Posts Tagged 'Olli Mustonen'

Kunnon sali hyvälle orkesterille

(tarjosin kirjoitusta myös Karjalaisen yleisönosastoon)

Torstaina 13.3.2025 oli Joensuussa hieno konsertti Uutta ja eksotiikkaa, jonka johti Jukka Untamala. Aluksi kuultiin Debussyn pianoteos Danse Styrienne orkesterille sovitettuna. Sen jälkeen seurasi Olli Mustosen pianokvintetostaan muokkaaman Concerto Grosson maailman kantaesitys. Teos oli vaikuttava; ensimmäisen osan fortet suorastaan järkyttivät ja toivat mieleen maailmaa tuhoavat sodat. Jälkiosan murheellinen teema toistui eri soitinten variaatioina ja muistutti sodan aiheuttamasta kärsimyksestä, joka saa eri muotoja mutta koskee kaikkia (asebisnestä lukuunottamatta).

Olli Mustonen soitti mestarillisesti piano-osuudet, konserttimestari Maaria Leinolla oli hieno viulusoolo, samoin käyrätorvella ja useilla muilla soittimilla. Yleisö taputti teoksen jälkeen pitkään ja saikin kuulla Mustosen pienemmän pianosävellyksen. Väliajan jälkeen kuultiin Rimski-Korsakovin Šeherazade, jossa Maaria Leino jälleen loisti viulusolistina. Hienoja sooloja soittivat mm. huilisti Viazovtsev, fagotisti Mykrä, sellisti Goto, puhaltajia, lyömäsoittajia ja harpistia unohtamatta. Koko orkesteri soitti erittäin hyvin.

Me joensuulaiset olemme onnekkaita, kun meillä on näin hyvin johdettu orkesteri ja siinä näin hienoja muusikkoja. Kaupungin kannattaisi satsata siihen ja tarjota sen työlle kunnon puitteet. Carelia-salin lava on ahdas, näytti että muusikot joutuvat soittaessaan varomaan toisiaan, lämpötila kohoaa ja ilmanvaihdossa saattaa tulla ongelmia. Ainakin konserttimestari joutui virittämään viuluaan kesken Šeherazaden. Tiheä istumajärjestys vaikeuttaa varmaan oman soiton kuulemista ja myös yleisön mahdollisuutta erottaa instrumenttien ääniä.

Joensuuhun tarvittaisiin kunnon kulttuuritalo, jossa olisi isompi lava soitolle, tanssille, laululle, performanssille. Katsomossa oli tällä kertaa tilaa, mutta viihdekonserteissa sekin lienee tupaten täynnä. Akustiikka ei liioin ole optimaalinen. Jää- ja urheiluhalli eivät saliongelmaa ratkaise. Niihin on investoitu: eikö olisi jo hengenkulttuurin vuoro?

Olli Mustonen. kuva: joensuunkaupunginorkesteri.fi

Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | Anti-Racist Research Network

emmintää

Emmi welds and tells tales.