Valtio, jonka kanssa meillä on DCA-tukikohtasopimus ja joka johtaa sotilasliittoamme, sai uuden presidentin 20. tammikuuta. Hän pani heti töpinäksi esittämällä aluevaatimuksia Panamalle ja liittolaisilleen Tanskalle/Grönlanti ja Kanadalle. Viime mainittua hän arvioi kuin Putin Ukrainaa: turha valtionraja joutaa poistaa. Venäjän johtava ajattelija Dugin tukee laajenemisaikeita avoimesti, Putin varovaisemmin.
Tanska mykistyi, ja grönlantilaiset haluavat itsenäisyyden, ei uusia siirtomaaisäntiä. Kanadan Trudeau sanoi, että helvetti jäätyy ennen kuin Kanada liittyy USAan.
Trump kertoi, että aluelaajennuksissa voidaan käyttää myös asevoimaa. Niinpä armeijallemme ja upseereillemme voi aueta uusia uranäkymiä ja toimintakenttiä mutta myös pulmia: puolustaako Natossa Tanskaa vai DCA:ssa Yhdysvaltoja. Joka tapauksessa olemme välillisesti mukana Trumpin politiikassa, ainakin kansainvälisen diplomatian näkökulmasta.
Sekä presidentti, pääministeri että ulkoministeri ovat olleet huomattavan varovaisia kommentoidessaan Trumpin puheita. Sananvapauden airuet, iltistoimittajat Ristimäki ja Nurmi kehottavat meitä pitämään suuta supullaan jatkossakin. Oli se YYA-aika ja suomettuminen kauheaa, onneksi nyt on toista!
Trump on avannut Grönlanti-vaatimustaan ja laajentanut sitä Pohjois-Euroopan suuntaan: meillä on strategisia mineraalivaroja. Siis niitä joita Musk tarvitsee sähköauto-, Starlink- ja Space-X-hankkeissaan, ja kiinnostavat ne muitakin. Liittyiköhän DCA ja tukikohtien luominen Fennoskandiaan paitsi Arktiksen kontrolliin (siis Koillisväylän ja Arktiksen öljy- ja kaasuvarojen) myös alueen kaivoshankkeisiin mm. Lapissa?
Kiovan euromaidania muistellen olen leikkinyt ajatuksella, että Venäjän ja Kiinan johtajat, ”kerryt, nulandit ja ashtonit” matkustaisivat Ottawaan ja Panamaan kannustamaan Yhdysvaltojen vastaisia esiintymisiä ja lupaamaan tukea ja BRICS-jäsenyyttä. Miten siihen reagoitaisiin?
Onko tulossa Pax Americana? Syyrian Assad pakeni jo taannoin Moskovaan, kun Venäjän armeija ei joutanut tukemaan häntä. Israelin hallitus suostui tulitaukoon ja panttivankien vaihtoon Hamasin kanssa, kun ei ollut täyttä varmuutta asetuen jatkumisesta Trumpin aikana. Putin istuu odottamassa Ukraina-puhelua Valkoisesta talosta. Varulta hän jo liittyi Trumpin tukijoiden väiteisiin vaalien varastamisesta 2020. Ehkei meitä silti odota rauha, vaan pöytää puhdistetaan Kiinaan keskittymistä varten.
Vaalien varastamisen osalta Putin tietää mistä puhuu, onhan hänellä 20 vuoden kokemus vaaleista, joissa vahvat vastaehdokkaat on suljettu listalta, vaaliväittelyissä on vain statisteja ja valtion media mainostaa avoimesti Putinia. Yhdysvalloissa ei olla läheskään näin pitkällä, mutta kaksipuoluejärjestelmä ja äänestäjäöksi rekisteröitymisen hankaluus syö demokratian pohjaa. Oligarkkien omistus sosiaalisessa ja muussakin mediassa ja somen algoritmit vaarantavat aidon sananvapauden toteutumisen.
Heti 20.1. Trump antoi kymmeniä asetuksia, joilla irroitti Yhdysvallat ilmastosopimuksesta, armahti Capitolin valtaajat, aloitti paperittomien karkoitukset, perui maahanmuuttajaperheiden Yhdysvalloissa syntyneiden lasten kansalaisuuden, lopetti syrjinnänvastaisen toiminnan (DEI) julkisissa laitoksissa yms. Venäjän asioita seuraavasta meininki tuntui liiankin tutulta.
Kuitenkin meille taannoin mainostettiin Yhdysvaltoja sopivana liittolaisena ja viiteryhmänä, vakaana ja luotettavana ihmisoikeuksien ja demokratian leirin johtajana. ”Ei USA nyt sentään semmonen ole kuin Venäjä…” . Eikö tosiaan? Entä Kuuban 63-vuotinen saarto, Irak, Afganistan… Tai Gaza, jossa tehtiin kansanmurhaa jenkkiasein ja -rahoituksella. Tai Trumpin ensimmäinen viikko, jonka päätökset etenevät mm. korkeimman oikeuden republikaanienemmistön turvin. Näkymät ovat huolestuttavia.
Muuten olen sitä mieltä, että turvaa meille ja koko maailmalle tuottaisi rauhaan tähtäävä ulkopolitiikka.
Rauhanveteraani Kirsti Era 