Rauhanveteraani Kirsti Era

24.2.2022 oli ikäisilleni yksi elämämme synkimmistä päivistä. Oli vaikea uskoa, että Putin tosiaan on hyökännyt Ukrainaan, tehnyt jotain niin typerää ja tuhoon tuomittua. Pidin kai silloin ja välistä vieläkin Putinia Venäjän edustajana ja tarkastelin hänen tekojaan suhteessa Venäjän kansalaisten parhaaseen. Jutun loppupuolella pohdin, miten väärässä olin.

Naton ja Suomen Nato-piirien kannalta sota oli onnenpotku. Lauri Nurmen mukaan armeijan ylipäällikkö kutsui puoluejohtajat maanalaiseen bunkkeriin (!), jossa peloteltiin, että Venäjä voi hyökätä Suomeen vaikka heti. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraaminen on meillä ollut pitkään kehnoa, joten utopistinen väite upposi poliittisiin johtajiin. Takit kääntyivät hetkessä, ja syntyi yksimielisyys liittymisestä Natoon.

Kansalaisia oli 2014 lähtien peloteltu iltalehtien lööpeissä, joissa kaikkivoipa Putin oli hyökkäämässä Suomeen milloin maitse, milloin digitaalisesti. Helmikuusta 2022 lähtien mediassa ja politiikassa lietsottiin talvisodan henkeä voimalla, ja kohta gallupissa kannattivat Natoa lähes kaikki. Niinpä jäsenanomus vietiin läpi pikavauhtia ja Ruotsi painostettiin tekemään samoin. Entinen vihreä rauhan- ja kehitysmaa-aktiivi Haavisto säteili allekirjoittaessaan Suomen jäsenyyden sotilasliitossa ja kiikutti historiallisen kynän museoon. Matti Wuori raukka, perintösi joutuu häpeään.

Presidentti Niinistö myönsi uudenvuodenpuheessaan 2024, ettei syynä jäsenhakemukseen todellisuudessa ollut turvallisuusuhka vaan se, että haluttiin osoittaa ”itsenäisyyttä” Naton laajenemista vastustaneelle Venäjälle. Kirjoitin tästä silloin.

Nyt itsenäisyys on todellisessa vaarassa, kun hallitus on allekirjoittanut tukikohtasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa (DCA). Siinä avataan USA:n armeijalle 15 Suomen varuskuntaa ja rajavartioasemaa, annetaan sen käyttöön korvauksetta satamat, lentoasemat, tiestö, samoin tukikohtien lähistön kunnallisia ja yksityisiä alueita, jos tarpeen. Niihin tulevat yhdysvaltalaiset eivät perheineen ole Suomen lainvalvonnan ja oikeudenkäytön alaisia, he tulevat ja menevät ilman matkustusasiakirjoja ja tullitarkastuksia, voivat kantaa asetta julkisella paikalla. Yhdysvallat ei sitoudu puolustamaan Suomea, mutta Suomi sitoutuu suojelemaan USA:n sotilaita ja laitteita, joiden laadusta (ydinaseita?) meille ei kerrota. Eduskunnan hyväksynnän vaativasta DCA-sopimuksesta on hyödyllisiä tietoja sivustolla www.eitukikohtia.fi ja sitä vastaan kerätään adressia: www.adressit.com/ei_vieraan_vallan_sotilastukikohtia_suomeen . Tietoa asiasta kannattaa levittää.

Armeija, militarismi ja asebisnes hyötyvät sodasta: varustelumenot ovat nousseet valtavasti eikä niitä uskalla vastustaa kukaan nyt, kun Markus Mustajärvi jäi pois ja Johannes Yrttiaho putosi eduskunnasta. Superkallis vanhentuvien hävittäjien hankinta etenee, vaikka on ilmeistä, ettei Suomen (tai Baltian maiden) puolustamiseen tarvita hävittäjiä vaan ilmatorjuntaa ja ehkä drooneja. Samalla huudetaan valtionvelasta ja leikataan aidosta turvallisuudesta: vähävaraisilta, kulttuurista, julkisista palveluista ja kolmannelta sektorilta.

Sota vahvistaa Putinin valtaa, Natoa ja asebisnestä

Putinin hyökkäyssodan vaikutukset Suomeen ja yli 200 vuotta puolueettomana kukoistaneeseen Ruotsiin ovat olleet tuhoisat, mutta paljon hirvittävämpää on ollut ukrainalaisten ja Ukrainan tuhoaminen ja pakolaisten kärsimys. Venäjän kansalaisia on kuollut ja vammautunut kymmeniä tuhansia, enemmän kuin yli 8 vuotta jatkuneessa Afganistanin sodassa. Pietarissa ja Moskovassa ei protestoida mm. siksi, että rintamalle on komennettu lähinnä syrjäseutujen asukkaita ja vähemmistökansojen jäseniä. Samoin vierastyöläisiä, jos erehtyvät ottamaan Venäjän kansalaisuuden.

Hyökkäyssota Ukrainaan ei palvele Venäjän valtiota tai kansalaisia vaan Putinin hallintoa, sillä opposition suu on tukittu lakisääteisesti, sodanvastustajia vangittu yli tuhat, ja tuomiot ovat pitkiä. Väkivaltakoneisto kasvaa: oppositiota vastaan taistelee FSB:ssa, Rosgvardijassa, sisäministeriön joukoissa toista miljoonaa hyvin varusteltua ja palkattua ihmistä, siis enemmän kuin Ukrainan sodassa. Oppositio ja potentiaaliset vastustajat ovat paenneet ulkomaille, loput pelkäävät joutumista sotaan ja syytteitä ”armeijan halventamisesta”. Pelätään myös 6 kk sotapalvelun jälkeen armahdettuja rikollisia, jotka ovat murhanneet asukkaita eri paikkakunnilla. Uudessa budjetissa Putin satsaa aseteollisuuteen ja koneenrakennukseen. Tätä sotateollisen kompleksin jälleenrakentamista arvioi kiinnostavasti Nezavisimaja gazetan päätoimittaja Konstantin Remtšukov Živoi gvozdin haastattelussa 19.2.24.

Vuonna 2020 Putin sementoi harvainvallan muuttamalla Venäjän perustuslain entistäkin epädemokraattisemmaksi. Tuolloin hän yritti kahdesti murhata opposition keulahahmon Aleksei Navalnyin, toisella kertaa lähes onnistuen. Näyttää, että hän pelkää valtavasti kuolemaa: koronan aikaan pidettiin tapaamaan tulleita kahden viikon karanteenissa tai 10 metrin etäisyydellä. Hän myös vangitutti shamaanin, joka käveli Moskovaan noituakseen Putinin pois, eikä vieläkään uskalla lausua Navalnyn nimeä (vrt. karhun salanimet). Saatuaan tiedon Navalnyn murhan onnistumisesta 16.2.2024 hän hymyili leveästi.

Putinin sodan motiivi ei siis ole Venäjän etu tai Naton vastustaminen vaan valtaklikin edut ja valta-asemien säilyttäminen, semminkin kun 22 vuodessa on tehty rikoksia, joista kuuluisi saada pitkä tuomio. Tarkoitan Moskovan kerrostaloräjäytyksiä, veristä Tšetšenian sotaa, median kaappaamista ja opposition tuhoamista, kansalaisyhteiskunnan, sanan- ja yhdistymisvapauden tukahduttamista, militarismin ja nationalismin lietsomista, korruptiota, vähemmistökielten ja kansojen polkemista. Samaan aikaan presidentti on laiminlyönyt todellisia velvollisuuksiaan valtion johtamisessa, minkä koulujen ja sairaaloiden kunto, pakkastalvien vesi- ja lämmityskatastrofit ja maastopalot paljastavat. Rahaa on, mutta se päätyy pienen piirin taskuihin, voimakoneistolle ja sotimiseen. Sota auttaa lietsomaan yksituumaisuutta, johtajan ihailua ja sulkemaan ”veneenkeikuttajien” eli vallanpitäjiä kritisoivien suut. Ukrainan ”denatsifikaatio” ja ”demilitarisaatio” on todellisuudessa vahvistanut militarismia ja nationalismia Venäjällä ja Ukrainassa, samoin meillä.

Aseistamalla ei Ukrainan sodasta tule loppua. Ainoa tie rauhaan on neuvotella vihollisen kanssa, sanoi Desmond Tutu. Ympäristökriisi etenee vääjäämättä ja sen pysäyttämiseksi tarvitaan neuvotteluja ja kansainvälistä yhteistyötä, sotilasblokeista on vain haittaa. Myös Venäjän (ja muiden maiden) demokratian ja kansalaisvapauksien kohentamiseksi tarvitaan kiireesti jännityksen liennytystä.