Sotaisa miesten juhla?

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin varaudutaan tekemällä miesvoimin miesleffoja. Aina yhtä tuore idea on Tuntemattoman sotilaan filmatisointi, lisäksi saamme Antti Tuurin Ikitien ja elokuvan Tom of Finlandista. Naisille varataan kaksi roolia: Lillan tai joku muu henkäilee Lotta-aatetta ja sotanostalgiaa, muut julkkikset esittelevät vartaloaan ja iltapukuaan. Rahvas katsoo telkkaria. (Ja Joensuun Rauhanryhmä viettänee taas epäsotilaallista itsenäisyysjuhlaa tarjoamalla Ruokaa, ei aseita).

Mitä sota muka naisille kuuluu? Suosittelen kirjaa Tuntematon emäntä. Vaikka teos pursuu lottahenkistä kotirintamapuhetta ja kaikki maalaisnaiset kuvataan lotiksi, jää päällimmäiseksi mielikuvaksi yötä päivää jatkunut raataminen. Naiset joutuivat äkkiä opettelemaan hevosen käsittelyn, kyntämiset, äestykset, niiton, halonhakkuun… Mottiurakka määrättiin myös taajamien naisille. Pikkulapset pyörivät mukana työssä tai jäivät tupaan oman onnensa nojaan, isommat painoivat töitä, samoin vanhukset. Ruuasta oli pulaa, myös maalla. Maitotuotteet, liha, vilja- ja perunasato, jopa heinät luovutettiin paljolti armeijan ja kaupunkien tarpeisiin ja kätkemisestä rankaistiin.

Jos luovutuksista saikin rahaa, ei ollut ostettavaa, sillä kankaista ja kengistä oli huutava pula. Piti etsiä vintiltä ja muokata vanhoista lumpuista itselle ja lapsille vaatetta ja tallukkaita. Paperi- ja puukengät eivät maataloustyössä kestäneet.

Virkistyksekseen ei saanut edes oikeaa kahvia, teetä tai sokeria. Tanssit oli kielletty, sitä paitsi puolisot ja ikätoverit olivat sodassa. Kun he tulivat lomille, he yrittivät korjailla rakennuksia ja työkaluja, elleivät purkaneet paineitaan juopotteluun. Evakuoinnit ja omaisten kaatuminen tai haavoittuminen aiheuttivat lisää työtä ja murhetta. Miesten palattua fyysisesti tai ainakin psyykkisesti vammautuneina alkoivat uudet ongelmat.

Kirja Tuntematon emäntä antaa vaikuttavan kuvan naisten rasituksista, joskin siitä puuttuu äitini (liioitteleva) kertosäe ”miehet löi sillä välin korttia Kannaksella”. On outoa, ettei sota-ajan naisia, vanhuksia ja lapsia ole kuvattu elokuvissa, rintamalottia lukuun ottamatta. Kirjailija Sirpa Kähkösen  Kuopio-sarja paikkaa tätä aukkoa. Erityisen outoa on, että sota-ajasta annetaan nykyisin ihanteellinen kuva, itse muistan elävästi äitini katkeruuden ja vihan sotaa kohtaan, ja Itä-Suomessa näihin pitää lisätä myös pelko.

* * *

Ylettömän miesvaltaista satavuotisjuhlan ohjelmaa on ivattu, ja sekä Sirpa Kähkönen että Ritva Siikala ovat kritisoineet julkisissa facebook-päivityksissään Ilkka Malmbergin pilkallista tapaa suhtautua naisiin. HeSan kolumnisti Jussi Pullinen kommentoi terävästi medioissa yltyvää seksismiä ja naisten vähättelyä.

Sietäisi muistaa, että sadasta itsenäisyyden vuodesta on ollut sota-aikaa alle viisi vuotta, siis 5%. Sota saa itsenäisyysjuhlissa suhteettomasti painoa, sitä paitsi  faktisesta liittosuhteesta Hitler-Saksaan vaietaan. 95:ttä rauhan vuotta ei yksinkertaisesti ole.

Sotimisen ja armeijan sijasta turvallisuutemme perusta on ollut harkittu ja realistinen ulkopolitiikka ja ennen kaikkea vakaa yhteiskunta. Siis laillisuus, hyvinvointivaltio ja vallan legitimiteetti, joihin tosin nyt syntyy vaarallisia säröjä.

Pahinta on, että tuloeroja kasvattava politiikka esitetään ainoana mahdollisena ja jatkuu eriasteisena, olipa hallituksessa keitä tahansa. SSS-hallitus osoittaa kylläkin, että aste-erot voivat olla tuntuvia. Vääryyden kokemusta hyödyntää äärioikeisto ja rasismi, mahdollisesti myös ulkomaiset toimijat. Katkeruuden ja syntipukkien haeskelun pääsyy on kuitenkin vuodesta 1987 jatkunut suuromistajien, sijoittajien ja veronkiertäjien suosiminen samalla kun pienituloisia ja työttömiä syytellään ja rankaistaan.

Satavuotista itsenäisyyttä juhlittaessa pitäisi selvittää, mitä voidaan oppia 30-luvun laman ja väkivaltaisen oikeistolaisuuden kytköksestä ja toisaalta sotaa seuranneen jälleenrakennusajan ja hyvinvointivaltion saavutuksista. Voimme perustellusti juhlia rauhan töitä – niin rauhansovittelussa ja koulutuksessa kuin tieteessä ja taiteessa, työlainsäädännössä ja sosiaaliturvassa. Sellainen olisi myös naisten ja lasten juhla.

turvallisuuspyramidi

(kiitos kuvan ideasta VT Pekka Visurille)

Mainokset

4 Responses to “Sotaisa miesten juhla?”


  1. 1 Tuulia 26.04.2016 10.40

    Hyvä bloggaus! Sain tästä inspiraatiota kurssityöhön suomalaisten vaietuista muistoista, jossa käsittelen Saksaan lähteneitä naisia ja kuinka heidät on pääasiallisesti vaiettu kollektiivisista sotamuisteloista.

  2. 2 Hannu Virta 27.04.2016 9.33

    Hyvä kirjoitus 🙂
    Suomessa eletään yhä vieläkin sotatraumojen varjossa. Draamaa on helppoa luoda sodistamme, mutta miten ihmeessä meitä auttaa se voimattomuuden tunne, joka syntyy kun vuodesta toiseen vain surkuttelemme sotia ja niiden uhreja? Synkkyys on jotenkin suomalainen ajattelutapa. vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Ruotsin kansallispäivänä ihmiset viettävät karnevaaleja ja muualla Euroopassakin eletään vähemmän sotaa ihannoivasti ?
    Isäni eli kukkeimman nuoruutensa sodassa ja lääkintäjoukoissa hän näki sodan todellisuuden. En mitenkään voi vähätellä sotilaittemme uhrauksia kun jouduimme mukaan rähinöihin. Toisaalta ei silloin juuri muita mahdollisuuksia ollut kun oli pakko mennä…
    Nyt meillä on eletty rauhassa jo yli 70 vuotta. Meillä on vieläkin oikeusvaltio ja demokratia sekä mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Tällaisesta voisi olla iloinen, sillä mikään itsestäänselvyys tämä ei ole. Edes se, että vuodesta 1987 on maassamme systemaattisesti toimittu eriarvoistamisen puolesta ja toitotettu uhrautumisen pakkoa köyhälle väelle.
    Aivan kuin ennen toista maailmansotaa oikeistovoimien voitettua sisällissodan.
    Oikeistolainen hegemonia – niin tätä nykyistä menoa voi kuvailla. Meillä on kuitenkin mahdollisuus muuttaa asioita niin kauan kuin meillä on demokratia. Olemme siitä suuren osan antaneet jo EU:lle mutta silti voimme vaikuttaa asioihin omassa maassamme .
    Tämä militaristinen ajattelu ja siihen liittyvät provokaatiot pitäisi asettaa omaan tilaansa ja havaita niiden takana olevat voimat. Sen sijaan olisi hyvä keskittyä vaalimaan sitä perinnettä, jolla tämä maa nousi sotien jälkeen. Työnteon arvostusta ja realistista asennetta maailmaan ja elämään.
    Nyt nämä arvot näyttävät olevan vähän hukassa meillä

  3. 3 Kikka 12.01.2017 9.29

    Kiitos! Erittäin hyvä kirjoitus. Aika, ja ilmastonmuutos ikkunan takana ahdistaa. Tällainen rauhallinen, rauhaa edistävä ja perusteleva kirjoitus an balsamia.

  4. 4 Kikka 12.01.2017 9.33

    Olisipa vielä ”jaa”- nappi. vai onko?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





Silent Saoghal

Kolumneja elämästä ja yhteiskunnasta

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

Rasismista ja rajoista

Maailma rasisminvastaisten tutkijoiden silmin

emmintää

Emmi welds and tells tales.

%d bloggers like this: