Luin arvion tuoreesta kirjasta Talouskuri tuli Suomeen (Vastapaino) : se kannattaa selvästikin lukea. 2010-luvun talouskuri on meillä ollut poliittinen valinta, ei EKP:n komentotaloutta, kuten Kreikassa. Se liittyy jo 1980-luvulla alkaneeseen pääomavirtojen => valuutan vapauttamiseen valtion valvonnasta, yksityistämiseen, julkisten menojen kauhisteluun ja yli 30 vuotta jatkuneeseen velalla pelottelemiseen.
Minun ikäiseni muistavat, kuinka VVM Sauli Niinistö vaati 90-luvulla lyhentämään valtion velkoja ja leikkaamaan julkisia menoja, ”etteivät velat jää lastemme maksettaviksi”. Lapsemme pantiin maksamaan ne velat jo alaikäisinä. Koko ajan on kansalaisia peloteltu ja uskoteltu, että valtion velka on sama kuin yksityinen – vaikka valtiolla on veronkanto-oikeus eikä se siksi voi mennä konkurssiin.
Kirjassa kuvataan talouskurin tuottamia leikkauksia työttömyystuesta, lapsilisistä, koulutuksesta, opintotuesta, eläkkeiden indeksikorotuksista. Palkankorotuksia on korvattu heikentämällä julkista taloutta: alentamalla verotusta, mistä hyötyvät vain hyvätuloiset, jotka maksavat valtionveroa. Verouudistus siirsi suuret pääomatulot veroalen piiriin. Nyt Orpon hallitus suunnittelee omavastuuosaa eli leikkauksia jopa toimeentulotukeen.
Kaikki tämä herättää tyytymättömyyttä, jonka oikeistopopulistit suuntaavat maahanmuuttajiin ja muihin vähemmistöihin. Kun tuotanto on samaan aikaan siirtynyt laajasti Itä-Aasiaan ja kauppa verkkoon, kokevat monet työntekijät epävarmuutta. Samoin pienyrittäjät, jotka ovat alihankkijoita tai riippuvaisia kotimaisesta kulutuskysynnästä, jota reaalipalkkojen ja tulonsiirtojen aleneminen pienentää. Tämä luo pohjaa syntipukkien etsimiselle ”niistä toisista”, äärioikeistolaisuudelle ja rasismille. Semminkin, kun poliittisissa keskusteluissa ennen vaaleja ja vaalien välillä puhutaan vain valtionvelan pienentämisestä (leikkaamalla julkisia menoja asemenoja lukuunottamatta), kilpailukyvyn kohottamisesta (polkemalla palkkoja ja työehtoja) ja asevaraisesta turvallisuudesta. Vähävaraisten arkinen turvattomuus ei kiinnosta ketään.
Edes Vasemmiston ja SDP:n poliitikot eivät kysy keskusteluissa, kuka uusliberaalista politiikasta hyötyy (rikkain 10%, eniten rikkain promille), kuka kärsii, maksaa viulut (pieni- ja keskituloiset). Sellainen kysymys olisi luokkapolitiikkaa, hyi hyi! Kun rahan ja vallan suhteista ei puhuta julkisuudessa vaan julkaistaan palvovia juttuja Postipankin yksityistämisellä rikastuneesta Wahlroosista, luokkapolitiikka korvautuu arvopolitiikalla, edut ja intressit mieltymyksillä. Arvo-ja identiteettipolitiikka asettaa jakolinjan arvoliberalismin kohdalle, helpottaa vihan lietsomista. Pohtimatta jää, missä ihmisryhmien todelliset edut ja oikeudet eroavat ja yhtenevät. Näin persuille on kenttä vapaana syyttää vähävaraisten ongelmista maahanmuuttajia.
Pienituloisten tilanne on raskas ja epävarma äidinkielestä, ihonväristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Köyhien ei kannata tapella keskenään vaan yhdistää voimansa suurta rahaa ja sen politiikkaa vastaan.
Arvopolitiikassa kokoomus voi esiintyä ”edistyksellisenä”, kunhan ei koidu julkisten menojen ja verotuksen korotuksia. Esimerkkejä ovat rasismin vastustaminen sanoissa (ei toki rakenteissa) tai sukupuolineutraali avioliittolaki. Ne ovat oikein ja välttämättömiä, mutta samalla ilmaista PR:ää kokoomukselle. Moni nuori aikuinen pitää Kokoomusta edistyksellisempänä kuin Kepua, koska Kepu ei kannata homoavioliittoja. Kuitenkin Kepu on kannattanut ja Kokoomus vastustanut peruskoulua, julkista sairasvakuutusta, kansanterveyslakia, eläkkeiden korjaamista. Kepu on toki siirtynyt oikealle, mutta Kokoomus on yhä työnantajien ja rikkaiden oma puolue.
Televisiokeskustelussa myönnettiin taannoin, että armeijan johto ja oikeisto ovat hivuttaneet Suomea Natoon 90-luvulta asti, kuten Pentti Sainio 2000-luvun kirjoissaan osoitti. Natoa ei lakkautettu, vaikka kylmä sota päättyi, tarvitseehan asebisnes myynninedistämiskonttorin. Ensin se keksi viholliseksi islamin ja terrorismin, 2005 alkaen vanhan tutun Venäjän. Asetelma sopii myös Venäjän silovikkitaustaiselle johdolle, joka saa ”maata piirittävistä vihollisista” kätevän perusteen demokratian, kansalaistoiminnan ja lehdistönvapauden tuhoamiselle.
Liukuminen Natoon on merkinnyt militarismin kasvua – sotilaallisten keinojen painottamista diplomatian sijasta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta, automaattiaseita reserviläisille. Historian käsittelyssä velat ovat muuttuneet saataviksi ja sotatappiot voitoiksi 90-luvulta lähtien. Nolo todiste tästä oli Marinin väite, että Suomi on voittanut Venäjän kaikissa sodissa. Valitettavan tyypillistä sekin, että historioitsija ja kansanedustaja Teemu Keskisarja on vaihtanut Historiallisen aikakauslehden uusnatsien Sarastukseen.
Venäjän hyökkäyssodan raivattua viimeisetkin esteet Nato-jäsenyyden tieltä on militarismi vain pahentunut. Vihreä UM Haavisto keskittyi sotilasliitto Naton vahvistamiseen Suomella ja Ruotsilla, Turkin edessä madeltiin häpeällisellä tavalla eikä Naton ydinaseistus tunnu olevan ongelma, vaikka onkin vastoin Suomen lakia. Linnake-EU:n julma siirtolaispolitiikka on aiheuttanut 20 000 ihmisen hukkumisen Välimereen yhdeksässä vuodessa, mutta se ei juuri aiheuta mediareaktioita. Militarismi ja asevarainen turvallisuuskäsitys kytkeytyvät väkivallan normalisointiin. Suuret varustelumenot tarvitsevat viholliskuvia, sekä ihmisten että valtioiden toiseuttamista. Sekin ruokkii rasismia ja äärioikeistolaisuutta.
Uusliberalismi luo tyytymättömyyttä ja epävarmuutta, joiden hallitsemiseen käytetään oikeistopopulismia ja militarismia 1930-luvun malliin. Kuitenkin tiedämme, että ilmastokatastrofi etenee, nykymenoon ei ole varaa. Vasemmiston puolueilla olisi nyt opiskelun, tutkimuksen ja miettimisen paikka. Toiminta vaaleista vaaleihin johtaa myöhästymiseen globaalien ongelmien ratkomisesta. Tarvitaan tiedon ja valistuksen lisäämistä jäsenten ja kansalaisten keskuudessa. Kaikkien on nyt syytä etsiä kumppaneita ja liittyä kansalaistoimintaan.
Kuuntele myös Susanna Hastin kolumni militarismin leviämisestä kieleen ja kirjallisuuteen.
Rauhanveteraani Kirsti Era 