Posts Tagged 'EU:n militarisointi'

Aseita ja kolme maapalloa

Tänään 6.4.2025 me Suomen asukkaat tulemme kuluttaneeksi tämänvuotisen osuutemme maapallon resursseista. Loppuvuoden syömme lasten ja tulevien polvien lautaselta, sillä maapalloja on vain yksi.

Globaali ylikulutuspäivä on vasta elokuussa, koska maailman köyhät osallistuvat juhlaan vain valmistamalla sekä tarpeellisen että roinan, kärsimällä tuotannon aiheuttamista päästöistä, kaivelemalla Euroopasta rahdatuista jätekasoista myytäviä raaka-aineita. He myös kohtaavat pahiten ilmastokriisiistä seuraavat kuivuuden, maastopalot, tulvat, jäätiköiden sulamisen aiheuttaman jokien kuivumisen ja elinmahdollisuuksien katoamisen.

Ympäristökriisin pääsyylliset ja -hyötyjät, ”sivistyneet eurooppalaiset” pesevät käsiään ja syyttävät ilmastonmuutoksesta niukoissa oloissa rehkiviä kiinalaisia ja intialaisia. Jotka tavoittelevat kylläisyyttä, helpompaa arkea, parempia elinoloja, siis asioita, jotka useimmilla meistä on ollut jo pitkään.

EU puhuu vihreästä siirtymästä ja ilmastotoimista – jotka kääntyvät akkuteollisuudeksi, autokannan uusimiseksi sähköön, kasvavaksi kaivostoiminnaksi, bioenergian ”vaatimiksi” metsänhakkuiksi. Tärkeintä EU:lle on kuitenkin nyt asevarustelu, johon käytetään ”rauhan”rahaston varoja, suunnitteilla on aseistuksen modernisointi ja asetuotannon kasvattaminen sadoilla miljardeilla. Varustelubudjetit päätetään lähes yksimielisesti niin EU:ssa kuin Suomen eduskunnassa. Jos joku kyseenalaistaa sodan ratkaisuna ongelmiin ja puhuu vastakkainasettelun lieventämisestä, hänet heitetään ulos ja hajotetaan Euroopan vasemmisto. Näinkö kootaan muutosvoimia ja edistys edistyy?

”Eurooppa patoaa Ukrainan sodassa Venäjän imperiaalisia pyrkimyksiä” sortuen yhä useammin Kremlin tyyliseen militarismiin, euronationalismiin ja toisinajattelijoiden vaientamiseen (tekemällä heistä epähenkilöitä), raja-aitojen pystyttämiseen. Muusta leikataan päästäen kulttuuri, tutkimus, infra ja julkiset palvelut –siis turvallisuus – rapautumaan. Orpon hallitus aikoo kasvattaa varustelubudjettia 50 prosentilla. Ilmankos Kokoomuksen MEP Aura Salla iloitsee ”Thank God I bought these!” sijoitettuaan aseteollisuuteen, jonka kurssikehitys on huikeaa. Raaka-aineet, energia, osaaminen ja poliittinen tahto käytetään tuhon edistämiseen, vaikka kuudes sukupuuttoaalto ja ilmastokriisi etenevät joka päivä. Ydinase”turvaa” haikaillaan, vaikka jo nykyiset riittävät hyvin tuhoamaan elämän vaikka kolmelta maapallolta.

Kaksoisstandardit juhlivat jälleen niin Israelin tekemän kansanmurhan ja deportaation kuin USA:n imperiaalisten aikeiden suhteen. Ennestäänkin ongelmallisen demokratian nopea mureneminen huolestuttaa kyllä, muttei aiheuta toimia, eristämistä tai pakotteita. Myös Kiinan johdolta siedetään käytännössä mitä vain, mutta Venäjän johdon kanssa ei voi edes yrittää keskustella. Kuitenkin etenevän katastrofin pysäyttämiseksi pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, neuvotella vaikka pääpirun kanssa.

Tällaista politiikkaa tekevät eduskunnassa ja europarlamentissa pienten lasten vanhemmat ja isovanhemmat. Se on käsittämätöntä. Tai sitten ei: politiikasta päätetään katsomalla ensin iltalehtien lööpit (ja muun median niitten kintereillä), sitten näin tuotetut kannatusluvut. Tältä tieteelliseltä, realistiselta ja vastuulliselta pohjalta päätetään miten äänestetään. Sen ylemmäs ei katse kohoa.

Pikku sukulaiseni opettelevat puhumaan, kiipeilemään, heittämään kuperkeikkaa, piirtämään, rakentamaan torneja ja palapelejä. He hihkuvat ilosta oppiessaan uutta, he suuntaavat tulevaisuuteen.

Sedät ja tädit suuntaavat taas yksiin vaaleihin. Voisikohan rimaa hieman korottaa?
(Kirsi Kunnas: Krylovin faabeleita. Juva 2004)

Torjuntavoitto, sitten liennytys

Sanna Marin ja muut 1990-luvulta alkaen koulunsa käyneet ja media katsovat, että Suomi voitti Neuvostoliiton sekä 1940 että 1944. Eihän Neuvostoliitto näet miehittänyt Suomea. Alueesta tosin menetettiin yli 10 % ja Neuvostoliitto sai tukikohdan tykinkantaman päähän Helsingistä, lähemmäs kuin oli v. 1939 neuvotteluissa vaatinut. Maa-alaa lähti enemmän kuin se tuolloin esitti, eikä Repolan ja Porajärven ”perämehtiä” saatu tilalle. Hämmästellessäni voittopuheita keväällä 2022 sain kuulla, että Suomi voitti sodat (vaikka Liittoutuneet muuta luulee).

Myös Ukraina on jo voittanut sodan moraalisesti. Tuon logiikan mukaan myös sotilaallisesti, koska Venäjä ei vallannut Kiovaa kolmessa päivässä kuten kuvitteli, vaan Ukraina puolustautuu edelleen.

Puolustuksen hinta kasvaa kuitenkin joka päivä, ammuksista ja sotilaista on pula, Venäjä tuhoaa maan infraa ja siviilejä menehtyy. EU:ssa vaaditaan ammus- ja aseteollisuuden kasvattamista verovaroilla, mutta myös auttamishaluttomuus USA:ssa ja EU:ssa kasvaa. Sotarahat ovat muusta pois ja äänestäjien innostuksen ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa propagandaa ja rauhanäänten minimointia, mistä kirjoittavat saksalaiset tutkijat .

Katsokaa vaikka Yle-uutisten ykkössivua; siellä on jo kolmatta vuotta pysyvä yläotsikko Venäjän hyökkäys, mutta vielä verisempi Gazan sota ja joukkomurha poistui pääuutisista ennen joulua, vaikka siviiliuhrien luku oli jo ylittänyt Ukrainan täysimittaisen sodan luvut. (Nyt jopa USA:n varapresidentti Harris vaatii tulitaukoa. ) Ylelle tärkeämpi uutisotsikko on Mysteerijunapeli?

Ehkäpä Ukrainan kannattaisi voittaa tämä sota samalla tavoin kuin Suomi voitti 1940 ja 1944: aselepo ja tilanteen lopullinen selvittely muutaman vuoden päästä. USA lienee jo myynyt Eurooppaan (ja velaksi Ukrainaan) vanhat asevarastonsa ja vuosiksi eteenpäin uusia, mm. käsiin vanhentuvia F-35:ia, joten sodan voisi lopettaa.

Se edellyttäisi voittopropagandan lopettamista sekä Ukrainassa ja Venäjällä että EU-maissa. Katkeria hetkiä sekä ukrainalaisille että kaikille meille, joiden mielestä Venäjän hyökkäys ja sekaantuminen Ukrainan sisäisiin asioihin on rikos. Sen lisäksi että se oli käsittämätön tyhmyys: Nato vahvistui sisäisesti ja ulkoisesti.

Sekä Ukrainan ja ukrainalaisten että Venäjän totalitarismin kasvun kannalta sota olisi saatava loppumaan. Sota voimistaa militarismia, nationalismia, rajat kiinni -linnake-Euroopan rakentamista. Se helpottaa demokratian kaventamista ja ruokkii äärioikeistoa myös EU-maissa. Suomen itärajan sulkeminen kaikilta pakolaisilta ja sukulaisten kanssakäymiseltä on tästä räikeä osoitus. Liennytys ja neuvottelut pakottaisivat diktaattorit höllentämään otteitaan, tämän näimme ETYKin 1975 jälkeen.

Ilmastotoimia vai EU:n militarisointia?

Presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tekivät kaikki saman johtopäätöksen Afganistanin sodan tappiosta ja talebanien valtaannoususta: EU:n sotilaallista voimaa pitää kasvattaa. Tuhovoimaa ei siis ollut riittävästi.

Johtopäätös on käsittämätön. Afganistanissa on sodittu yli 40 vuotta Neuvostoliiton ja sitten länsimaiden huippuasein, afganistanilaisia on menehtynyt 1,5 miljoonaa ja paennut maasta moninkertainen määrä, suurin osa Pakistaniin ja Iraniin. Vieraita joukkoja on ollut enimmillään kymmeniä tuhansia, ne ovat tukeneet Kabulin hallintoa samalla kun muut alueet ovat olleet eri sotalordien ja heidän joukkojensa hallussa. Neuvostoliitto vei maahan ”kansandemokratiaa”, länsi ”läntistä demokratiaa ja naisten oikeuksia”. Matthew Hoh’n ja Reko Ravelan tärkeä keskustelu Afganistanin tilanteesta (englanniksi) .

Mikä tahansa edistykselliseksi jne. julistautuva joukko, joka nojaa vieraaseen armeijaan, koetaan miehittäjän kollaboraattoreiksi. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä, muistakaamme vaikka ns. Terijoen hallituksen nauttima ”suosio” Suomessa. Aseiden ja vieraiden joukkojen puute ei ole ollut Afganistanin ongelma, lisäksi CIA ja muut turvallisuuspalvelut ovat osallistuneet Al Qaedan ja talebanien samoin kuin ISISin ja Hezbollahin koulutukseen ja aseistamiseen.

Johtopäätöksen pitäisi siis olla tasan päinvastainen: kehittyvien maitten sisäisiin asioihin ei pidä sekaantua. Humanitaariset ja YK:n alaiset järjestöt tukekoot siviilien elämää, koulutusta, terveydenhuoltoa, aseiden vähentämistä. Lisäksi ammattiliitot ja vastaavat voivat kouluttaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Siten etenisi luontainen kehitys kohti kansanvaltaa ja ihmisoikeuksia. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Sen sijaan poissa saavat pysyä yksittäiset maat, Nato, Maailmanpankki tai Valuuttarahasto, samoin EU ja OECD, jotka edustavat entisiä siirtomaaherroja ja tähtäävät postkoloniaalisten riippuvuuksien jatkamiseen. Jopa humanitaaristen järjestöjen toimintaa on seurattava kriittisesti ja järjestettävä tarkastuksia, jotta tiedämme, että avustukset menevät perille.

* * *

Ympäristökriisin edetessä on erittäin masentavaa seurata median ja ministerien hehkutusta talouskasvusta = tuhon kiihtymisestä. Pienten lasten vanhemmat Marin, Saarikko, Niinistö puhuvat näin. Valtion velkaantumisesta ollaan huolissaan – paitsi kun kymmenen miljardin velat otetaan asehankintoja varten. Presidentti Niinistö puhuu YK:ssa ilmastohätätilasta: torjuvatko EU:n militarisointi ja jäsenmaiden yhteiset asehankinnat, sotilaallisen tutkimuksen rahoitus ja pommikoneiden tuotanto kriisiä? Nämäkö ovat hätätilan vaatimia toimia?

Masentavia olivat myös nuorisojärjestöjen kommentit von der Leyenin EU:n tulevaisuutta koskevasta puheesta, jossa oli jokunen sana ilmastonmuutoksesta, kun taas EU:n sotilaallinen vahvistaminen oli painokkaasti esillä. Mikään järjestöistä ei havainnut tässä ristiriitaa eikä edes Allianssilla ollut huomautettavaa militarismista. Militarismin suhteen eduskunta on yhtenäinen äärioikealta Vasemmistoliittoon, puolueista vain marginaaliset kommunistit kritisoivat asevarustelua.

Miten tilanteen saisi muutettua? Ympäristökriisissä tällä asialla on todella kiire. Aseilla, sodilla ja sotaharjoituksilla kasvatetaan päästöjä, tuhlataan resursseja ja estetään rakentavaa kansainvälistä yhteistyötä, jota ongelmien ratkaiseminen vaatii. Toivottavasti Elokapina ottaa asian agendalleen; Greenpeace lienee menetetty tapaus ja voisi poistaa nimestään loppuosan.

Joensuun rauhanryhmän teltta kävelykadulla noin 2018.

Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | Anti-Racist Research Network

emmintää

Emmi welds and tells tales.