Presidentti Niinistö arvioi viikolla ilmeisen aiheellisesti, että turvapaikanhakijoiden organisointi Venäjältä Suomeen liittyy DCA-sopimukseen, jonka hallitus viime viikon alussa hyväksyi lähetettäväksi eduskuntaan. Sopimuksella Suomi sallii Yhdysvaltojen perustaa alueelleen sotilastukikohtia, ”yhteishallinta-alueita”, joiden toiminnasta, joukoista ja aseista päättää ja tietää Yhdysvallat, ei Suomi. On selvää, että USA tähtää tukikohdat Venäjää vastaan ja Kremlissä tiedetään tämä ja reagoidaan sen mukaisesti. Tukikohdat eivät näin ollen vahvista Suomen turvallisuutta vaan heikentävät sitä. Suomi maksaa siis tukikohtien hinnan sekä taloudellisesti (tiet ja rakenteet, terveydenhoito ym.) että ulko- ja sotilaspoliittisesti. Tästä on rauhanliike varoittanut jo kauan, esimerkiksi minä ensimmäisen yhdysvaltalaisen sotaharjoituksen aikana 2016 Rissalassa (video).
Sitä hintaa maksamme jo nyt, kun ihmissalakuljettajat uskottelevat turvapaikanhakijoille Venäjän masinoimina, että Suomeen pääsee. Se myös selittää ”oudon seikan”, etteivät he hae turvapaikkaa Virosta. Ettäkö Viro antaisi turvapaikan Lähi-idän pakolaisille? Huono vitsi, siellä ollaan ynseitä venäläisiäkin poliittisia pakolaisia kohtaan.
Suurimman konkreettisen hinnan maksavat harhaanjohdetut pakolaiset ja toisaalta Venäjältä Suomeen muuttaneet ihmiset, jotka eivät pääse tapaamaan läheisiään, auttamaan iäkkäitä omaisiaan. Opiskelijat eivät pääse tapaamaan vanhempiaan ja hakemaan rahaa opiskelua varten: SWIFT kun ei toimi eikä posti kulje. Kuitenkin oppilaitoksemme ovat houkutelleet ja hyväksyneet runsaasti opiskelijoita Venäjältä.
Kuten professori Scheinin toteaa, hallituksen päätös sulkea rajat on vastoin kansainvälistä ja Suomen lakia. Ihmisillä on oikeus tulla Venäjältä Suomeen ja hakea turvapaikkaa. Tällä päätöksellä Kokoomus, RKP ja kristillisdemokraatit toteuttivat vihdoin Persujen märän unelman rajojen sulkemisesta. Samalla tuli aivan PS-käsikirjan mukaisesti jälleen kerran vahvistettua Putinin, Peskovin, Zaharovan ja kohudosentti Johan B:n tarinaa siitä, miten länsi vihaa Venäjää, miten lännen ihmisoikeuspolitiikka on toden tullen tyhjää puhetta (kuten onkin, sen näkee EU-Frontexin toimista Välimerellä ja Haaviston valmiudesta myydä kurdien ihmisoikeudet Nato-jäsenyyden nimeen). On selvää, että Suomen venäjänkielisten keskuudessa luottamus Suomen hallitusta ja poliittista järjestelmää kohtaan heikkenee.
Rajojen sulkemisesta hyötyy PS, joka voi sanoa toteuttaneensa vanhat vaalilupauksensa rajojen sulkemisesta. Ja Kreml, jonka väitteet lännen vihasta ja kaksinaamaisuudesta saavat jälleen tukea.
Allekirjoita vetoomus vieraan vallan tukikohtia vastaan ja jaa tietoa siitä. Adressi Kampanjasivusto
Levitä tietoa ja osallistu la 25.11. klo 13 mielenosoituksiin tukikohtia vastaan Helsingissä Senaatintorilta ja Joensuussa kävelykadulla Torilavan luona.
Tähän aiheeseen palaan lähiaikoina. Nyt tyydyn mainostamaan laajan, eri rauhanjärjestöjen yhteisen kampanjan nettisivuja: http://www.eitukikohtia.fi/ Lue niiltä tietoa tukikohtahankkeesta ja argumentteja hankkeen vaarallisuudesta. Levitä tietoa sivuista kanavissasi ja tuttavapiirillesi.
Maanantaiklubilla Helsingissä 6.11. käytiin informatiivista keskustelua DCA-sopimuksesta Suomen ja Yhdysvaltojen välillä ja Yhdysvaltain sotilastukikohtien riskistä. Keskustelijoina prof. Tomas Walgren, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ja Helsingin rauhantoimintaryhmän aktiivi, ins. Heikki Ketoharju. https://www.youtube.com/live/MUR1ldeLzOA?si=WsRg37d6nGihnyvC
Tänään on Hiroshiman atomipommituksen vuosipäivä. Siinä menehtyi välittömästi 75 000 ihmistä ja parin päivän kuluttua Nagasakin pommituksessa 72500. Ydinaseet tekivät mahdolliseksi valtavan joukkotuhon, ja myöhemmin valmistetut ydinarsenaalit mahdollistavat koko eliökunnan tuhoamisen moneen kertaan.
Suomen liityttyä Natoon on tullut ajankohtaiseksi ratkaista, sallitaanko Nato-maiden tuoda alueellemme ydinräjähtein varustettuja aseita. Hallituksen ja eduskunnan pitää ottaa tähän selvä kielteinen kanta. Etenkin koska aiemmat Naton, Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa solmitut sopimukset sallivat niiden olla kertomatta, mitä täällä vierailevissa hävittäjäkoneissa ja sotalaivoilla on lastina.
Erityisen vaarallinen on Helsingin Sanomien juhlima linjaus, että Suomeen ostettaisiin F-35-koneisiin ballistisia ohjuksia, joiden kantomatka ylettysi Moskovaan. On päivänselvää, että vastatoimena Venäjä suuntaisi omat ballistiset ohjuksensa uudelleen ja myös Nato-Suomesta tulisi niiden maalitaulu. Miten joku voi kuvitella tällaisen kehityksen lisäävän Suomen tai minkään maan turvallisuutta? – Yhdysvaltojen asefirmoille se tietenkin on ilouutinen.
Kun Ruotsikin liittyy Natoon, vanha rauhanliikkeen tunnus ydinaseettomasta Pohjolasta ajankohtaistuu. Norja ja Tanska ovat kieltäneet tuomasta alueelleen ydinaseita. Elleivät Ruotsi ja Suomi omaksu samaa linjaa, myös Norjan ja Tanskan tilanne saattaa muuttua. Tämäkin lisäisi jännitteitä ja sodan uhkaa Itämeren piirissä.
Suomen pitää vihdoin allekirjoittaa ja ratifioida ydinaseiden kieltosopimus. Selvää on, ettei mikään hallitus toteuta rauhan kannalta hyviä vaatimuksia ellemme aktiivisesti aja niitä järjestöissä ja pidä niitä esillä mm. sosiaalisessa mediassa.
Aavikoituvalla, tulvivalla, maastopaloissa loimuavalla maapallolla ei ole olemassakaan asevaraista turvallisuutta. Asevarustelu, sotaharjoittelu ja sota tuhlaavat ja tuhoavat resursseja ja luontoa, tuottavat päästöjä ja kuolemaa. Sellainen ei ole maanpuolustusta vaan Maan tuhoamista. Hiroshiman päivänä vaadimme rauhaa ja aseriisuntaa ja kunnioitamme satojen tuhansien uhrien muistoa.
Ydinpommituksen jälkeen Hiroshimassa (kuva: ICAN )
Luin arvion tuoreesta kirjasta Talouskuri tuli Suomeen (Vastapaino) : se kannattaa selvästikin lukea. 2010-luvun talouskuri on meillä ollut poliittinen valinta, ei EKP:n komentotaloutta, kuten Kreikassa. Se liittyy jo 1980-luvulla alkaneeseen pääomavirtojen => valuutan vapauttamiseen valtion valvonnasta, yksityistämiseen, julkisten menojen kauhisteluun ja yli 30 vuotta jatkuneeseen velalla pelottelemiseen.
Minun ikäiseni muistavat, kuinka VVM Sauli Niinistö vaati 90-luvulla lyhentämään valtion velkoja ja leikkaamaan julkisia menoja, ”etteivät velat jää lastemme maksettaviksi”. Lapsemme pantiin maksamaan ne velat jo alaikäisinä. Koko ajan on kansalaisia peloteltu ja uskoteltu, että valtion velka on sama kuin yksityinen – vaikka valtiolla on veronkanto-oikeus eikä se siksi voi mennä konkurssiin.
Kirjassa kuvataan talouskurin tuottamia leikkauksia työttömyystuesta, lapsilisistä, koulutuksesta, opintotuesta, eläkkeiden indeksikorotuksista. Palkankorotuksia on korvattu heikentämällä julkista taloutta: alentamalla verotusta, mistä hyötyvät vain hyvätuloiset, jotka maksavat valtionveroa. Verouudistus siirsi suuret pääomatulot veroalen piiriin. Nyt Orpon hallitus suunnittelee omavastuuosaa eli leikkauksia jopa toimeentulotukeen.
Kaikki tämä herättää tyytymättömyyttä, jonka oikeistopopulistit suuntaavat maahanmuuttajiin ja muihin vähemmistöihin. Kun tuotanto on samaan aikaan siirtynyt laajasti Itä-Aasiaan ja kauppa verkkoon, kokevat monet työntekijät epävarmuutta. Samoin pienyrittäjät, jotka ovat alihankkijoita tai riippuvaisia kotimaisesta kulutuskysynnästä, jota reaalipalkkojen ja tulonsiirtojen aleneminen pienentää. Tämä luo pohjaa syntipukkien etsimiselle ”niistä toisista”, äärioikeistolaisuudelle ja rasismille. Semminkin, kun poliittisissa keskusteluissa ennen vaaleja ja vaalien välillä puhutaan vain valtionvelan pienentämisestä (leikkaamalla julkisia menoja asemenoja lukuunottamatta), kilpailukyvyn kohottamisesta (polkemalla palkkoja ja työehtoja) ja asevaraisesta turvallisuudesta. Vähävaraisten arkinen turvattomuus ei kiinnosta ketään.
Edes Vasemmiston ja SDP:n poliitikot eivät kysy keskusteluissa, kuka uusliberaalista politiikasta hyötyy (rikkain 10%, eniten rikkain promille), kuka kärsii, maksaa viulut (pieni- ja keskituloiset). Sellainen kysymys olisi luokkapolitiikkaa, hyi hyi! Kun rahan ja vallan suhteista ei puhuta julkisuudessa vaan julkaistaan palvovia juttuja Postipankin yksityistämisellä rikastuneesta Wahlroosista, luokkapolitiikka korvautuu arvopolitiikalla, edut ja intressit mieltymyksillä. Arvo-ja identiteettipolitiikka asettaa jakolinjan arvoliberalismin kohdalle, helpottaa vihan lietsomista. Pohtimatta jää, missä ihmisryhmien todelliset edut ja oikeudet eroavat ja yhtenevät. Näin persuille on kenttä vapaana syyttää vähävaraisten ongelmista maahanmuuttajia.
Pienituloisten tilanne on raskas ja epävarma äidinkielestä, ihonväristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Köyhien ei kannata tapella keskenään vaan yhdistää voimansa suurta rahaa ja sen politiikkaa vastaan.
Arvopolitiikassa kokoomus voi esiintyä ”edistyksellisenä”, kunhan ei koidu julkisten menojen ja verotuksen korotuksia. Esimerkkejä ovat rasismin vastustaminen sanoissa (ei toki rakenteissa) tai sukupuolineutraali avioliittolaki. Ne ovat oikein ja välttämättömiä, mutta samalla ilmaista PR:ää kokoomukselle. Moni nuori aikuinen pitää Kokoomusta edistyksellisempänä kuin Kepua, koska Kepu ei kannata homoavioliittoja. Kuitenkin Kepu on kannattanut ja Kokoomus vastustanut peruskoulua, julkista sairasvakuutusta, kansanterveyslakia, eläkkeiden korjaamista. Kepu on toki siirtynyt oikealle, mutta Kokoomus on yhä työnantajien ja rikkaiden oma puolue.
Televisiokeskustelussa myönnettiin taannoin, että armeijan johto ja oikeisto ovat hivuttaneet Suomea Natoon 90-luvulta asti, kuten Pentti Sainio 2000-luvun kirjoissaan osoitti. Natoa ei lakkautettu, vaikka kylmä sota päättyi, tarvitseehan asebisnes myynninedistämiskonttorin. Ensin se keksi viholliseksi islamin ja terrorismin, 2005 alkaen vanhan tutun Venäjän. Asetelma sopii myös Venäjän silovikkitaustaiselle johdolle, joka saa ”maata piirittävistä vihollisista” kätevän perusteen demokratian, kansalaistoiminnan ja lehdistönvapauden tuhoamiselle.
Liukuminen Natoon on merkinnyt militarismin kasvua – sotilaallisten keinojen painottamista diplomatian sijasta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta, automaattiaseita reserviläisille. Historian käsittelyssä velat ovat muuttuneet saataviksi ja sotatappiot voitoiksi 90-luvulta lähtien. Nolo todiste tästä oli Marinin väite, että Suomi on voittanut Venäjän kaikissa sodissa. Valitettavan tyypillistä sekin, että historioitsija ja kansanedustaja Teemu Keskisarja on vaihtanut Historiallisen aikakauslehden uusnatsien Sarastukseen.
Venäjän hyökkäyssodan raivattua viimeisetkin esteet Nato-jäsenyyden tieltä on militarismi vain pahentunut. Vihreä UM Haavisto keskittyi sotilasliitto Naton vahvistamiseen Suomella ja Ruotsilla, Turkin edessä madeltiin häpeällisellä tavalla eikä Naton ydinaseistus tunnu olevan ongelma, vaikka onkin vastoin Suomen lakia. Linnake-EU:n julma siirtolaispolitiikka on aiheuttanut 20 000 ihmisen hukkumisen Välimereen yhdeksässä vuodessa, mutta se ei juuri aiheuta mediareaktioita. Militarismi ja asevarainen turvallisuuskäsitys kytkeytyvät väkivallan normalisointiin. Suuret varustelumenot tarvitsevat viholliskuvia, sekä ihmisten että valtioiden toiseuttamista. Sekin ruokkii rasismia ja äärioikeistolaisuutta.
Uusliberalismi luo tyytymättömyyttä ja epävarmuutta, joiden hallitsemiseen käytetään oikeistopopulismia ja militarismia 1930-luvun malliin. Kuitenkin tiedämme, että ilmastokatastrofi etenee, nykymenoon ei ole varaa. Vasemmiston puolueilla olisi nyt opiskelun, tutkimuksen ja miettimisen paikka. Toiminta vaaleista vaaleihin johtaa myöhästymiseen globaalien ongelmien ratkomisesta. Tarvitaan tiedon ja valistuksen lisäämistä jäsenten ja kansalaisten keskuudessa. Kaikkien on nyt syytä etsiä kumppaneita ja liittyä kansalaistoimintaan.
Kuuntele myös Susanna Hastin kolumni militarismin leviämisestä kieleen ja kirjallisuuteen.
”Luokkataistelua kyllä esiintyy, mutta minun luokkani, siis rikkaat käyvät tätä sotaa, ja me olemme voitolla. ”
”Kun Euroopan unioni alkuvuodesta 2022 päätti käyttää Euroopan rauhanrahastoa aseellisen tuen toimittamiseen Ukrainaan, ylittyi merkittävä periaatteellinen kynnys. EU:n perussopimukset estävät unionin budjetin käytön sotilaallisiin operaatioihin, eikä EU ole aiemmin tukenut kolmansia maita aseellisesti. ”(Ulkopolitiikka naistenpäivänä 2023)
Paitsi että EU:n rauhanrahasto ei ole rauhanrahasto vaan koordinoi EU-maiden asetuotantoa ja -kauppaa, se nyt suoranaisesti rahoittaa ja aseistaa sotaa. Rauhanprojekti on siis sotapolulla. Aloitteita Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi tulitauon tai neuvottelujen avulla ei ole nähty. Sen sijaan Baltian maiden ja Puolan sotahaukkojen asenteet on omaksuttu myös Suomen hallituksessa, jopa Ruotsissa. Pitkä ja kunniakas sodanjälkeinen pohjoismainen sovittelun, liennytyksen ja kehittyvien maiden tuen linja korvautuu militarismilla ja epärealistisella Ukrainan voiton hehkutuksella.
Ukrainan voiton korostamisen käsittää Venäjän oppositiossa, kun sen toiminta on maassa tehty mahdottomaksi, näkyvät oppositiopoliitikot ovat maanpaossa tai vankeina, media järjestyksen kourissa ja sosiaalinenkin media joko estetty tai vaarallinen – tykkäyksistä voi seurata vankeutta. Maan tilanteesta kirjoittaa 8,5 vuodeksi vangittu moskovalainen poliitikko Ilja Jašin facebook-päivityksissään, joita olen suomentanut Rauhanveteraani-profiiliini.
Putinin vallan siis ajatellaan kaatuvan vain Ukrainan voitettua sodan. Niin ollen Ukrainan hallituksella ei oikein olisi mahdollisuutta neuvottelemiseen vaikka olisi halujakin. Tuskin lienee, vaikka sotavankien vaihto on käynnissä. – Pelkään kuitenkin, että Venäjän tappio nostaisi valtaan Putiniakin nationalistisempia ja imperialistisempia toimijoita (Kadyrov / Girkin-Strelkov / Rogozin / Prigožin…). Kehnokin neuvotteluratkaisu ja suuntautuminen kohti jännityksen liennytystä olisi parasta apua sekä Venäjän demokratisoinnille että Ukrainan jälleenrakentamiselle. En näe muita mahdollisuuksia myönteiselle kehitykselle. Vastakkainasettelun nykyinen kiristyminen on tuhoisaa sekä kaikkien maiden demokratian että koko elonkehän tulevaisuuden kannalta. Joka hetki menetetään korvaamatonta aikaa suunnan kääntämiseksi.
Kirjoitettuani ”nationalistisempia” pysähdyin miettimään, ettei tämä uhka taida juuri hätkäyttää, sellaisessa nosteessa on militarismi ja nationalismi (”isänmaallisuus”, ”maanpuolustustahto”) nyt niin Suomessa kuin pitkin Eurooppaa ja maailmaa. Erdogan voitti vaalit Turkissa ja Italian hallitusta johtaa Mussolinin ihailija. Ukrainalaisia tukevat Itä-Euroopan maat syrjivät avoimesti muita pakolaisia. EU on suvaitsevainen Puolan ja Unkarin ihmisoikeus- ja oikeusvaltiorikkomuksia kohtaan, puhumattakaan miten se torjuu Välimeren ylittäviä pakolaisia.
29.5. saimme kuulla, että hyviskerho EU on ottamassa seuraavan askeleen: kokoomuksen viiteryhmä EPP aikoo estää luonnon ennaltamiseen tähtäävän asetuksen, koska se edellyttäisi muutoksia maatalouteen. Glyfosaatin yms. käyttö pitäisi lopettaa, soita, metsiä ja vesistöjä palauttaa luonnontilaan ja fossiilimaatalous joutuisi muutenkin ongelmiin. MEP Sarvamaa perustelee kantaa ruokakriisin uhkalla – samaan aikaan kun EU osallistuu Ukrainan sodan pitkittämiseen ja todella aiheuttaa globaalia ruokakriisiä. Semmoinen ”EU:n vihreä siirtymä”!
Siirtymä kasvispainotteisempaan maataloustuotantoon estäisi ruokakriisiä, samalla kun se jarruttaisi ympäristökriisiä ja lajikatoa. Sitä paitsi mm. pölyttäjien hävittäminen on pakko lopettaa, muuten päättyy sekä kasvin- että lihantuotanto. Kokonaisvaltaisesta käänteestä ja vaihtoehdosta ruuantuotannossa ei kuitenkaan puhu kukaan – ei tietenkään EPP tai meillä Kepu bisnestaustoineen, mutta eivät myöskään demarit, Vas tai Vihreät. Poliittisen keskustelun sisällön sanelevat finanssimaailma, metsä- ja elintarvikebisnes ja niitä palvelevat valtiovarainministeriön virkamiehet.
Vuoden kuluttua on EU-vaalit. Toivottavasti omahyväinen bisneslobbareiden juoksupoika saa silloin kriittistä analyysia osakseen muiltakin kuin kommunisteilta (persut haukkuvat EU:ta väärin perustein). Ylikansallista yhteistyötä tarvitaan, mutta asebisnes ja finanssivalta eivät saa määrätä sen tahtia.
Puolueet ja poliitikot eivät visioi vaan reagoivat. Laajempi näkökulma maan ja luonnon puolustamiseen asevarustelun ja ympäristökriisin tuhoilta jää kansalaistoimijoille. Hartiat ovat kapeat ja hennot, mutta jospa kehät tästä alkavat laajeta.
Näin sanoi presidentti Niinistö viime keväänä Putinin määrättyä hyökkäyksen Ukrainaan. Se oli totta, ehkä useammassa katsannossa kuin silloin huomasimme.
Uudenvuoden puheessa hän sanoi: ”Miten on mahdollista, että Eurooppaa halkova maantieteellinen raja onkin tosiasiassa kahden kokonaan erilaisen maailmankuvan raja? Rajan tällä puolen on mahdotonta edes kuvitella, että jonkun kansakunnan mieleen tulisi aloittaa sotiminen. Venäjän puolella rajaa asia on toisin.” Onko todellakin näin?
Jos kerran Venäjän ”kansakunnan mieleen on tullut aloittaa sotiminen”, niin miksi siellä on helmikuusta asti ollut rikos nimittää Ukrainan sotaa sodaksi? Presidentti Putin tuli 24.12. nimittäneeksi Ukrainan sotaa sodaksi, mutta rivikansalainen voinee yhä saada ’sodasta’ vuosien vankilatuomion (moskovalainen sodanvastustaja Ilja Jašin tuomittiin 8,5 vuodeksi, tosin myös ”armeijan häpäisemisestä”).
Miksi ’sota’ sitten on tabu? Venäläiset ovat vuosikymmeniä toistelleet ”kunhan vain ei tulisi sotaa” (лишь бы не было войны): kehnoihin asuntoihin, tavaroiden puuttumiseen, korruptioon, surkeaan tiestöön, veden-, kaasun- ja lämmöntoimitusten katkoihin voi alistua, kunhan ei tule sotaa. Siinä missä USA ja muu länsi ajaa ”ihmisoikeuksia ja demokratiaa”, on Kreml esiintynyt ”vakauden ja rauhan takeena”. Melkoinen osa kansalaisista uskoo tähän yhä. Sodan pelkoa selittävät Neuvostoliiton asukkaiden kärsimykset toisen maailmansodan aikana. Kuolleita vähintään 20 miljoonaa, nälkä ja pula kaikesta, natsimiehityksen ja totaalisen sodan valtava hävitys.
Tästä johtuu, ettei sotimista Afganistanissa sanottu sodaksi, vaan Kabulin hallituksen ”veljelliseksi avustamiseksi”. Samoin Syyriassa on ”puolustettu laillista presidenttiä”. Nykyistä Ukrainan ”sotilaallista erikoisoperaatiota” on myyty kansalle erikoisjoukkojen ja yksityisen Wagner-armeijan toimintana, eikä aluksi myönnetty, että myös asevelvollisia on lähetetty taisteluihin. Muistettakoon myös, ettei tämäkään sota ulotu Venäjälle (Engelsin lentokenttää ja Belgorodia lukuunottamatta) eivätkä siviilit siis joudu kärsimään. Tilanne muistuttaa amerikkalaisten tilannetta Yhdysvaltojen sodissa.
Ei Venäjän ”kansakunnan mieleen tullut aloittaa sotiminen”, se tuli Putinin lähipiirin mieleen. Kansalaisilta ei kysytty mitään ja heille on valehdeltu koko ajan. Kreml salailee sitä, että kyseessä on sota eikä ”erikoisoperaatio”. Venäjän media ei näytä siviilikohteiden pommituksia ja tuhoja, paitsi Ukrainan armeijan Donbassissa aiheuttamia. Kaatuneiden määrää ei kerrota. Osittainen liikekannallepano aloitettiin vasta syyskuussa. Kyse ei ole ”kansakunnan” ominaisuuksista vaan politiikasta, kuten Niinistön puheessakin.
Myös länsipuolella ”on tullut mieleen aloittaa sotiminen”
1. 2001-2021 länsi soti Naton lippujen alla Afganistanissa, ja Suomi osallistui sotaan sen osapuolena. Täten maamme sitominen Naton komentoketjuihin alkoi jo 21 vuotta sitten. Seurauksena kymmeniä tuhansia kuolleita ja valtava pakolaiskriisi, jota pahentavat EU:n pystyttämät muurit. 2. Yhdysvallat hyökkäsi valheellisin perustein Irakiin 2003 ja tuhosi maan, se on yhä sekasortoinen ja sieltä paetaan. Mm. toimittajille Irak ja Syyria ovat maailman vaarallisimmat maat. 3. Venäjä ja länsi ovat aseistamalla ja sotimalla sekaantuneet Syyrian sisällissotaan 2012 alkaen ja maa on sekasortoinen, kansalaiset paossa. 4. Länsimaat, mm. Suomi tekevät yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa ja myyvät sille aseita, vaikka se on sotinut Jemenissä vuodesta 2015 ja aiheuttanut siellä humanitäärisen katastrofin. 5. Yhdysvallat tukee ja mm. Suomi käy asekauppaa Israelin kanssa, vaikka apartheid-valtio vainoaa palestiinalaisia ja sotii heitä vastaan mainostaakseen asetuotantoaan kenttäoloissa testatuksi. Israeliin ei kohdistu kritiikkiä saati sanktioita. 6. Suomen ja Ruotsin ”demokraattinen liittolainen”Turkki miehittää Pohjois-Syyriaa ja pommittaa kurdialueita. Samalla Turkki sopii asioista Putinin kanssa, sillä maata johtaa ovela mies.
Vielä yksi naamio
Puheensa lopulla Niinistö totesi ”Mitä vuosi sitten saatoimme vasta aavistella, toteutui jo keväällä. Haimme Nato-jäsenyyttä nopean mutta perusteellisen käsittelyn jälkeen.” Niinistö kävi Washingtonissa tapaamassa Bidenia jo kaksi kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Sitä pohtii, alkoiko Suomen ja Ruotsin tiekartta Natoon konkretisoitua silloin. Valmistelua oli ollut osallistuminen Nato-maiden Afganistan-operaatioon ja keväästä 2016 jatkunut tiivis sotaharjoittelu Nato-maiden kanssa Lapissa ja Venäjän rajan tuntumassa. Karttaharjoituksineen niitä on ollut kymmeniä vuodessa, mutta kansalaisilta Nato-kytkentä naamioitiin.
Niinistö on oikeistolainen Naton kannattaja, joten äänestin vastaehdokasta sekä 2012 että 2018. Putinin katastrofaalinen sota avasi Nato-puolueelle tilaisuuden, jonka se käytti hyväkseen. Oikeistolaisen presidentin innokkaita apureita ovat olleet demaripääministeri Marin, vihreä ulkoministeri Haavisto ja kepulainen puolustusministeri Kaikkonen. Vasemmistoliiton ministeriryhmä on ollut hiljaa; eduskuntaryhmästä sentään löytyi jokunen kyllin rohkea ja harkintakykyinen äänestämään Nato-hakemusta vastaan.
Nyt sitten ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on Naton, käytännössä mm. Turkin taskussa. Turkki vaikuttaa myös sisäpolitiikkaan, Suomessa asuvien kurdipakolaisten kohteluun. Sijoitummeko tässäkin Eurooppaa halkovan rajalinjan paremmalle puolelle? Tämäkö on Niinistön puheessaan esittämän mystisen pahan vastavoima? Viittailut liiallisesta suvaitsevaisuudesta panevat pelkäämään, että autoritaarisen ja epädemokraattisen, oppositiota vangitsevan ja sotaa käyvän Turkin vaatimuksiin tullaan suostumaan, kuten Ruotsissa.
Toimittajat ja mediat ajoivat Nato-jäsenyyttä lietsomalla pelkoa ja sotahysteriaa – ikäänkuin Suomeen kohdistuisi uhkaa. 90-luvulla alkanut sotanostalgia ja ”Tali-Ihantalan torjuntavoiton” hehkutus pohjusti mielialan, jossa Venäjän hyökkäys Ukrainaan muuttui talvisodan jatko-osaksi ja pinnan alla kytenyt venäläisviha pääsi ilmoille kaikessa alkeellisuudessaan. Nekin naamiot riisuttiin. Uudenvuoden puhe valitettavasti jatkaa tätä rodullistamalla ”Venäjän kansakuntaa”. Se ruokkii viholliskuvia lähes Kailaksen hengessä (Raja railona aukeaa,/ edessä Aasia, Itä, / takana Länttä ja Eurooppaa, / varjelen, vartija, sitä. ).
Hyvisten joukossa?
Presidentin mukaan ”kahden kokonaan erilaisen maailmankuvan raja” halkoo Eurooppaa – ilmeisesti Venäjän länsirajaa pitkin. Onko siis pohjoismainen maailmankuvamme sama kuin tuomioistuimien riippumattomuutta tuhoavien, antisemitististen ja homofobisten Puolan ja Unkarin hallitusten? Tai sama kuin Baltian ja Puolan sotahaukkojen ja rajojen kiinni pistäjien. Kuin Latvian, joka ensin kutsui maahan Venäjän oppisitiomedioita ja alkoi sitten syyttää niitä Venäjän tukijoiksi, jos ne tekevät propagandan sijasta aitoa journalismia, kuten tv-kanava Dožd (nykyään Georgiassa). Hämärät puheet hyvästä ja pahasta ja liiallisesta suvaitsevaisuudesta saavat pohtimaan, mitä kaikkea Nato-ratkaisussa tulikaan hyväksyttyä.
Marinin hallitus on kasvattanut Suomen varustelubudjetin puolitoistakertaiseksi keskusteluitta, se suunnittelee muuria Suomen itärajalle. Viholliskuvia ”pahasta” tarvitaankin, jotta veronmaksajat nielisivät tämän, kun moneen välttämättömään asiaan ei ole varaa. Toivokaamme, että kevään vaalikeskusteluissa kuultaisiin rohkeita järjen ääniä, niin että asehankintoja supistetaan ja häpeällinen raja-aita unohdetaan.
Presidentin kunniaksi sanottakoon, että hän totesi myös, että ympäristö- ja ilmastokriisien takia tarvittaisiin kansainvälistä yhteistyötä. Ja että sota tappaa ja tuhoaa joka päivä, pitäisi siis saada aikaan rauha.
Näille ajatuksille ei nykyisessä ilmapiirissä tahdo tulla tukea: laajasti oletetaan, että Ukraina voittaa sodan, jos sitä aseistetaan riittävästi. Venäjän ydinasedoktriinin takia moisesta voi kuitenkin seurata kaiken loppu, ja silloin ukrainalaiset eivät voitakaan Suomen talvisotaa eivätkä kaada Putinin hallintoa, mitä toivovat mm. Venäjän oligarkit Lontoossa. Kannattaa siis laittaa jäitä hattuun. Ukrainalaisten pelastamiseksi tarvitaan aselepo ja rauhanneuvottelut. Putinin hallinnon kaatamiseen tarvitaan venäläisten aktiivista toimintaa, vieläpä Venäjällä olevien. Toivottakaamme heille voimia, viisautta ja rohkeutta ja tukekaamme heitä – mutta varoen.
Itse voimme toimia liennytyksen ja kansainvälisen yhteistoiminnan puolesta kilpavarustelun ja ympäristökriisin torjumiseksi. Liennytys olisi parasta tukea niin ukrainaisille kuin kaikille venäläisille.
Rauhanveteraani Kirsti Era 