Posts Tagged 'ydinasekielto'

Ei ydinaseita eikä ohjuksia!

Tänään on Hiroshiman atomipommituksen vuosipäivä. Siinä menehtyi välittömästi 75 000 ihmistä ja parin päivän kuluttua Nagasakin pommituksessa 72500. Ydinaseet tekivät mahdolliseksi valtavan joukkotuhon, ja myöhemmin valmistetut ydinarsenaalit mahdollistavat koko eliökunnan tuhoamisen moneen kertaan.

Suomen liityttyä Natoon on tullut ajankohtaiseksi ratkaista, sallitaanko Nato-maiden tuoda alueellemme ydinräjähtein varustettuja aseita. Hallituksen ja eduskunnan pitää ottaa tähän selvä kielteinen kanta. Etenkin koska aiemmat Naton, Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa solmitut sopimukset sallivat niiden olla kertomatta, mitä täällä vierailevissa hävittäjäkoneissa ja sotalaivoilla on lastina.

Erityisen vaarallinen on Helsingin Sanomien juhlima linjaus, että Suomeen ostettaisiin F-35-koneisiin ballistisia ohjuksia, joiden kantomatka ylettysi Moskovaan. On päivänselvää, että vastatoimena Venäjä suuntaisi omat ballistiset ohjuksensa uudelleen ja myös Nato-Suomesta tulisi niiden maalitaulu. Miten joku voi kuvitella tällaisen kehityksen lisäävän Suomen tai minkään maan turvallisuutta? – Yhdysvaltojen asefirmoille se tietenkin on ilouutinen.

Kun Ruotsikin liittyy Natoon, vanha rauhanliikkeen tunnus ydinaseettomasta Pohjolasta ajankohtaistuu. Norja ja Tanska ovat kieltäneet tuomasta alueelleen ydinaseita. Elleivät Ruotsi ja Suomi omaksu samaa linjaa, myös Norjan ja Tanskan tilanne saattaa muuttua. Tämäkin lisäisi jännitteitä ja sodan uhkaa Itämeren piirissä.

Suomen pitää vihdoin allekirjoittaa ja ratifioida ydinaseiden kieltosopimus. Selvää on, ettei mikään hallitus toteuta rauhan kannalta hyviä vaatimuksia ellemme aktiivisesti aja niitä järjestöissä ja pidä niitä esillä mm. sosiaalisessa mediassa.

Aavikoituvalla, tulvivalla, maastopaloissa loimuavalla maapallolla ei ole olemassakaan asevaraista turvallisuutta. Asevarustelu, sotaharjoittelu ja sota tuhlaavat ja tuhoavat resursseja ja luontoa, tuottavat päästöjä ja kuolemaa. Sellainen ei ole maanpuolustusta vaan Maan tuhoamista. Hiroshiman päivänä vaadimme rauhaa ja aseriisuntaa ja kunnioitamme satojen tuhansien uhrien muistoa.

Ydinpommituksen jälkeen Hiroshimassa (kuva: ICAN )

Mitäs me nobelistit

Norjan Nobel-komitea teki tänä vuonna hienon ratkaisun jakamalla rauhanpalkinnon ydinaseita vastustavalle kansainväliselle ICAN-verkostolle. Verkosto ideoitiin lääkärien ydinsodan vastaisen järjestön kansainvälisen kokouksen yhteydessä Helsingissä Pasilan Rauhanasemalla, joten meillä suomalaisilla ja ICAN-Finlandilla on erityinen syy ylpeyteen ja iloon. Kati Juva Lääkärien sosiaalisesta vastuusta toteaa verkoston saaneen aikaan sen, että pommien koon pohdinnasta on siirrytty näkemään niiden suunnaton vaarallisuus.

BANmural

Ban nuclear weapons _ Mural by Tatsuya Tomizawa  http://www.icanw.org/resources/photos/

Vaikka ICAN on perustettu vasta kymmenen vuotta sitten, se on vaikuttanut vajaa vuosi sitten alkaneisiin YK:n neuvotteluihin ydinaseiden täydelliseksi kieltämiseksi. Suomi ei niihin osallistunut, toisin kuin aiemman viiteryhmämme maat Irlanti, Itävalta ja Ruotsi ja jopa Nato-maa Hollanti. 7.7.2017 YK:ssa äänesti 122 maata ydinaseiden täydellisen kiellon puolesta. ”Rauhan ja ympäristönsuojelun arvoyhteisö” Nato kumppaneineen loisti poissaolollaan, samoin muut ydinasemaat kumppaneineen. Hollanti äänesti, mutta  vastaan. Sopimuksen voimaantulo edellyttää vähintään 50 maan ratifioinnin, ja prosessi alkoi 20.9.2017. Tätä kirjoitettaessa allekirjoittajamaita on 53, ratifioineita vasta 3: Guyana, Thaimaa ja Vatikaani.

Radiokeskustelussa Kepun Matti Vanhanen puolusteli yksinään Suomen jäämistä sivuun, kun SDP:n Mika Kari ja RKP:n Anders Adlerqreutz arvostelivat hallitusta poikkeamisesta perinteiseltä ydinaseiden vastaiselta linjaltamme. Syykin on ilmeinen: hyväksyttyään sopimuksen YK:ssa Ruotsi on joutunut USA:n painostuksen kohteeksi, ettei ratifioisi sopimusta.  Myös Suomen on annettu ymmärtää sopimuksen olevan ristiriidassa isäntämaasopimuksen kanssa. No, sitäkin suuremmalla syyllä  kannustan rauhanystäviä lähettämään hallitukselle terveisiä rauhanjärjestöistä, puolueosastoista, perhekerhoista, samoin yksityisesti.

Vanhanen vetosi siihen, että ydinasevaltojen jäätyä pois neuvotteluista sopimuksella ei ole painoarvoa. Minun logiikkani sanoo, että jos ne olisivat osallistuneet, ne olisivat voineet estää sopimuksen synnyn.

USA:n painostus Ruotsia ja Suomea kohtaan osoittaa, että ydinasekiellolla on jo nyt tehoa. Kemialliset ja biologiset aseet on kielletty jo kauan sitten. Ne onkin lähes hävitetty, ja niiden valmistus tai käyttö tuottaa maalle valtavan imagotappion ja kansainvälisen tuomion. Sama kehitys maamiinojen osalta. Uskon, että ydinaseille käy samoin, ja sitä sopimus edistää.

Kaiken lisäksi parhaillaan kehitellään pienehköjä ”täsmä”ydinpommeja, jotka alentavat kynnystä käyttää niitä. Ydinasekiellon saamisella voimaan on siksi kiire. Painostakaamme hallitusta ja kannustakaamme puolueita ja kansanedustajiamme toimimaan asiassa eliökunnan eduksi. Rauhan Nobel rohkaisee jatkamaan kansalaistoimintaa.

 


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | Anti-Racist Research Network

emmintää

Emmi welds and tells tales.