”- – islamilaista kulttuuria ei voi pitää erityisen sotaisana eikä erityisen rauhaa rakastavana vaan kuten muutkin kulttuurit se on toisinaan ollut aggressiivinen ja laajentumishaluinen, toisinaan rauhallinen. Se että juuri meidän aikanamme islamin maailma elää vaikeaa aikaa, ei saa johdattaa meitä tekemään yksinkertaistavia väitteitä tämän kulttuurin tai uskonnon perusluonteesta.” (s. 235)
Sitaatin kiihkoton realismi kuvaa hyvin Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia (Otava, Keuruu 2014, 1. painos 2012). Koko teokselle ominaista on lukeneisuus, historian ja etenkin islamilaisen kulttuurin laaja ja syvällinen tuntemus. Kirja on toimitettu poikkeuksellisen huolellisesti, lopussa on myös hyödyllinen kirjallisuusluettelo.
Teos alkaa sotaa käsittelevien Koraanin otteiden tarkastelulla, jonka voinee tiivistää näin: kuten Raamatusta ja vastaavista, voi rauhanomaisia ja sotaisia sitaatteja löytää mielensä mukaan. Hämeen-Anttila kytkee tekstit kirjoittamisajankohdan historiallisiin tapahtumiin ja varoittaa yleistämästä suuntaan tai toiseen.
Ajatus eri kulttuurien nousukausista, ekspansiosta, laskukaudesta ja häviöstä läpäisee koko kirjan niin arabien tai osmanien valtakuntien kuin mongoolien, Egyptin, Euroopan siirtomaavaltojen, Venäjän, Yhdysvaltojen kohdalla. Tätä voisi pitää determinisminä, mutta mielestäni se kuvastaa historian dialektiikkaa – valta, vauraus ja herruus tuudittaa oleviin oloihin, jolloin nuorempien ja nälkäisempien kulttuurien vahvistuminen pääsee yllättämään.
Islam laajeni 700-luvulta lähtien aina Pyreneille saakka ja säilytti antiikin kulttuuriperinnön Euroopan barbarian aikana. Kristillisen Euroopan laajeneminen Espanjaan tuhosi suvaitsevaisen ja korkeakirjallisen kulttuurin mutta myös omaksui sen perintöä renessanssin pohjaksi. Ristiretket olivat valloituspolitiikkaa, enteilivät ”löytöretkiä” ja siirtomaajärjestelmää. Esimerkiksi Lähi-idän ja Afrikan kristittyjä ristiritarit ylenkatsoivat. Sekä muslimien että kristittyjen valloitusten motiivit olivat taloudellisia, uskonto korkeintaan veruke.
Osmanien valtakunnan laajetessa Balkanille ja länteen se liittoutui milloin Venetsian, milloin Unkarin tai Transylvanian kanssa; ne taas liittoutuivat väliin Itävallan tai Puolan kanssa. Pyhän sodan käsitettä käyteltiin tarpeen tullen, mutta samalla suuntaukset kamppailivat keskenään sekä kristinuskon että islamin sisällä. Kyseessä ei ollut kristinuskon taistelu islamia vastaan, vaan kamppailu kaupasta, alueista, sotasaaliista ja verotuloista. Gates of Vienna -kirjoittelu ei vastaa historiaa.
Siirtomaiden valtauksia Afrikasta, Venäjän lähialueilta ja Lähi-idästä teos kuvaa suppeasti mutta realistisesti: Afrikassa olleiden valtioiden tuho, Venäjän valloitukset Kaukasuksella ja Krimillä, Lähi-idän salainen jako kolonisaattorien kesken 1916. Se seikka, että Venäjän imperiumi oli Kaukasuksen, Siperian ja Keski-Aasian kansojen vankila, tahtoo unohtua, samoin sen kysyminen, mitä intressejään USA valvoo Kiinanmerellä, Itämerellä tai Lähi-idässä. Hämeen-Anttila on realisti näidenkin osalta.
Islamilainen maailma siis nousi ja hajosi keskiajalla, osmannien valtakunta kasvoi keskiajalla ja lahosi 1700-luvulta alkaen, Euroopan, mm. Venäjän siirtomaamahti kasvoi 1600-luvulta ja suurelta osin kaatui 1900-luvulla. Nousuja ja laskuja. Onko 2000-luvulla USA:n valta-aseman vuoro? Ainakin maan sisäiset ongelmat (joita ulkopuoliset voivat hyödyntää) viittaavat siihen.
Minut yllätti tieto Bysantin ja Persian taisteluista 500-600-luvuilla: nythän sunnilainen Turkki ja šiialainen Iran / sunniwahhabistien Saudi-Arabia ja Iran taistelevat Syyriassa Levantin alueista ja luonnonvaroista. Ajatus 1500 vuotta ajoittain leimahdelleesta kamppailusta on oikeastaan kammottava.
Kirjan lopulla tarkastellaan Lähi-idän maiden kehitystä 1900-2000-luvuilla siirtomaista arabinationalismin ja -sosialismin kautta lännen tai Neuvostoliiton vasalleiksi, sitten islamistisen fundamentalismin nousuun Iranissa ja laskukauteen 1990-luvulta lähtien. Terrori-iskujen kuvaus fundamentalismin pelastuskeinoksi on uskottava. Lännen ja etenkin USA:n rooli muslimimaiden asioiden sekoittamisessa tulee selväksi, samoin kaksinaamaisuus ”demokratian edistämisessä” (Libya ja Syyria / Saudi-Arabia). Daesh (ISIS) jää 2012 ilmestyneessä kirjassa tarkastelematta, samoin Syyrian sisällissota ja Venäjän rooli siinä. Siksi onkin luettava seuraavaksi Kerkkäsen Syyria-kirja.
Teoksen lopussa on Historia-aikakauslehdessä 2011 ilmestynyt artikkeli Arabimaiden kevät, jossa em. kehitys käydään tiiviisti läpi.
* * *
Professori Hämeen-Anttilan asiantunteva teos on virkistävän realistista luettavaa Venäjää ja sen johtajaa koskevien kummitusjuttujen lomaan. Erityisesti suosittelisin kirjaa toimittajille, jos heillä olisi aikaa lukea. Nykyinen tehtäväkirjo taitaa valitettavasti pitää liian kiireisenä, mistä seuraa hyvis/pahis-uutisointia.
PS. Taannoin lupaamani Sakwan Ukraina-kirjan esittely lykkääntyy, kun laitoin oman kappaleeni kiertoon ja kirjaston ainoa kappale on lainassa.
Rauhanveteraani Kirsti Era 