Eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset tuntevat globaalia ylemmyyttä elintason, demokratian ja ihmisoikeuksien takia – vähintään alitajuisesti. Globaalia etelää paheksumme, vähättelemme, ehkä säälimme, menemme sinne auttamaan ja viemme samalla tuotteitamme ja ylemmyyttämme. Afrikkalainen kirjallisuus avaa valkoisen arroganssin, paikalliskulttuurien tuhonnan ja siis mielen kolonisaation vaikutusta afrikkalaisten minäkuvaan (esim. Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet ).
Historia antaa kuitenkin perusteen häpeään ja syyllisyyteen ylemmyyden sijasta. Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon Orjuuden arvet valaisee orjakaupan historiaa ja vaikutusta Afrikan, Euroopan ja Pohjois-Amerikas talouteen. Nostan seuraavassa esiin eräitä kirjasta oppimiani asioita.
Jo varhaiskeskiajalla Euroopan rannikoilla opittiin merenkulkua: viikingit, myöhemmin Englannin, Hollannin, Ranskan, Espanjan, Portugalin asukkaat. Niinpä suunnattiin valtamerten taakse ja perustettiin sinne siirtokuntia ja kauppakomppanioita. Jo 1500-luvulla alettiin tarvita työvoimaa Amerikan mantereelle, kun alkuperäisväestö oli osin menehtynyt sodissa ja kulkutauteihin, osin paennut tai kykeni vastustamaan orjuutusta.
Afrikassa kuten muuallakin oli otettu orjia sotien yhteydessä. Sitten toisten kansojen ihmisiä alettiin myydä arabeille ja eurooppalaisille orjanostajille. Eurooppalaisten harjoittama länteen suuntautuva orjakauppa oli laajaa ja teos tarkastelee sitä.
Muodostui orjakaupan kolmio : 1600-1800-luvuilla Euroopasta laivattiin Afrikkaan aseita ja ylellisyystuotteita. Näillä ja rahalla ostettiin laivat täyteen orjia, jotka laivattiin Brasiliaan, Pohjois-Amerikan itärannikolle ja Karibialle. Siellä heidät myytiin orjakauppiaille tai suoraan plantaasinomistajille. Saaduilla rahoilla ostettiin puuvillaa, tupakkaa, sokeria ym., jotka kuljetettiin Eurooppaan ja myytiin valtavilla voitoilla. Orjakaupan kolmiosta kertyneet pääomat loivat perustan Euroopan teollisuuden ja pankkien, koko kapitalismin kasvulle. Orjakauppa ja -työ rikastutti myös Pohjois-Amerikan itärannikon teollisuutta ja pankkeja, samoin etelävaltioiden plantaasitaloutta.
Yksinkertaistaen läntisen rikkauden ja valta-aseman perusta on siis siirtomaat, orjakauppa ja orjatyö. Osa varallisuudesta valui syvemmälle Eurooppaan, jopa Ruotsiin. Ruotsalaiset osallistuivat merenkulkuun ja maan itäosasta toimitettiin purjealuksia varten tukkipuuta ja tervaa. Orjatyöllä tuotettua puuvillaa ja tupakkaa jalostettiin mm. Vaasassa ja Pietarsaaressa.
Orjat eivät alistuneet ilman vastarintaa, vaan yrittivät paeta ja kapinoivat laivoilla. Laivojen kannen poikki kulki vahva hirsiseinä miehistön turvaksi; kannella matkustavat miesorjat oli kahlittu toisiinsa. Orjien kuolleisuus oli korkea kehnon ravinnon ja veden ja tilanahtauden takia.
Orjuutuksen helpottamiseksi ja kapinoiden estämiseksi perheenjäsenet ja saman kielen puhujat erotettiin toisistaan Amerikassa. Näin orjilta ryöstettiin vapauden lisäksi äidinkieli, yhteisö, etnisyys, historia.
Orjuuden päättyminen kuvataan historiankirjoissa ”jalojen eurooppalaisten abolitionistien” eli orjuuden vastustajien saavutukseksi. Afrikassa, laivoilla ja perillä Amerikoissa tapahtuneista orjakapinoista ja paoista ei kerrota.
Vielä vähemmän puhutaan Haitista, jossa orjat nousivat kapinaan ja perustivat valtion 1795. Siellä orjuus oli kiellettyä ja ihmisoikeuksien julistus voimassa. Toisin kuin Yhdysvalloissa, se ei koskenut vain vapaita miehiä. – Yhdysvalloissa kiellettiin orjien tuonti Afrikasta jo 1700-luvulla, mutta heitä haettiin Karibian satamista ja ihmiskauppa oli sallittua v. 1865 saakka.
Kun orjuus lakkautettiin, säädettiin korvauksien maksamisesta – orjanomistajille. Britanniassa valtio eli veronmaksajat maksoivat näitä korvauksia 182 vuoden ajan. Haiti maksoi orjanomistajille ja sitten Ranskalle korvauksia noin 150 vuotta. Orjat jälkeläisineen sen sijaan eivät ole saaneet korvauksia ilmaistyöstä, väkivallasta ja orjuutuksesta.
Oma lukunsa on orjuuden ja rasismin kytkös: rasismia tarvittiin orjuuden oikeuttamiseksi ja kirkonmiehet auttoivat asian muotoilussa. Kirkkoisä Augustinus piti orjuutta (Haamin) synnin rangaistuksena. Kristityt ovat pitäneet Haamia tummaihoisten kantaisänä, ja tällä perusteltiin tummaihoisten orjuuttaminen.
* * *
Kun Isoviha ja muukin venäläisviha on nyt puheenaiheena, muistettakoon, että 1700-luku oli Euroopassa orjakaupan kukoistuskautta. Pietari I ei määrännyt kohtelemaan Ruotsilta vallatun alueen väestöä hyvin (kuten Aleksanteri I määräsi vv. 1808-09). Niinpä Venäjän armeija toimi siellä eurooppalaiseen tapaan: söi asukkaitten ruuat ja rehut, rosvosi, raiskasi ja otti orjia myytäväksi Astrakanin orjamarkkinoille.
Rauhanveteraani Kirsti Era 