Rauhanveteraani Kirsti Era

Näin sanoi presidentti Niinistö viime keväänä Putinin määrättyä hyökkäyksen Ukrainaan. Se oli totta, ehkä useammassa katsannossa kuin silloin huomasimme.

Uudenvuoden puheessa hän sanoi: ”Miten on mahdollista, että Eurooppaa halkova maantieteellinen raja onkin tosiasiassa kahden kokonaan erilaisen maailmankuvan raja? Rajan tällä puolen on mahdotonta edes kuvitella, että jonkun kansakunnan mieleen tulisi aloittaa sotiminen. Venäjän puolella rajaa asia on toisin.” Onko todellakin näin?

Jos kerran Venäjän ”kansakunnan mieleen on tullut aloittaa sotiminen”, niin miksi siellä on helmikuusta asti ollut rikos nimittää Ukrainan sotaa sodaksi?
Presidentti Putin tuli 24.12. nimittäneeksi Ukrainan sotaa sodaksi, mutta rivikansalainen voinee yhä saada ’sodasta’ vuosien vankilatuomion (moskovalainen sodanvastustaja Ilja Jašin tuomittiin 8,5 vuodeksi, tosin myös ”armeijan häpäisemisestä”).

Miksi ’sota’ sitten on tabu? Venäläiset ovat vuosikymmeniä toistelleet ”kunhan vain ei tulisi sotaa” (лишь бы не было войны): kehnoihin asuntoihin, tavaroiden puuttumiseen, korruptioon, surkeaan tiestöön, veden-, kaasun- ja lämmöntoimitusten katkoihin voi alistua, kunhan ei tule sotaa. Siinä missä USA ja muu länsi ajaa ”ihmisoikeuksia ja demokratiaa”, on Kreml esiintynyt ”vakauden ja rauhan takeena”. Melkoinen osa kansalaisista uskoo tähän yhä. Sodan pelkoa selittävät Neuvostoliiton asukkaiden kärsimykset toisen maailmansodan aikana. Kuolleita vähintään 20 miljoonaa, nälkä ja pula kaikesta, natsimiehityksen ja totaalisen sodan valtava hävitys.

Tästä johtuu, ettei sotimista Afganistanissa sanottu sodaksi, vaan Kabulin hallituksen ”veljelliseksi avustamiseksi”. Samoin Syyriassa on ”puolustettu laillista presidenttiä”. Nykyistä Ukrainan ”sotilaallista erikoisoperaatiota” on myyty kansalle erikoisjoukkojen ja yksityisen Wagner-armeijan toimintana, eikä aluksi myönnetty, että myös asevelvollisia on lähetetty taisteluihin.
Muistettakoon myös, ettei tämäkään sota ulotu Venäjälle (Engelsin lentokenttää ja Belgorodia lukuunottamatta) eivätkä siviilit siis joudu kärsimään. Tilanne muistuttaa amerikkalaisten tilannetta Yhdysvaltojen sodissa.

Ei Venäjän ”kansakunnan mieleen tullut aloittaa sotiminen”, se tuli Putinin lähipiirin mieleen. Kansalaisilta ei kysytty mitään ja heille on valehdeltu koko ajan. Kreml salailee sitä, että kyseessä on sota eikä ”erikoisoperaatio”. Venäjän media ei näytä siviilikohteiden pommituksia ja tuhoja, paitsi Ukrainan armeijan Donbassissa aiheuttamia. Kaatuneiden määrää ei kerrota. Osittainen liikekannallepano aloitettiin vasta syyskuussa. Kyse ei ole ”kansakunnan” ominaisuuksista vaan politiikasta, kuten Niinistön puheessakin.

Myös länsipuolella ”on tullut mieleen aloittaa sotiminen”

1. 2001-2021 länsi soti Naton lippujen alla Afganistanissa, ja Suomi osallistui sotaan sen osapuolena. Täten maamme sitominen Naton komentoketjuihin alkoi jo 21 vuotta sitten. Seurauksena kymmeniä tuhansia kuolleita ja valtava pakolaiskriisi, jota pahentavat EU:n pystyttämät muurit.
2. Yhdysvallat hyökkäsi valheellisin perustein Irakiin 2003 ja tuhosi maan, se on yhä sekasortoinen ja sieltä paetaan. Mm. toimittajille Irak ja Syyria ovat maailman vaarallisimmat maat.
3. Venäjä ja länsi ovat aseistamalla ja sotimalla sekaantuneet Syyrian sisällissotaan 2012 alkaen ja maa on sekasortoinen, kansalaiset paossa.
4. Länsimaat, mm. Suomi tekevät yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa ja myyvät sille aseita, vaikka se on sotinut Jemenissä vuodesta 2015 ja aiheuttanut siellä humanitäärisen katastrofin.
5. Yhdysvallat tukee ja mm. Suomi käy asekauppaa Israelin kanssa, vaikka apartheid-valtio vainoaa palestiinalaisia ja sotii heitä vastaan mainostaakseen asetuotantoaan kenttäoloissa testatuksi. Israeliin ei kohdistu kritiikkiä saati sanktioita.
6. Suomen ja Ruotsin ”demokraattinen liittolainen” Turkki miehittää Pohjois-Syyriaa ja pommittaa kurdialueita. Samalla Turkki sopii asioista Putinin kanssa, sillä maata johtaa ovela mies.

Vielä yksi naamio

Puheensa lopulla Niinistö totesi ”Mitä vuosi sitten saatoimme vasta aavistella, toteutui jo keväällä. Haimme Nato-jäsenyyttä nopean mutta perusteellisen käsittelyn jälkeen.” Niinistö kävi Washingtonissa tapaamassa Bidenia jo kaksi kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Sitä pohtii, alkoiko Suomen ja Ruotsin tiekartta Natoon konkretisoitua silloin. Valmistelua oli ollut osallistuminen Nato-maiden Afganistan-operaatioon ja keväästä 2016 jatkunut tiivis sotaharjoittelu Nato-maiden kanssa Lapissa ja Venäjän rajan tuntumassa. Karttaharjoituksineen niitä on ollut kymmeniä vuodessa, mutta kansalaisilta Nato-kytkentä naamioitiin.

Niinistö on oikeistolainen Naton kannattaja, joten äänestin vastaehdokasta sekä 2012 että 2018. Putinin katastrofaalinen sota avasi Nato-puolueelle tilaisuuden, jonka se käytti hyväkseen. Oikeistolaisen presidentin innokkaita apureita ovat olleet demaripääministeri Marin, vihreä ulkoministeri Haavisto ja kepulainen puolustusministeri Kaikkonen. Vasemmistoliiton ministeriryhmä on ollut hiljaa; eduskuntaryhmästä sentään löytyi jokunen kyllin rohkea ja harkintakykyinen äänestämään Nato-hakemusta vastaan.

Nyt sitten ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on Naton, käytännössä mm. Turkin taskussa. Turkki vaikuttaa myös sisäpolitiikkaan, Suomessa asuvien kurdipakolaisten kohteluun. Sijoitummeko tässäkin Eurooppaa halkovan rajalinjan paremmalle puolelle? Tämäkö on Niinistön puheessaan esittämän mystisen pahan vastavoima? Viittailut liiallisesta suvaitsevaisuudesta panevat pelkäämään, että autoritaarisen ja epädemokraattisen, oppositiota vangitsevan ja sotaa käyvän Turkin vaatimuksiin tullaan suostumaan, kuten Ruotsissa.

Toimittajat ja mediat ajoivat Nato-jäsenyyttä lietsomalla pelkoa ja sotahysteriaa – ikäänkuin Suomeen kohdistuisi uhkaa. 90-luvulla alkanut sotanostalgia ja ”Tali-Ihantalan torjuntavoiton” hehkutus pohjusti mielialan, jossa Venäjän hyökkäys Ukrainaan muuttui talvisodan jatko-osaksi ja pinnan alla kytenyt venäläisviha pääsi ilmoille kaikessa alkeellisuudessaan. Nekin naamiot riisuttiin. Uudenvuoden puhe valitettavasti jatkaa tätä rodullistamalla ”Venäjän kansakuntaa”. Se ruokkii viholliskuvia lähes Kailaksen hengessä (Raja railona aukeaa,/ edessä Aasia, Itä, / takana Länttä ja Eurooppaa, / varjelen, vartija, sitä. ).

Hyvisten joukossa?

Presidentin mukaan ”kahden kokonaan erilaisen maailmankuvan raja” halkoo Eurooppaa – ilmeisesti Venäjän länsirajaa pitkin. Onko siis pohjoismainen maailmankuvamme sama kuin tuomioistuimien riippumattomuutta tuhoavien, antisemitististen ja homofobisten Puolan ja Unkarin hallitusten? Tai sama kuin Baltian ja Puolan sotahaukkojen ja rajojen kiinni pistäjien. Kuin Latvian, joka ensin kutsui maahan Venäjän oppisitiomedioita ja alkoi sitten syyttää niitä Venäjän tukijoiksi, jos ne tekevät propagandan sijasta aitoa journalismia, kuten tv-kanava Dožd (nykyään Georgiassa). Hämärät puheet hyvästä ja pahasta ja liiallisesta suvaitsevaisuudesta saavat pohtimaan, mitä kaikkea Nato-ratkaisussa tulikaan hyväksyttyä.

Marinin hallitus on kasvattanut Suomen varustelubudjetin puolitoistakertaiseksi keskusteluitta, se suunnittelee muuria Suomen itärajalle. Viholliskuvia ”pahasta” tarvitaankin, jotta veronmaksajat nielisivät tämän, kun moneen välttämättömään asiaan ei ole varaa. Toivokaamme, että kevään vaalikeskusteluissa kuultaisiin rohkeita järjen ääniä, niin että asehankintoja supistetaan ja häpeällinen raja-aita unohdetaan.

Presidentin kunniaksi sanottakoon, että hän totesi myös, että ympäristö- ja ilmastokriisien takia tarvittaisiin kansainvälistä yhteistyötä. Ja että sota tappaa ja tuhoaa joka päivä, pitäisi siis saada aikaan rauha.

Näille ajatuksille ei nykyisessä ilmapiirissä tahdo tulla tukea: laajasti oletetaan, että Ukraina voittaa sodan, jos sitä aseistetaan riittävästi. Venäjän ydinasedoktriinin takia moisesta voi kuitenkin seurata kaiken loppu, ja silloin ukrainalaiset eivät voitakaan Suomen talvisotaa eivätkä kaada Putinin hallintoa, mitä toivovat mm. Venäjän oligarkit Lontoossa.
Kannattaa siis laittaa jäitä hattuun. Ukrainalaisten pelastamiseksi tarvitaan aselepo ja rauhanneuvottelut. Putinin hallinnon kaatamiseen tarvitaan venäläisten aktiivista toimintaa, vieläpä Venäjällä olevien. Toivottakaamme heille voimia, viisautta ja rohkeutta ja tukekaamme heitä – mutta varoen.

Itse voimme toimia liennytyksen ja kansainvälisen yhteistoiminnan puolesta kilpavarustelun ja ympäristökriisin torjumiseksi. Liennytys olisi parasta tukea niin ukrainaisille kuin kaikille venäläisille.

Taustamusiikkina Imagine.