Rauhanveteraani Kirsti Era

Onko infosota uusi ilmiö tai venäläinen innovaatio? Minusta se on vain uusi nimitys perinteiselle poliittiselle propagandalle.

Ensin YYA-Suomen muistoja. Kun 1967 juhlittiin 50-vuotiasta itsenäisyyttä, koulumme historianlehtori piti pitkän esitelmän, jonka taustalla soi yhä uudelleen Jääkärinmarssi. Tuolloisessa koululaitoksessa itsenäisyyden selitys olikin jääkäriliike, työväenliikkeen itsenäisyystoiminnasta (Valtalaki 1917) ei puhuttu. Sisällissotaa sanottiin vapaussodaksi, siinä ”valkoiset taistelivat itsenäisyyden venäläisiltä ja punaisilta”. Saksan armeijan roolia ei mainittu. Ensimmäinen tutkimus, jossa kerrottiin tuhansien punaisten teloittamisesta hiekkakuoppiin ja kuolemista vankileireillä, ilmestyi 1967-68. 50 vuotta sodan jälkeen, YYA-sopimuksen oltua voimassa jo 19 vuotta.

Venäläisten vähättely tai vihaaminen, Saksan ja vielä useammin USA:n ihannointi olivat vallalla koulussa ja korkeakouluissa. Suurin osa opettajista oli läpikäynyt saman propagandan kuin Marja-Liisa Vartion päiväkirjoissa Ja sodan vuosiin sattui nuoruus kuvattu.

Valtiollisessa ulkopolitiikassa painotettiin hyviä naapurisuhteita, myös Neuvostoliittoon, ja kauppa kasvoi. Neuvostoviennin osuus oli suurimmillaan 15% v. 1989 . Pohjoismainen yhteistyö oli aktiivista, rajat ja työmarkkinat aukesivat.

Neuvostoliiton kanssa tehtävää yhteistyötä arvostelivat SDP:n tannerilaiset, Kansallinen kokoomus – etenkin Tuure Junnila – ja RKP:n Georg C. Ehrnrooth. Lehdet välttelivät kovimpia juttuja, joten tilattiin ruotsalaisesta lehdestä artikkeli ja uutisoitiin se täällä. Täten hoitui myös Vankileirien saariston suomennoksen julkaiseminen. Saksan sisäpolitiikan tarpeisiin luotua suomettumisen leimakirvestä (Finnlandisierung) huiskittiin silloinkin innolla.

Ulkopoliittisen linjan tukena oli Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL, valtaosa Kepusta ja demareista. 60-luvulta alkaen myös yleinen mielipide. Sodan tappio ja kurjuus oli muistissa, mitä kuvaa tuore kirja Rauhaton rauha.

Puolueeton Suomi toimi välittäjänä Itä- ja Länsi-Saksan suhteissa, ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous 1975 manifestoi aktiivisen rauhanpolitiikan hedelmät. Myös sosialististen maiden toisinajattelijoiden kannalta, mistä ihmisoikeuksia ajavat Helsinki-ryhmät olivat todisteena.

Sisäpolitiikassa 60-luvulla alkoivat SDP:n, SKDL:n ja Maalaisliitto-Kepun ajamat  uudistukset: sairausvakuutus, työeläkkeet, peruskoulu, terveyskeskukset, valtion takaamat opintolainat, aborttilaki, päivähoitolaki. Kokoomus vastusti uudistuksia, mutta hävisi äänestykset, semminkin kun niitä vauhditettiin joukkotoiminnalla.

YYA-Suomesta kehittyi rauhantoimija ja hyvinvointivaltio. ”Kammottavan” verotuksen ansiosta tuloerot pienenivät aina 1980-luvun loppuun saakka. Ilmaista peruskoulua kyyteineen-kirjoineen-ruokineen-terveydenhoitoineen nykyiset 50-vuotiaat eivät varmaan hoksaakaan. Muutos oli valtava. Ei huomata myöskään opintorahaa 90-luvun alusta lähtien, päivähoitoa, eläkkeitä, työttömyystukia, vammaispalveluja… Nyt sitten SOS&EK-hallitus haluaa leikata  tai yksityistää ne.

* * *

Uutisia YYA-Suomessa välitti kaupallisen valtalehdistön omistama STT, joka käytti paljon Reutersia, UPIa, AFP:tä, kuten 60-luvun lopulla alkanut Ylen uutistoimintakin. Kirjoittelua monipuolistivat puoluelehdistö ja ulkomaan kirjeenvaihtajat. Uutisoitiin myös Neuvostoliiton kanta kiistan kohteeseen, eikä tätä nimitetty  infosodaksi. Levitettiin myös suomenkielisiä neuvostoliittolaisia lehtiä – jenkkien Valittuja Paloja vastasi Maailma ja me – mutta tilaajia oli melko vähän.

Ns. kolmannen maailman asiat uutisoitiin ensimmäisen maailman näkökulmasta, esimerkiksi Vietnamin vapautusliikettä nimitettiin 60-luvulla amerikkalaisittain ”Vietkongin sisseiksi”. Kehitysmaista kiinnostunut nuoriso perustikin tietolähteekseen Tricontin.

Neuvostoliiton hajottua 1991 toinen näkökulma maailmanpolitiikkaan katosi mediasta, Kiina kun keskittyi markkinataloutensa rakentamiseen. Niinpä Naton operaatio Gladion paljastuminen jäi vaille huomiota, USA:n lehmänkäännös Irakin tukijasta (1980-luvun ajan) sen vastustajaksi oli OK, valheellinen propagandavideo  uskottiin ja oikeutti näyttävät tv-pommitukset ja vuosien vientikiellon (puoli miljoonaa irakilaislasta kuoli). Jugoslavian hajoamissodat alkoivat kuin itsestään, ilman että ulkopuolisten rooleja tai tavoitteita analysoitiin mediassa; serbit olivat pahoja, Belgradin pommittajat hyviä. (ks. Riikka Kuusiston kirja Oikeutettu sota ja julma teurastus?). Media oli aivan yksiääninen.

Samaan aikaan YK:n välitystoiminnan ja rauhanturvaamisen tilalle kehiteltiin asebisnekselle tuottoisampaa rauhaan pakottamista, ikään kuin ongelmat ratkeaisivat lisäämällä sotimista.

* * *

Näin siis alle 50-vuotiaat ovat seuranneet mediaa, jossa kuuluu vain läntinen selitys tapahtumille. Tuttuutensa vuoksi se tuntuu objektiiviselta ja puolueettomalta ja siitä poikkeavat geopoliittiset näkemykset koetaan infosodaksi. 1990 alkaen Venäjää on kohdeltu sormi pystyssä mestaroiden. Siinä tahtoo unohtua, että oppimestari USA on nuori, oppilas taas tuhatvuotinen sivilisaatio. Venäläisten ärtymyksen voi kuvitella.

Toisenlainen geopoliittinen näkökulma ärsyttänee siksikin, että sosiaalisessa mediassa siihen törmää, keskustelua eivät rajaa yleisönosastojen toimittajat. Uudessa kylmässä sodassa valitettavan moni myös ryhtyy kiivailemaan  jommankumman sotilasleirin hyvyydestä. Säästyy älyllisiltä ponnistuksilta, jos uskoo auktoriteetteihin ja hyviksiin, mutta siinä päätyy aisankannattajaksi. Tiedän mistä puhun.

Olen kuulemma ”Putinin trolli”, koska kritisoin suurfirmojen omistamien läntisten uutistalojen yksisilmäistä narratiivia ja etsin sotilas- ja/eli talouspolitiikasta selitystä sille, miksi Venäjä toimii kuten toimii. Olen myös ”russofobi”, kun en luota Kremlin kuvaukseen tilanteesta – eihän esim. totuutta Krimin anneksion motiiveista myönnetä vieläkään.

Mielestäni kaikki hallitukset ovat itsekkäitä, ajavat omien firmojensa etua ja käyttävät ulkopolitiikkaa mm. leikkauspolitiikkansa sumuverhona. Kärjistäen: niin Kremlissä, Natossa kuin Kiinassa toimii  militaristeja ja ahneen sotateollisen kompleksin poliittisia edustajia, jotka eivät tajua, mitä pelastumisemme edellyttää. Tai eivät välitä, kun raha ja valta puhuu.