Posts Tagged 'asemenot'

Joensuulaiset vastustavat ydinaseita

Kirjoituksessa on Karjalan Heilissä 23.8.23 julkaistu tulos Rauhanryhmän tekemästä kyselystä.

Rauhanryhmän jäsenet kyselivät 18.8. Joen Yössä joensuulaisilta, miten Suomen pitäisi toimia nyt, kun ollaan sotilasliitto Natossa.

Kysyimme, pitäisikö Suomen ottaa alueelleen ydinaseita. Pohjoismaissa niitä ei ole tähän mennessä ollut, Tanskan ja Norjan ydinaseettomuus on nyt ajankohtainen aihe. 59 vastaajasta 54 vastusti ydinaseiden ottamista, kannattajia oli 4, yksi ei osannut sanoa.

Suunnitteilla olevien Yhdysvaltojen sotilastukikohtien tuloa Suomeen kannatti 9, vastusti 48. Kaksi vastaajaa ei osannut sanoa.

Kolmas kysymys koski puolustusmenojen ja ilmastotoimien osuutta budjetista. Tällä hetkellä puolustusmenot ovat 7,4 % (nousua 0,5 miljardista v. 2017 tämän vuoden 1,5 miljardiin). Vastauksissa alle yhden prosentin puolustusmenoja ehdotti lähes neljännes, 1-5 prosenttia yhtä moni. Reilusti nykytasoa kannatti joka viides.

Viisi vastaajaa esitti ilmastotoimiin nollaa prosenttia, 5-10 prosentin osuutta ehdotti 15 henkilöä. Seitsemän henkilöä esitti 12-30 prosentin osuutta, 50 prosenttia kolme, samoin kuin sataa prosenttia. Reippaat lukemat kuvastanevat tietoa, että meitä uhkaa juuri ympäristökriisi.

Terveisissään päättäjille moni toivotti Naton joukoille tervemenoa. Todettiin myös että pyssyjä on jo liikaa, aseet eivät tuo rauhaa ja haluttiin kaikkien armeijoiden hävittämistä. Rauhaa ja rakkautta! 

Konkreettisia nykyhetken vaatimuksia ovat, että mahdollisesti tulevien jenkkisotilaiden rikokset pitää tuomita Suomessa ja että Suomen pitää Naton jäsenenäkin pyrkiä puolueettomuuteen. Eräs vastaaja korosti, ettei Nato tuo pelkkää turvaa, vaan Suomi joutuu myös antamaan ja menettämään jotain. 

Varsin moni kypsemmän ikäisistä jätti vastaamatta: ”meidän mielipiteellä ei ole mitään vaikutusta”. Moni muisteli myös unohtuneita lupauksia Nato-kansanäänestyksestä. Yleisesti peräänkuulutettiin kunnollista keskustelua siitä, mitä on tulossa. Muun muassa laajaa paneelia tukikohdista.

* * *

Heilissa 30.8. Hannu Ketoharju jatkoi keskustelua tukikohdista.

* * *

Valitettavasti tänään kuultiin uutisissa, että Yhdysvallat aikoo luovuttaa Ukrainalle köyhdytettyä uraania (DU) sisältäviä ammuksia. Ne levittävät ympäristöön saastetta, joka säilyy tuhansia vuosia. Se aiheuttaa syöpää ja vahingoittaa kaiken elollisen perimää. DemocracyNown haastattelussa DU:n käytön seurauksista Irakissa asiantuntija kertoo, että niiden takia Fallujassa syöpätapaukset lisääntyivät 1991-1995 20-kertaisesti ja vastasyntyneillä on ollut hirvittäviä epämuodostumia. Uraaniaseiden kieltämistä vaativan kampanjan Hiroshiman järjestö vaati jo huhtikuussa niistä luopumista viljatuottaja Ukrainassa .

Uraaninaseiden kieltoa vaativan kansainvälisen kampanjan logo (Hiroshima)

Kyllä leikkauksille – asemenoista

Hallituksen kehysriihi jatkuu (27.4.) kahdeksatta päivää ja riitaa on vuoden 2023 budjetin suunnittelusta. Mediassa huhutaan että kiistan aiheena on 200 miljoonan euron summa, jonka Keskusta haluaisi mahdollisesti leikata ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Kaupankäynnin kohteena sillä on ilmastotuholainen turpeenpoltto, ja peli on härskiä.

Kiista on naurettava. 300 miljoonaa euroa on alle kolmasosa (30%) vuotuisesta asemenojen lisäyksestä, jonka aiottu hävittäjähankinta vähintään aiheuttaa. Tämänhetkiset suunnitelmat (puolitoistakertainen kasvu) nostavat meidät ensi vuonna varustelumenojen kasvattajien huippumaaksi, ohi Ugandan .

Kuitenkin Hornet-hävittäjien ikää voitaisiin jatkaa. Sitä paitsi ihmisen lentämän pommikoneen merkitys muuttuu vuoteen 2030 mennessä, jolloin HX-koneiden on määrä ilmaantua. Miehittämättömiä koneita on käytetty vuosien ajan mm. Afganistanissa ja nyt Itä-Ukrainassa. Maanpuolustuksessa hävittäjäkoneita tarvitaan vain muutama – ilmavalvontaan – ja loput ovat varautumista Nato-yhteistyöhön ja tukea aseteollisuudelle. Lentokonetehtaitten intresseissä on toki myydä suomalaisille vanhat varastonsa, etteivät ne ”pala näppeihin”.

Pandemian yhä jatkuessa on sulaa hulluutta suunnitella leikkauksia julkisiin menoihin. Lisäksi sekä kunnolla toteutettu sote-uudistus että oppivelvollisuuden pidentäminen nuoria hyödyttävällä tavalla vaativat lisäsatsauksia.

Ei ole mitään perustetta kuvitella, että Covid-19 jää viimeiseksi pandemiaksi. Jo SARS ja MERS uhkasivat vastaavalla, ja jos ”maailmantalous elpyy” eli globaali kauppa, teollinen maatalous ja turismi jatkuvat laajoina, tulee uusia tauteja varmasti. Myös ympäristökriisi ja kuudes sukupuuttoaalto kiihtyvät, ja niihin varautuminen vaatii myös Suomelta taloudellisia panostuksia ja kansainvälistä aloitteellisuutta.


Hallituksessa on Kepun siis syitä panna jäitä hattuun. Se voisi myös palata realistisen, karttaa lukevan ulkopolitiikan edistäjäksi, samoin RKP. Tämä tarkoittaisi asevarustelun sijasta aktiivista liennyttävää ulkopolitiikkaa.

Demarien ja kaikkien muiden on syytä lopettaa puheet talouskasvusta ja tähdätä nykyisen yltäkylläisyyden tasaisempaan jakautumiseen ja elämän pelastamiseen maapallolla. Jos kerran kannatuskriisissä olevan Kepu uskaltaa pelata upporikasta ja rutiköyhää, niin miksi eivät muut? Suomalaiset voivat tehdä paljon ilmastopolitiikkaa mm. vähentämällä osuuttamme globaalista ylikulutuksesta ja tekemällä sitä hillitseviä aloitteita EU:ssa ja WTO:ssa.

Marinin hallituksen on sekä lykättävä että supistettava hävittäjähankintaa: ehdotan 10 koneen hankintapäätöstä vuonna 2030 – jos silloin näyttää olevan tarvetta (vanhentuneelle) sotateknologialle. Tai asevaraiselle ”turvallisuudelle” ylisummaan. Säästyneet rahat voidaan käyttää hyödyllisesti: koulutus-, sote-, tutkimus- ja kulttuurimenoihin. Suomen on aktiivisesti edistettävä kansainvälisten suhteiden liennytystä, globaalia dialogia ja yhteistyötä ympäristökriisin ja pandemioiden torjumiseksi.

Lisää luettavaa:
Hävittäjähankinnan kritiikistä: https://politiikasta.fi/havittajahankinnan-kritiikin-nelja-nakokulmaa/

Militarismista ja ympäristökriisistä: https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/1456-aikakauden-militarismin-tabut

Hävittäjähankinnan etenemisestä: https://rauhanpuolustajat.org/kaikkien-aikojen-asehankinta-liitaa-luottamuksen-varassa/


Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com
Follow Rauhanveteraani Kirsti Era on WordPress.com

Historiantutkijan näkötorni

Länsirannikolla asustavan historiantutkijan kirjoituksia menneisyydestä ja nykyhetkestä

Kari Uusikylä

Suoraa puhetta

Sentrooppa-Santra

päivittelee elämänmenoa Itävalta-Unkari-akselilla

teppo eskelinen

Tieteellis-journalistiset arkistot. Lisäksi ajoittaisia kommentteja ja havaintoja.

RASTER.FI

Rasisminvastainen tutkijaverkosto | Anti-Racist Research Network

emmintää

Emmi welds and tells tales.