Rauhanveteraani Kirsti Era

Ylen toimittaja lähetti kysymyksiä EU:n eduista ja haitoista. Kokemattomana vastasin tietenkin liian pitkästi, sen sijaan että olisin toistanut kahta yksiselitteistä virkettä ja vaatinut haastattelun nähtäväkseni ennalta. Ota tästä opiksi!

Rauhanpuolustajien kantaa EU:hun ei ole. Jäsenissä on niin EU:n kannattajia ja kriitikkoja kuin EU- tai euroeroa vaativia, mutta toimintasuunnitelmissa tai kokouksissa ei oteta näihin kantaa. Mielipiteeni oli siis vain minun. Sen sijaan Rauhanpuolustajilla ja muilla rauhanjärjestöillä on kannanottoja eräistä EU:n päätöksistä ja käytännöistä.

• EU:n julistaa itsensä rauhan takeeksi ja sai jopa Nobelin rauhanpalkinnon 2012. Budjettivaroja ei ole käytetty aseisiin, kunnes linja muuttui 2017. Silloin päätettiin perustaa European Defence Fund, ja sitä rauhanjärjestöt ja asekaupan vastainen ENAAT ovat kritisoineet . EU käyttää ”vuosina 2021–2027 yli 13 miljardia euroa aseteollisuuden tukemiseen. Summa on huomattavasti suurempi kuin humanitaariseen apuun kaavailtu määräraha.”
• EU-maat rikkovat asevientikieltoa sotaa käyviin maihin. Asekauppa mm. Persianlahden maiden ja Israelin kanssa kukoistaa ja tekee EU:sta osasyyllisen Jemenin ja Gazan humanitaariseen katastrofiin.
• Ranska tukee Länsi-Saharaa miehittävää Marokkoa estäen EU:ssa päätökset, joilla kalastus Länsi-Saharan aluevesillä kiellettäisiin ja Länsi-Saharassa valmistetuista tuotteista kiellettäisiin Produced in Maroc -merkintä.
• Euroopan Unionin tuomioistuin päätti marraskuussa 2019, että miehitetyillä palestiinalaisalueilla Israelin siirtokunnissa tuotetut tavarat on merkittävä siirtokuntatuotteiksi, mutta päätöksen noudattamista valvotaan heikosti.
• Rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet EU:n rajavalvontaa ja pakolaisten pysäytyssopimusta Turkin kanssa. Asevienti ja sodat ruokkivat pakolaisuutta, ilmastonmuutos ja maailmankaupan jälkikoloniaaliset rakenteet taas siirtolaisuutta. Pääsyä EU-alueelle rajoitetaan tiukasti, pakolaisstatus ja ihmissalakuljetus ovat köyhille lähes ainut tie. Tätä tarkoitin linnake-Euroopalla, joka oli näemmä toimittajalle tuntematon käsite.
  Eurooppalaisten siirtomaaisäntien poliittinen, taloudellinen ja ekologinen vastuu Afrikan, Etelä-Amerikan ja Kaakkois-Aasian ongelmista on suuri, ja tämä pitäisi muistaa.
  
  Eritoten Seuraavat kohdat ovat omia pohdintojani
  
• Tuhat eurooppalaista parlamentaarikkoa on vaatinut EU:ta tuomitsemaan Länsirannan anneksion Israeliin, mutta en ole kuullut tuloksista. Ongelma on toistuva: Saksa ei tuomitse Israelin aggressioita, koska Israel vetoaa aina holokaustiin. Ranska olisi valmiimpi tuomitsemaan, mutta pääjäsenten erimielisyys estää EU:n toimet.
• EU:n on siis toimeton Israelin apartheidhallinnon, Länsi-Saharan miehityksen ja Jemenin katastrofin estämisessä. Sillä ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa. Oikeastaan tämä on hyvä, muuten Suomen ulkopolitiikka olisi entisten neuvostotasavaltojen ja Varsovan sopimusmaitten kiihkoilun panttivankina. Jugoslavian hajoamissota, Ruandan kansanmurha, Irakin ja Libyan ”demokratiaviennit” ovat näyttäneet myös entisten siirtomaavaltojen lyhytnäköiset pyyteet tuloksineen.
• Ukrainan konflikti on malliesimerkki EU:n ”osaamisesta”. Richard Sakwan mukaan maahan suunnattiin 2010-luvun alkuvuosina voimakasta EU-propagandaa. Neuvoteltu EU-kumppanuussopimus rajoitti Ukrainan itsenäisyyttä tiukemmin kuin esim. Romanian ja Bulgarian täysjäsenyys. Lisäksi Ukrainalle tärkeää kauppaa Venäjän kanssa piti vähentää rajusti. (Venäjä jätettiin ainoana IVY-maana EU:n kumppanuusneuvottelujen ulkopuolelle.)
  Korruptoitunut presidentti Janukovitš kieltäytyi allekirjoittamasta, ja nuoriso protestoi mm. tätä vastaan. EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton kävi Kiovassa kannustamassa mielenosoittajia hallitusta vastaan. Miten media reagoisi, jos sama tapahtuisi Oslossa tai Zürichissä?
• EU on haalinut uusia jäseniä vaikka entistenkin rahoittamisessa ja integroinnissa on ongelmia. ”Perinteisiä eurooppalaisia arvoja” (holokausti ja stalinismi? antisemitismi ja islamofobia? uusliberalismi ja yksityistäminen?) ja länsimaista demokratiaa uhkaavat avoin nationalismi, rasismi ja pappispimitys.
• EU peesaa ulkopolitiikassaan sotilasliitto Natoa, käynnistyvässä kylmässä sodassa se vahvistaa blokkiutumista osana länsileiriä. Ympäristökriisin oloissa tilanteiden kärjistämiseen ei ole varaa, yhteistyöllä on kiire.
  Kiintoisaa nähdä, miten ratkaistaan kahden Nato-maan nokkapokka itäisellä Välimerellä, mukana myös EU-maat Kreikka ja Kypros. Toivotaan ettei sotimalla.
• Kokeneet jenkkiasiantuntijat varoittivat jo 1990-luvun lopulla, että Naton laajentamisesta ja Venäjän eristämisestä seuraa siellä nationalismia ja epädemokraattista kehitystä. EU päästi kuitenkin kostonhaluiset Itä-Euroopan maat sanelemaan linjansa. Militaristit ja asekauppiaat ovat tästä hyötyneet , mutta Venäjän kansalaisyhteiskunta ja Euroopan rauha ja vakaus kärsineet. Navalnyin myrkytysjupakan yhteydessä EU:n parlamentti kiiruhti antamaan tuomionsa ennen rikostutkintaa – vähän kuin Kremlissä. Onneksi edes MEPit Heinäluoma, Kumpula-Natri ja Pekkarinen äänestivät tyhjää.
• Ylen haastattelussa Luonnonsuojeluliiton nuori edustaja kiitti EU:ta kansallispuistoista ja uhanalaisten lajien suojelusta. Nämä ovat hyviä asioita, mutta entä EU:n päälinja ja tarkoitus kohti jatkuvaa talouskasvua ja pääomien, tavaroiden ja EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta? Eikö käytäntö = kasvu ja tavaran globaali rahtaaminen tuhoa monin verroin sen, mitä suojeluohjelmilla tavoitellaan?
  
  Mielestäni EU ei ole toiminut vastuullisesti sodan ja rauhan kysymyksissä, se on pikemminkin rahapiirien kuin rauhan saati ympäristön järjestö. Demokratiasta puhumattakaan – kukin meistä tietänee vaikutusmahdollisuutensa EU:n päätöksiin.