Archive for the 'rauhantoiminta' Category



Rauhanliikkeestä puhutaan

Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.

Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944-45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.

Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.

Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.

Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.

Lähtölaukauksen twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS.  Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.

Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]

EU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.

Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10-30 miljardia turhiin/ vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.

Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

unesco-slogan

Mainokset

Hävittäjäkoneet vastaan turvallisuus

Armeijan hukatut miljardit -teoksen kirjoittaja Pentti Sainio kertoi Joensuussa Hornet-kaupan kokemuksista: eduskunnalta pimitettiin hankinnan todellinen hinta siten, että päätös tehtiin aseistamattomien koneiden pohjalta. Sen jälkeen on riittänyt lisämenoja aseistusta ja päivityksiä ostettaessa, 1,5 miljardin euron sijasta rahaa on palanut 4. Niinpä muualla on säästetty: lakkautettu varuskuntia, jätetty uusi suurtykkijärjestelmä vaille ammuksia.

Oudointa lienee, että koneita ostettiin 64 vaikka tarvittiin n. 20, enintään 40. Ilmavoimat sai sen, mitä ilkesi pyytää, kiitos Ahon, Viinasen ja E. Rehnin. Nyt ei harjoitteluun riitä lentäjiä eikä kerosiinia. Toisaalta Suomen puolustus on nyt tiukassa kytköksessä Nato-maahan ja ilmavoimien komentokieli ”turvallisesti” fingelska.

Hornetien tilalle aiotaan nyt ostaa uusia koneita ja jälleen 64 kpl. Hankinnan valmistelee Sipilän hallitus, keskeisesti ministeri Jussi Niinistö. Lopullinen päätöksenteko jää seuraavalle vaalikaudelle. Ruotsi on tarjonnut vuokralle Gripen-koneitaan, joka olisi selvästi edullisinta. Niiden testituloksissa on ongelmia, mutta Sainio arvioi, että syynä on tulosten näpelöinti. Puolustusministeriö ja ilmavoimat vaativat tietenkin kalleinta vaihtoehtoa.

Ilmavoimien suosikki on yhdysvaltalainen F-35, jonka hinta on moninkertainen muihin verrattuna. On puhuttu 10 miljardista, mutta Sainio arvioi lukua kolmasosaksi todellisista kustannuksista. Pelkkä lentäjän elektroninen kypärä maksaa 400 000 e.

Hankintapäätös aiheuttaisi siis rajuja leikkauksia muihin julkisiin menoihin, rahoitettiinpa osto velalla tai muilla tavoin. Hyvinvointivaltion murentaminen ainakin vähentää sekä ihmisten turvallisuudentunnetta että yhteiskunnan vakautta ja vallan legitimiteettiä. Myös motivaatiota maan puolustamiseen.

F35-koneet ovat lentäviä tykkejä ja tiedustelulaitteita. Niiden viesti- ja komentojärjestelmä on pitkä ja mutkikas, altis elektroniselle häirinnälle. Ilmavoimiemme johto olisi edelleen Pentagonista riippuvainen.

F-35-koneita myytiin puolipakolla Norjaan ja kaupitellaan nyt innolla Suomeen. Täältä käsin niillä voidaan vakoilla Kuollan niemimaan lisäksi myös Pietarin alueita. Lentotiedustelua on jo harjoiteltu mm. Rissalasta v. 2016; toukokuun lopussa on valtava lentosotaharjoitus Pohjoiskalotissa. Toiminta kohdistuu Venäjää vastaan, ja siellä tämä havaitaan. Vakoileminen horjuttaa turvallisuuttamme.

F-35-koneiden valinta ei olisikaan maanpuolustusta, vaan ideologinen ja sotilaspoliittinen ratkaisu. Suomea sotkettaisiin entistä pahemmin USA:n sotilastiedusteluun, Natoon ja sen konflikteihin seurauksineen. Ei auta tiedustelulaki terrorismin torjunnassa, jos Suomi asemoituu osaksi Lähi-idässä sotivaa länttä – tai itää. Lockheed-Martin toki kiittäisi ja pääministeri kutsuttaisiin Trumpille kylään, kuten Aho Bushille 1992.

Maanpuolustuksessa Sainio kannattaa tykistöä ja ilmatorjuntaa; hän arvelee, että aluevalvontaan tarvittavat 20 toimivaa Hornetia löytyy vielä pitkään.

Aseita on yllin kyllin, käytettäköön budjettivarat vakaan yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Torjukaamme ilmastonmuutosta, vaatikaamme aseistariisuntaa. Nämä sijoitukset antavat todellista turvaa. Liity Rauhanpuolustajiin

page1-320px-Broken-f18-stop-all-wars-now.pdf

Rohkaisevat rauhanpäivät

256px-lahden_kansanopiston_torniOlin Ay-väen rauhanpäivillä Lahden kauniilla kansanopistolla. Väkeä oli runsaasti, ja eritoten ilahdutti nuorten osanottajien määrä. Tämän kokemuksen pohjalta uskaltaa toivoa, että ensivuotisille rauhanpäiville Helsinkiin tulee heitä vielä enemmän, kun useammat voivat majoittua kotona tai tuttavissa.

Alkurunon ja kaupunginjohtajan tervehdyksen jälkeen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro piti informatiivisen ja realistisen katsauksen Itämeren turvallisuuspoliittisesta tilanteesta (katso linkistä youtube-video, se kannattaa). Hän kehotti realismiin aseiden määrän arvioinnissa ja osoitti info- eli propagandasodan olevan  vanha keino (Clausewitz 200 v sitten:”Sotaa tulee välttää, jos poliittiset keinot riittävät päämäärään pääsemiseksi. – – Sota on kameleontti, jatkuvasti muuttuva ilmiö”). Kangaspuro painotti välttämättömyyttä selvittää rasismia ja äärioikeistolaisuutta ruokkivat ongelmat ja poliittiset ratkaisut maiden sisällä. Rauhanliike pyrkii kansainvälisen tilanteen liennyttämiseen ja sotahysterian torjumiseen.

Lauantaina tehtiin Ay-väen rauhanpäivien historiaa, kun panelisteiksi oli saatu neljä liittojohtajaa (JHL, SEL, TEHY ja Super) ja Rakennusliiton tiedotuspäällikkö. Kyytiä saivat niin hallituksen leikkauspolitiikka kuin julkisen sektorin alasajo ja Sote-hanke: se on sekava ja keskeneräinen, tähtää  yksityistämisiin, tuo kilpailutusta sinne, minne se ei sovi, sortaa naisia. Työnantajien linjan koveneminen, sopimusten yleissitovuuden murentaminen ja pyrkimykset lakko-oikeuden rajoittamiseen torjuttiin: yhteistyöllä ay-liike voi pysäyttää kehityksen. (katkelmia keskustelusta)

Osallistumisellaan liittojohtajat antoivat tunnustusta Työpaikkojen rauhantoimikunnalle – onhan rauha myös ay-toiminnan ehto. Paneelikeskustelun jälkeen on varmaan helpompi ottaa ammattiosastoissa puheeksi Työpaikkojen rauhantoimikunta ja sen toiminta.

Lounaan jälkeen olivat vuorossa teemaryhmät, joissa käsiteltiin Päijät-Hämeen Sotea (alustus Kari Lempinen), Syyrian tilannetta (alustus Reko Ravela), pelon ilmapiiriä (alustus Raimo Pesonen), paikallista sopimista (alustus Manu Kivisaari) ja rauhankasvatusta (vetäjä Hanna Niittymäki).

Syyrian tilannetta käsittelevässä teemaryhmässä loppuivat tuolit kesken. Reko Ravela toi esiin sekaantuvien tahojen (60 maata) ja ryhmien moninaisuuden, tiedotuksen vinoutumisen joka taholla ja tilanteen äärimmäisen ongelmallisuuden. Koillisen Syyrian kurdialueen hankkeita sekulaarin, demokraattisen federalismin edistämiseksi pidettiin tulevaisuuden kannalta lupaavimpina. Keskustelussa päädyimme vaatimaan, että Syyriaan toimitetaan humanitaarista apua, tuetaan pakolaisia ja lopetetaan asevienti koko alueelle. Uutisten suhteen on syytä olla sangen kriittinen ja käyttää erilaisia lähteitä.

Teemaryhmien jälkeen levähdettiin ja sitten syötiin hotellilla illallista ja tanssittiin, tavattiin tuttuja ja löydettiin uusia. Itse tapasin entisen opiskelijani. Vahvimmat jaksoivat punk-keikallekin.

Sunnuntaiaamuna katsottiin elokuva Elämä odottaa Länsi-Saharan miehityksestä ja sahrawien itsenäisyyspyrkimyksistä. Sahrawien sitkeys ja hienojen taiteilijoiden musiikki tekivät syvän vaikutuksen. Prof. emer. Tuomo Melasuo selosti sen jälkeen Pohjois-Afrikan maiden tilannetta, erityisesti Libyan väkivaltaa ja hajoamista, samoin Tunisian demokratian haavoittuvuutta.

Ennen lounasta pidettiin Työpaikkojen rauhantoimikunnan vuosikokous ja valittiin uusi 32-jäseninen toimikunta, jossa Pohjois-Karjalaa edustavat Jaana Haverinen (PAM) ja Ari Sulopuisto (RL). Puheenjohtajana jatkaa Tanja Pelttari (JHL).

Lounaan jälkeen kuultiin raportit teemaryhmistä. Sitten lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila ja Väestöliiton asiantuntija Mina Zandkarimi keskustelivat lasten tilanteesta, eritoten maahanmuuttajalapsista. Puhetta johtanut Tanja Pelttari luki tarinoita lapsen aseman muutoksesta satavuotisen itsenäisyyden aikana. Paljon hyvää on saatu aikaan, ja sitäkin hirvittävämpää on, että nyt mennään taaksepäin: koulutuksesta ja tukipalveluista leikataan ja kasvatetaan eriarvoisuutta poistamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus työttömien lapsilta. Sitä pidettiin yksimielisesti julmana ja lyhytnäköisenä päätöksenä.

Rauhanpäivät päättyivät Timo-Kalevi Forssin rauhanlauluihin.

unesco-slogan

Ukrainan mutkikas tilanne

Ukrainan Euromaidan-mielenosoitukset alkoivat syksyllä 2013,  Krimin valtauksesta tulee maaliskuussa kolme vuotta. Euroopan tilanne on kärjistynyt pahimmilleen muistini  aikana, mutta mikä on syytä, mikä seurausta, siitä kiistellään. Se ainakin on selvää, että mikä pätee Krimiin, ei päde Baltian maihin tai Suomeen: täällä ei ole Venäjän tukikohtia.

Rauhanliitto julkaisi v. 2016 viime päivinä pikku kirjan Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen (toim. Laura Lodenius ja Timo Mielonen, ladattavissa täältä). Peter Lodenius tarkastelee kirjoituksissaan Ukrainan historiaa, hajanaisuutta ja korruptiota, ukrainalaisten artikkelit kaivostyöläisten tilannetta, Krimin median pakolaisuutta ja Ukrainan koululaitoksen uudistamista. Oxana Chelysheva kuvaa kriisin mutkikkuutta, Itä-Ukrainan konfliktialuetta, sodan uhrien ahdinkoa ja avustustyötä. Hän kirjoittaa myös Odessan mellakan oikeuskäsittelystä ja Slavjanskin journalistimurhan tutkinnan puutteista. Valitettavasti kirjoitusten taustoitus on riittämätön siihen nähden, miten vähän suomalaiset tuntevat Ukrainaa tai kriisin tapahtumia. Toivottavasti Chelyshevan suunnittelema kirja toteutuu ja siihen saadaan riittävät taustatiedot ja kommentit.

Suomennokset on tehty kiireessä ja kaipaisivat editointia. Esimerkiksi Chelyshevan tärkeä kirjoitus Ukraina ei ole mustavalkoinen saattaa jäädä hämäräksi niille lukijoille, jotka tuntevat  kriisin heikosti. Rauhanliiton kiihkoton ja moniääninen julkaisu on tarpeen, sillä mediassa tapahtumia ei juuri ole käsitelty pariin vuoteen, taustoittamisesta puhumattakaan. Yksityiset kirjoittelijat (Bäckman, Enqvist, Putkonen, nimetön kiovalaisdiplomaatti ”maailmajapaikat”) taas ovat valikoivia faktojen ja tulkintojen suhteen eivätkä kyseenalaista sotaa.

Sota ei ratkaise kriisejä; sen sijaan tämä sota hyödyttää niin Ukrainan kuin Venäjänkin vallanpitäjiä. Kiovalla on täysi aihe pelätä uutta Maidania (ks. Peter Lodeniuksen korruptiojuttu), samoin aseistautuneita natseja, joita kuvaa Chelysheva. Kun sota joskus loppuu, Oikeistosektori ym. tulevat pois rintamalta, jolloin Porošenkon hallitus on todellisissa vaikeuksissa.

Putinia taas palvelee niin propaganda ”meidän Krimistä” ja ”Kiovan fasistijuntasta” kuin Syyrian sota, ne suuntaavat venäläisten huomiota pois taloudesta ja demokratian tallomisesta, kannustavat yksimielisyyteen ja uhrauksiin. Kritiikittä jäävät niin Kremlin rahoittamat natsihenkiset moottoripyöräilijät kuin Kadyrovin armeijan väkivalta. Samoin häntä näyttää palvelevan Venäjän läntinen demonisointi, kannatus vain kasvaa.

On harmillista, että kirja, mm. esipuhe ei mainitse kahta kriisin laukeamisen kannalta keskeistä seikkaa: EU-tullimuuria ja Naton itälaajenemista. EU vaati itäisessä partnerisopimuksessa syksyllä 2013 Ukrainaa pystyttämään tullimuurin Venäjän suuntaan, vaikka maan ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautui Venäjälle. Janukovitš siis pakotettiin valitsemaan joko EU-partnerisopimus tai  sujuva Venäjän-kauppa, mikä oli kohtuutonta.

Toinen tärkeä syy on Naton laajeneminen. Krimin anneksion motiivi jää kirjassa maininnatta: se, että niemimaalla on kolme Venäjän sotilastukikohtaa. Sevastopolin sotalaivaston merkitys Venäjälle on valtava, onhan Turkissa, Bulgariassa ja Romaniassa Naton tukikohtia. Myös tavaraliikenne on laajaa. Ukrainan suuntauduttua Natoon vuokra-alueella sijaitsevien tukikohtien asema olisi ollut hankala, ja siksi Venäjä rikkoi  kansainvälistä oikeutta ja anneksoi Krimin. Puheet Kiovan fasismista ovat tietenkin vain propagandaa, natseja riittää omassakin maassa.

Naton kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle Venäjän reaktio ei voinut olla yllätys, tuskin myöskään EU:lle, olihan Putin jo 2008 varoittanut Ukrainan suuntautumisen Natoon aiheuttavan ongelmia. Tuskinpa kuviteltiin, että Venäjä 2014 olisi yhtä passiivinen kuin Naton laajetessa itään v. 1999-2003: Georgian sota oli nähty jo v. 2008.

black-sea-mapNäiden näkökohtien puuttuminen Rauhanliiton kiintoisasta ja tarpeellisesta Ukraina-kirjasta tukee valitettavasti yksisilmäisiä selityksiä kriisille. Sekä Venäjän että EU:n, USA:n ja Naton sekaantuminen maan asioihin, kamppailu siitä johti nykyiseen tragediaan. Sotilastukikohdat ja valtapolitiikka eivät ole yksin Venäjän (tukikohtia 10 maassa) ominaisuus –  USA:lla on niitä 38:ssa, Britannialla 14:ssä ja Ranskalla 11 maassa.

Suosittelen jatkolukemiseksi Sakwan Taistelua Ukrainasta: maasta ei kamppailla ensi kertaa.

Naton ja militarismin raikas ilmapiiri?

Oli masentavaa nähdä sotilaallisesti liittoutumattomien maiden, Suomen ja Ruotsin päämiehet Naton suljetuilla illallisilla. Tasavallan presidentin aloite tunnistamattomien lentojen kieltämisestä Itämerellä saattoi edetä, mutta eiköhän se olisi onnistunut tärväämättä isoa palaa liittoutumattomuuden rippeistä.
Muilta osin suosittelen Varsovan Nato-kokouksen tiimoilta Risto Volasen bloggausta , Visurin haastattelua , Jouko Jokisalon artikkelia . Uutisointia on kommentoinut Volasen lisäksi  terävästi myös Tuomioja. Kielteisen kannan Nato-joukkojen lisäämiseen Itämerellä on ottanut mm. Sadankomitea. Alueen strategisista kuvioista on tutkija, YT Arto Nokkala kirjoittanut kaksiosaisen artikkelin, jota suosittelen.

* * *

Taannoin hämmästelin, onko Nato-jäsenyys menettelytapoja lukuunottamatta jo päätetty. Tätä käsitystä meille syötetään: Ylen gallupissa 48% vastaajista oli sitä mieltä, että jäsenyyteen vaaditaan kansanäänestys, 40% vastustaa sitä. Almamedian nettikyselyssä kannat olivat päinvastoin. Liittymisestä itsestään ei kai kysytty.

On arvioitu brittien Brexit-äänestyksen säikäyttäneen ihmiset ajattelemaan, ettei kansa osaa äänestää oikein. Ja onhan eduskuntamme tosiaan väärällään kansanedustajia, joiden harkintakykyyn (tai ainakin laskelmointitaitoon) voi luottaa isoissa ja pienissä asioissa (linkki per sana). He tekevät parempia päätöksiä kuin me pulliaiset, siitä on näyttöäkin.

Osa gallupin vastaajista ehkä vastustaa kansanäänestystä, koska katsoo että koko jäsenyyshanke pitää sodanuhkan ja ilmastokriisin takia haudata oikopäätä. Tälle kannalle kallistun itsekin.  Maapallo ei kestä sotilasliittojen vahvistamista -> asevarustelua ja sotia.

* * *

Mahdollisia selityksiä keski-ikäisten ja nuorempien vastustukseen:

1) he eivät osaa kuvitella elämää EU:n ulkopuolella, koska siitä ei ole kokemusta tai ainakaan muistikuvia, ei liioin jäsenyyttä koskeneista argumenteista Suomessa. Niinpä brittien EU-vastaisuus tuntuu käsittämättömältä,  selittyy muukalaiskammolla tai muilla irrationaaleilla syillä.

2) Media on dissannut kansalaisten arvostelukykyä täysillä. Se ei pohdi omaa rooliaan tietotason ja analysointikyvyn kehityksessä. Kuitenkin politiikan toimittajat ovat jo pitkään keskittyneet poliitikkojen luonteeseen ja yksityiselämään politiikan sisällön sijaan, asiantuntijalausuntoja latelevat journalistit ja julkkikset, poliitikkojen haastattelut ovat hampaattomia.  Taloutta korostetaan yhteiskunnallisten ja poliittisten kysymysten yli, ikäänkuin me olisimme taloutta eikä talous meitä varten. Toimittajat eivät kysy poliitikoilta, kuka mistäkin päätöksestä hyötyy, kuka kärsii. Jauhetaan vain maamme kilpailukykyä samaistaen ”maa” ja kansa muutamaan kymmeneen vientifirmaan. Ei ihme jolleivät rahan ja vallan keskinäissuhteet hahmotu – myöskään toimittajille – ja jos arvostelukyky ontuu.

3) Alle 40-vuotiaiden muistin aikana Venäjä on ollut juopon presidentin, mafiosojen ja katurikollisuuden maa 1990-luvulla, sitten KGB-miehen johtama suurvallaksi pyrkivä ”Hollannin kokoinen kansantalous”, jolla pelottelu on itäisen Euroopan uusien EU- ja Nato-jäsenten sisä- ja ulkopolitiikan ydintä. Venäjä on myös sotinut kansalaisiaan vastaan Tšetšeniassa ja Georgiaa vastaan 2008, demokratian, sanan- ja kansalaisvapauksien tila on kehno ja nationalismi rehottaa. Sen kasvussa lännen oppimestarimaisella asenteella on ollut oma osuutensa.
USA:n samaan aikaan käymät sodat Persianlahdella, kaaokseen johtaneet hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin, tuki Israelin apartheid-hallituksille ja ”hyödyllisten” islamistiryhmien koulutus ja aseistaminen, Naton sekaantuminen Jugoslavian hajoamissotiin, Libyan valtion hajottamiseen, mafiajohtoisen Kosovon perustamiseen, parhaillaankin jatkuvat lennokkipommitukset… Kaiken tämän tiedämme amerikkalaisten omistamien tiedotusvälineiden versioina emmekä julista Natoa tai Yhdysvaltoja ”hyytäväksi aggressoriksi”, kuten J. Aro Venäjän. Demonisointia ei herätä liioin internetin käyttäjien ja valtiojohtajien Windows- ja NSA-vakoilu ja sen paljastajien kidutus ja vainoaminen, ei Quantanamon ikuisvangit, ei sähköaita Meksikon rajalla, presidentinvaalien rahavetoisuus ja vilppiepäilyt eikä poliisin aseistaminen armeijaksi 2001 alkaen ja sen sota köyhiä värillisiä vastaan. Toista on kömpelösti toimiva trollitehdas.

3) Jo kolmatta vuotta iltapäivälehtien lööpit pelottelevat meitä Venäjän uhalla joka päivä, vaikka reaalista uhkaa ei ole, minkä sekä hallitus että puolustuspoliittiset selonteot ovat todenneet. Tässä ilmapiirissä sotateollisen kompleksin myyntikonttori Nato, militarismi ja armeijan kasvava poliittinen valta   kuvataan raikkaaksi vaihtoehdoksi liittoutumattomuuden ummehtuneelle puolustamiselle. Orwell-vainaa taputtaa käsiään (kuvassa sitaatti dystopiasta Vuosi 1984).orwell

Sotaisa miesten juhla?

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin varaudutaan tekemällä miesvoimin miesleffoja. Aina yhtä tuore idea on Tuntemattoman sotilaan filmatisointi, lisäksi saamme Antti Tuurin Ikitien ja elokuvan Tom of Finlandista. Naisille varataan kaksi roolia: Lillan tai joku muu henkäilee Lotta-aatetta ja sotanostalgiaa, muut julkkikset esittelevät vartaloaan ja iltapukuaan. Rahvas katsoo telkkaria. (Ja Joensuun Rauhanryhmä viettänee taas epäsotilaallista itsenäisyysjuhlaa tarjoamalla Ruokaa, ei aseita).

Mitä sota muka naisille kuuluu? Suosittelen kirjaa Tuntematon emäntä. Vaikka teos pursuu lottahenkistä kotirintamapuhetta ja kaikki maalaisnaiset kuvataan lotiksi, jää päällimmäiseksi mielikuvaksi yötä päivää jatkunut raataminen. Naiset joutuivat äkkiä opettelemaan hevosen käsittelyn, kyntämiset, äestykset, niiton, halonhakkuun… Mottiurakka määrättiin myös taajamien naisille. Pikkulapset pyörivät mukana työssä tai jäivät tupaan oman onnensa nojaan, isommat painoivat töitä, samoin vanhukset. Ruuasta oli pulaa, myös maalla. Maitotuotteet, liha, vilja- ja perunasato, jopa heinät luovutettiin paljolti armeijan ja kaupunkien tarpeisiin ja kätkemisestä rankaistiin.

Jos luovutuksista saikin rahaa, ei ollut ostettavaa, sillä kankaista ja kengistä oli huutava pula. Piti etsiä vintiltä ja muokata vanhoista lumpuista itselle ja lapsille vaatetta ja tallukkaita. Paperi- ja puukengät eivät maataloustyössä kestäneet.

Virkistyksekseen ei saanut edes oikeaa kahvia, teetä tai sokeria. Tanssit oli kielletty, sitä paitsi puolisot ja ikätoverit olivat sodassa. Kun he tulivat lomille, he yrittivät korjailla rakennuksia ja työkaluja, elleivät purkaneet paineitaan juopotteluun. Evakuoinnit ja omaisten kaatuminen tai haavoittuminen aiheuttivat lisää työtä ja murhetta. Miesten palattua fyysisesti tai ainakin psyykkisesti vammautuneina alkoivat uudet ongelmat.

Kirja Tuntematon emäntä antaa vaikuttavan kuvan naisten rasituksista, joskin siitä puuttuu äitini (liioitteleva) kertosäe ”miehet löi sillä välin korttia Kannaksella”. On outoa, ettei sota-ajan naisia, vanhuksia ja lapsia ole kuvattu elokuvissa, rintamalottia lukuun ottamatta. Kirjailija Sirpa Kähkösen  Kuopio-sarja paikkaa tätä aukkoa. Erityisen outoa on, että sota-ajasta annetaan nykyisin ihanteellinen kuva, itse muistan elävästi äitini katkeruuden ja vihan sotaa kohtaan, ja Itä-Suomessa näihin pitää lisätä myös pelko.

* * *

Ylettömän miesvaltaista satavuotisjuhlan ohjelmaa on ivattu, ja sekä Sirpa Kähkönen että Ritva Siikala ovat kritisoineet julkisissa facebook-päivityksissään Ilkka Malmbergin pilkallista tapaa suhtautua naisiin. HeSan kolumnisti Jussi Pullinen kommentoi terävästi medioissa yltyvää seksismiä ja naisten vähättelyä.

Sietäisi muistaa, että sadasta itsenäisyyden vuodesta on ollut sota-aikaa alle viisi vuotta, siis 5%. Sota saa itsenäisyysjuhlissa suhteettomasti painoa, sitä paitsi  faktisesta liittosuhteesta Hitler-Saksaan vaietaan. 95:ttä rauhan vuotta ei yksinkertaisesti ole.

Sotimisen ja armeijan sijasta turvallisuutemme perusta on ollut harkittu ja realistinen ulkopolitiikka ja ennen kaikkea vakaa yhteiskunta. Siis laillisuus, hyvinvointivaltio ja vallan legitimiteetti, joihin tosin nyt syntyy vaarallisia säröjä.

Pahinta on, että tuloeroja kasvattava politiikka esitetään ainoana mahdollisena ja jatkuu eriasteisena, olipa hallituksessa keitä tahansa. SSS-hallitus osoittaa kylläkin, että aste-erot voivat olla tuntuvia. Vääryyden kokemusta hyödyntää äärioikeisto ja rasismi, mahdollisesti myös ulkomaiset toimijat. Katkeruuden ja syntipukkien haeskelun pääsyy on kuitenkin vuodesta 1987 jatkunut suuromistajien, sijoittajien ja veronkiertäjien suosiminen samalla kun pienituloisia ja työttömiä syytellään ja rankaistaan.

Satavuotista itsenäisyyttä juhlittaessa pitäisi selvittää, mitä voidaan oppia 30-luvun laman ja väkivaltaisen oikeistolaisuuden kytköksestä ja toisaalta sotaa seuranneen jälleenrakennusajan ja hyvinvointivaltion saavutuksista. Voimme perustellusti juhlia rauhan töitä – niin rauhansovittelussa ja koulutuksessa kuin tieteessä ja taiteessa, työlainsäädännössä ja sosiaaliturvassa. Sellainen olisi myös naisten ja lasten juhla.

turvallisuuspyramidi

(kiitos kuvan ideasta VT Pekka Visurille)

Turkista seuraava Syyria?

Still_Life_with_Kurdistan_Flag_-_Germiyan_Province_-_Kurdistan_-_Iraq_min

Kurdistanin lippu Kurdien autonomisella alueella Irakissa ((c) Adam Jones, Wikimedia Commons)

Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys JoMoni ja Seutukirjasto järjestivät 19.3. Kurdikevät -tilaisuuden, jossa alustivat kirjailija Kristiina Koivunen ja JoMonin varapj. Ali Giray, joka on kurdi. Kristiina Koivunen on kirjoittanut yhdeksän kirjaa kurdien historiasta ja asemasta (linkissä vain osa) ja ”palkittu” tästä Turkissa maahantulokiellolla.

Kurdit ovat suuri valtioton kansa, 35-45 milj. ihmistä, jotka asuvat Iranissa, Irakissa, Syyriassa ja Turkissa sekä maanpakolaisina ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Koivunen korosti Iso-Britannian ja Ranskan vastuuta kurdien maattomuuden ja muiden Lähi-idän ongelmien synnyttämisessä: Osmannien valtakunnan hajotessa alueet jaettiin salaisella Sykes-Picot-sopimuksella v. 1916 siten, että synnytettiin Ranskan alaiset Libanon ja Syyria, Britannian alainen Irak ja Palestiina (+ Egypti), joissa kaikissa oli vähintään kolme merkittävää etnistä ja/tai uskonnollista ryhmää kamppailemassa vallasta. Siis ”hajoita ja hallitse”.

Myös Turkki on monikansallinen, ja 1980-luvulle asti turkkilaisten osuus väestöstä oli alle 50%. Maassa on 10 vähintään miljoonan hengen etnis-uskonnollista ryhmää. Kuitenkin Atatürk julisti maan perustamisvaiheessa ”Yksi maa, yksi kansa, yksi kieli”, niin että  vähemmistöt jäivät oikeudettomaan asemaan.

1980-luvun alun sotilasvallankaappauksen jälkeen Turkin demokraattiset järjestöt tuhottiin niin, että kurdien työväenpuolue PKK oli ainoa, joka pystyi toimintaan ja vastarintaan. EU on julistanut sissijärjestön terroristiorganisaatioksi, millä Turkki perustelee sortotoimiaan kurdeja kohtaan. 2000-luvun ensi vuosikymmenellä kehitys näytti johtavan demokratian suuntaan, kurdien edustajia pääsi parlamenttiin ja PKK:n sissit siirtyivät naapurimaihin. Siellä Al-Qaida ja ISIS ovat sitten iskeneet kurdien kimppuun.

Turkki on EU:lle ja USA:lle tärkeä liittolainen: se sijaitsee Euroopan ja Lähi-idän, Euroopan ja Kaukasian / Keski-Aasian välillä,  Kaspianmeren altaan rikkaan öljyesiintymän äärellä, se  on myös Naton toiseksi suurin sotilasmahti. Näistä syistä ihmisoikeusrikkomukset ja kehitys kohti yksinvaltiutta tai öljybisnes ISISin kanssa eivät aiheuta lännen pakotteita. Päin vastoin, EU solmi Turkille edullisen sopimuksen padotakseen pakolaisten pääsyn Eurooppaan. Rahoitamme Erdogann hallintoa, vaikka tiedetään, että se sotii maansa kurdiväestöä vastaan ja käyttää ilmavoimia turvaamaan ISISin reittiä Turkista Syyriaan. Tilannetta on analysoinut ansiokkaasti  UPI:n tutkija Toni Alaranta.

Niin Koivunen kuin Ali Giray arvioivat, että Turkin sisäinen tilanne saattaa kehittyä yhtä sekasortoiseksi kuin Syyriassa. Viime aikojen pommi-iskut viittaavat myös tähän. Ali Giray arvioi, ettei niiden takana liene PKK: se ei ole iskenyt siviiilejä vastaan eikä käyttänyt itsemurhapommittajia. 19.3. isku tapahtui lisäksi kadulla, jolla puolet työntekijöistä on kurdeja. Eräs selitys on nähdäkseni provokaatio, jolla lietsotaan vihaa turkkilaisten ja kurdien välille ja edistetään sotaa hallituksen vahvistamiseksi.

Toivottavasti EU:n myötäsukaisuus Turkin politiikalle ei aiheuta uutta aihetta pakenemiseen – Syyrian, Irakin ja Afganistanin lisäksi myös Turkista.

edit: PKK ja sen katto-organisaatio demokraattisen konfederalismin lujittamiselle ja edistämiselle KCK tuomitsevat iskut siviilejä vastaan: kck-condemns-attacks-targeting-civilians.


Follow Rauhanveteraani on WordPress.com
Mainokset

Emilia Kukkala

Kirjoittamisen ammattilainen.

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.