”Kun Euroopan unioni alkuvuodesta 2022 päätti käyttää Euroopan rauhanrahastoa aseellisen tuen toimittamiseen Ukrainaan, ylittyi merkittävä periaatteellinen kynnys.
EU:n perussopimukset estävät unionin budjetin käytön sotilaallisiin operaatioihin, eikä EU ole aiemmin tukenut kolmansia maita aseellisesti. ”(Ulkopolitiikka naistenpäivänä 2023)
Paitsi että EU:n rauhanrahasto ei ole rauhanrahasto vaan koordinoi EU-maiden asetuotantoa ja -kauppaa, se nyt suoranaisesti rahoittaa ja aseistaa sotaa. Rauhanprojekti on siis sotapolulla. Aloitteita Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi tulitauon tai neuvottelujen avulla ei ole nähty. Sen sijaan Baltian maiden ja Puolan sotahaukkojen asenteet on omaksuttu myös Suomen hallituksessa, jopa Ruotsissa. Pitkä ja kunniakas sodanjälkeinen pohjoismainen sovittelun, liennytyksen ja kehittyvien maiden tuen linja korvautuu militarismilla ja epärealistisella Ukrainan voiton hehkutuksella.
Ukrainan voiton korostamisen käsittää Venäjän oppositiossa, kun sen toiminta on maassa tehty mahdottomaksi, näkyvät oppositiopoliitikot ovat maanpaossa tai vankeina, media järjestyksen kourissa ja sosiaalinenkin media joko estetty tai vaarallinen – tykkäyksistä voi seurata vankeutta. Maan tilanteesta kirjoittaa 8,5 vuodeksi vangittu moskovalainen poliitikko Ilja Jašin facebook-päivityksissään, joita olen suomentanut Rauhanveteraani-profiiliini.
Putinin vallan siis ajatellaan kaatuvan vain Ukrainan voitettua sodan. Niin ollen Ukrainan hallituksella ei oikein olisi mahdollisuutta neuvottelemiseen vaikka olisi halujakin. Tuskin lienee, vaikka sotavankien vaihto on käynnissä. – Pelkään kuitenkin, että Venäjän tappio nostaisi valtaan Putiniakin nationalistisempia ja imperialistisempia toimijoita (Kadyrov / Girkin-Strelkov / Rogozin / Prigožin…). Kehnokin neuvotteluratkaisu ja suuntautuminen kohti jännityksen liennytystä olisi parasta apua sekä Venäjän demokratisoinnille että Ukrainan jälleenrakentamiselle. En näe muita mahdollisuuksia myönteiselle kehitykselle. Vastakkainasettelun nykyinen kiristyminen on tuhoisaa sekä kaikkien maiden demokratian että koko elonkehän tulevaisuuden kannalta. Joka hetki menetetään korvaamatonta aikaa suunnan kääntämiseksi.
Kirjoitettuani ”nationalistisempia” pysähdyin miettimään, ettei tämä uhka taida juuri hätkäyttää, sellaisessa nosteessa on militarismi ja nationalismi (”isänmaallisuus”, ”maanpuolustustahto”) nyt niin Suomessa kuin pitkin Eurooppaa ja maailmaa. Erdogan voitti vaalit Turkissa ja Italian hallitusta johtaa Mussolinin ihailija. Ukrainalaisia tukevat Itä-Euroopan maat syrjivät avoimesti muita pakolaisia. EU on suvaitsevainen Puolan ja Unkarin ihmisoikeus- ja oikeusvaltiorikkomuksia kohtaan, puhumattakaan miten se torjuu Välimeren ylittäviä pakolaisia.
29.5. saimme kuulla, että hyviskerho EU on ottamassa seuraavan askeleen: kokoomuksen viiteryhmä EPP aikoo estää luonnon ennaltamiseen tähtäävän asetuksen, koska se edellyttäisi muutoksia maatalouteen. Glyfosaatin yms. käyttö pitäisi lopettaa, soita, metsiä ja vesistöjä palauttaa luonnontilaan ja fossiilimaatalous joutuisi muutenkin ongelmiin. MEP Sarvamaa perustelee kantaa ruokakriisin uhkalla – samaan aikaan kun EU osallistuu Ukrainan sodan pitkittämiseen ja todella aiheuttaa globaalia ruokakriisiä. Semmoinen ”EU:n vihreä siirtymä”!
Siirtymä kasvispainotteisempaan maataloustuotantoon estäisi ruokakriisiä, samalla kun se jarruttaisi ympäristökriisiä ja lajikatoa. Sitä paitsi mm. pölyttäjien hävittäminen on pakko lopettaa, muuten päättyy sekä kasvin- että lihantuotanto. Kokonaisvaltaisesta käänteestä ja vaihtoehdosta ruuantuotannossa ei kuitenkaan puhu kukaan – ei tietenkään EPP tai meillä Kepu bisnestaustoineen, mutta eivät myöskään demarit, Vas tai Vihreät. Poliittisen keskustelun sisällön sanelevat finanssimaailma, metsä- ja elintarvikebisnes ja niitä palvelevat valtiovarainministeriön virkamiehet.
Vuoden kuluttua on EU-vaalit. Toivottavasti omahyväinen bisneslobbareiden juoksupoika saa silloin kriittistä analyysia osakseen muiltakin kuin kommunisteilta (persut haukkuvat EU:ta väärin perustein). Ylikansallista yhteistyötä tarvitaan, mutta asebisnes ja finanssivalta eivät saa määrätä sen tahtia.
Puolueet ja poliitikot eivät visioi vaan reagoivat. Laajempi näkökulma maan ja luonnon puolustamiseen asevarustelun ja ympäristökriisin tuhoilta jää kansalaistoimijoille. Hartiat ovat kapeat ja hennot, mutta jospa kehät tästä alkavat laajeta.
Rauhanveteraani Kirsti Era 