuuspoliittinen vaikuttaja Jarmo Virmavirta. Seuran puheenjohtaja on  eversti evp., prof. Pekka Visuri, hallituksessa mm. prof. Maria Lähteenmäki, prof. Henrik Meinander, suurlähettiläs Jaakko Blomberg, VT Risto Volanen, päätoim. Ilkka Herlin. Vakituisia kirjoittajia ovat mm. dos. Arto Nokkala, suurlähettiläs Heikki Talvitie. Heidän taustamotiivinsa siis ”ovat herättäneet kysymyksiä eri tahoilla”, joita tosin ei nimetä.

Ollaanko nyt jo niin pitkällä, ettei ”Suomen turvallisuuspoliittisia valintoja” määritellä puolustuspoliittisessa selonteossa tai hallitusohjelmassa, vaan ne ilmenevät Nato-isäntämaasopimuksessa ja Timo Soinin & Jussi Niinistön Iso-Britannian ja USA:n kanssa solmimissa sotilaallisissa aiesopimuksissa?  Ja että jos uskaltaa kyseenalaistaa  sopimuksia tai kritisoida hallitusohjelman muotoiluja, on vieraan vallan vaikuttaja-agentti? Vaikka tekisi sen ”viran puolesta”, koska on turvallisuuspolitiikan tutkija. Ei ihme, että valtiotieteen tohtori Risto Volanen vertaa moista asennetta laitavasemistolaisten kyydityksiin 30-luvulla. Nyt maanpetturin leimaan näyttää riittävän sotilaallisen liittoutumattomuuden kannattaminen ja huoli aseistautumisesta ja tilanteen kiristymisestä Itämerellä.

Onko taustalla ajatus, että jos Kremlistä sanotaan A, ei Suomessa voi kukaan sanoa A leimautumatta Venäjän näkemysten äänitorveksi? Edes silloin, kun vaikkapa Suomen puolueettomuus tai liittoutumattomuus ja Itämeren sotilaallisen tilanteen liennytys oli alunperin oma aloitteemme, joka vuosien poliittisen vaikuttamisen jälkeen on omaksuttu kansainvälisesti, myös Venäjällä. Sekö muka on itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jos Kremlin kannanotot määrittävät, mitä me voimme kannattaa, mitä vastustaa? Pitäisikö nyt irrottautua ilmastosopimuksesta, koska Venäjäkin on sen allekirjoittanut?

Verkkouutiset jatkaa: ”Eräs (Geopoliittisen seuran) perustamiskokoukseen osallistunut eturivin asiantuntija sanoo todenneensa nopeasti, että seuran toiminta ei vastannut hänen arvomaailmaansa. Toinen haastateltu muistaa saaneensa kutsun seuran jäseneksi, mutta kieltäytyneensä siitä, koska ei halua olla sen toiminnan kanssa missään tekemisissä. ” Nimiään nämä suoraselkäiset isänmaanystävät eivät uskalla kertoa. Sen sijaan Verkkouutiset mainitsee nimeltä Geopoliittisessa seurassa toimivia tunnettuja tutkijoita ja asiantuntijoita ja pähkäilee seuraavassa kappaleessa, ovatko jotkut heistä ”vaikuttaja-agentteja”, kun on niin läheiset suhteet Venäjään.

On kai niin, että kun minullakin on yhteyksiä Venäjälle, täytyy kiireesti liittyä Atlantti-seuraan osoittaakseni, etten ole vaikuttaja-agentti.

* * *

A propos: millä tavoin Verkkolehden harjoittama vakoilijaksi leimaaminen ja ilmeinen into kieltää Geopoliittinen seura eroaa Putinin Venäjän inostrannyi agent (ulkomainen toimija / agentti) -diskurssista? Myös sitä käytetään  hallituksen politiikkaa kritisoivien järjestöjen mustamaalaamiseen, toiminnan estämiseen ja jopa kieltämiseen.

Mielestäni myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta voi, saa ja pitääkin olla erilaisia mielipiteitä. Mieluiten perusteltuja, kuten Geopoliittisen seuran sivuilla julkaistut asiantuntevat kirjoitukset ovat.

edit. Lisätty tietoja Geopoliittisen seuran hallituksen jäsenistä ja sivuston kirjoittajista.

Leikkauksia sotapolitiikan varjossa

Suomi allekirjoitti perjantaina 7.10. aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä USA:n kanssa. Taannoin tehtiin vastaava Iso-Britannian kanssa. Keväästä asti maassamme on tuon tuostakin harjoitellut USA:n ja muiden Nato-maiden joukkoja. Rauhanjärjestöt osoittivat mieltä Rissalassa, Kankaanpäässä ja Hangossa, mutta syksypuolella harjoitukset on pidetty matalalla profiililla eikä protesteja ole ollut. Aktiivinen yhteistyö Naton ja sen johtajan USA:n kanssa vaarantaa maamme turvallisuuden. Se on viesti Venäjälle, vaikka ministeri J.Niinistö muuta väittää, sillä  Venäjä kokee sen siten, kuten uusien aseiden sijoittaminen Pietarin ympäristöön osoittaa. Turvallisuuspoliittisenkin viestin sisältö ratkeaa  reseptiossa, so. vastaanottajien tulkinnan perusteella, ei vain lähettäjän intention. Voi myös kysyä, miksi näihin operaatioihin edes ryhdyttiin, ellei Venäjän varoittamiseksi – vaikkei se ole esittänyt Suomelle mitään vaatimuksia.

aseraha Aktivistin on nykyisin vaikea päättää, mihin SOS-hallituksen toimeen ensin tarttuisi: leikkauksiin lapsiperheiltä, eläkeläisiltä, vammaisilta ja opiskelijoilta, luokka- ja ryhmäkokojen kasvattamiseen, koulutusleikkauksiin, palkanalennuksiin ja työajan pidennyksiin väkisin runnotussa kiky-sopimuksessa, kehitysavun leikkauksiin ja kehitysbisneksen kasvuun, rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen valtionavun pienennyksiin, asemenojen kasvuun vai yhteisen omaisuutemme yksityistämiseen (tiet, SOTE-laitokset). Työsarkaa riittää ja kireä ilmapiiri syö voimia.

Kurjistava sisäpolitiikka selittää myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, Natoon hivuttavia puolustussopimuksia ja sota-alushankintoja (1,3 miljardia), samoin suunnitelmia puolustukseen soveltumattomien häivehävittäjien ostosta (ensin 10 mrd, kaikkiaan 30 mrd € + riippuvuus Pentagonista). Huomiomme suunnataan ”ulkoiseen viholliseen”, levitetään sodan pelkoa ja vihaa, talvisodan henkeä ja uhrimieltä (aivan kuten itänaapurissakin!). Iltapäivälehdet ja HeSa osallistuvat tähän vahvasti, eikä kokoomusjohtoinen Ylekään kyseenalaista. Natsien ja rasistien valheet antavat sivustatukea, yrittävät suunnata huomiota sivuun rikkaita suosivasta hallituspolitiikasta, jota PerSu tekee hallituksessa ja eduskunnassa.

Pelottelussa Venäjä kuvataan irrationaaliksi ja arvaamattomaksi toimijaksi, vaikka se toimii kuten suurvallat toimivat. Tukikohtia sillä on 10 maassa. USA haluaa olla maailmanpoliisi ja ainoa suurvalta, julistaa puolustavansa etujaan globaalisti: sotilastukikohtia on 81 maassa. Myös puolustussopimuksella Suomen kanssa puolustetaan USA:n etuja; muutumme eteentyönnetyksi tukialueeksi Pietarin lähistöllä, samalla kun varmistetaan USA:n asebisnesten jatkuminen kalliin Hornet-kaupan tyyliin.

Suurvallan pienen naapurimaan kannattaisi perustaa linjansa realiteetteihin. Viholliset kaukaa, ystävät läheltä; turvallisuusympäristön vakauden edistäminen; liittoutumattomuus ja politiikka, joka ei jätä sijaa spekulaatioille. SOS-hallitus toimii päinvastoin, se huonontaa suhteita Venäjään, ryhtyy USA:n liittolaiseksi ja pahentaa siten jännitystä Itämerellä. Krimin anneksiota tai Venäjän sekaantumista Syyrian sisällissotaan ei tällä estetä, päin vastoin tilanteen kiristyminen jyrkentää Venäjän linjaa ja aiheuttaa todellisen sodan uhkan. Lännen ja Venäjän sodassa ei Suomelle käy hyvin, oltiinpa kummalla puolella tahansa, arvioi J.K.Paasikivi ja historia todistaa samaa.

* * *

Syyrian sodan uhrien muisteleminen Venäjän suurlähetystöllä 11.10. on herättänyt myös kritiikkiä Rauhanpuolustajien jäsenten keskuudessa. Osaltaan taustalla on vasta 90-luvun alussa päättynyt Neuvostoliiton ja sen liittolaisten kritiikitön puolusteleminen mm. Afganistanin sodassa. Toki mielenosoitus olisi voitukin järjestää yhtä hyvin USA:n, Turkin tai Saudi-Arabian lähetystöillä, myös ne taistelevat ja testaavat asejärjestelmiään Syyriassa, mutta juuri nyt katastrofaalisessa tilassa olevaa Aleppoa pommittaa Venäjä. USA käytti tätä verukkeena lähdölleen neuvottelupöydästä, mikä on väärin, mutta minkä Kreml epäilemättä arvasi. Ilmeisesti Venäjä ja Assad uskovat kriisin sotilaalliseen ratkaisuun – YK ei, enkä minäkään. Ylipäätään Kremlin motiivi ei Syyriassa ole ISISin julmuuksien lopettaminen vaan geopolitiikka, kasvaneen sotilasvoiman esittely Natolle ja maassa olevien sotilastukikohtien turvaaminen, nyt jopa vahvistaminen pysyvin joukoin. Suurvallat ovat suurvaltoja.

Rauhanaktiivina en pidä Venäjän toimintaa konfliktin ratkaisuna, vaan sen pitkittämisenä  ja uusien pohjustamisena. Sodat loppuvat aina neuvottelemalla. Afganistanin ja Vietnamin sodat osoittivat, että vieraan armeijan kutsuminen hallituksen tueksi ei sitä pelasta,  vaan nostattaa kansalaiset vieraita joukkoja vastaan. Minusta tämä on ilmeistä ja ymmärrettävää, ja tämä kannattaisi sekä Venäjän sotatoimien puolustelijoiden että Natosta turvaa etsivien ottaa huomioon.

Muuten olen sitä mieltä, että sotiminen ja asevarustelu on ilmastokriisin oloissa aina rikos koko eliökuntaa vastaan.

edit: korjattu termi aiejulistus

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf

 

Solidaarisuutta, ei vihaa

Puheeni Emme suostu pelkäämään -mielenosoituksessa Joensuussa 24.9.2016

Rasismi jkristalliuus14a kansalliskiihko ovat turvattomuuden lähde. Ne jakavat ihmisiä omiin ja vieraisiin, hyviin ja kelvottomiin, puolustettaviin ja piestäviin. Niiden tavoitteena on rakenteellinen väkivalta: eriarvoisuus, syrjintä ja siis epäoikeudenmukaisuus. Kaikkien demokraattisten  ihmisten ja järjestöjen on syytä tunnistaa nämä ihmisvastaiset aatteet ja toimia niitä vastaan. Hallituksen pitää kieltää puolisotilaalliset joukot ja rasistiset järjestöt.

Viimeisinä 20 vuotena äärioikeistolaisuus, nationalismi ja rasismi ovat voimistuneet Euroopassa pahimmilleen sitten 1930-luvun. Suuria nationalistisia puolueita on Ranskassa, Englannissa, Saksassa, Itävallassa ja Ruotsissa, itäisen Euroopan maista puhumattakaan. Eri maiden oikeistojärjestöt kokoontuvat säännöllisesti pohtimaan taktiikkaansa ja järjestävät väkivaltaisia mielenosoituksia.

Propagandassaan äärioikeisto ja rasistit hyödyntävät tyytymättömyyttä, jota joukkotyöttömyys, suuret tuloerot ja julkisten palvelujen leikkaukset aiheuttavat. Ne syyttävät ongelmista maahanmuuttajia ja muita ”vääränlaisia” ihmisiä. Ne harrastavat myös jäsentymätöntä ja valheellista eliitin ja EU:n vastaista puhetapaa hämäten näin tarkoitusperiään. Nehän tavoittelevat harvainvaltaa.

Näin äärioikeisto ja rasistit yllyttävät työttömyyden ja eriarvoisuuden kiusaamia ihmisiä taistelemaan keskenään ja estävät ongelmien ratkaisemista. Ne kylvävät vihaa ja kaunaa, uhkailevat väkivallalla ja käyttävät sitä, kuten on nähty.

Työttömät, vähävaraiset ja väärin kohdellut ihmiset saavat todellisuudessa äänensä kuuluviin vain solidaarisuuden ja yhteistyön avulla. Vain solidaarisesti toisiamme kuunnellen ja  tukien voimme vaikuttaa oikeudenmukaisten päätösten ja paremman maailman puolesta.

Nationalistista propagandaa käytetään myös tuhoisien sotien lietsomiseen ja oikeuttamiseen. Sodista hyötyvät asebisnes ja militaristit, kun taas rivi-ihmiset  joutuvat kurjuuteen ja pakomatkalle.

Me ihmiset olemme kaikkialla varsin samanlaisia. Niin Euroopassa kuin Afrikassa, Amerikassa kuin Aasiassa ihminen tarvitsee kodin, toimeentulon, terveyttä, läheistensä hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Sekä terveellisen ympäristön ja rauhan. Nämä voidaan saavuttaa vain solidaarisuuden ja yhteistoiminnan avulla. Siihen jokaisen rakentava panos kelpaa ja on tarpeen.

Saksalainen kirjailija Bertolt Brecht näki natsien valtaannousun ja joutui 30-luvun lopulla maanpakoon, josta palasi kotiin vasta sodan jälkeen. Runossaan hän varoittaa mietä sulkemasta silmiämme ja sydäntämme.

ME AJOIMME MUKAVASSA VAUNUSSA

Me ajoimme mukavassa vaunussa / sateista maantietä / kun illansuussa näimme ryysyisen ihmisen/ joka syvään kumartaen viittoi päästäkseen mukaan./ Meillä oli katto ja meillä oli tilaa ja me ajoimme ohi / ja me kuulimme minun sanovan äreällä äänellä: / ei / ketään ei voida ottaa mukaan. / Me olimme jo kaukana, ehkä päivämarssin päässä/ kun minä äkkiä pelästyin tätä ääntäni/ tätä suhtautumistani ja koko / tätä maailmaa.

Bertolt Brecht, suomennos Brita Polttila



Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.